keskiviikko 16. toukokuuta 2007

SAKARJAN KIRJA, OSA 3

Sakarjan kirjan luvut 9-14 muodostavat kirjan toisen osan, jossa itsessään ei mainita kirjoittamisen ajankohtaa, mutta joka on selvästikin kirjoitettu toisenlaisessa historiallisessa tilanteessa (Jerusalemin temppelin rakentaminen ja siihen rohkaiseminen eivät ole enää taustalla kuten alkuluvuissa). Mahdollisesti Sakarja on saanut nämä Herran antamat ennustuksen sanat niinkin myöhään kuin v. 480 eKr. (tämä on toki vain oletus). Kirjan toinen osa on suurelta osin kirjoitusajankohtaan nähden kaukaista tulevaisuutta koskien Messiaan ensimmäistä ja toista tulemusta sekä niihin liittyviä tapahtumia. Keskeisenä teemana näissä luvuissa on Jumalan valtakunnan voitto. 


Messias ja hänen rauhan valtakuntansa 

Luku 9 alkaa kuvauksella Juudan naapurikansojen kohtalosta (9:1-7). Ennustuksessa mainitut paikat (Damaskos, Tyros, Sidon ja Filistean kaupungit), jotka ovat inhimillisin mittapuin täynnä viisautta, voimaa ja mahtavuutta, tulevat kukistumaan maailmanvaltiaan edessä. Inhimillisesti tämän toteutti v. 333 eKr. Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri, joka kukisti myös Persian maailmanvallan. Filistealaisten epäjumalanpalvelus saa loppunsa (9:7), ja filistealaisten jäännöskin tulee tuolloin sulautumaan Juudaan (kuten oli aikoinaan tapahtunut jebusilaisille, jotka kerskuivat olevansa turvassa Daavidin sotajoukoilta, mutta joitten linnoituskaupungin, Jerusalemin, Daavid kukisti ja teki siitä pääkaupunkinsa, 2.Sam.5:6,7). Jumala toteutti selvästi suunnitelmiaan Aleksanterin kautta tuhotessaan Israelin vihollisvaltiot. 

Jae 9:8 viittaa siihen, että ensinnäkin Jerusalem selvisi Aleksanterin käsistä: kun Aleksanteri oli sotaretkellä Syyriasta Egyptiin, hän ei halunnut matkallaan tuhota Jerusalemia! Näin Jumala suojeli temppeliä sotajoukoilta. Toisaalta jae 9:8 ennakoi Jerusalemin täydellistä vapautusta Messiaan toisen tulemuksen yhteydessä. 

Jae 9:9 puhuu Israelin kuninkaan tulemisesta aasilla ratsastaen. Tämä viittaa Messiaan ensimmäiseen tulemiseen, joka toteutui Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin (Matt.21:1-11). Sakarja kertoo Messiaan olemuksesta ja tilasta: Hän on oleva vanhurskas ja voittoisa kuningas. Hän on kuitenkin myös nöyrä (vastakohtana Aleksanterille!), sillä Hänen ratsunaan on halpa eläin, jolla yksikään tuon ajan kuningas ei olisi suostunut ratsastamaan (Jeesuksen nöyryys, ks. myös Matt.11:29). Aasi ei myöskään ollut sotapäällikön vaan Rauhanruhtinaan ratsu. Hän tuokin mukanaan rauhan (9:10; toisin kuin Aleksanteri); mutta tämä ei vielä ole koettavaa todellisuutta Hänen ensimmäisen tulemuksensa yhteydessä eikä sen jälkeen (vrt. Matt.10:34), vaan viittaa tulevaan messiaaniseen aikaan. Vaikka Messias oli juutalaisten kuningas, nämä eivät ottaneet Häntä vastaan, jolloin Jerusalemin osaksi ei vielä tullut rauha (Luuk.19:39,41-44). Ennustus tulevasta rauhasta kuitenkin on edelleen voimassa ja se koskee Jerusalemin lisäksi koko maailmaa ja sen kaikkia kansoja. 
     
Tämän jälkeen Herra lupaa taistella kansansa puolesta (9:11-17). Sakarjan aikana kärsivää Israelia rohkaistaan muistuttamalla sen tulevasta toivosta. Osa profetiasta (9:13-15) toteutui jo makkabilaissodissa (n. vv. 167-130 eKr.), jotka käytiin jumalattomuutta ja pakanuutta vastaan. Nämä sodat johtivat toki myös Israelin lyhytaikaiseen poliittiseen itsenäisyyteen ennen Rooman vallan alkua. Tässä mainitut ”kreikkalaiset” (9:13) olivat makedonialaistaustaisia Seleukidien hallitsijasukua. Tässä ennustetut taistelut ovat samalla vertauskuva Israelin lopullisesta kamppailusta aikojen lopulla. Tässä yhteydessä ennustetaan myös Israelin vapautus ja sen saamia siunauksia lopun aikana (9:16,17).   

Israelin korotus 

Israelin siunauksen lähde on Jumala, joka yksin antaa sateet ja viljan kasvun (10:1). Mutta profeetta kehottaa kansaa myös erottautumaan epäjumalista ja valheellisista ennustajista (10:2). Tällä oli profetian aikana konkreettisia ilmenemismuotoja, mistä syystä kansa oli ollut eksyksissä kuin lammaslauma ja joutunut kärsimään. Kyseessä oli myös kautta aikojen Israelia vaivannut epäkohta, josta profeetat olivat alituisesti joutuneet varoittamaan (Jes.8:19; Valit.2:14). 

Varoituksista huolimatta Herra haluaa pitää kansastaan huolta ja Hän lupaa Israelille kansallisen elpymisen (10:3-12). Israelille luvataan voitto sen vihollisista ja sen sortajia odottaa rangaistus. Eksytyksen vallasta vapautumisen salaisuus on Messiaan tulemus (10:4): Hän oleva Juudasta nouseva (1.Moos.49:10; Jer.30:21) ”kulmakivi” (Jes.28:16; 1.Piet.2:6), ”teltan vaarna” (kiinnityspaalu, vahva naula; Jes.22:22-25) ja ”sotajousi” (Ps.45:6). Herra lupaa olla kansansa uskovan jäännöksen keskellä ja takaa sille voimansa ja paluun kotimaahansa. Herra lupaa koota Israelin sen maailmanlaajuisesta hajaannuksesta sen omaan maahan (vrt. Jes.11:11-16). Tuolloin tapahtuu myös Juudan (etelävaltion) ja Joosefin/Efraimin (pohjoisvaltion) jälleenyhdistyminen (10:6,7). Jumala muistaa liittonsa kansansa kanssa, joka palaa takaisin kaikista maailman kolkista. Herra raivaa esteet kansan paluun tieltä (10:11), jonka jälkeen Hän lupaa uudistaa sen kokonaan (10:12; vrt. Room.11:25-27). Vaikka Juudan paluu pakkosiirtolaisuudesta alkoi tapahtua Kyyroksen annettua sille vapautuksen Sakarjan aikaan, on Israelin maailmanlaajuinen paluu luvattuun maahan vielä suurelta osalta edessäpäin. 


Israelin paimenet 

Israelin loistavan tulevaisuuden näkyjä seuraa synkkä ennustus ajasta, jolloin Israel hylkää hyvän paimenensa (11:1-17), mikä tapahtui Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen yhteydessä. Koska Israel ei tunnustanut Messiastaan, se joutui määräajaksi Jumalan hylkäämäksi ja sille koittivat kovat ajat. Ennustus alkaa pohjoisesta lähtevällä hävityksellä (11:1-3), missä on nähty yhtymäkohtia vuosien 66-73 jkr. aikaiseen roomalaisten aiheuttamaan verenvuodatukseen ja tuhoon, jolloin Jerusalemin temppeli hävitettiin. Syynä kansan kohtaloon oli Messiaan, Hyvän Paimenen, hylkääminen. Juutalaisia myytiin orjiksi (kuin teuraslampaita) epäonnistuneen kapinan jälkeen. Jakeen 8 kolme pois pantavaa paimenta saattavat olla tuon ajan kolme juutalaista johtajaa (Eleasar, Johannes ja Simon; ”kolmelle paimenelle” on kuitenkin esitetty lukuisia muitakin tulkintoja). 

Sen jälkeen profeetta saa tehtäväksi vertauskuvalliset teot, rikkoa kaksi sauvaa, joiden nimet ovat ”Sopu” ja ”Armo.” Ensimmäisen, ”armon” katkaiseminen symboloi sitä, että Herra lakkaa suhtautumasta Israeliin laupiaasti ja kärsivällisesti. Tuolloin Hyvä Paimen ottaa pois kaikki esteet siltä, että muut kansat voivat päästä luvatun kansan kimppuun. ”Sovun” rikkominen puolestaan merkitsee sitä, että Messiaan kavaltamisen ja hylkäämisen seurauksena myös kansan sisäinen veljeys ja ykseys katoavat. Tämä ennustus kuvastaa juutalaisten sisäisen eripuraisuuden ja vihanpidon sävyttämää tilaa Messiaan ristiinnaulitsemisesta (n. v. 30 jKr.) Jerusalemin hävitykseen (v. 70 jKr.). Sauvat kuitenkin symbolisoivat myös Herran yritystä saattaa luopumuksen vallassa elävä ja Kristuksen hylännyt Israel lopun aikana takaisin Hänen yhteyteensä, koska Israelin kokemat koettelemukset ovat myös Jumalan huolenpitoa kansastaan: kuten 70-vuotinen pakkosiirtolaisuus Babyloniassa kasvatti kansaa katumukseen ja kuuliaisuuteen, myös kansan myöhemmät koettelemukset on tarkoitettu johdattamaan kansaa takaisin Herran yhteyteen. 

Tähän profetiaan sisältyy myös ennustus Messiaan kavaltamisen hinnasta, joka on 30 hopearahaa (11:12,13). Tämä hinta oli tavanomainen orjan hinta (2.Moos.21:32). Tämän ennustuksen mukaisesti Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen ylipapeille tästä hinnasta (Matt.26:14-16). Juudas katui tekoaan (ei kuitenkaan tehdäkseen parannusta vaan pelkästään tajuttuaan, mitä oli tehnyt) ja heitti rahat temppeliin, jolloin ylipapit ostivat rahoilla savenvalajan pellon (Matt.27:3-10). 

Sakarja saa vielä tehdä vertauskuvallisen teon esiintymällä ”hulluna paimenena” (11:15-17). Koska Israel ei hyväksynyt Messiasta, se saa huonon paimenen. Tässä on jopa nähty viitteitä siihen, että kyseessä olisi Antikristus (2.Tess.2:7-12), joka kuitenkaan ei pidä huolta laumasta (11:16) ja jonka tuomio on väistämätön (11:17). 


Armon ja rukouksen henki 

Lopun aikana Jerusalem joutuu jälleen hyökkäyksen kohteeksi (12:1-8; vrt. Joel 4:9-16/3:9-16; Ilm.16:16-21). Kansat hyökkäävät Jerusalemin kimppuun, mutta kärsivät tappion. Jerusalem on kuin vainoojilleen liian raskas kivi, johon he käsiksi käymällä satuttavat itsensä. Sinä päivänä Herra avoimesti ja näkyvästi osoittaa voimansa vapauttamalla Israelin sen vihollisista ja takaa sille rauhan ja vaurauden. Juuda lausuu tuolloin uskontunnustuksen (12:5), mihin Herra vastaa ja tuo kansalleen turvan ja voiton. Herra suojelee ja vahvistaa Jerusalemin asukkaita ollen heidän kansaan ja antaen heille yliluonnollista voimaa. Kansan viholliset tuomitaan tämän jälkeen (12:9). Tuon päivän jälkeen Jerusalem saa olla täysin turvassa vihollisiltaan, koska heitä ei enää ole. 

Mutta myös Israel kokee tuona päivänä suuren muutoksen. Tuolloin Daavidin suku itkee Messiaan tappamista – jonka se itse pani toimeen – ja tunnustaa Hänet Messiaakseen (12:10-14). Kyseessä on Messias, jonka he itse lävistivät (Jes.53:5; Joh.19:34,37). Juudan kansa kääntyy ja se puhdistautuu epäjumalanpalvonnasta ja synnistä. Kyseessä on Israelin kääntyminen kansana (Room.11:25,26), joka kuitenkin merkitsee jäännöksen pelastumista. Siihen mennessä kansaa on kuitenkin seulottu monet kerrat (vrt. 13:8,9) ja vain valittu jäännös on silloin jäljellä. 


Koettelemus ja puhdistus 

Kansan kokemat vuosisataiset ja moninaiset koetukset johtuvat Messiaan hylkäämisestä, mutta juuri Hän on se lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta (13:1). Tällöin toteutuu Herran lupaama uusi liitto kansansa kanssa (Jer.31:31-34). Juuri Jeesuksen Golgatan työ (ja vain se) on avaimena puhdistautumiseen kaikesta synnin saastaisuudesta. Tämä ”lähde,” Messias, tulee kerran olemaan se, joka saa aikaan kansallisen puhdistautumisen Israelin keskuudessa (13:1-6). Silloin epäjumalanpalvelus ja väärät profeetat (jotka molemmat ovat olleet luvatun kansan alituisena riesana) hävitetään. Silloin profeetat jopa välttelevät haavojensa alkuperän todellista selvittämistä (13:6; vrt. 1.Kun.18:28). 

Jae 13:7 viittaa Messiaan ensimmäiseen tulemiseen, jonka yhteydessä sanotaan Herran Sebaotin oman miekan kohonneen paimentaan kohti. Jeesus itse viittasi tähän profetiaan (Mark.14:27). Messiaan kuolema oli näin Herran itsensä johdattama, vaikka jumalattomat ja ymmärtämättömät ihmiset sen suorittivatkin. Kaikkivaltiaalle pahakin toimii alamaisena ja täyttää Hänen vanhurskaita päämääriään. Lampaat joutuvat paimenen kaaduttua hajalle. Aluksi tämä merkitsi sitä, että Jeesuksen opetuslapset hajaantuivat, kun Jeesus pidätettiin. Mutta laajemmassa mittakaavassa tämä merkitsi Israelin hajaannusta vuoden 70 jKr. jälkeen. Kuitenkin aikojen lopulla, ahdistuksen ajan päätteeksi kansan jäännös, joka huutaa avuksi Herraa, pelastuu (13:8,9). 


Herran päivä 

Sakarjan kirja päättyy lukuun Herran päivästä (14:1-21). Huolimatta kovista koettelemuksista Herra hallitsee täysin tapahtumien kulkua. Herran päivään liittyy Jerusalemin viimeinen piiritys (14:1-3). Vihollinen näyttää ensin pääsevän voitolle, ja kaupunkia sekä kansan jäännöstä uhkaa tuho. Silloin kuitenkin Herra puuttuu asiaan ja sotii vihollista vastaan. 

Messiaan toisen tulemuksen (14:4-7) paikka on Öljymäki (vrt. Jeesuksen taivaaseen ottaminen juuri Öljymäeltä, Ap.t.1:11,12), joka halkeaa kahtia. Kansa pakenee vihollista syntyneen laakson kautta. Herra tulee silloin kaikkien pyhiensä kanssa, joihin kuuluvat sekä kuolleet uskovat että enkelit. Tämän jälkeen perustetaan Messiaan valtakunta (14:8-21). Se merkitsee runsaita siunauksia ja siinä vallitsee Kuninkaan ehdoton herruus. Koko maailman poliittisena ja uskonnollisena pääkaupunkina on tuolloin Jerusalem. Israelin vihollisia ei enää ole. Israel on pyhä ylimmäispapillisena kansakuntana. Silloin ei myöskään enää ”käydä kauppaa Herran Sebaotin temppelissä”, minkä esikuvaksi Jeesus aikanaan puhdisti Jerusalemin temppelin kaupustelijoista (Mark.11:15-17). Kaikki profeettojen ennustukset Israelin tulevaisuudesta toteutuvat tuolloin viimeistä yksityiskohtaa myöten. 


Lähteet 

Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992). 

Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986). 

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).