RUUTIN KIRJA: RUUT MOABILAINEN

Tausta

Ruutin kirja on vankasti historiallinen kertomus, joka tuo esille hyvin inhimillisen tapahtumasarjan. Kirjan tapahtumat ajoittuvat Israelin tuomarien aikaan (ajanjaksolle Joosuasta kuningaskunnan perustamiseen asti, ts. noin 1400–1050 eKr.; Ruut.1:1), joka oli luonteeltaan Jumalasta luopumisen, epäjumalanpalveluksen, moraalittomuuden ja anarkian aikaa (Tuom.21:25). Kuitenkin Ruutin kirjan keskeiset henkilöt (Ruut, Noomi ja Boas) ovat koskettava osoitus siitä, että luopumuksen aikanakin on niitä ihmisiä, jotka ovat pysyvät uskollisena Herralle ja haluavat noudattaa Hänen sanaansa. Jumala on mukana tapahtumissa ja inhimillisissä kokemuksissa, joiden keskellä Hän osoittaa hyvyytensä. Kirjassa Jumalan hyvyys välittyy myös ihmisten välisenä hyvyytenä. 

Kirjan lopussa oleva sukuluettelo ulottuu Daavidiin asti (Ruut 4:18-22), jolloin kirjan kirjoittaminen voitaisiin ajoittaa noin vuoteen 1000 eKr., ts. hyvin pian tuomarien ajan jälkeen. Kirjan kirjoittaja on tuntematon eikä ole vakavasti otettavia historiallisia viitteitä siitä, kuka kirjoittaja on ollut.

Aivan erityisen piirteensä kirja saa siitä, että kertomuksen yhtenä päähenkilönä oleva Ruut ei ole etnisesti israelilainen. Moabilaiset olivat pakanoita, jotka olivat eri historian vaiheissa Israelin katkeria vihollisia. Moabin kantaisä oli Abrahamin veljenpoika Loot (1.Moos.19:31-38), joten moabilaiset olivat israelilaisten läheinen sukulaiskansa. Moabilaisten maa sijaitsi Kuolleen meren itäpuolisella alueella. Huolimatta taustastaan moabilainen Ruut tuli olemaan niin kuningas Daavidin kuin Jeesuksenkin (Matt.1:5) esiäiti. Kirjan yksi sanoma onkin se, että kunniallinen muukalainen nainen, joka omaksuu uskon Israelin elävään Jumalaan ja liittyy Israeliin, katsotaan arvolliseksi tulemaan parhaimpien israelilaisten äidiksi. Tämä on merkille pantavaa erityisesti siksi, että Esran ja Nehemian aikana kiellettiin seka-avioliitot ankarasti (Esra 9:1-10:44; Neh.13:23-30; näiden käskyjen perusta oli jo Mooseksen laissa, 5.Moos.7:3). Kuitenkin Ruut Jeesuksen esiäitinä ikään kuin ennakoi sitä, että Messias on, ei vain Israelin kansan, vaan kaikkien kansojen pelastaja.                                                                                                                                         

Elimelekin perhe Moabissa

Nälänhätä oli toistuvana vitsauksena VT:n aikaisessa maailmassa. Niinpä tuomarien hallitessa Israelia tuli jälleen kerran nälänhätä. Juudan sukukuntaan kuuluva betlehemiläinen Elimelek pakeni Moabin maahan perheensä kanssa, mutta koki siellä lopulta kovan kohtalon (Ruut 1:1-5). Pakolaisaika kesti ainakin kymmenen vuotta, mikä oli osoitus nälänhädän ankaruudesta. Pakomatka nälänhädän vuoksi on varsin yleinen teema VT:ssa (Abraham, 1.Moos.12:10; Iisak, 26:1-3; Jaakob, 47:4). Pakolaisuudessa on tavallisesti kyse miehen päätöksestä turvata perheensä eloonjääminen (vrt. Paavalin toteamus: 1.Tim.5:8). Elimelekin aikana mainitussa historian vaiheessa israelilaisten ja moabilaisten välit olivat selvästikin rauhanomaiset. Monesti VT:ssa esitetään koettelemukset Jumalan rangaistuksena Israelin tottelemattomuuden vuoksi, mutta tässä tapauksessa nälänhädän syytä ei mainita. Herra oli luvannut Kanaaninmaan olevan rikas ja vauras maa, joka ”tulvii maitoa ja hunajaa” (5.Moos.6:3). Merkille pantavaa on sekin, että ”Betlehem” tarkoittaa ”leivän huonetta”. Silti nälänhätä tuli, mikä vallitsevissa oloissa merkitsi ihmisille koko olemassa oloa koettelevaa ahdinkoa.

Kuten Betlehem (noin 770 metriä merenpinnan yläpuolella), myös Moabin alue oli ylätasankoa (noin 700 metriä merenpinnan yläpuolella). Korkeuserot olivat suuret, koska niiden välissä oleva Kuollut meri on yli 400 metriä merenpinnan alapuolella. Moabin maa oli tuolloin vaurasta aluetta, jossa oli runsaasti laidunmaata ja karjalaumoja. Siellä kasvillisuus sai suhteellisen hyvin vettä. Ottaen huomioon, miten lähellä Juudan ja Moabin alueet olivat, kosketti nälänhätä silti paikallisesti vain Israelin aluetta. Juudassa kärsittiin nälästä, mutta oli Moabissa yltäkylläisyyttä.  

Heprealaisilla nimillä on usein tietty merkitys. Niinpä Elimelek tarkoittaa ”Jumalani on kuningas” ja Noomi ”onnellinen.” Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen Noomi halusi kuitenkin itseään kutsuttavan nimellä Mara, joka tarkoittaa ”onnetonta” (Ruut 1:20). Poikien nimilläkin on merkityksensä: Mahlon tarkoittaa ”heikko” tai ”sairas” ja Kiljon ”tuho” tai ”hävitys.” Nimillä oli oma taustansa, mutta Raamatussa esiintyvät nimet osoittautuivat usein enteellisiksi.

Elimelek tuli olemaan tässä kertomuksessa sivuosassa, koska hän kuoli Moabin maassa. Tämä tapahtui ilmeisesti melko pian muuttomatkan jälkeen. Etusijalle astuukin hänen leskensä Noomi. Pojat Mahlon ja Kiljon avioituivat moabilaisten naisten, Orpan ja Ruutin kanssa. Mielenkiintoiseksi tekee tilanteen se, että Mooseksen laki esti moabilaista pääsemästä Jumalan kansan jäseneksi (5.Moos.23:3,4). Moabilaiset olivat epäjumalanpalvelijoita eikä israelilaisilla ollut lupaa sekoittua heidän kanssaan. Toisaalta Moabin alue katsottiin Kanaaninmaan sisälle kuuluvaksi alueeksi. Myöhemmässä juutalaisessa kirjallisuudessa esiintyy käsityksiä, että poikien kuolema olisi voinut johtua kielletystä avioliitosta vierasheimoisen kanssa, mutta Ruutin kirjassa ei mainita mitään tähän viittaavaa.

Noomin tilanne vieraalla maalla oli inhimillisesti täysin toivoton. Hän oli menettänyt miehensä ja poikansa, mikä merkitsi sen ajan yhteiskunnassa täydellistä turvattomuutta. Leskien asema oli hyvin vaikea, mutta ylivoimaisesti turvattomin oli lapsettomiksi jääneiden miniöiden asema. Jumala kuitenkin oli heidän puoltajansa (5.Moos.10:18; Ps.68:6, 146:9). Myös UT:ssa kiinnitetään huomiota leskien tilanteeseen (Jaak.1:27).

Juudan nälänhädän loputtua Noomi päätti palata kotiseudulleen ja hänen miniänsä seurasivat häntä (Ruut 1:6-18). Noomin turvana kotimaassa olisivat osaltaan hänen sukulaisensa, mutta varmaan hänellä oli ollut myös inhimillistä koti-ikävää. Yleisesti niin VT:ssa kuin UT:ssa tulee esille se, että Jumala hallitsee koko maailmanhistoriaa. Noomin tilanne olisi kotiseudullakin vaikea, mutta hän ymmärtää, että Herra antaa omiensa kokea niin hyvää kuin koettelemuksia. Nyt kun nälänhädän vaikeudet oli voitettu, Herra kutsui Noomia takaisin kotiseudulleen. Noomille matka merkitsi palaamista tuttuun ympäristöön. Miniät lähtivät aluksi mukaan, mutta heille matka merkitsi vaellusta kohti tuntematonta. Niinpä kohta matkan alussa Noomi päättääkin yrittää käännyttää miniänsä takaisin heidän omalle maalleen. Paluu ”äidin luo” (1:8) on poikkeuksellinen ilmaisu, koska tavallisesti ”isän koti” oli se paikka, joka turvasi tulevaisuuden. Miniöiden isistä ei tässä tapauksessa ole mitään tietoa. Saattaa olla, että äidin luo palaaminen merkitsi tässä tapauksessa erityisesti avioliittoon valmistautumista, mikä takaisi Orpalle ja Ruutille inhimillisesti ajatellen turvatun tulevaisuuden. Noomilla oli tässä mielessä hyvät suunnitelmat leskeksi jääneiden miniöittensä suhteen. Hän oli ennen muuta realisti.

Koko sen ajan kun Noomi oli ollut Moabissa, hän oli säilyttänyt uskon ja kuuliaisuuden Israelin Jumalaa kohtaan. Moabissa taas palveltiin epäjumalia Astartea, Kemosia ja Baal-Peoria. Noomi kuitenkin uskoi (kuten näkyy yleisesti monissa kohdin VT:a), että Israelin Jumala vaikuttaa myös vierailla mailla (itse asiassa ei olekaan olemassa kuin yksi Jumala, muut ”jumalat” ovat valhetta). Siksi Noomi luotti siihen, että Jumala on edelleen kiinnostunut Orpasta ja Ruutista, vaikka he jäisivät Moabiin. Noomi esittää sen toivomuksen, että miniät löytävät rauhan ja turvan uusien aviomiestensä kodeissa. Näin miniät pääsisivät eroon leskeyden tuomista vaikeuksista. Orpa ja Ruut vastustelivat Noomin ajatusta ja halusivat seurata häntä Juudaan. Noomi ei kuitenkaan voinut mitenkään pitää miniöittensä toivomusta järkevänä. Ainoa realisti oli tässä tilanteessa Noomi. Ainoa turvallinen vaihtoehto Orpalle ja Ruutille olisi uusi avioliitto. Lisäksi Noomi tunsi hyvin Mooseksen käskyn tässä asiassa: sen mukaan kuolleen aviomiehen veljen tuli naida leskeksi jäänyt vaimo (5.Moos.25:5-10). Tässä tapauksessa kuitenkaan kuolleilla aviomiehillä ei enää ollut veljeä. Noomi oli lisäksi sen ikäinen, että hän itse ei enää voisi saada lapsia. Noomi ei mahdollisesti itse edes menisi enää naimisiin. Ainoa järkevä mahdollisuus miniöillä oli siksi mennä uudelleen naimisiin Moabissa, oman kansansa parissa. Orpa lopulta taipuu Noomin tahtoon ja päättää palata kotimaahansa.  

Ruut ei halua seurata Orpaa vaan haluaa edelleen lähteä Noomin mukana Juudaan. Tässä näkyy Ruutin perinpohjainen uskollisuus anoppiaan kohtaan mutta myös halu ottaa Israelin Jumala omaksi Jumalakseen. Samalla päätöksellä Ruut kääntää selkänsä Moabin epäjumalille. Tämä merkitsi Ruutille lopullista, koko elämää koskevaa ratkaisua, joka koski sekä hänen jumalanpalvelustaan että kansallisuusidentiteettiään. Orpa palasi niin oman kansansa kuin sen jumalien pariin, mutta Ruut valitsi täydellisesti toisen tien. Ruutin lupaus oli erityisen vahva, koska hän käytti tässä Israelin Jumalan pyhää nimeä (JHVH, Jahve), jota juutalaiset välttivät sanomasta ääneen. Poikkeuksellinen tämä vannomistilanne on myös siksi, että siinä nainen tekee lupauksen toiselle naiselle. Ruutin uskollisuudenlupaus olikin niin perinpohjainen, että Noomi ei enää palannut koko asiaan. 

Noomi ja Ruut saapuivat sitten Betlehemiin (Ruut 1:19-22). Matka ei ollut kovin pitkä (mahdollisesti alle 100 km), mutta vaihtelevat korkeuserot ja muut luonnonolot ovat epäilemättä tehneet paluumatkasta raskaan. On tulkittu, että heidän vastaanottonsa Betlehemissä oli innostunut (tämä ei kuitenkaan välity kovinkaan selvästi suomenkielisessä käännöksessä). Noomille paikka oli tuttu, mutta Ruutille aivan uusi. Noomi itse ei kuitenkaan katsonut olevansa nimensä mukaisesti onnellinen, vaan halusi tulla kutsutuksi uudelle nimellä Mara (Noomi = onnellinen, Mara = onneton). Noomin äänessä ei ole katkeruutta Jumala kohtaan, mutta hän kuitenkin katsoo, että Herra on tehnyt hänet onnettomaksi. Noomi uskoi Jumalan kaikkivaltiuteen, jolloin kaikki kokemukset, hyvä ja huonot, tulevat Jumalalta. Tiettyjä yhteyksiä Noomin ajattelussa on Jobin (Job 6:4), Jeremian (Jer.12:1) ja Aamoksen (Aam.3:6) kanssa. Kyse ei ole syytöksestä Jumalaa kohtaan mutta kuitenkin siinä on haluna haastaa Jumala Hänen aiheuttamastaan kärsimyksestä. Noomi oli tosin joutunut lähtemään Betlehemistä nälänhädän vuoksi, mutta silloin hänellä oli vielä ollut aviomies ja hänen elämänsä oli pääosin turvattu. Yleisesti tätä kysymystä voi pitää ns. kärsimyksen ongelmana: kärsimys ei ole rangaistus mutta sillä on suurempi ja salatumpi merkitys. Toisinaan kärsimys tuo lopulta siunauksen, mutta aina ei tätäkään ole havaittavissa. Lopultakin kärsimys jää vastausta vaille ja kaikkivaltiaan Jumalan salaisuudeksi.

Kuitenkin nälänhädän loppuminen ja Noomin paluu kotiseudulle osoitti Jumalan huolenpitoa, koska Herra oli puuttunut kansansa elämään. Jumala, joka oli tehnyt liiton Israelin kansan kanssa, ei ollut hylännyt sitä ja oli antanut kansalleen jälleen leipää.

Maininta ohranleikkuusta (Ruut 1:22) merkitsee ajallisesti huhtikuun loppua tai toukokuun alkua. Tämä on samalla osoitus siitä, että nälänhätä oli siinä vaiheessa voitettu. Ohra oli vehnää halvempaa ja siksi köyhemmän kansanosan ruokaa. Korret katkaistiin läheltä tähkää ja loppuosa jätettiin lampaiden ravinnoksi. Peltojen kulmat jätettiin koskemattomiksi köyhiä varten johtuen lain määräyksestä (3.Moos.23:22). Köyhillä oli näin lain suoma oikeus kulkea korjuumiesten jäljessä ja kerätä maahan jääneet tähkät.    

Ruut tapaa viljapellolla Boasin

Tulevat tapahtumat edelleen kertovat Jumalan huolenpidosta, joka kohdistui Noomiin ja Ruutiin. Betlehemissä heidän lähipiiriinsä ilmestyy Boas, joka oli Noomin kuolleen miehen Elimelekin lähisukulainen ja sukulunastaja, josta tuli lopulta Jumalan siunauksen ja huolenpidon välikappale (Ruut 2:1-23). Boas oli varakas ja vaikutusvaltainen, mikä tässä tapauksessa merkitsi maanomistusta. Ruut tunsi selvästikin jo Israelin Jumalan ja Mooseksen lain, jonka nojalla hän saattoi lähteä jonkun pellolle poimimaan sadonkorjaajilta jääneitä tähkäpäitä. Toisaalta kaikki maanomistajat eivät yleisesti ottaen olleet suopeita lain määräyksille, vaan tosiasiassa monet maanomistajat asettivat rajoituksia köyhien oikeuksille. Ruut ei kuitenkaan ollut etukäteen tietoinen siitä, kuka olisi hänelle suopea. Kyseiseen työhön ryhtyvänä Ruut joutui ottamaan huomioon myös maanomistajan mahdollisesti torjuvan asenteen. 

Inhimillisesti Ruutin ilmestyminen Boasille kuuluvalle pellolle oli sattumaa, mutta Jumalan nimenomaan ohjaa ”sattumaa.” Kertomuksessa on koko ajan selvä Jumalan johdatus. VT korostaa Jumalan suvereenia hallintavaltaa. Kaupungin ulkopuolella olevat pellot oli jaettu palstoihin eri maanomistajille. Ruut oli ollut pellolla työssä kun Boas tuli paikalle. Jo hänen tervehdyksensä osoitti, että hän oli hurskas mies. Boasin huomion kiinnittyminen Ruutiin on merkityksellistä kahdestakin syystä. Ensinnäkin kyseessä oli nainen, joka patriarkaalisessa juutalaisuudessa oli vähämerkityksinen. Yleensä suku merkitsi Israelissa kaikkea, mutta nimenomaan miehen kautta. Ruutin ollessa lisäksi vierasmaalainen, pakana, hän oli Israelissa juureton ja halveksittava. Kuitenkin jo Boasin palvelija oli antanut Ruutille luvan kerätä tähkäpäitä. Kun Boas tuli paikalle, hän osoitti Ruutille lain säädöstäkin vielä suurempaa ystävällisyyttä. Boas kehotti Ruutia pysymään juuri hänen pellollaan, salli hänen käydä juomassa korjuuväelle tarkoitettua vettä ja lupasi hänelle heti myös täyden suojeluksensa. Ilman tätä suojelua Ruut olisi tosiasiassa ollut täysin suojaton kaikkia vastaan. Boasin puhuttelu ”tyttäreni” (2:8) oli ennen kuulumaton! Boas todellakin osoitti Ruutille ystävällisyyttä enemmän kuin laki vaati! Ruut oli näistä suosionosoituksista hyvin otettu ja osoitti kunnioituksensa ja kiitollisuutensa kumartumalla maahan asti Boasin edessä. Tämä osoittaa Ruutin nöyrän kiitollisuuden.

Boasin pyyntö (2:12) tuli olemaan profeetallinen, vaikka Boas ei sitä voinut tietää. Herra tuli johdattamaan asiat siten, että Ruutilla tuli olemaan merkittävä tehtävä, jolla olisi maailmanhistoriallinen merkitys. Sitäkään ei Boas voinut tietää, että myös hän itse tulisi olemaan siinä osallisena!

Boas edelleen antoi Ruutille uusia oikeuksia: hän kutsuu Ruutin syömään yhdessä työmiestensä kanssa (2:14). Lähi-idässä yhteinen ruokailu ei ollut vain nälän tyydyttämistä varten, vaan sillä oli myös suuri symbolinen, yhteyttä lujittava merkitys. Tämän lisäksi Boas suorastaan kehotti palvelijoitaan jättämään tähkiä Ruutia varten, jolloin tämän työ helpottui. Ruut saikin kerättyä tähkiä niin paljon, että hän sai viljaa säkillisen verran (suunnilleen eefa-mitallisen eli noin 36 litraa). Ruut oli nöyrästi pannut merkille Boasin ystävällisyyden, mutta ei edelleenkään tiennyt, kuka tämä suopea mies on.

Menestyksekkään työpäivän päätteeksi Ruut palasi illalla Noomin luo mukanaan säkillinen ohraa (2:17,18). Noomilla oli täysi syy olla hämmästynyt, koska tavanomaisella tähkien keruulla ei saada niin suurta saalista. Lisäksi Ruut antoi Noomille ruokatauolta yli jääneet paahdetut jyvät, mikä edelleen osoitti, että Ruut oli saanut viljapellolla aivan erityisen kohtelun. Ruut tiesi hyväntekijänsä nimen, mutta muuta hän ei miehestä tiennytkään. Kuultuaan, että mies oli nimeltään Boas, Noomi tiesi heti, että kyseessä oli sukulaismies. Näennäinen sattuma oli osoitus Jumalan heitä kohtaan osoittamasta armosta. Boas oli myös Noomin perheen sukulunastaja, joka tässä tilanteessa tuleekin aivan ratkaisevaksi asiaksi. Yleensä seemiläisille kansoille on ominaista suvun ja perheen syvä yhteenkuuluvuus. Sukulunastajajärjestelmä nousee siitä perinteestä, että jokaisen perheen ja suvun jäsenen elämä ja kohtalo koskee koko perhettä ja koko sukua. Sukulunastaja-termi kuuluu tätä kautta Israelin perheoikeuteen. Mooseksen laissa sukulunastajuus oli kansallista rakennetta säilyttävä ja suojeleva tekijä, ja samalla perheen taloudellisten etujen ja olemassaolon turvaaja. Sukulunastaja oli lähin miespuolinen sukulainen (3.Moos.25:48,49). Lähisukulaisten osalta tämä tarkoitti sitä, että kuolleen miehen veli oli velvoitettu menemään naimisiin pojattomaksi jääneen veljensä lesken kanssa. Kuinka kauaksi suvussa tämä velvoite vaikutti, ei ole selvää. Boas ei tosin ollut Noomin lähisukulainen, mutta kuitenkin hän tunsi tässä asiassa velvollisuudentuntoa. Sukulunastusvelvollisuuksien laiminlyönti katsottiin rikokseksi ja häpeäksi (5.Moos.25:5-10).

Sukulunastusjärjestelmän periaatteet näkyvät myös siinä, että VT:ssa Jumala katsoo olevansa kansansa ja yksityisen israelilaisen lunastaja (esim. Ps.74:2; Sananl.23:10,11; Jes.43:1). Lopulta Herra lunastaa Jeesuksen Kristuksen kautta kaikki uskovat, koska sukulunastusjärjestelmän periaatteet toteutuvat lopullisesti ja täydellisesti Kristuksen persoonassa ja yleismaailmallisessa pelastajantyössä (Hepr.2:14,15).

Noomi kehotti Ruutia pysymään Boasin pellolla, koska oli odotettavissa, että muualla häntä kohdeltaisiin huonosti. Ruut noudatti Noomin neuvoa ja pysytteli Boasin palvelustyttöjen seurassa elonleikkuun loppuun asti. Noomille nämä tapahtumat merkitsivät paluuta takaisin ihmisarvoiseen elämään. Ruut taas oli saanut kokea armoa ja suosiota sekä Boasin että Israelin Jumalan silmissä.   

Lähteet

Luoto, Valtter: Ruut moabilainen. Aikamedia Oy, Keuruu, 2010.

Juhani Nikula, 4.9.2013