ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA: SAULIN TOTTELEMATTOMUUS

Saul oli voitolla ammonilaisista (1.Sam.11:1-11) saavuttanut suuren suosion Israelin keskuudessa ja kansa oli vahvistanut hänen kuninkuutensa (11:12-15). Saul johti myöhemmin kansaa moniin sotilaallisiin voittoihin. Hän piti pääkaupunkinaan kotipaikkaansa Benjaminin Gibeaa, joka sijaitsi muutamia kilometrejä Jerusalemista pohjoiseen. Kuitenkin ennen pitkää Saulin tottelemattomuus Herran käskyjä kohtaan tuhosi hänen mahdollisuutensa säilyttää kuninkuutensa. Hänen kasvavat epäluulonsa ja vihansa saivat hänet lopulta toimimaan tavalla, joka johti hänet täydelliseen epäonnistumiseen.

Saul ei malta odottaa Samuelia

Saulin toisena hallitusvuotena syttyi sota filistealaisia vastaan, jonka yhteydessä Saul lankesi ensi kertaa tottelemattomuuteen Herraan vastaan (13:1-15). Saul loi itselleen 3000 miehen pysyvän sotajoukon siten, että 2000 miestä oli hänen itsensä komennossa Mikmaassa Betelin vuoristossa ja 1000 miestä Benjaminin Gibeassa hänen poikansa Joonatanin komennossa. Saul oli luultavasti tyytyväinen tämän kokoisen armeijan kokoon ja arveli sen riittäväksi, koska hän lähetti muun väen koteihinsa. Kuitenkin hyvin pian Joonatan löi filistealaisten vartioston Gebassa, jolloin filistealaiset saivat kuulla tappiostaan. Tämä antoi Saulille aiheen pelätä oman armeijansa pienen koon vuoksi, joten soofar-torvien avulla hälytettiin Israelin lisäjoukkoja paikalle. Kansa kutsuttiin koolle Gilgaliin seuraamaan Saulia.   

Filistealaisten armeija oli voimakas sekä miesluvultaan että aseistukseltaan. Filistealaiset tunsivat metallinsulatustaidon, jolloin heidän rauta-aseensa olivat pelättyjä (13:19). Epäilemättä heidän sotavaunuissaan olivat rautaiset vahvistukset. Filistealaisten jalkaväkeä sanotaan olleen yhtä paljon kuin hiekkaa meren rannalla (tämä oli tietysti kuvaannollinen yleistys). Filistealaisten voimakas armeija kokoontui Mikmaaseen, mikä herätti kauhua Israelin miesten keskuudessa. Osa Israelin väestä piiloutui ja siirtyi kauas Jordanin itäpuolelle. Saulin luo jäi kuitenkin Israelin sotajoukkoa. Kuten aiemmin (vrt. 10:8), Saulin tuli odottaa Samuelia Gilgalissa seitsemän päivää. Israelin miehet varmasti muistivat, että Samuelin johdolla kansa oli aiemmin Herran avulla saanut suuren voiton filistealaisista (7:7-14). Samuel ei kuitenkaan tullut heti seitsemän päivän kuluttua, jolloin osa sotajoukosta alkoi hajaantua Saulin luota. Silloin Saul osoitti kärsimättömyyttä etsien omassa viisaudessaan Herran suosiota. Hän päätti itse uhrata polttouhrin, vaikka Samuel oli nimenomaisesti sanonut hoitavansa sen. Samuel saapui kuitenkin välittömästi Saulin uhrin jälkeen. Saul teki synnin, koska Jumalan laki ei sallinut hänen toimittaa poltto- ja yhteysuhreja missään yhteydessä (kuitenkin Daavid, 2.Sam.24:25, ja Salomo, 1.Kun.3:15, tekivät samoin mutta ilman, että heidän sanottaisiin tehneen mitään väärää; Raamattu ei yksinkertaisesti kerro kaikkea taustatietoa näistä asioista vaan tyytyy pelkistetysti toteamaan asiat). Ilmeisesti Saul ajatteli voivansa uhrin kautta voittaa Herran suosion uhkaavassa tilanteessa vaikka tottelevaisuus Herralle (vrt. 1.Sam.15.22) oli huomattavasti tärkeämpi asia. Saul luotti rituaalin voimaan ilman että hän olisi sydämessään etsinyt Herran tahtoa.

Vaikka Saulilla oli aluksi ollut kiistatonta sotilaallista menestystä, se ei peittänyt hänen henkilökohtaisia heikkouksiaan. Israelin kuninkaalla oli senaikaisiin hallitsijoihin verrattuna se ero, että hänen piti aina ottaa huomioon Herran tahto, jonka profeetta välitti. Tässä suhteessa Saul epäonnistui kahdesti kohtalokkaalla tavalla. Odottamatta Samuelin tuloa Gilgaliin Saul kärsimättömänä toimitti uhrin itse (13:9). Myöhemmin Saul taipui kansan tahtoon vaikka se oli Herran käskyä vastaan (15:7-9). Jos Saul olisi totellut Herraa, hänen kuninkuutensa olisi vahvistettu Israelissa ikuisiksi ajoiksi. Nyt Herra oli etsinyt Saulin tilalle toisen, mielensä mukaisen miehen.

Saulilla oli ollut aiemmin komennossaan 2000 miestä (13:2) mutta nyt näistä oli jäljellä vain 600 miestä (13:15).

Filistealaiset lyödään

Sota filistealaisten kanssa oli joka tapauksessa näissä oloissa edessä (13:15-23). Joukkojen määrässä israelilaiset olivat pahasti alakynnessä, mutta myös aseistuksen suhteen filistealaiset olivat ylivoimaisia. Israelin maassa ei ollut yhtään seppää tekemässä sen paremmin työvälineitä kuin aseitakaan. Ainoastaan Saulilla ja Joonatanilla olivat (rautaiset) miekat ja keihäät, muulla Israelin sotaväellä ei. Kuitenkaan Herralle ei ole koskaan tuottanut ongelmaa tuottaa voittoa inhimillisesti heikolla sotaväellä, kuten Saulin poika Joonatan myöhemmin viisaasti totesi (14:6; vrt. Gideon, Tuom.7:4,7).

Sodan sankariksi nouseekin Joonatan (14:1-23). Viekkaalla juonella hän kahdestaan aseenkantajansa kanssa aiheutti välikohtauksen filistealaisten vartiostossa surmaten noin 20 miestä. Tämä aiheutti sekasorron filistealaisten leirissä sillä seurauksella, että nämä taistelivat toinen toistensa kanssa. Saul ei tiennyt Joonatanin yksityisestä sotatoimesta mitään ja sai vasta myöhemmin tietää Joonatanin poistuneen leiristä. Filistealaisten sekasorto sai aikaan sen, että heidän alaisuudessaan eläneet heprealaiset liittyivät Saulin ja Joonatanin puolelle (14:21). Myös vähän aiemmin paenneet israelilaiset tulivat mukaan taisteluun (14:22). Joonatan oli ollut neuvokas mutta viime kädessä Herra pelasti jälleen Israelin (14:23).

Saulin mukana oli pappi Ahia (14:3,18), joka oli pappi Eelin pojanpojanpoika. Eelin suvulle oli aiemmin langetettu tuomio (2:27-36, 3:11-18) vaikka heitä ei ollut kokonaan erotettu papin tehtävistä. Tässä yhteydessä Ahia oli kuitenkin yhtä avuton kuin Saul samaan aikaan kun Joonatan neuvokkuudellaan oli tuottamassa voittoa Israelille.

Saulin ymmärtämätön vala oli heikentämässä Israelin sotaväen tilannetta (14:24-46). Joonatan ei ollut kuulemassa isänsä vannotusta, jonka mukaan kukaan ei saa syödä mitään ennen kuin Saul olisi kostanut vihollisilleen (filistealaisille). Ilmeisesti Joonatan oli vielä ollut sotaretkellään tässä vaiheessa. Kansa pelkäsi valaa eikä syönyt mitään, vaikka se vei inhimilliset taisteluvoimat miehiltä. Joonatan tietämättömänä söi kennoista valuvaa hunajaa rikkoen isänsä valan. Hunaja kuitenkin vahvisti Joonatania.

Israelilaiset löivät filistealaiset, vaikka heikentynein voimin. Samalla nälissään israelilaiset söivät saaliinaan saamaansa lihaa, mutta lain vastaisesti söivät lihan verineen. Saul kuitenkin puuttui lainvastaiseen syömiseen. Tässä vaiheessa Saulilla oli vielä tiettyä Jumalan lain tuntoa.

Taistelu filistealaisten kanssa oli tässä vaiheessa kesken. Herra ei kuitenkaan vastannut Saulille, joka halusi ottaa selville, kuka oli tehnyt syntiä. Arpominen osoitti Joonatanin syylliseksi. Kyse oli siitä, että Saulin valan vastaisesti Joonatan oli syönyt hunajaa, vaikkakin vilpittömästi tietämättä isänsä valasta. Saul olisi langettanut Joonatanille kuolemantuomion. Kansa kuitenkin nousi Saulia vastaan ja pelasti Joonatanin, jonka neuvokkuuden kautta oli saavutettu voitto filistealaisista. Saul luopui ajamasta filistealaisia, jotka menivät omalle alueelleen.  

Saulin kuninkuus ja perhe

Huolimatta siitä, että Samuel oli ilmoittanut Saulin kuninkuuden siirtyvän toiselle miehelle (13:13,14), Saul oli toistaiseksi menestyksekäs Israelin sotapäällikkönä (14:47-52). Hän soti voittoisasti kaikkia vihollisiaan vastaan. Kiivainta sotaa käytiin koko ajan filistealaisia vastaan, mutta Saulin armeija oli heitäkin vastaan urhoollinen ja sotakuntoinen.

Saulin vaimon nimi oli Ahinoam, Ahimaasin tytär (Saul ei kuitenkaan ollut yksiavioinen, ks. 2.Sam.3:7). Saulin pojat olivat Joonatan, Jisvi, Malkisua ja Abinadab (mainitaan Saulin poikana, ks. 31:2; 1.Aikak.8:33 ja 9:39 mainitsee Jisvin tilalla Esbaalin). Saulin sotapäällikkö oli Abner, Saulin serkku.                                   

Amalekilaiset voitetaan mutta Saul on tottelematon

Huolimatta Saulin kiistattomasta menestyksestä hänen kuninkuutensa oli heikkenemässä. Lopullisesti Herra hylkäsi Saulin tämän voitettua amalekilaiset (15:1-35). Samuelin kautta Saul sai yksiselitteisen Herran käskyn: niin amalekilaiset kuin kaikki heidän omaisuutensa tuli vihkiä tuhon omaksi. Taustansa tällä Herran ankaralla käskyllä oli jo aiemmassa historiassa, jolloin Herra oli kaikkivaltiudessaan langettanut lopullisen tuomionsa Amalekille (2.Moos.17:8-16; 4.Moos.24:20; 5.Moos.25:17-19). Saul lähtikin sotaan mukanaan suuri armeija. Yksityiskohtana mainitaan, että Saul halusi säästää keeniläisiä tuhoutumasta sodan ristitulessa, koska nämä olivat osoittaneet ystävällisyyttä israelilaisille (4.Moos.10:29, 24:21; Tuom.1:16, 4:11). Nämä lähtivätkin pois amalekilaisten keskuudesta ja välttyivät tuhoutumiselta.

Saulin hyökkäys oli vihollisille tuhoisa: amalekilaiset lyötiin ja tapettiin. Heidän kuninkaansa Agag otettiin vangiksi. Voitettuaan amalekilaiset Saul taipui kansan tahtoon vastoin Samuelin antamaa Herralta tullutta selvää ohjetta: kaikki (!), mitä amalekilaisilla oli, tuli vihkiä tuhon omaksi. Tämä käsky tarkoitti myös kaikkien eläimien tappamista. Saul ja hänen väkensä kuitenkin säästivät parhaimmat saaliina saadut eläimet. Huolimatta selvästä käskystä inhimillinen ahneus esti sen toteuttamisen.

Heti rikkomuksen tapahduttua Samuelille tuli Herran sana, jonka mukaan Herra katui tehneensä Saulista kuninkaan. Samuelille tämä oli raskas sanoma ja hän huusi Herraa avuksi koko sen yön. Mahdollisesti Samuelille tuotti ristiriitoja sekin, että hän ei itse ollut alkujaan lainkaan innostunut asettamaan Israelille kuningasta, mikä kuitenkin oli ollut Herran tahto. Kyse oli nyt kuitenkin siitä, että Saul oli kääntynyt pois seuraamasta Herraa. Saul ei vielä aavistanut mitään ja hän oli jopa pystyttänyt itselleen muistomerkin Karmeliin, ilmeisesti sotilaallisten voittojensa johdosta omaksi kunniakseen Herran kunnian sijasta. Tämän jälkeen Saul meni Gilgaliin – jossa Samuel oli jo kerran aikaisemmin nuhdellut Saulia ja ilmoittanut tämän kuninkuuden päättyvän (13:7-14). Saulin tervehdys Samuelille oli teeskentelevä ja hän väitti tehneensä, mitä Herra oli käskenyt. Samuel puolestaan ei kiertele vaan halusi heti tietää, mitä todella oli tapahtunut. Saulin vastaus oli eläinten säästäminen uhreiksi ”Herralle, sinun Jumalallesi” (huom! ei siis ”meidän Jumalallemme”!). Saulin mukaan juuri kansa oli eläimet säästänyt, millä Saul yritti väistää omaa vastuutaan. Samuel ei halunnut jatkaa tätä keskustelua, vaan meni suoraan siihen, mitä Herra oli hänelle ilmoittanut. Saul oli selityksistä huolimatta ollut tottelematon. Kyse oli mitä vakavimmasta asiasta.

Samuel nuhteli Saulia toteamalla, että Herra ei ole mieltynyt uhreihin, jotka korvaisivat tottelevaisuuden (Jeesus viittasi samaan periaatteeseen keskustellessaan fariseusten kanssa, Matt.9:13, 12:7). Samuel, joka oli itse vanhan liiton profeetta ja pappi, ei tällä toki tarkoittanut, että uhreja ei lainkaan tarvita. Uhrit on kuitenkin tehtävä Herran käskyjen mukaan sydämen kuuliaisuudessa eikä ihmisten omilla ehdoilla. Uhri ei voinut koskaan tarkoittaa sitä, että sitä kautta ihminen voittaisi Herran suosiolliseksi ihmisen omille pyrkimyksille. Vaikka Saul lopulta myönsi tehneensä syntiä, sillä ei enää ollut mitään merkitystä: Saul oli pelännyt enemmän ihmisiä kuin Jumalaa ja oli ollut tieten tahtoen tottelematon. Ilmeisesti Saul ei vieläkään ymmärtänyt Samuelin kautta tulleen Herran päätöksen lopullisuutta vaan halusi edelleen käydä kauppaa Jumalan kanssa. Samuel totesi lopulta Saulin kuninkuuden lakanneen (15:28). Samuel kuitenkin lupautui palaamaan Saulin kanssa kansan eteen, jotta Saul näin pelastaisi kasvonsa.

Yksi toimenpide oli Samuelin vielä tehtävä. Saul oli jättänyt amalekilaisten kuninkaan Agagin henkiin. Agag oletti henkensä säilyvän Samuelin käsissä, mutta erehtyi.  Samuel itse löi Agagin kuoliaaksi. Kyseessä oli Herran Amalekille antaman tuomion täytäntöön pano ja ilmeisesti lisäksi myös Jumalan Nooalle antaman periaatteen toteuttaminen (1.Moos.9:6). Agag oli ollut verenhimoinen tappaja, joten hänen omakin verensä vuodatettiin. Tässä tilanteessa Agag oli uhri Herralle, jonka Herra itse oli jo Saulinkin kautta määrännyt toteutettavaksi (1.Sam.15:3). Saul vain jätti tämän tekemättä, jolloin Samuel toteutti sen. Israelin profeetan toimenkuva ei useimmiten ollut kovinkaan miellyttävä.

Tämän tapahtumasarjan jälkeen Samuel jätti Saulin tulemaan omillaan toimeen. Saul oli tottelemattomuudellaan nyt lopullisesti menettänyt kuninkuutensa. Samuel murehti Saulia eikä enää elinaikanaan tavannut häntä (kylläkin kuolemansa jälkeen eriskummallisessa tilanteessa, 28:13-20).

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

Juhani Nikula, 27.12.2013