TOINEN SAMUELIN KIRJA: DAAVIDIN KUNINKUUS VAHVISTUU

Profeetta Natanin Daavidille lausumat vakavat sanat (2.Sam.12:10) tulivat toteutumaan kouriintuntuvalla tavalla. Alkaen Amnonin moraalittomuudesta (2.Sam.13) jatkuen Seban kapinaan (2.Sam.20) olivat väkivaltaiset tapahtumat kuohuneet Daavidin perheen sisällä ja ympärillä. Lisäksi jo ennen astumistaan valtaistuimelle Daavid oli joutunut kestämään Saulin väkivaltaista vihaa ja vainoa, mutta miekka ei tosiaan väistynyt Daavidin elämästä tämän jälkeenkään.

Seban kapina

Daavidin palattua Jerusalemiin Absalomin kapinan jälkeen häntä odotti toinen kapina, joka oli syttynyt vallitsevassa sekavassa tilanteessa (2.Sam.20:1-22). Siitä lähtien kun Daavid oli palannut Jerusalemiin (19:15,16), benjaminilainen Seba oli ilmeisesti koonnut oppositiota häntä vastaan. Yllättävän vaivattomasti muut Israelin heimot paitsi Juudan heimo erosivat Daavidista. Epäilemättä Juudan heimon uskollisuus johtui siitä, että se katsoi omaavansa muita läheisemmän suhteen Daavidiin (vrt. 19:41-44). Daavid itse kuului Juudan heimoon, joka myös oli alkujaan ollut ensimmäinen, joka oli tunnustanut Daavidin kuninkaakseen (2:4). Tämä Juudan ja kymmenen heimon välinen juopa tuli lopulta Salomon jälkeen johtamaan valtakunnan jakautumiseen (1.Kun.12:1-19). Sen aika ei kuitenkaan ollut vielä.

Kapinan puhjettua Daavid myös käytännössä hylkäsi kymmenen sivuvaimoaan (2.Sam.20:3). Hän siirrätti heidät vartioituun rakennukseen ja antoi heille elatuksen muttei enää käynyt heidän luonaan. Kyseessä oli ilmeinen seuraus Absalomin haureudesta näiden kanssa (16:21,22).

Daavid kutsui Amasan (jonka hän oli asettanut Joabin tilalle sotapäällikökseen, 19:14) kukistamaan kapinalliset. Amasan tuli koota Juudan miehet koolle kolmen päivän kuluessa mutta tämä ei kuitenkaan palannut takaisin kuninkaan antamaan määräaikaan mennessä. Tällöin Daavid tuli kärsimättömäksi ja Abisain (huom! tässä vaiheessa Daavid ei pitänyt Joabia sotapäällikkönä) tuli lähteä ajamaan takaa Sebaa, jotta tämä ei pääsisi turvaan johonkin linnoitettuun kaupunkiin. Joab oli kuitenkin sotajoukon mukana. Takaa-ajon kestäessä Joab kohtasi Amasan (joka tässä vaiheessa oli ilmeisesti liittymässä sotaväen mukana Seban takaa-ajoon) ja tappoi tämän harkitusti ja kylmäverisesti. Kukaan ei estänyt Joabin murha-aikeita. Oletettavasti sotilaat katsoivat vallitsevassa sekavassa tilanteessa lojaalisuutensa Joabia kohtaan merkitsevän samalla lojaalisuutta Daavidia kohtaan.

Tapettuaan Amasan Joab jatkoi Seban takaa-ajoa. Sebaan liittyi edelleen paljon väkeä. Joabin joukot tulivat Abel-Bet-Maakan kaupungin luo, johon Seba oli vetäytynyt turvaan. Joabin joukot alkoivat valmistella kaupungin valtaamista. Tällöin ”viisas nainen” (nimeä ei mainita) alkoi puhutella Joabia ja sanoi kaupungin olevan rauhallinen ja luotettava eikä Joabilla ollut mitään syytä sotia sitä vastaan. Silloin Joab kertookin olevansa kiinnostunut vain Sebasta. Joabin ja naisen keskustelun jälkeen kaupungin asukkaat tappoivat Seban ja heittivät tämän pään Joabille. Sen tapahduttua Joab puhalsi torveen, keskeytti piirityksen ja palasi Jerusalemiin. Kapina oli kukistettu.  

Tämän jälkeen luetellaan Daavidin virkamiehiä (20:23-26). Joab mainitaan tässä jälleen nimenomaisesti sotaväen päällikkönä. Joabin paluun sotaväen päälliköksi on nähty johtuvan Daavidin heikkoudesta, koska hän oli aiemmin nimenomaisesti siirtänyt Joabin siltä paikalta pois (19:14).  Toisaalta Joab sai myöhemmin kalliisti maksaa tekemänsä veriteot (1.Kun.2:5,6,28-35). Henkilöristiriidoista huolimatta valtakunta vahvistui Daavidin hallintokauden aikana, jolloin sotilaallinen ja siviiliorganisaatio kehittyivät asteittain. Mahdollisesti Daavidilla oli mielessään egyptiläisen käytännön mukainen perusmalli valtakunnan järjestämisessä. Aikakirjojen pitäjä (kirjuri tai vastaava) oli erittäin tärkeässä asemassa asioiden järjestämisessä kuninkaan ja hänen virkamiestensä välissä. ”Sihteeri” oli vastuussa kotimaisesta ja ulkomaisesta kirjeenvaihdosta, jolla hän hoiti diplomaattisia tehtäviä. Daavidin hallituskauden lopulla Adoram (Adoniram, 1.Kun.4:6) oli erityinen virkamies, joka vastasi verotöiden valvomisesta. Todennäköisesti muitakin korkeita virkamiehiä lisättiin kun hallituksen vastuut kasvoivat. Oikeusasiat kuningas kuitenkin todennäköisesti hoiti itse (vrt. 2.Sam.14:4-17; 15:1-6).

Tapahtumia Daavidin hallituskaudella

Daavidin aikana maahan tuli kolmivuotinen nälänhätä (21:1-14). Herra ilmoitti Daavidille, että tämä nälänhätä oli rangaistus johtuen Saulin rikoksesta hänen yrittäessään tuhota gibeonilaiset, joiden kanssa Joosua oli tehnyt liiton (Joos.9:3-27). Sopimuksen mukaan gibeonilaisia ei saanut tappaa vaikka he alun perin kuuluivat hävitettävään viholliskansaan. Saul oli kuitenkin vastoin tehtyä liittosopimusta tappanut gibeonilaisia. Tajuten, että tämä asia on sovitettava (4.Moos.35:33; tässä on kyseessä Mooseksen lain vaatima verikosto!), Daavid salli gibeonilaisten teloittaa seitsemän Saulin jälkeläistä (Aijan tyttären Rispan kaksi poikaa sekä viisi Saulin tyttären Merabin poikaa). Joonatanin pojan Mefibosetin Daavid kuitenkin säästi ja oli siten uskollinen Joonatanin kanssa tekemälleen liitolle (1.Sam.18:3).

Rispa, Aijan tytär ja Saulin sivuvaimo, jäi vartioimaan ruumiita puoleksi vuodeksi (= aika elonkorjuun alusta syyssateiden tuloon asti). Kun Daavid sai tietää Rispan suremisesta, hän valmisti näiden seitsemän uhrin luitten kunnollisen hautaamisen Saulin isän Kisin perhehautaan. Myös Saulin ja Joonatanin jäännökset tuotiin samaan paikkaan. Herra selvästi hyväksyi nämä toimenpiteet, koska tämän jälkeen nälänhätä loppui. Kyseessä oli ollut Herran vaatima oikeudenmukainen sovitus Saulin tekemästä rikkomuksesta gibeonilaisia kohtaan.   

Vaikka Daavid oli nyt vakiinnuttanut kuninkuutensa ja päässyt voitolle vihollisistaan, edelleen käytiin sotia ja Daavidin soturit tekivät urotöitä (21:15-22). Taistelut filistealaisia vastaan olivat Israelin kuningaskunnan alkuaikoina vielä tavallisia. Filistealaisten armeijassa palveli edelleen jättiläisen kokoisia sotureita. Vaikka tässä yhteydessä mainitaan urhoollisen Elhananin tappaneen Goljatin (21:19), kyseessä oli tosiasiassa tämän veli Lahmi (1.Aikak.20:5). Goljat oli tunnetusti kuollut jo aikaisemmin (1.Sam.17).

Daavidin voittolaulu

Daavidin voittolaulu (2.Sam.22:1-51) tuo julki kiitosta ja ylistystä koko elämän kestäneestä varjeluksesta ja huolenpidosta. Laulu on mahdollisesti tehty Daavidin viimeisenä elinvuonna. Siinä Daavid puhuu profeetallisesti ikuisesti kestävästä kuninkuudestaan (22:51; vrt. 23:5; 7:16). Jumala oli puhunut hänen kauttaan vakuuttaen ikuista liittoaan. Laulussa on kyse eräänlaisesta Daavidin muistokirjoituksesta.

Israelin valtakunnan kuninkaana Daavid ei laiminlyönyt tunnustaa, että ei hän itse vaan Herra oli taannut Israelin sotilaalliset voitot (22:30,35,40). Kiitoslaulussaan Daavid ilmaisee ylistyksensä Kaikkivaltiaalle, joka on vapauttanut Israelin sen vihollisista ja pakanallisista valtakunnista. Daavid itse oli vaeltanut Herran tahdon mukaisesti (22:21-28). Laulu (psalmi) on vain yksi monista Daavidin sepittämistä lauluista, joita hän teki erilaisissa tilanteissa olleessaan paimenpoikana isänsä kodissa, Saulin hovin palvelijana, lainsuojattomana ja lopulta Israelin suuren kuningaskunnan arkkitehtinä ja rakentajana.  

Daavidin viimeiset sanat

Daavidin ”viimeiset sanat” (ei tarkoittane ajallisesti viimeisiä sanoja vaan viittaa lähinnä testamenttiin, jälkisäädökseen) tuovat julki Israelin suurimman sankarin kunnioitettavaa suuruutta (23:1-7). Daavid oli turvannut Herraan ja hallinnut oikeamielisesti. Daavid oli Korkeimman korottama Jaakobin Jumalan voideltu hallitsija. Herran ikuinen liitto Daavidin kanssa toteutui lopulta messiaanisesti Jeesuksessa (1.Moos.49:10; Matt.1:1, 2:6; Joh.7:42).

Daavidin soturit

Daavidilla oli ollut uskollisia ja urhoollisia sotureita (23:8-39). Monet näistä olivat olleet Daavidin seurassa jo pitkään. Ollessaan Saulin aikana lainsuojattomana Daavidiin liittyi satoja miehiä. Daavid organisoi nämä alaisuuteensa Siklagissa ja myöhemmin Hebronissa (1.Aikak.11:10-12:23). Nämä miehet menestyivät sotilaallisissa toimissa niin hyvin että heitä nimitettiin päälliköiksi. Kun Daavid sai koko Israelin tunnustamaan kuninkuutensa, hän laajensi organisaation koskemaan koko kansakuntaa (1.Aikak.12:23-41). 

Sotureista suurimpina mainitaan kolme: hakmonilainen Isboset, ahoahilainen Eleasar, Dodon poika ja hararilainen Samma, Agen poika. Näitä kolmea pidettiin suurimpina mutta useita muitakin urheita sotureita oli.

Sotajoukon päällikkönä toimi edelleen Joab. Hän oli kyvykäs johtaja eikä hän vastannut pelkästään sotavoimista vaan hänellä oli myös huomattavaa vaikutusta Daavidiin itseensä. Vierasmaalaiset palkkajoukot, jotka koostuivat kreeteistä ja pleeteistä, olivat Benajan komennossa, muodostaen Daavidin henkivartioston. Daavidiin liittyneet vahvat miehet, jotka olivat liittyneet Daavidiin ennen kuin tästä tuli kuningas, tunnettiin nyt eräänlaisena ”kunnialegioonana” (2.Sam.23:8-39; 1.Aikak.11:10-47). Kun Daavid organisoi valtakuntansa, jonka pääkaupunki oli Jerusalem, näitä miehiä oli 30. Ajan mittaan lisättiin miehiä, jotka olivat kunnostautuneet sankarillisissa teoissa. Tästä valitusta sankarien joukosta kaksitoista valittiin olemaan vastuussa kansallisesta armeijasta, joka koostui kahdestatoista yksiköstä (1.Aikak.27:1-15). Kyse oli miehistä, joihin Daavid oli vuosikymmenten ajan voinut luottaa.

Daavid toimittaa väenlaskun

Daavidin hallituskauden loppupuolella kerrotaan Herran vihastuneen Israeliin, joka johti siihen, että Daavid käski toimittaa väestönlaskun (2.Sam.24:1-25). Tämä väestönlasku oli Daavidin toinen nimenomainen synti, joka mainitaan (ensimmäinen oli aviorikos Urian vaimon kanssa, 2.Sam.11). Vaikka Herra yllytti Daavidia kansaa vastaan (24:1; 1.Aikak.21:1: ”Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun”), Herra ei ole koskaan synnin syy eikä alkuperä, mutta Herra voi tuoda ihmisen sydämen synnit päivänvaloon ihmisen tekojen muodossa.

Koko hallituskautensa ajan Daavidille oli mieluisa hanke tehdä valmisteluja temppelin rakentamista varten. Rakennusmateriaalien hankintaa varten tehtiin tarkkoja suunnitelmia ja yksityiskohtaisia järjestelyjä (1.Aikak.22:2-19). Kuningaskunta oli huolellisesti organisoitu niin, että sekä omaa että vierasta työvoimaa voitiin käyttää tehokkaasti.

Israelin sotavoiman väestönlaskenta ja siitä aiheutuneet rangaistusseuraukset kuninkaalle ja hänen kansalleen liittyvät läheisesti Daavidin suurimittaisiin suunnitelmiin rakentaa temppeli. Teksti ei suoraan kerro nimenomaista syytä siihen, miksi Jumala rankaisi Daavidia ja koko kansaa. Väestönlaskenta joka tapauksessa tapahtui nimenomaisesti kuninkaan itsensä käskystä. Joab ensin vastusteli mutta kuningas ei kuunnellut häntä. Alle kymmenessä kuukaudessa Joab sai valmiiksi Israelin laskennan lukuun ottamatta Leevin ja Benjaminin heimoja (1.Aikak.21:6). Israelin sotilaallinen voima oli noin 1½ miljoonaa miestä, jolloin väestön kokonaismäärä oli arviolta 5-6 miljoonaa henkeä. Sotakelpoisten miesten määrästä esiintyy hieman erilaisia lukuja (2.Sam.24:9; 1.Aikak.21:5), laskentatavasta riippuen.  

Daavid ymmärsi lopulta tehneensä syntiä suorittaessaan väestönlaskennan. Koska luetteloissa korostuu sotakelpoisten miesten määrä, väestönlaskennan syynä on saattanut olla ylpeys ja luottamus sotilaalliseen voimaan Israelin aikaansaannosten saavuttamiseksi (vrt. 2.Sam.24:3). Jumalan rangaistus väestönlaskennasta toisaalta kohdistui Israelin kansaan (24:1; 1.Aikak.21:1), joten on mahdollista, että Israelia rangaistiin myös Absalomin ja Seban kapinoitten vuoksi.

Daavid, joka tunnusti syntinsä, sai kuulla profeetta Gadin kautta, että hän sai valita yhden kolmesta rangaistuksesta: seitsemän vuoden nälänhätä, kolmen kuukauden pako vihollisia tai kolmen päivän rutto. Daavid valitsi viimeisen, koska hän halusi luottaa Herran armoon. Rutto kesti lopulta vain Herran säätämään hetkeen, mutta sen aikana 70 000 ihmistä kuoli Israelissa. Silloin Daavid ja vanhimmat (1.Aikak.21:16) näkivät Herran enkelin Araunan puimatantereen kohdalla Jerusalemin pohjoispuolella (”Daavidin Jerusalem” ei pitänyt sisällään myöhempää temppelivuorta). Havaittuaan, että kyseessä oli tuhoojaenkeli, Daavid aloitti esirukouksen kansansa puolesta. Gad neuvoi Daavidia uhraamaan sillä paikalla, jolloin Daavid osti puimatantereen jebusilaiselta Araunalta. Kun Daavid uhrasi Herran edessä, hän sai Herralta vastauksen: rutto lakkasi lopettaen Herran vitasuksen. Tuhoojaenkeli katosi ja Jerusalem säästyi.

Tapahtuma vaikutti Daavidiin niin syvästi, että hän päätti tehdä puimatantereesta polttouhrialttarin sijoituspaikan. Temppeli rakennettaisiin aikoinaan siihen. Mahdollisesti samalla paikalla Abraham noin 1000 vuotta aikaisemmin oli valmistautunut uhraamaan poikansa Iisakin, jolloin samalla tavalla Herra oli ilmestynyt ja puuttunut asioihin (1.Moos.22:1-19).

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

Juhani Nikula, 6.5.2014