TOINEN SAMUELIN KIRJA: ABSALOMIN KAPINA

Absalom oli kostanut veljelleen Amnonille sisarensa Tamarin raiskauksen tappamalla Amnonin (2.Sam.13:23-36). Peläten tämän jälkeen isäänsä Absalom pakeni isoisänsä Gesurin kuninkaan Talmain, Ammihudin pojan luo. Daavid suri kauan poikaansa Amnonia samalla kun Absalom viipyi Gesurissa kolme vuotta. Sen jälkeen Daavid alkoi leppyä Absalomille.

Daavidin ja Absalomin sovinto

Absalomin ollessa vielä pakomatkalla Joab pyrki saamaan sovinnon Daavidin ja Absalomin välillä (14:1-24). Joab ei kuitenkaan itse katsonut voivansa esittää asiaa kuninkaan edessä (arvellen ilmeisesti, ettei kuningas olisi kuunnellut häntä tässä asiassa). Niinpä Joab kehitti sovintoa edistääkseen juonen, jossa hän kutsui apuun naisen Tekoasta. Koska kyseessä oli nainen ja henkilönä kuninkaalle entuudestaan vieras, Joab oletettavasti arveli, että tällaisen ihmisen edessä Daavidilla eivät olisi ”suojamekanismit” päällä. Joabin suunnitelman mukaan kuvitteellisen kertomuksen avulla nainen saisi Daavidin sallimaan Absalomin paluun Jerusalemiin. Koko kertomus oli täysin Joabin kehittelemä ja hän pani sanat naisen suuhun. Daavid ei kuitenkaan tiennyt Joabin toimista mitään eikä aavistanut naisen kertomuksen olevan tekaistu (jo toisen kerran Daavidille esitettiin kertomus, joka ei ollut todellisuutta mutta jonka kautta Daavidin silmät avattiin, vrt. 12:1-4). Nainen sanoi olevansa leski ja hänellä oli ollut kaksi poikaa. Pojat olivat riitaantuneet keskenään ja toinen oli tappanut veljensä. Tässä vaiheessa suku oli vaatinut verikostoa ja jäljelle jääneen pojan surmaamista (1.Moos.9:6; 2.Moos.21:12; 3.Moos.24:17). Naisen kertomuksen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä lakiin perustuva verikosto vaan myös sukulaisten pyrkimys saada perillinen raivattua pois. Nainen jäisi tämän jälkeen kokonaan yksin. Kertomus oli laadittu siten että se vetosi sekä Daavidin sääliin että oikeudentuntoon.

Daavid ei tälläkään kertaa aavistanut antavansa ratkaisua, jossa hän todellisuudessa joutui itse tilille. Nainen ottikin sitten suoraan esille Absalomin tilanteen. Säästäessään naisen jäljelle jääneen pojan kuningas joutui samalla tunnustamaan, että hänen pitkittynyt Absalomiin kohdistunut karkotuspäätöksensä oli epäoikeudenmukainen. Absalomin karkotus oli lopulta sama asia kuin tämän tappaminen. Daavid lopulta kysyikin naiselta, oliko Joab koko kertomuksen takana. Nainen tunnusti näin olevan. Daavid kutsui sitten Joabin eteensä ja käski noutamaan Absalomin Jerusalemiin. Daavid ei kuitenkaan halunnut nähdä Absalomia, joka joutui asumaan omassa talossaan. Näin jatkui kaksi vuotta. Daavid ja Absalom eivät nähneet toisiaan.

Absalom oli komea mies ja hänen perheensä kasvoi (14:25-27). Jo tässä vaiheessa Israelin kansa kiinnitti Absalomiin erityistä huomiota, koska häntä pidettiin kauniina ja virheettömänä. Erityinen asia Absalomissa olivat hänen hiuksensa: vuoden kasvettuaan niiden paino oli 200 sekeliä (jopa yli 3 kg!). Juonittelu oli kuitenkin tullut pysyvästi Daavidin perheen elämään. Absalom yritti kutsua Joabia viemään sanaa kuninkaalle, selvästi tarkoituksena saada isän ja pojan välinen ero vihdoin lopetetuksi (14:28-33). Koska Joab ei kuitenkaan tullut pyynnöistä huolimatta, Absalom käski palvelijoitaan sytyttämään Joabin ohrapellon tuleen! Vasta tällöin Joab tuli Absalomin luo ja tämä sai lähetettyä sanan kuninkaalle. Sen jälkeen kuningas kutsui Absalomin luokseen ja he solmivat sovinnon.

Absalom nousee kapinaan

Absalom oli näin saavuttanut jälleen isänsä suosion. Absalom ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa uskollinen isälleen vaan alkoi valmistella vallankaappausta (15:1-6). Absalom otti käyttöönsä viidenkymmenen miehen saattueen sekä vaunut ja hevosia. Neljän vuoden ajan komea Absalom oli aktiivinen suhdetoimintatyössään voittaen israelilaisten suosion ja hyväksynnän. Kyseessä oli kuitenkin koko ajan tarkoituksena voittaa kansansuosiota, jotta Absalom voi nousta valtaistuimelle isänsä tilalle. Absalom antoi kansalaisille katteettomia lupauksia siitä, kuinka hän hallitsijana antaisi päätöksiä juuri sen henkilön eduksi, jonka kanssa hän kulloinkin keskusteli. Kukaan ei ilmeisesti nähnyt mitään ristiriitaa siinä, että Absalomin lukuisat lupaukset saattoivat olla ristiriidassa keskenään. Tärkeää Absalomille oli vain kansansuosion saavuttaminen lähitulevaisuutta ajatellen. Absalom suunnitteli isänsä syrjäyttämistä.

Lopulta kävi ilmi, että ainakin suurelta osin Absalomin petollinen toiminta todella onnistui kääntämään kansan sydämiä hänen puolelleen. Neljän vuoden kuluttua Absalom oli täyttävinään lupausta Herralle ja pyysi saada mennä kuninkaan luota Hebroniin (15:7-12). Daavid ei aavistanut mitään ja antoi Absalomille luvan lähteä. Hebronista kuitenkin muodostui heti Absalomin vallankaappausyrityksen tukipaikka. Absalom oli salaa lähettänyt viestinviejiä eri puolille Israelia ja ilmoittanut tulevansa kuninkaaksi Hebronissa. Merkkinä oli torven ääni, jonka kuuluessa Absalom olisi huudettu kuninkaaksi. Monet ihmiset olivat syvästi vaikuttuneita Absalomista ja olivat valmiita hyväksymään sen, että Absalomista, Daavidin pojasta, tulee kuningas. Absalomilla oli joka tapauksessa laaja tuki kansan keskuudessa, mukaan lukien Daavidin neuvonantaja Ahitofel.

Daavid oli valmistautumaton vastarintaan ja hän poistui Jerusalemista (15:13-16:4). Daavid lähti hovinsa kanssa ja vain hänen kymmenen sivuvaimoaan jäivät kaupunkiin pitämään huolta palatsista. Daavidin tavoitteena oli mennä Mahanaimiin Jordanin toiselle puolelle (17:24). Kuitenkin paljon uskollisia ihmisiä siirtyi Daavidin mukana: kreetit ja pleetit (ulkomaalaiset palkkasoturit), kuusisataa gatilaista, gatilainen Ittai, Sadok ja leeviläiset (jotka kantoivat liitonarkkua), Abjatar, Ahimaas, Joonatan ja neuvonantaja Husai. Daavid lähetti kuitenkin papit ja liitonarkun takaisin Jerusalemiin. Tarkoituksena oli, että Daavid saa tätä kautta tietoonsa, mitä Jerusalemissa tapahtuu. Erittäin tärkeä henkilö oli Husai: myös hänen tuli pysytellä Jerusalemissa ja viisaasti tehdä tyhjäksi Ahitofelin neuvot Absalomille. Ahitofelia pidettiin niin kyvykkäänä neuvonantajana, että hän oli erityisen vaarallinen henkilö Absalomin liittolaisena (vrt. 16:23). Kapinan vaikutuksia kuvaa sekin, että entisen kuninkaan Saulin pojan Joonatanin pojan Mefibosetin palvelija Siba siirtyi Daavidin luokse. Hänen mukaansa Mefiboset jäi kuitenkin Jerusalemin kuvitellen, että hänelle palautettaisiin Saulin suvun kuninkuus Daavidin kukistuttua.

Saulin kuninkuus oli taustalla myös siinä, että Saulin sukuun kuuluva Simei tuli kiroamaan Daavidia (16:5-14). Simei kulki Daavidin mukana sivummalla vuoren rinnettä kiroten häntä ja heitellen kiviä ja soraa. Daavid kuitenkin kielsi puuttumasta Simein aggressiiviseen toimintaan. Ilmeisesti Daavidin reaktion taustana oli sama asennoituminen kun hänellä oli aiemmin ollut Sauliin. Daavid ei missään vaiheessa ollut halunnut vahingoittaa Saulia. Simei oli benjaminilainen ja Saulin sukulainen, jonka kiroukseen sisältyvä syytös oli juuri Saulin syrjäyttäminen. Vaikka Saulin kuninkuus oli lakannut Herran päätöksen kautta, Daavid ei ollut ihmisvoimin koskaan halunnut siihen vaikuttaa ja Daavid oli aina kunnioittanut Saulia. Simein menettely muistutti Saulin toimintaa, kun tämä vainosi Daavidia.   

Husai harhauttaa Absalomia

Absalom saapui Jerusalemiin (16:15-23). Ahitofel oli ollut alusta asti Absalomin mukana ja oli tukenut tätä koko ajan. Itse asiassa Ahitofel saattoi olla koko kapinan suunnittelija, koska hän oli alusta asti osoittanut tukeaan Absalomille. Mutta Husain suhteen Absalomilla olivat suuret epäilyt: miksi Husai ei seurannut Daavidia, vaikka oli ollut tämän uskollinen ystävä? Husai vakuutti kuitenkin olevansa Absalomin palveluksessa siinä kuin oli ollut Daavidin palveluksessa. Myöhemmät tapahtumat osoittavat, että Absalom uskoi Husain olevan tosissaan. Tämä oli Absalomilta ratkaiseva virhe.

Ahitofelin neuvosta Absalom meni isänsä sivuvaimojen luo (samalla toteutui kouriintuntuvasti myös Natanin aiempi ennustus, 12:11). Ahitofelin neuvon taustalla oli saada koko Israel näkemään, että Absalom oli lopullisesti katkaissut välinsä isänsä kanssa. Ahitofelin neuvoja arvostettiin suuresti ja hänellä oli arvovaltaa ihmisten keskuudessa. Ahitofelin neuvot kuitenkin olivat nyt Absalomin apuna Daavidia vastaan. Ahitofelin moraalia eivät ihmiset osanneet epäillä.

Ahitofel neuvoi Absalomia ryhtymään Daavidia vastaan yllätyshyökkäykseen 12 000 valiomiehen avulla (17:1-14). Ahitofelin neuvo oli viisas eikä Daavidilla selvästi ollut läheskään yhtä suurta armeijaa tukenaan. Daavid ei siinä ajassa olisi myöskään ehtinyt järjestää oppositiota Absalomia vastaan. Ahitofelin neuvon mukainen pikainen hyökkäys olisi ollut ratkaiseva sotatoimi eikä Daavid olisi siitä toipunut. Herra oli kuitenkin Daavidin puolella ja Absalom kysyi myös Husain (Daavidin vakoojan ja vastarintamiehen) neuvoa. Husai varoitti Absalomia lähtemästä liian pienellä sotajoukolla Daavidin kimppuun. Päinvastoin, Husain mukaan Absalomin tuli koota suuri armeija koko Israelista ja sitten vasta hyökätä Daavidin joukkoja vastaan. Absalom päätti omaksi tuhokseen noudattaa Husain neuvoa, jolloin Daavid sai aikaa järjestää joukkojaan. Sodassa eivät ratkaise pelkästään joukkojen suuruus ja aseistus vaan myös viisas taktiikka.    

Daavidin uskollisten sanansaattajien Ahimaasin ja Jonatanin matka ei ollut turvallinen mutta he pääsivät perille. Samalla kävi ilmi, että Daavidilla oli edelleen kannatusta kansan keskuudessa: Bahurimissa talon emäntä piilotti Daavidin sanansaattajat kaivoon ja nämä pelastuivat. Daavid sai tietoa Ahitofelin neuvosta ja siirtyi heti Jordanin yli turvaan (17:15-29). Huomattuaan selvästi tulleensa petturiksi ja ymmärrettyään, että Daavid saattaisi palata valtaan, Ahitofel hirtti itsensä. Myös Absalom tuli joukkoineen Jordanin yli ja edessä oli taistelu Efraimin metsässä.

Absalomin tappio ja kuolema

Daavid oli loistava sotapäällikkö. Hän olisi itse halunnut lähteä mukaan taisteluun (toisin kuin 11:1) mutta hänen miehensä halusivat suojella häntä ja pyysivät häntä jäämään kaupunkiin (18:1-18). Daavid suostui jäämään kaupunkiin mutta ohjeisti nimenomaisesti sotapäälliköitään Joabia, Abisaita ja Ittaita että heidän oli varottava vahingoittamasta Absalomia. Daavid tiesi, että taistelusta tulee verinen mutta Absalomin hän nimenomaisesti halusi säilyttävän henkensä. Efraimin metsässä syntyikin suuri taistelu. Kaikkiaan taistelussa menetettiin 20 000 miestä ja Absalomin joukot jäivät alakynteen. Kyseessä oli Israelin raaka sisällissota.

Muulilla ratsastava Absalom osui vastakkain Daavidin miesten kanssa. Ratsastaessaan tiheäoksaisen tammen alta Absalom takertui päästään puuhun (kirjaimellisesti ”päästään”; tosin tämä jättää mahdollisuuden, että Absalom takertui puuhun juuri hiuksistaan, vrt. 14:26). Muuli jatkoi matkaansa ja Absalom jäi riippumaan puuhun. Eräs Daavidin miehistä oli nähnyt tämän mutta ei tehnyt Absalomille mitään vaan toi asiasta tiedon Joabille. Vastoin Daavidin ohjeita Joab löi kolme keihästä Absalomin rintaan ja kymmenen Joabin aseenkantajaa löi Absalomin hengiltä. Absalomin ruumis heitettiin kuoppaan ja peitettiin kiviröykkiöllä.

Joab lähetti erään nubialaisen viemään Daavidille sanaa voitosta (18:19-32). Myös Ahimaas halusi lähteä viemään tietoa Daavidille. Ahimaas ehti eri tietä perille ensin ja kertoi voitosta mutta ei Absalomin kuolemasta. Nubialainen toi sitten kohta tiedon Absalomin kohtalosta.

Daavid palaa Jerusalemiin

Daavid oli voittanut valtataistelun poikaansa vastaan mutta ei osannut nähdä tilannetta oikein vaan suri raskaasti poikansa kuolemaa sen sijaan että olisi juhlinut voittoa. Tästä syystä Joab torui Daavidia, joka löi laimin ne israelilaiset, jotka olivat tukeneet häntä (19:1-9). Daavid olisi mieluummin itse kuollut – mihin sisältyi ajatus, että hänen miehensä olivat taistelleet turhaan. Joab kuitenkin sai sitten puhuttua Daavidin tulemaan esille porttikäytävään kaikkien nähtäväksi. Israelilaiset olivatkin taistelun jälkeen paenneet kukin kotiinsa, minkä jälkeen alkoi sodanjälkeinen asioiden selvittely. Daavid oli jälleen Israelin hallitsija (19:10-16). Juudan miehet toivat hänet Jordanin yli. Daavid ei kuitenkaan unohtanut että Joab oli tappanut Absalomin: Daavid sanoi tekevänsä Amasasta sotaväkensä päällikön (Amasa oli ollut Absalomin joukkojen päällikkö!). Myöhemmin Joab tappoi Amasan (20:10), mitä Daavid ei koskaan unohtanut (1.Kun.2:5).

Daavid kohtasi armollisesti myös vastustajiaan (2.Sam.19:17-31): hän antoi anteeksi Simeille, joka oli kironnut häntä (16:5-14) ja Mefibosetia, joka palvelijansa Siban mukaan olisi tavoitellut isoisänsä Saulin valtaistuinta. Lisäksi Daavid osoitti ystävyyttä Barsillaille, joka oli huolehtinut kuninkaan ylläpidosta Mahanaimissa (19:32-40). 

Israelissa syntyi vielä riitaa siitä, miksi nimenomaan Juudan miehet olivat tuoneet Daavidin Jordanin yli (19:41-44). Tässäkin näkyi edelleen juopa Juudan heimon ja kymmenen Israelin heimon välillä.

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

Juhani Nikula, 16.4.2014