Kappaleet Jes.24-27 käsittelevät Jumalan oikeudenmukaista tuomiota kaikkea vääryyttä kohtaan maailmanaikojen lopussa. Samalla kuvataan tämän maailmanajan jälkeen alkavaa ikuista vanhurskauden valtakuntaa. Vaikka tapahtumat koskevat koko maailmaa, kaikki tämä koskee samalla erityisellä tavalla Israelia. Pääosaan nousee Israelin vanhurskas jäännös, joka raskain kokemuksin joutuu elämään läpi Jumalan oikeudenmukaisten tuomioiden ajanjaksot. Keskellä ahdistavia aikoja jäännös saa kuitenkin myös lupauksia eloon jäämisestä ja ennalleen asettamisesta. Aikojen lopussa jäännös tulee kokemaan Herran runsaita siunauksia Siionin vuorella.
Kappaleet 24-27 viittaavat monin kohdin selkeästi viimeisiin aikoihin, jotka ovat vielä nykyään edessäpäin. Tästä huolimatta Juudan (etelävaltion) kokemat tapahtumat 700-500-luvuilla eKr. olivat joiltakin osin esimakua sille, mitä valittu kansa tulee kokemaan lopun aikoina. Aikaisemmat historialliset tapahtumat ovat usein esikuvallisia sille, mitä tapahtuu myöhemmin. Siksi Jesajan lopun aikojen profetiassa on tiettyjä yhtymäkohtia myös tuolloiseen Juudan valtakunnan ajankohtaiseen tilanteeseen.
Jes.24-27 ei esitä tapahtumia kronologisessa järjestyksessä (mikä on melko tavallista Raamatun kirjoissa) vaan ahdistuksen ajat ja tulevan vanhurskauden valtakunnan kuvaukset vuorottelevat ja toistuvat.
Jerusalemin hävitys ja Jumalan tuomio
Jesajan profetia maailman tuhosta (24:1-13) viittaa aikojen lopussa tapahtuvaan Jumalan oikeudenmukaiseen tuomioon. Kyseessä on Jumalan vanhurskauden mukainen viha kaikkea ihmiskunnan syntiä, moraalittomuutta ja jumalattomuutta kohtaan. Ihmiskunta on kautta vuosisatojen ollut tottelematon Jumalaa kohtaan ja Jumala on odottanut aikojen täyttymistä, mutta tämän maailmanajan lopussa Herra vuodattaa vanhurskaan vihansa maan päälle. Tällöin maanpäällinen yhteiskunta lakkaa olemasta. Kyseessä on johdonmukainen lopputulos ihmiskunnan luopumuksesta. Raamattu kertoo näistä tuomion ajoista muuallakin paljon.
Profetiaan sisältyvää kukistunutta kaupunkia (24:10-12) ei nimetä. Yksi mahdollinen tulkinta on, että kyseessä olisi aikojen lopussa tuhoutuva Babylon, kaiken synnin ja pahuuden tyyssija (Ilm.18; Jes.14:3-23). Tulkinta on mahdollinen, koska Babylon kuvaa Raamatussa yleisesti kaikkea pahuutta ja Jumalaa vastustavaa valtakuntaa (Ilm.18:2). Aikojen lopussa kaikki jumalattomuus kohtaa loppunsa.
Toisaalta kukistunut kaupunki saattaa viitata Jerusalemiin, jonne on hyökätty toistuvasti historian kuluessa. Jerusalem tuhottiin vuonna 586 eKr., jolloin Babylonian sotajoukot hävittivät Jerusalemin ja veivät kansan pakkosiirtolaisuuteen (2.Aikak.36:17-21). Jesajan profetiassa viitataan myöhemmin tähän nimenomaiseen tapahtumaan (Jes.39:5-7). Siksi Jesajan kuvaus autiosta kaupungista epäilemättä sopii tähän historian tapahtumaan, jolloin Jerusalemin temppeli ryöstettiin ja lopuksi poltettiin. Jerusalem koki tässä yhteydessä täydellisen raunioitumisen. Tämä tapahtui runsaat sata vuotta Jesajan ennustuksen jälkeen.
Historia on kuitenkin toistanut itseään. Myös Jeesus ennusti satoja vuosia myöhemmin (jolloin pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset olivat rakentaneet Jerusalemin ja sen temppelin uudelleen), että temppeli hajotetaan (Luuk.21:5,6) ja Jerusalem hävitetään (Luuk.19:41-44; 21:20). Tämä tapahtui v. 70 jKr., kun roomalaiset tuhosivat kaupungin ja sen temppelin. Tuolloin juutalaiset häädettiin Juudeasta, joka jäi pakanoiden haltuun (viimeinen juutalaisten kapina kukistettiin v. 135 jKr., jolloin juutalaiset karkotettiin myös Galileasta lähes kokonaan).
Jesajan profetia saattaa viitata kuitenkin myös vielä aikojen lopulla tulevaan hyökkäykseen Jerusalemia vastaan (vrt. Sak.14:1-5). Tuolloin vihollinen kuitenkin tuhotaan nopeasti Jeesuksen saapuessa. Saatana yrittää vielä vankeudestaan päästyäänkin liittolaisineen (Ilm.20:9) vallata Jerusalemin, mutta silloin Saatana tulee lopullisesti kukistetuksi.
Mutta on myös perustellusti esitetty, että nimettömänä kuvattu kukistunut kaupunki (Jes.24:10-12) ei olisi mikään nimenomainen historiallinen kaupunki, vaan vertauskuva jumalattomasta yhteiskunnasta, joka aikojen lopussa kokee Jumalan tuomion. Kyse on tällöin Jumalaa vastustavan valtakunnan kukistumisesta Jumalan vanhurskaan vihan edessä.
Eloon jääneet ja viimeinen ahdistus
Aikojen lopussa Jumala kokoaa Israelin jäännöksen maan ääriltä asti samalla kun jumalattomat tuomitaan (24:14-23). Tälläkin on esikuvana historiassa: Juudan kansa sai luvan palata Jerusalemiin 70 vuoden kuluttua pakkosiirtolaisuuden alkamisesta. Tällöin Israelin paluu Kanaaninmaahan oli kuitenkin vain osittainen, koska huomattavia osin kansasta jäi asumaan muiden kansojen sekaan (mikä on todellisuutta edelleen tänään). Siksi luvatun kansan täydellinen paluu on vielä edessäpäin. Tästä syystä Jesajan tässä kuvaamaa tapahtumaa on vaikea sijoittaa mihinkään muuhun kuin maailmanlaajuiseen viimeisten aikojen ahdistukseen, koska profetia käsittää taivaalla tapahtuvia ihmeitä aurinkoa ja kuuta myöten (tätä on kuvattu lukuisissa muissakin raamatunkohdissa, esim. Jes.13:10, 34:4; Joel 2:10,11; Matt.24:29,30; Ap.t.2:19,20). Aikojen lopulla tapahtuvan paluun jälkeen Herra hallitsee Siionin vuorella ja langettaa ihmiskunnalle viimeiset tuomionsa. Silloin Jumalan vastustajat tuhotaan. Niin Israelin jäännös kuin kaikki muutkin Jumalaan uskovat lunastetut tulevat elämään ikuisessa valtakunnassa.
Korkeuksissa olevien joukkojen ja maallisten kuninkaiden (Jes.24:21,22) tuomio saattaa viitata niiden kukistumiseen Jeesuksen toisen tulemisen yhteydessä (Ilm.19:11-21). Kyseessä on hetki, jolloin kaikki Jumalaa vastustavat voimat vangitaan ja perustetaan tuhatvuotinen valtakunta, jossa Jerusalemin ja Siionin vuoren asema maailman keskuksena toteutuu (24:23; Sak.14:1-21).
Lunastettujen kiitoslaulu
Jumalan tuomioiden jälkeen lunastetut laulavat kiitos- ja ylistyslaulua (Jes.25:1-26:6). Jeesuksen paluun jälkeen pelastuneet iloitsevat saamistaan Jumalan siunauksista. Kaikki kärsimys katoaa kun Herra pyyhkii pois kaikki kyyneleet ja hävittää kuoleman. Kaikki on tapahtunut Jumalan nimenomaisen suunnitelman mukaisesti (25:1). Jumalan teoissa ei ole koskaan mitään sattumanvaraista vaan ne ovat harkittuja, varmoja ja luotettavia.
Aikaisemmin mainittu kukistunut kaupunki (24:10-12) saattoi olla maan päällä sijainnut kaupunki, mutta tässä mainittu raunioitunut kaupunki (25:2) tuskin tarkoittaa mitään nimenomaista historian kaupunkia. Kyseessä lienee kielikuva maanpäällisestä yhteiskunnasta, joka katoaa Jumalan luodessa uuden valtakunnan. Vahvimmatkin maalliset vallat joutuvat lopulta taipumaan ja kumartumaan kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Tämä toteutuu konkreettisesti aikojen lopulla. Mutta myös Juudan valtakunnan historiassa oli todellisuutta se, että militaristiset suurvallat joutuivat olemaan alamaisia Jumalan tahdolle. Ne eivät kyenneet kukistamaan Juudaa silloin kun se turvautui Herraan (vrt. 25:3-5; 37:35-38). Vain kaupunki, jonka asukkaat luottavat Herraan, kestää. Ja toisaalta jokainen kaupunki, joka luottaa vain omiin voimiinsa, kaatuu.
Jesaja palaa jälleen Jeesuksen paluun jälkeisiin tapahtumiin Siionin vuorella (25:6-10). Jo aiemmin hän on kertonut myös pakanakansojen saapuvan sinne (2:1-4). Kyse on ajasta, jolloin kansojen yltä poistetaan verho, joka on sokaissut ne näkemästä Jumalan tahtoa ja suunnitelmia.
Ilmeisesti viittaus Moabiin (25:10-12) ei tässä yhteydessä tarkoita kirjaimellisesti Moabin valtakuntaa (yhtä Juudan naapurivaltiota), vaan yleensä Jumalaa vastustavia maailman valtakuntia, jotka tulevat kukistumaan. Moabin linnoitetut kaupungit saattoi Jesajan aikoihin nähdä paljain silmin Jerusalemista, mutta lopulta kaikki maallinen mahti (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, kulttuurinen) ylivalta sortuu Jumalan edessä. Siksi kestävä valta ja voima asuvat pelkästään tulevassa kaupungissa (26:1-6; Ilm.21:2).
Jäännöksen rukous keskellä ahdistusta
Herralle uskollinen jäännös ilmaisee rukouksessaan luottamusta Herraa kohtaan samalla kun se kärsii keskellä suurta ahdistusta ennen kuin sitä on kerätty yhteen (26:7-19). Israelilla on lunastuksen toivo vaikka se kokee raskaita koetuksia. Ahdistus kestää vain määräajan ja tuomio tapahtuu hetkessä. Mutta sen jälkeen koittaa pelastuneille ihmisille vapautus. Tämän maailmanajan lopulla tapahtuu kuolleiden ylösnousemus (26:19; Ilm.20:4-6,13), jonka jälkeen tapahtuu tuomio (vrt. Dan.12:2). Lunastetuille ylösnousemuksen toivo on rohkaisuna vaikeina aikoina.
Viimeinen tuomio ja Israelin paluu
Aikojen lopussa Jumalan vastustajat tuomitaan (26:20-27:1). Kyseessä on sekä jumalattomien ihmisten että Jumalaa vastustavien henkivaltojen tuomiosta. Mytologiset viittaukset tarujen hirviöihin (Leviatan) eivät tarkoita, että Jesaja olisi uskonut niihin vaan että hän tunsi nämä tarinat ja käytti niitä vertauskuvallisesti. Kyse on Jumalan vastustajien tuhosta, vaikka nämä ovat Jumalan salliman ajan voineet toimia maailmankaikkeudessa. Saatanan lankeemus ennen maailmanaikojen alkua (vrt. 14:11-21; Hes.28:12-19) oli lopullinen eikä hänellä ollut kuin Jumalan antama määräaika ja Jumalan asettamat rajat (vrt. Job 1:12; 2:6) toimia Jumalan vastustajana. Hänen tuhonsa oli kuitenkin sinetöity jo hänen lankeemuksestaan asti.
Aikojen lopussa Israel, Jumalan viinitarha, lunastetaan (27:1-13). Israel on jälleen hedelmällinen ja se palvelee Jumalaa Jerusalemissa. Jumalaa vastustavat voimat vallat on tuhottu (27:10,11). Kaikkialta luvatun kansan jäsenet palaavat Jerusalemiin ja Siionin vuorelle. Tuolloin kaikki Jumalan Israelille antamat lupaukset täyttyvät. Mutta on painotettava, että Jumalan siunaukset Israelille tulevat Jesajan mukaan siunaukseksi kaikille kansoille (2:2-4). Tämä on ollut Jumalan suunnitelma jo ennen kuin Hän kutsui Abrahamin (1.Moos.12:3).
Lähteet
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 18.4.2012
