torstai 21. syyskuuta 2006

LUUKKAAN EVANKELIUMI: JEESUKSEN SYNTYMÄ

Tausta 


Jeesuksen syntymästä kerrotaan kahdessa evankeliumissa, Matteuksessa ja Luukkaassa. Matteus kertoo Jeesuksen syntymästä ennen muuta Joosefin, Jeesuksen maallisen isän näkökulmasta (Matt.1:18-25) sekä itämaan viisaista miehistä, jotka toivat lahjoja Jeesukselle (Matt.2:1-12). Lisäksi Matteus kertoo Herodes Suuren toimeksi panemasta poikalasten surmaamisesta ja Joosefin perheen pakomatkasta Egyptiin. Luukkaan näkökulma on toinen. Hän kertoo asiat ennen muuta Marian näkökulmasta. Enkeli Gabriel ilmestyy juuri Marialle ja kertoo tulevan Messiaan syntymästä. Luukas myös kertoo Jeesuksen syntymästä (sen, mitä yleensä nimitetään ”jouluevankeliumiksi”, Luuk.2:1-20).    

Taustana näille Messiaan syntymäkertomuksille on se, että ne korostavat Jeesuksen syntymistä todelliseksi ihmiseksi ihmisten keskelle. Jeesus ei todellakaan pudonnut taivaasta 30-vuotiaana aikuisena miehenä! Jeesuksella oli evankeliumeihin tallennettu syntymähistoria, mutta (lukuun ottamatta yhtä tallennettua kertomusta, Luuk.2:41-52) sitten hän eli lähes 30 vuotta hiljaista elämää Nasaretissa. Hänen syntymänsä on samalla kertaa jumalallinen että inhimillinen. Hänen tulonsa niveltyi myös täysin VT:n messiaanisiin ennustuksiin.  

Luukkaan historiallista näkökulmaa korostavat myös hänen toistuvat viittauksensa historian henkilöihin, joiden aikana tapahtuivat ne tapahtumat, joista Luukas kertoo. Rooman keisari Augustus (2:1) oli hallitsijana vv. 31 eKr.-14 jKr. Hän keskitti voimakkaasti Rooman hallintoa ja vei päätökseen valtakunnan asukkaiden ja heidän omaisuutensa luetteloinnin. Juudan kuninkaana oli 37 eKr.-4 eKr Herodes Suuri (1:5), joka oli roomalaisten vasallihallitsija. Hän oli syntyisin idumealainen (VT: edomilainen), mutta oli kääntynyt juutalaisten uskoon. Hänen hallituskautensa oli väkivallan ja verenvuodatuksen aikaa. Hän surmautti jopa lähimmän perhepiirinsäkin jäseniä. Toisaalta hän pani alulle Jerusalemin temppelin jälleenrakennustyön (tosin hän samalla rakensi temppelin pakanajumalien kunniaksi!).  


Jeesuksen syntymä ilmoitetaan

Enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja kertoi hänelle pojan syntymisestä (1:26-38). Aiemmin myös enkeli oli ilmestynyt Sakariaalle ja ilmoittanut Johannes Kastajan syntymästä. Näissä ilmoituksissa on samanlaisia piirteitä, mutta yksi ratkaiseva ero löytyy: Sakariaan ja Elisabetin poika syntyy luonnollisella tavalla, joskin vanhoille ihmisille, mutta Jumalan Pojan syntymä on yliluonnollinen eikä hänellä tule olemaan maallista isää. Jeesuksen suhde Poikana taivaalliseen Isään liittyy Hänen olemukseensa ja henkilönsä alkuperään: Hän on ollut olemassa ikuisuudesta asti. Kun Jumalan Poika otti itselleen ihmisen muodon, se saattoi tapahtua vain ihmeen kautta. Luonnonlait ylittävä tapahtuma toisaalta merkitsee aina sitä, että luomakunnalla on Herra, ts., Jumala on luonnonlakien yläpuolella eikä ole kahlehdittu niihin.

Enkelin ilmoitus merkitsi myös sen lupauksen täyttymistä, joka annettiin paratiisissa Eevalle (1.Moos.3:15). Marian nöyrä kuuliaisuus on vastakohta Eevan tottelemattomuudelle ja itsensä korottamiselle.

Maria ei epäillyt enkelin ilmoitusta, mutta hän kysyi, miten tämä kaikki saattoi tapahtua. Enkelin mukaan Jumalan Pojan syntymä on Pyhän Hengen aikaan saamaa ja Jumalallehan kaikki on mahdollista. Maria uskoikin enkelin ilmoituksen. Hänen on kuitenkin täytynyt heti ottaa huomioon Joosefin ja ympäröivän yhteiskunnan suhtautuminen asiaan. Uskottomuus saattoi Israelissa johtaa kuolemantuomioon (5.Moos.22:23,24). Joosef suunnittelikin eroavansa Mariasta (Matt.1:19), kunnes enkelin ilmoitus suoraan myös hänelle kertoi, mistä oli kysymys. Joosefkin uskoi.  

Enkeli kertoi Marialle siitä ainutlaatuisesta suuruudesta, joka hänen poikaansa odotti. Kyseessä on Korkeimman Poika, joka on myös Daavidin poika. Messiaan pitikin tulla Daavidin jälkeläisistä (2.Sam.7:16; Ps. 89:4,5,29-30). Jumalan Pojan kuninkuudella ei tule olemaan loppua, koska Hänen valtakuntansa on ikuinen, katoamaton Jumalan valtakunta. Nimi Jeesus puolestaan viittaa VT:n heprealaiseen Joosua-nimeen. VT:ssa on kaksi Joosua-nimistä henkilöä. Ensimmäinen oli Mooseksen seuraaja, joka johti Israelin luvattuun maahan ja joka oli siten kansansa johtaja (Joos.1:1-9). Toinen taas oli ylipappina Baabelista paluun jälkeen. Profeetta Sakarja näki näyssä hänen seisovan Jumalan edessä (Sak.3:1-9) ja kuuli hänen saavan lupauksen, että Herran palvelija tulisi poistamaan kansan synnin yhdessä hetkessä. Tämä ennustus täyttyi vihdoin Jeesuksessa.

Maria tunsi asemansa ja katsoi olevansa Herran palvelijatar. Maria vieraili sukulaisensa Elisabetin luona ja tämän tervehdyksen kuultuaan Maria lausui sanat, jotka Luukas on tallentanut Marian kiitosvirtenä (1:46-55).


Jeesuksen syntymä

Näennäisesti inhimillinen tapahtuma, verollepano, oli vaikuttamassa siihen, että Messias tuli syntymään juuri Betlehemissä, kuten oli ennustettukin (Miika 5:1). Koska Joosef oli Daavidin sukua ja Betlehem oli Daavidin suvun kotipaikka, hänen oli mentävä Marian kanssa juuri sinne. Tämä profetia oli yleisesti juutalaisten tiedossa (Joh.7:42), joten Joosef on saattanut ajatella, että Messiaan on myös kasvettava juuri Betlehemissä. Herodeksen suvun juonet (Matt.2:22,23) kuitenkin aiheuttivat sen, että Joosef ja Maria palasivat syntyneen Jeesuksen kanssa Egyptistä takaisin Nasaretiin.

Jeesuksen syntymä majapaikkojen ulkopuolella kertoo siitä, että Jeesus syntyi köyhyyden keskelle. Vaikka Marian tila oli kaikkien nähtävissä, kukaan ei antanut paikkaansa hänelle majatalossa. Marian piti myös itse kapaloida lapsensa ilman muiden naisten apua, mikä oli tuon ajan oloissa erittäin harvinaista. Jeesuksen asettaminen seimeen kertoo siitä, että he majoittuivat talliin, eläinten keskelle. Ihan maanpäällisen elämänsä alusta alkaen Jeesus oli hyljeksitty ja ei-toivottu tässä maailmassa.

On kuitenkin väärin tehdä Jeesuksesta vain ”seimen lapsi” inhimillisessä merkityksessä. Jeesus oli ihmiseksi tullut Jumala. Siksi Luukas liittää kertomukseensa kuvauksen Jumalan kirkkaudesta, joka ilmestyi paimenille Betlehemin ulkopuolella. Samalla enkeli kertoi paimenille, mistä Jeesuksen syntymässä oli kysymys. Kyseessä oli ilosanoma, joka oli tarkoitettu koko maailmalle (juutalaisille ja kaikille muille kansoille). Betlehemissä, Daavidin kaupungissa, on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Messias, Herra. Jumalan pojan ruumiillistuminen ihmisen kaltaisuuteen oli tapahtuma, jonka merkitys on maailmanlaajuinen ja jonka vaikutus on ikuinen. Tämä käänteentekevä tapahtuma on aiheena enkelien ylitykseen (2:14). Huomionarvoista on se, että enkelien ilmestyksiä tapahtui jatkuvasti eri vaiheissa, jotka liittyvät Jeesuksen syntymään.

Paimenten valinta enkeli-ilmoituksen vastaanottajiksi on merkille pantavaa. Kautta aikojen olivat huomattavat Israelin henkilöt olleet paimenia, Abrahamista, Iisakista ja Jaakobista lähtien. Mutta tultaessa ajanlaskun taitteeseen paimenia ei enää pidetty arvossa ja he muodostivat vähäpätöisen ihmisluokan. He eivät kyenneet ammattinsa takia noudattamaan kaikkia säädöksiä pikkutarkasti. Jumala kuitenkin valitsi juuri heidät todistajiksi vastaanottamaan sanoman ja viemään sitä eteenpäin (2:15-18). Paimenet löysivät helposti lapsen, koska enkeli oli sanonut lapsen olevan kapaloituna seimessä. Kerrottuaan kaiken paimenet palasivat laumojensa luo kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä he olivat saaneet kuulla ja nähdä.

Maininta Jeesuksesta Marian ”esikoisena” (2:7) merkitsee sitä, että Marialle syntyi myöhemmin lisää lapsia. Toisin kuin eräissä piireissä uskotaan, Maria ei pysynyt neitsyenä vaan oli Joosefin laillinen vaimo ja heillä oli myöhemmin myös yhteisiä lapsia (Mark.6:3).


Jeesuksen siunaaminen temppelissä

Joosef ja Maria olivat hurskaita juutalaisia, jotka halusivat noudattaa kaikkia lain määräyksiä. Esikoispojalle oli säädetty kolme pyhää toimitusta: ympärileikkaus, lapsen tuominen temppeliin ja äidin puhdistusuhri. Ympärileikkaus todennäköisesti tehtiin tässä tapauksessa Betlehemissä, muut samassa yhteydessä Jerusalemin temppelissä. Jeesuksen ympärileikkaus merkitsi monia asioita. Hän oli ensinnäkin juutalaisena sidottu vanhaan liittoon, koska ihmisenä Hän alistui lakiin. Mutta samalla ympärileikkaus oli merkki siitä lupauksen liitosta, jonka Jumala oli tehnyt Abrahamin kanssa (1.Moos.17:12). Ympärileikkauksessa Jeesus otettiin Israelin kansalliseen yhteyteen ja samalla liittoon Jumalan kanssa. Ympärileikkaus merkitseekin Jeesuksen tapauksessa, että Hän tuli täyttämään sekä lain että lupauksen.

Jeesuksen vanhempien valitsema uhri puolestaan viittaa jälleen siihen, että he kuuluivat köyhään kansanosaan. Mooses oli säätänyt: "Jos naisella ei ole varaa lampaaseen, hän tuokoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä, toisen polttouhriksi ja toisen syntiuhriksi, ja pappi toimittakoon sovitusmenot. Tämän jälkeen nainen on puhdas" (3.Moos.12:8).

Temppelissä käynnin yhteydessä Joosefin perhe kohtasi kaksi profeetallista henkilöä. Ensimmäinen
oli vanha Simeon (Luuk.2:25-35), josta voidaan oikeutetusti sanoa, että hän oli yksi vanhan liiton pyhistä. Hän odotti Jumalan Voidellun tulemista ja Pyhä Henki oli luvannut hänelle, ettei hän kuole, ennen kuin näkee Messiaan. Simeonin siunaus ja sanat Marialle pitävät sisällään Messiaan tuoman pelastuksen niin Israelille kuin kaikille kansoille. Mutta Simeonin mukaan kaikki eivät tule tunnustamaan Messiasta ja myös Maria tulee kokemaan paljon surua lapsen takia. Miekka merkitsi väkivaltaa, ja se alkoi jo hyvin pian Herodes Suuren toimesta: Joosefin perheen piti paeta Egyptiin. Huipentumansa Simeonin ennustama väkivalta sai ristillä, jossa Jeesus sitten kuoli.

Tämän jälkeen perhe kohtaa naisprofeetta Hannan (2:36,37). On pantava merkille, että tässä on jälleen yksi esimerkki profeetallisuuden esiinmurtautumisesta Israelin keskuudessa 400 vuoden tauon jälkeen. Hannakin oli jo hyvin vanha. Hän ei ollut poistunut temppelistä minnekään, vaan oli palvellut Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tulikin paikalle ja näki Jeesuksen. Hannan sanoja ei ole tallennettu, mutta hänestä sanotaan, että hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta (2:38).


Jeesus juhlilla

Jeesuksesta sanotaan, että Hän kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi Häntä (2:40). Mutta ainoa varsinainen välähdys Jeesuksen ns. hiljaisista vuosista on Luukkaan kertomus hänen käynnistään Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla 12-vuotiaana (2:41-51). Hurskaina juutalaisina Hänen vanhempansa menivät sinne ja ottivat tässä vaiheessa myös Jeesuksen mukaan. Juutalaisista pojista tuli 13-vuotiaina ”lain poikia”, jolloin heidät otettiin juhlallisin menoin osalliseksi liiton oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Juutalainen tapa olikin, että 12-vuotias poika sai jo olla seremoniassa mukana valmistautuakseen siihen itse seuraavana vuonna.

Matkaseurueet olivat suuria ja sukulais- ja tuttavaväki matkusti yhdessä. Siksi ei ole merkillistä, että Joosef ja Maria eivät ensin panneet merkille Jeesuksen puuttumista seurueesta. Vanhemmat palasivat huolestuneina (huom! olihan jo Herodes Suuri uhannut Jeesuksen henkeä vuosia aikaisemmin!) takaisin Jerusalemiin ja löysivät pojan opettajien keskeltä temppelistä. Opettajat olivat ihmeissään Jeesuksen viisaudesta.

Tämä kertomus osoittaa sen, että jo tuossa vaiheessa Jeesukselle oli selvinnyt Hänen Messiaskutsumuksensa. Sanaleikki ”Isäsi” – ”Isäni” osoittaa jo Jeesuksen ymmärtäneen olevansa Jumalan Poika. Tämä oli ainutlaatuista. Yhdelläkään Israelin profeetalla tai kuninkaalla ei ollut samanlaista suhdetta Jumalan kanssa. Vaikka Jeesuksen vanhemmat muistivat ja tunsivat enkelien ilmoitukset Jeesuksen syntymän yhteydessä, he eivät sittenkään ymmärtäneet, mitä Jeesus sanoillaan tarkoitti.

Perhe palasi lopulta Nasaretiin ja Jeesus oli vanhemmilleen kuuliainen. Kertomus päättyy mainintaan: ”Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä” (2:52)  


Lähteet

Diginovum, Aikamedia (Keuruu, 2003).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

torstai 7. syyskuuta 2006

LUUKKAAN EVANKELIUMI: JOHANNES KASTAJA

Luukkaan evankeliumin tausta 


Luukkaan evankeliumin kirjoittajana pidetään varhaisen perimätiedon mukaan lääkäri Luukasta (2.Tim.4:11), joka oli Paavalin matkatoveri ja joka oli sitä kautta saanut alkuperäistä, apostolista tietoa. Evankeliumi ei kuitenkaan itse mainitse kirjoittajaansa, mutta kertoo sen olevan omistettu kunnioitetulle Teofilokselle (kuten myös kertomuksen jatko-osa, Ap.t.1:1).

Kirjoittaja kertoo evankeliumin alussa sen kirjoittamiseen liittyvät perusasiat (1:1-4). Ensinnäkin, kirjoittaja ei suinkaan pidä omaa evankeliumitekstiään ainoana, joka kertoo tapahtuneista asioista; päinvastoin, moni on jo laatinut kertomuksia samoista asioista (tässä hän tuskin viittaa ainoastaan muihin Raamatun evankeliumikirjoihin, vaan myös kirjoituksiin, jotka eivät ole meille säilyneet). Kirjoittaja sanoo myös näiden kirjoitusten perustuvan silminnäkijätodistuksiin (tässä on viittaus apostoleihin). Kirjoittaja on lisäksi tehnyt oman tekstinsä huolellisen tutkimuksen jälkeen ja voi siksi kehottaa Teofilosta luottamaan nyt käsillä olevaan kertomukseen.

Luukkaan pyrkimys sijoittaa kertomuksensa tarkkoihin historiallisiin puitteisiin näkyy evankeliumitekstissä (1:5; 2:1,2; 3:1,2). Luukas selvästikin lähtee siitä, että hänen laatimaansa kertomustaan luetaan historiallisena kuvauksena. Evankeliumin ihmiset ja tapahtumat ovat todellisia, historiallisia. Evankeliumin historiallisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi järjestelmällistä historiankerrontaa, vaan kirjoittaja on Pyhän Hengen johdossa ja harkiten valinnut ne asiat, jotka hän evankeliumissa kertoo.

Luukkaan evankeliumin tarkkaa syntyaikaa ei tiedetä varmuudella, mutta se ajoittunee suunnilleen vuoden 70 jKr. tienoille.


Johannes Kastajan syntymä

Kaikki neljä evankeliumia kertovat Johannes Kastajasta, mutta ainoastaan Luukas kertoo Johanneksen syntymästä. Luukas tuo esille, kuinka Johannes ja Jeesus olivat äitiensä kautta sukua keskenään (1:36). Samoin Luukas korostaa Johanneksen ja Jeesuksen syntymän juutalaista taustaa ja osoittaa sen merkitsevän aikojen murroskautta: jo n. 400 vuotta oli kulunut edellisestä profeetasta, Malakiasta, joka oli myös ennustanut Johanneksen, Messiaan edelläkävijän tulemisesta (Mal.3:23,24). Nyt – vähän ennen Johanneksen syntymää –alkaa  profeetallinen Henki jälleen puhua Jumalan omaisuuskansan keskuudessa. Ensin tämä tapahtui Sakariaalle, Johanneksen isälle.

Johanneksen hurskaat vanhemmat, Sakarias ja Elisabet, olivat jo vanhoja ja lapsettomia eivätkä he enää voineet ajatella saavansa lasta. Tämä oli ihmisille tuon ajan oloissa mitä katkerin pettymys. Sakarias oli pappi, joka edusti Messiasta odottavia juutalaisia piirejä. Koska pappeja oli suhteellisen paljon, temppelipalvelustehtävät arvottiin. Juutalaisten kirjoitusten mukaan suitsutusuhrin toimittaminen oli suuri etuoikeus, jonka pappi saattoi saada tehtäväkseen vain kerran elämänsä aikana –korkeintaan kerran! Sakariaan toimittaessa tällä kertaa suitsutusuhria (1:9) hänen saattoi kuvitella olevansa elämänsä juhlallisimmassa hetkessä. Suitsutusuhri kuvasi puhdasta, täydellistä rukousta. Tämän vuoksi on mahdollista, että Sakarias muun rukouksen ohessa pyysi kauan kaivattua lasta – vaikka hänen sitten olikin vaikea uskoa rukousvastausta mahdolliseksi (1:18).

Enkeli Gabriel ilmestyi Sakariaalle juuri suitsutusuhrin toimittamisen aikaan ja seisoi suitsutusalttarin oikealla puolella. Sakariaalle näky oli pelottava, mutta enkelillä oli hänelle hyvä sanoma Jumalalta. Sakariaan rukoukset on kuultu ja Elisabet synnyttää pojan, jolle on annettava nimeksi Johannes ja josta tulee suuri Jumalan mies. Johanneksen valtava hengellinen voima kohdistuisi yhteen ainoaan asiaan, kääntämään kansan sydämet takaisin Jumalan puoleen ja valmistamaan tietä Messiaalle. Tämän mukaan Israel oli luopiokansa, kuten profeetta Elian päivinä. Siksi Johannes tulisi ennustusten (Mal.3:1,23,24) mukaan käymään profeetta Elian hengessä ja voimassa. Johanneksen ja Elian toiminnassa olikin yhtäläisyyksiä: kumpikin toi sanomansa esiin henkilöön katsomatta, sekä ylhäisille että alhaisille. Johannes tulisi kuitenkin olemaan Messiaan edelläkävijä, ei itse Messias. Johannes valmistaisi tietä suuremmalleen.

Vaikka enkelin sanoma Sakariaalle oli hyvä ja myös Sakariaan rukousten mukainen, Sakarias epäili sitä. Oli järkeenkäypää, että kovin vanhat ihmiset eivät enää saa lapsia. Sakarias tosin tunsi hyvin VT:n kirjoitukset, joissa kerrotaan Iisakin (1.Moos.21:2), Simsonin (Tuom.13:3,24) ja Samuelin (1.Sam.1:19,20) syntymästä; tuolloinkin Jumala oli tehnyt ihmeen lapsettomille vanhemmille. Johtuen Sakariaan epäilyksistä Gabriel sanoi hänen tulevan mykäksi siihen päivään asti kun ennustus toteutuu. Sakariaan kysymykseen ”Mistä voin tietää, että niin käy?” Gabriel vastasikin antamalla merkin –mutta toisin kuin Sakarias olisi odottanut: se oli puhekyvyn menettäminen määräaikaan asti! Sakarias ei pystynyt puhumaan kenellekään, ei myöskään pyhien toimitusten aikana (1:20-22).

Elisabet kuitenkin tuli enkelin sanojen mukaisesti raskaaksi, mistä Elisabet riemuitsi (1:23-25).

Johannes syntyi, kuten oli ennustettu (1:57). Hänen syntymänsä merkitsi merkkipaalua vanhan ja uuden liiton välillä. Johanneksen vanhemmat edustivat vanhan liiton parhaimmistoa ja Johannes tulisi olemaan ikään kuin vanhan liiton viimeinen profeetta. Koska Johannes olisi Messiaan edelläkävijä, hän toteuttaisi vanhan liiton perimmäistä tavoitetta todistamalla Hänestä, joka on tuleva.

Kahdeksantena päivänä pojan syntymän jälkeen poika oli lain mukaan ympärileikattava (1:59). Samalla hänelle annetaan nimi, joka ajan tavan mukaan pojalle olisi isänsä nimi –näin ainakin naapurit ja sukulaiset ajattelivat itsestään selvyytenä. Elisabet kuitenkin piti kiinni enkelin ilmoituksesta, että pojan nimi on Johannes. Lapsen isältä asiaa kysyttäessä Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät tätä. Mutta samassa Sakarias sai puhekykynsäkin takaisin ja ylisti Jumalaa. Sakarias puhui profeetallisin sanoin sen, minkä Luukas on tallentanut Sakariaan kiitosvirtenä (1:68-79).

Johanneksen syntymätapahtumat olivat niin dramaattiset, että kaikki sillä seudulla joutuivat pelon valtaan ja tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ihmiset kysyivätkin: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Kaikki näkivät, että Herran käsi oli Johanneksen yllä.


Johannes Kastajan toiminta

Johannes Kastajan lapsuudesta ei kerrota Raamatussa muuta kuin mitä 1:80 mainitsee. Sen mukaan lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen, ts. aloittaessaan sen tehtävän, johon Jumala oli hänet kutsunut.

Luukkaan sanat (”…tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa,” 3:2) merkitsivät Johanneksen sijoittamista todellisten profeettojen joukkoon. Tämä tapahtui arvion mukaan n. vuonna 26 jKr.  Johanneksen toiminnassa ei ole merkitystä ihmeillä ja tunnusteoilla (tässä on selvä eroavaisuus verrattuna niin profeetta Elian kuin Jeesuksenkin toimintaan), vaan hänellä oli voimakas parannuksen julistus, jonka vaikutuksen kautta hän valmisti tietä Messiaalle. Hänen sanotaan myös julistaneen evankeliumia (3:18).

Johanneksen toiminta alkoi autiomaassa ja tapahtui kaikkialla Jordanin seudulla (3:3). Hänen julistuksessaan, yksinkertaisessa vaatetuksessaan ja ravinnossaan sekä köyhyydessään on pyritty näkemään hänen mahdollisia yhteyksiään uskonnollisiin essealaisten ja Qumranin yhdyskuntiin. Viimeksi mainitut olivat todella muuttaneet erämaahan vastalauseeksi kansan hengelliselle rappiolle. Johanneksen kutsu Jumalalta oli kuitenkin erityinen eikä hänen toiminnassaan tule nähdä liiallisesti sen ajan ulkonaista vaikutusta.

Parannussaarnan ohella Johanneksen toiminnan erityispiirre oli hänen suorittamansa kaste. Siinä ei ulkonaisesti ollut juutalaisuudessa mitään uutta, koska pakanat, jotka halusivat kääntyä Israelin uskontoon, kastettiin (ns. proselyyttikaste, kääntymyksen kaste). Johannes kehotti puolestaan kaikkia ”ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi” (3:3); tämä koski siis myös (ja erityisesti!) juutalaisia. Tässä on viite siihen, että juutalaiset tarvitsivat luopumuksensa takia yhtä selkeän kääntymyksen kuin pakanat. Sekä Johanneksen saarna että kaste merkitsivät hyökkäystä juutalaisten itsepetosta vastaan; nämä vetosivat mielellään kansalliseen etuoikeuteensa Jumalan valittuna kansana, vaikka juuri he olivat rikkoneet Jumalan liiton. Jyrkällä toiminnallaan Johannes otti kansalta sen väärän toivon, joka perustui pelkkään pinnalliseen uskonnollisuuteen.  

Johannes korosti julistuksessaan tuomion läheisyyttä: parannuksen teolla on kiire, koska kirves oli pantu puun juurelle ja koska jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen (=kadotukseen, helvettiin; 3:9). Parannukseen ei kuitenkaan riitä pelkkä ulkonainen kasteen ottaminen, mitä mm. Israelin uskonnolliset johtajat yrittivät pelkkänä muotomenona. Johannes
onkin sanoissaan kohti käyvä ja hyökkäävä, kun ihmiset pyrkivät pääsemään kasteen kautta syntisyytensä seurauksia pakoon (3:7,8). Kasteen tuli merkitä todellista, ei vain ulkonaista, vaan myös sisäistä parannuksentekoa. Johannes puhuukin Jumalan vihasta, joka kohtaisi kansaa, ellei se tee parannusta.

Johanneksen toiminnalla oli sen kansalle kohdistamista kovista vaatimuksista huolimatta menestystä. On tunnettua, että fariseukset ja saddukeukset lopulta käänsivät selkänsä Johannekselle, mutta tavallisen kansan keskuudessa Johannes sai runsaasti vastakaikua. Pääsääntöisesti samat ryhmät, jotka ottivat Jeesuksen vastaan Messiaana, ottivat sitä ennen myös Johanneksen parannusjulistuksen ja kasteen vastaan.

Johannes antoi myös eri ihmisryhmille käytännölliset ohjeet siitä, mitä parannuksen teko merkitsi (3:10-14). Kunkin ihmisryhmän tuli elää vanhurskaasti ja oikeudenmukaisesti, Jumalaa peläten. Jolla oli vaatteita tai ruokaa yli oman tarpeen (ts., jotka olivat varakkaita), antakoon sellaiselle, jolla ei ole riittävästi. Veronkantajien (publikaanien, roomalaisten vuokraveronkantajien) ei tule ahneudessaan kiskoa ihmisiltä yli sen, mitä oli säädetty. Sotilaiden (joilla olivat voima ja aseet puolellaan) ei tule käyttää asemaansa oman edun tavoitteluun vaan tyytyä lailliseen palkkaansa. Jokaisen ihmisen parannuksen hedelmien tuli näkyä käytännössä ihmisten kesken. Jo profeetat olivat varoittaneet kansaa samoista vääryyksistä (Aam.8:4-7; Mal.3:5) ja vaatineet vanhurskautta myös teoissa (Jes.1:11-17; 58:5-7). Johannes yhtyi profeettojen julistukseen ja vaati ihmisiltä käytännöllistä jumalanpelkoa.

Merkille pantavaa on, että Johannes ei kehottanut publikaaneja ja sotilaita jättämään virkaansa. Sen sijaan näiden tuli toimia oikeudenmukaisesti yhteistä hyvää eikä omaa etua ajatellen. Johannes ei ollut vallankumouksellinen yhteiskunnallisessa mielessä. Aivan sama pätee Jeesuksen toimintaan. Kansa puolestaan odotti sellaista Messiasta, joka vapauttaisi sen roomalaisten vallasta ja pystyttäisi maanpäällisen valtakunnan. Johanneksen ja Jeesuksen jälkeen vuonna 66 jKr. juutalaiset nousivatkin kapinaan roomalaisia vastaan, mutta vuonna 70 kärsivät perinpohjaisen tappion. Tuosta ajasta lähtien on Jerusalemin temppeli ollut tuhottuna ja Mooseksen lain mukaisia uhreja ei ole toimitettu.  

Johanneksen voimakas toiminta nosti ymmärrettävästi esiin kysymyksen, voisiko Johannes olla Messias (3:15). Johannes oli kuitenkin Jumalan virkaansa kutsuma vanhurskas mies, joka tunsi oman työnsä velvoitteet ja sen rajoitukset. On sanottu, että jos Johannes olisi vain vähänkin viitannut siihen suuntaan, että hän voisi olla Messias, häntä olisi muitta mutkitta uskottu! Johannes oli tässä vaiheessa uransa huipulla. Johannes kuitenkin tunnusti olevansa äärettömän paljon tulevaa Messiasta vähäisempi. Juutalaisten kirjoitusten mukaan kengännauhojen avaaminen oli niin halpa-arvoinen tehtävä, että sen saattoi tehdä vain halpa-arvoinen orja. Johannes kuitenkin piti itseään orjaakin vähäisempänä Messiaan rinnalla. Myös Johanneksen vesikaste oli kaikessa vanhurskaudessaan halpa-arvoinen sen rinnalla että Messias tulee kastamaan Pyhällä Hengellä ja tulella (tässä Johannes ilmeisesti viittaa Jeesuksen kuoleman jälkeisen helluntain tapahtumiin ja tulevaan tuomioon).  


Jeesuksen kaste

Huolimatta Johanneksen sanoista itsensä ja kasteensa vähäpätöisyydestä Jeesuksen antaman Pyhän Hengen ja tulikasteen rinnalla, Jeesus tuli kansan mukana ja halusi Johannekselta kasteen. Johannes kastoi Jeesuksen, jonka jälkeen taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt" (3:21,22).

Jeesuksen Johannekselta saaman kasteen merkitystä on paljon pohdittu. Johanneksen kaste ei sellaisenaan ollut vielä kristillinen kaste (Ap.t.19:1-7), vaan parannuksen kaste Messiasta odoteltaessa. Jeesuksenkin voi tällä tavalla ajatella sitoutuneen täysin Johanneksen kasteeseen ja vahvistaneen sen olleen Jumalan säätämä. Samalla tässä on jälleen nähtävissä selkeä siirtymä vanhan liiton ajasta uuden liiton aikaan. Jeesuksen maanpäällinen toiminta alkoi nyt ja Johanneksen taas oli määrä vähetä ja jäädä lopulta syrjään.


Johanneksen kuolema

Johannes julisti samalla suoraviivaisella tavalla myös ylhäisille ihmisille. Hän nuhteli neljännesruhtinas Herodesta tämän veljen vaimon Herodiaan tähden (joka oli ollut Herodeksen velipuolen Filippuksen vaimo) ja moitti Herodesta myös muista pahoista teoista. Silloin Herodes telkesi Johanneksen vankilaan. Lopulta Herodes mestautti Johanneksen (9:9).

Lähteet

Diginovum, Aikamedia (Keuruu, 2003).