Samuel ja Samuelin kirjat
Samuelin asema Israelin historiassa on ainutlaatuinen. Hän
oli viimeinen Israelin tuomareista ja häntä pidettiin myös Israelin suurena profeettana
(profeetallinen ääni oli ollut vaienneena Mooseksen jälkeen noin 300 vuoden
ajan, joten Samuelin katsotaan nimenomaan aloittaneen jälleen profeettojen
kauden; Ap.t.3:24, 13:20; 1.Sam.9:6-19). Huolimatta siitä, että hän ei ollut
Aaronin sukua, hän toimi myös johtavana pappina, eräänlaisena ylipapin
tehtävien hoitajana. Samuelin rooli kansan johdossa oli siten poikkeuksellisen
laaja-alainen. Samuelin syntymäaikaa ei tiedetä, mutta sen on arvioitu olleen
n. v. 1080 eKr.
Kanaaninmaan valloituksen (Joosuan aika) ja kuningasajan
(Saulista alkaen) välissä oli tuomarien aika, joka oli Israelille monenlaisten ongelmien
aikaa. Kansa oli sotilaallisesti raivannut itsensä siirtolaisina
Kanaaninmaahan, mutta edelleen viholliset uhkasivat heitä. Kansan moraalinen ja
hengellinen tila oli vaihteleva ja useimmiten huono. Kansa kapinoi toistuvasti
Jumalan liittoa vastaan, kunnes kansa koetusten vuoksi tuli katumukseen –
kapinoidakseen jälleen! Tuomarien ajan lopussa tilanne oli jo sietämätön ja silloin
vallitsi yleinen anarkia (Tuom.21:25). Noin 300 vuoden asuminen Kanaaninmaassa
ei ollut parantanut Israelin tilannetta, mistä syystä kansa kaipasi muutosta.
Samuelin aika merkitsi siirtymäkautta hajanaisesta heimoyhteiskunnasta
voimakkaaksi kuningaskunnaksi. Samuelin jälkeen alkoi Israelin kuningasaika,
joka oli kansan valtiollisessa historiassa sen mahtavin aika.
Samuelin aikana (kuten myös vähän ennen ja jälkeen hänen
aikaansa) suurin ulkoinen uhka olivat filistealaiset, jotka asettuivat
Kaananinmaan eteläiselle rannikkoalueelle suunnilleen vuoden 1200 eKr. jälkeen.
Filistealaisilla on todettu olleen yhteyksiä moniin Välimeren kulttuureihin,
mutta heidän alkuperänsä on ainakin osittain jäänyt hämäräksi. Filistea koostui
itsenäisistä kaupunkivaltioista (suurimmat viisi olivat Askelon, Asdod, Ekron,
Gaza ja Gat), jotka yhdistivät voimansa vain ajoittain poliittisia ja
sotilaallisia tarkoitusperiä varten. Filistealaiset kilpailivat foinikialaisten
kanssa merikaupan herruudesta, jolloin he saavuttivat sellaista voimaa ja
vaurautta, että he olivat uhkana myös naapureilleen, mukaan lukien Israelille. Nykyinen
alueen nimitys ”Palestiina” on peräisin sanasta ”Filistea.” Erityisenä
voimatekijänä filistealaisilla oli raudan valmistuksen ja käsittelyn taito,
jonka he ensimmäisenä kansan toivat Kanaaninmaahan. Tämä selittää myös sen,
että israelilaiset olivat ajoittain riippuvaisia filistealaisista, jotka
välttivät opettamasta sepäntaitoa naapureilleen sotilaallisista syistä
(1.Sam.13:19-22). Pitkän ajanjakson kuluessa filistealaiset uhkasivat alistaa
Israelin orjikseen ja alamaisikseen.
Alun perin kaksi Samuelin kirjaa oli juutalaisessa
kaanonissa yhtensä kirjana. Kirjojen nimi tulee siitä, että alkuluvuissa Samuel
on hallitsevana henkilönä. Perimätiedon mukaan kirjan kirjoittajat olisivat olleet
Samuel, Naatan ja Gad. Tosiasiassa kirja ei mainitse kirjoittajaansa, jonka
henkilöllisyys jää avoimeksi. Koska 2.Samuelin kirja päättyy Daavidin
vanhuuteen (2.Sam.23:1, ”Daavidin viimeiset sanat”), ajoittuvat kirjan
viimeiset tapahtumat lähelle Daavidin kuolemaa, joka tapahtui noin vuonna 970
eKr.
Samuelin syntymä
Efraimin vuoristossa Raamataimissa (Raamassa) asui mies
nimeltä Elkana, joka oli Leevin sukukuntaa (1.Aikak.6:12,13; Elkana oli siten ”efraimilainen
mies” vain asuinpaikkansa perusteella). Leeviläiset asuivat kaikkialla Israelin
heimojen keskuudessa. Elkanalla oli kaksi vaimoa, Peninna ja Hanna
(1.Sam.1:1-8). Tuohon aikaan jumalaapelkäävät miehet saattoivat vielä olla
moniavioisia (vaikka se ei kuitenkaan ollut Jumalan luomisjärjestyksen mukaista,
1.Moos.2:24). Moniavioisuus oli altis kateudelle ja riitelylle, kuten oli
asiantila Elkanankin perheessä. Peninnalla oli lapsia, mutta Hanna oli
lapseton, mikä merkitsi tuohon aikaan naiselle erityisen onnetonta asiantilaa.
Peninna kiusasi Hannaa tästä; ja vaikka Elkana pyrki lohduttamaan Hannaa (joka
oli selvästi Elkanan suosikkivaimo), tämä ei ottanut lohdutusta vastaan. Hanna
rukoilikin hartaasti itselleen poikalasta (1.Sam.1:9-18). Samalla Hanna teki
Herralle lupauksen, että antaisi poikansa Herralle koko elinajakseen. Jos Hanna
saisi pojan, tämä palvelisi Herraa nasiirina (4.Moos.6:1-21).
Kolmesti vuodessa kaikkien israelilaisten miesten piti käydä
Siilon keskuspyhäkössä uhraamassa. Siellä oli ilmestysmaja ja liitonarkku
(Joos.18:1; Tuom.18:31). Hannan rukoillessa Siilossa paikalle tuli pappi Eeli,
joka ensin luuli Hannan olevan juovuksissa. Pappi Eelin kertomus on taustana
Samuelin tulevalle toiminnalle. Ylimmäisenä pappina Eeli oli vastuussa Jumalan
palvelemisesta ja uhreista Siilon pyhäkössä. Tosiasiassa Eeli oli myös Israelin
toiseksi viimeinen tuomari ennen Samuelia (1.Sam.4:18). Juuri Eeliltä
israelilaiset odottivat opastusta ja johtoa niin uskonnollisissa kuin
yhteiskunnallisissa asioissa. Luultuaan ensin Hannan olevan juovuksissa Eeli huomasi
lopulta Hannan olevan murheellinen, hurskas nainen, joka rukoili Herraa
hartaasti. Eelin vastaus Hannalle osoittautui lopulta profeetalliseksi: Hannan
pyyntö tulisi täyttämään.
Raamatussa on useita esimerkkejä lapsettomista naisista,
jotka lopulta saavat lapsen (Saara, 1.Moos.21:1-3; Elisabet, Luuk.1:24). Elkana
yhtyi Hannaan, joka jonkin ajan kuluttua tulikin raskaaksi ja Samuel syntyi (1.Sam.1:19-23).
Sinä vuonna Hanna ei lähtenyt perheensä mukana Siiloon uhraamaan, koska hän jäi
poikalapsen kanssa kotiin kunnes tämä on vieroitettu. Samuel oli vielä pieni,
kun Hanna vei hänet Herran huoneeseen Siiloon pappi Eelin luo (1:24-28).
Samuelista sanotaan, että hän rukoili siellä Herraa. Samuel jäi Siiloon
palvelemaan Herraa pappi Eelin johdolla. Luovuttaessaan Samuelin Herran
pyhäkköön Hanna täytti lupauksensa, jonka hän oli aikaisemmin Herralle antanut
(1:11).
Hanna rukoili kiitosvirren (2:1-11). Hannalle Jumala oli
pyhä, ainutlaatuinen ja voimallinen. Siksi Hannan kiitosvirsi on voittoisa.
Herra on hurskaille armollinen, mutta ankara jumalattomille. Eeli siunasi
Elkanan ja Hannan toivoen heidän saavan lapsen sen tilalle, jonka he
luovuttivat Herralle. Tämä siunaus toteutui: Hanna synnytti vielä kolme poikaa
ja kaksi tytärtä (2:20,21).
Tapahtumia Herran huoneessa
Eelin aikana Israelin hengellinen elämä oli alennustilassa
(1.Sam.3:1) eikä Eeli ollut myöskään kyennyt kasvattamaan omia poikiaan
jumalanpelkoon ja papintehtävien kelvolliseen hoitamiseen (2:12-17). Eeli
opetti heille papin tehtäviä, johon sisältyivät lain mukaiset etuisuudet
ihmisiltä, jotka tulivat uhraamaan. Mutta pojat eivät tyytyneet laillisiin
etuihin vaan he varastivat tosiasiassa itse Jumalalta vaatimalla uhreista
enemmän kuin oli papille kuuluva osuus. Näin he saivat myös kansan paheksumaan
ja kauhistumaan menettelyään. Lisäksi he myös saastuttivat pyhäkön
syntielämällään (2:22), joka oli tyypillistä kanaanilaiselle epäjumalanpalvelukselle.
Pojat eivät ottaneet vaarin isänsä nuhteista (2:23-25). On ymmärrettävää, että
poikien käytös ja toiminta vaikuttivat Israelin alennustilan syvenemiseen.
Kansa joka tapauksessa odotti papistolta esimerkillistä elämää.
Tässä ahdistavassa ilmapiirissä Samuel vietti lapsuutensa ja
kasvoi Eelin huolenpidon ja ohjauksen alaisena (2:18-21,26). Samuel omistautui
Jumalalle, mihin myös hänen äitinsä epäilemättä rohkaisi häntä. Vaikka Samuel
oli vielä pieni poika, hänet puettiin pellavakasukkaan, joka oli papillinen
asu. Samuelin kasvatus tähtäsi alusta alkaen tärkeään tehtävään.
Kaksi varoitusta Eelille
Profeetta, jonka nimeä ei mainita, nuhteli Eeliä, koska hän
kunnioitti poikiaan enemmän kuin Jumalaa (2:27-36). Eelin laiminlyöntiä seurasi
Jumalan tuomio: pojat tulisivat kuolemaan ja Jumalan nostama uskollinen pappi
tulisi palvelemaan heidän paikallaan.
Kuten tuntematon profeetta aikaisemmin, tuli sama profetia
Eelille lopulta Samuelin kautta (3:1-18). Israelin hengellistä alennustilaa
kuvaa maininta Herran sanan harvinaisuudesta ja näkyjen epätavallisuudesta
(3:1). Kyseessä ei selvästikään ollut Jumalan tahdon mukainen tila vaan ihmissydämet
eivät halunneet ottaa Jumalaa huomioon elämässään. Eeli oli jo vanha ja hän oli
tulossa sokeaksi. Huolimatta Israelin heikosta hengellisestä tilasta Samuel oli
kuitenkin Jumalalle otollinen ja siksi Herra ilmestyikin hänelle yöllä.
Temppelissä sytytettiin seitsenhaarainen lamppu (2.Moos.25:31-39) illalla ja
sen oli määrä palaa aamuun asti valaisemassa pyhäkköä. Viittaus lampun
sammumiseen (1.Sam.3:3) ilmeisesti tarkoitti ajallisesti aamuyötä, jolloin
lamppuöljy olisi jo loppumassa. Herra kutsui Samuelia, joka oli kuitenkin vielä
tottumaton kuulemaan Jumalan ääntä (3:7), joten hän luuli Eelin kutsuneen
häntä. Kun Jumala oli kutsunut Samuelia kolme kertaa, silloin Eeli ymmärsi,
että Herra oli kutsunut Samuelia. Eeli neuvoi Samuelia kuuntelemaan, mitä
Herralla oli asiaa. Eeli oli ollut omille pojilleen huono kasvattaja, mutta hän
kuitenkin osasi olla hengellisesti herkkä antamaan Samuelille oikean neuvon
Herran kuuntelemiseen. Samuel oli jo pienestä pitäen kasvatettu palvelemaan
Herraa, mutta tästä lähtien hänen palvelutyönsä varsinaisesti alkaisi sillä
tavalla, mihin Jumala oli hänet kutsunutkin. Samuelin profeetallisuus alkoi nyt
toimia.
Herran Samuelille antama sanoma oli rankka (3:11-18).
Kyseessä oli olennaisilta osin sama sanoma kuin nimettömäksi jäänyt profeetta
oli sanonut Eelille aikaisemmin. Eelin suku saisi tuomionsa Eelin
laiminlyöntien vuoksi. Eeli tuli murheelliseksi mutta oli valmis ottamaan
Herralta vastaan sen, minkä Herra hyväksi näki antaa. Syntiä olivat tehneet
Hofni ja Piinehas, mutta Eeli oli vastuussa siitä, että ei ollut määrätietoisesti
ojentanut poikiaan. Merkille pantavaa on silti se, että Samuel toisaalta kasvoi
Eelin ohjauksessa Herran palvelijaksi. Vähintään erikoista on se, että
puolestaan Samuelin pojista ei tullut hurskaita Herran palvelijoita (1.Sam.8:3,5)!
Samuelin hengellinen kehitys syveni edelleen voimakkaasti
(3:19-4:1). Samuel oli saanut Herralta profeetan tehtävän, joka tunnettiin koko
Israelissa. ”Samuelin sana” tuli olemaan sama kuin Herran sana (4:1).
Eelin tuomio
Eelille lausutut tuomiot toteutuivat äkillisesti (4:1-22). Israel
lähti sotaan filistealaisia vastaan, mutta joutui alakynteen. Kun taistelussa
lyödyt israelilaiset huomasivat jääneensä alakynteen filistealaisten kanssa, he
päättivät noutaa taistelukentälle liitonarkun, Israelin pyhimmän esineen.
Israelin kansan hengellinen tila oli vaipunut niin pohjalukemiin, että ihmiset
uskoivat liitonarkun, joka edusti Jumalan läsnäoloa, suojelevan heitä taian
lailla tappiolta. Ilmeisesti kansalla oli mielessään historiallinen tapahtuma,
Jerikon valloitus, jossa Jumalan liitonarkku oli ollut mukana (Joos.6:1-20). Jumala
otettiin avuksi tappion hetkellä, vaikka muuten eivät ihmiset olleet hänestä
välittäneet. Liitonarkun saapuminen leiriin nosti riemuhuudon ”koko
Israelissa”, mitä puolestaan filistealaiset pelästyivät. Mutta ihmiset eivät
voineet ulkonaisella rituaalilla, uskonnollisella näennäiseleellä taivuttaa
(manipuloida) Jumalaa ihmisten tahtoon. Israelilaiset kärsivät musertavan
tappion (vrt. Apt.t.19:13-16). Vihollinen sai arkun haltuunsa ja Eelin pojat
surmattiin.
Eeli oli jo 98-vuotias ja kokonaan sokea. Kun hän kuuli
Jumalan liitonarkun joutuneen vihollisen käsiin, hän kaatui istuimellaan
taaksepäin ja kuoli. Poikien kuoleman ei sanota häntä järkyttäneen, koska ilmeisesti
hän oli jo ymmärtänyt aikaisemmista sanomista poikiensa tilanteen
toivottomaksi. Mutta liitonarkun menetys oli hänelle liikaa.
Liitoarkun menetys oli Israelille synkkä päivä. Vaikka tässä
kohdin Raamattua ei mainita mitään Siilon hävityksestä, on olemassa muita
viitteitä siitä, että filistealaiset tekivät lopun tästä keskuspyhäköstä, joka
oli ollut yhdistävänä tekijänä Israelin heimoille. Noin 400 myöhemmin profeetta
Jeremia varoitti Jerusalemin asukkaita luottamasta Jerusalemin temppeliin (Jer.7:12-24,
26:6-9). Kuten israelilaiset olivat luottaneet liitonarkun läsnäolon takaavan
turvan, Jeremian aikalaiset luulivat Jerusalemin Jumalan asuinpaikkana olevan
voittamaton paikka, joka ei voi joutua pakanallisten vihollisten käsiin.
Jeremian mukaan Siilon raunioituminen toimi historiallisena varoituksena
(Jer.7:12). Vähän Eelin ajan jälkeen pappien sanottiin toimivan Noobissa
(1.Sam.21:2). Myöhemminkään ei mainita mitään yrityksistä palauttaa
liitonarkkua Siiloon.
Filistealaisten voitto masensi israelilaiset
perinpohjaisesti. Kun Eeli miniä synnytti pojan, hänelle annettiin nimeksi
Iikabod (=”kunniaton”), koska Israelilta oli mennyt kunnia, ts. Jumalan
siunaukset oli otettu pois Israelilta. Jumala kuitenkin edelleen odotti
Israelin sydänten kääntyvän Hänen puoleensa, jolloin Hän voisi olla valitulle
kansalleen armollinen.
Lähteet
Schultz,
Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College,
1980).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 2.10.2013
