Kolme näkyä
Sakarjan järjestyksessään kuudes näky (5:1-4) on taivaalla lentävä kirjakäärö. Se on selvästikin avattuna ja sen koko oli valtava (n. 10 m x 5 m). Kirjakäärön koko merkitsee sitä, että sen sisältämä teksti on kaikkien luettavissa. Pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeinen aika olikin erityistä Mooseksen lain tutkimisen ja opettamisen aikaa (Neh.7:72-8:12). Sakarjan näkemä kirjakäärö, joka epäilemättä käsitti lain taulujen kaikki käskyt, piti sisällään kirouksen, ts. lain rikkomisesta seuraavan tuomion. Nimenomaisesti mainittiin ilman rangaistusta jääneet varkaat (seitsemäs käsky: ”Älä varasta”, 2.Moos.20:15) ja väärän valan tekijät (toinen käsky: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä”, 2.Moos.20:7). Nämä nimeltä mainitut synnit olivat kuitenkin vain esimerkkejä, koska Israel oli rikkonut koko lain. Jumala ilmoittaa kirjakäärön menevän varkaan ja väärän valan tekijän taloon ja kirous jää sinne asumaan. Kyseessä on varoitus, jonka mukaan synnin seurausta (tuomiota) ei voi mennä pakoon: tuomio ei jätä rauhaan niitä, jotka rikkovat lain. Tämän näyn tarkoituksena olikin opastaa kansaa katumukseen ja parannukseen.
Sakarjan seitsemännessä näyssä (5:5-11) enkeli näytti hänelle viljaruukun (eefa-mitta = joko 36,4 tai 22 litraa). Viljaruukku kuvasi Israelin (”koko maa” on tässä tapauksessa Palestiina) syntivelkaa, jonka mitta oli nyt tullut täyteen (huom! kansa oli juuri vapautunut pakkosiirtolaisuudesta, josta kansa oli katumuksen ja parannuksen jälkeen vapautunut, mutta silti sen syntivelka oli jo nyt suuri!). Eefa-mitta oli tosiasiassa liian pieni sisältämään ihmistä, mutta ruukun lyijykannen avauduttua siellä osoittautui olemaan nainen, joka kuvasi ”jumalattomuutta” (sana on heprean kielessä feminiinisukuinen ja ilmeisesti siksi ruukussa oli juuri nainen). Lyijykansi merkitsee, että nainen on ruukussa pakolla eikä pääse sieltä omin avuin ulos. Tämän jälkeen esiin astuu kaksi naista, joilla olivat siivet kuin haikaralla. Nämä naiset ovat (luultavasti) Jumalan enkeleitä. He kuljettivat tuulen avustamana ruukun Sinearin maahan eli Babyloniaan (1.Moos.10:10), joka oli kaiken pahan ja jumalattomuuden tyyssija (vrt. Ilm.17-18). Toisaalta paha näin kuljetettiin pois luvatusta maasta; ja toisaalta tämä kuvaa myös Babylonian epäjumalanpalvelusta, koska naiselle (jumalattomuudelle) rakennettiin temppeli ja häntä palvottiin siellä.
Sakarjan kahdeksas näky (6:1-8) käsitti neljät hevosten vetämät vaunut, jotka tulivat kahden vaskivuoren välistä (”vaski” tarkoittaa toisaalta puhdasta kuparia ja toisaalta pronssia, joka on kuparin ja tinan sekoitus; kumpaakaan ei ollut sellaisenaan luonnossa; vaski symboloi Raamatussa jumalallista tuomiota). Kahden vuoren on tulkittu tarkoittavan Siionin vuorta ja Öljymäkeä, joiden välissä on Kidronin laakso. Näyn taustalla on tosiasia, jonka mukaan Herra hallitsee ja ohjaa koko maailmanhistoriaa, mukaan lukien eri valtakuntien tapahtumia. Eriväristen hevosten vetämät vaunut lähtevät joka suuntaan, kohti kaikkia Israelille vihamielisiä valtakuntia, joita on maailman joka kolkassa (”neljä tuulta” tarkoittavat maailman neljää pääilmansuuntaa; vrt. Ilm.7:1). Punaruskeat hevoset viittaavat sotaan ja verenvuodatukseen, mustat hevoset nälänhätään ja kuolemaan, valkoiset hevoset (Jumalan) voittoon ja kirjavat hevoset muihin tuomioihin. Kyseessä lienevät enkelit, jotka panevat täytäntöön Jumalan säätämät rangaistukset. Pohjoiseen lähtevät hevoset matkaavat Babyloniaan, länteen lähtevät Välimeren maihin ja etelään lähtevät Egyptiin (itään meneviä ei mainita!). Lopuksi todetaan hevosten lähtevän kaikkiin suuntiin, ts. koko maailmaan. Puhujan käyttämä sanamuoto ”minun henkeni” osoittaa Hänen olevan itse Jumala. Erityinen huomio pohjoiseen maahan eli Babyloniaan lähteviin hevosiin viittaa Jumalan lopulliseen voittoon, koska Hänen päävastustajansa on siellä.
Joosuan kruunaaminen
Sakarjan kahdeksan näyn jälkeen tapahtuu ylipappi Joosuan kruunaaminen, jonka merkitys on kuitenkin täysin messiaanista profetiaa (6:9-15). Tapahtuma ei ollut enää näky, vaan Herran sana tuli Sakarjalle, jonka tuli valmistaa kruunu ja kruunata ylipappi Joosua. Kruunu tuli valmistaa kullasta ja hopeasta, jonka olivat Babyloniasta tuoneet nimeltä mainitut juutalaiset miehet (jotka lisäksi tullaan muistamaan anteliaisuutensa vuoksi). Joosuan kruunaaminen merkitsi Sakarjan aikaisemmin näkemien näkyjen täyttymystä ja huipentumaa. Sakarjan neljäs (3:1-7) ja viides näky (4:1-14) koskivat kansan kahta senhetkistä johtajaa, ylipappi Joosuaa sekä käskynhaltija Serubbaabelia, joka oli Daavidin jälkeläinen ja Jeesuksen esi-isä. Toinen virka oli hengellinen pappisvirka ja toinen maallinen hallitusvirka. Kumpikin oli Herran nimenomaan ko. virkaan asettama. Joosuan kruunaamisessa nämä molemmat virat kuitenkin vertauskuvallisesti yhdistyivät ”Uudessa Versossa”, joka on Messias: tämä tulee olemaan sekä pappi että hallitsija (kuningas).
Serubbaabelin tehtävänä oli saattaa loppuun Jerusalemin temppelin rakennustyö (toteutui v. 516 eKr.), mutta Messias rakentaa kokonaan uuden temppelin (Jes.2:2-4; Hes.40-43). Kaukaisista maista saapuvat temppelin rakentajat (6:15) viittaavat ilmeisesti pakanoihin, jotka messiaanisena aikana liittyvät Jumalan kansaan. Niin Serubbaabelin temppelin rakentaminen kuin Joosuan ylipappeus olivat oman aikansa ilmiöitä, mutta niillä oli näin vertauskuvallisesti myös messiaaninen merkitys. Joosuan kruunaaminen viittaakin täten selvästi Messiaan kruunaamiseen samalla kertaa kuninkaaksi ja ylipapiksi.
Paastoamisen ja itkemisen ongelma
Sakarja oli jo aikaisemmin osoittanut profeetantehtävänsä pitävän sisällään pakkosiirtolaisuudesta palanneen kansan hengellisen elämän elvyttämisen (1:3-6). Luvussa 7 profeetta jälleen palaa tähän teemaan (7:1-14). Tämä tapahtui noin kaksi vuotta ensimmäisten näkyjen jälkeen ja on ajoitettavissa vuoteen 518 eKr. Temppelin valmistumiseen on aikaa vielä kaksi vuotta. Betelistä (n. 20 km Jerusalemista pohjoiseen) oli lähetetty miehiä kysymään Jerusalemin papeilta katumus- ja paastopäivän jatkamista. Kysymys paaston jatkamisesta oli juuri tuolloin akuutti ensinnäkin siitä syystä, että paastoa oli pidetty yllä pakkosiirtolaisuudessa, jossa muisteltiin katuen Jerusalemin temppelin tuhoutumista. Mutta oliko paastopäivän jatkaminen tarpeen enää Palestiinaan paluun jälkeen, etenkin kun uusi temppeli oli valmistumaisillaan? Toiseksi paastopäivän viettämisestä oli tullut pelkkä muotomeno, jonka mielekkyys tuntui kyseenalaiselta. Alun perin paastopäivä (todellisuudessa useita paastopäiviä, 8:19) oli ollut vilpitöntä katumusharjoitusta, mutta nyt oli kyseessä enää ulkonainen rituaali.
Betelistä tulleiden miesten kysymys sai vastauksensa Herralta Sakarjan kautta, mutta Herran sana käsittikin paljon laajemman kokonaisuuden kuin pelkän vastauksen kysymykseen paastopäivästä. Sakarjan kautta tullut vastaus kosketti koko kansaa. Alun perin paaston oli tarkoitus tukea kansan pyrkimystä katumukseen ja parannukseen. Paasto oli kuitenkin tapahtunut ihmisen oman fyysisen heikkoudentilan korostamiseen, paasto oli näin ankaraa ruumista kohtaan, mutta ihminen ottikin tästä harjoituksesta kunnian itselleen. Paasto ei siis ollut tapahtunut Jumalalle ja Hänen kunniakseen vaan ihmisen ulkonaisen hengellisyyden korostamiseksi. Samoin uhriateriat tapahtuivat ihmisen omaksi nautinnoksi. Ilman kuuliaisuutta nämä katumusharjoitukset ovat turhia. Sakarja muistuttaa vielä ajasta ennen pakkosiirtolaisuutta, jolloin koko Juuda, sekä Jerusalem ja sen ympäristö että Negev ja läntiset kukkulat olivat hedelmällistä aluetta. Tämä oli jyrkkä vastakkainasettelu käsillä olevaan aikaan verrattuna, jolloin alueella oli lähes autiota. Ulkonaiset rituaalit eivät tuoneet ulkonaista menestystä, johon tarvittiin ennen muuta kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan.
Sakarjalle tullut Herran sana (7:8-10) paljastaa ulkonaisesti paastoavan, mutta sisäisesti Herralle uskottoman kansan syntisen tilan. Epäoikeudenmukaisuus ja kovuus heikkoja kohtaan olivat tavallista kansan parissa, mistä syystä profeetta kehottaa kansaa syvään parannukseen, joka vaikuttaa ratkaisevasti myös sosiaalisiin oloihin. Vallitsevista yhteiskunnallisista synneistä oli tehtävä parannus. Näitä syntejä olivat isätkin tehneet eivätkä olleet kuunnelleet Herran ääntä. Siksi heidät oli ajettu kansojen sekaan ja luvattu maa oli autioitunut.
Jerusalemin onnellinen tulevaisuus
Vaikka Sakarjan sana on ollut kansalle sen synnin paljastamista ja kehotusta katumukseen ja parannukseen, on profeetalla Herran sanana myös välähdys Jerusalemin onnellisesta tulevaisuudesta (8:1-23). Juuri kuuliaisuuteen liittyy lupaus Jerusalemin täydellisestä ennallistamisesta tulevaisuudessa. Tässä on jälleen viittaus messiaaniseen aikaan, jolloin Jerusalemissa on yltäkylläisyys, mutta joka aika merkitsee ennen muuta pelastumisen aikaa. Jumalan suunnitelmat Jerusalemia kohtaan ovat hyvät ja Hänen rakkautensa kaupunkia kohtaan on palava. Herra lupaa palata Siioniin ja asua Jerusalemissa. Herran siunaukset seuraavat Hänen paluutaan: pitkä elämä, rauha, vauraus ja turvallisuus. Sakarjan aikoihin, jolloin kansa eli köyhyydessä ja vihollisten pelossa, tämä ei näyttänyt lainkaan mahdolliselta. Mutta Jumalan silmissä Jerusalemin tuleva tila oli varma, koska Kaikkivaltiaalle kaikki on mahdollista.
Messiaanisena aikana myös kansojen sekaan hajotettu Israel palaa takaisin ja asettuu asumaan Jerusalemiin (8:7,8). Kyseessä on Israelin ennallistaminen laajassa mitassa eikä ole kyse pelkästään paluusta pakkosiirtolaisuudesta kuten Sakarjan kuulijat asian helposti ymmärsivät. Viimeisinä aikoina myös pakanakansat haluavat asettua asumaan Jerusalemiin ja näin liittyä Jumalan kansaan (8:20-23). Kyse on siis Abrahamille annetun lupauksen täyttymisestä (1.Moos.12:3). Messiaaninen aika on näin universaalia pelastuksen aikaa.
Lisäksi tämä Sakarjan messiaanisen ajan profetia kosketti myös hänen omaa aikaansa ja oli rohkaisemassa silloisen temppelin rakentamista (8:9). Temppelin perustukset oli laskettu vuonna 536 eKr., mutta temppelin rakentaminen häiriintyi ja lopulta keskeytyi vuonna 530 eKr. Vasta vuonna 520 eKr. temppelin rakentamista jatkettiin erityisesti profeettojen Haggain ja Sakarjan rohkaistessa kansaa ja sen johtajia (Esra 5:1,2). Rohkaisua kansa tarvitsikin, koska olosuhteet olivat olleet ahdistavat (Sak.8:10). Mutta nyt kun temppeliä jälleen rakennettiin, Herran ajatukset olivat hyvät. Hän antaa myös kauaskantoisempia lupauksia: jos Hän oli aiemmin kironnut kansaansa, Hän lupasi nyt siunata sitä (8:11-15). Kuitenkin kansan tuli nyt olla kuuliainen ja harjoittaa vanhurskautta myös toinen toiselleen (8:16,17).
Sakarjan messiaaniset profetiat
Sakarjan kirjassa on poikkeuksellisen paljon messiaanisia ennustuksia, jotka toteutuivat Jeesuksessa. Sinänsä esim. ylipappi Joosuaa koskettavat Sakarjan kirjan kohdat (3:1-7; 6:9-15) sisältävät lukuisia messiaanisia yksityiskohtia. Jeesuksessa voidaan katsoa toteutuneen mm. seuraavia Sakarjan ennustuksia:
· 3:4-7 -> Hänet korotettiin (tapahtui Hänen kuolemansa jälkeen)
· 3:10; 9:10 -> Hän tuo kestävän rauhan
· 3:1; 6:11 -> Hänen pappeutensa
· 6:12 -> Kristuksen ensimmäinen tulemus alhaisuudessa sekä Hänen ihmisyytensä
· 6:12,13 -> Hän rakentaa Herran temppelin
· 6:13; 9:9; 14:9,16 -> Hänen kuninkuutensa
· 9:10 -> Hän hallitsee
· 11:12,13 -> Hänen hylkäämisensä ja kavaltamisensa 30 hopearahasta
· 13:7 -> Herra löi Häntä miekalla
· 14:4 -> Hänen toinen tulemisensa
On erittäin mahdollista, että Jeesuksella ovat olleet mielessään juuri nämä Sakarjan profetiat (ja toki lisäksi Jes.53 ym.) muistuttaessaan opetuslapsiaan VT:n kirjoituksista, jotka ennustavat Hänestä (Luuk.24:25-27, 44, 45).
Lähteet
Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
