sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

KASTE RAAMATUSSA (jatkoa)

Kasteen edellytys


Raamattu ei kehota kastamaan kaikkia ihmisiä, vaan se asettaa kasteelle useitakin edellytyksiä.

Sanan opetus. Vain niitä voidaan kastaa, joille on ensin opetettu Jumalan sanaa (Mark.16:15,16;  Ap.t.2:37,38, 16:32,33). Tämä ei kuitenkaan aseta kasteen edellytykseksi laajaa Raamatun tuntemista, vaan kysymys on siitä, että ensin tulee tapahtua evankeliumin julistamisen ennen kuin voi syntyä pelastavaa uskoa, ja tämän jälkeen vasta voidaan kastaa. Evankeliumin julistuksen on aina kaikkialla ja kaikkina aikoina kuljettava kastamisen edellä. 

Sanan vastaanottaminen ja usko. UT:n mukaan järjestys on: julistus (sana), usko ja kaste. Kasteen ensimmäisenä edellytyksenä on siten sanan vastaanottaminen. Jumalan sana on uudestisyntymisen välikappale (1.Piet.1:23; ts., sana uudestisynnyttää, ei kaste). Kaste edellyttää myös parannusta (Ap.t.2:38) ja lopulta uskoa julistettuun sanaan (Ap.t.2:41). UT ei ylipäätään tunne kastetta ilman uskoa. Usko ei merkitse passiivisuutta, vaan se on omakohtaista uskoa evankeliumiin (Mark.16:16) ja sanan henkilökohtaista vastaanottamista (Room.10:17). Kaste näin edellyttää sitä uskoa, jota Raamattu opettaa, ts. UT:n mukaan henkilökohtainen usko on kasteen ehdoton edellytys (Ap.t.2:41, 8:12,37, 15:8,9, 16:31, 18:8; Kol.2:12; erityisen selvästi tämä tapahtui Corneliuksen luona: ensin tuli usko ja sitten uskovat kastettiin, Ap.t.10:43-48). Alkukristillisenä aikana kaste merkitsi ihmisen kääntymistä kristinuskoon: uskoontulo ja itsensä kastattaminen liittyvät välittömästi ja erottamatto-masti yhteen. Koska uskon kautta kasteessa kastettava herätetään (Kol.2:12), uskon tulee olla ennen kastetta.

Edellä esitetyn mukaisesti, raamatunmukainen järjestys on: ensin usko, sitten kaste. Mutta tässä yhteydessä kannattaa painottaa, että kastetta edeltävä usko ei ole ihmisen ansio, jonka palkkana olisi kaste, vaan usko on Jumalan vaikutusta (Kol.2:12,13) –niin kuin koko pelastuskin. Kysymys ei myöskään ole kastettavan ihmisen iästä (ihminen voi olla vanha, nuori tai tietynikäinen lapsikin) tai uskon-elämän kypsyydestä, vaan kasteen asettumisesta sille paikalle, johon se Raamatun mukaan kuuluu ja jossa sillä on merkitystä (huom! ilman kastettavan omaa uskoa kasteella ei ole merkitystä).

Uudestisyntyminen. Kaste ei ole uudestisynnyttävä eikä uskoa luova pelastava tapahtuma, vaan kaste vahvistaa jo syntynyttä uskoa; kaste kuuluu näin osana pelastuksen kokonaisuuteen. Ennen kastetta uusi ihminen on jo syntynyt ja vanha ihminen on naulittu ristille. Kasteessa tämä uusi ihminen sitten haudataan Kristuksen kanssa (Room.6:4) ja ihminen kasteen kautta tunnustautuu Kristukseen. Kaste vertauskuvallisesti kuvaa sitä, kuinka Jeesuksen elämässä ensin oli risti, sitten hauta ja sen jälkeen ylösnousemus. Kasteessa tämä näkyy ihmisessä siten, että ensin vanha ihminen ristiinnaulitaan (Room.6:6), sitten haudataan ja tapahtuu kuolleista herättäminen (Room.6:4,5). Uudestisyntyminen on tapahtunut ennen kastetta siten, että ihminen on uskonut Jeesuksen ristintyöhön omalla kohdallaan; silloin on tapahtunut syntisen luonnon pois riisuminen (Kol.2:11).

Vaikka VT ei opeta kasteesta eikä selosta kastetapahtumia, sieltä löytyy esikuva em. asetelmasta (ensin pelastus ja uudestisyntyminen, sitten kaste; kasteen vertauskuvallinen tulkinta löytyy 1.Kor.10:1-11):

-          Ensin Israel vanhurskautettiin karitsan veren kautta Egyptissä juuri ennen lähtöä sieltä (2.Moos.12:13,23)
-          Sitten Israel sai kasteen Mooseksen pilvessä (2.Moos.13:20-21) ja Mooseksen meressä (2.Moos.14:21,22)

Em. esikuvasta käy vertauskuvallisesti ilmi, että ennen kastetta ihmisen tulee olla uskon kautta Kristuksessa (ts., uskovan tulee olla vanhurskautettu), mikä tapahtuu samanaikaisesti uudestisyntymisen kanssa.

Toinen VT:ssa oleva esikuva kasteesta on Nooa, arkki ja vedenpaisumus. Siinäkin vahvistuu sama edellytys (1.Piet.3:20,21; Hepr.11:7). Nooa meni ensin arkkiin (Kristuksen vertauskuva) ja sitten tuli vesi (kasteen vertauskuva, 1.Piet.3:21). Nämä molemmat vanhatestamentilliset esikuvat todistavat UT:n tulkinnan mukaisesti, että kaste ei ole uskoa synnyttävä vaan vahvistava tapahtuma.

Kannattaa kuitenkin korostaa, että vaikka eräitä kasteeseen liittyviä esikuvallisia tapahtumia löytyy VT:sta, ne on selkeästi tulkittava UT:n sanomaa vasten. VT:n jumalanpalvelusmenot ja puhdistus-toimitukset olivat puhdistamassa ihmistä (Hepr.9:13) kun taas UT:n kasteella on selvä hengellinen ja henkilökohtainen merkitys.

Toisinaan ympärileikkaus ymmärretään kasteen vanhatestamentillisena esikuvana. Ympärileikkaus on kuitenkin ihan muuta kuin kasteen vastine. Se on sydämen ympärileikkaus eli uudestisyntymisen esikuva. Sydämen ympärileikkauksen (uudestisyntymisen) jälkeen ihminen tulee kuitenkin kastaa (Kol.2:11,12).

Toimiva omatunto. Kaste on ”hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta” (1.Piet.3:21 vuoden 1938 käännöksen mukaan; Hepr.10:22) tai hyvän omantunnon vastaus Jumalan pyyntöön. Kasteen edellytys on evankeliumin herättämä omatunto ja usko Jeesukseen. Kun uskoon tullut ihminen kastattaa itsensä, kasteen merkitys vanhan ihmisen hautana pääsee toteutumaan, mikä merkitsee uudestisyntyneelle ihmiselle hyvää omaatuntoa. Jeesuksen käskyn noudattaminen ja hyvä omatunto kuuluvat yhteen.


Kasteen merkitys


Kasteen merkitystä määriteltäessä kannattaa ensin todeta, mitä kaste ei merkitse. Kaste ei:

-          poista perisynnin turmelusta (1.Piet.3:21).
-          puhdista sydäntä, vaan sen tekee usko (Ap.t.15:8,9).
-          tuo Kristusta ja Hänen vanhurskauttaan ihmiselle (Room.6:1-14 ei ole tulkittavissa em. tavalla!). 
-          ei pelasta eikä uudestisynnytä, vaan esim. Cornelius tuli uskoon ja sai Pyhän Hengen ennen vesikastetta (Ap.t.10:47). Pelastus tapahtuu sitä kautta, että ihminen uskoo Jeesukseen Kristukseen Pelastajanaan (Joh.3:16; Ef.1:13). Ne, jotka ”uskovat Hänen nimeensä,” ovat Jumalasta syntyneitä. Paavaliakaan ei ollut lähetty kastamaan vaan julistamaan evankeliumia (1.Kor.1:17). Lisäksi missään Raamatussa ei sanota, että pelastus tapahtuisi kasteen hetkellä.

Vaikka kaste ei pelasta, se silti kuuluu pelastuskokonaisuuteen, ja on oikein käsittää kaste osana pelastuksen vastaanottamista. Kasteen päämerkitys tässä kokonaisuudessa on olla ”hauta” (Room.6:4; Kol.2:12). Kun kasteen merkitystä tulkitaan, tämä perustava lähtökohta tulee ottaa huomioon.

Kasteen merkitykset voidaan luetteloida seuraavasti.

  1. Kaste on vertauskuva. Kaste kuvaa ulkonaisesti sitä, minkä ihminen uskon kautta on jo sisäisesti kokenut; uskon kautta ihminen on jo tullut osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kaste on ikään kuin vertauskuvallinen saarna, evankeliumin esittävä vertauskuva, joka viittaa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kaste kuvaa näin uskovan samaistumista Kristukseen (Room.6:1-14).

  1. Kaste on vakuus. Kaste vakuuttaa, että ihminen, joka on uudestisyntynyt uskon kautta (Gal.3:26) ja on pukenut Kristuksen päällensä (Gal.3:27). Kaste vakuuttaa uskovalle lahjavanhurskaudesta (Ef.2:4-6), syntien anteeksiantamuksesta (Ap.t.2:38, 22:16; Hepr.10:22) ja uudesta elämästä (Room.6:8). Kaste on vakuutuksena uskoa vahvistava väline; kaste kuuluu anteeksiantamuskokonaisuuteen vakuuttavana osana. UT:ssa mainitut kasteet eivät tuoneet syntien anteeksiantamusta, mutta kaste seurasi välittömästi syntien anteeksisaamista (Ap.t.10:43-48). Anteeksiantamuksen merkiksi kääntyneet ihmiset antoivat kastaa itsensä (Ap.t.2:38-41).

  1. Kaste on Jeesukseen tunnustautumista. Kaste sinänsä merkitsee uskon tunnustamista ja uskon ilmaisemista. Kasteesta tulee tunnustus, jossa uskova tunnustaa olevansa kuollut synnille, maailmalle ja turmelukselle ja kuuluvansa Kristukselle. Kasteessa ihminen tunnustautuu Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen (Room.6:3-6; Gal.3:27; Kol.2:11,12; 1.Piet.3:21). Kasteelle menoa ei tule ymmärtää ansiona Kristuksen edessä vaan se merkitsee osallisuutta Kristukseen (Room.6:3,5) ja tunnustautumista Kristuksen täytettyyn työhön Jumalan edessä. Kaste merkitsee näin samalla kastettavan oman henkilökohtaisen pelastuksen tunnustamista. Kaste sinetöi pelastuksen suun tunnustuksen tavoin (Room.10:9,10), koska molemmissa uskova tunnustaa Kristuksen Herrakseen. Vaikka kasteella ei olekaan tehtynä tekona pelastavaa merkitystä, kaste merkitsee pelastusta uskon tunnustamisen kautta. Kaste merkitsee sen pelastavan tosiasian julkista vahvistamista, että uskova on henkilökohtaisessa opetuslapsisuhteessa Pelastajaansa (Matt.28:19).

  1. Kaste on kutsu pyhityselämään. Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tunnustaminen kasteessa on lähtökohta pyhityskilvoitukseen (Room.6:6-14). Kaste UT:n opetuksen mukaan erottaa uskovan maailmasta. Kaste ei tosin tehtynä tekona tee uskovasta täydellistä pyhityksessä, mutta siitä tulee apu ja voima pyhitykseen. Kaste on siten uskoa varjeleva toimenpide. Raamattu käyttää sanaa ”pelastus” myös varjelevassa mielessä. Kasteen pelastus näkyy myös siinä, että se katkaisee maailman voiman vaikutuksen (Room.6:11). Nooa pelastui veden kautta muinaisen maailman turmeluksesta ja Israel pelastui Punaisenmeren läpi Egyptin sotajoukon hyökkäykseltä. Kasteessa uskova vihkiytyy Kristukselle ja haluaa (sekä ulkonaisesti että sisäisesti) erottautua maailmasta. Näin hänen uskonsa vahvistuu Kristusta seuratessa (tosin tämä edellyttää, että uskova pääsee syvällisesti tuntemaan kasteen merkityksen Raamatun sanan kautta; usein kaste ymmärretään liian pinnallisesti eikä sen varjeleva vaikutus pääse toteutumaan). Kaste vahvistaa uskoa –mutta kaste ei voi koskaan korvata uskoa.
  

Lähteet


Kuosmanen, Juhani: Raamatun opetuksia (Ristin Voitto, Vantaa, 1993). Ss. 126-134.


Iso Raamatun Tietosanakirja 3 (Raamatun Tietokirja, Vantaa, 1989). Ss. 53-64.




Juhani Nikula, 21.6.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti