Lähtökohta 1:
Raamattukäsityksemme
Raamatun tulkintaamme
vaikuttaa peruslähtöisesti se, onko Raamattu meille arvovaltaista Jumalan sanaa
vai ei.
Jos Raamattu ei ole meille
arvovaltainen, tulkitsemme sitä seuraavasti:
·
Raamattu pitää
sisällään ennen muuta ihmisten kirjoittamia ajatuksia ja käsityksiä, joten se
ei ole (ainakaan kokonaan) Jumalan sanaa ja me voimme siten ”tietää asiat
paremmin” kuin Raamatun kirjoittajat
·
Oma
maailmankuvamme, tietomäärämme, asenteemme ja arvomaailmamme menevät Raamatun
ilmoituksen edelle
Edellä mainittu johtaa
seuraavaan lähtökohtaan Raamatun tulkinnassa: Voimme hyväksyä Raamatusta oman
ratkaisumme mukaan sen, minkä katsomme oikeaksi; ja samalla voimme oman
mittapuumme mukaan hylätä sen, mitä emme katso voivamme hyväksyä.
Jos taas Raamattu on meille
arvovaltainen, tulkitsemme sitä seuraavasti:
·
Raamattu on
kokonaan Jumalan sanaa (vaikka ihmiset ovatkin sen Hengen innoittamina
kirjoittaneet), joten Raamattu ”tietää asiat paremmin” kuin me
·
Oma
maailmankuvamme, tietomäärämme, asenteemme ja arvomaailmamme ovat alamaisia
Raamatun ilmoitukselle
Edellä mainittu johtaa
seuraavaan lähtökohtaan Raamatun tulkinnassa: Emme voi valita sitä, mitä
hyväksymme Raamatusta ja mitä taas emme; Raamattu on meille kokonaan Jumalan
arvovaltaista sanaa, jota meidän tulee
yrittää tulkita, ymmärtää ja soveltaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Raamattu itse pitää itseään
arvovaltaisena Jumalan sanana (Ps.119:89, Matt.5:17-19, Luuk.24:44, Joh.10:35,
Ilm.22:18,19) ja koko Raamattu on annettu meille arvovaltaiseksi ohjeeksi
(Ps.119:105,130, Room.15:4, 2.Tim.3:16,17).
Lähtökohta 2: Jumalan
Henki
Kuka hyvänsä ihminen voi
ymmärtää Raamatusta jotain, ainakin enemmän tai vähemmän. Mutta Raamatun mukaan
sen todelliseen ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan Hengen apua: 1.Kor.2:14. Tämä
tarkoittaa seuraavia asioita:
- Vain uudestisyntynyt ihminen voi tulkita
Raamattua Jumalan Hengen tarkoittamalla tavalla. Vaikka ihminen olisi
miten älykäs ja oppinut, ilman Jumalan Henkeä hänen tulkintansa on
ratkaisevasti vajavaista.
- Jumalan Henki ohjaa uskovaa tulkitsemaan
Raamattua, mutta tämä on vasta lähtökohta: tulkintaan tarvitaan Hengen
ohjausta, mutta Hengen avullakin se onnistuu vasta kun tulkinnassa
noudatetaan oikeita, yleispäteviä periaatteita.
Kun siis toteamme, että meidän tulee yrittää tulkita, ymmärtää ja
soveltaa Raamattua Jumalan tarkoittamalla tavalla, meidän on oltava a)
uudestisyntyneitä ja b) noudatettava oikeita, yleispäteviä raamatuntulkinnan
periaatteita.
Raamatun tulkinnan
yleispätevät periaatteet
1) Raamattu tulkitsee
Raamattua. Raamattu itse on Raamatun
paras selittäjä. Raamatun kokonaisuus selittää usein sitä, missä yksittäinen
raamatunkohta jää epäselväksi tai vajaaksi. Tämä merkitsee myös sitä, että
selvät raamatunkohdat selittävät epäselviä. Esim. Joh.10:34 (Ps.82:6) viittaisi
pinnallisella tulkinnalla siihen, että ihminen olisi Jumala. Mutta tämä olisi
jo ensimmäisen käskynkin vastaista (2.Moos.20:2,3). Jeesus puolustaakin tässä
omaa jumaluuttaan eikä ihmisen.
2) Raamatun tulkinnassa on
annettava etusija kirjaimelliselle tulkinnalle, jollei raamatunkohta itsessään vaadi
vertauskuvallista tms. tulkintaa. Raamatun kertoma historia on otettava sellaisenaan,
mukaan lukien ihmeet. Kirjaimellinen tulkinta voi panna uskomme ja käsityksemme
monesti lujille, mutta Raamattu onkin yliluonnollinen kirja, joka kertoo
yliluonnollisista asioista. Kun siis Jeesuksen kerrotaan ruokkineen 5000
miestä, sitä ei saa selittää siten, että kaikki ottivat Jeesuksen käskystä
eväänsä esille ja alkoivat syödä! –Mutta Raamatussa on myös yhtä ja toista,
jota ei ole tarkoitettukaan otettavaksi kirjaimellisesti. Jeesuksen vertaukset
eivät ole historiaa, vaan Jeesuksen taitavia, kuvitteellisia opetuskertomuksia.
Kun Jeesus kutsui Herodesta ketuksi (Luuk.13:32), hän ei tarkoittanut sitä
biologisesti vaan ironisesti. Ylipäätään kuvakieli, vertaukset, profetiat ja
runous vaativat asian luonteen mukaisen tulkinnan. –Mutta kirjaimellinen
tulkinta on aina se ensimmäinen, jota pidetään tulkinnan lähtökohtana.
3) Raamatun tulkitsijan on otettava huomioon Raamatun
käytännöllinen, universaalinen luonne.
Raamattu ei käytä
tieteellistä, vaan käytännöllistä kieltä kaikille ihmisille kaikkina aikoina.
Vaikka 3.Moos.11:4-6 väittää jäniksen märehtivän (jota se ei todellisuudessa
tee), tämän raamatunkohdan tarkoitus oli erotella puhtaat ja saastaiset eläimet
–eikä oikaista sen aikaisten ihmisten biologisia harhakäsityksiä.
4) Raamattua on tulkittava
ottamalla huomioon kielellinen asiayhteys. Asiayhteyden korkeimpana ohjenuorana on koko Raamattu, sitten ko.
Raamatun kirja ja lopuksi välittömästi edeltävä ja/tai seuraava tekstijakso.
1.Kor.15:29 erikseen luetettuna näyttäisi hyväksyvän kasteen ottamisen
kuolleitten puolesta. Mutta kyseinen kappale käsitteleekin ylösnousemusta, ja
Paavali itse asiassa kertookin kasteesta kuolleitten puolesta ennemmin
ironiseen sävyyn. Puhumattakaan siitä, että ei 1.Korinttilaiskirje eikä koko
Raamattu tue lainkaan kastetta kuolleitten puolesta.
5) Raamattua on tulkittava
ottamalla huomioon kulttuuriset, historialliset ja maantieteelliset tosiasiat. Vaikein näistä on yleensä suhtautuminen ns.
kulttuuriseen kuiluun. Silloin Raamattua on osattava ”kääntää” kulttuurista
toiseen. Jeesuksen vertaukset ovat yleensä kertomuksia sen aikaisesta
arkikulttuurista, jonka ihmiset hyvin ymmärsivät. Mutta nykyihmiselle jotkut
seikat voivat tuottaa vaikeuksia ymmärtää. Esim. Jeesuksen kuvaannollinen
maininta vanhoista ja uusista viinileileistä (Matt.9:17) ei välittömästi kerro
meille Jeesuksen sanojen tarkoitusta: että Hänen oppinsa, persoonansa ja
toimintansa ei mahdu vanhojen juutalaisten tapojen ja sääntöjen sisälle, vaan
”uusi viini” on osittain erilaista kuin ”vanha viini” ja tarvitsee uudenlaiset
leilit. –Myönnetään suoraan, että ihan kaikkea emme edes tule ymmärtämään
Raamatun sanomassa, koska kulttuurinen kuilu on liian leveä! –Samalla
kulttuurinäkökulma merkitsee myös sitä, että emme saa lukea Raamattua oman
kulttuurimme ehdoilla. Niinpä esim. homoseksuaalinen käyttäytyminen ei tule
hyväksyttäväksi, vaikka kulttuurimme sen hyväksyykin.
6) Raamattu ilmoittaa
meille ennen muuta yleiset periaatteet ennemmin kuin yksityiskohtaisia ohjeita. Kun Jeesus käski opetuslasten pestä toistensa jalat
(Joh.13:14), se ei ollut yksityiskohtainen kaikille uskoville kaikkina aikoina,
vaan toinen toistemme palvelemiseen liittyvä periaate.
7) Kaikki mitä Raamattu
kertoo, ei ole meille esimerkillistä.
Osa siitä, mitä Raamattu kertoo, on meille varoittavaa, osa taas pelkkää
historiaa. Esim. Matt.26:69-75. Pietari kielsi Jeesuksen, mikä on tosiasia,
mutta ei meille esimerkillinen (sen sijaan esimerkillistä on, että Pietari
katui ja itki!). Lisäksi ihan kaikki, mitä Jumala käskee tai lupaa Raamatun mukaan
jollekin henkilölle, ei ole lupaus meille. Jeesuksen sanotaan eräissä
tapauksissa parantaneen kaikki sairaat (Matt.12:15), mutta tämä ei ole
automaattisesti lupaus jokaiselle sairaalle tulla terveeksi Jeesuksen nimessä.
8) Raamattu etenee
Vanhasta testamentista Uuteen testamenttiin siten, että Jumalan ilmoitus
kehittyy. Vanha testamentti on
lupauksen aikaa, Uusi testamentti täyttymyksen aikaa. Ilmoitus etenee ja
selvenee siirryttäessä Vanhasta Uuteen testamenttiin. Sama eteneminen näkyy
myös moraalin alueella. Esim. Jaakobilla oli neljä vaimoa, mutta Uudessa
testamentissa yksiavioisuus oli jo kristillisenä, moraalisena vaatimuksena
selviö.
9)Raamatuntulkinta ei voi
rakentua sen varaan, mitä Raamattu ei nimenomaisesti kerro. Tulkinnan perustaksi tulee ottaa Raamatun selvä
ilmoitus eikä se mistä Raamattu vaikenee. Esim. lapsikastetta perustellaan
Ap.t.16:33:lla, jonka mukaan Filippin vanginvartija ja hänen perhekuntansa
kastettiin; mutta kuitenkaan tässä kohdassa ei mainita, että perhekuntaan olisi
kuulunut sylilapsia. Tämä perustelu siis rakentuu asiaan, josta ko.
raamatunkohta vaikenee.
10) Raamatun ilmoitus
menee kirkkohistorian ja perinteiden edelle. Noin 2000 vuoden ajan eri kirkonmiehet ovat jättäneet jälkensä
nykyiseenkin raamatuntulkintaan. Eri kirkkokunnat tulkitsevat Raamattua omien
perinteittensä valossa, joillakin oma traditio on jopa osa virallista oppia.
Jeesus vastusti voimakkaasti aikansa juutalaista perinnäissäännöstöä. Myös
Paavali varoittaa uskonnollisuudesta (2.Tim.3:5). Raamattua tulee kuitenkin
tulkita siitä itsestään käsin eikä niiden (Raamattuun perustumattomien)
perinteiden mukaan, joita kirkot ovat vuosisatojen mukaan omaksuneet. Perinteet
muuttuvat, mutta Raamattu ei muutu!
Lopuksi: Raamattua ei tule
tulkita kiihkomielisesti eikä ahdaskatseisesti. Ehkä tämä periaate on se kaikkein tärkein itse
kunkin muistaa! Ihminen alkaa helposti tulkita Raamattua joko hengellistäen tai
järjellistäen sen sanoman, ja sitten ihminen pitää siitä tiukasti kiinni eikä
suvaitse omaan tulkintaansa kohdistuvaa arvostelua. Raamattu tosin on
arvovaltainen ja meidän ajatuksiamme äärettömän paljon ylempänä, mutta meidän
kykymme tulkita (edes silloin kuin olemme Pyhällä Hengellä täytettyjä!) on
vajavainen!
Juhani Nikula, 9.3.2015
Juhani Nikula, 9.3.2015
