Kasteen edellytys
Raamattu ei kehota kastamaan kaikkia ihmisiä, vaan se
asettaa kasteelle useitakin edellytyksiä.
Sanan opetus. Vain niitä voidaan kastaa, joille on
ensin opetettu Jumalan sanaa (Mark.16:15,16;
Ap.t.2:37,38, 16:32,33). Tämä ei kuitenkaan aseta kasteen edellytykseksi
laajaa Raamatun tuntemista, vaan kysymys on siitä, että ensin tulee tapahtua
evankeliumin julistamisen ennen kuin voi syntyä pelastavaa uskoa, ja tämän
jälkeen vasta voidaan kastaa. Evankeliumin julistuksen on aina kaikkialla ja
kaikkina aikoina kuljettava kastamisen edellä.
Sanan vastaanottaminen ja usko. UT:n mukaan järjestys
on: julistus (sana), usko ja kaste. Kasteen ensimmäisenä edellytyksenä on siten
sanan vastaanottaminen. Jumalan sana on uudestisyntymisen välikappale
(1.Piet.1:23; ts., sana uudestisynnyttää, ei kaste). Kaste edellyttää myös
parannusta (Ap.t.2:38) ja lopulta uskoa julistettuun sanaan (Ap.t.2:41). UT ei
ylipäätään tunne kastetta ilman uskoa. Usko ei merkitse passiivisuutta, vaan se
on omakohtaista uskoa evankeliumiin (Mark.16:16) ja sanan henkilökohtaista
vastaanottamista (Room.10:17). Kaste näin edellyttää sitä uskoa, jota Raamattu
opettaa, ts. UT:n mukaan henkilökohtainen usko on kasteen ehdoton edellytys
(Ap.t.2:41, 8:12,37, 15:8,9, 16:31, 18:8; Kol.2:12; erityisen selvästi tämä
tapahtui Corneliuksen luona: ensin tuli usko ja sitten uskovat kastettiin,
Ap.t.10:43-48). Alkukristillisenä aikana kaste merkitsi ihmisen kääntymistä
kristinuskoon: uskoontulo ja itsensä kastattaminen liittyvät välittömästi ja
erottamatto-masti yhteen. Koska uskon kautta kasteessa kastettava herätetään
(Kol.2:12), uskon tulee olla ennen kastetta.
Edellä esitetyn mukaisesti, raamatunmukainen järjestys on:
ensin usko, sitten kaste. Mutta tässä yhteydessä kannattaa painottaa, että
kastetta edeltävä usko ei ole ihmisen ansio, jonka palkkana olisi kaste, vaan
usko on Jumalan vaikutusta (Kol.2:12,13) –niin kuin koko pelastuskin. Kysymys
ei myöskään ole kastettavan ihmisen iästä (ihminen voi olla vanha, nuori tai
tietynikäinen lapsikin) tai uskon-elämän kypsyydestä, vaan kasteen
asettumisesta sille paikalle, johon se Raamatun mukaan kuuluu ja jossa sillä on
merkitystä (huom! ilman kastettavan omaa uskoa kasteella ei ole merkitystä).
Uudestisyntyminen. Kaste ei ole uudestisynnyttävä
eikä uskoa luova pelastava tapahtuma, vaan kaste vahvistaa jo syntynyttä uskoa;
kaste kuuluu näin osana pelastuksen kokonaisuuteen. Ennen kastetta uusi ihminen
on jo syntynyt ja vanha ihminen on naulittu ristille. Kasteessa tämä uusi
ihminen sitten haudataan Kristuksen kanssa (Room.6:4) ja ihminen kasteen kautta
tunnustautuu Kristukseen. Kaste vertauskuvallisesti kuvaa sitä, kuinka
Jeesuksen elämässä ensin oli risti, sitten hauta ja sen jälkeen ylösnousemus.
Kasteessa tämä näkyy ihmisessä siten, että ensin vanha ihminen ristiinnaulitaan
(Room.6:6), sitten haudataan ja tapahtuu kuolleista herättäminen (Room.6:4,5).
Uudestisyntyminen on tapahtunut ennen kastetta siten, että ihminen on
uskonut Jeesuksen ristintyöhön omalla kohdallaan; silloin on tapahtunut
syntisen luonnon pois riisuminen (Kol.2:11).
Vaikka VT ei opeta kasteesta eikä selosta kastetapahtumia,
sieltä löytyy esikuva em. asetelmasta (ensin pelastus ja uudestisyntyminen,
sitten kaste; kasteen vertauskuvallinen tulkinta löytyy 1.Kor.10:1-11):
-
Ensin Israel vanhurskautettiin karitsan veren kautta
Egyptissä juuri ennen lähtöä sieltä (2.Moos.12:13,23)
-
Sitten Israel sai kasteen Mooseksen pilvessä (2.Moos.13:20-21)
ja Mooseksen meressä (2.Moos.14:21,22)
Em. esikuvasta käy vertauskuvallisesti ilmi, että ennen
kastetta ihmisen tulee olla uskon kautta Kristuksessa (ts., uskovan tulee olla
vanhurskautettu), mikä tapahtuu samanaikaisesti uudestisyntymisen kanssa.
Toinen VT:ssa oleva esikuva kasteesta on Nooa, arkki ja
vedenpaisumus. Siinäkin vahvistuu sama edellytys (1.Piet.3:20,21; Hepr.11:7).
Nooa meni ensin arkkiin (Kristuksen vertauskuva) ja sitten tuli vesi (kasteen
vertauskuva, 1.Piet.3:21). Nämä molemmat vanhatestamentilliset esikuvat
todistavat UT:n tulkinnan mukaisesti, että kaste ei ole uskoa synnyttävä vaan
vahvistava tapahtuma.
Kannattaa kuitenkin korostaa, että vaikka eräitä kasteeseen
liittyviä esikuvallisia tapahtumia löytyy VT:sta, ne on selkeästi tulkittava
UT:n sanomaa vasten. VT:n jumalanpalvelusmenot ja puhdistus-toimitukset olivat
puhdistamassa ihmistä (Hepr.9:13) kun taas UT:n kasteella on selvä hengellinen
ja henkilökohtainen merkitys.
Toisinaan ympärileikkaus ymmärretään kasteen vanhatestamentillisena
esikuvana. Ympärileikkaus on kuitenkin ihan muuta kuin kasteen vastine. Se on
sydämen ympärileikkaus eli uudestisyntymisen esikuva. Sydämen ympärileikkauksen
(uudestisyntymisen) jälkeen ihminen tulee kuitenkin kastaa (Kol.2:11,12).
Toimiva omatunto. Kaste on ”hyvän omantunnon
pyytämistä Jumalalta” (1.Piet.3:21 vuoden 1938 käännöksen mukaan; Hepr.10:22)
tai hyvän omantunnon vastaus Jumalan pyyntöön. Kasteen edellytys on
evankeliumin herättämä omatunto ja usko Jeesukseen. Kun uskoon tullut ihminen
kastattaa itsensä, kasteen merkitys vanhan ihmisen hautana pääsee toteutumaan,
mikä merkitsee uudestisyntyneelle ihmiselle hyvää omaatuntoa. Jeesuksen käskyn
noudattaminen ja hyvä omatunto kuuluvat yhteen.
Kasteen merkitys
Kasteen merkitystä määriteltäessä kannattaa ensin todeta,
mitä kaste ei merkitse. Kaste ei:
-
poista perisynnin turmelusta (1.Piet.3:21).
-
puhdista sydäntä, vaan sen tekee usko (Ap.t.15:8,9).
-
tuo Kristusta ja Hänen vanhurskauttaan ihmiselle
(Room.6:1-14 ei ole tulkittavissa em. tavalla!).
-
ei pelasta eikä uudestisynnytä, vaan esim. Cornelius
tuli uskoon ja sai Pyhän Hengen ennen vesikastetta (Ap.t.10:47). Pelastus
tapahtuu sitä kautta, että ihminen uskoo Jeesukseen Kristukseen Pelastajanaan
(Joh.3:16; Ef.1:13). Ne, jotka ”uskovat Hänen nimeensä,” ovat Jumalasta
syntyneitä. Paavaliakaan ei ollut lähetty kastamaan vaan julistamaan
evankeliumia (1.Kor.1:17). Lisäksi missään Raamatussa ei sanota, että pelastus
tapahtuisi kasteen hetkellä.
Vaikka kaste ei pelasta, se silti kuuluu pelastuskokonaisuuteen,
ja on oikein käsittää kaste osana pelastuksen vastaanottamista. Kasteen
päämerkitys tässä kokonaisuudessa on olla ”hauta” (Room.6:4; Kol.2:12). Kun
kasteen merkitystä tulkitaan, tämä perustava lähtökohta tulee ottaa huomioon.
Kasteen merkitykset voidaan luetteloida seuraavasti.
- Kaste
on vertauskuva. Kaste kuvaa ulkonaisesti sitä, minkä ihminen uskon kautta
on jo sisäisesti kokenut; uskon kautta ihminen on jo tullut osalliseksi
Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kaste on ikään kuin
vertauskuvallinen saarna, evankeliumin esittävä vertauskuva, joka viittaa
Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kaste kuvaa näin uskovan
samaistumista Kristukseen (Room.6:1-14).
- Kaste
on vakuus. Kaste vakuuttaa, että ihminen, joka on uudestisyntynyt uskon
kautta (Gal.3:26) ja on pukenut Kristuksen päällensä (Gal.3:27). Kaste
vakuuttaa uskovalle lahjavanhurskaudesta (Ef.2:4-6), syntien
anteeksiantamuksesta (Ap.t.2:38, 22:16; Hepr.10:22) ja uudesta elämästä
(Room.6:8). Kaste on vakuutuksena uskoa vahvistava väline; kaste kuuluu
anteeksiantamuskokonaisuuteen vakuuttavana osana. UT:ssa mainitut kasteet
eivät tuoneet syntien anteeksiantamusta, mutta kaste seurasi välittömästi
syntien anteeksisaamista (Ap.t.10:43-48). Anteeksiantamuksen merkiksi kääntyneet
ihmiset antoivat kastaa itsensä (Ap.t.2:38-41).
- Kaste
on Jeesukseen tunnustautumista. Kaste sinänsä merkitsee uskon
tunnustamista ja uskon ilmaisemista. Kasteesta tulee tunnustus, jossa
uskova tunnustaa olevansa kuollut synnille, maailmalle ja turmelukselle ja
kuuluvansa Kristukselle. Kasteessa ihminen tunnustautuu Kristuksen
kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen (Room.6:3-6; Gal.3:27;
Kol.2:11,12; 1.Piet.3:21). Kasteelle menoa ei tule ymmärtää ansiona
Kristuksen edessä vaan se merkitsee osallisuutta Kristukseen (Room.6:3,5)
ja tunnustautumista Kristuksen täytettyyn työhön Jumalan edessä. Kaste
merkitsee näin samalla kastettavan oman henkilökohtaisen pelastuksen
tunnustamista. Kaste sinetöi pelastuksen suun tunnustuksen tavoin
(Room.10:9,10), koska molemmissa uskova tunnustaa Kristuksen Herrakseen.
Vaikka kasteella ei olekaan tehtynä tekona pelastavaa merkitystä, kaste
merkitsee pelastusta uskon tunnustamisen kautta. Kaste merkitsee sen
pelastavan tosiasian julkista vahvistamista, että uskova on henkilökohtaisessa
opetuslapsisuhteessa Pelastajaansa (Matt.28:19).
- Kaste
on kutsu pyhityselämään. Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen
tunnustaminen kasteessa on lähtökohta pyhityskilvoitukseen (Room.6:6-14).
Kaste UT:n opetuksen mukaan erottaa uskovan maailmasta. Kaste ei tosin
tehtynä tekona tee uskovasta täydellistä pyhityksessä, mutta siitä tulee
apu ja voima pyhitykseen. Kaste on siten uskoa varjeleva toimenpide.
Raamattu käyttää sanaa ”pelastus” myös varjelevassa mielessä. Kasteen
pelastus näkyy myös siinä, että se katkaisee maailman voiman vaikutuksen
(Room.6:11). Nooa pelastui veden kautta muinaisen maailman turmeluksesta
ja Israel pelastui Punaisenmeren läpi Egyptin sotajoukon hyökkäykseltä.
Kasteessa uskova vihkiytyy Kristukselle ja haluaa (sekä ulkonaisesti että
sisäisesti) erottautua maailmasta. Näin hänen uskonsa vahvistuu Kristusta
seuratessa (tosin tämä edellyttää, että uskova pääsee syvällisesti
tuntemaan kasteen merkityksen Raamatun sanan kautta; usein kaste
ymmärretään liian pinnallisesti eikä sen varjeleva vaikutus pääse
toteutumaan). Kaste vahvistaa uskoa –mutta kaste ei voi koskaan korvata
uskoa.
Lähteet
Kuosmanen, Juhani: Raamatun opetuksia (Ristin Voitto,
Vantaa, 1993). Ss. 126-134.
Iso Raamatun Tietosanakirja 3 (Raamatun Tietokirja, Vantaa,
1989). Ss. 53-64.
Juhani Nikula, 21.6.2015
