Jotta Jesajan kirjan sanomaa voi ymmärtää oikein, on tunnettava riittävästi historiallista tilannetta, jossa profeetta toi esille sanomansa. Jesajan kirjan osalta tämä tarkoittaa ennen muuta Juudan (eteläisen valtion) valtakunnan poliittisen ja sosiaalisen kehityksen tuntemista. Jesajan kirjan kirjoittamisen aikajakso käsittää kymmeniä vuosia, joten Juudan suhteet sen lukuisiin naapurivaltakuntiin ehtivät ajan myötä muuttua. Keskellä historiallisten tapahtumien myllerrystä Jesaja julistaa myös ajatonta sanomaa, jonka toteutumisen hän näki ennalta satoja ja paikoitellen jopa tuhansia vuosia ennen itse tapahtumia. Osa Jesajan sanomasta on vielä nykyäänkin tulevaisuutta. Paikoitellen on myös haasteellista pystyä tulkitsemaan, mitkä tapahtumat ovat jo toteutuneet ja mitkä ovat vielä tulevaisuutta. Tulkintaa ei helpota värikäs kuvakieli, joka on erittäin tavallista profeettakirjallisuudessa.
Vanhan liiton profeettojen rooli
Profeetta-sanan alkujuuri tarkoittaa hepreassa (nabi) lähinnä ”puhujaa.” Profeetan tehtävä vanhassa liitossa oli puhua Herran nimessä. Usein profeetta julisti Israelin kansalle parannuksen sanomaa. Niinpä profeetan tuli varoittaa ja neuvoa Israelin kansaa Jumala antamin varoituksen ja neuvon sanoin (vrt. Jes.6:9; Jer.1:4-10; Aam.7:15). Profeetalla tuli olla nimenomainen Jumalan kutsu tehtävään eikä kukaan voinut valita itseään siihen. Profeetan tehtävä ei selvästikään ollut kovin houkutteleva rooli, joten profeetta saattoi jopa kapinoida Jumalan kutsua ja Hänen antamaansa sanomaa vastaan (Joona 1-4). Israelin kansa kohtelikin profeettojaan huonosti. Usein he vastustivat profeettoja eivätkä halunneet kuulla heitä. Profeetta saattoi jopa menettää henkensä (2.Aikak.24:20-22; Matt.23:34-37).
Profeetalla oli suuri vastuu sanomansa esille tuomisessa. VT:n aikana väärien profeettojen kohtalona oli kuolemanrangaistus (5.Moos.18:20-22; Jer.14:15, 28:15-17). Profeetan tuli julistaa ainoastaan sitä minkä Herra oli hänelle antanut (Jer.1:9; Joona 3:2; 5.Moos.18:18). Profeetat eivät kuitenkaan olleet ennustajia tai oraakkeleita vaan Jumalan sanansaattajia. Profeetat puhuivat silloin, kun Herra käski puhua eikä silloin, kun ihminen vaati profeetalta vastauksia kysymyksiinsä.
Vanhan liiton aikainen profeetan virka saattoi olla määräaikainen. Myöhemmin uudessa liitossa profeetan rooli on monessa suhteessa erilainen. Vanhan liiton aikana Pyhä Henki tuli vain joihinkin henkilöihin (kuten profeettoihin) ja näin voiteli heidät erityiseen tehtävään. Uudessa liitossa kaikilla uskovilla on Pyhä Henki (Room.8:9; Ef.1:13). Uudessakin liitossa joillakin on erityinen profetian armolahja, jonka avulla lahjan omaava kehottaa, rakentaa ja lohduttaa seurakuntaa (1.Kor.14:3). Jeesuksen (joka oli myös profeetta, 5.Moos.18:18, ja ylipappi, Hepr.8:1-13) tultua on jokaisella uskovalla mahdollisuus olla suoraan yhteydessä Jumalan kanssa, joten vanhan liiton aikaista profeetan virkaa ei samassa merkityksessä enää tarvita.
Jesaja, profeetta Jerusalemissa
Jesajan henkilöhistoriaa ei tunneta kovin paljon. Hänen isänsä oli Amos (Jes.1:1), hänet kutsuttiin profeetaksi kuningas Ussian kuolinvuonna (6:1; tämä on pystytty ajoittamaan tapahtuneeksi v. 740 eKr.) ja hän näki näkynsä Juudan kuninkaiden Ussian, Jotamin, Ahasin ja Hiskian aikana (mahdollisesti jopa vuoteen 680 eKr. asti). Jesajan syntymäajasta ei ole mitään luotettavaa tietoa.
Jesajan elämän alkuvuodet olivat Juudalle vaurauden ja hyvinvoinnin aikaa. Aikaisemmin Ussian (toiselta nimeltä Asarja) isä Amasja oli aiheuttanut valtakunnalle vahinkoa sotaseikkailullaan Israelia (pohjoista valtiota) vastaan, mikä oli päätynyt tappioon (2.Kun.14:8-21). Amasja oli lopulta kuollut salaliiton kautta, minkä jälkeen Ussia pääsi hallitsemaan viisaasti. Raamattu ei vaikene myöskään hyvinä pidettyjen henkilöiden puutteista: Jumala löi Ussiaa spitaalilla, koska hän oli uhrannut suitsutusta temppelissä, mitä vain papeilla oli lupa tehdä (2.Aikak.26:16-21).
Ulkopoliittinen tilanne oli kuitenkin muuttumassa nopeasti Juudalle epäedulliseksi. Merkittävin muutos oli Assyrian valtakunnan vahvistuminen, jolloin se alkoi sotilaallisesti ahdistaa naapureitaan. Tämä tapahtui Tilgatpileser III:n (toiselta nimeltä Pul) noustua Assyrian valtaistuimelle. Assyria kukisti Babylonin, minkä jälkeen se alkoi uhata Kanaanin maata. Israelin (pohjoisvaltion) kuningas taipui maksamaan lunnaat assyrialaisille (2.Kun.15:19), mutta sen myöhemmät kuninkaat pyrkivät pääsemään irti Assyrian vaikutuspiiristä. Tämä nosti poliittista jännitettä alueella.
Tässä vaiheessa kuningas Ussia kuoli ja Jesaja sai kutsun profeetan virkaan (Jes.6:1). Kansainvälinen poliittinen tilanne epäilemättä loi uhkaavan ilmapiirin, mikä vaikutti myös Jesajaan. Assyrian armeijan eteneminen vaaransi Juudan kansallisen itsenäisyyden ja olemassaolon. On oletettu, että Jesaja olisi voinut tuntea kolmen profeetan (Aamos, Hoosea ja Sakarja) toimintaa, mutta tosiasiassa Jesajan hengellisestä taustasta ei voi saada mitään varmaa tietoa. Joka tapauksessa Jesajan kutsu ajoittui poliittisesti erittäin kriittiseen ajankohtaan. Pohjoisen suunnalla Assyria oli suurin vaara, mutta muutkin valtiot liikehtivät uhkaavasti: Syyria ja Israel hyökkäsivät Juudaa ja Jerusalemia vastaan, jolloin kuningas Ahas sai Jesajalta rohkaisevan sanoman (Jes.7:1-9). Jesajan toiminnasta Ahasin aikana ei ole kuitenkaan paljon tietoa eikä tiedetä sitäkään, tunnustiko Ahas koskaan Jesajaa Jumalan profeetaksi. Kuningas Ahas ei ollut Herralle kuuliainen. Kuninkaana hän pyrki ystävällisiin väleihin Assyrian kanssa, mikä oli ilmeisesti vallitsevissa oloissa poliittinen realiteetti.
Assyria kukisti lopulta Syyrian v. 732 eKr. Siinä vaiheessa myös Israelista (pohjoisvaltiosta) tuli Assyrian vasalli. Lopulta Assyria kukisti Israelin pääkaupungin Samarian vuonna 722 eKr., jolloin pohjoisvaltio lakkasi olemasta. Pääosa israelilaisista siirrettiin pois maastaan ja tilalle tuotiin uusia asukkaita muualta. Tällöin sai alkunsa samarialaisten kansa.
Ahasin jälkeen tuli Juudan kuninkaaksi Hiskia (n. v. 715 eKr.), joka oli – toisin kuin isänsä – Jumalaa pelkäävä mies. Hiskia teki uskonnollisia uudistuksia, jotka tekivät myös Jesajan toiminnan huomattavasti helpommaksi. Hiskian aikana uudistettiin temppelipalvelusta, elvytettiin uskonnollisten juhlien viettämistä ja alettiin jälleen pyrkiä noudattamaan Mooseksen lakia. Juudan asema poliittisesti oli kuitenkin edelleen vaikea Assyrian paineen alla. Assyrian kuninkaan Sargon II:n aikana (722-705 eKr.) Jesaja varoitti luottamasta Egyptin ja Nubian (Etiopian) tukeen (Jes.20:1-6). Uhkaavana tuli pitää rannikkokaupunki Asdodin (filistealaisen kaupungin) kukistumista v. 711 eKr., jolloin olisi ollut inhimillistä liittoutua Egyptin kanssa. Jesajan mukaan Egypti ja Nubia tulevat kokemaan kovan kohtalon Assyrian käsissä. Oletettavasti Hiskia maksoi tänä aikana veroa Assyrialle ja sai siten pidettyä poliittiset suhteet kunnossa. Samaan aikaan Hiskia kuitenkin viisaasti vahvisti Juudan puolustusta.
Sanheribin noustua Assyrian valtaistuimelle v. 705 eKr. joutui Jerusalem lopulta välittömään vaaraan. Assyrialaiset vaativat kaupunkia antautumaan. Silloin Jesaja kuitenkin antoi Hiskialle rohkaisevan sanoman assyrialaisten tappiosta (2.Kun.19:6,7). Eri puolilla Assyrian valtakuntaa tapahtui samaan aikaan kansannousuja, jolloin assyrialaiset vetäytyivät piirittämästä Jerusalemia. Jesaja profetoi sitten pilkaten Sanheribia ja Assyriaa vastaan (2.Kun.19:20-34), jonka jälkeen Herran enkeli löi kuoliaaksi 185 000 assyrialaista sotilasta. Hiskia ja Juuda pelastuivat näin yliluonnollisella tavalla.
Jesajan myöhemmistä vaiheista ei ole luotettavaa tietoa. On oletettu, että hän olisi elänyt noin v:een 680 eKr. asti. Juutalainen perimätieto kertoo, että Jesaja olisi kärsinyt marttyyrikuoleman Juudan kuninkaan Manassen käskystä. Raamattu ei tästä mainitse, mutta profeetat kokivat jokseenkin järjestelmällisesti vastustusta ja vainoa, joka toisinaan merkitsi profeetan kuolemaa Jumalan sanan julistamisen vuoksi. Profeetan tehtävänä ei todellakaan ollut miellyttää ihmisiä vaan tuoda esiin Jumalan ilmoitusta silloinkin, kun se oli tuskallista kuultavaa.
Jesajan kirjan kokonaisuus
On yleinen käsitys, että profeetta Jesajaa ei pidetä koko kirjan kirjoittajana. Useimmiten kirja jaetaan kolmeen osaan, joilla olisi kolme täysin eri aikakausien kirjoittajaa. Tämän mukaan ensimmäinen osa (luvut 1-39) olisi ainakin pääosin Jesajan omaa tekstiä. Toinen osa (luvut 40-55) olisi kirjoittanut anonyymi kirjoittaja pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen (yli 100 vuotta Jesajan kuoleman jälkeen). Kolmas osa (luvut 56-66) olisi vielä paljon nuorempi, mahdollisesti 400-luvun puolivälistä eKr. Tätä jakoa perustellaan kirjoitustyylin muutoksella ja erityisesti sillä, että kirjan loppuosassa ennustetaan asioita, jotka toteutuivat pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen (huomattava yksityiskohta on juutalaisten vapauttajan, Persian kuningas Kyyroksen nimen mainitseminen, Jes.44:28, 45:1, noin 200 vuotta ennen tapahtumaa). Kyse on tällöin siitä, pidetäänkö ennustavaa profetiaa ylipäätään mahdollisena.
Juutalaiset kuitenkin pitivät kirjaa Jesajan kokonaan kirjoittamana (todistettavasti tämä käsitys esiintyy ainakin 2.vuosisadalta eKr.). Vuodesta 1947 lähtien löydetyt ns. Kuolleen meren kirjankääröt pitivät sisällään jokseenkin kokonaisen Jesajan kirjan käärön (ajoitus suunnilleen vuodelta 100 eKr.). Lisäksi painavana todisteena Jesajan kirjan ehyen kokonaisuuden puolesta voi pitää sitä, että Jeesus viittasi Jesajaan kirjoittajana käsittäen kaikki em. kirjan osat (Matt.4:14-16 -> Jes.8:23; Matt.3:3 -> Jes.40:3; Luuk.4:17-19 -> Jes.61:1-3). Profeetta Jesaja mainitaankin nimeltä UT:ssa 20 kertaa, joka on enemmän kuin muita profeettoja yhteensä.
Kirjan johdantojakso
Jesajan kirjan lukuja 1-6 voi pitää koko kirjan johdantona. Ne kertovat sanomasta ja sananviejästä. Kirjalla on monia teemoja (Jumala, Messias, Messiaan valtakunta, jäännös, toivo, pakanakansat), joita useimpia ainakin alustavasti kosketellaan jo johdannossa. Siksi johdanto voi toimia koko kirjan ymmärtämisen perustana.
Alussa (Jes.1:2-31) profeetta kuvaa kansan syntiä ja moraalista lankeemusta. Israel on hylännyt Jumalan ja on siksi härkää tai aasia huonompi: nämä sentään osaavat palata isäntänsä luo ruoan vuoksi. Kansan uskonnollinen muotojumalisuus on pahempaa kuin Sodoman ja Gomorran ihmisten jumalaton elämä (vertaus on kärkevä: Jumala tuomitsi nämä tuhoon niiden syntielämän vuoksi, 1.Moos.19:23-30). Kansa tuo kyllä uskollisesti uhrejaan, mutta ne eivät miellytä Jumalaa niin kauan kuin kansan elämässä vallitsee sosiaalista vääryyttä. Uhrit ja rukous ovat Jumalalle inhottavia, jos niitä ei tuoda katuvalla, nöyrällä ja kuuliaisella mielellä. Juudan kansan synti merkitsee sitä, että sen yllä on Jumalan tuomio. Syntisiä odottaa tuomio. Ainoastaan kuuliaisia odottaa toivo (Jes.1:18,19). Siion (=kirjaimellisesti Jerusalemin temppelivuori, tässä merkitsee Juudan kansan jäännöstä) tullaan lunastamaan Jumalan oikeuden ja vanhurskauden kautta. Maailmanlaajuinen rauha tulee kaikkien kansojen osaksi kun Siion aikojen lopulla ennallistetaan (2:1-4; vrt. Sak.14:4-21).
Paavali viittaa kirjeessään roomalaisille Jesajan profetiaan (Room.9:27-29; Jes.10:22,23; 1:9), jonka mukaan läpi VT:n ajan Jumala toteutti suunnitelmiaan valitun jäännöksen, Jumalalle uskollisten yksilöiden kautta eikä koko Israelin kautta. Suuri osa Israelista on kautta aikojen ollut Herralle uskoton. Juutalaiset hylkäsivät myös Messiaansa kun tämä tuli. Uskollisen jäännöksen luonteeseen kuuluu, että se on myös vakuutena sille, että koko kansakunta kerran löytää jälleen kuuliaisuuden Jumalalle.
Jesaja kääntää jälleen katseensa Juudan ajankohtaisiin ongelmiin. Kehotusta kuuliaisuuteen (Jes.2:5) seuraa ankaria varoituksia (2:6-4:1). Niin kauan kuin kansa luottaa epäjumaliin ja elää synnissä, ei tulevaisuuden toivo voi tulla heidän osakseen. Tuomio odottaa heitä, mutta pelastus tulee niiden osaksi, jotka panevat luottamuksensa Herraan. Puhdistautumisen ja tuomion kautta jäännös nauttii Herran suojelua ja siunausta. Juuri jäännös tulee kokemaan Herran kirkkauden uudistuneessa Siionissa (4:2-6).
Laulu viinitarhasta (5:1-7; vrt. Mark.12:1-12) on yksi VT:n kauneimpia vertauksia. Sen sanomana on kuitenkin viileän realistinen kuvaus Israelista, Jumalan viinitarhasta. Viinitarhan omistaja (Herra) on kaikin mahdollisin keinoin yrittänyt tehdä tarhasta hedelmällisen, mutta epäonnistuttuaan Hän päättää hylätä sen. Niinpä voi-huudot ja tuomion julistukset (5:8-30) ovat oikeudenmukainen johtopäätös. Herran tuomio on oikea ja vanhurskas (5:16, vrt. Ilm.16:5). Jumala on ollut rakastava ja armollinen kansaansa kohtaa, mutta kansan elämässä ei näy vanhurskaan elämänmuodon hedelmää. Ihminen on omasta mielestään viisas, mutta inhimillinen äly ei tee ihmisestä pyhää ja kelvollista Jumalan silmissä (Jes.5:21, vrt. Room.12:16).
Jesajan kutsumusnäky Jumalan valtaistuimen edessä (Jes.6:1-13) muistuttaa Johanneksen näkyä taivaallisesta jumalanpalveluksesta (Ilm.4:1-11). On mahdollista, että Jesaja oli kokenut kutsumusnäkynsä jo ennen lukujen 1-5 sanoman julistamista. Kuvaus kansan synnillisyydestä (Jesajan luvut 1-5) voisi selittää lukijalle sen, että Jesaja ensin koki itsensä kelvottomaksi ottamaan Jumalan sanansaattajan tehtävää vastaan. Ei ole ihme, että hän tunsi pelkoa pyhän Jumalan edessä, koska Jumalan pyhyys vaatii tuomiota synnille. Kuitenkin yhden serafin (=Jumalaa ylistävän enkelin) kosketettua hiilellä (=vertauskuvallinen puhdistautuminen) Jesajan huulia tämä suostui profeetan tehtävään. Jesajan tehtävä ei tulisi olemaan mitenkään ihmisiä miellyttävä eikä hän tulisi saamaan laajaa kannatusta sanomalleen. Tosiasiassa hänen varoituksensa autioista kaupungeista merkitsivät, että vain harvat ottaisivat varoituksesta vaarin. Kuitenkaan Jesajan sanoma ei olisi olemaan epätoivon sanomaa, koska kaikesta tuhosta tulee jäämään jäljelle uskollinen jäännös. Huolimatta tuomion julistuksesta ja varoituksista Jesajan sanoma pitää sisällään Jumalan armon, koska Herra välittää kansastaan. Juudan kansa tultaisiin runsaan 100 vuoden kuluttua viemään pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin ja Jerusalem ja Salomonin temppeli tuhotaan; kuitenkin Jesajan profetian kautta Juudalle julistetaan Jumalan armon sanomaa ennen kuin tuomio pannaan täytäntöön.
Luopumuksesta huolimatta Israel ei ole lopullisesti vieraantunut Jumalasta, mutta kansan enemmistö tulee torjumaan evankeliumin viimeisiin aikoihin asti (Jes. 6:9,10). Tämä oli todellisuutta Jeesuksen aikana (viittaukset Jesajaan: Mark.4:12 ja Joh.12:40) ja Hänen jälkeensä (viittaukset Jesajaan: Ap.t.28:26,27 ja Room.11:8).
Lähteet
Iso Raamatun tietosanakirja, osa 5 (Ristin Voitto, 1991).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 29.2.2012
