ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA: SAUL VAINOAA DAAVIDIA

Luvut 1.Sam.18-27 kertovat Saulin ja Daavidin välisestä vastakkainasettelusta. Saulin kuninkuus oli vielä ulkonaisesti voimassa, mutta Herran Henki oli hänet jo jättänyt (1.Sam.16:14). Daavid oli puolestaan voideltu kuninkaaksi (16:1-13), mutta Saul vainosi jatkuvasti häntä. Daavid joutui siksi pakenemaan Saulia. Herran Hengen poistuttua Saulista tämä oli tullut epäluuloiseksi ja vainoharhaiseksi Daavidia kohtaan. Useita kertoja ja monilla tavoilla Saul yritti raivata tieltään nuoren kansallisen sankarin. Daavid kuitenkin vältti niin Saulin keihään ja juonet kuin taistelujen vaaratilanteetkin. Daavid puolestaan oli pakolaisuudestaan huolimatta edelleen uskollinen Saulille, joka oli hänelle Herran voideltu. Saulin vainoharhaisuus ja Daavidin uskollisuus muodostivat jyrkän vastakohdan.

Daavidin ja Joonatanin ystävyys

Daavid oli alun perin tullut Saulin hoviin harpunsoittajana (16:19-23), mutta lopullisesti Saul kiintyi häneen sen jälkeen, kun Daavid oli voittanut Goljatin kaksintaistelussa. Ilmeisesti Saul oli tähän asti ollut tyytyväinen Daavidiin ja kiintynyt häneen osoittaen hänelle suosiollisuuttaan. Daavidille oli tulevaisuutta ajatellen monenlaista etua siitä, että hän pääsi sisälle kuninkaan hoviin. Sotilaallisesti hän harjaantui menestyksellisten sotatoimien kautta filistealaisia vastaan. Mutta erittäin tärkeäksi Daavidille tuli ystävyyssuhde Saulin pojan Joonatanin kanssa. Tämä suhde on yksi VT:n jaloimpia ihmissuhteita. Koska Saul alkoi pian kadehtia Daavidia, läheisen ystävyyssuhteen kautta kuninkaan poikaan hän pystyi olemaan selvillä Saulin aikomuksista ja siten pakenemaan vaaratilanteita.

Joonatan kiintyi Daavidiin heti tämän tultua lopullisesti Saulin hoviin (18:1-5). He solmivat ystävyysliiton, joka tuli kestämään rikkoutumatta Joonatanin kuolemaan asti (31:2). Aivan alussa myös Saul vielä luotti Daavidiin ja teki hänestä sotureittensa päällikön. Kansan parissakin Daavidin suosio oli alusta asti suuri.

Hyvin pian kuitenkin Saul alkoi nähdä Daavidissa vaarallisen kilpailijan tämän menestyksen ja kansansuosion vuoksi (18:6-16). Saul yritti kahdesti itse tappaa Daavidin keihäällä, mutta epäonnistui. Saul lähetti Daavidin tuhannen miehen päällikkönä sotaan (ilmeisenä tarkoituksena Daavidin kuolema), mutta Daavidin sotamenestys entisestään kohotti hänen suosiotaan. Saulin epäluulo vahvistui edelleen. Niinpä Saul yritti juonikkaasti naittamalla tyttäriään (Merab, Mikal) Daavidille (18:17-30) saada tämä hengiltä sodan kautta asettamalla tälle kovat ehdot kuninkaan tyttärien hinnaksi. Daavid kuitenkin jälleen selvisi kaikista taisteluista voittajana ja lopulta nai Mikalin. Daavidista tuli näin kuninkaan vävy, mitä Daavid itse piti suurena kunnian osoituksena.

Saulin kateus Daavidia kohtaan ei vähääkään heikentänyt Joonatanin kiintymystä ystäväänsä kohtaan. Kaikissa vaiheissa Joonatan oli tekemässä Daavidille pelkkää hyvää. Joonatan sai puhuttua isänsä myöntymään Daavidin paluuseen hoviin (19:1-8). Saulin kateus sai kuitenkin nopeasti taas vallan hänestä ja hän yritti jälleen keihästää Daavidin (19:9-17). Vaimonsa Mikalin, Saulin tyttären, avustuksella Daavid pääsi pakenemaan. Daavid meni Samuelin luo Ramaan, mistä he siirtyivät Najotiin (19:18-24). Alkoi merkillinen tapahtumasarja, jossa Herran Henki sai ensin kolmesti Saulin lähettämät miehet ja lopulta Saulin itsensä hurmoksiin. Profeettojen henki vaikutti Sauliin niin voimakkaasti, että tämä ei pystynyt vahingoittamaan Daavidia. Hengellä täyttyneenä kukaan ei voinut ottaa Daavidia kiinni!

Daavid kuitenkin pakeni Najotista, koska hän ei ollut siellä lopullisesti turvassa. Kun oli käynyt selväksi, että Daavidin oli lähdettävä hovista, hän teki uudelleen ystävyysliiton Joonatanin kanssa (20:1-23). Joonatan ei vieläkään uskonut isänsä pahoihin aikeisiin Daavidia vastaan, vaan luotti tämän vilpittömyyteen (sinänsä inhimillistä ajattelua pojalta isää kohtaan). Mutta puhuttuaan Saulille Daavidin puolesta Joonatan joutui itse isänsä tappouhkauksen kohteeksi (20:24-34). Joonatan oli järkyttynyt isänsä asenteesta. Mutta kaiken tämän jälkeenkin Daavidin ja Joonatanin ystävyys säilyi (20:35-42). Tapahtumat kuitenkin merkitsivät sitä, että Daavid joutui lopullisesti lähtemään Saulin hovista.

Daavidin pakomatkat

Daavidin henki oli tästä lähtien pysyvästi vaarassa niin Saulin kuin Israelin vihollistenkin taholta. Daavid meni aluksi Nobiin pappi Ahimelekin luo (21:1-10), jossa hän sai itselleen ja miehilleen pyhää leipää syötäväksi (Jeesus myöhemmin viittasi tähän tapahtumaan ojentaessaan fariseuksia näiden sapattikäsityksistä, Mark.2:26). Paikalla oli kuitenkin myös edomilainen Doeg, Saulin paimenten päällysmies, joka omin silmin näki Daavidin ja sen, kuinka pappi antoi hänelle ruokaa. Daavid jatkoi matkaansa paetakseen Saulin ulottuvilta ja haki turvaa filistealaisten maasta (21:11-22:5). Daavid tuli Gatin kuninkaan Akisin luo. Sen jälkeen kun Gatin kuningas Akis oli evännyt häneltä turvapaikan, Daavid meni Adullamiin, johon 400 pulassa olevaa miestä kerääntyi hänen luokseen. Daavid piti huolta luokseen kerääntyneestä väestä. Samalla hän kuitenkin sai järjestettyä niin, että hänen isänsä ja äitinsä menivät Moabin kuninkaan hoiviin (Daavidin ulkopolitiikka oli jo tässä vaiheessa hyvin menestyksellistä!). Yksi Daavidin neuvonantajista oli profeetta Gad, joka osaltaan oli auttamassa Daavidia tämän toimissa.

Kun Saul sai kuulla, että Nobin pappi Ahimelek oli varustanut Daavidia tämän matkalla Filisteaan, hän määräsi Ahimelekin ja 85 papin surmaamisen (22:6-23). Kyseessä oli erittäin raakalaismainen teko, koska papit olivat viattomia ja puolustuskyvyttömiä. Kuninkaan miehet kauhistuivat Saulin käskyä eivätkä ryhtyneet sen toteuttamiseen, joten edomilainen Doeg toteutti sen. Saul hävitti myös koko Nobin kaupungin. Abjatar, Ahimelekin poika, pääsi pakenemaan ja liittyi Daavidin seurueeseen.

Pakomatkallaan Daavid oli monta kertaa vakavassa vaarassa. Daavid pelasti Keilan asukkaat filistealaisten hyökkäyksiltä (23:1-13) ja jäi sinne siihen asti kunnes Saul sai tietää Daavidin oleskelusta siellä. Daavidin ja Saulin toiminnassa näkyy selvä ero siinä, että Daavid etsi Jumalan johdatusta (23:1-6), joka toi hänelle voiton mutta Saul nojautui täysin ihmisiin (23:7,13,19,25,27). Jumalan avulla Daavidille selvisi, että Keilan asukkaat olivat hänen kannaltaan epäluotettavia, joten hän pakeni ensin Sifin autiomaan vuorille, mutta sifiläiset ilmoittivat asiasta Saulille, joka pakeni jälleen ja meni Maonin autiomaahan (23:14-28; myöhemminkin sifiläiset olivat Saulin puolella Daavidia vastaan, 26:1). Saul ajoi Daavidia takaa, mutta filistealaisten hyökkäys esti Saulia jatkamasta takaa-ajoa.

Daavid oli aiemmin yrittänyt mennä filistealaiskuninkaan Akisin luo (21:13-16), mutta silloin Daavidin maine Saulin sotajoukoissa teki vielä mahdottomaksi hänen jäämisensä sinne. Tässä nimenomaisessa vaiheessa Akis kuitenkin otti Daavidin mielellään vastaan (27:1-12). Oman ja seuralaistensa turvallisuuden vuoksi Daavid sai Akisilta luvan asettua Siklagiin, silloiseen Filistean kaupunkiin. Siellä hän pysytteli luultavasti puolentoista vuoden ajan Saulin hallituskauden loppuun asti. Tämän kauden lopussa Daavid oli lähdössä filistealaisten kanssa taisteluun Israelin Afekia vastaan, mutta häntä ei haluttu mukaan. Hän palasi Siklagiin ja saaden tietää, että amalekilaiset olivat ryöstäneet sen (30:1).

Daavid säästää Saulin hengen

Myöhemmin En-Gedissä (24:1-23) ja Hakilankukkulalla (26:1-25) Daavidilla oli mahdollisuus henkilökohtaisesti tappaa Saul. Inhimillisesti ajatellen Daavidilla oli näissä olosuhteissa suotuisat mahdollisuudet päästä vainoojastaan eroon. Daavidin miehetkin kehottivat häntä tappamaan Saulin. Mutta Daavid ei edelleenkään tätä halunnut tehdä, koska Saul oli Herran voideltu (Daavid nimenomaan korosti sitä, että Herra oli valinnut ja voidellut Saulin kuninkaaksi; Saulin kuninkuus ei ollut ihmisistä). Mutta Daavid halusi kuitenkin osoittaa Saulille, että tämän kohtalo ei ollut tämän omassa hallinnassa. Siksi Daavid otti kummallakin kerralla todisteet siitä, että hänellä oli ollut tilaisuus vahingoittaa Saulia (ensimmäisellä kerralla palasen viitan lievettä, toisella kerralla keihään ja vesipullon). Saul joutui molemmilla kerroilla toteamaan, että Daavid oli tietoisesti ja jalosti säästänyt hänen henkensä. Saul myös tunnusti tietävänsä, että Daavidista tulee kuningas hänen jälkeensä (24:21,22).

Kummallakin kerralla Saul vetäytyi tavoittelemasta Daavidia. Vaikka nämä tapaukset koskettivat Saulia, joka hetkellisesti myönsi olleensa väärällä asialla, pian hänen vihamielisyytensä Daavidia kohtaan palasi. Tämä näkyy siinäkin, että Daavidin ensimmäisellä kerralla säästettyä Saulin hengen tämä jatkoi Daavidin takaa-ajoa; sama tapahtui Daavidin toisella kerralla kieltäydyttyä tappamasta Saulia.

Daavid, Naabal ja Abigail

Samuelin kuolema mainitaan lyhyesti ja se kosketti koko Israelia (25:1). Hän oli ollut uskollinen Herran palvelija kaikissa elämänsä vaiheissa. Hän oli ollut profeetta loppuun asti, mutta kansallinen johtaja (tuomari) hän ei enää ollut Saulin tultua kuninkaaksi.

Kun Daavid ja hänen seuralaisensa olivat Paranin autiomaassa, he suojelivat paikallisia asukkaita kiertäviltä rosvoilta (25:2-44). Nabal, Maonin rikas lampaankasvattaja, oli keritsemässä lampaitaan Karmelissa. Hän oli karkea mies ja suhtautui Daavidiin halveksivasti. Peitellen omaa inhimillistä ahneuttaan hän kieltäytyi antamasta juhlaruokaansa Daavidin väelle syyttäen Daavidia karanneeksi orjaksi. Daavid päätti lähteä kostoretkelle Nabalia vastaan. Ymmärtäen tilanteen vaarallisuuden ja Nabalin karkean käyttäytymisen Abigail, Nabalin vaimo, sai taitavasti Daavidin luopumaan kostosta antaen ystävällisesti tälle lahjoja. Kun Nabal selvisi humalastaan, hän sai tietää, kuinka täpärästi hän oli selvinnyt Daavidin kostosta. Hän järkyttyi ja kuoli kymmenen päivän kuluttua. Myöhemmin Abigailista tuli Daavidin vaimo.     

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

Juhani Nikula, 27.12.2013