Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 15 Paavali selostaa ylösnousemusta kuolleista. Jotkut Korintissa olivat kieltäneet ylösnousemuksen (1.Kor.15:12), mistä syystä Paavali selostaa ensin Kristuksen ylösnousemusta (15:1-11), josta seuraa johdonmukaisesti yleinen kuolleitten ylösnousemus (15:12-34). Lopuksi Paavali vielä selostaa ylösnousemusruumiin luonnetta (15:35-58). Johtuen korinttilaisten epätietoisuudesta ylösnousemuksen suhteen Paavali opetti seikkaperäisesti ylösnousemuksesta, joka on yksi kristillisen uskon pääopinkappaleista.
Kristuksen ylösnousemus
Ollessaan Korintissa Paavali oli osana evankeliumia julistanut Kristuksen ylösnousemusta (15:1-11). Kyseessä ei ollut uusi asia korinttilaisille, koska Paavali oli heitä nimenomaisesti siitä opettanut ollessaan heidän luonaan (15:1,2). Paavalin mukaan usko Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kuuluvat erottamattomasti pelastussanomaan. Paavali vetoaa lukijoihinsa kahdenlaisella todistuksella (15:3-5), joita ovat VT:n kirjoitukset (ilmeisesti Paavalilla ovat olleet mielessä sellaiset tekstit kuin Jes.53:5-6 ja Ps.16:8-11) ja silminnäkijätodistukset. Jeesuksen kuolemaa Paavalin aikana tuskin kukaan epäili, mutta Hänen ylösnousemuksensa laita oli toisin. Erityisesti juuri silminnäkijätodistukset olivat vahvistus ylösnousemuksen historiallisuudesta. Paavali ei luettele tässä kaikkia Jeesuksen ylösnousemuksen todistajia, vaan hänen tarkoituksensa on pelkästään vakuuttaa lukijansa sillä, että luotettavia todistajia on paljon.
Pietari (Keefas) oli yleisesti tunnustettu apostoli uskovien keskuudessa ja hän olikin yhtenä ensimmäisten todistajien joukossa (vrt. Luuk.24:34), niinpä hänet mainitaan tässä ensimmäisenä. ”Ne kaksitoista” ei ole tarkka ilmaus, koska Juudas Iskariot oli jo pysyvästi poissa opetuslasten joukosta ja ensimmäisellä kerralla Jeesuksen ilmestyessä myöskään Tuomas ei ollut läsnä; toisella kerralla Tuomas oli läsnä, jolloin opetuslapsia oli läsnä yksitoista (Joh.20:19-29). ”Ne kaksitoista” tarkoitti siten käsitteellisesti Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia eikä niinkään tarkkaa lukumäärää kussakin tilanteessa. ”Yli viisisataa veljeä” on ilmeisesti nähnyt ylösnousseen Jeesuksen Galileassa, johon yksitoista apostolia ja monet muut menivät tapaamaan Jeesusta (Matt.28:10,16). Viidensadan silminnäkijätodistajan (1.Kor.15:6) mainitseminen on jo lukumääränä vaikuttava, koska niin monta ihmistä ei voi yhtä aikaa nähdä harhoja. On lisäksi mahdollista, että korinttilaiset tunsivat henkilökohtaisesti joitakin niitä, jotka olivat tuolloin nähneet Jeesuksen. Koska ylösnousemustapahtumasta oli aikaa tässä vaiheessa jo yli 20 vuotta, olivat jotkut todistajista jo kuolleet. Paavalin mainitsema ”Jaakob” (15:7) ei selvästikään kuulunut Jeesuksen kahteentoista opetuslapseen (jotka mainitaan tässä erikseen), vaan oli ilmeisesti Jeesuksen veli (Matt.13:55), joka oli liittynyt muiden veljiensä kanssa kristittyjen joukkoon (Ap.t.1:14) ja josta tuli myöhemmin Jerusalemin seurakunnan johtaja (Ap.t.15:13; Gal.1:19). ”Kaikki apostolit” ilmeisesti käsitti suuremman joukon kuin ”ne kaksitoista”, mutta keitä tähän joukkoon kuului, ei Paavali määrittele.
Paavali mainitsee viimeiseksi silminnäkijäksi itsensä (1.Kor.15:8-10). Hän ei laske itseään muiden vertaiseksi, koska hän on vainonnut seurakuntaa; niinpä hän on apostoli ainoastaan Jumalan armosta (Ap.t.9:1-19). Paavalin mukaan sinänsä kukaan ei ole vanhurskas Jumalan edessä (Room.3:9-18), mutta hän näki itsensä vähäisimpänä, kuin ”keskosena”, koska hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa, ts. itseään Jumalaa. Hänen kova työntekonsa evankeliumin puolesta johtui siten pelkästään Jumalan armosta eikä ollut ansio hänelle. Niinpä Paavali katsoi yhdessä muiden apostolien kanssa julistavansa samaa evankeliumia korostaen muitten tavoin ylösnousemusta (1.Kor.15:11). Tämä evankeliumi, jota kaikki apostolit yhdessä ja samanlaisena julistivat, oli myös pelastanut korinttilaiset, jotka olivat sen uskossa vastaanottaneet.
Kuolleiden ylösnousemus
Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus oli vakuutena sille, että myös muut kuolleet ihmiset kokevat aikojen lopussa ylösnousemuksen (15:12-19). Jotkut Korintissa olivat selvästikin väittäneet, että kuolleiden ylösnousemusta ei ole, vaikka Kristus toisaalta olisikin noussut ylös (15:12). Paavali vastaa, että kuolleiden ylösnousemuksen kieltäminen merkitsee mielettömyyttä neljässä suhteessa (15:13-16): (1) silloin ei Kristuskaan ole ylösnoussut; (2) Kristuksen ylösnousemuksen julistaminen olisi turhaa ja tarkoitusta vailla; (3) myös korinttilaisten usko olisi tarkoitusta vailla; ja (4) myös Paavalin julistus olisi virheellistä, koska sen mukaan Jumala on tehnyt jotain, mitä Hän ei kuitenkaan olisi tehnyt. Paavali jatkaa tämän jälkeen johtopäätöksiään siitä, mitä mielettömyyttä seuraisi siitä, jos Kristus ei olisi ylösnoussut (15:17-19): (1) usko olisi pohjaa vailla, ts. turhaa, mieletöntä ja hedelmätöntä; (2) uskovat joutuisivat kantamaan syntiensä seuraukset eikä heitä olisi vanhurskautettu; (3) Kristuksessa kuolleet olisivat toivoa vailla ja olisivat joutuneet perikatoon; (4) kaikki uskovien tässä elämässä kärsimät koetukset olivat turhia; ja (5) uskovat olisivat säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Paavali argumentoi näin voimakkaasti sen puolesta, että Kristuksen ylösnousemuksesta seuraa johdonmukaisesti ja vastaansanomattomasti se, että myös Kristukseen uskovat tullaan herättämään kuolleista.
Paavali jatkaa painottamalla, että Kristus on noussut ylös ja siten Hän on nimenomaisena vakuutena yleiselle kuolleitten ylösnousemukselle (15:20-28). Korinttilaisten keskuudessa tuskin esiintyi Kristuksen ylösnousemuksen kieltäjiä, joten Paavali käyttää tähän nojautuen Jeesuksen ylösnousemuksesta käsitettä ”esikoinen” (15:20). Tällä oli vertauskuvansa VT:ssa, jossa sadon ensi hedelmät piti tuoda uhriksi Herralle (3.Moos.23:10,11,17,20), mikä samalla oli vakuutena sille, että koko muukin sato saatiin korjattua. Samalla logiikalla Kristuksen ylösnousemus tapahtui ensin ja siitä seuraa uskovien ylösnousemus Jeesuksen tulemuksen yhteydessä. Ensimmäinen ihminen, Aadam, toi kuoleman, mutta toinen ihminen, Kristus toi ylösnousemuksen ja elämän 15:21,22; vrt. Room.5:12-21). Kristuksen lunastamat ihmiset tehdään eläviksi ylösnousemuksessa (vrt. Joh.5:25). Kristuksen ylösnousemus on jo tapahtunut, uskovien ylösnousemus tapahtuu silloin kuin Hän tulee (1.Kor.15:23; 1.Tess.4:13-17).
Jakeet 1.Kor.15:24-28 viittaavat korostetusti lopun ajan tapahtumiin välittömästi sen jälkeen kun kuolleiden ylösnousemus on jo tapahtunut (erityisesti Ilm.20:1-10 huomioon ottaen). Jumalan kolminaisuus on toiminnassa siten, että Pojan tehtävänä on ollut sovituskuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittaa ensinnäkin synti ja toiseksi kaikki Jumalan viholliset (Ilm.20:7-10,14). Poika ei varsinaisesti ole Isää alempana muuten kuin että Isän voi katsoa olevan kaiken päänä. Lopulta kuitenkin ”Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea” (1.Kor.15:28), jolloin koko Jumalan kolminaisuus on kaiken yläpuolella (vrt. Ilm.22:3-5).
Paavali ottaa vielä esille näkökohtia sille, mitä kuolleiden ylösnousemuksen kieltäminen merkitsee (1.Kor.15:29-34). ”Kasteen ottaminen kuolleiden puolesta” oli ilmeisesti tuttua korinttilaisille. Paavali ei (!) kuitenkaan ota kantaa itse käytäntöön eikä osoita sille hyväksymistään, mutta tähän käytäntöön nojautuen hän osoittaa sen merkityksettömäksi, jos kuolleita ei herätetä. Samoin Paavalin antautuminen vaaroihin (viittaukset ilmeisesti tapahtumiin Efesoksessa, jossa Paavali oli kirjettä kirjoittaessaan; Ap.t.19:23-40; 2.Kor.1:3-10) oli hyödytöntä, jos ei ylösnousemus ole. Paavali ottaa vielä lainauksia kreikkalaisesta kirjallisuudesta (1.Kor.15:32,33), jotka kuvasivat elämää ilman tarkoitusta. Niinpä korinttilaisten tuli lakata tekemästä syntiä (15:34), joka tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että heidän tuli lakata väittämästä ja uskomasta, että kuolleitten ylösnousemusta ei ole.
Ylösnousemusruumis
Korinttilaiset olivat vielä olleet epätietoisia ylösnousemusruumiin luonteesta, mitä Paavali vielä kuvailee ja samalla korostaa Jumalan tuovan aikojen päättyessä lopullisen voiton kuolemasta Kristuksen kautta (15:35-58). Paavali ottaa vertauskuvaksi kylvetyn siemen, joka tuo elämää vain, jos se itse kuolee. Kun siemen kuolee, syntyy uuttaa elämää. Niinpä Jumalan valtakunnassakin maallinen ruumis tosin kuolee, mutta sitä kautta syntyy uutta elämää. Jo nykyisessä luomakunnassa Jumala voi luoda samasta aineesta (!) ihmis-, eläin- ja kasvimaailmaa samoin kuin erilaisia taivaankappaleita. Niinpä Jumala voi kuolevaisen ruumiinkin muuttaa katoamattomaksi, taivaalliseksi ruumiiksi. Silti kyseessä on sama (!) ruumis, mutta perusteellisesti muuttuneena ja uudistuneena. Ruumis on fyysinen kuten oli Jeesuksen ylösnousemusruumis (Luuk.24:36-43; Joh.20:27). Jeesuksen ylösnousemusruumis on esikuvana sille kirkastuneelle ruumiille, joka meillä tulee kerran olemaan (Fil.3:20,21).
Paavalin mukaan on selvää, että nykyinen kuolevainen liha ja veri, ts. nykyinen ruumis ei voi päästä Jumalan valtakuntaan (1.Kor.15:50-58). Paavali selostaa sitten korinttilaisille suunnilleen samaa asiaa kuin kirjeessään tessalonikalaisille (1.Tess.4:13-18). Paavalin mukaan (1) kaikki eivät kuole, koska jotkut ovat elossa Jeesuksen tullessa; (2) kaikki kristityt muuttuvat Jeesuksen tullessa pasuunan soidessa; (3) ruumiin muuttuminen tapahtuu yhdessä hetkessä kaikille kristityille, olivat he sitten elossa tai jo kuolleet; ja (4) muutos tapahtuu maallisesta ruumiista taivaalliseksi ruumiiksi. Sen jälkeen kuolemalla ei ole enää mitään valtaa ihmisen ruumiiseen.
Paavali antaa lopuksi lukijoilleen kehotuksen olla vahvoja ja järkähtämättömiä sekä tehdä aina innokkaasti Herran työtä (1.Kor.15:58). Ottaen huomioon kaiken mitä Paavali on edellä puhunut, hän tarkoittaa tällä sitä asennetta, mikä syntyy ylösnousemususkosta.
Keräys Jerusalemin seurakunnalle
Paavali antaa korinttilaisille ohjeita keräyksen toteuttamisesta Jerusalemin kristityille (16:1-4). Kyse ei suinkaan ollut pelkästään Korintin seurakunnan velvollisuudesta vaan Paavali koki tämän keräyksen järjestämisen sydämensä velvollisuutena (Gal.2:10). Paavali myöhemminkin selostaa korinttilaisille laajemminkin keräyksen toteuttamista ja sen viemistä Jerusalemiin (2.Kor.8-9). Keräys tuli toteuttaa aina sapatin jälkeisenä päivänä, ts. sunnuntaina, koska ilmeisesti seurakunta kokoontui silloin jumalanpalvelukseensa (Ap.t.20:7; Ilm.1:10). Paavalin järjestämä keräys on esikuvallista myös seurakunnan diakoniatyölle, jonka kautta voidaan auttaa puutteenalaisia ihmisiä tämän ajan tarpeissa.
Paavalin matkasuunnitelmia
Paavali kertoo sekä omista että Timoteuksen ja Apolloksen matkasuunnitelmista (1.Kor.16:5-12). Paavali suunnitteli lähtevänsä Efesoksesta (josta hän kirjoitti ensimmäisen korinttilaiskirjeen). Tässä mainittu matka lienee sama, josta kerrotaan Apostolien teoissa (Ap.t.19:21; 20:1-3). Ilmeisesti siellä mainittu kolme kuukautta osui juuri talveen, kuten Paavali oli suunnitellutkin. Kuitenkin vielä kirjoittaessaan Paavali suunnitteli jäävänsä joksikin aikaa Efesokseen, jossa työ menestyi vaikka vastustajiakin oli.
On huomionarvoista, miten eri lailla Paavali kirjoittaa Timoteuksesta ja Apolloksesta. Timoteus oli Paavalille läheinen työtoveri, ”oma hengellinen poika” (1.Tim.1:2). Timoteus oli kulkemassa Paavalin edellä Kreikkaan (vrt. Ap.t.19:22). Paavali kirjoittaa Timoteuksesta lämpimästi. Sen sijaan Apolloksesta Paavali kirjoittaa viileähköllä tavalla, joka osoittaa Apolloksen tekevän työtä Paavalista riippumatta.
Lopputervehdyksiä
Paavali päättää kirjeensä kehotuksiin ja tervehdyksiin (1.Kor.16:13-24).
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 8.2.2012
