JESAJAN KIRJA: LUPAUS LUNASTUKSESTA, OSA 1

Jesajan kirjan alkuosassa (kappaleet 1-39) välittyy monin paikoin Juudan valtakunnan sen hetkinen poliittinen tilanne. Sen sijaan kirjan kappaleissa 40-56 ei enää niinkään näy Jesajan aikainen tilanne, vaan katse kohdistuu tulevaisuuteen, ensivaiheessa kansan tulevaan Babylonian vankeuteen. Jesajan kirja on syntynyt arviolta 50-60 vuoden aikana, jolloin profetian sisältö on ajasta riippuen määräytynyt eri tavoin. Babylonian vallanalaisuuteen joutuminen tulee Jesajan mukaan merkitsemään sitä, että Jerusalem ja sen temppeli raunioituvat ja Juudan kansallinen itsenäisyys päättyy. Jesaja ennusti Juudan tulevaa tuomiota, joka tulee merkitsemään verenvuodatusta Jerusalemissa. Kuningas Hiskian jälkeen tuli hallitsijaksi hänen poikansa Manasse, joka oli jumalaton kuningas (2.Aikak.33:1-10). Silloin kansan vanhurskaan jäännöksen näkymät olivat vielä enemmän etualalla kuin aikaisemmin, koska keskellä ahdistavia aikoja jäännös kaipasi profeetallista tukea. Juutalainen perimätieto kertoo Jesajan saaneen surmansa Manassen vainotessa Jumalaan luottavia kansalaisia, mutta Raamattu ei tätä tietoa vahvista.

Jesajalle oli selvää, että pakkosiirtolaisuus oli tulossa. Jo aikaisemmin Jesaja oli ennustanut kuningas Hiskialle, että Babylonian vankeus on väistämätön (Jes.39). Muutenkin pakkosiirtolaisuuden olosuhteet olivat hyvin tunnettuja Jesajalle ja Jerusalemin väestölle. Ensinnäkin assyrialaiset olivat v. 722 eKr. vallatessaan Israelin (pohjoisvaltion) ja sen pääkaupungin Samarian vieneet pohjoiset heimot pakkosiirtolaisuuteen. Toiseksi Assyrian kuningas Sanherib oli vallannut Juudan kaupunkeja v. 701 eKr. (vaikka ei ollut kyennyt kukistamaan Jerusalemia eikä kyennyt lopettamaan Juudan itsenäisyyttä), jolloin on mahdollista, että myös joitakin Juudan asukkaita oli joutunut assyrialaisten panttivangeiksi. Kaikki, mitä saatiin kuulla sen aikaisilta heimoveljiltä pakkosiirtolaisuudesta, antoi todellisen kuvan siitä, millainen tuleva vankeus on.

Toisin kuin Jesajan ennustuksessa Hiskialle (Jes.39), profeetan sanoma luvuissa 40-56 julistaa toivoa ja lohdutusta niille, joita tuleva Babylonian vankeus odottaa. Kyseessä oli ennustus lohdutuksesta, jonka kansa tulisi saamaan. Kun pakkosiirtolaisuus aikanaan toteutui, Jesajan ennustukset täyttyivät. Kyseessä ei kuitenkaan ollut vain oikeudenmukaisen tuomion ennustusta, vaan Jesajan sanoma tuli käsittämään lohdutusta, lupausta ja toivoa niin Israelille kuin kaikkien aikojen ihmisille, jotka panevat toivonsa Herraan.

Jaksossa 40-56 esiintyy monia eri teemoja. Tuleva lunastus on kantavana aiheena. Kyse ei ole pelkästään lupauksista ja toivosta, vaan Jesaja kuvailee myös lupausten täyttymistä seikkaperäisesti. Kyseessä on kieltämättä yksi VT:n kauneimpia ja koskettavimpia kohtia. Epäilemättä Jesajan profetia oli lohdutukseksi ja siunaukseksi niin Jesajan aikaiselle kuulijakunnalle kuin niille, jotka lopulta itse joutuivat Babylonian pakkosiirtolaisuuteen. Jaksossa 40-56 käsitellään lunastusta ja ennallistamista kolmesta näkökulmasta: (1) Israelin paluusta pakkosiirtolaisuudesta kuningas Kyyroksen aikana, (2) lunastuksesta synnin vallasta ja (3) lopun aikana tapahtuvasta vanhurskauden valtakunnan perustamisesta, jolloin niin Israel kuin pakanakansatkin tulevat nauttimaan Jumalan siunauksista ikuisesti. Niinpä Jesajan profetian mukaisten lupausten täyttymys kattaa erittäin pitkän ajanjakson. Ensimmäinen täyttymys tapahtui, kun kansa vapautui vankeudestaan Serubbaabelin, Esran ja Nehemian johdolla. Toinen täyttymys tapahtui, kun synti sovitettiin UT:n aikaan. Ja kolmas täyttymys toteutuu aikojen lopussa, mikä on vielä edessäpäin.

Tulevan lunastuksen vakuutena on itse Jumala, jonka vallassa oli toteuttaa kaikki lupaukset. Kun pakkosiirtolaiset olivat avun tarpeessa, ihmisille ei ollut rakennukseksi tuomion sanoma. Keskellä vankeutta ihmiset olivat tietoisia syntisestä menneisyydestään, koska he kärsivät juuri niistä syistä, joista Jesaja oli varoittanut aikaisemmin. Uskon herättämiseksi ja lohdutuksen vakuutukseksi Jesaja korostaa Jumalan täydellistä luonnetta.


Lohdutus, joka tulee uskosta Jumalaan

Jakson ensimmäinen kappale (Jes.40:1-31) julistaa lupausta tulevasta lunastuksesta rohkaisevaan tyyliin. Kappaleen sanoma ulottuu pitkälle aikajaksolle. Ensinnäkin niille, jotka olivat kärsineet Babylonin vankeudessa, Jesaja vakuuttaa lohdutusta ja anteeksiantoa synneistä; kansa oli joutunut kärsimään rikkomuksistaan mutta nyt sen syyllisyys oli sovitettu (40:2). Tämä oli kuitenkin vasta valmistavaa vaihetta Jumalan kirkkauden lopulliselle ilmestymiselle aikojen lopussa, kun Herra vahvistaa hallintavaltansa Siionissa. Kaikkivaltias, ikuinen, ääretön ja viisas Jumala loi kaiken olemassa olevan, johtaa ja hallitsee kaikkia kansoja. Hän myös tietää kaiken ja ymmärtää Israelia sen kärsimyksissä. Ne, jotka odottavat Herraa, tulevat menestymään (40:31). Usko Häneen, joka on Kaikkivaltias, tuo lohdutuksen ja toivon. Kuvaukset majesteettisen Herran äärettömyydestä antavat vakuuden lunastuksen varmasta toteutumisesta. Tulevissa Jesajan kirjan kappaleissa viitataan toistuvasti Häneen, jolla ei ole mitään rajoituksia toteuttaa lupauksiaan, joita Hän on kansalleen antanut. Lohdutuksen sanoilla on näin luja ja varma perustansa. Israelin Jumala on ainutlaatuinen, suuri ja ylittää kaiken sen, mitä ihminen on omassa voimassaan ja viisaudessaan saanut aikaan. Niinpä pakanalliset epäjumalat ovat täysin voimattomia ja olemattomia Herraan verrattuna. Luottamus ihmiskäsin tehtyyn ”jumalaan” on järjetöntä toisin kuin usko Israelin Jumalaan, Herraan Sebaotiin. Tämä korostuu Jesajan kirjassa, koska kaikkiaan viittauksia Herraan on Jesajan kirjassa 421 kappaletta, joista 228 on luvuissa 1-39 ja 193 luvuissa 40-66.

Jes.40:3-5 käsittää ennustuksen Johannes Kastajasta (Mark.1:3; Luuk.3:4-6), joka tuli olemaan Messiaan edelläkävijä, tienraivaaja. Johannes ei ollut ”Herran palvelija,” joka on Messiaan nimitys, mutta Johannes tuli valmistamaan kansaa vastaanottamaan Häntä, jonka Herra on lähettänyt.


Israel, Jumalan valittu palvelija

On korostaen huomioitava Jesajan teema koskien ”Herran palvelijaa.” Sana ”palvelija” esiintyy Jesajan kirjassa 20 kertaa (ensimmäinen 41:8 ja viimeinen 53:11). Joissakin kohdin Jesajan kirjaa palvelijan identiteetti saattaa olla epäselvä, mutta monelta osin se selviää asiayhteydestä. Joka tapauksessa palvelijan identiteetti merkitsee Jesajan profetiassa kahta asiaa: (1) Israelia ja (2) täydellistä palvelijaa, Messiasta, jolla on keskeinen rooli luvatun lunastuksen välittämisessä.

Israelille luvataan vapautuminen Babyloniasta, jonka toteuttaa Jumalan kutsuma mies (Jes.41:1-29), myöhemmin nimettynä Kyyros, Persian hallitsija (44:28, 45:1). Kyyros ei kuitenkaan ole ”palvelija,” vaan Herran kutsuma välikappale vapauttamaan Israelin kansan pakkosiirtolaisuudesta.

Luvussa 41 ”palvelijalla” tarkoitetaan nimenomaan Israelia (41:8,9). Jumala valitsi Israelin kun Hän kutsui Abrahamin. Herra vakuuttaa Israelille, että se ennallistetaan ja korotetaan kansaksi yli muiden kansojen (Jeesus viittasi tähän sanoessaan: ”Älä pelkää, pieni laumani, teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan,” Luuk.12:32, vrt. Jes.41:14). Israelin voimana on nimenomaan sen luottamus Jumalaan, joka vahvistaa kansaansa (41:10). Vain Herra on elävä Jumala, Hän on ”ensimmäinen ja viimeinen” (Jes.41:4, Ilm.1:17, 22:13), mutta epäjumalat ovat harhaa (41:21-29, vrt. 42:8).


Syntinen palvelija

”Palvelijan” identiteetti seuraavassa kappaleessa (42:1-25) on jo kahtalainen. Jeesus viittasi Jesajan profetiaan ja katsoi sen koskevan itseään (42:1-9; Matt.11:5, 12:18-21; Mark.1:11, 9:7). Jesaja kuvaa ”palvelijan” vanhurskaana, täydellisenä yksilönä, jonka kautta Herra tuo oikeuden kansoille. Hän valo, joka loistaa myös pakanakansoille (Jes.42:6; Luuk.2:32). Jumalan valitsemalla palvelijalla tulee olemaan Herran henki, jonka avulla hän tuo oikeuden maan päälle. Silloin Herran laki ulotetaan kaukaisiin maihin asti (Jes.2:1-5, 11:1-16). Toisin kuin luvattu kansa, joka tosin myös oli valittu mutta joka oli epäonnistunut, palvelija (yksilö) toteuttaa tinkimättä Herran tarkoituksen.

Toisaalta Israelkin on kiistatta Herran palvelija ja tulee pysymään sellaisena. Se on kuitenkin sokea, kuuro ja tottelematon (Jes.42:18-25; Mark.4:12). Jesaja oli viitannut tähän jo kirjan alussa (Jes.1-6), jonka mukaan tuomio kohtaa syntistä Juudaa. Jumala on aina pysynyt uskollisena eikä ole peruuttanut valintaansa (vrt. 44:21). Kuitenkin valittu kansa on toistuvasti kääntänyt selkänsä valitsijalleen.


Israel vapautuu Babylonin vankeudesta

Kansa tullaan viemään vankeuteen syntiensä vuoksi, mutta Jesaja ennustaa Israelin vapautuvan pakkosiirtolaisuudestaan (Jes.43:1-45:25). Koska Jumala loi ja valitsi tämän kansan, Hän ei tule hylkäämään sitä (44:1,2,21). Vapautuminen vankeudesta on siten varma ja Israel palautetaan maahansa. Jerusalem rakennetaan uudelleen Kyyroksen päivinä (44:28). Koska Israel oli epäonnistunut Herran palvelijana, se tarvitsee pelastusta. Israelin synti tarvitsee sovituksen, jolloin sen synnit pyyhitään pois (44:22). Vankeutensa kautta Israel on saanut kaksin verroin synneistään (40:2).

Israelin kansan tapahtumat liittyvät merkittävällä tavalla maailmanhistorian kulkuun. On kuitenkin painotettava, että Jumala johtaa ja hallitsee maailmanhistorian kulkua sen alusta loppuun. Kyyros Suuri II oli hallitsija siinä vaiheessa kun Persiasta tuli suurvalta. Hän valloitti Babylonian v. 539 eKr. Vaikka Kyyros oli Jumalan kutsuma mies vapauttamaan Israelin Babylonin vankeudesta, Kyyros oli kuitenkin täysin pakanallinen hallitsija. Hänen hallintotapaansa vaikutti se, että hän noudatti viisaasti suvaitsevaista uskontopolitiikkaa, koska hän sai sitä kautta alistamisensa kansojen arvostuksen. Siksi hän antoi juutalaisille myös luvan rakentaa Jerusalemin temppelin uudelleen.

Persiasta muodostui ennen näkemättömän suuri valtakunta. Kyyroksen seuraajat muodostuivatkin lopulta uhaksi Euroopalle. V. 499 eKr. Vähän-Aasian länsirannikon kreikkalaisasutus nousi kapinaan persialaisia vastaan, jolloin alkoivat Kreikan historian ns. persialaissodat. Kreikkalaiset kuitenkin löivät persialaiset kuuluisissa Marathonin ja Plataian taisteluissa, jolloin persialaisten eteneminen Eurooppaan pysähtyi. Lopulta makedonialainen Aleksanteri Suuri kukisti Persian ja liitti sen alueen omaan valtakuntaansa. Toisin kuin Israelin vapautumiseen Babyloniasta, ei Persian hyökkäyksiä Eurooppaan voi lainkaan pitää tavoitteena ”vapauttaa” ketään vaan kyseessä oli pelkkä aggressiivinen ja ahne suurvaltapolitiikka. Jumala on kuitenkin kykenevä käyttämään tämän maailman jumalattomia vallanpitäjiä ja koko maailmanhistoriaa omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi (Jes.46:10). Siksi Herra hallitsee koko maailmanhistoriaa, vaikka Hän saattaakin sallia vääryyden toteutua niissä rajoissa, jotka Hän asettaa (vrt. Matt.13:24-30, 36-43).

On painotettava, että Israelin kansa sai tosin rikkomuksensa anteeksi Herran puhdistaessa sitä pakkosiirtolaisuuden kautta, mutta lopullinen pelastuminen kansalle tulee vain Herran kautta, joka yksin on pelastaja (Jes.43:11, 46:13). Sopusoinnussa tämän kanssa on se, että Jeesuksen, Messiaan, tultua ei kukaan voi pelastua muuten kuin Hänen kauttaan (Ap.t.4:12). Jeesuksen edessä on jokaisen polven notkistuttava (Jes.45:23; Fil.2:10,11).


Babylon ja sen epäjumalat alennetaan

Herra oli käyttänyt Babyloniaa välikappaleenaan ojentaakseen valittua kansaansa (Jes.47:6), mutta Babylonian valtakunta oli silti jumalaton valtio, joka tulisi tuhoutumaan (46:1-47:15). Babylonian jumalat olivat epäjumalia eivätkä ne mahtaneet mitään sille, mitä elävä Jumala on päättänyt ja mitä Hän tekee (46:10). Babylonian epäjumalanpalvelukseen sisältyi mm. astrologia, tähdistä ennustaminen (47:13), minkä Jesaja tuomitsee. Mikään taikuus ei kestä Herran edessä, joka yksin on Kaikkivaltias.

Babylonian suurvalta on myös esikuva siitä valtakunnasta, joka aikojen lopussa vastustaa Jumalaa. Kuten muinainen Babylon kukistui itsekkyyteensä ja nautintoihinsa, tulee myös lopun ajan pahan valtakunta kukistumaan (Jes.47:7-11; Ilm.18:7-10). Herra hallitsee maailmaa sen luomisesta loppuun asti. Hänelle yksin kuuluu kuninkuus ja kunnia (Jes.42:8).


Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).



Juhani Nikula, 5.9.2012

JESAJAN KIRJA: JERUSALEMIN TUOMIO SIIRTYY

Jesajan kirjan lukuja 36-39 on joskus kutsuttu ”Hiskian kirjaksi,” koska kyseessä on historiallinen kuvaus Juudan kuninkaan Hiskian ajalta. Kyseessä on ainoa varsinaisesti kerronnallinen jakso Jesajan kirjassa (silti myös tämä jakso sisältää profeetan ennustuksia). Vastaavat historialliset rinnakkaisselostukset löytyvät toisesta kuningasten kirjasta (2.Kun.18:13-20:19) ja toisesta aikakirjasta (2.Aikak.32:1-31). Jes.36-39 sisältää käänteen Jesajan kirjan historiallisessa taustatilanteessa: luvusta 39 alkaen Assyrian aiheuttaman uhan tilalle tulee Babylonian suurvallan mukanaan tuoma pakkosiirtolaisuus. Jesajan kirja käsittää monenlaisia historian kausia, koska kirja on syntynyt usean kymmenen vuoden ajanjaksolla (vrt. Jes.1:1).


Hiskia nousi Juudan valtaistuimelle n. v. 715 eKr. 25 vuoden ikäisenä ja hallitsi n. v:een 687 eKr. Toisin kuin isänsä Ahas, Hiskia oli Jumalaa pelkäävä mies, joka noudatti Herran tahtoa (2.Kun.18:3-6). Hänen ensimmäinen toimenpiteensä kuninkaana oli poistaa epäjumalanpalvelus. Hiskian toimesta Jerusalemin temppelin jumalanpalveluselämä ja uhritoimitukset järjestettiin uudelleen (2.Aikak.31:2-4). Vaikka Jesajan kirjassa ei suoranaisesti mainita Hiskian temppeliuudistusta (joka merkitsi perusteellista muutosta Ahaksen aikaan verrattuna), olivat Hiskian uudistukset kuitenkin Jesajan julistuksen hengen mukaisia. Hiskian päämääränä oli saattaa ennalleen yhteys liiton Jumalaan. Kuitenkin jo hänen poikansa Manasse (joka syntyi kolme vuotta Hiskian sairastumisen jälkeen ja tuli kuninkaaksi 12-vuotiaana), kääntyi jumalattomuuteen ja epäjumalanpalvelukseen (2.Aikak.33:1-9). Hiskian uudistukset jäivät siten lyhytaikaisiksi. Juudan valtakunnan historia oli yleisesti vaihtelua elävän jumalan ja epäjumalien palvelemisen, jumalanpelon ja jumalattomuuden välillä. Kansan sydämet tuskin kokivat koskaan niin täydellistä muutosta kuin kulloinenkin hallitsija sai aikaan. Niinpä uudistukset koskivat pääosin ulkonaista jumalanpalveluselämää.

Hiskia oli Juudan valtakunnan voimakkaimpia ja määrätietoisimpia kuninkaita. Hänen hallitusajalleen eivät olleet tunnusomaisia pitkät rauhankaudet. Ensin Hiskia valtasi takaisin ne kaupungit, jotka hänen isänsä oli menettänyt filistealaisille. Tämän jälkeen Hiskia valtasi filistealaisten muut kaupungit Gassaa lukuun ottamatta. Tässä vaiheessa Hiskia lopetti myös alamaisuuden Assyrialle (2.Kun.18:7), johon hänen isänsä Ahas oli aikoinaan alistunut (2.Kun.16:7-9). Hiskian usko joutui kuitenkin myöhemmin koetukselle, koska Juudan asema vaikeutui poliittisesti Assyrian suurvallan jälleen laajentuessa. Assyrian paineessa Hiskia maksoi vähän aikaa veroa Assyrialle ja sai siten pidettyä poliittiset suhteet kunnossa. Samaan aikaan Hiskia kuitenkin viisaasti vahvisti Juudan puolustusta (2.Aikak.32:5).


Yliluonnollinen pelastuminen Assyrian käsistä

Sanheribin noustua Assyrian valtaistuimelle v. 705 eKr. Jerusalem joutui lopulta välittömään vaaraan. Jesaja kertoo Sanheribin hyökkäyksestä ilmeisesti v. 701 eKr. Juudan linnoitettuja kaupunkeja vastaan (Jes.36:1-37:38). Assyrialaiset esittivät Juudalle uhkavaatimuksen ja vaativat Jerusalemia antautumaan. Hiskia kuitenkin turvautui Herraan. Hän repäisi vaatteensa ja pukeutui säkkikankaaseen ja meni Herran temppeliin.

Sanheribin ja Hiskian kohtaaminen merkitsi myös henkistä sodankäyntiä. Sekä suullisesti että kirjeellisesti Sanherib yritti hämmentää Hiskiaa ja hänen kansaansa. Assyrian kuninkaan pilkallisen ja ylimielisen viestin toi ylimmäinen juomanlaskija (Rabsake). Viestin mukaan Juudan ei tullut luottaa sen enempää Egyptiin (luonnolliseen sotavoimaan) kuin Jumalaan (yliluonnolliseen voimaan), koska kumpikaan ei voisi pelastaa Juudaa assyrialaisten voiman edessä. Sarkastisesti Assyrian kuningas toteaa tarjoavansa jopa 2 000 hevosta, jos Hiskia hankkisi niille ratsastajat. Sanherib myös väitti olevansa Jumalan lähettämä, koska hän luetteli useita valloitettuja kaupunkeja, joiden jumalat eivät voineet pelastaa niitä assyrialaisten käsistä. Johdonmukaisesti siksi Juudankin rukous omalta Jumalaltaan olisi tehoton. Kyse oli selvästä jumalanpilkasta. Hiskia viisaasti turvautui rukoukseen, toistaen rukouksessaan Sanheribin väitteitä ja vaatimuksia, ja vetosi Herraan pelastuksen puolesta.

Tässä vaihessa Juudan kansankielenä oli vielä heprea. Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaiset ottivat puhekielekseen alueen yleisen kielen aramean (aramin eli syyrian kielen), joka oli myös Jeesuksen ajan yleiskieli. Heprea tuli kuitenkin edelleen olemaan pyhien kirjoitusten sekä jumalanpalveluksen kieli, joten sitä edelleen osattiin. Jesajan aikana kansa ei kuitenkaan vielä yleisesti osannut arameaa, joten hovimiesten pyyntö juomanlaskijalle (36:11) oli looginen: he eivät halunneet kansan ymmärtävän juomanlaskijan puhetta.

Hiskia pyysi Jesajaa rukoilemaan kansan puolesta. Jesaja sai sanan Herralta ja vakuutti Jerusalemin pysyvän turvassa. Vaikka vihollisen sotavoimat olivat aiheuttaneet pelkoa ja tuhoa, ei Assyrian kuningas tulisi pääsemään kaupunkiin. Assyrialaiset olivat kuitenkin jo aiemmin vallanneet laajoja alueita Juudasta (2.Kun.18:13) ja nyt he edelleen laajensivat valtapiiriään ja uhkasivat Jerusalemia. Viljan kylväminenkin oli estynyt assyrialaisten hyökkäyksen vuoksi, mutta Jesajan mukaan maahantunkeutujat torjuttaisiin ennen kuin on aika leikata itsestään kylväytynyttä viljaa. Paitsi että assyrialaiset eivät kukistaisi Jerusalemia, myös Assyrian kuningas tulisi itse kuolemaan omassa maassaan.

Jesajan profetia oli täysin inhimillisten voimasuhteiden vastainen. Assyrialaisilla oli suunnaton sotilaallinen ylivoima. Ennustus kuitenkin toteutui molemmilta osin. Ensinnäkin Herran enkeli ilmestyi ja löi kuoliaaksi 185 000 assyrialaista sotilasta. Hiskia ja Juuda pelastuivat näin yliluonnollisella tavalla. Assyrian suurvallan sotavoimat olivat avuttomia Herran voiman edessä. Toiseksi (noin 20 vuotta myöhemmin) Assyrian kuningas Sanherib sai Ninivessä surmansa omien poikiensa miekasta. Assyrian kuninkaan kuolema epäjumalansa temppelissä kertoi suoranaisesti sen, että Sanheribin pilkattua Jumalaa (37:10 ym.) osoitti Israelin Jumala olevansa elävä ja tosi Jumala (37:35) kun kaikki muut ”jumalat” ovat voimattomia.

Jumala on kautta aikojen käyttänyt myös jumalattomia ihmisiä toteuttamaan tahtoaan. Herra käytti Assyrian julmaa suurvaltaa rangaistakseen Israelia (pohjoisvaltiota) sen luopumuksesta (2.Kun.17:1-23). Toisaalta Herra asettaa rajat, jonka mukaan Hänen välikappaleensa voivat toimia: Assyria ei mahda Juudalle mitään, kun tämän johtajat turvautuvat Herraan (Jes.37:33-35).


Hiskian toipuminen ja kiitospsalmi

Tämän jälkeen Hiskia sairastui vakavasti (Jes.38:1-22). Jesaja kehotti Hiskiaa valmistautumaan kuolemaan. Silloin Hiskia alkoi rukoilla vilpittömästi. Sen jälkeen Jesaja tuokin Hiskialle uuden viestin, että hän tulee elämään vielä viisitoista vuotta ja samaan aikaan Assyrian uhka väistyy. Yliluonnollisena merkkinä paranemisesta Hiskialle oli varjon siirtyminen taaksepäin yläsalin portaikossa. Raamatunkäännöksissä on eroavuuksia sen mukaan siirtyikö varjo ”portaikossa” eli ”askelmissa” vai ”aurinkokellossa.” Kirjaimellisesti alkukielen sana merkitsee ”askelmia.” Tähän on esitetty sellainen tulkinnallinen vaihtoehto, että kyseessä olisi ollut isokokoinen aurinkokello, joka olisi ollut taivasalla sijaitseva avoin paikka, jonka keskellä olisi ollut korkea pylväs. Pylvään ympärillä olisi ollut ympyrän tai puoliympyrän muotoisia portaita. Auringon varjo lankesi sitten portaille ja jokaista askelmaa vastasi tietty aika. Ihmeelliseksi Hiskian saaman merkin teki se, että aurinko alkoi kiertää päinvastaiseen suuntaan, jolloin varjokin käyttäytyi vastaavalla tavalla. Tähän tapahtumaan on pyritty löytämään myös tieteellinen selitys (ja sellaisia on väitetty myös löytyneen), mutta tällaiset hyvää tarkoittavat selitykset eivät ole olleet vakuuttavia. Kyseinen ihme jää meille todennäköisesti tieteellisessä mielessä selittämättömäksi. Yliluonnollisille tapahtumille ei monesti löydy muuta todistetta kuin historiankirjoitus. Jumala kykenee tekemään ihmeitä, jotka ylittävät meidän ymmärryksemme.

Kiitollisena parantumisestaan Hiskia vastasi ylistyspsalmilla (38:9-20). Hän kuvailee ensin kuolemaa paikkana, jossa ihmisellä ei ole enää mitään ilon aihetta (VT:ssa ”tuonela” kuvataan usein kolkoksi paikaksi). Kuitenkin Hiskia sitten kääntyy kuvaamaan kiitospsalmissaan elämän voittoa (38:19,20).

Jakeet 38:21,22 ovat eri paikassa toisessa kuningasten kirjassa, jolloin ne olisivat Jesajan kirjassa jakeiden 38:6 ja 7 välissä. Kyseessä olisi siten paranemisen välikappale (viikunakakku) ja Hiskian pyyntö saada Herralta merkki. Hiskiaa ei millään tavalla nuhdella pyynnöstä saada merkki, vaan se nimenomaan toteutui (varjon siirtyminen).


Ennustus Babylonian vankeudesta

Babylonian kuningas Merodak-Bal-Adanin lähettiläät toivat Hiskialle onnittelut paranemisesta (Jes.39:1-8). Hiskia otti lähettiläät kohteliaasti vastaan, mikä oli taustana Jesajan seuraavalle profetialle. Todennäköisesti Jesajan viesti piti sisällään ajatuksen, että Hiskia oli poikennut varauksettomasta luottamuksesta Herraan (vrt. 2.Aikak.32:25) ja mahdollisesti toivoi Babylonian kykenevän inhimillisin voimin lievittämään Assyrian aiheuttamaa painostusta. Yksinkertaisin mutta painavin sanoin Jesaja varoitti Hiskiaa, että Juudan aarteet viedään Babyloniaan ja Hiskian pojat tulevat olemaan palvelijoita Babylonian kuninkaan palatsissa. Kyseessä oli ennustuksen lausumisesta yli 100 vuoden päähän tulevaisuuteen kohdistuva profetia. Tämä on merkille pantavaa, koska Hiskian aikana (n. v. 700 eKr.) uhka tuli Assyrian, ei Babylonian taholta. Kuitenkin jo tässä vaiheessa Jesaja ennusti Juudan 70-vuotisen pakkosiirtolaisuuden juuri Babyloniassa, joka sitten toteutui 500-luvulla eKr. Jesajan ennustus ei kuitenkaan käsittänyt muuta ajanmäärettä kuin että pakkosiirtolaisuus toteutuisi Hiskian ajan jälkeen.

Luvusta 40 alkaen Jesajan kirjan teema käsittelee Babylonian pakkosiirtolaisuuden ja sen jälkeisen ajan tapahtumia. Messiaanista profetiaa on sisältynyt Jesajan kirjaan myös sen alkuosaan, mutta loppuosassa messiaanisen profetian osuus edelleen kasvaa.


Lähteet

Iso Raamatun Tietosanakirja 1 (Ristin Voitto, Vantaa, 1988).

Iso Raamatun Tietosanakirja 2 (Ristin Voitto, Vantaa, 1989).

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).




Juhani Nikula, 30.5.2012

JESAJAN KIRJA: ISRAELIN OIKEA JA VÄÄRÄ TOIVO

Juudan (etelävaltion) pyrkimykset liittoihin vieraiden valtioiden kanssa olivat jatkuvana ongelmana profeetta Jesajan toiminnan aikana. Kyseessä oli sinänsä ymmärrettävä poliittinen ajattelutapa: Juudan valtion johtajat pyrkivät juonittelulla ja inhimillisellä diplomatialla etsimään kansakunnan eloonjäämistä liitoista oletettujen voittajavaltioiden kanssa. Juudan kuningas Ahas (2.Aikak.28:1-27) tuli hallitsijaksi v. 735 eKr. samaan aikaan kun Juudassa alettiin nähdä liittoutuminen Assyrian suurvallan kanssa poliittisesti edullisena. Ahasin aikana Juudaa uhkasi hyökkäys naapurivaltioiden Syyrian (Aramin) ja Israelin (pohjoisvaltion) taholta näiden pyrkiessä taivuttamaan Juuda mukaan Assyrian vastaiseen liittoon. Jesaja rohkaisi Ahasia olemaan pelkäämättä näitä vihollisia (Jes.7:1-9). Jesaja ei toisaalta myöskään nähnyt minkäänlaista turvaa liitossa Assyrian kanssa. Jesaja kehottikin Ahasia turvautumaan pelkästään Herraan (7:11) eikä siten luottamaan Assyrian kuninkaan Tilgatpileserin apuun. Assyria ei suinkaan ollut minkäänlainen turva vaan se oli tosiasiassa uhka Juudalle (vrt. 7:17; lopultakin kaikki kansat suurvaltoja ja sortajia myöten ovat alamaisia Herralle, vrt. 17:12-14).


Mutta vääriin liittoihin ei ollut taipuvainen pelkästään jumalaton kuningas Ahas vaan myös hurskas kuningas Hiskia. Hän alistui vähäksi aikaa Assyrian vallan alle (2.Kun.18:13-16), mutta oli tämän jälkeen taipuvainen Assyrian vastaiseen liittoon Egyptin kanssa (2.Kun.18:21; vrt. Jes.30:1-2). Tämäkin poliittinen laskelmointi osoittautui virheeksi sen jälkeen kun filistealainen rannikkokaupunki Ashdod kukistui v. 711 eKr. Siinä vaiheessa Juudan naapurivaltiot alkoivat yksi toisensa jälkeen maksaa veroa Assyrialle, jonka valtapiiri näytti laajentuvan vastustamattomasti.

Jesaja varoittaa toistuvasti petollisista liitoista vieraiden valtioiden kanssa, joita hän kutsuu ”liitoksi kuoleman kanssa” (Jes.28:15). Sen sijaan profeetan mukaan Juudan tulee panna luottamuksensa Jumalaan, Israelin tosi Kuninkaaseen. Oli sitten kyseessä jumalaton kuningas Ahas tai hurskas kuningas Hiskia (joka otti myös tulevan sortajan Babylonian lähettiläät kunnioittavasti vastaan, 39:1-8), Jesaja vankkumattomasti nuhtelee Juudan johtajia riippuvaisuudesta muista valtioista sen sijaan että he odottaisivat apua Jumalalta.

Jaksossa Jes.28-35 esiintyy profeettakirjallisuudessa toistuva ilmiö, jossa tapahtumia ei kerrota kronologisesti. Ennustukset voivat koskea aivan lähitulevaisuutta, myöhempää historiaa tai lopun aikoja, ja tämä kerronta voi tapahtua ikään kuin aikajanalla edestakaisin. Paikoitellen on myös hankala tulkita, mistä ajasta on kulloinkin kysymys. Lisäksi tapahtumat voivat olla myös toistuvia, jolloin tapahtumat toteutuvat useaan kertaan. Niinpä esim. ”tuomio” voi joissakin kohdin koskea sekä Jesajan aikaa että lopun aikoja. Raamatun tulkitsijalle tämä tuo tietenkin paikoitellen melkoisen haasteen.

Jesajan mainitsemat taruolennot (Rahab, meren alkuhirviö, 30:7, ja Lilit, naisdemoni, 34:14) eivät merkitse sitä, että Jesaja olisi uskonut niiden olemassaoloon vaan hän käytti näitä perinteellisiä mytologisia taruhahmoja vertauskuvallisesti. Näitä ja vastaavia mainintoja on toisinaan käytetty todisteina Raamatun arvovaltaa vastaan, ts. osoittamaan Raamattua mytologiseksi eikä historialliseksi kirjoitukseksi. Raamattu on kuitenkin vankasti historiallinen kirjakokoelma, joka sisältää Jumalan ilmoituksen monien kirjallisuuden lajien, myös vertausten, kautta.


Jumalan suunnitelma tulee toteutumaan

On epävarmaa, mikä oli historiallinen tilanne, jossa Jesaja varoittaa Jerusalemia turvautumasta muuhun kuin Herraan (28:1-29:24). Kyseessä oli mahdollisesti kuningas Ahasin liitto Assyrian kuninkaan kanssa (2.Kun.16:7-9), mikä tapahtui v. 734 eKr. Ahas teki tietoisen poliittisen valinnan vastoin Jesajan neuvoa. Tuossa vaiheessa Juudaa painostivat hyökkäyksellä Syyria ja Israel (pohjoisvaltio), jota halusivat painostaa Juudaa liittoon Assyriaa vastaan. Koska Ahas liittoutuikin Assyrian kanssa ja naapurivaltiot kukistuivat assyrialaisten edessä (tähän tilanteeseen voi viitata maininta Samarian kukistumisesta, Jes.28:1-4, joka tapahtui vuonna 722 eKr.), Ahas myös antoi assyrialaisille periksi uskonnollisesti (2.Kun.16:10-18). Ilmeisesti liitto Assyrian kanssa johti hillittömään juhlimiseen Jerusalemissa (vrt. Jes.28:7,8). Ahas ja hänen jumalattomat kansalaisensa pappeja ja profeettoja myöten omaksuivat assyrialaisia epäjumalanpalvelustapoja, mistä Jesaja heitä varoittaa (28:9-13). Ahas ja hänen kannattajansa todennäköisesti pitivät selvänä, että tulossa oleva vitsaus (tuhotulva, 28:15) ei kohtaisi Juudaa, koska se oli tehnyt liittosopimuksen laajentuvan suurvallan kanssa. Mutta tämä oli vain inhimillistä laskelmointia. Tosiasiassa vain Herraan uskova ja luottava tulee olemaan turvassa (28:16, 30:15). Tällaista uskoa tuli kuitenkin olemaan vain vanhurskaalla jäännöksellä, koska useimmat luottivat pelkästään inhimilliseen sotavoimaan.

Jesaja käyttää kahta vertauskuvaa – maanviljelijää ja savenvalajaa – kuvaamaan Jumalan ikuista, hyvää tarkoitusta kansaansa kohtaan. Maanviljelijä ei kynnä peltoaan uudelleen ja uudelleen ilman tarkoitusta (Jes.28:23-29). Maanviljelijä ensin kyntää, jotta voi myöhemmin kylvää ja lopulta korjata sadon. Myöskään puimista ei tehdä loputtomiin, vaan sen tarkoitus on saada jyvät erotetuksi ja otetuksi talteen. Niinpä tämän vertauksen mukaan Jumalan tarkoitus ei ole tuhota Israelia vaan antaa tuomion kohdata sitä puhdistaakseen kansaansa ja erottaakseen vanhurskaan jäännöksen niistä, jotka ovat luopuneet. Siksi myös Ariel eli Jerusalem tuomitaan. Herra kuitenkin puuttuu tapahtumien kulkuun ja tuo sille äkillisen pelastuksen (29:1-8). Vaikka Israel on vajonnut muotojumalisuuteen, pelkästään ulkonaiseen uskonnollisuuteen ilman sydämen luottamusta Herraan (29:9-16), Jumala saa aikaan muutoksen (9:17-24). Kuin savenvalaja, Herra tekee luomuksestaan sellaisen kuin haluaa, ja siten täyttää tarkoituksensa myös Israelin osalta (29:16; vrt. Room.9:20). Niinpä Israel tulee kerran olemaan siunattu, vauras ja runsaslukuinen, jota myös muut kansat kunnioittavat.

Jaksossa Jes.28-29 on lukuisia viittauksia UT:iin. Paavali tulkitsee Jesajan maininnan vieraista kielistä (28:11) liittyvän kielilläpuhumiseen (1.Kor.14:21). Tällöin on Paavalin mukaan kyse kielilläpuhumisesta merkkinä epäuskoisille. Jeesus puolestaan viittaa Jesajan mainintaan levosta ja lepopaikasta (Jes.28:12) ja toteaa itse olevansa se, joka antavansa uupuneille levon (Matt.11:28). Jesajan messiaanisen profetia on myös ”kulmakivi” (Jes.28:16). UT viittaa kulmakiven tarkoittavan Kristusta. Kuitenkin Jesaja ennusti myös, että Israel hylkäisi kulmakiven, joka olisi juutalaisille kompastuskivi (8:14,15). Näin tapahtuikin Jeesuksen tultua (Matt.21:42-44; Ap.t.4:11). Paavali viittaa vielä Jesajan profetiaan Israelin paatumuksesta ja sokeudesta (Jes.29:10; Room.11:8), vaikka se ei koskaan merkitse sitä, että Jumala olisi hylännyt kansaansa. Yhtä lailla Jeesus viittaa Jesajaan puhuessaan Israelin muotojumalisuudesta (Jes.29:13; Mark.7:6,7).


Liitto Egyptin kanssa on turhuutta

Jesajan profetia, varoitus luottamasta Herran sijasta Egyptiin (Jes.30:1-31:9) ajoittuu ilmeisesti kuningas Hiskian aikaan, jolloin Juuda pyrki irtautumaan Assyrian alamaisuudesta. Juudan pyrkimys avun hakemiseen Egyptistä aiheutti vastareaktion Assyrian taholta, joka käänsi aseensa Jerusalemia kohti. Jesajan neuvosta Hiskia kuitenkin turvautui Herraan ja Assyrian sotavoimat kärsivät tappion yliluonnollisen voiman edessä (2.Kun.18:17-19:37). Kyseessä oli Jumalan välitön puuttuminen asioihin eivätkä inhimilliset liittolaiset olisi voineet tuoda edes osaa siitä avusta, jonka Herra näin antoi kansalleen.

Ilmeisesti Hiskialla oli ollut suunnitelmia liitosta Egyptin kanssa. Nämä eivät kuitenkaan kuuluneet miltään osin Herran suunnitelmiin (Jes.30:2, 31:1) ja siksi sellaiset ihmisistä lähtöisin olevat pyrkimykset joutuivat häpeään. Egyptin hevoset ja sotavaunut eivät voineet pelastaa Juudaa (31:3), jota ainoastaan Herra voi auttaa (31:2). Kun Herra ojentaa kätensä, sekä Egypti että ne, joita egyptiläiset yrittävät auttaa, tulevat kukistumaan. Herran edessä myös Assyrian suurvallan voima murtuu (30:31, 31:8,9, 33:1). Tämä ei toteudu ihmisten voiman tai miekan kautta, vaan Herran sanan (käskyn) vaikutuksesta. Lopulta Jumalan viha ja kosto vuodatetaan maailman kansojen ylle (34:1-17). Mikään maallinen liittoutuminen ei voinut (eikä voi!) koskaan korvata varauksetonta uskoa Herraan.

Huolimatta luopumuksestaan (30:8-14) Israel tullaan kerran ennallistamaan, kun se uskoo ja luottaa Herraan (30:15-26). Luottamus merkitsee toisinaan pysymistä hiljaisena ja rauhallisena (30:15), vaikka ympäröivä kuohuva maailma saattaa olla ahdistava ja täynnä kärsimystä. Huolimatta koetuksista uskollisen jäännöksen kautta Israelin tulevaisuus on hyvä, koska Herra suojelee Jerusalemia (31:4,5).


Jumalaan luottavat saavat siunauksen

Vanhurskaus tulee vallitsemaan kun Siionilla aikojen lopussa on hurskas kuningas (32:1-8). Kyseessä on aikojen lopulla toteutuva rauhan ja vanhurskauden valtakunta, jota uskolliset odottavat. Tulevan rauhan toivo ei kuitenkaan anna kansalle aihetta välinpitämättömään tyytyväisyyteen, koska tulevia siunauksia edeltävät tuomio ja tuho, kunnes henki tulee korkeudesta (32:9-20). Näiden tuomioiden jälkeen luvattu kansa saa elää rauhassa. Keskellä ahdistusten kärsivien rukous ei jää huomiotta (33:2-9), koska ”Siionin aarteena” tulee olemaan ”Herran pelko” (33:6). Syntiset tuomitaan kun taas vanhurskas jäännös tulee kokemaan Herran siunauksia (33:10-24). Tulevassa rauhan valtakunnassa ei ole enää syntiä eikä sairautta (33:24; Ilm.21:27, 22:2).


Kansat tuomitaan, Israel ennallistetaan Siioniin

Aikojen lopussa kaikki kansat kootaan tuomiolle ja Siion ennallistetaan (34:1-35:10). Jesaja on jo aikaisemmin ennustanut kansojen tuomion (30:27,28). Aikojen lopussa Jumala vuodattaa vihansa kansojen joukkoihin (34:1-4) ja ne tulevat kukistumaan. Tuolloin kaikki Jumalaa vastustavat taivaan ja maan joukot kukistuvat (vrt. Ilm.19:19-21).

Jesajan profetiassa Edom edustaa muita kansoja (Jes.34:5-17), jotka kokevat tuomion. Edom, Israelin läheinen veljeskansa, oli kukoistava valtakunta 13.vuosisadalta eKr. asti, ja se oli edelleen Jesajan aikana kukoistava. Yhdessä Raamatun kirjassa, Obadjan kirjassa, on lyhyt Edomia vastaan suunnattu voimakas profetia (Ob.1:1-15). Edomilaiset polveutuvat Jaakobin (Israelin) veljestä Esausta (1.Moos.36). Siten edomilaiset olivat Israelin tavoin Abrahamin ja Iisakin jälkeläisiä. Yhteisistä juurista huolimatta veljeskansojen välit olivat toistuvasti kireät. Obadjan aikana (joskus 500-luvulla eKr.) näyttää olleen niin, että edomilaiset olisivat olleet ainakin ajoittain Israeliin nähden voitolla, vaikka Esaulle langetettu profetia viittasi pysyväisluontoisesti päinvastaiseen (1.Moos.25:23). Juuda oli joutunut ahdinkoon, koska muukalaiset olivat ryöstäneet Jerusalemin (Ob.1:11). Tuossa tilanteessa Edom ei suinkaan ollut osoittanut myötätuntoa, vaan se oli päinvastoin osoittanut vahingoniloa, jopa ottanut osaa Jerusalemin ryöstöön, ottanut haltuunsa sen kalleuksia ja luovuttanut pakenevia juutalaisia vihollisen käsiin (1:12-14). Tämä sopisi myös Obadjan profetian ajoitukseen Jerusalemin hävityksen (586 eKr.) jälkeiseen aikaan, koska nimenomaisesti tuolloin edomilaisia oli osallistunut taisteluihin babylonialaisten vihollisten puolella (Ps.137:7). Obadja julisti, että Jumala tulee rankaisemaan Edomia tästä: Edom tultaisiin valloittamaan ja sen kansa hävittämään (Ob.1:18). Näin tapahtuikin myöhemmin historiassa ja edomilaiset lakkasivat olemasta kansana. Heidän pääkaupunkinsa Petran (nyk. Jordaniassa) rauniot ovat jäljellä muistuttamassa Edomin muinaisesta suuruudesta. Obadjan mukaan Edom tulee häviämään, mutta Jaakobin heimo pysymään (1:16-21).

Historiallisista syistä Edom sopi näin edustamaan Jesajan profetiassa Israelin viholliskansoja. Siion edustaa profeetallisesti siunauksia, Edom taas tuomiota. Koska tuleva Jumalan koston päivä merkitsee kompensaatiota Siionille, tuleva tuomio ei tosiasiassa rajoitu Edomiin vaan koskee vieraita kansoja yleensä. Tämä johtuu siitä, että kautta vuosisatojen monet kansat ovat syyllistyneet niin jumalattomuuteen kuin Israelin vainoamiseen. Kaikki Jumala vastustavat vallat tuhoutuvat ikuisiksi ajoiksi (Jes.34:10; Ilm. 19:3).

Siionin tuleva kunnia (35:1-10) on toivontäyteinen vastakohta syntisten kansojen tuomiolle. Jäännös palaa luvattuun maahan, jolloin aavikko on muuttunut puutarhaksi. Jumala on vapauttanut sorretut vainoojistaan ja tuonut heidät takaisin Siioniin ikuisiksi ajoiksi. Siion tulee kokemaan voitonriemun kaikista kansoista. Jumalan omat tulevat elämään ikuisesti ja kaikki kirous ja heikkous on lopullisesti pyyhitty pois (35:3,5,10: Hepr.12:12; Matt.11:5; Ilm.21:4).


Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).



Juhani Nikula, 16.5.2012

JESAJAN KIRJA: ISRAEL JA LOPUN AJAN TAPAHTUMAT

Kappaleet Jes.24-27 käsittelevät Jumalan oikeudenmukaista tuomiota kaikkea vääryyttä kohtaan maailmanaikojen lopussa. Samalla kuvataan tämän maailmanajan jälkeen alkavaa ikuista vanhurskauden valtakuntaa. Vaikka tapahtumat koskevat koko maailmaa, kaikki tämä koskee samalla erityisellä tavalla Israelia. Pääosaan nousee Israelin vanhurskas jäännös, joka raskain kokemuksin joutuu elämään läpi Jumalan oikeudenmukaisten tuomioiden ajanjaksot. Keskellä ahdistavia aikoja jäännös saa kuitenkin myös lupauksia eloon jäämisestä ja ennalleen asettamisesta. Aikojen lopussa jäännös tulee kokemaan Herran runsaita siunauksia Siionin vuorella.


Kappaleet 24-27 viittaavat monin kohdin selkeästi viimeisiin aikoihin, jotka ovat vielä nykyään edessäpäin. Tästä huolimatta Juudan (etelävaltion) kokemat tapahtumat 700-500-luvuilla eKr. olivat joiltakin osin esimakua sille, mitä valittu kansa tulee kokemaan lopun aikoina. Aikaisemmat historialliset tapahtumat ovat usein esikuvallisia sille, mitä tapahtuu myöhemmin. Siksi Jesajan lopun aikojen profetiassa on tiettyjä yhtymäkohtia myös tuolloiseen Juudan valtakunnan ajankohtaiseen tilanteeseen.

Jes.24-27 ei esitä tapahtumia kronologisessa järjestyksessä (mikä on melko tavallista Raamatun kirjoissa) vaan ahdistuksen ajat ja tulevan vanhurskauden valtakunnan kuvaukset vuorottelevat ja toistuvat.


Jerusalemin hävitys ja Jumalan tuomio

Jesajan profetia maailman tuhosta (24:1-13) viittaa aikojen lopussa tapahtuvaan Jumalan oikeudenmukaiseen tuomioon. Kyseessä on Jumalan vanhurskauden mukainen viha kaikkea ihmiskunnan syntiä, moraalittomuutta ja jumalattomuutta kohtaan. Ihmiskunta on kautta vuosisatojen ollut tottelematon Jumalaa kohtaan ja Jumala on odottanut aikojen täyttymistä, mutta tämän maailmanajan lopussa Herra vuodattaa vanhurskaan vihansa maan päälle. Tällöin maanpäällinen yhteiskunta lakkaa olemasta. Kyseessä on johdonmukainen lopputulos ihmiskunnan luopumuksesta. Raamattu kertoo näistä tuomion ajoista muuallakin paljon.

Profetiaan sisältyvää kukistunutta kaupunkia (24:10-12) ei nimetä. Yksi mahdollinen tulkinta on, että kyseessä olisi aikojen lopussa tuhoutuva Babylon, kaiken synnin ja pahuuden tyyssija (Ilm.18; Jes.14:3-23). Tulkinta on mahdollinen, koska Babylon kuvaa Raamatussa yleisesti kaikkea pahuutta ja Jumalaa vastustavaa valtakuntaa (Ilm.18:2). Aikojen lopussa kaikki jumalattomuus kohtaa loppunsa.

Toisaalta kukistunut kaupunki saattaa viitata Jerusalemiin, jonne on hyökätty toistuvasti historian kuluessa. Jerusalem tuhottiin vuonna 586 eKr., jolloin Babylonian sotajoukot hävittivät Jerusalemin ja veivät kansan pakkosiirtolaisuuteen (2.Aikak.36:17-21). Jesajan profetiassa viitataan myöhemmin tähän nimenomaiseen tapahtumaan (Jes.39:5-7). Siksi Jesajan kuvaus autiosta kaupungista epäilemättä sopii tähän historian tapahtumaan, jolloin Jerusalemin temppeli ryöstettiin ja lopuksi poltettiin. Jerusalem koki tässä yhteydessä täydellisen raunioitumisen. Tämä tapahtui runsaat sata vuotta Jesajan ennustuksen jälkeen.

Historia on kuitenkin toistanut itseään. Myös Jeesus ennusti satoja vuosia myöhemmin (jolloin pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset olivat rakentaneet Jerusalemin ja sen temppelin uudelleen), että temppeli hajotetaan (Luuk.21:5,6) ja Jerusalem hävitetään (Luuk.19:41-44; 21:20). Tämä tapahtui v. 70 jKr., kun roomalaiset tuhosivat kaupungin ja sen temppelin. Tuolloin juutalaiset häädettiin Juudeasta, joka jäi pakanoiden haltuun (viimeinen juutalaisten kapina kukistettiin v. 135 jKr., jolloin juutalaiset karkotettiin myös Galileasta lähes kokonaan).

Jesajan profetia saattaa viitata kuitenkin myös vielä aikojen lopulla tulevaan hyökkäykseen Jerusalemia vastaan (vrt. Sak.14:1-5). Tuolloin vihollinen kuitenkin tuhotaan nopeasti Jeesuksen saapuessa. Saatana yrittää vielä vankeudestaan päästyäänkin liittolaisineen (Ilm.20:9) vallata Jerusalemin, mutta silloin Saatana tulee lopullisesti kukistetuksi.

Mutta on myös perustellusti esitetty, että nimettömänä kuvattu kukistunut kaupunki (Jes.24:10-12) ei olisi mikään nimenomainen historiallinen kaupunki, vaan vertauskuva jumalattomasta yhteiskunnasta, joka aikojen lopussa kokee Jumalan tuomion. Kyse on tällöin Jumalaa vastustavan valtakunnan kukistumisesta Jumalan vanhurskaan vihan edessä.


Eloon jääneet ja viimeinen ahdistus

Aikojen lopussa Jumala kokoaa Israelin jäännöksen maan ääriltä asti samalla kun jumalattomat tuomitaan (24:14-23). Tälläkin on esikuvana historiassa: Juudan kansa sai luvan palata Jerusalemiin 70 vuoden kuluttua pakkosiirtolaisuuden alkamisesta. Tällöin Israelin paluu Kanaaninmaahan oli kuitenkin vain osittainen, koska huomattavia osin kansasta jäi asumaan muiden kansojen sekaan (mikä on todellisuutta edelleen tänään). Siksi luvatun kansan täydellinen paluu on vielä edessäpäin. Tästä syystä Jesajan tässä kuvaamaa tapahtumaa on vaikea sijoittaa mihinkään muuhun kuin maailmanlaajuiseen viimeisten aikojen ahdistukseen, koska profetia käsittää taivaalla tapahtuvia ihmeitä aurinkoa ja kuuta myöten (tätä on kuvattu lukuisissa muissakin raamatunkohdissa, esim. Jes.13:10, 34:4; Joel 2:10,11; Matt.24:29,30; Ap.t.2:19,20). Aikojen lopulla tapahtuvan paluun jälkeen Herra hallitsee Siionin vuorella ja langettaa ihmiskunnalle viimeiset tuomionsa. Silloin Jumalan vastustajat tuhotaan. Niin Israelin jäännös kuin kaikki muutkin Jumalaan uskovat lunastetut tulevat elämään ikuisessa valtakunnassa.

Korkeuksissa olevien joukkojen ja maallisten kuninkaiden (Jes.24:21,22) tuomio saattaa viitata niiden kukistumiseen Jeesuksen toisen tulemisen yhteydessä (Ilm.19:11-21). Kyseessä on hetki, jolloin kaikki Jumalaa vastustavat voimat vangitaan ja perustetaan tuhatvuotinen valtakunta, jossa Jerusalemin ja Siionin vuoren asema maailman keskuksena toteutuu (24:23; Sak.14:1-21).


Lunastettujen kiitoslaulu

Jumalan tuomioiden jälkeen lunastetut laulavat kiitos- ja ylistyslaulua (Jes.25:1-26:6). Jeesuksen paluun jälkeen pelastuneet iloitsevat saamistaan Jumalan siunauksista. Kaikki kärsimys katoaa kun Herra pyyhkii pois kaikki kyyneleet ja hävittää kuoleman. Kaikki on tapahtunut Jumalan nimenomaisen suunnitelman mukaisesti (25:1). Jumalan teoissa ei ole koskaan mitään sattumanvaraista vaan ne ovat harkittuja, varmoja ja luotettavia.

Aikaisemmin mainittu kukistunut kaupunki (24:10-12) saattoi olla maan päällä sijainnut kaupunki, mutta tässä mainittu raunioitunut kaupunki (25:2) tuskin tarkoittaa mitään nimenomaista historian kaupunkia. Kyseessä lienee kielikuva maanpäällisestä yhteiskunnasta, joka katoaa Jumalan luodessa uuden valtakunnan. Vahvimmatkin maalliset vallat joutuvat lopulta taipumaan ja kumartumaan kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Tämä toteutuu konkreettisesti aikojen lopulla. Mutta myös Juudan valtakunnan historiassa oli todellisuutta se, että militaristiset suurvallat joutuivat olemaan alamaisia Jumalan tahdolle. Ne eivät kyenneet kukistamaan Juudaa silloin kun se turvautui Herraan (vrt. 25:3-5; 37:35-38). Vain kaupunki, jonka asukkaat luottavat Herraan, kestää. Ja toisaalta jokainen kaupunki, joka luottaa vain omiin voimiinsa, kaatuu.

Jesaja palaa jälleen Jeesuksen paluun jälkeisiin tapahtumiin Siionin vuorella (25:6-10). Jo aiemmin hän on kertonut myös pakanakansojen saapuvan sinne (2:1-4). Kyse on ajasta, jolloin kansojen yltä poistetaan verho, joka on sokaissut ne näkemästä Jumalan tahtoa ja suunnitelmia.

Ilmeisesti viittaus Moabiin (25:10-12) ei tässä yhteydessä tarkoita kirjaimellisesti Moabin valtakuntaa (yhtä Juudan naapurivaltiota), vaan yleensä Jumalaa vastustavia maailman valtakuntia, jotka tulevat kukistumaan. Moabin linnoitetut kaupungit saattoi Jesajan aikoihin nähdä paljain silmin Jerusalemista, mutta lopulta kaikki maallinen mahti (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, kulttuurinen) ylivalta sortuu Jumalan edessä. Siksi kestävä valta ja voima asuvat pelkästään tulevassa kaupungissa (26:1-6; Ilm.21:2).


Jäännöksen rukous keskellä ahdistusta

Herralle uskollinen jäännös ilmaisee rukouksessaan luottamusta Herraa kohtaan samalla kun se kärsii keskellä suurta ahdistusta ennen kuin sitä on kerätty yhteen (26:7-19). Israelilla on lunastuksen toivo vaikka se kokee raskaita koetuksia. Ahdistus kestää vain määräajan ja tuomio tapahtuu hetkessä. Mutta sen jälkeen koittaa pelastuneille ihmisille vapautus. Tämän maailmanajan lopulla tapahtuu kuolleiden ylösnousemus (26:19; Ilm.20:4-6,13), jonka jälkeen tapahtuu tuomio (vrt. Dan.12:2). Lunastetuille ylösnousemuksen toivo on rohkaisuna vaikeina aikoina.


Viimeinen tuomio ja Israelin paluu

Aikojen lopussa Jumalan vastustajat tuomitaan (26:20-27:1). Kyseessä on sekä jumalattomien ihmisten että Jumalaa vastustavien henkivaltojen tuomiosta. Mytologiset viittaukset tarujen hirviöihin (Leviatan) eivät tarkoita, että Jesaja olisi uskonut niihin vaan että hän tunsi nämä tarinat ja käytti niitä vertauskuvallisesti. Kyse on Jumalan vastustajien tuhosta, vaikka nämä ovat Jumalan salliman ajan voineet toimia maailmankaikkeudessa. Saatanan lankeemus ennen maailmanaikojen alkua (vrt. 14:11-21; Hes.28:12-19) oli lopullinen eikä hänellä ollut kuin Jumalan antama määräaika ja Jumalan asettamat rajat (vrt. Job 1:12; 2:6) toimia Jumalan vastustajana. Hänen tuhonsa oli kuitenkin sinetöity jo hänen lankeemuksestaan asti.

Aikojen lopussa Israel, Jumalan viinitarha, lunastetaan (27:1-13). Israel on jälleen hedelmällinen ja se palvelee Jumalaa Jerusalemissa. Jumalaa vastustavat voimat vallat on tuhottu (27:10,11). Kaikkialta luvatun kansan jäsenet palaavat Jerusalemiin ja Siionin vuorelle. Tuolloin kaikki Jumalan Israelille antamat lupaukset täyttyvät. Mutta on painotettava, että Jumalan siunaukset Israelille tulevat Jesajan mukaan siunaukseksi kaikille kansoille (2:2-4). Tämä on ollut Jumalan suunnitelma jo ennen kuin Hän kutsui Abrahamin (1.Moos.12:3).


Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).



Juhani Nikula, 18.4.2012

JESAJAN KIRJA: ENNUSTUKSIA ERI KANSOISTA

Eri kansoja koskevat ennustukset (Jes.13-23) on nähtävä läheisessä suhteessa Juudan kuningaskunnan ajankohtaiseen tilanteeseen, jota kirjan aikaisemmat luvut (1-12) ovat kosketelleet. Runsaan sadan vuoden aikana Jesajan ajasta (n. 740-680 eKr.) Juudan tuhoutumiseen (586 eKr.) asti tapahtui naapurivaltakunnissa merkittäviä poliittisia muutoksia: kuninkaita ja kuningaskuntia nousi ja tuhoutui. Juudan ja Jerusalemin asukkaat olivat tietoisia asemastaan Jumalan valittuna kansana, jonka kautta Siion perustetaan tulevaisuudessa uudelleen. Tätä taustaa vasten myös naapurikansoja koskevat ennustukset olivat heille tärkeitä. Vaikka Assyria oli Jesajan aikana ja myös vähän aikaa hänen jälkeensä suurin välitön uhka Juudalle, tässä jaksossa pääpaino on muissa kansoissa.

Koko 11 kappaleen jaksossa (Jes.13-23) korostuu Jumalan kaikkivaltius ja herruus. Nimi ”Herra Sebaot” (kirjaimellisesti ”sotajoukkojen Jumala”) esiintyy tässä jaksossa 23 kertaa. Jo saadessaan kutsun profeetaksi Jesaja oli tunnistanut nähneensä ”Herran Sebaotin” (6:5). Herra Sebaot käytti Assyriaa oikeudenmukaisen tuomionsa välikappaleena, mutta Jumalan tuomioista huolimatta juuri Hänessä oli varmuus ikuisen valtakunnan perustamisesta. Vaikka kansan nykyhetki oli ankea, toivon varassa oleva tulevaisuus oli lohdullinen.

Herran suunnitelmat ja tarkoitusperät tulevat toistuvasti ilmi ennustuksissa eri kansoista. Jumalan tuomiot eivät kohtaa kansoja sattumalta vaan jumalallisen suunnitelman mukaisesti. Ikuinen periaate on se, että jumalattomuuteen liittyvästä ylpeydestä ja ylimielisyydestä seuraa Jumalan rangaistus riippumatta siitä, oliko kyseessä Juuda, Israel, pakanalliset valtakunnat tai jopa yksityishenkilö (Sebna, 22:15-19). Kukaan ylpeä yksilö tai valtakunta ei voi paeta Jumalan oikeudenmukaista vihaa.


Babylonin ja sen ruhtinaan tuomio

Jaejakson kaikkein yksityiskohtaisin kuvaus kohdistuu Babylonin ja sen kuninkaan tuomioon (13:1-14:27). Babylonia oli ikivanha valtakunta Mesopotamiassa, joka mainitaan jo Raamatun alkulehdillä (1.Moos.10:6-10; 11:9). Valtakunta nousi ja taantui vuosisatojen aikana. Vanhan Babylonian tunnetuimpia henkilöitä oli n. v. 1792 eKr. valtaan noussut kuningas Hammurabi, joka loi suuren valtakunnan. Hammurabi oli juonikas, taitava ja häikäilemätön johtaja, joka loi verisissä sodissa Babyloniasta suuren imperiumin. Hammurabi tunnetaan ehkä parhaiten lakikokoelmastaan, jota pidetään ensimmäisenä kirjoitettuna lakina. Hammurabin laki pohjautui pitkälti koston periaatteeseen, joka oli tuohon aikaan yleinen. Hammurabin valtakunta jäi lyhytaikaiseksi ja heikkeni huomattavasti hänen kuolemansa jälkeen.

Babylonian pääkaupunki Babylon oli Lähi-Idän tärkeimpiä kaupunkeja vuosisatojen ajan. Kaupunki sijaitsi Eufratin varrella n. 100 kilometrin päässä nykyisestä Bagdadista. Kaupungin oletetaan olleen ensimmäinen, jossa on ollut yli 200 000 asukasta. Nebukadnessar II:n aikana (vv. 605-562 eKr.) Babylonin ympärille rakennettiin kolminkertainen muuri.

Jesajan aikana Uus-Babylonian valtakunnan kukoistus oli vasta edessäpäin, mutta kuningas Hiskian aikana Jesaja jo ennusti Juudan tulevan pakkosiirtolaisuuden (39:1-8). Tästä syystä Jesajan kirjalla oli erityistä merkitystä niille ihmisille, jotka paljon myöhemmin selvisivät Jerusalemin tuhosta vuonna 586 eKr. Kuten Jumala käytti jumalatonta Assyriaa rangaistakseen Israelia (pohjoisvaltiota), Hän tulisi käyttämään myös jumalatonta Babylonia puhdistaakseen Juudaa (etelävaltiota) sen synneistä. Pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen juutalaiset olivat jo nähneet Assyrian kukistumisen, joten he saivat Jesajan profetiasta vahvistuksen sille, että myös Babylonia tulee kukistumaan (14:22,23).

Vaikka jaksossa mainitaan Babylonin kuninkaan kukistuminen (14:3-21), kuningasta ei sen kummemmin identifioida. Jakeiden tulkinta on aiheuttanut paljon pohdintaa. Kyseessä on toisaalta yleinen periaate, jonka mukaan kukaan yksilö tai mikään valtakunta, joka asettaa itsensä Jumalan yläpuolella, ei kestä vaan tulee kukistumaan. Herra Sebaot on kaikkien yläpuolella. Toisaalta yritykset varmuudella samaistaa ”Babylonin kuningasta” kehenkään historian henkilöön ovat epäonnistuneet. Niinpä ”Babylonin kuningas” näyttäisi edustavan Jumalaa vastustavaa voimaa, Saatanaa (1.Moos.3:1; ilmeisesti profeetta Hesekielin valitusvirsi Tyroksen kuninkaasta, Hes.28:11-19 on myös kuvaus Saatanasta). Jumalan vastustajan valta ulottuu kaikkiin yksilöihin ja valtakuntiin, jotka vastustavat Jumalaa ja jotka tuomitaan aikojen lopulla. Babyloniin liitetään Sodoman ja Gomorran kaltainen kohtalo (Jes.13:19). Näitä kaupunkeja ei koskaan rakennettu uudelleen. Babylonin kuninkaan kukistuminen merkitsee myös kaikkien niiden tuhoa, jotka ovat liittyneet häneen. Babylonin tuho tulee olemaan lopullinen (13:20-22; 14:22,23; Jer.50:39,40; Ilm.18:1-24).

Samaan aikaan (viimeisinä aikoina) tapahtuu kuitenkin Jaakobin eli Israelin ennallistaminen ja kuningaskunnan perustaminen uudelleen (Jes.14:1,2,32) pääkaupunkinaan Siion eli Jerusalem (2:1-5). Hallitsijana tulee olemaan vanhurskas Daavidin jälkeläinen (9:5,6; 11:1-10; 16:5). Niinpä jakso Jes.13-23, joka käsittelee pääosin naapurivaltakuntien kohtaloa, on nähtävä Israelin tulevaa toivoa vasten. Vaikka Israel on väliaikaisesti tuomittu, se on silti Herran oma kansa (19:25). Lopulta myös muut kansat saavat suojan sen keskuudesta (14:1; 19:23-25; 66:23; Sak.8:20-23; 14:16). Lupaukset ennallistamisesta ovat olleet Israelin kansalle toivona ja lohdutuksena aina kun Jumala on oikeudenmukaisuudessaan rangaissut kansaansa.

Tässä yhteydessä Jesaja ennustaa myös Assyrian armeijan tuhon (14:24-27). Profetioita ei ole esitetty niiden toteutumisen kronologisessa järjestyksessä. Jesajan elinaikana uhka tuli juuri Assyrian taholta, joten siinä vaiheessa asia oli ajankohtainen. Sekä Assyria että Babylonia olivat Mesopotamian alueen suurvaltoja, joten Jesajan ennustus myös Assyrian tuhoutumisesta oli luontevaa juuri Babylonian tuhon ennustuksen yhteydessä.


Filistean kaatuminen ja tulevaisuus ilman toivoa

Babylonian tuhoutumisen jälkeen Jesaja ennustaa Filistean kukistumisen (14:28-32). Filistealaiset asuivat Kanaaninmaan etelärannikolla israelilaisten saapuessa alueelle. Filistealaiset hallitsivat rannikkotasangolla viittä kaupunkia (Gaza, Askelon, Ashdod, Ekron ja Gat), jotka olivat ilmeisesti hyvin itsenäisiä. Filistealaiset olivat pitkään alueen ainoa kansa, joka osasi takoa rautaa (1.Sam.13:19-21). Kuningas Saulin aikana israelilaiset nousivat kapinaan filistealaisia vastaan. Sotatila jatkui kuitenkin melkein koko ajan filistealaisten ja israelilaisten välillä.

Filistealaisten aluetta kutsuttiin Filistiaksi, mutta nimi muuttui Rooman alaisuudessa Palestiinaksi. Filistealaiset eivät kuitenkaan ole nykyisten palestiinalaisten esi-isiä.


Moabin rangaistus sen ylpeyden tähden

Seuraavaksi Jesaja ennustaa Moabin rangaistuksen (15:1-16:14). Moabilaiset olivat israelilaisten lähisukulaisia, joiden kantaisä oli Abrahamin veljenpoika Loot (1.Moos.19:37). Moabin kieli oli heprean läheinen sukukieli. Moabin alue oli Kuolleen meren itäpuolella nykyisessä Jordaniassa. Jeesuksen yksi esiäiti oli moabilainen Ruut (Matt.1:5).

Erityiseksi Jesajan profetian Moabin kohtalosta tekee se, että Jesaja selvästikin oli itse järkyttynyt Moabin tulossa olevasta tuhosta (Jes.15:5). Kuitenkin Moabin tuho johtuu sen omasta ylpeydestä (16:6). Moab ei ollut suurvalta kuten Babylonia, mutta sen sydän oli yhtä kaukana Jumalasta. Siksi Moab itse sai aikaan Jumalan tuomion.


Syyrian ja Israelin kohtalo

Jesaja ennustaa tämän jälkeen rangaistuksen Syyrialle eli pääkaupungin mukaan Damaskokselle ja Israelille eli pohjoisvaltiolle (Jes.17:1-14). Taustalla oli Syyrian (Aramin) ja Israelin (pohjoisvaltion) liittoutuminen ja hyökkäys Juudaa vastaan kuningas Ahasin aikana (Jes.7:1). Hyökkäyksen tarkoituksena oli pakottaa Juuda mukaan Assyrian vastaiseen liittoon. Syyria oli jumalaton pakanavaltio ja myös Israelin hengellinen elämä oli tosiasiassa muuttunut epäjumalanpalvonnaksi. Kumpikin valtakunta tuli lopulta kukistumaan Assyrian hyökkäyksessä. Jälleen näemme Jumalan käyttävän jumalattomia kansoja täyttämään Hänen tarkoituksiaan. Kuten Herra asettaa rajat pauhaavalle merelle, Hän hallitsee myös historian kulkua. Suurinkin maallinen valtakunta on lopulta Hänelle alamainen (17:12-14).


Herran vastaus Nubian lähettiläille

Jesajan sanoja Nubialle (Kus, Etiopia; 18:1-7) ei nimenomaisesti ole mainittu ennustuksiksi, kuten muille kansoille jaejaksossa Jes.13-23. Kuitenkin kyseessä on tuomion sana myös tälle kansalle (18:5,6). Kyseinen alue oli nykyisen Egyptin eteläpuolella, ilmeisesti käsittäen suunnilleen nykyisen Sudanin, Etiopian ja Somalian alueet. Asukkaat olivat selvästikin mustaa rotua. Kahdeksannella vuosisadalla eKr. Egyptiä hallitsi tietyn ajan etiopialainen dynastia. Jae 18:7 viittaa alueen asukkaiden aikojen lopulla palvelevan Herraa Sebaotia. Kyseessä lienee aika, jolloin kaikista kansoista tullaan palvelemaan Herraa Siionin vuorella (vrt. 19:23-25).


Egypti tunnustaa Herran Sebaotin

Tämän jälkeen Jesaja lausuu ennussanat Egyptille (19:1-25). Egypti oli ollut israelilaisten orjuuttaja noin 400 vuoden ajan, jonka jälkeen Israel lähti Egyptistä Mooseksen johdolla Herran voimatekojen myötävaikutuksella. Egyptillä oli näin historiallisista syistä erityistä merkitystä Israelin näkökulmasta. Toisaalta Egypti oli vuosituhantinen suurvalta poliittisessa ja kulttuurisessa mielessä. Historian aikana se oli kokenut nousu- ja laskukausia. Kyseessä oli toisaalta pakanallinen valtakunta, joka juuri jumalattomuutensa vuoksi saa kokea Jumalan tuomion (19:1-17).

Niinpä ovatkin erityisen merkille pantavia lupaukset, jotka annetaan Egyptille – ja lopulta myös Assyrialle (19:18-25). Egypti, joka oli vuosisatoja sortanut israelilaisia, kääntyykin palvelemaan Herraa. Myös Assyria, joka Jesajan aikana uhkasi Juudaa, saa kokea runsaan hengellisen siunauksen. Jesajan aikalaisille nämä lupaukset poliittisille vihollisille olivat radikaaleja. Kyseessä on jälleen ennustus aikojen lopusta, jossa Israel tulee olemaan siunauksena koko maailmalle. Ottaen huomioon nykyisen uskonnollisen tilanteen koko tällä nykypäivän alueella Egyptistä Irakiin, tulee muutos olemaan valtava.

Lupausten jälkeen Jesaja kuitenkin uudelleen ennusti tuomiota Egyptille ja Nubialle (Kusille, Etiopialle; 20:1-6). Jesajan kolmivuotinen alastomuus oli enteenä sille, mitä tapahtui Filistean kaupungille Asdodille v. 711 eKr., jonka jälkeen Assyria uhkasi suoranaisesti myös Egyptiä.


Babylonin kukistuminen

Jakeet 21:1-10 kohdistuvat jälleen Babylonian tuomioon. Babylonian valtakunta koki vuosisatojen myötä useita nousukausia, jonka jälkeen valtakunta taantui. Tämä Jesajan ennustus saattaa tarkoittaa vuotta 539 eKr., jolloin Persian (Meedian, 21:2) kuningas Kyyros kukisti Babylonian. Tällä oli merkitystä myös Juudan kansalle, joka samalla vapautui pakkosiirtolaisuudestaan Babyloniassa (2.Aikak.36:22,23).


Edomin ahdistus

Jakeet 21:11,12 kohdistuvat Edomiin (vaikka sitä ei nimenomaisesti tekstissä mainita, mutta joka käy ilmi alkukielen sanaleikistä: Duma = Edom), joka sijaitsi Kuolleen meren eteläpuolella Moabista ja Juudasta etelään. Edomilaiset olivat Jaakobin veljen Esaun jälkeläisiä (1.Moos.36). Aikojen saatossa edomilaiset lakkasivat olemasta kansa ja sulautuivat juutalaisiin.


Arabian kohtalo

Assyrian kuningas Sargon II hyökkäsi Arabian pohjoisia heimoja vastaan v. 715 eKr., minkä Jesaja ennusti näkynä arabiheimoista (Jes.21:13-17). Vuoden ajan Arabian palkkasoturit tekivät vastarintaa assyrialaisille, mutta kukistuivat sen jälkeen.


Ennustus Juudasta

Tämän jälkeen Jesaja ennusti jälleen Juudasta (22:1-25). Kyseinen ennustus ilmeisesti koskee tapahtumia sen jälkeen kun Juuda oli pelastunut Assyrian kuninkaan Sanheribin hyökkäyksestä v. 701 eKr. Huolimatta Herran Sebaotin ihmeellisestä avusta vihollista vastaan (37:36-38) Juudan kansa ei kuitenkaan tuntenut kiitollisuutta Herraa kohtaan. Juuda oli siksi lopullisesti tuomittu, mikä tapahtui Babylonian tuhotessa Jerusalemin v. 586 eKr.

Jumala kuitenkin katsoo ihmisiä myös yksilöinä (22:15-25). Esimerkkinä on ylpeä Sebna, joka tulee kokemaan tuomion, ja vanhurskas Eljakim, joka korotetaan.


Tyroksen tuomio ja elpyminen

Jesajan viimeinen ennustus kohdistui Tyrokseen (23:1-18). Tyros ja Siidon olivat Foinikian (nykyisen Libanonin alueen) vauraita satamakaupunkeja, jotka kävivät tuottoisaa kauppaa koko Välimeren alueella. Vuosisatojen myötä Tyros ja Siidon ovat joutuneet eri suurvaltojen alaisuuteen. Vuosina 705-701 eKr. Sanherib hyökkäsi Tyrosta vastaan, joka kukistui pitkän saarrostuksen jälkeen. Myös Tyros tulisi ulkonaisesti elpymään ja vaurastumaan (23:15-18). Tyros ei kuitenkaan tämän ennustuksen mukaan tule kokemaan hengellistä herätystä, mutta sen rikkaus tulee aineelliseksi siunaukseksi Jerusalemille (23:18).


Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994). 




Juhani Nikula, 4.4.2012

JESAJAN KIRJA: JUUDAN VALTAKUNNAN NÄKYMIÄ

Jesajan kirjan luvuissa 7-12 ilmoitetaan Juudan (eteläisen valtakunnan) sekä vallitsevia että tulevia näkymiä. Luvut käsittävät samalla myös messiaanista profetiaa, jotka ennustavat tulevaa Lunastajaa ja Hänen valtakuntaansa. Tämän päivän ihmisen kannattaa panna merkille yksi tärkeä näkökulma: vaikka nykyään on mahdollista nähdä ennustusten liittyminen eri aikakausiin, Jesajan aikalaiset tuskin kykenivät näkemään profeetan ennustuksia tällä tavalla. Tuolloin ennustukset nähtiin ajankohtaisina asioina, joiden tähtäyspiste ei ollut kovin kaukana silloisesta hetkestä.



Syyrian ja Isrelin hyökkäys

Juudan kuningas Ahasin aikana valtakunta oli poliittisesti erittäin kriittisessä tilanteessa. Vallitsevassa uhkaavassa tilanteessa Jesaja antaa Ahasille rohkaisevan profetian, jonka mukaan Juuda tulee selviytymään Syyrian ja Israelin (pohjoisen valtakunnan) hyökkäyksestä (Jes.7:1-16). Tuossa vaiheessa Syyrian kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah olivat liittoutuneet tarkoituksenaan valloittaa Jerusalem, Juudan pääkaupunki. Poliittisen tilanteen taustalla oli Assyrian suurvallan vuonna 734 eKr. naapureilleen aikaansaama välitön vaara. Assyria oli aiemmin samana vuonna hyökännyt rannikolla Filistean alueelle (huom! Juuda oli sisämaavaltio, jolloin se ei ulottunut Välimeren rannikolle asti). Siinä vaiheessa kuninkaat Resin ja Pekah päättivät liittoutua Assyriaa vastaan pyrkien painostamaan myös Juudan mukaan liittoon. Ahas kuitenkin kieltäytyi liitosta heidän kanssaan, jolloin Syyria ja Israel julistivat sodan Juudalle. Kriisin taustalla oli siis monimutkainen poliittinen tilanne.

Ahas ja hänen kansansa olivat peloissaan Syyrian ja Israelin odotettavissa olevan hyökkäyksen vuoksi. Silloin Jesaja saapuu tuomaan Ahasille sanoman Jumalalta. Ahas oli ilmeisesti tutkimassa kaupungin vesihuoltoa Jerusalemin ulkopuolella (7:3) osana suunniteltua puolustustaistelua naapurivaltojen hyökkäystä ja mahdollista piiritystä vastaan. Jesajan profeetallinen neuvo tuona kriittisenä hetkenä oli, että Ahasin ei tule pelätä Resiniä ja Pekahia eikä edes ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin heitä vastaan, koska vähän ajan kuluttua niin Syyria kuin Israel tullaan hävittämään. Syyria ja Israel eivät kyenneetkään valloittamaan Jerusalemia (2.Kun.16:5). Todellinen vaara ei Jesajan mukaan tule Syyrian ja Israelin taholta vaan Assyriasta (vrt. 5:26; 7:17-8:8). Jesaja kehottaakin Ahasia turvautumaan Herraan (7:11).

Profeettojen yksityiselämässä oli monesti asioita, joilla oli symbolisesti profeetallista merkitystä. Jesajan pojan nimi Sear-Jasub merkitsee ”jäännös palaa takaisin” (7:3). Nimi on arvoituksellinen ja sitä on tulkittu ainakin kahdella tavalla. Asiayhteys tuntuisi viittaavan varoitukseen, jonka mukaan uhkaavassa tilanteessa kansaa ja sen johtajia kehotetaan palaamaan luopumuksesta Herran luo. Toisaalta nimi voi viitata kauemmas tulevaisuuteen (lähes 200 vuoden päähän), jossa Juudan kansa palaa pakkosiirtolaisuudesta takaisin Jerusalemiin.

Jesajan mukaan Ahasin tuli turvautua Jumalaan pyytämällä tältä merkkiä (7:11). Kyseessä lienee ollut samankaltainen tilanne, jossa Gideon oli pyytänyt Herralta merkkiä uskonsa vahvistukseksi siitä, että Herra todella lähettää hänet vapauttamaan kansan vihollisen käsistä (Tuom.6:14,17,36-40). Ahas on sinänsä saattanut ajatella merkin pyytämistä Herran tarpeettomana koettelemisena (5.Moos.6:16; vrt. Matt.12:38-42), mutta ilmeisesti kuningas ei muutenkaan ollut halukas etsimään johdatusta Jumalalta Gideonin tavoin, vaan luotti omaan viisauteensa.

Jesajan moniselitteinen vastaus Ahasille (7:13-16) pitää sisällään myös messiaanisen profetian, jonka mukaan Lunastaja tulisi syntymään neitsyestä (7:14; toisen tulkinnan mukaan ”nuori nainen”). Itse asiassa tuleva Messias on Ahasin jälkeläinen, Daavidin kuningassuvun jäsen, joka tulisi merkitsemään Jumalan syntymistä ihmiseksi. Matteus viittaa tähän profetiaan (Matt.1:23) Jeesuksen synnyttyä neitsyt Mariasta. Vertauskuvallinen Messiaan nimi ”Immanuel” tarkoittaa ”meidän kanssamme on Jumala”.


Assyrian hyökkäys ja tuleva lunastus

Profeetallisen neuvon mukaan Juudan ei siis tullut pelätä Syyrian ja Israelin hyökkäystä, mutta sen sijaan tulossa oleva Assyrian hyökkäys oli todellinen uhka myös Juudan tulevaisuudelle (Jes.7:17-8:10). Kuningas Ahas noudatti (ilmeisesti reaalipoliittisista syistä) ystävällistä politiikkaa Assyrian kanssa (2.Kun.16:7-9), jossa kuninkaana oli Pul (Tilgatpilerser III). Tämän näennäisesti järkevän politiikan seuraukset olivat kuitenkin vakavampia kuin oli ollut kriisi, jossa Salomon jälkeinen valtakunta oli jakautunut kahtia Israeliksi ja Juudaksi (7:17). Juudan naapurivaltioiden Israelin ja Syyrian osaksi tuleekin täydellinen luhistuminen (8:4). Myös Juuda joutuu ahdinkoon (se tulee vertauskuvallisesti vajoamaan tulvaan kaulaan saakka, 8:8), mutta Jesaja ei ennusta vielä tässä vaiheessa Juudan kansallista tuhoa. Silti jumalattoman Assyrian valtapiirin kasvaminen aiheuttaa Juudan kansakunnalle ongelmia. Kysymys oli: voiko Jumala sallia valitun kansansa joutua pakanavallan alamaisuuteen? Jumala on tosin selvästi sallinut Juudan joutua ahdinkoon (8:9-23). Juudan kansa ei kuuntele Jumalan profeettaa vaan kääntyy pahojen henkien puoleen (8:19) vaikka se on nimenomaan kiellettyä laissa (5.Moos.18:14-22). Siksi Jumala joutuu ojentamaan valittujaan ahdistuksen kautta.

Jesajan vaimo oli myös profeetta (alkutekstin tulkinnan mukaan; tämä näkyy erityisesti siinä, että hänen lapsillaan oli profeetalliset nimet). Jesajan pojan nimi ”Maher-Salal-Has-Bas” on käännettynä ”pakene, saalis, ryöstäjä lähenee” (8:1-4). Nimi viittaa Assyrian tuhoisaan hyökkäykseen.

Profeetan julistus on kaksitasoinen: se kertoo sisäkkäin ensinnäkin Juudan kansallisesta senhetkisestä ahdistuksesta Assyrian tulevan hyökkäyksen edessä ja toiseksi tulevasta Lunastajasta. Tuleva hallitsija on esitelty aluksi nimellä Immanuel (7:14), joka tarkoittaa ”meidän kanssamme on Jumala.” Juudan jumalaton kuningas Ahas ei kyennyt ymmärtämään tämän merkin sisältöä, jonka toteutumiselle Jesaja ei kertonut ajankohtaa. Luultavasti tämä lupaus jäi epäselväksi koko kansalle, joka oli peloissaan kansallisen hädän keskellä (ehkä he sekoittivat Immanuelin, 7:14, Jesajan poikavauvaan, 8:3). Assyrialaisten hyökkäys (8:5-10) oli epäilemättä uhkaava, mutta kuitenkaan Juuda ei tule profetian mukaan tuhoutumaan. Näiden lupausten keskellä oli kuitenkin lupaus tulevasta, paljon suuremmasta lunastuksesta (9:1-6). Tulevan lunastuksen toteuttaa daavidilainen poikalapsi, joka on ”Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” Tuleva Lunastaja perustaa valtakunnan, joka tulee elämään ikuisessa rauhantilassa. Tulevan valtakunnan luonnetta on kuvattu myöhemmin (11:1-10), jolloin käy lopullisesti selväksi, että valtakunta ei ole luonteeltaan inhimillinen vaan jumalallinen. Tulevassa valtakunnassa hallitsija on vanhurskas, kaikkitietävä ja kaikkivaltias.


Efraimin, Syyrian ja Assyrian tuomio

Assyria tulee siten hyökkäämään Juudaan mutta ei pysty kukistamaan sitä. Sen sijaan Efraimia (Israelia) ja Syyriaa kohtaa tuho ja Jumalan tuomio. Lopulta myös omaan voimaansa luottava Assyrian suurvalta tulee kokemaan Jumalan tuomion (9:7-10:34). Assyrialaiset luottivat pelkästään omaan voimaansa eivätkä pelänneet Jumalaa. Kuitenkin jokainen pakanahallitsijakin saa valtansa Jumalalta, jolloin Herra voi käyttää täysin jumalattomia ihmisiä täyttämään Hänen tahtoaan. Assyria on kuin ”sauva” kaikkivaltiaan Jumalan kädessä (10:5). Pakanavaltakunnan välityksellä Jumala toteuttaa tuomionsa myös Siionin vuorta ja Jerusalemia kohtaan (10:6,12), jonka jälkeen Jumala selvittää välinsä jumalattoman Assyrian kanssa. Assyria on lopultakin täysin Jumalan vallan alainen: työväline ei todellakaan heiluta käyttäjäänsä vaan päinvastoin! Jumala on käyttänyt Assyriaa eikä Assyria Jumalaa. Siksi Juudan ei tullut pelätä Assyriaa (10:24). Assyria tuo kyllä Jumalan tuomion Jerusalemille, mutta Jumala ei salli Assyrian tuhota sitä. Se tosiasia, että pakanallinen suurvalta oli täysin Jumalan valvonnan alainen, muodostaa perustan toivolle, joka on Jumalaan luottavalla ihmisellä.

Raamatussa toistuu ajatus, jonka mukaan Israelista pelastuu ”jäännös” (10:20-22; Room.9:27). Jesajan pojan nimikin oli tässä suhteessa enteellinen (7:3, Sear-Jasub). Kyseessä on toisaalta koetus, koska luvattua kansaa seulotaan ankarasti, mutta toisaalta kyseessä on ennen muuta lupaus, joka toteutuu aikojen lopussa (”sinä päivänä”, 10:20).


Tuleva rauha ja siunaus

Jesajan aikalaisten kokemukset olivat ahdistavia ja synkkiä. Juudan hallitsijana oli jumalaton Daavidin jälkeläinen (kuningas Ahas) ja Jerusalemissa oli altistuttu pakanalliseen assyrialaiseen jumalanpalvelukseen (2.Kun.16:1-4). Tuossa vaiheessa Jumalan uskollisen jäännöksen ahdistus oli huipussaan odotettavissa olevan Assyrian hyökkäyksen edessä. Tässä yhteydessä Jesaja profetoi vapautusta ahdistajasta ja ennustaa tulevasta toivosta, rauhan valtakunnasta (11:1-12:6). Jesajan profetiassa ovat sisäkkäin Juudan pelastuminen Assyrian uhasta ja lopun aikoina toteutuva messiaaninen rauhan valtakunta. Vastakohtana jumalattomalle kuningas Ahasille tulisi tulevassa valtakunnassa (johon Jesaja on viitannut jo aiemmin, 2:1-5) hallitsemaan vanhurskas Daavidin jälkeläinen. Toisin kuin oli laita väliaikaisessa Juudan valtakunnassa ajanjaksolla 900 - 600 eKr., tulisi lupauksen mukaan toteutumaan aikojen lopussa maailmanlaajuinen ja ikuinen valtakunta. Silloin Jumalan tunteminen täyttäisi koko maailman. Koko maailmassa vallitsee vanhurskaus. Oikeudenmukainen hallitsija tuhoaa sanallaan kaikki väärintekijät (11:4). Vanhurskaus muuttaa jopa eläinmaailman käyttäytymisen (11:6-8)! Siionin vuorta kohtaan ei enää hyökätä eikä sitä yritetä valloittaa, koska se on silloin maailmanlaajuisen hallinnon ja rauhan keskus (2:2,3; 11:9,10).

Jesaja palaa jälleen ajatukseen luvatun kansan paluusta, exoduksesta (11:11-16). Jumala auttaa yliluonnollisesti kansaansa (kuten kuivattamalla Eufrat-joen, 11:15). Israel oli jo aiemmin palannut maahansa Egyptistä, jolloin Herra oli johdattanut kansan meren poikki kuivaa maata pitkin (2.Moos.14:29). Paluu luvattuun maahan tulisi toistumaan kansan historiassa.

Kappale 12:1-6 ilmaisee tulevan valtakunnan kansalaisten ylistystä ja kiitollisuutta. Jumala on luonut Siionin asuinpaikakseen. Silloin Häntä kunnioitetaan Israelin Pyhänä. Juutalaisten lehtimajanjuhlaan tuli myöhemmin kuulumaan rituaali, jossa Siiloan lähteeltä tuotiin vettä alttarille, mikä kuvasi Jumalan vesien pelastavaa virtaa. Ilmeisesti juuri tässä tilanteessa Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” (Joh.7:37). Jeesus onkin Hän, joka tuli Jumalan luota pelastajaksi koko maailmalle.


Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).




Juhani Nikula, 21.3.2012

JESAJAN KIRJA: JOHDANTO

Jotta Jesajan kirjan sanomaa voi ymmärtää oikein, on tunnettava riittävästi historiallista tilannetta, jossa profeetta toi esille sanomansa. Jesajan kirjan osalta tämä tarkoittaa ennen muuta Juudan (eteläisen valtion) valtakunnan poliittisen ja sosiaalisen kehityksen tuntemista. Jesajan kirjan kirjoittamisen aikajakso käsittää kymmeniä vuosia, joten Juudan suhteet sen lukuisiin naapurivaltakuntiin ehtivät ajan myötä muuttua. Keskellä historiallisten tapahtumien myllerrystä Jesaja julistaa myös ajatonta sanomaa, jonka toteutumisen hän näki ennalta satoja ja paikoitellen jopa tuhansia vuosia ennen itse tapahtumia. Osa Jesajan sanomasta on vielä nykyäänkin tulevaisuutta. Paikoitellen on myös haasteellista pystyä tulkitsemaan, mitkä tapahtumat ovat jo toteutuneet ja mitkä ovat vielä tulevaisuutta. Tulkintaa ei helpota värikäs kuvakieli, joka on erittäin tavallista profeettakirjallisuudessa.




Vanhan liiton profeettojen rooli

Profeetta-sanan alkujuuri tarkoittaa hepreassa (nabi) lähinnä ”puhujaa.” Profeetan tehtävä vanhassa liitossa oli puhua Herran nimessä. Usein profeetta julisti Israelin kansalle parannuksen sanomaa. Niinpä profeetan tuli varoittaa ja neuvoa Israelin kansaa Jumala antamin varoituksen ja neuvon sanoin (vrt. Jes.6:9; Jer.1:4-10; Aam.7:15). Profeetalla tuli olla nimenomainen Jumalan kutsu tehtävään eikä kukaan voinut valita itseään siihen. Profeetan tehtävä ei selvästikään ollut kovin houkutteleva rooli, joten profeetta saattoi jopa kapinoida Jumalan kutsua ja Hänen antamaansa sanomaa vastaan (Joona 1-4). Israelin kansa kohtelikin profeettojaan huonosti. Usein he vastustivat profeettoja eivätkä halunneet kuulla heitä. Profeetta saattoi jopa menettää henkensä (2.Aikak.24:20-22; Matt.23:34-37).

Profeetalla oli suuri vastuu sanomansa esille tuomisessa. VT:n aikana väärien profeettojen kohtalona oli kuolemanrangaistus (5.Moos.18:20-22; Jer.14:15, 28:15-17). Profeetan tuli julistaa ainoastaan sitä minkä Herra oli hänelle antanut (Jer.1:9; Joona 3:2; 5.Moos.18:18). Profeetat eivät kuitenkaan olleet ennustajia tai oraakkeleita vaan Jumalan sanansaattajia. Profeetat puhuivat silloin, kun Herra käski puhua eikä silloin, kun ihminen vaati profeetalta vastauksia kysymyksiinsä.

Vanhan liiton aikainen profeetan virka saattoi olla määräaikainen. Myöhemmin uudessa liitossa profeetan rooli on monessa suhteessa erilainen. Vanhan liiton aikana Pyhä Henki tuli vain joihinkin henkilöihin (kuten profeettoihin) ja näin voiteli heidät erityiseen tehtävään. Uudessa liitossa kaikilla uskovilla on Pyhä Henki (Room.8:9; Ef.1:13). Uudessakin liitossa joillakin on erityinen profetian armolahja, jonka avulla lahjan omaava kehottaa, rakentaa ja lohduttaa seurakuntaa (1.Kor.14:3). Jeesuksen (joka oli myös profeetta, 5.Moos.18:18, ja ylipappi, Hepr.8:1-13) tultua on jokaisella uskovalla mahdollisuus olla suoraan yhteydessä Jumalan kanssa, joten vanhan liiton aikaista profeetan virkaa ei samassa merkityksessä enää tarvita.


Jesaja, profeetta Jerusalemissa

Jesajan henkilöhistoriaa ei tunneta kovin paljon. Hänen isänsä oli Amos (Jes.1:1), hänet kutsuttiin profeetaksi kuningas Ussian kuolinvuonna (6:1; tämä on pystytty ajoittamaan tapahtuneeksi v. 740 eKr.) ja hän näki näkynsä Juudan kuninkaiden Ussian, Jotamin, Ahasin ja Hiskian aikana (mahdollisesti jopa vuoteen 680 eKr. asti). Jesajan syntymäajasta ei ole mitään luotettavaa tietoa.

Jesajan elämän alkuvuodet olivat Juudalle vaurauden ja hyvinvoinnin aikaa. Aikaisemmin Ussian (toiselta nimeltä Asarja) isä Amasja oli aiheuttanut valtakunnalle vahinkoa sotaseikkailullaan Israelia (pohjoista valtiota) vastaan, mikä oli päätynyt tappioon (2.Kun.14:8-21). Amasja oli lopulta kuollut salaliiton kautta, minkä jälkeen Ussia pääsi hallitsemaan viisaasti. Raamattu ei vaikene myöskään hyvinä pidettyjen henkilöiden puutteista: Jumala löi Ussiaa spitaalilla, koska hän oli uhrannut suitsutusta temppelissä, mitä vain papeilla oli lupa tehdä (2.Aikak.26:16-21).

Ulkopoliittinen tilanne oli kuitenkin muuttumassa nopeasti Juudalle epäedulliseksi. Merkittävin muutos oli Assyrian valtakunnan vahvistuminen, jolloin se alkoi sotilaallisesti ahdistaa naapureitaan. Tämä tapahtui Tilgatpileser III:n (toiselta nimeltä Pul) noustua Assyrian valtaistuimelle. Assyria kukisti Babylonin, minkä jälkeen se alkoi uhata Kanaanin maata. Israelin (pohjoisvaltion) kuningas taipui maksamaan lunnaat assyrialaisille (2.Kun.15:19), mutta sen myöhemmät kuninkaat pyrkivät pääsemään irti Assyrian vaikutuspiiristä. Tämä nosti poliittista jännitettä alueella.

Tässä vaiheessa kuningas Ussia kuoli ja Jesaja sai kutsun profeetan virkaan (Jes.6:1). Kansainvälinen poliittinen tilanne epäilemättä loi uhkaavan ilmapiirin, mikä vaikutti myös Jesajaan. Assyrian armeijan eteneminen vaaransi Juudan kansallisen itsenäisyyden ja olemassaolon. On oletettu, että Jesaja olisi voinut tuntea kolmen profeetan (Aamos, Hoosea ja Sakarja) toimintaa, mutta tosiasiassa Jesajan hengellisestä taustasta ei voi saada mitään varmaa tietoa. Joka tapauksessa Jesajan kutsu ajoittui poliittisesti erittäin kriittiseen ajankohtaan. Pohjoisen suunnalla Assyria oli suurin vaara, mutta muutkin valtiot liikehtivät uhkaavasti: Syyria ja Israel hyökkäsivät Juudaa ja Jerusalemia vastaan, jolloin kuningas Ahas sai Jesajalta rohkaisevan sanoman (Jes.7:1-9). Jesajan toiminnasta Ahasin aikana ei ole kuitenkaan paljon tietoa eikä tiedetä sitäkään, tunnustiko Ahas koskaan Jesajaa Jumalan profeetaksi. Kuningas Ahas ei ollut Herralle kuuliainen. Kuninkaana hän pyrki ystävällisiin väleihin Assyrian kanssa, mikä oli ilmeisesti vallitsevissa oloissa poliittinen realiteetti.

Assyria kukisti lopulta Syyrian v. 732 eKr. Siinä vaiheessa myös Israelista (pohjoisvaltiosta) tuli Assyrian vasalli. Lopulta Assyria kukisti Israelin pääkaupungin Samarian vuonna 722 eKr., jolloin pohjoisvaltio lakkasi olemasta. Pääosa israelilaisista siirrettiin pois maastaan ja tilalle tuotiin uusia asukkaita muualta. Tällöin sai alkunsa samarialaisten kansa.

Ahasin jälkeen tuli Juudan kuninkaaksi Hiskia (n. v. 715 eKr.), joka oli – toisin kuin isänsä – Jumalaa pelkäävä mies. Hiskia teki uskonnollisia uudistuksia, jotka tekivät myös Jesajan toiminnan huomattavasti helpommaksi. Hiskian aikana uudistettiin temppelipalvelusta, elvytettiin uskonnollisten juhlien viettämistä ja alettiin jälleen pyrkiä noudattamaan Mooseksen lakia. Juudan asema poliittisesti oli kuitenkin edelleen vaikea Assyrian paineen alla. Assyrian kuninkaan Sargon II:n aikana (722-705 eKr.) Jesaja varoitti luottamasta Egyptin ja Nubian (Etiopian) tukeen (Jes.20:1-6). Uhkaavana tuli pitää rannikkokaupunki Asdodin (filistealaisen kaupungin) kukistumista v. 711 eKr., jolloin olisi ollut inhimillistä liittoutua Egyptin kanssa. Jesajan mukaan Egypti ja Nubia tulevat kokemaan kovan kohtalon Assyrian käsissä. Oletettavasti Hiskia maksoi tänä aikana veroa Assyrialle ja sai siten pidettyä poliittiset suhteet kunnossa. Samaan aikaan Hiskia kuitenkin viisaasti vahvisti Juudan puolustusta.

Sanheribin noustua Assyrian valtaistuimelle v. 705 eKr. joutui Jerusalem lopulta välittömään vaaraan. Assyrialaiset vaativat kaupunkia antautumaan. Silloin Jesaja kuitenkin antoi Hiskialle rohkaisevan sanoman assyrialaisten tappiosta (2.Kun.19:6,7). Eri puolilla Assyrian valtakuntaa tapahtui samaan aikaan kansannousuja, jolloin assyrialaiset vetäytyivät piirittämästä Jerusalemia. Jesaja profetoi sitten pilkaten Sanheribia ja Assyriaa vastaan (2.Kun.19:20-34), jonka jälkeen Herran enkeli löi kuoliaaksi 185 000 assyrialaista sotilasta. Hiskia ja Juuda pelastuivat näin yliluonnollisella tavalla.

Jesajan myöhemmistä vaiheista ei ole luotettavaa tietoa. On oletettu, että hän olisi elänyt noin v:een 680 eKr. asti. Juutalainen perimätieto kertoo, että Jesaja olisi kärsinyt marttyyrikuoleman Juudan kuninkaan Manassen käskystä. Raamattu ei tästä mainitse, mutta profeetat kokivat jokseenkin järjestelmällisesti vastustusta ja vainoa, joka toisinaan merkitsi profeetan kuolemaa Jumalan sanan julistamisen vuoksi. Profeetan tehtävänä ei todellakaan ollut miellyttää ihmisiä vaan tuoda esiin Jumalan ilmoitusta silloinkin, kun se oli tuskallista kuultavaa.


Jesajan kirjan kokonaisuus

On yleinen käsitys, että profeetta Jesajaa ei pidetä koko kirjan kirjoittajana. Useimmiten kirja jaetaan kolmeen osaan, joilla olisi kolme täysin eri aikakausien kirjoittajaa. Tämän mukaan ensimmäinen osa (luvut 1-39) olisi ainakin pääosin Jesajan omaa tekstiä. Toinen osa (luvut 40-55) olisi kirjoittanut anonyymi kirjoittaja pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen (yli 100 vuotta Jesajan kuoleman jälkeen). Kolmas osa (luvut 56-66) olisi vielä paljon nuorempi, mahdollisesti 400-luvun puolivälistä eKr. Tätä jakoa perustellaan kirjoitustyylin muutoksella ja erityisesti sillä, että kirjan loppuosassa ennustetaan asioita, jotka toteutuivat pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen (huomattava yksityiskohta on juutalaisten vapauttajan, Persian kuningas Kyyroksen nimen mainitseminen, Jes.44:28, 45:1, noin 200 vuotta ennen tapahtumaa). Kyse on tällöin siitä, pidetäänkö ennustavaa profetiaa ylipäätään mahdollisena.

Juutalaiset kuitenkin pitivät kirjaa Jesajan kokonaan kirjoittamana (todistettavasti tämä käsitys esiintyy ainakin 2.vuosisadalta eKr.). Vuodesta 1947 lähtien löydetyt ns. Kuolleen meren kirjankääröt pitivät sisällään jokseenkin kokonaisen Jesajan kirjan käärön (ajoitus suunnilleen vuodelta 100 eKr.). Lisäksi painavana todisteena Jesajan kirjan ehyen kokonaisuuden puolesta voi pitää sitä, että Jeesus viittasi Jesajaan kirjoittajana käsittäen kaikki em. kirjan osat (Matt.4:14-16 -> Jes.8:23; Matt.3:3 -> Jes.40:3; Luuk.4:17-19 -> Jes.61:1-3). Profeetta Jesaja mainitaankin nimeltä UT:ssa 20 kertaa, joka on enemmän kuin muita profeettoja yhteensä.


Kirjan johdantojakso

Jesajan kirjan lukuja 1-6 voi pitää koko kirjan johdantona. Ne kertovat sanomasta ja sananviejästä. Kirjalla on monia teemoja (Jumala, Messias, Messiaan valtakunta, jäännös, toivo, pakanakansat), joita useimpia ainakin alustavasti kosketellaan jo johdannossa. Siksi johdanto voi toimia koko kirjan ymmärtämisen perustana.

Alussa (Jes.1:2-31) profeetta kuvaa kansan syntiä ja moraalista lankeemusta. Israel on hylännyt Jumalan ja on siksi härkää tai aasia huonompi: nämä sentään osaavat palata isäntänsä luo ruoan vuoksi. Kansan uskonnollinen muotojumalisuus on pahempaa kuin Sodoman ja Gomorran ihmisten jumalaton elämä (vertaus on kärkevä: Jumala tuomitsi nämä tuhoon niiden syntielämän vuoksi, 1.Moos.19:23-30). Kansa tuo kyllä uskollisesti uhrejaan, mutta ne eivät miellytä Jumalaa niin kauan kuin kansan elämässä vallitsee sosiaalista vääryyttä. Uhrit ja rukous ovat Jumalalle inhottavia, jos niitä ei tuoda katuvalla, nöyrällä ja kuuliaisella mielellä. Juudan kansan synti merkitsee sitä, että sen yllä on Jumalan tuomio. Syntisiä odottaa tuomio. Ainoastaan kuuliaisia odottaa toivo (Jes.1:18,19). Siion (=kirjaimellisesti Jerusalemin temppelivuori, tässä merkitsee Juudan kansan jäännöstä) tullaan lunastamaan Jumalan oikeuden ja vanhurskauden kautta. Maailmanlaajuinen rauha tulee kaikkien kansojen osaksi kun Siion aikojen lopulla ennallistetaan (2:1-4; vrt. Sak.14:4-21).

Paavali viittaa kirjeessään roomalaisille Jesajan profetiaan (Room.9:27-29; Jes.10:22,23; 1:9), jonka mukaan läpi VT:n ajan Jumala toteutti suunnitelmiaan valitun jäännöksen, Jumalalle uskollisten yksilöiden kautta eikä koko Israelin kautta. Suuri osa Israelista on kautta aikojen ollut Herralle uskoton. Juutalaiset hylkäsivät myös Messiaansa kun tämä tuli. Uskollisen jäännöksen luonteeseen kuuluu, että se on myös vakuutena sille, että koko kansakunta kerran löytää jälleen kuuliaisuuden Jumalalle.

Jesaja kääntää jälleen katseensa Juudan ajankohtaisiin ongelmiin. Kehotusta kuuliaisuuteen (Jes.2:5) seuraa ankaria varoituksia (2:6-4:1). Niin kauan kuin kansa luottaa epäjumaliin ja elää synnissä, ei tulevaisuuden toivo voi tulla heidän osakseen. Tuomio odottaa heitä, mutta pelastus tulee niiden osaksi, jotka panevat luottamuksensa Herraan. Puhdistautumisen ja tuomion kautta jäännös nauttii Herran suojelua ja siunausta. Juuri jäännös tulee kokemaan Herran kirkkauden uudistuneessa Siionissa (4:2-6).

Laulu viinitarhasta (5:1-7; vrt. Mark.12:1-12) on yksi VT:n kauneimpia vertauksia. Sen sanomana on kuitenkin viileän realistinen kuvaus Israelista, Jumalan viinitarhasta. Viinitarhan omistaja (Herra) on kaikin mahdollisin keinoin yrittänyt tehdä tarhasta hedelmällisen, mutta epäonnistuttuaan Hän päättää hylätä sen. Niinpä voi-huudot ja tuomion julistukset (5:8-30) ovat oikeudenmukainen johtopäätös. Herran tuomio on oikea ja vanhurskas (5:16, vrt. Ilm.16:5). Jumala on ollut rakastava ja armollinen kansaansa kohtaa, mutta kansan elämässä ei näy vanhurskaan elämänmuodon hedelmää. Ihminen on omasta mielestään viisas, mutta inhimillinen äly ei tee ihmisestä pyhää ja kelvollista Jumalan silmissä (Jes.5:21, vrt. Room.12:16).

Jesajan kutsumusnäky Jumalan valtaistuimen edessä (Jes.6:1-13) muistuttaa Johanneksen näkyä taivaallisesta jumalanpalveluksesta (Ilm.4:1-11). On mahdollista, että Jesaja oli kokenut kutsumusnäkynsä jo ennen lukujen 1-5 sanoman julistamista. Kuvaus kansan synnillisyydestä (Jesajan luvut 1-5) voisi selittää lukijalle sen, että Jesaja ensin koki itsensä kelvottomaksi ottamaan Jumalan sanansaattajan tehtävää vastaan. Ei ole ihme, että hän tunsi pelkoa pyhän Jumalan edessä, koska Jumalan pyhyys vaatii tuomiota synnille. Kuitenkin yhden serafin (=Jumalaa ylistävän enkelin) kosketettua hiilellä (=vertauskuvallinen puhdistautuminen) Jesajan huulia tämä suostui profeetan tehtävään. Jesajan tehtävä ei tulisi olemaan mitenkään ihmisiä miellyttävä eikä hän tulisi saamaan laajaa kannatusta sanomalleen. Tosiasiassa hänen varoituksensa autioista kaupungeista merkitsivät, että vain harvat ottaisivat varoituksesta vaarin. Kuitenkaan Jesajan sanoma ei olisi olemaan epätoivon sanomaa, koska kaikesta tuhosta tulee jäämään jäljelle uskollinen jäännös. Huolimatta tuomion julistuksesta ja varoituksista Jesajan sanoma pitää sisällään Jumalan armon, koska Herra välittää kansastaan. Juudan kansa tultaisiin runsaan 100 vuoden kuluttua viemään pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin ja Jerusalem ja Salomonin temppeli tuhotaan; kuitenkin Jesajan profetian kautta Juudalle julistetaan Jumalan armon sanomaa ennen kuin tuomio pannaan täytäntöön.

Luopumuksesta huolimatta Israel ei ole lopullisesti vieraantunut Jumalasta, mutta kansan enemmistö tulee torjumaan evankeliumin viimeisiin aikoihin asti (Jes. 6:9,10). Tämä oli todellisuutta Jeesuksen aikana (viittaukset Jesajaan: Mark.4:12 ja Joh.12:40) ja Hänen jälkeensä (viittaukset Jesajaan: Ap.t.28:26,27 ja Room.11:8).


Lähteet

Iso Raamatun tietosanakirja, osa 5 (Ristin Voitto, 1991).

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).




Juhani Nikula, 29.2.2012

ENSIMMÄINEN KIRJE KORINTTILAISILLE: YLÖSNOUSEMUS

Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 15 Paavali selostaa ylösnousemusta kuolleista. Jotkut Korintissa olivat kieltäneet ylösnousemuksen (1.Kor.15:12), mistä syystä Paavali selostaa ensin Kristuksen ylösnousemusta (15:1-11), josta seuraa johdonmukaisesti yleinen kuolleitten ylösnousemus (15:12-34). Lopuksi Paavali vielä selostaa ylösnousemusruumiin luonnetta (15:35-58). Johtuen korinttilaisten epätietoisuudesta ylösnousemuksen suhteen Paavali opetti seikkaperäisesti ylösnousemuksesta, joka on yksi kristillisen uskon pääopinkappaleista.



Kristuksen ylösnousemus

Ollessaan Korintissa Paavali oli osana evankeliumia julistanut Kristuksen ylösnousemusta (15:1-11). Kyseessä ei ollut uusi asia korinttilaisille, koska Paavali oli heitä nimenomaisesti siitä opettanut ollessaan heidän luonaan (15:1,2). Paavalin mukaan usko Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kuuluvat erottamattomasti pelastussanomaan. Paavali vetoaa lukijoihinsa kahdenlaisella todistuksella (15:3-5), joita ovat VT:n kirjoitukset (ilmeisesti Paavalilla ovat olleet mielessä sellaiset tekstit kuin Jes.53:5-6 ja Ps.16:8-11) ja silminnäkijätodistukset. Jeesuksen kuolemaa Paavalin aikana tuskin kukaan epäili, mutta Hänen ylösnousemuksensa laita oli toisin. Erityisesti juuri silminnäkijätodistukset olivat vahvistus ylösnousemuksen historiallisuudesta. Paavali ei luettele tässä kaikkia Jeesuksen ylösnousemuksen todistajia, vaan hänen tarkoituksensa on pelkästään vakuuttaa lukijansa sillä, että luotettavia todistajia on paljon.

Pietari (Keefas) oli yleisesti tunnustettu apostoli uskovien keskuudessa ja hän olikin yhtenä ensimmäisten todistajien joukossa (vrt. Luuk.24:34), niinpä hänet mainitaan tässä ensimmäisenä. ”Ne kaksitoista” ei ole tarkka ilmaus, koska Juudas Iskariot oli jo pysyvästi poissa opetuslasten joukosta ja ensimmäisellä kerralla Jeesuksen ilmestyessä myöskään Tuomas ei ollut läsnä; toisella kerralla Tuomas oli läsnä, jolloin opetuslapsia oli läsnä yksitoista (Joh.20:19-29). ”Ne kaksitoista” tarkoitti siten käsitteellisesti Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia eikä niinkään tarkkaa lukumäärää kussakin tilanteessa. ”Yli viisisataa veljeä” on ilmeisesti nähnyt ylösnousseen Jeesuksen Galileassa, johon yksitoista apostolia ja monet muut menivät tapaamaan Jeesusta (Matt.28:10,16). Viidensadan silminnäkijätodistajan (1.Kor.15:6) mainitseminen on jo lukumääränä vaikuttava, koska niin monta ihmistä ei voi yhtä aikaa nähdä harhoja. On lisäksi mahdollista, että korinttilaiset tunsivat henkilökohtaisesti joitakin niitä, jotka olivat tuolloin nähneet Jeesuksen. Koska ylösnousemustapahtumasta oli aikaa tässä vaiheessa jo yli 20 vuotta, olivat jotkut todistajista jo kuolleet. Paavalin mainitsema ”Jaakob” (15:7) ei selvästikään kuulunut Jeesuksen kahteentoista opetuslapseen (jotka mainitaan tässä erikseen), vaan oli ilmeisesti Jeesuksen veli (Matt.13:55), joka oli liittynyt muiden veljiensä kanssa kristittyjen joukkoon (Ap.t.1:14) ja josta tuli myöhemmin Jerusalemin seurakunnan johtaja (Ap.t.15:13; Gal.1:19). ”Kaikki apostolit” ilmeisesti käsitti suuremman joukon kuin ”ne kaksitoista”, mutta keitä tähän joukkoon kuului, ei Paavali määrittele.

Paavali mainitsee viimeiseksi silminnäkijäksi itsensä (1.Kor.15:8-10). Hän ei laske itseään muiden vertaiseksi, koska hän on vainonnut seurakuntaa; niinpä hän on apostoli ainoastaan Jumalan armosta (Ap.t.9:1-19). Paavalin mukaan sinänsä kukaan ei ole vanhurskas Jumalan edessä (Room.3:9-18), mutta hän näki itsensä vähäisimpänä, kuin ”keskosena”, koska hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa, ts. itseään Jumalaa. Hänen kova työntekonsa evankeliumin puolesta johtui siten pelkästään Jumalan armosta eikä ollut ansio hänelle. Niinpä Paavali katsoi yhdessä muiden apostolien kanssa julistavansa samaa evankeliumia korostaen muitten tavoin ylösnousemusta (1.Kor.15:11). Tämä evankeliumi, jota kaikki apostolit yhdessä ja samanlaisena julistivat, oli myös pelastanut korinttilaiset, jotka olivat sen uskossa vastaanottaneet.


Kuolleiden ylösnousemus

Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus oli vakuutena sille, että myös muut kuolleet ihmiset kokevat aikojen lopussa ylösnousemuksen (15:12-19). Jotkut Korintissa olivat selvästikin väittäneet, että kuolleiden ylösnousemusta ei ole, vaikka Kristus toisaalta olisikin noussut ylös (15:12). Paavali vastaa, että kuolleiden ylösnousemuksen kieltäminen merkitsee mielettömyyttä neljässä suhteessa (15:13-16): (1) silloin ei Kristuskaan ole ylösnoussut; (2) Kristuksen ylösnousemuksen julistaminen olisi turhaa ja tarkoitusta vailla; (3) myös korinttilaisten usko olisi tarkoitusta vailla; ja (4) myös Paavalin julistus olisi virheellistä, koska sen mukaan Jumala on tehnyt jotain, mitä Hän ei kuitenkaan olisi tehnyt. Paavali jatkaa tämän jälkeen johtopäätöksiään siitä, mitä mielettömyyttä seuraisi siitä, jos Kristus ei olisi ylösnoussut (15:17-19): (1) usko olisi pohjaa vailla, ts. turhaa, mieletöntä ja hedelmätöntä; (2) uskovat joutuisivat kantamaan syntiensä seuraukset eikä heitä olisi vanhurskautettu; (3) Kristuksessa kuolleet olisivat toivoa vailla ja olisivat joutuneet perikatoon; (4) kaikki uskovien tässä elämässä kärsimät koetukset olivat turhia; ja (5) uskovat olisivat säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Paavali argumentoi näin voimakkaasti sen puolesta, että Kristuksen ylösnousemuksesta seuraa johdonmukaisesti ja vastaansanomattomasti se, että myös Kristukseen uskovat tullaan herättämään kuolleista.

Paavali jatkaa painottamalla, että Kristus on noussut ylös ja siten Hän on nimenomaisena vakuutena yleiselle kuolleitten ylösnousemukselle (15:20-28). Korinttilaisten keskuudessa tuskin esiintyi Kristuksen ylösnousemuksen kieltäjiä, joten Paavali käyttää tähän nojautuen Jeesuksen ylösnousemuksesta käsitettä ”esikoinen” (15:20). Tällä oli vertauskuvansa VT:ssa, jossa sadon ensi hedelmät piti tuoda uhriksi Herralle (3.Moos.23:10,11,17,20), mikä samalla oli vakuutena sille, että koko muukin sato saatiin korjattua. Samalla logiikalla Kristuksen ylösnousemus tapahtui ensin ja siitä seuraa uskovien ylösnousemus Jeesuksen tulemuksen yhteydessä. Ensimmäinen ihminen, Aadam, toi kuoleman, mutta toinen ihminen, Kristus toi ylösnousemuksen ja elämän 15:21,22; vrt. Room.5:12-21). Kristuksen lunastamat ihmiset tehdään eläviksi ylösnousemuksessa (vrt. Joh.5:25). Kristuksen ylösnousemus on jo tapahtunut, uskovien ylösnousemus tapahtuu silloin kuin Hän tulee (1.Kor.15:23; 1.Tess.4:13-17).

Jakeet 1.Kor.15:24-28 viittaavat korostetusti lopun ajan tapahtumiin välittömästi sen jälkeen kun kuolleiden ylösnousemus on jo tapahtunut (erityisesti Ilm.20:1-10 huomioon ottaen). Jumalan kolminaisuus on toiminnassa siten, että Pojan tehtävänä on ollut sovituskuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittaa ensinnäkin synti ja toiseksi kaikki Jumalan viholliset (Ilm.20:7-10,14). Poika ei varsinaisesti ole Isää alempana muuten kuin että Isän voi katsoa olevan kaiken päänä. Lopulta kuitenkin ”Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea” (1.Kor.15:28), jolloin koko Jumalan kolminaisuus on kaiken yläpuolella (vrt. Ilm.22:3-5).

Paavali ottaa vielä esille näkökohtia sille, mitä kuolleiden ylösnousemuksen kieltäminen merkitsee (1.Kor.15:29-34). ”Kasteen ottaminen kuolleiden puolesta” oli ilmeisesti tuttua korinttilaisille. Paavali ei (!) kuitenkaan ota kantaa itse käytäntöön eikä osoita sille hyväksymistään, mutta tähän käytäntöön nojautuen hän osoittaa sen merkityksettömäksi, jos kuolleita ei herätetä. Samoin Paavalin antautuminen vaaroihin (viittaukset ilmeisesti tapahtumiin Efesoksessa, jossa Paavali oli kirjettä kirjoittaessaan; Ap.t.19:23-40; 2.Kor.1:3-10) oli hyödytöntä, jos ei ylösnousemus ole. Paavali ottaa vielä lainauksia kreikkalaisesta kirjallisuudesta (1.Kor.15:32,33), jotka kuvasivat elämää ilman tarkoitusta. Niinpä korinttilaisten tuli lakata tekemästä syntiä (15:34), joka tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että heidän tuli lakata väittämästä ja uskomasta, että kuolleitten ylösnousemusta ei ole.


Ylösnousemusruumis

Korinttilaiset olivat vielä olleet epätietoisia ylösnousemusruumiin luonteesta, mitä Paavali vielä kuvailee ja samalla korostaa Jumalan tuovan aikojen päättyessä lopullisen voiton kuolemasta Kristuksen kautta (15:35-58). Paavali ottaa vertauskuvaksi kylvetyn siemen, joka tuo elämää vain, jos se itse kuolee. Kun siemen kuolee, syntyy uuttaa elämää. Niinpä Jumalan valtakunnassakin maallinen ruumis tosin kuolee, mutta sitä kautta syntyy uutta elämää. Jo nykyisessä luomakunnassa Jumala voi luoda samasta aineesta (!) ihmis-, eläin- ja kasvimaailmaa samoin kuin erilaisia taivaankappaleita. Niinpä Jumala voi kuolevaisen ruumiinkin muuttaa katoamattomaksi, taivaalliseksi ruumiiksi. Silti kyseessä on sama (!) ruumis, mutta perusteellisesti muuttuneena ja uudistuneena. Ruumis on fyysinen kuten oli Jeesuksen ylösnousemusruumis (Luuk.24:36-43; Joh.20:27). Jeesuksen ylösnousemusruumis on esikuvana sille kirkastuneelle ruumiille, joka meillä tulee kerran olemaan (Fil.3:20,21).

Paavalin mukaan on selvää, että nykyinen kuolevainen liha ja veri, ts. nykyinen ruumis ei voi päästä Jumalan valtakuntaan (1.Kor.15:50-58). Paavali selostaa sitten korinttilaisille suunnilleen samaa asiaa kuin kirjeessään tessalonikalaisille (1.Tess.4:13-18). Paavalin mukaan (1) kaikki eivät kuole, koska jotkut ovat elossa Jeesuksen tullessa; (2) kaikki kristityt muuttuvat Jeesuksen tullessa pasuunan soidessa; (3) ruumiin muuttuminen tapahtuu yhdessä hetkessä kaikille kristityille, olivat he sitten elossa tai jo kuolleet; ja (4) muutos tapahtuu maallisesta ruumiista taivaalliseksi ruumiiksi. Sen jälkeen kuolemalla ei ole enää mitään valtaa ihmisen ruumiiseen.

Paavali antaa lopuksi lukijoilleen kehotuksen olla vahvoja ja järkähtämättömiä sekä tehdä aina innokkaasti Herran työtä (1.Kor.15:58). Ottaen huomioon kaiken mitä Paavali on edellä puhunut, hän tarkoittaa tällä sitä asennetta, mikä syntyy ylösnousemususkosta.


Keräys Jerusalemin seurakunnalle

Paavali antaa korinttilaisille ohjeita keräyksen toteuttamisesta Jerusalemin kristityille (16:1-4). Kyse ei suinkaan ollut pelkästään Korintin seurakunnan velvollisuudesta vaan Paavali koki tämän keräyksen järjestämisen sydämensä velvollisuutena (Gal.2:10). Paavali myöhemminkin selostaa korinttilaisille laajemminkin keräyksen toteuttamista ja sen viemistä Jerusalemiin (2.Kor.8-9). Keräys tuli toteuttaa aina sapatin jälkeisenä päivänä, ts. sunnuntaina, koska ilmeisesti seurakunta kokoontui silloin jumalanpalvelukseensa (Ap.t.20:7; Ilm.1:10). Paavalin järjestämä keräys on esikuvallista myös seurakunnan diakoniatyölle, jonka kautta voidaan auttaa puutteenalaisia ihmisiä tämän ajan tarpeissa.


Paavalin matkasuunnitelmia

Paavali kertoo sekä omista että Timoteuksen ja Apolloksen matkasuunnitelmista (1.Kor.16:5-12). Paavali suunnitteli lähtevänsä Efesoksesta (josta hän kirjoitti ensimmäisen korinttilaiskirjeen). Tässä mainittu matka lienee sama, josta kerrotaan Apostolien teoissa (Ap.t.19:21; 20:1-3). Ilmeisesti siellä mainittu kolme kuukautta osui juuri talveen, kuten Paavali oli suunnitellutkin. Kuitenkin vielä kirjoittaessaan Paavali suunnitteli jäävänsä joksikin aikaa Efesokseen, jossa työ menestyi vaikka vastustajiakin oli.

On huomionarvoista, miten eri lailla Paavali kirjoittaa Timoteuksesta ja Apolloksesta. Timoteus oli Paavalille läheinen työtoveri, ”oma hengellinen poika” (1.Tim.1:2). Timoteus oli kulkemassa Paavalin edellä Kreikkaan (vrt. Ap.t.19:22). Paavali kirjoittaa Timoteuksesta lämpimästi. Sen sijaan Apolloksesta Paavali kirjoittaa viileähköllä tavalla, joka osoittaa Apolloksen tekevän työtä Paavalista riippumatta.


Lopputervehdyksiä

Paavali päättää kirjeensä kehotuksiin ja tervehdyksiin (1.Kor.16:13-24).


Lähteet

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).





Juhani Nikula, 8.2.2012