Raamatun luomiskertomus (1.Moos.1-2) näytti joutuvan uuden haasteen eteen, kun Charles Darwin julkaisi pääteoksensa ”Lajien synty” vuonna 1859. Teoksessa esitetyt asiat vaikuttivat puhuvan Raamatun ilmoitusta vastaan. Sinänsä tiede ei ota (tai sen ei tulisi ottaa) kantaa Jumalan olemassa oloon ja Hänen yliluonnolliseen työhönsä. Perimmältään darwinistinen evoluutioteoria (kehitysoppi) kuitenkin sivuuttaa mahdollisuuden Jumalasta maailman luojana, koska sen mukaan koko elävän maailman syntyminen on kaikesta yliluonnollisuudesta riippumatonta pitkäaikaisten sattumien tapahtumaketjua. Evoluutioteoriaa tulee siten pitää ateistisena oppirakennelmana, joka yleisestä hyväksynnästään huolimatta on pelkästään spekulatiivinen teoria. Kehitysoppia opetetaan niin laajalti ehdottomana totuutena, että kristillisen seurakunnan on syytä olla perillä sen sisällöstä ja olla valmiina vastaamaan sitä kautta nouseviin väitteisiin silloin kun se yrittää kumota Raamatun selvää ilmoitusta. Samalla seurakunnan tulee ymmärtää realistisesti omat rajoituksensa, koska Raamattu ei edes pyri antamaan tieteellistä kuvausta luomistapahtumista. Niinpä evoluutioteoriakin epäilemättä pitää sisällään joitakin havaintoihin perustuvia oikeita johtopäätöksiä. Seurakunnan ei tule ylipäätään milloinkaan (!) pelätä totuutta, lausutaan se mistä lähteestä hyvänsä. Niinpä ei ole koskaan mitään ristiriitaa sen välillä, mitä toisaalta todellinen tiede on vastaansanomattomasti löytänyt ja todistanut, ja toisaalta mitä Jumalan sana oikein tulkittuna opettaa.
Virheitä on vuosisatojen mittaan tehty puolin ja toisin. Huomattava osa syntyneistä ristiriidoista johtuu siitä, että sen paremmin tiedeyhteisö kuin kristillinen seurakuntakaan ei ole tunnistanut omia rajoituksiaan. Tieteen tulisi keskittyä tutkimaan ennen muuta luomisen tuloksia, mutta luomisen prosessia vain niiltä osin kuin ko. prosessista voidaan tehdä havaintoja. Kuitenkin tiede erehtyy voivansa menestyksellä spekuloida luomisen prosessista, koska luominen on tapahtunut kaukana menneisyydessä ja se on ollut kertaluontoinen tapahtuma. Silloin kun tiede yrittää kuvata luomisen tapahtumaa sekä sen syytä ja tarkoitusta, se astuu filosofian ja uskon alueelle. Siksi on pidettävä erillään tiede ja tiedemiesten spekulatiiviset ajatukset. Evoluutioteoriassa Jumala suljetaan pois Luojana ja samalla raamatullinen luomisajatus hylätään. Koska tämä on jo lähtökohtana, ei lopputulos voi tietenkään pitää luomista edes mahdollisena. Evoluutioteoria hyväksytään (=siihen uskotaan) tieteellisenä tosiasiana ja samalla elämän filosofisena perustana. Tällä on merkittäviä seurauksia, koska silloin ihminen on vain kehittynyt eläin eikä enempää. Kehityksen (sattuman) tuloksena syntyneenä olentona ihmisellä ei voi olla moraalista vastuusta teoistaan. Samoin filosofiana evoluutioteoria julistaa vahvemman oikeutta heikkojen kustannuksella (”vain vahvat jäävät eloon”).
Evoluutioteoria on epäonnistunut sekä filosofiana että tieteenä. Filosofiana se epäonnistuu, koska se ei pysty vastaamaan seuraaviin elintärkeisiin kysymyksiin:
1. Mistä aine (materia) sai alkunsa?
2. Mistä elämä sai alkunsa?
3. Mikä on ihmiselämän tarkoitus?
4. Mihin ihminen menee kuoltuaan?
Evoluutioteoria perustuu ”sattumaan”, joka on kelpaamaton selitys edellä mainituille kysymyksille (Raamatun kertomus luomisesta perustuu päinvastoin Jumalan nimenomaiseen tarkoitukseen eikä luomisessa jäänyt mitään sattuman varaan). Mutta evoluutioteoria on epäonnistunut myös tieteenä, koska – esitetyistä väitteistä huolimatta – se ei tarjoa riittäviä näyttöjä tuekseen. Todisteet ovat kerta kaikkiaan puutteelliset. Monet tutkijat pitävät Raamatun luomiskertomusta mahdottomana – paitsi sulkemalla Jumalan jo lähtökohtaisesti pois Luojana – koska monet tieteen hyväksymät havainnot tuntuvat puhuvan sitä vastaan. Tässä ei ole ollut avuksi monien vilpittömien kristittyjen kiihkeät näkemykset tukea Raamatun kirjaimellista tulkintaa silloin kun Raamatusta yritetään tehdä tieteellinen oppikirja (esim. katolinen kirkko torjui 1600-luvulla Galileo Galilein tähtitieteelliset havainnot väärin perustein ”Raamatun vastaisina”). Monin paikoin Raamattu kertoo Jumalan ilmoitusta tavalla, joka käyttää kieltä ja kirjallisia tyylikeinoja samalla tavalla kuin muukin kirjallisuus. Kaikkea raamatuntulkintaa ei yksinkertaisesti voi perustaa täysin kirjaimelliseen tulkintaan. Paitsi kristittyjen, myös tieteentekijöiden tulee tunnustaa tämä Raamatun luonne kirjallisuutena, jolloin Raamatun ilmoitusta ei tule väittää vääräksi sillä perusteella, että se kertoo monista asioista kirjallisin ilmaisukeinoin. Jumala ei ole valinnut omaksi ”tyylilajikseen” ilmoittaa tahtoaan ihmiskunnalle 2000-luvun luonnontieteilijöiden tavalla!
Vaikka Raamattu ei ole tieteen oppikirja, ei silti merkitse, ettei se kaikessa puhuisi totta. Mutta Raamattu itsekin rajoittaa oman näkökulmansa luomisen lähteeseen (Jumalaan), tarkoitukseen ja syyhyn. Ei ole ollut millään tavalla tarkoitus, että Raamattu kuvaisi yksityiskohtaisesti nykyaikaisessa luonnontieteellisessä mielessä, miten Jumala loi maailman. Yleinen raamatuntulkinnan periaate on se, että raamatunlukijan ei tule lukea sisälle Raamattuun jotain sellaista, mitä siellä ei ole. Niinpä lukijan tulee kyllä tunnistaa ja uskoa se, mitä Raamattu sanoo luomisesta, mutta olla samalla tietoinen siitä, mitä siellä ei ole. Niinpä Raamattua tulee lukea huolella uskoen ja oikein tulkiten, mutta samalla ymmärtäen, että todelliset tieteelliset havainnot eivät ole ristiriidassa Raamatun sanoman kanssa.
Raamatun sanoman lähtökohtana on ilmoittaa ihmiselle Jumalan tarjoama pelastus. Siksi luominenkin on ilmoitettu nimenomaan tästä näkökulmasta. Jumala on luonut ihmisen ja haluaa siksi myös pelastaa hänet. Ihminen on Hänelle arvokas, pelastuksen arvoinen! Luomiskertomuksella on tältä kannalta katsoen tärkeä osa Hänen ilmoituksestaan ihmiskunnalle.
Mutta Raamatun ilmoitus pitää myös sisällään seikkoja, joiden perusteella evoluutioteoriaa tulee pitää sen kanssa ristiriitaisena. Merkittävä havainto on Raamatun käyttämä heprean sana ”luoda” (bara), koska se merkitsee nimenomaan ”luoda tyhjästä” (tätä sanaa käytetään Raamatussa vain Jumalasta). Näin ollen Raamattu ilmoittaa, että Jumala loi tyhjästä. ”Tyhjästä luominen” on luonnontieteellisesti mahdoton ajatus. Evoluutioteoria ei selitäkään sitä, mistä aine on saanut alkunsa.
Tieteen ilmoittamat arviot maailmankaikkeuden iästä vaihtelevat. NASAn (Yhdysvaltojen avaruustutkimuksen) WMAP-luotaimen avulla on määritelty maailmankaikkeuden olevan 13,73 miljardia vuotta vanha. Tämän tarkempaa arviota maailmankaikkeuden iästä ei ole toistaiseksi annettu. Luotain havaitsee mikroaaltotaustasäteilyä, joka katsotaan syntyneen noin 400 000 vuotta alkuräjähdyksen (”Big bang”) jälkeen. Silloin maailmankaikkeus oli vallitsevan käsityksen mukaan jäähtynyt riittävästi, jotta protonit ja elektronit pystyivät ensimmäistä kertaa yhdistymään vedyksi. Maailmankaikkeus olikin pitkään eloton (näin väittää Raamattukin aikojen alusta: 1.Moos.1:1,2).
Evoluutioteoria esittää, että elämä on syntynyt yksinkertaisista eliömuodoista entistä monimutkaisempiin miljoonien ja taas miljoonien vuosien kuluessa. Maapallon iäksi arvioidaan nykyisin 5-6 miljardia vuotta ja ihmisen iäksi korkeintaan miljoona vuotta. Geologien arvio maapallon iästä perustuu sellaisiin seikkoihin kuin maankuoren riittävään viilenemiseen sekä merensuolan ja maakerrosten kertymän tarvitsemaan oletettuun aikamäärään. Näitä tieteellisiä arvioita ei voi kevein perustein jättää huomioimatta.
Raamattu taas näyttäisi kertovan, että maailman luomisesta on kulunut alle 10 000 vuotta. Kuuluisaksi on tullut irlantilaisen piispan James Ussherin vuonna 1650 julkaisemassaan kirjassa esittämä väite, jonka mukaan maailma luotiin sinä iltana, joka edelsi päivämäärää 23. lokakuuta vuonna 4004 eKr. Tämä laskutapa, joka perustuu Raamatun sukuluetteloihin (1.Moos.5), on jo lähtökohtaisesti erittäin spekulatiivinen. Tosiasiassa Raamattu ei esitä luomiselle mitään tarkkaa päivämäärää. Raamatun sukuluettelot ovat luotettavuudessaankin toisenlaisia kuin mitä voisimme länsimaisella ajatustavalla niistä olettaa. Sukuluetteloissa näkyy se heprealainen tapa, että termiä ”isä” voidaan käyttää niin todellisesta isästä kuin esi-isästäkin. Lisäksi usein sukuluetteloista jätettiin sukupolvia tarkoituksella pois. Tämä johtuu tarkoituksesta ilmaista sukuluetteloissa vain merkittävimmät henkilöt. Jeesuksen sukuluettelo (Matt.1:1-17) jättää mainitsematta jopa kolme kuningasta (Ahasja, Jooas ja Amasja) sekä väittää Ussian isäksi Joramin, joka oli tosiasiassa hänen isoisänsä. Niinpä myös 1.Mooseksen kirjan kronologiat ilmeisesti sallivat sen, että ihmisen ikä on pidempi kuin siellä kirjaimellisesti tulkittuna sanotaan.
Yksi evoluutioteorian ja Raamatun ilmoituksen vaikeista yhteen sovitettavista kohdista liittyy ihmisen syntyyn. Jumalallinen (teistinen) evoluutioteoria lähtee siitä olettamuksesta, että sekä evoluutioteoria että luomiskertomus ovat totta, mutta että Raamatun luomiskertomus on tulkittava vertauskuvallisesti. Tämän mukaisesti ihminen on evoluution kautta kehittynyt vähitellen korkeammaksi eläimeksi, kunnes tietyssä kehityksen vaiheessa ihminen sai sielun ja hänestä tuli todellisesti ihminen. Tämän mukaisesti ihminen on miljoonien vuosien aikana kehittynyt eläimestä kohti ihmisyyttä kuten evoluutioteoria väittää. Kuitenkin tämä yritys sovittaa yhteen evoluutio ja ihmisen synty on ongelmallinen. Raamattu esittää ihmisen olevan Jumalan suoran luomistyön tulosta (1.Moos.1:26,27, 2:7-25; Jes.45:12). Suora luominen toimii perustana ihmisen moraalille ja vastuuseen omista teoistaan (syntiinlankeemus osoitti, että ihminen joutui vastuuseen rikkomuksistaan). Raamatun ilmoitus ihmisen luomisesta (”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” 1.Moos.2:7) viittaa myös siihen, että ihminen ei ollut lainkaan elävä ennen tätä tapahtumaa. Myöskään Eevan luomista ei voi mitenkään sovittaa evoluutionäkemykseen (mies luotiin ensin ja sitten erikseen nainen, 1.Moos.2:7-25). Raamattu myös kertoo ihmiskunnan syntyneen yhdestä ihmisestä (”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä…”, Ap.t.17:26). Jos Aadam olisi ollut vain yksi inhimillisistä olennoista eri puolilla maailmaa – eikä siis ihmissuvun pää – ihmissuku ei olisi yksi ja yhtenäinen. Samalla Aadamin lankeemus ei olisi koitunut koko ihmissuvun turmioksi kuten Raamattu opettaa (Room.5:12-19). Tämä yritys sovittaa yhteen evoluutioteoria ja Raamatun luomiskertomus on siten pelkkää spekulaatiota eikä johdonmukaista päättelyä.
Johtuen geologisen ajanmäärityksen tuloksista Raamattuun luottavat uskovat ovat tulkinneet eri tavoin luomisessa ilmoitetut seitsemän päivää. Muinaiset kirkkoisät ja raamatuntutkijat aina 1800-luvulle saakka uskoivat kirjaimellisesti sen, mitä Raamattu kertoo luomisesta. Tällöin lähdettiin siitä, että luominen tapahtui seitsemän päivän aikana siten, että päivä oli 24-tuntinen kuten nykyäänkin. Tämän näkemyksen on haastanut vasta uusimman ajan tieteellinen maailmankuva, jonka mukaan maapallo on ikivanha toisin kuin Raamattu näyttää edellyttävän. Tieteellistä maailmankuvaa ei ole horjuttanut se, että monet sen havainnot ovat tosiasiassa spekulatiivisia. Fossiilien ja kallion kerrostumat eivät välttämättä tarvitse nykytilaan päästäkseen sitä aikaa, mitä geologit väittävät. Geologiset ajanmittausmenetelmät eivät tosiasiassa ole niin yksiselitteisiä kuin monesti oletetaan. Nykyaikaisissa laboratorio-olosuhteissa on kyetty tuottamaan lyhyessä ajassa lopputuloksia, joitten aikaisemmin pääteltiin välttämättä vaativan miljoonia vuosia. Jos tieteen saavutuksia tutkitaan ennakkoluulottomasti, ei perinteistä luomiskertomuksen tulkintaa ole suinkaan välttämätöntä pitää ”epätieteellisenä.”
Raamatun kirjaimellinenkaan tulkinta ei välttämättä johda kaikilta osin hylkäämään maapallon syntymistä kaukana menneisyydessä. Tällainen tulkintamalli on ns. kuiluteoria eli jälleenluomisteoria. Lähtökohtana tälle ajattelulle on 1.Moos.1:1 tulkinta siten, että se tosiasiassa viittaa alkuperäiseen luomiseen kaukaisessa menneisyydessä. Mutta tämä ”ensimmäinen luominen” tuhoutui, kun Saatana ja hänen enkelinsä nousivat kapinaan (Jes.14:9-19; Hes.28:12-19; 2.Piet.2:4; Juudas 6). Jumalan tuomio Saatanan kapinaan oli, että maapallo jäi kaoottiseen tilaan (1.Moos.1:2; Jes.24:1; Jer.4:23). Siksi 1.Moos.1:2 tulisikin kääntää: ”Maa tuli autioksi ja tyhjäksi.” Tämä mullistus kesti sen ajan, jolloin geologiset muutokset ja esihistorialliset tapahtumat vallitsivat. Kaaoksen aika loppui, kun Jumala uudelleen loi maailman kuuden 24-tuntisen päivän aikana kuten 1.Moos.1:2-2:3 asian esittää.
Tällä teorialla on etuna se, että se tunnustaa maapallon ikivanhan iän, mutta kuitenkin tunnustaa Raamatun luomiskertomuksen kirjaimellisuuden. Tähän ajatteluun liittyy sekin, että sen mukaan ihmisiä on ollut olemassa myös ensimmäisessä luomisessa ennen Aadamia (tämä selittäisi ns. esi-ihmislöydöt). Kuitenkin tulkinta ensimmäisestä luomisesta (”Maa tuli autioksi ja tyhjäksi”) perustuu epävarmaan, horjuvaan käännökseen. Myös Raamatun todistus Saatanan aiheuttamasta muinaisesta katastrofista maan päällä on vähintäänkin epäselvä (esim. Jer.4:23 merkitsee oikeassa asiayhteydessään profetiaa Babylonian hyökkäyksestä Juudaan). Onkin perusteltua tulkita 1.Moos.1:2 siten, että luominen oli siinä vaiheessa – ei epäonnistunut vaan vasta alkuvaiheessaan.
Täytyy silti nähdä, että Raamattu ei todellakaan kerro mitään siitä ajasta, joka on Raamatun kahden ensimmäisen jakeen (1.Moos.1:1-2) välissä. Tuo aikaväli vain ei ole meille Raamatun avulla varmuudella tiedettävissämme.
Muitakin teorioita on kehitetty selittämään Raamatun luomiskertomusta tieteellisemmin kuin mitä Raamattu haluaa asiaa esittää. Vedenpaisumusta (1.Moos.7) on toisinaan selitetty syyksi, miksi maapallo on kokenut lyhyessä ajassa niin suuria mullistuksia, että maan päällä on tapahtunut kosmisia ja geologisia muutoksia, jotka normaalisti vaatisivat miljoonien vuosien ajan. Toiset taas näkevät luomisen päivät pitkinä ajanjaksoina eikä 24-tuntisina päivinä (tämä käsitys päivistä ajanjaksoina ei toisaalta ole mahdollinen seitsemännen päivän tulkinnassa: 1.Moos.2:3 viittaa sapattiin, lepopäivään, joka tuli olemaan myös ihmisen lepopäivä, 2.Moos.20:8-11). Aikakäsityksien eroja on myös yritetty selittää sillä, että ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä” (2.Piet.3:8). Näillä selitystavoilla ovat omat vahvuutensa mutta myös heikkoutensa.
Yhdessä suhteessa evoluution tapahtuminen on kuitenkin tosiasia. Monet kiistattomat havainnot todistavat, että maailma muuttuu ja myös elämä maan päällä muuttuu. Tämä on ns. mikroevoluutiota. Jumalan alkuperäinen luomistyö ei ole kaikilta osin enää alkuperäisessä muodossaan. Mutta varsinainen kritiikki voidaankin kohdistaa makroevoluutioon, joka merkitsee lajien muuttumista toiseksi ja jota evoluutioteoria edellyttää.
Tosiasiassa kukaan ei ole voinut mennä ajassa taaksepäin niin kauas, että voisi olla ollut todistamassa luomista. Niinpä luomisen tai evoluution on lopultakin välttämättä perustuttava uskoon. Jos ihminen ei usko yliluonnolliseen, hän ei voi uskoa luomiseen ja Luojaan. Evoluutioteoria ei perustu uskoon Jumalan olemassaolosta, mistä syystä erityinen luominen ei voi olla myöskään johtopäätöksenä. Jos taas ihminen uskoo Jumalaan, Hän voi olla myös Luoja. Mutta uskovalle tieteen ja uskon yhdistäminen ei ole ongelma, kun vain ei yritetä selittää tieteellä sitä, minkä Jumala on ilmoittanut (=me uskomme Raamattuun Jumalan arvovaltaisena sanana) eikä uskolla sitä, mikä kuuluu pelkästään tieteen selvitettäviin asioihin.
Lähteet
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent-Study Textbook (ICI, Brussels, 1988).
Pecota, Daniel B.: Anthropology/Hamartiology. An Independent-Study Textbook (ICI, Brussels, 1987).
Vantaan Vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
