Profeetta Natanin Daavidille lausumat vakavat sanat
(2.Sam.12:10) tulivat toteutumaan kouriintuntuvalla tavalla. Alkaen Amnonin
moraalittomuudesta (2.Sam.13) jatkuen Seban kapinaan (2.Sam.20) olivat
väkivaltaiset tapahtumat kuohuneet Daavidin perheen sisällä ja ympärillä. Lisäksi
jo ennen astumistaan valtaistuimelle Daavid oli joutunut kestämään Saulin väkivaltaista
vihaa ja vainoa, mutta miekka ei tosiaan väistynyt Daavidin elämästä tämän
jälkeenkään.
Seban kapina
Daavidin palattua Jerusalemiin Absalomin kapinan jälkeen
häntä odotti toinen kapina, joka oli syttynyt vallitsevassa sekavassa
tilanteessa (2.Sam.20:1-22). Siitä lähtien kun Daavid oli palannut Jerusalemiin
(19:15,16), benjaminilainen Seba oli ilmeisesti koonnut oppositiota häntä
vastaan. Yllättävän vaivattomasti muut Israelin heimot paitsi Juudan heimo
erosivat Daavidista. Epäilemättä Juudan heimon uskollisuus johtui siitä, että
se katsoi omaavansa muita läheisemmän suhteen Daavidiin (vrt. 19:41-44). Daavid
itse kuului Juudan heimoon, joka myös oli alkujaan ollut ensimmäinen, joka oli
tunnustanut Daavidin kuninkaakseen (2:4). Tämä Juudan ja kymmenen heimon
välinen juopa tuli lopulta Salomon jälkeen johtamaan valtakunnan jakautumiseen
(1.Kun.12:1-19). Sen aika ei kuitenkaan ollut vielä.
Kapinan puhjettua Daavid myös käytännössä hylkäsi kymmenen
sivuvaimoaan (2.Sam.20:3). Hän siirrätti heidät vartioituun rakennukseen ja
antoi heille elatuksen muttei enää käynyt heidän luonaan. Kyseessä oli ilmeinen
seuraus Absalomin haureudesta näiden kanssa (16:21,22).
Daavid kutsui Amasan (jonka hän oli asettanut Joabin tilalle
sotapäällikökseen, 19:14) kukistamaan kapinalliset. Amasan tuli koota Juudan
miehet koolle kolmen päivän kuluessa mutta tämä ei kuitenkaan palannut takaisin
kuninkaan antamaan määräaikaan mennessä. Tällöin Daavid tuli kärsimättömäksi ja
Abisain (huom! tässä vaiheessa Daavid ei pitänyt Joabia sotapäällikkönä) tuli
lähteä ajamaan takaa Sebaa, jotta tämä ei pääsisi turvaan johonkin
linnoitettuun kaupunkiin. Joab oli kuitenkin sotajoukon mukana. Takaa-ajon
kestäessä Joab kohtasi Amasan (joka tässä vaiheessa oli ilmeisesti liittymässä sotaväen
mukana Seban takaa-ajoon) ja tappoi tämän harkitusti ja kylmäverisesti. Kukaan
ei estänyt Joabin murha-aikeita. Oletettavasti sotilaat katsoivat vallitsevassa
sekavassa tilanteessa lojaalisuutensa Joabia kohtaan merkitsevän samalla lojaalisuutta
Daavidia kohtaan.
Tapettuaan Amasan Joab jatkoi Seban takaa-ajoa. Sebaan
liittyi edelleen paljon väkeä. Joabin joukot tulivat Abel-Bet-Maakan kaupungin
luo, johon Seba oli vetäytynyt turvaan. Joabin joukot alkoivat valmistella
kaupungin valtaamista. Tällöin ”viisas nainen” (nimeä ei mainita) alkoi
puhutella Joabia ja sanoi kaupungin olevan rauhallinen ja luotettava eikä
Joabilla ollut mitään syytä sotia sitä vastaan. Silloin Joab kertookin olevansa
kiinnostunut vain Sebasta. Joabin ja naisen keskustelun jälkeen kaupungin
asukkaat tappoivat Seban ja heittivät tämän pään Joabille. Sen tapahduttua Joab
puhalsi torveen, keskeytti piirityksen ja palasi Jerusalemiin. Kapina oli
kukistettu.
Tämän jälkeen luetellaan Daavidin virkamiehiä (20:23-26).
Joab mainitaan tässä jälleen nimenomaisesti sotaväen päällikkönä. Joabin paluun
sotaväen päälliköksi on nähty johtuvan Daavidin heikkoudesta, koska hän oli
aiemmin nimenomaisesti siirtänyt Joabin siltä paikalta pois (19:14). Toisaalta Joab sai myöhemmin kalliisti maksaa
tekemänsä veriteot (1.Kun.2:5,6,28-35). Henkilöristiriidoista huolimatta valtakunta
vahvistui Daavidin hallintokauden aikana, jolloin sotilaallinen ja siviiliorganisaatio
kehittyivät asteittain. Mahdollisesti Daavidilla oli mielessään egyptiläisen
käytännön mukainen perusmalli valtakunnan järjestämisessä. Aikakirjojen pitäjä
(kirjuri tai vastaava) oli erittäin tärkeässä asemassa asioiden järjestämisessä
kuninkaan ja hänen virkamiestensä välissä. ”Sihteeri” oli vastuussa
kotimaisesta ja ulkomaisesta kirjeenvaihdosta, jolla hän hoiti diplomaattisia
tehtäviä. Daavidin hallituskauden lopulla Adoram (Adoniram, 1.Kun.4:6) oli
erityinen virkamies, joka vastasi verotöiden valvomisesta. Todennäköisesti
muitakin korkeita virkamiehiä lisättiin kun hallituksen vastuut kasvoivat.
Oikeusasiat kuningas kuitenkin todennäköisesti hoiti itse (vrt. 2.Sam.14:4-17;
15:1-6).
Tapahtumia Daavidin hallituskaudella
Daavidin aikana maahan tuli kolmivuotinen nälänhätä
(21:1-14). Herra ilmoitti Daavidille, että tämä nälänhätä oli rangaistus
johtuen Saulin rikoksesta hänen yrittäessään tuhota gibeonilaiset, joiden
kanssa Joosua oli tehnyt liiton (Joos.9:3-27). Sopimuksen mukaan gibeonilaisia
ei saanut tappaa vaikka he alun perin kuuluivat hävitettävään viholliskansaan.
Saul oli kuitenkin vastoin tehtyä liittosopimusta tappanut gibeonilaisia. Tajuten,
että tämä asia on sovitettava (4.Moos.35:33; tässä on kyseessä Mooseksen lain
vaatima verikosto!), Daavid salli gibeonilaisten teloittaa seitsemän Saulin
jälkeläistä (Aijan tyttären Rispan kaksi poikaa sekä viisi Saulin tyttären
Merabin poikaa). Joonatanin pojan Mefibosetin Daavid kuitenkin säästi ja oli
siten uskollinen Joonatanin kanssa tekemälleen liitolle (1.Sam.18:3).
Rispa, Aijan tytär ja Saulin sivuvaimo, jäi vartioimaan
ruumiita puoleksi vuodeksi (= aika elonkorjuun alusta syyssateiden tuloon asti).
Kun Daavid sai tietää Rispan suremisesta, hän valmisti näiden seitsemän uhrin
luitten kunnollisen hautaamisen Saulin isän Kisin perhehautaan. Myös Saulin ja
Joonatanin jäännökset tuotiin samaan paikkaan. Herra selvästi hyväksyi nämä
toimenpiteet, koska tämän jälkeen nälänhätä loppui. Kyseessä oli ollut Herran
vaatima oikeudenmukainen sovitus Saulin tekemästä rikkomuksesta gibeonilaisia
kohtaan.
Vaikka Daavid oli nyt vakiinnuttanut kuninkuutensa ja
päässyt voitolle vihollisistaan, edelleen käytiin sotia ja Daavidin soturit
tekivät urotöitä (21:15-22). Taistelut filistealaisia vastaan olivat Israelin
kuningaskunnan alkuaikoina vielä tavallisia. Filistealaisten armeijassa palveli
edelleen jättiläisen kokoisia sotureita. Vaikka tässä yhteydessä mainitaan
urhoollisen Elhananin tappaneen Goljatin (21:19), kyseessä oli tosiasiassa
tämän veli Lahmi (1.Aikak.20:5). Goljat oli tunnetusti kuollut jo aikaisemmin
(1.Sam.17).
Daavidin voittolaulu
Daavidin voittolaulu (2.Sam.22:1-51) tuo julki kiitosta ja
ylistystä koko elämän kestäneestä varjeluksesta ja huolenpidosta. Laulu on mahdollisesti
tehty Daavidin viimeisenä elinvuonna. Siinä Daavid puhuu profeetallisesti
ikuisesti kestävästä kuninkuudestaan (22:51; vrt. 23:5; 7:16). Jumala oli
puhunut hänen kauttaan vakuuttaen ikuista liittoaan. Laulussa on kyse eräänlaisesta
Daavidin muistokirjoituksesta.
Israelin valtakunnan kuninkaana Daavid ei laiminlyönyt
tunnustaa, että ei hän itse vaan Herra oli taannut Israelin sotilaalliset
voitot (22:30,35,40). Kiitoslaulussaan Daavid ilmaisee ylistyksensä Kaikkivaltiaalle,
joka on vapauttanut Israelin sen vihollisista ja pakanallisista valtakunnista. Daavid
itse oli vaeltanut Herran tahdon mukaisesti (22:21-28). Laulu (psalmi) on vain
yksi monista Daavidin sepittämistä lauluista, joita hän teki erilaisissa
tilanteissa olleessaan paimenpoikana isänsä kodissa, Saulin hovin palvelijana,
lainsuojattomana ja lopulta Israelin suuren kuningaskunnan arkkitehtinä ja
rakentajana.
Daavidin viimeiset sanat
Daavidin ”viimeiset sanat” (ei tarkoittane ajallisesti
viimeisiä sanoja vaan viittaa lähinnä testamenttiin, jälkisäädökseen) tuovat
julki Israelin suurimman sankarin kunnioitettavaa suuruutta (23:1-7). Daavid oli
turvannut Herraan ja hallinnut oikeamielisesti. Daavid oli Korkeimman korottama
Jaakobin Jumalan voideltu hallitsija. Herran ikuinen liitto Daavidin kanssa
toteutui lopulta messiaanisesti Jeesuksessa (1.Moos.49:10; Matt.1:1, 2:6;
Joh.7:42).
Daavidin soturit
Daavidilla oli ollut uskollisia ja urhoollisia sotureita (23:8-39).
Monet näistä olivat olleet Daavidin seurassa jo pitkään. Ollessaan Saulin
aikana lainsuojattomana Daavidiin liittyi satoja miehiä. Daavid organisoi nämä
alaisuuteensa Siklagissa ja myöhemmin Hebronissa (1.Aikak.11:10-12:23). Nämä
miehet menestyivät sotilaallisissa toimissa niin hyvin että heitä nimitettiin
päälliköiksi. Kun Daavid sai koko Israelin tunnustamaan kuninkuutensa, hän
laajensi organisaation koskemaan koko kansakuntaa (1.Aikak.12:23-41).
Sotureista suurimpina mainitaan kolme: hakmonilainen
Isboset, ahoahilainen Eleasar, Dodon poika ja hararilainen Samma, Agen poika.
Näitä kolmea pidettiin suurimpina mutta useita muitakin urheita sotureita oli.
Sotajoukon päällikkönä toimi edelleen Joab. Hän oli kyvykäs
johtaja eikä hän vastannut pelkästään sotavoimista vaan hänellä oli myös
huomattavaa vaikutusta Daavidiin itseensä. Vierasmaalaiset palkkajoukot, jotka
koostuivat kreeteistä ja pleeteistä, olivat Benajan komennossa, muodostaen
Daavidin henkivartioston. Daavidiin liittyneet vahvat miehet, jotka olivat
liittyneet Daavidiin ennen kuin tästä tuli kuningas, tunnettiin nyt eräänlaisena
”kunnialegioonana” (2.Sam.23:8-39; 1.Aikak.11:10-47). Kun Daavid organisoi
valtakuntansa, jonka pääkaupunki oli Jerusalem, näitä miehiä oli 30. Ajan
mittaan lisättiin miehiä, jotka olivat kunnostautuneet sankarillisissa teoissa.
Tästä valitusta sankarien joukosta kaksitoista valittiin olemaan vastuussa
kansallisesta armeijasta, joka koostui kahdestatoista yksiköstä (1.Aikak.27:1-15).
Kyse oli miehistä, joihin Daavid oli vuosikymmenten ajan voinut luottaa.
Daavid toimittaa väenlaskun
Daavidin hallituskauden loppupuolella kerrotaan Herran
vihastuneen Israeliin, joka johti siihen, että Daavid käski toimittaa
väestönlaskun (2.Sam.24:1-25). Tämä väestönlasku oli Daavidin toinen
nimenomainen synti, joka mainitaan (ensimmäinen oli aviorikos Urian vaimon
kanssa, 2.Sam.11). Vaikka Herra yllytti Daavidia kansaa vastaan (24:1;
1.Aikak.21:1: ”Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin
toimittamaan Israelissa väenlaskun”), Herra ei ole koskaan synnin syy eikä
alkuperä, mutta Herra voi tuoda ihmisen sydämen synnit päivänvaloon ihmisen tekojen
muodossa.
Koko hallituskautensa ajan Daavidille oli mieluisa hanke
tehdä valmisteluja temppelin rakentamista varten. Rakennusmateriaalien
hankintaa varten tehtiin tarkkoja suunnitelmia ja yksityiskohtaisia
järjestelyjä (1.Aikak.22:2-19). Kuningaskunta oli huolellisesti organisoitu
niin, että sekä omaa että vierasta työvoimaa voitiin käyttää tehokkaasti.
Israelin sotavoiman väestönlaskenta ja siitä aiheutuneet
rangaistusseuraukset kuninkaalle ja hänen kansalleen liittyvät läheisesti
Daavidin suurimittaisiin suunnitelmiin rakentaa temppeli. Teksti ei suoraan
kerro nimenomaista syytä siihen, miksi Jumala rankaisi Daavidia ja koko kansaa.
Väestönlaskenta joka tapauksessa tapahtui nimenomaisesti kuninkaan itsensä
käskystä. Joab ensin vastusteli mutta kuningas ei kuunnellut häntä. Alle kymmenessä
kuukaudessa Joab sai valmiiksi Israelin laskennan lukuun ottamatta Leevin ja
Benjaminin heimoja (1.Aikak.21:6). Israelin sotilaallinen voima oli noin 1½
miljoonaa miestä, jolloin väestön kokonaismäärä oli arviolta 5-6 miljoonaa
henkeä. Sotakelpoisten miesten määrästä esiintyy hieman erilaisia lukuja
(2.Sam.24:9; 1.Aikak.21:5), laskentatavasta riippuen.
Daavid ymmärsi lopulta tehneensä syntiä suorittaessaan
väestönlaskennan. Koska luetteloissa korostuu sotakelpoisten miesten määrä,
väestönlaskennan syynä on saattanut olla ylpeys ja luottamus sotilaalliseen
voimaan Israelin aikaansaannosten saavuttamiseksi (vrt. 2.Sam.24:3). Jumalan
rangaistus väestönlaskennasta toisaalta kohdistui Israelin kansaan (24:1;
1.Aikak.21:1), joten on mahdollista, että Israelia rangaistiin myös Absalomin
ja Seban kapinoitten vuoksi.
Daavid, joka tunnusti syntinsä, sai kuulla profeetta Gadin
kautta, että hän sai valita yhden kolmesta rangaistuksesta: seitsemän vuoden
nälänhätä, kolmen kuukauden pako vihollisia tai kolmen päivän rutto. Daavid
valitsi viimeisen, koska hän halusi luottaa Herran armoon. Rutto kesti lopulta
vain Herran säätämään hetkeen, mutta sen aikana 70 000 ihmistä kuoli Israelissa.
Silloin Daavid ja vanhimmat (1.Aikak.21:16) näkivät Herran enkelin Araunan puimatantereen
kohdalla Jerusalemin pohjoispuolella (”Daavidin Jerusalem” ei pitänyt sisällään
myöhempää temppelivuorta). Havaittuaan, että kyseessä oli tuhoojaenkeli, Daavid
aloitti esirukouksen kansansa puolesta. Gad neuvoi Daavidia uhraamaan sillä
paikalla, jolloin Daavid osti puimatantereen jebusilaiselta Araunalta. Kun
Daavid uhrasi Herran edessä, hän sai Herralta vastauksen: rutto lakkasi lopettaen
Herran vitasuksen. Tuhoojaenkeli katosi ja Jerusalem säästyi.
Tapahtuma vaikutti Daavidiin niin syvästi, että hän päätti
tehdä puimatantereesta polttouhrialttarin sijoituspaikan. Temppeli
rakennettaisiin aikoinaan siihen. Mahdollisesti samalla paikalla Abraham noin
1000 vuotta aikaisemmin oli valmistautunut uhraamaan poikansa Iisakin, jolloin
samalla tavalla Herra oli ilmestynyt ja puuttunut asioihin (1.Moos.22:1-19).
Lähteet
Schultz,
Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
