Ehtoolliset nimet ja asettaminen
Sakramentteja (joita usein kutsutaan armonvälineiksi) katsotaan Raamatun mukaan olevan kaksi: kaste ja ehtoollinen. Kumpikin on Jeesuksen nimenomaisesti asettama tapa seuraajilleen pysyvästi noudatettavaksi.
Ehtoolliseksi kutsutaan Jeesuksen asettamaa erityistä leivän ja viinin nauttimista. Nimitys ”ehtoolli-nen” johtuu sen asettamisajankohdasta ja ateriasta, jonka yhteydessä ensimmäinen ehtoollinen vietettiin (Matt.26:20,26). Ennen ehtoollisen asettamista Jeesus nautti opetuslapsiensa kanssa VT:n mukaisen pääsiäisaterian (Luuk.22:15-18). Tämän pääsiäisaterian tilalle tuli uuden liiton seura-kunnissa alkuaikoina rakkausateria (Juud.12), jolloin seurakunta kokoontui yhteisesti aterioimaan.
Raamatusta löytyy ehtoolliselle muitakin nimityksiä: leivän murtaminen (Ap.t.2:42) ja Herran ateria (1.Kor.11:20).
Jeesus asetti ehtoollisen seuraajiensa vietettäväksi (Matt.26:26-29; Mark.14:22-25; Luuk.22:19,20; Johanneksen evankeliumi ei nimenomaisesti mainitse ehtoollista, mutta Joh.13-16 mukainen jäähyväisateria tapahtui samalla kerralla kuin ensimmäinen ehtoollinen vietettiin). Paavali vahvisti ehtoollisen Jeesuksen käskyn mukaisesti tavaksi kaikille seurakunnille (1.Kor.11:23-26). Rakkausateriaa sen sijaan ei mainita käskynä, ja ilmeisesti siitä syystä se ajan mittaan jäi pois käytöstä.
Ensimmäisen ehtoollisen yhteydessä suoritettiin myös Lähi-idän tavan mukainen jalkojen pesu (Joh.13:2-15). Tämä tapahtui kuitenkin Jeesuksen osoittamana esikuvana keskinäisestä palvelemisesta (Joh.13:15), ja lisäksi jalkojen pesu tapahtui silloisissa olosuhteissa pelkästään käytännön syistä (tiellä kulkeminen oli pölyistä ja kenkinä olivat sandaalityyppiset avojalkineet). Jalkojen pesua ei siis vahvistettu seremoniaksi ehtoollisen yhteyteen. Paavalikaan ei mainitse jalkojen pesua ehtoollisohjeissaan (Paavalin ohjeet ovat melko seikkaperäiset, 1.Kor.11:17-34).
Ehtoolliseksi kutsutaan Jeesuksen asettamaa erityistä leivän ja viinin nauttimista. Nimitys ”ehtoolli-nen” johtuu sen asettamisajankohdasta ja ateriasta, jonka yhteydessä ensimmäinen ehtoollinen vietettiin (Matt.26:20,26). Ennen ehtoollisen asettamista Jeesus nautti opetuslapsiensa kanssa VT:n mukaisen pääsiäisaterian (Luuk.22:15-18). Tämän pääsiäisaterian tilalle tuli uuden liiton seura-kunnissa alkuaikoina rakkausateria (Juud.12), jolloin seurakunta kokoontui yhteisesti aterioimaan.
Raamatusta löytyy ehtoolliselle muitakin nimityksiä: leivän murtaminen (Ap.t.2:42) ja Herran ateria (1.Kor.11:20).
Jeesus asetti ehtoollisen seuraajiensa vietettäväksi (Matt.26:26-29; Mark.14:22-25; Luuk.22:19,20; Johanneksen evankeliumi ei nimenomaisesti mainitse ehtoollista, mutta Joh.13-16 mukainen jäähyväisateria tapahtui samalla kerralla kuin ensimmäinen ehtoollinen vietettiin). Paavali vahvisti ehtoollisen Jeesuksen käskyn mukaisesti tavaksi kaikille seurakunnille (1.Kor.11:23-26). Rakkausateriaa sen sijaan ei mainita käskynä, ja ilmeisesti siitä syystä se ajan mittaan jäi pois käytöstä.
Ensimmäisen ehtoollisen yhteydessä suoritettiin myös Lähi-idän tavan mukainen jalkojen pesu (Joh.13:2-15). Tämä tapahtui kuitenkin Jeesuksen osoittamana esikuvana keskinäisestä palvelemisesta (Joh.13:15), ja lisäksi jalkojen pesu tapahtui silloisissa olosuhteissa pelkästään käytännön syistä (tiellä kulkeminen oli pölyistä ja kenkinä olivat sandaalityyppiset avojalkineet). Jalkojen pesua ei siis vahvistettu seremoniaksi ehtoollisen yhteyteen. Paavalikaan ei mainitse jalkojen pesua ehtoollisohjeissaan (Paavalin ohjeet ovat melko seikkaperäiset, 1.Kor.11:17-34).
Ehtoollisen viettopäivä
Jeesus asetti ehtoollisen kiirastorstain iltana, mutta pian ehtoollisen varsinaiseksi viettopäiväksi näyttää tulleen viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai (Ap.t.20:7). Riippumatta siitä, lasketaanko aika roomalaisen vai juutalaisen tavan mukaan, ehtoollisen viettopäivä tässä kohdassa tunnettiin sunnuntaina. Sunnuntaista tuli muutenkin seurakunnan kokoontumispäivä (1.Kor.16:2), jolloin kerättiin samana päivänä talteen pannut avustukset (kolehti).
Sunnuntai oli sekä Jeesuksen ylösnousemuksen (pääsiäisaamu) että Pyhän Hengen vuodatuksen (helluntai) päivä. Siitä tuli näin alkuseurakunnan pyhäpäivä juutalaisen sapatin sijaan (kannattaa panna merkille, että mikä oli lepopäivä, eivät esim. orjakristityt itse pystyneet määräämään). Jeesus oli työnteollaan kumonnut sapatin (Joh.5:18) VT:n asettamassa mielessä. Tosin Paavali salli juutalaiskristittyjen noudattaa sapattia (tähän viitannee Room.14:5,6), samoin kuin muita juutalaisia menoja; mutta pakanakristityille Paavali piti niiden noudattamista vaarana (Gal.4:10,11).
Myös varhaiset alkukristillisen ajan kirjoitukset osoittavat, että juutalainen sapattikäytäntö oli loppunut ja ehtoollista vietettiin Herran päivänä eli sunnuntaina.
Vaikka sekä Raamatun mukaan että varhaisen kirkkohistorian mukaan sunnuntai vakiintui kristittyjen pyhäpäiväksi, jolloin myös vietettiin leivän murtoa, ehtoollisen viettoa ei silti ehdottomasti voi rajoittaa vain sunnuntaina vietettäväksi. Paavalin käsky suvaitsevaisuuteen ulkonaisissa tavoissa (Kol.2:26) pitää sisällään myös tämän vapauden.
Sunnuntai oli sekä Jeesuksen ylösnousemuksen (pääsiäisaamu) että Pyhän Hengen vuodatuksen (helluntai) päivä. Siitä tuli näin alkuseurakunnan pyhäpäivä juutalaisen sapatin sijaan (kannattaa panna merkille, että mikä oli lepopäivä, eivät esim. orjakristityt itse pystyneet määräämään). Jeesus oli työnteollaan kumonnut sapatin (Joh.5:18) VT:n asettamassa mielessä. Tosin Paavali salli juutalaiskristittyjen noudattaa sapattia (tähän viitannee Room.14:5,6), samoin kuin muita juutalaisia menoja; mutta pakanakristityille Paavali piti niiden noudattamista vaarana (Gal.4:10,11).
Myös varhaiset alkukristillisen ajan kirjoitukset osoittavat, että juutalainen sapattikäytäntö oli loppunut ja ehtoollista vietettiin Herran päivänä eli sunnuntaina.
Vaikka sekä Raamatun mukaan että varhaisen kirkkohistorian mukaan sunnuntai vakiintui kristittyjen pyhäpäiväksi, jolloin myös vietettiin leivän murtoa, ehtoollisen viettoa ei silti ehdottomasti voi rajoittaa vain sunnuntaina vietettäväksi. Paavalin käsky suvaitsevaisuuteen ulkonaisissa tavoissa (Kol.2:26) pitää sisällään myös tämän vapauden.
Ehtoollisopin historiikkia
Ehtoollinen on UT:n mukaan selvästi Jeesuksen asettama, ja Paavalikin kirjoittaa sen viettämisestä velvoittavasti. Siksi on luonnollista, että ehtoollisoppi on ollut ja on edelleen jatkuvasti kiinnostuk-sen kohteena. Ehtoollisoppi alkoi varhaisina kristillisinä vuosisatoina muuttua merkittävällä tavalla siitä, mitä alkuseurakunta siitä ajatteli ja miten se sitä vietti. Siksi erimielisyydet ehtoollisen sisällöstä alkoivat kasvaa. Ehtoollisen vietosta alettiin opettaa, että se on uhritoimitus, messu-uhri, jossa Kristuksen ruumis ja veri yhä uudelleen uhrattiin kansan edestä. Jotkut kirkkoisät alkoivat pitää ehtoollista symbolisena, toiset taas korostivat sen realistista puolta. Mutta vasta ilmeisesti 800-luvulla alkoi katolisessa kirkossa esiintyä ns. muuttumisoppia, jonka mukaan ehtoollisleipä ja –viini olemukseltaan muuttuvat siunattaessa Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (vaikka ne ulkonaiselta muodoltaan ovatkin edelleen leipää ja viiniä). Tämä oppi hyväksyttiin kirkolliskokouksessa lopullisesti vuonna 1215 ja vahvistettiin merkittävässä Trenton kirkolliskokouksessa 1500-luvun puolivälissä (uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen jo vaikuttaessa).
Uskonpuhdistajat hylkäsivät muuttumisopin, mutta jakautuivat keskenään kahteen leiriin kannassaan ehtoollisen merkityksestä. Lutherin mukaan Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä. Zwingli ei uskonut Jeesuksen ruumiilliseen läsnäoloon ehtoollisessa, vaan opetti, että leipä ja viini kuvaavat Kristuksen ruumista ja verta; Zwinglille ehtoollinen oli muistoateria. Calvin otti välittävän kannan: hän selitti Kristuksen olevan todellisesti läsnä hengellisesti ehtoollisessa ja että leipä ja viini merkitsevät Kristuksen ruumista ja verta. Nykyisin luterilainen kirkko seuraa Lutherin kantaa, reformoidut kirkot Calvinin kantaa.
Uskonpuhdistajat hylkäsivät muuttumisopin, mutta jakautuivat keskenään kahteen leiriin kannassaan ehtoollisen merkityksestä. Lutherin mukaan Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä. Zwingli ei uskonut Jeesuksen ruumiilliseen läsnäoloon ehtoollisessa, vaan opetti, että leipä ja viini kuvaavat Kristuksen ruumista ja verta; Zwinglille ehtoollinen oli muistoateria. Calvin otti välittävän kannan: hän selitti Kristuksen olevan todellisesti läsnä hengellisesti ehtoollisessa ja että leipä ja viini merkitsevät Kristuksen ruumista ja verta. Nykyisin luterilainen kirkko seuraa Lutherin kantaa, reformoidut kirkot Calvinin kantaa.
Ehtoollisen merkitys
Ehtoollinen on Raamatun mukaan muistoateria, Jeesuksen persoonan ja Hänen työnsä muisto. Jeesus sanoi leivästä: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne” (Luuk.22:19). Paavali toisti saman (1.Kor.11:24). Kannattaa panna merkille, että kun Jeesus lausui nämä sanat, Hänen ruumiinsa todellisesti oli ehtoollispöydän ääressä –eikä leivässä ja viinissä. Näin leipä ja viini edustivat hänen ruumistaan ja vertaan.
Ehtoollinen julistaa Jumalan uutta liittoa. Se on uuden liiton näkyvä muistutus ja vakuus (Luuk.22:20; 1.Kor.11:25). Uuden liiton Jumala on asettanut Jeesuksen Golgatan työn kautta. Ehtoolliselle osallistuja julistaa Herran kuolemaa (1.Kor.11:26). Osallistumalla ehtoolliselle uskova tunnustautuu Kristuksen hankkimaan pelastukseen ja osoittaa, mikä on oikea uhri (1.Kor.10:20,21). Ehtoollinen julistaa näkyvässä muodossa Jeesukseen uskovalle Jeesuksen ruumiin uhriin ja verenvuodatukseen perustuvaa anteeksiantamusta (Matt.26:28). Tätä kautta ehtoollinen julistaa siihen osallistuvalle myös Jumalan armoa: ihminen on täysin ansioton Jeesuksen täytettyyn työhön, mutta Jeesuksen työ lasketaan Häneen uskovan hyväksi. Ehtoollinen on ”yhteys Kristuksen vereen” ja ”yhteys Kristuksen ruumiiseen” (1.Kor.10:16). Tämä yhteys on sisäistä osallisuutta Kristukseen, Hänen ansionsa omistamista ehtoollisen vahvistamana ja samalla Kristuksen ansioon tunnustautu-mista (Joh.6:54-58). Jokaiselle, joka uskoo Kristuksen ruumiin uhriin ja Hänen sovintovereensä, ehtoollinen vakuuttaa syntien anteeksiantamusta. Uskon kohde on tällöin Jeesus Kristus ja Hänen Golgatan työnsä; mutta leipä ja viini, näkyvät aineet, kuitenkin vakuuttavat Golgatan työstä.
Ehtoollinen julistaa myös seurakunnan yhteyttä (1.Kor.10:17). Voidaan sanoa, että kuten leipä muodostuu monesta jyvästä, seurakuntakin muodostuu monesta jäsenestä. Ehtoollisen vietolla on näin seurakunnan yhteyttä vahvistava merkitys.
Lisäksi ehtoollisen nauttija julistaa Herran tulemusta (Matt.26:29; 1.Kor.11:26). Ehtoolliselle osallistuva Jumalan kansa ennakoi Jumalan kansan lopullista kokoontumista yhteiselle aterialle Jumalan valtakunnassa. Näin ehtoollinen viittaa sekä taaksepäin (Golgatalle) että eteenpäin (taivaselämään).
Ehtoollinen julistaa Jumalan uutta liittoa. Se on uuden liiton näkyvä muistutus ja vakuus (Luuk.22:20; 1.Kor.11:25). Uuden liiton Jumala on asettanut Jeesuksen Golgatan työn kautta. Ehtoolliselle osallistuja julistaa Herran kuolemaa (1.Kor.11:26). Osallistumalla ehtoolliselle uskova tunnustautuu Kristuksen hankkimaan pelastukseen ja osoittaa, mikä on oikea uhri (1.Kor.10:20,21). Ehtoollinen julistaa näkyvässä muodossa Jeesukseen uskovalle Jeesuksen ruumiin uhriin ja verenvuodatukseen perustuvaa anteeksiantamusta (Matt.26:28). Tätä kautta ehtoollinen julistaa siihen osallistuvalle myös Jumalan armoa: ihminen on täysin ansioton Jeesuksen täytettyyn työhön, mutta Jeesuksen työ lasketaan Häneen uskovan hyväksi. Ehtoollinen on ”yhteys Kristuksen vereen” ja ”yhteys Kristuksen ruumiiseen” (1.Kor.10:16). Tämä yhteys on sisäistä osallisuutta Kristukseen, Hänen ansionsa omistamista ehtoollisen vahvistamana ja samalla Kristuksen ansioon tunnustautu-mista (Joh.6:54-58). Jokaiselle, joka uskoo Kristuksen ruumiin uhriin ja Hänen sovintovereensä, ehtoollinen vakuuttaa syntien anteeksiantamusta. Uskon kohde on tällöin Jeesus Kristus ja Hänen Golgatan työnsä; mutta leipä ja viini, näkyvät aineet, kuitenkin vakuuttavat Golgatan työstä.
Ehtoollinen julistaa myös seurakunnan yhteyttä (1.Kor.10:17). Voidaan sanoa, että kuten leipä muodostuu monesta jyvästä, seurakuntakin muodostuu monesta jäsenestä. Ehtoollisen vietolla on näin seurakunnan yhteyttä vahvistava merkitys.
Lisäksi ehtoollisen nauttija julistaa Herran tulemusta (Matt.26:29; 1.Kor.11:26). Ehtoolliselle osallistuva Jumalan kansa ennakoi Jumalan kansan lopullista kokoontumista yhteiselle aterialle Jumalan valtakunnassa. Näin ehtoollinen viittaa sekä taaksepäin (Golgatalle) että eteenpäin (taivaselämään).
Ehtoolliselle kelpoisuus
Ehtoolliselle osallistujan tulee olla Kristukseen uskova. Herra asetti ehtoollisen opetuslapsillensa (Matt.26:27). Ennen kuin ihminen voi vastaanottaa ehtoollisen sanomaa, hänen on vastaanotettava ja uskottava evankeliumi. Silloin ehtoollinen vahvistaa Sanan kautta jo aiemmin syntynyttä uskoa. Isän valtakuntaan, jossa ehtoollisviini nautitaan uutena (Matt.26:29), pääsevät vain Kristukseen uskovat. Vain uskovat pystyvät erottamaan ehtoollisen hengellisen merkityksen siunauksen (1.Kor.11:29).
Raamattu ei kuitenkaan aseta edellytystä, että ehtoollisvieraan tulisi olla uskovana kastettu. Uskosta seuraa oikeus ja velvollisuus ottaa kaste, ja samoin yksin uskosta seuraa myös oikeus osallistua ehtoolliselle. Koska ehtoollinen oli kuitenkin osa seurakunnan kokousta (1.Kor.11:18,19), käytän-nössä alkuseurakunnassa ehtoolliselle osallistujat kuitenkin olivat myös kastettuja (Ap.t.2:41-17).
Ehtoolliselle osallistujan tulee tutkia itseään (1.Kor.11:27-31). Kehotus on siten tutkia itseään, mutta ei jäädä ehtoolliselta pois! Tutkimisesta seuraa päinvastoin parannus ja sitten ehtoolliselle osallistuminen. Tuolloin ehtoollinen on siunaukseksi ja sillä on jopa parantava vaikutus (1.Kor.11:30,31; miten tämä sitten tarkkaan ottaen tulkintaankin).
Voidaan käytännössä sanoa, että jos ihminen epäilee omaa kelvollisuuttaan osallistua ehtoolliselle, hän todellisuudessa on juuri silloin kelvollinen! Tuolloin nimittäin hänen omatuntonsa toimii ja hänen mahdollisuutensa parannukseen ovat hyvät. Jos ihminen puolestaan on kovasydäminen ja mieli täynnä omaa kelvollisuuttaan, voidaan asettaa kyseenalaiseksi, onko ehtoolliselle osallistuminen hänen kohdallaan lainkaan mahdollista!
Lähteet:
Kuosmanen, Juhani: Raamatun opetuksia (Ristin Voitto, Vantaa, 1993).
Raamattu ei kuitenkaan aseta edellytystä, että ehtoollisvieraan tulisi olla uskovana kastettu. Uskosta seuraa oikeus ja velvollisuus ottaa kaste, ja samoin yksin uskosta seuraa myös oikeus osallistua ehtoolliselle. Koska ehtoollinen oli kuitenkin osa seurakunnan kokousta (1.Kor.11:18,19), käytän-nössä alkuseurakunnassa ehtoolliselle osallistujat kuitenkin olivat myös kastettuja (Ap.t.2:41-17).
Ehtoolliselle osallistujan tulee tutkia itseään (1.Kor.11:27-31). Kehotus on siten tutkia itseään, mutta ei jäädä ehtoolliselta pois! Tutkimisesta seuraa päinvastoin parannus ja sitten ehtoolliselle osallistuminen. Tuolloin ehtoollinen on siunaukseksi ja sillä on jopa parantava vaikutus (1.Kor.11:30,31; miten tämä sitten tarkkaan ottaen tulkintaankin).
Voidaan käytännössä sanoa, että jos ihminen epäilee omaa kelvollisuuttaan osallistua ehtoolliselle, hän todellisuudessa on juuri silloin kelvollinen! Tuolloin nimittäin hänen omatuntonsa toimii ja hänen mahdollisuutensa parannukseen ovat hyvät. Jos ihminen puolestaan on kovasydäminen ja mieli täynnä omaa kelvollisuuttaan, voidaan asettaa kyseenalaiseksi, onko ehtoolliselle osallistuminen hänen kohdallaan lainkaan mahdollista!
Lähteet:
Kuosmanen, Juhani: Raamatun opetuksia (Ristin Voitto, Vantaa, 1993).
