TOINEN SAMUELIN KIRJA: DAAVIDIN LANKEEMUS

Raamattu ei peittele Herran valitseman kuninkaallisen perheen epätäydellisyyksiä eikä muutenkaan kuvaa Jumalan ihmisiä synnittöminä. Daavid oli Jumalan edessä monessa mielessä nuhteeton mutta silti hän lankesi syntiin eikä voinut paeta Jumalan oikeudenmukaista rangaistusta. Daavid ei näin ollut poikkeus ihmisten joukossa vaan myös hänen tuli kärsiä syntiensä seuraukset. Daavidin synnit eivät myöskään olleet vähäisiä: hän lankesi aviorikokseen, murhaan ja kapinaan Jumalaa vastaan. Daavid kuitenkin katui rikkomuksiaan, tunnusti syntinsä ja oli siten Jumalan mielen mukainen hallitsija (1.Sam.13:14; Ap.t.13:22; Ps.89:20,21).

Daavidin rikos

Daavidin lankeemuksen (2.Sam.11:1-27) juuret olivat osaltaan siinä, että hän harjoitti moniavioisuutta (3:2-5; 11:27). Kuningas saattoi ottaa uuden vaimon hylkäämättä edellistä. Tämä ei ollut poikkeuksellista ja myös esim. Israelin kantaisällä Jaakobilla oli useita vaimoja, joista kaikista tuli Israelin heimojen kantaäitejä. Vaikka vasta UT:n aikana tämä käytäntö oli jo selkeästi väistynyt, vanhan liiton aikana moniavioisuutta siedettiin Israelin sydänten kovuuden vuoksi. Kuitenkin Mooseksen laki varoitti monien vaimojen pitämisestä (5.Moos.17:17) ja oli siten sopusoinnussa luomisjärjestyksen kanssa (1.Moos.2:24). Ympäröivien kansojen parissa moniavioisuus oli sen sijaan aivan yleistä. Myös Israelissa kuninkaan moniavioisuus oli joka tapauksessa käytännön tasolla hyväksytty asia ja Daavidillakin oli siten useita vaimoja. Jotkut Daavidin avioliitoista olivat epäilemättä poliittisia kuten Saulin tyttären Mikalin kanssa (1.Sam.18:20-29) ja Talmain tyttären Maakan kanssa (2.Sam.3:3). Käytännössä moniavioisuus aiheutti kateutta ja ristiriitoja eikä se ollut koskaan kuulunut Jumalan luomisjärjestykseen.

Inhimillisesti katsoen Daavid oli tekemässä ”täydellistä rikosta” sisältäen tarkkaan harkitun murhan ja aviorikoksen. Kyse oli ajankohdasta, jolloin Daavidin valtakunta menestyi sotilaallisesti ja laajeni. Filistealaiset oli lyöty jo aikaisemmin (2.Sam.8:1) ja myös aramealais-ammonilainen liittoutuma oli edellisenä vuonna voitettu (2.Sam.10). Israelin armeija Joabin komennossa lähetettiin valloittamaan ammonilaisten pääkaupunkia Rabbaa. Kyseessä oli aiemmin aloitettujen sotatoimien jatkamista ammonilaisia vastaan. Kevät oli sotaan lähdön aika siksi, että sadekausi loppui silloin ja tiet mahdollistivat jälleen sotavaunujen ja kantamusten kuljettamisen. Poikkeuksellista oli kuitenkin se, että Daavid päätti pysytellä Jerusalemissa. Yleensä senaikaiset Lähi-Idän hallitsijat olivat yhdessä sotajoukkojensa kanssa lähdössä taisteluun. Tässä tapauksessa kotiin jääminen muodostui Daavidille lankeemukseksi.

Kuninkaana Daavid oli rikas ja verrattuna alamaisiinsa hänellä oli kaikkea. Silti hän ei kokenut, että hänellä olisi kaikkea sitä, mitä hän halusi. Samaan aikaan kun hänen sotaväkensä oli taistelussa, Daavid lankesi yllättävän helposti ja ajattelemattomasti vakavaan aviorikokseen (2.Moos.20:14,17; 4.Moos.15:39). Daavid käyskenteli palatsinsa katolla kun hän näki sieltä erittäin kauniin naisen. Kyseessä oli Batseba, jonka mies oli heettiläinen Uria, Israelin armeijan uskollinen palkkasoturi. Uria esitetään koko ajan myönteisessä valossa, joten muukalaisuudestaan huolimatta hän saattoi palvella Israelin Jumalaa (vrt. 2.Sam.11:11). Daavid nimenomaisesti otti selville Batseban perhesuhteet ja samalla sai tietää tämän olevan toisen miehen vaimo. Daavid kuitenkin kutsui Batseban luokseen ja teki näin mielihalujensa vallassa tietoisen aviorikoksen tämän kanssa. Tästä seurasi se, että Batseba tuli raskaaksi (11:5).

Kun Daavid sai kuulla Batsebalta tämän raskaudesta, hän päätti ryhtyä peittelemään tapahtunutta. Daavid kutsui pahaa aavistamattoman Urian sodasta Jerusalemiin ja yritti saada tämän menemään vaimonsa luo. Näin Uria saattaisi maata vaimonsa kanssa ja Daavidin aviorikos todennäköisesti jäisi salaisuudeksi Urialta. Daavid yritti kahdesti taivutella Uriaa menemään vaimonsa luo, ensin ystävällisesti pyytäen ja toisella kerralla juottaen Urian humalaan. Uria kuitenkin osoittautui loppuun asti uskolliseksi Israelin sotilaaksi ja katsoi velvollisuutensa Joabia ja armeijaa kohtaan sellaiseksi, että ei voi viettää lomaa vaimonsa seurassa. Urian jalo luonne tulee selvästi esille. Tämä on merkille pantavaa, kun ottaa huomioon, että hän oli ulkomaalainen palkkasoturi.

Kun Daavid ei onnistunut saattamaan Uriaa ja Batsebaa yhteen, hän kehitti uuden juonen. Daavid lähetti Urian takaisin etulinjaan mukanaan kirje Joabille, jossa tämän piti järjestää Urian kuolema taistelussa. Joab toimi kuninkaan käskyn mukaisesti ja Uria jätettiin yksin vihollisen armoille, jolloin hän sai surmansa. Arvoitukseksi jää, mitä Joab itse ajatteli kuninkaan erikoisesta käskystä lavastaa yhden oman sotilaan kuolema. Kuninkaana Daavid oli kuitenkin itsevaltias, joten Joab päätti kyselemättä totella. Uria sai Daavidin salajuonen kautta surmansa vihollisen käden kautta, tosin omien joukkojen salakavalasti avustamana.

Joab lähetti Daavidille viestin, jossa hän ilmoitti sotajoukkojensa menneen lähelle kaupungin muuria, jolloin useita sotilaita oli kuollut. Joabin viesti oli varovainen, koska tällainen menettely oli yleisesti hyökkääjälle lähes itsemurha: puolustajien oli helppo ampua muurilta hyökkääjiä. Joab olisi ilmeisesti voinut saada aikaan Urian kuoleman niin, että muu sotajoukko ei olisi kärsinyt huomattavia tappioita. Kun Daavid kuitenkin sai tietää, että myös Uria oli kaatunut taistelussa ammonilaisia vastaan, hän suhtautui asiaan maltillisesti. Tuskin kukaan muu Daavidin lisäksi kuin Joab sai tietää Urian kuoleman todellista syytä, koska etulinjassa taisteleminen johti usein kuolemaan. Ulkonaisesti näytti siltä, että Uria oli kuollut tavanomaisessa sotatoimessa.

Heti Urian kuoleman suruajan mentyä ohi Daavid nai Batseban. Heille syntyi poika. Vasta kaiken tämän tapahduttua Herra mainitaan ensimmäistä kertaa (11:27; Daavid ei ollut kysynyt Herralta mitään koko tapahtumasarjan aikana!). Vaikka Daavid ei ollut vastuussa kenellekään ihmiselle valtakunnassaan, hän ei ollut ymmärtänyt, että Jumala oli tietoinen hänen ”täydellisestä rikoksestaan”. Pakanallisessa maailmassa yksinvaltias olisi voinut tehdä aviorikoksen ja murhan ilman, että kukaan olisi voinut puuttua siihen. Tämä ei kuitenkaan ollut todellisuutta Israelissa, jossa kuningas istui valtaistuimella nojautuen kuuliaisuuteen Herralle. Herran silmissä Daavidin teko oli paha. Israelin kuningas oli Herran alamainen eikä ollut Jumalasta riippumaton.

Daavidin katumus

Profeetta Natan tuli Herran käskystä Daavidin luo ja kertoi tälle dramaattisen kertomuksen (2.Sam.12:1-25). Kertomuksen rikas mies omisti paljon lampaita ja härkiä, mutta oli ahneudessaan ja ilman sääliä ottanut köyhän miehen ainoan karitsan ja valmistanut siitä aterian vieraalleen. Natanin kertomuksen olisi luullut herättävän Daavidissa epäilyksiä (vertauskuvan mukaan Daavid oli rikas mies, Uria köyhä mies ja Batseba köyhän miehen karitsa). Daavid ei kuitenkaan aavistanut kertomuksen kuvaavan hänen omaa rikostaan. Niinpä Daavid raivostui siitä, että tällaista vääryyttä tapahtuu hänen valtakunnassaan. Daavidin ”rikkaalle miehelle” langettama tuomio oli sopusoinnussa Jumalan lain kanssa (2.Moos.21:37; vrt. Luuk.19:8). Tässä vaiheessa Natan toi suoraan esille, että Daavid itse oli kertomuksen ”rikas mies”. Daavid oli syypää murhaan ja aviorikokseen. Daavidilla oli useita vaimoja mutta Urialla oli ollut vain yksi, Batseba. Teollaan Daavid oli halveksinut itse Herraa. Natanin mukaan Daavidin rikokset tulevat johtamaan onnettomuuksiin Daavidin oman perheen sisällä (vrt. Amnon, 2.Sam.13:1-14,28,29; Absalom, 15:1-12; 16:21,22). Daavidin perhe-elämä myöhemmin osoittaa monella tavalla rikkinäisyyttä.    

Natanille onneksi – Daavid katui. Niinpä Daavid ei itse kuolisi vaikka oli omin sanoin lausunut kuolemantuomion Natanin kertomuksen rikkaalle miehelle. Daavid joutui hengelliseen kriisiin, jota hän ilmaisee psalmeissa (Ps.32 ja 51). Daavid sai syntinsä anteeksi, mutta hänen rikoksillaan olivat rankat seuraukset hänen kodissaan.  Miekka ei tule väistymään hänen suvustaan ja hänen omia vaimojaan kohtaan tullaan tekemään väkivaltaa. Mutta välitön seuraus oli kuitenkin se, että Batseban lapsi sairastui vakavasti. Natan oli ennustanut että lapsi kuolee. Daavid rukoili ja paastosi, jotta lapsi saisi pitää henkensä. Lopulta lapsi kuitenkin ennustuksen mukaisesti kuoli (näin Daavidin synti sai aikaan toisen viattoman uhrin). Daavid lohdutti Batsebaa ja heille syntyi tämän jälkeen Salomo. Herra halusi poikaa kutsuttavan myös nimellä Jedidja, joka merkitsee ”Herran suosikkia”. Tämä poika tuli seuraamaan Daavidia valtaistuimelle.

Herran suurta armoa on se, että Batseban poika Salomo tuli olemaan Daavidin seuraaja valtaistuimelle ja tuli edustamaan kuninkaallista sukuhaaraa siitäkin eteenpäin. Lopulta kyseessä oli myös sukuhaara, johon syntyi luvattu Messias (Matt.1:6).

Rabban valtaus

Samanaikaisesti näiden tapahtumien kanssa etenivät aiemmin aloitetut sotatoimet (2.Sam.12:26-31). Joab kutsui Daavidia tulemaan paikalle lisäjoukkojen kanssa, koska kaupungin kukistuminen oli saatava Daavidin eikä Joabin nimiin. Lopulta ammonilaisten pääkaupunki Rabba (myöh. Amman) valloitettiin. Sotasaaliina Daavid otti ammonilaisten kuninkaan päästä jalokivin koristetun kultaisen otsarivan, joka painoi talentin (historian aikana talentin paino on vaihdellut, mutta VT:n aikana se oli n. 59 kg), ja siitä tuli Daavidin kuninkaankruunu.

Herra antoi kaikesta huolimatta Daavidin valtakunnan vahvistua.

Amnonin rikos ja kuolema

Daavidin rikoksista seurasi hänen perheensä sisäinen rikkinäisyys ja kapinallisuus. Daavid ei ohjannut perhettään kuriin ja itsehillintään (esim. 2.Sam.13:21), mikä näkyi hänen poikiensa elämässä. Tämä tuli ensin esille hänen esikoisensa Amnonin toiminnassa. Amnon tuli sairaaksi rakkaudesta sisarpuoltaan Tamaria kohtaan, joka johti moraalittomaan käytökseen (13:1-22). Ystävänsä Jonadabin neuvosta Amnon tekeytyi sairaaksi ja sai Tamarin tulemaan luokseen. Silloin Amnon makasi Tamarin väkisin. Mutta heti tämän jälkeen Amnonin valtasi voimakas vastenmielisyys Tamaria kohtaan ja Amnon lähetti tämän nopeasti tiehensä. Amnonin intohimot vaihtelivat näin äärimmäisyydestä toiseen. Moraaliton teko sai tämän jälkeen Absalomin (joka myös oli Daavidin poika) vihaamaan veljeään Amnonia. Daavidin perheen sisällä oli näin vakavia jännitteitä.

Daavidista sanotaan että hän ”vihastui” (13:21). Daavidilla oli kuitenkin itsellään takanaan raskas rikos Herraa vastaan (Daavid oli omin sanoin Natanin vertauksen jälkeen suuttunut kuulemalleen teolle, 12:5), joten hänen kykynsä ojentaa rikkomuksia tekeviä perheenjäseniään oli tullut heikoksi. Daavid ajatteli asioihin puuttumisensa tuovan Amnonille mielipahaa, mistä syystä Daavid jätti nuhteet tekemättä. Daavid oli yksinkertaisesti pojilleen heikkoluontoinen isä.

Amnonin rikos ei kuitenkaan jäänyt ilman seurauksia. Kuninkaan poika Absalom kehitti juonen, joka johti lopulta Amnonin murhaan (2.Sam.13:23-39). Absalom kosti sisarensa raiskauksen kutsumalla Amnonin lampaiden keritsijäisiin. Muut kuninkaan pojat tulivat myös juhliin. Daavid itse ei lähtenyt vaikka Absalom oli kutsunut myös hänet. Juhlien aikana Amnonin humalluttua Absalom käski palvelijoidensa tappaa Amnonin. Kauhistuneina kuninkaan pojat pakenivat paikalta. Daavid sai ensin huhupuheena kuulla, että kaikki kuninkaan pojat olisi tapettu, mutta näiden palattua juhlista kävi ilmi, että vain Amnon oli surmattu. Absalom oli hautonut kostoa siitä asti kun hänen Amnon oli raiskannut hänen sisarensa.

Tästä seurasi tietenkin Daavidin epäsuosio Absalomia kohtaan. Absalom pakeni Jerusalemista Gesurin kuninkaan Talmain luo. Talmai oli Absalomin isoisä, jonka luona Absalom viipyi kolme vuotta. Kuitenkin on koko ajan ollut nähtävissä se, että Daavid ei halunnut lähteä marssimaan Absalomia vastaan – mihin Daavidilla kyllä olisi ollut sotilaallista voimaa – joten tässä on havaittu oven jääneen auki myöhäisemmälle sovinnolle isän ja pojan välille. Daavidin murheet perheensä osalta eivät kuitenkaan tulisi ratkeamaan siihen, että hän saisi sovinnon solmittua Absalomin kanssa. Natanin ennustus (12:11) tulisi varjostamaan Daavidin elämää sen loppuun asti.

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

 Juhani Nikula, 8.4.2014