ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA: DAAVID JA GOLJAT

Saul oli Israelin ensimmäinen kuningas. Israelin kuningaskunta oli siten alkanut hänen henkilönsä myötä. Kuitenkin vasta Daavidin voiteleminen kuninkaaksi merkitsi kuninkuuden vakiintumista Israelissa. Saulin suvun kuninkuus jäi väliaikaiseksi, koska hän ei ollut pysynyt kuuliaisena Herralle. Sen jälkeen kun Saul oli vastoin Herran käskyä itse suorittanut polttouhrin, Samuel oli jo ilmoittanut, ettei Saulin kuninkuus ollut pysyvä (1.Sam.13:7-14). Kun Saul oli tämän jälkeen sallinut kansan säästää Herran tuhon omaksi vihkimää sotasaalista, Samuel totesi Saulin kuninkuuden lakanneen (15:10-29). Saulin tilalle Herra oli valinnut toisen miehen, joka pysyy Herralle kuuliaisena. Tämä Jumalan valitsema mies oli Daavid, Iisain poika. Ulkonaista öljyllä voitelemisesta seurasi se, että Herran Henki tuli Daavidiin (16:13) mutta poistui Saulista (16:14).

Daavid voidellaan kuninkaaksi

Samuelille Saulin kuninkuuden epäonnistuminen oli henkisesti raskas asia. Herra jopa nuhteli Samuelia siitä, että tämä edelleen suri Saulin menetystä. Herra oli kuitenkin päätöksensä tehnyt ja hylännyt Saulin. Herra käski Samuelin mennä Betlehemiin Iisain luokse, jonka poikien joukosta yksi oli Herran valittu (16:1-13). Hänet, jonka Herra oli valinnut, Samuelin tuli voidella uudeksi kuninkaaksi. Iisai oli Juudan heimoa, jonka alueeseen myös Betlehem kuului. Tällä oli tulevaisuuden kannalta suuria seurauksia. Betlehem ja Juudan heimoon kuuluva Iisai tultaisiin aina liittämään yhteen Herran Voidellun, tulevan Messiaan kanssa (Jes.11:1-3,10; Miika 5:1; Matt.1:1,5,6,16,17, 2:4-6). Jumalan kauaskantoiset suunnitelmat linkittyivät tiiviisti historiaan.

Kysymykset vallanvaihdosta ovat aina olleet vaikeita, joten Herran Samuelille antama käsky lähteä voitelemaan uusi kuningas Saulin tilalle ymmärrettävästi pelotti Samuelia. Inhimillisesti ajatellen Saul voisi vallanhimossaan tappaa hänet. Tässä yhteydessä Herra kehotti Samuelia lähtemään uhraamaan Betlehemiin. Herran tässä yhteydessä määräämä uhri oli ilmeisesti yhteysuhri (3.Moos.3:1), jonka voitiin katsoa liittyvän kuninkaaksi voiteluun (vrt. 1.Sam.9:11-10:1). Uhriaterialla olisivat kuitenkin vain Samuel, Iisai perheineen ja Betlehemin vanhimmat. Pääasia ei tässä kuitenkaan ollut uhri vaan Herran valitseman miehen voitelu kuninkaaksi Saulin seuraajaksi. Silmiinpistävää tässä tuli olemaan se, että Herran valinta oli täysin ihmisten arvoasetelmista riippumaton (vrt. 5.Moos.17:15). Tämän sai Samuelkin hetken kuluttua omakohtaisesti kokea. Vaikka Samuel oli kuuliainen Herralle, hänelläkin oli taipumus tehdä inhimillisiä arviointeja.

Samuel totteli ja lähti Betlehemiin. Kaupungin vanhimmat tulivat peloissaan Samuelia vastaan, ilmeisesti johtuen tämän maineesta (vrt. 1.Sam.12:18). Samuelin vastaus kuitenkin rauhoitti heidät. Vanhimpien piti vain puhdistautua. Samuel myös toimitti Iisain ja tämän poikien puhdistusmenot. Tämän jälkeen heidän kaikkien piti tulla uhriaterialle.

Iisain pojat olivat komeita (mahdollisesti muutkin kuin vanhin ja nuorin). Kun Samuel näki Eliabin, vanhimman pojan, hän vaikuttui tämän komeasta ulkomuodosta ja arveli luonnollisista syistä tämän olevan Herran valittu. Herra kuitenkin oli valinnut toisin, koska Hän ei katso ulkoista olemusta vaan sydäntä. Myöskään toinen (Abinadab) ja kolmas poika (Samma) eivät olleet Herran valittuja. Kukaan seitsemästä pojasta ei ollut Herran valitsema. Samuel kuunteli Herraa ja totesi, että Herra ei ollut valinnut ketään näistä seitsemästä. Ihmiset olisivat voineet valita toisin, mutta Herran valinta oli todellakin ihmisistä riippumaton.

Herra ei kuitenkaan ollut erehtynyt lähettäessään Samuelin voitelemaan kuninkaan Iisain poikien joukosta. Vastoin ihmisten arvoasetelmia Iisain piti vielä noutaa lampaita paimentamassa ollut nuorin poikansa Samuelin luokse. Samuel voiteli sitten perheen ja vanhinten todistaessa Daavidin öljyllä kuninkaaksi. Öljy on Pyhän Hengen vertauskuva (Jes.61:1,3). Daavidin tapauksessa (toisin kuin monesti vanhan liiton aikana) Pyhä Henki tuli häneen pysyvästi. Herran Henki tuli Daavidiin, mutta samalla poistui Saulista (1.Sam.16:14).

Samuel näin voiteli Daavidin kuninkaaksi perhetapahtumassa, jossa ei ollut muuta yleisöä kuin perhe ja paikkakunnan vanhimmat. Saul ei tiennyt tästä tapahtumasta vielä tässä vaiheessa.

Daavidin voiteleminen kuninkaaksi merkitsi Samuelin hengellisen työn huippukohtaa, minkä jälkeen hän siirtyi pysyvästi tapahtumista taka-alalle. Samuelilla on tämän jälkeen vielä tietty tehtävä profeettana, mutta tuomarina hän ei enää toiminut.

Daavid tulee Saulin hoviin

Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa Saulia (16:14-23). Tämä ajoittui samaan ajankohtaan, jolloin Herran Henki poistui Saulista. Mutta pahan vallatkin ovat Herran alapuolella ja Hän voi käyttää myös niitä omien tarkoitusperiensä täyttämiseen (vrt. 2.Sam.24:1; 1.Aikak.21:1). Paha henki aiheutti Saulissa koko hänen loppuelämänsä ajan erilaisia henkisiä ongelmia (1.Sam.18:10, 19:9). Myös Saulin palvelijat tunnistivat, että Saulia vainosi nimenomaan paha henki ja halusivat auttaa häntä. Palvelijat ajattelivat musiikilla olevan sellaisenaan rauhoittava vaikutus Saulin henkiseen tilaan. He ehdottivat etsittäväksi harpun soittajaa, jonka kautta musiikki parantaisi Saulin vointia. Saul itse suostui tähän. Yksi Saulin sotilaista tiesi Daavidin, Iisain pojan, olevan hyvä harpunsoittaja, jolla oli lisäksi monia muita hyviä ominaisuuksia. Saulin sotilas tiesi lisäksi, että Herra oli Daavidin kanssa (kuten oli aiemmin sanottu myös Samuelista, 3:19). Miten sotilas tiesi tämän, jää avoimeksi. Daavidilla oli joka tapauksessa jo tässä vaiheessa hyvä maine Saulin hovia myöten. Tietämättä mitään aikaisemmista tapahtumista sotilas nouti Saulin hoviin Israelin tulevan kuninkaan.

Iisai lähetti Daavidin kuninkaan hoviin mukanaan leipiä, karitsa ja viinileili lahjana Saulille. Pian Saul mieltyi Daavidiin, josta hänen aseenkantajansa (se merkitsi erittäin tärkeää luottamustehtävää). Daavid tuli tunnetuksi soittajana. Hänen soittaessaan Saulin ahdistava olo helpotti ja paha henki jätti Saulin rauhaan (!). Saul otti Daavidin pysyvästi hoviinsa. Saul ei vielä tiennyt mitenkään Daavidin tulevaisuudesta Israelin kuninkaana.

Daavid voittaa Goljatin

Daavidin kohtaaminen raakalaismaisen jättiläisen Goljatin kanssa (17:1-58) on yksi VT:n suurista tapahtumista. Aivan kuten Saulin kuninkaaksi voitelua seurasi hänen sotilaallinen voittonsa ammonilaisista (11:1-11), myös Daavidin voitelua seurasi voitto Goljatista ja filistealaisista. Kumpikin voitto merkitsi rohkeuden, päättäväisyyden ja sotakuntoisuuden osoittamista kansan silmissä.

Filistealaiset olivat Israelin leppymättömiä vihollisia koko Saulin hallintokauden ajan ja käynnissä oleva sotatila oli vain yksi vaihe historian juoksussa. Sodan osapuolet olivat asettuneet vuoristoon ja heidän välillään oli laakso (17:1-3). Kaksintaistelut olivat tuolloin melko tavanomainen tapa ratkaista taistelu, koska ne saattoivat osoittaa sotajoukon voimaa mutta samalla säästivät joukkoja massiivisilta menetyksiltä. Tulossa olevan kaksintaistelun tapahtumapaikkana oli mainittu laakso. Joka aamu ja ilta 40 vuorokauden ajan esiin astui Goljat (17:4-10), jättiläismäinen noin kolmimetrinen soturi, jonka varusteet ja aseet olivat painavia ja ilmeisesti keihäänkärjen lisäksi myös osittain raudoitettuja. Ottaen huomioon niin varusteensa kuin kilvenkantajankin Goljat selvästi piti itseään haavoittumattomana. Uskoen ylivoimaisuuteensa Goljat esitti Saulin joukoille kaksintaisteluhaasteen. Tämän taistelun Goljat ajatteli voittavansa ilman muuta, minkä jälkeen Israel olisi filistealaisten orjuudessa. Saulin joukot olivat peloissaan Goljatin uhkausten edessä. Kaksintaisteluhaasteen hylkäämisen seurauksena olisi antautuminen ilman taistelua. Israel joutuisi silloin tunnustamaan edelleen filistealaisten yliherruuden.

Kolme Iisain vanhinta poikaa oli Saulin mukana Israelin sotajoukoissa, Isä lähetti Daavidin viemään ruokatarvikkeita Israelin sotaleiriin ja tiedustelemaan veljien hyvinvointia (17:12-22). Daavid ei ollut tässä vaiheessa vielä keskeytyksettä Saulin palveluksessa, koska hän välillä palasi Betlehemiin paimentamaan isänsä lampaita (17:15). Saapuessaan Israelin sotaväen luo joukot olivat juuri järjestäytymässä taisteluun. Vaarasta piittaamatta Daavid meni tervehtimään veljiään. Juuri silloin Goljat astui jälleen esiin huutamaan pilkallisia uhkauksiaan israelilaisille (17:23-30). Saulin sotaväessä Goljat sai jälleen aikaan kauhua. Heti tulee esiin Israelin sotajoukkojen ja Daavidin välinen näkemysero: sotilaille Goljat oli ”se/tuo mies” mutta Daavidille ”ympärileikkaamaton filistealainen”; sotilaille Goljat oli tullut ”pilkkaamaan israelilaisia” mutta Daavidille ”pilkkaamaan elävän Jumalan taistelurivejä". Sotilaat toivoivat pelkästään jonkun tappavan Goljatin, mutta Daavidin mukaan Goljatin tappaminen merkitsi samaa kuin ”pelastaa Israel häpeästä”. Kaiken kaikkeaan sotaväki näki Goljatissa pelottavan, voittamattoman jättiläisen, joka uhkasi Israelia; Daavid näki hänessä ympärileikkaamattoman filistealaisen, joka pilkkasi elävää Jumalaa. Daavidille Goljatin kohtaaminen ei merkinnyt rikkautta, kuninkaan tyttären naimista eikä sukunsa vapautusta veroista, vaan Israelin Jumalan kunnian osoittamista (mikä verrattuna Filistean epäjumalaan Daagoniin oli tullut näkyviin jo aiemmin, 5:3,4). Mutta Daavidin vanhimmalle veljelle Eliabille Daavid oli pelkästään jännitystä etsivä lapsellinen pikkuveli. Eliab ei ollut lainkaan tietoinen Daavidin todellisista motiiveista ottaa asioista selvää.

Huolimatta erikoisesta asetelmasta Saul kiinnostui Daavidin puheista ja pyysi noutaa hänet luokseen (17:31-37). Luottaen Herraan (vrt. 5.Moos.20:1-4) Daavid esitti voivansa mennä taistelemaan Goljatia vastaan. Daavidin ajattelun mukaan hänen mahdollisuutensa olivat paljon paremmat kuin Saul ja Goljat (tai moni muu) saattoi ajatella. Saul oli epäilemättä vaikuttunut Daavidin rohkeudesta, mutta realistisesti ajatellen sellainen taistelu Goljatia vastaan olisi täysin mahdoton voittaa. Goljat oli maineeltaan urhea ja voitokas soturi, mutta Daavid oli vain ”poikanen” (huolimatta siitä, että hänelläkin oli jo soturin mainetta, 16:18). Mutta Daavid ei näistä näkemyksistä masentunut, koska hän oli Herran avulla tappanut karhuja ja leijonia, joten hän sanoi pystyvänsä tappamaan myös tämän vihollisen, joka halveksi Israelin sotajoukkoja. Goljat ei ollut karhua tai leijonaa voimakkaampi. Daavidin rohkeus perustui Herran voimaan eikä ihmisvoimiin. Saul vakuuttui Daavidin mahdollisuuksista, huolimatta inhimillisistä olosuhteista, ja päätti lähettää tämän Goljatia vastaan.

Saul halusi tarjota sotavarustustaan ja aseistustaan Daavidille, mutta sellainen oli Daavidille sekä vierasta että mahdotonta kantaa (eikä hän voinut edes liikkua niissä: 17:38-40). Daavid halusikin tukeutua aseistukseen, jota hän itse osasi käyttää. Hän turvautui linkoon ja kiviin, jotka olivat hänelle tuttuja lammaspaimenen varusteina. Niinpä linko kädessään ja viisi sileää kiveä paimenlaukussa hän lähti kohtaamaan Goljatia. Inhimillisesti asetelma olisi ollut toivoton, jos Herra ei olisi ollut Daavidin kanssa.

Goljat pilkkasi Daavidia, koska tämä oli kaikin ajateltavissa olevin perustein vastustajana täysin alakynnessä (17:41-44). Goljat ei ottanut huomioon, että hänen varustuksensa ja kilpensä olivat tosiasiassa täysin suojattomia Jumalaa vastaan. Daavid toikin heti esille, ketä Goljat oli pilkannut: ei kevytaseista paimenpoikaa vaan Herraa Sebaotia, Israelin sotajoukkojen Jumalaa (17:45-47). Daavidin sanat Goljatia vastaan olisivat olleet pelkkää uhittelua, jos niiden takana ei olisi ollut elävän Jumalan voima. Filistealainen lähti kulkemaan kohti Daavidia, joka puolestaan juoksi Goljatia kohti ja linkosi kiven tämän otsaan (17:48,49). Goljat kaatui kasvoilleen (vrt. filistealaisten epäjumala Daagon, 5:4).

Uskomaton asia oli tapahtunut: Daavid tappoi Goljatin lammaspaimenen varusteilla (17:50-58). Lopullisesti Daavid tappoi Goljatin tämän omalla miekalla. Kun filistealaiset näkivät, että Goljat, Gatin jättiläinen, oli tapettu, he pakenivat Israelista. Saulin joukot lähtivät rajuun takaa-ajoon ja filistealaisia kuoli suurin joukoin. Israelilaiset ryöstivät filistealaisen leirin. Kyseessä oli täydellinen sotilaallinen voitto.

Daavid oli jo aiemmin ollut Saulin hovissa, mutta hänen sotilaallisia valmiuksiaan ei ollut tunnettu käytännön tasolla. Israelin kansa korotti Daavidin sankariksi, joka ilmaistiin naisten laululla: ”Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin” (18:7).

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

Juhani Nikula, 27.12.2013