ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA: NUORI SAMUEL

Samuel ja Samuelin kirjat

Samuelin asema Israelin historiassa on ainutlaatuinen. Hän oli viimeinen Israelin tuomareista ja häntä pidettiin myös Israelin suurena profeettana (profeetallinen ääni oli ollut vaienneena Mooseksen jälkeen noin 300 vuoden ajan, joten Samuelin katsotaan nimenomaan aloittaneen jälleen profeettojen kauden; Ap.t.3:24, 13:20; 1.Sam.9:6-19). Huolimatta siitä, että hän ei ollut Aaronin sukua, hän toimi myös johtavana pappina, eräänlaisena ylipapin tehtävien hoitajana. Samuelin rooli kansan johdossa oli siten poikkeuksellisen laaja-alainen. Samuelin syntymäaikaa ei tiedetä, mutta sen on arvioitu olleen n. v. 1080 eKr.

Kanaaninmaan valloituksen (Joosuan aika) ja kuningasajan (Saulista alkaen) välissä oli tuomarien aika, joka oli Israelille monenlaisten ongelmien aikaa. Kansa oli sotilaallisesti raivannut itsensä siirtolaisina Kanaaninmaahan, mutta edelleen viholliset uhkasivat heitä. Kansan moraalinen ja hengellinen tila oli vaihteleva ja useimmiten huono. Kansa kapinoi toistuvasti Jumalan liittoa vastaan, kunnes kansa koetusten vuoksi tuli katumukseen – kapinoidakseen jälleen! Tuomarien ajan lopussa tilanne oli jo sietämätön ja silloin vallitsi yleinen anarkia (Tuom.21:25). Noin 300 vuoden asuminen Kanaaninmaassa ei ollut parantanut Israelin tilannetta, mistä syystä kansa kaipasi muutosta. Samuelin aika merkitsi siirtymäkautta hajanaisesta heimoyhteiskunnasta voimakkaaksi kuningaskunnaksi. Samuelin jälkeen alkoi Israelin kuningasaika, joka oli kansan valtiollisessa historiassa sen mahtavin aika.

Samuelin aikana (kuten myös vähän ennen ja jälkeen hänen aikaansa) suurin ulkoinen uhka olivat filistealaiset, jotka asettuivat Kaananinmaan eteläiselle rannikkoalueelle suunnilleen vuoden 1200 eKr. jälkeen. Filistealaisilla on todettu olleen yhteyksiä moniin Välimeren kulttuureihin, mutta heidän alkuperänsä on ainakin osittain jäänyt hämäräksi. Filistea koostui itsenäisistä kaupunkivaltioista (suurimmat viisi olivat Askelon, Asdod, Ekron, Gaza ja Gat), jotka yhdistivät voimansa vain ajoittain poliittisia ja sotilaallisia tarkoitusperiä varten. Filistealaiset kilpailivat foinikialaisten kanssa merikaupan herruudesta, jolloin he saavuttivat sellaista voimaa ja vaurautta, että he olivat uhkana myös naapureilleen, mukaan lukien Israelille. Nykyinen alueen nimitys ”Palestiina” on peräisin sanasta ”Filistea.” Erityisenä voimatekijänä filistealaisilla oli raudan valmistuksen ja käsittelyn taito, jonka he ensimmäisenä kansan toivat Kanaaninmaahan. Tämä selittää myös sen, että israelilaiset olivat ajoittain riippuvaisia filistealaisista, jotka välttivät opettamasta sepäntaitoa naapureilleen sotilaallisista syistä (1.Sam.13:19-22). Pitkän ajanjakson kuluessa filistealaiset uhkasivat alistaa Israelin orjikseen ja alamaisikseen.   

Alun perin kaksi Samuelin kirjaa oli juutalaisessa kaanonissa yhtensä kirjana. Kirjojen nimi tulee siitä, että alkuluvuissa Samuel on hallitsevana henkilönä. Perimätiedon mukaan kirjan kirjoittajat olisivat olleet Samuel, Naatan ja Gad. Tosiasiassa kirja ei mainitse kirjoittajaansa, jonka henkilöllisyys jää avoimeksi. Koska 2.Samuelin kirja päättyy Daavidin vanhuuteen (2.Sam.23:1, ”Daavidin viimeiset sanat”), ajoittuvat kirjan viimeiset tapahtumat lähelle Daavidin kuolemaa, joka tapahtui noin vuonna 970 eKr.  

Samuelin syntymä

Efraimin vuoristossa Raamataimissa (Raamassa) asui mies nimeltä Elkana, joka oli Leevin sukukuntaa (1.Aikak.6:12,13; Elkana oli siten ”efraimilainen mies” vain asuinpaikkansa perusteella). Leeviläiset asuivat kaikkialla Israelin heimojen keskuudessa. Elkanalla oli kaksi vaimoa, Peninna ja Hanna (1.Sam.1:1-8). Tuohon aikaan jumalaapelkäävät miehet saattoivat vielä olla moniavioisia (vaikka se ei kuitenkaan ollut Jumalan luomisjärjestyksen mukaista, 1.Moos.2:24). Moniavioisuus oli altis kateudelle ja riitelylle, kuten oli asiantila Elkanankin perheessä. Peninnalla oli lapsia, mutta Hanna oli lapseton, mikä merkitsi tuohon aikaan naiselle erityisen onnetonta asiantilaa. Peninna kiusasi Hannaa tästä; ja vaikka Elkana pyrki lohduttamaan Hannaa (joka oli selvästi Elkanan suosikkivaimo), tämä ei ottanut lohdutusta vastaan. Hanna rukoilikin hartaasti itselleen poikalasta (1.Sam.1:9-18). Samalla Hanna teki Herralle lupauksen, että antaisi poikansa Herralle koko elinajakseen. Jos Hanna saisi pojan, tämä palvelisi Herraa nasiirina (4.Moos.6:1-21).  

Kolmesti vuodessa kaikkien israelilaisten miesten piti käydä Siilon keskuspyhäkössä uhraamassa. Siellä oli ilmestysmaja ja liitonarkku (Joos.18:1; Tuom.18:31). Hannan rukoillessa Siilossa paikalle tuli pappi Eeli, joka ensin luuli Hannan olevan juovuksissa. Pappi Eelin kertomus on taustana Samuelin tulevalle toiminnalle. Ylimmäisenä pappina Eeli oli vastuussa Jumalan palvelemisesta ja uhreista Siilon pyhäkössä. Tosiasiassa Eeli oli myös Israelin toiseksi viimeinen tuomari ennen Samuelia (1.Sam.4:18). Juuri Eeliltä israelilaiset odottivat opastusta ja johtoa niin uskonnollisissa kuin yhteiskunnallisissa asioissa. Luultuaan ensin Hannan olevan juovuksissa Eeli huomasi lopulta Hannan olevan murheellinen, hurskas nainen, joka rukoili Herraa hartaasti. Eelin vastaus Hannalle osoittautui lopulta profeetalliseksi: Hannan pyyntö tulisi täyttämään.

Raamatussa on useita esimerkkejä lapsettomista naisista, jotka lopulta saavat lapsen (Saara, 1.Moos.21:1-3; Elisabet, Luuk.1:24). Elkana yhtyi Hannaan, joka jonkin ajan kuluttua tulikin raskaaksi ja Samuel syntyi (1.Sam.1:19-23). Sinä vuonna Hanna ei lähtenyt perheensä mukana Siiloon uhraamaan, koska hän jäi poikalapsen kanssa kotiin kunnes tämä on vieroitettu. Samuel oli vielä pieni, kun Hanna vei hänet Herran huoneeseen Siiloon pappi Eelin luo (1:24-28). Samuelista sanotaan, että hän rukoili siellä Herraa. Samuel jäi Siiloon palvelemaan Herraa pappi Eelin johdolla. Luovuttaessaan Samuelin Herran pyhäkköön Hanna täytti lupauksensa, jonka hän oli aikaisemmin Herralle antanut (1:11).  

Hanna rukoili kiitosvirren (2:1-11). Hannalle Jumala oli pyhä, ainutlaatuinen ja voimallinen. Siksi Hannan kiitosvirsi on voittoisa. Herra on hurskaille armollinen, mutta ankara jumalattomille. Eeli siunasi Elkanan ja Hannan toivoen heidän saavan lapsen sen tilalle, jonka he luovuttivat Herralle. Tämä siunaus toteutui: Hanna synnytti vielä kolme poikaa ja kaksi tytärtä (2:20,21).

Tapahtumia Herran huoneessa

Eelin aikana Israelin hengellinen elämä oli alennustilassa (1.Sam.3:1) eikä Eeli ollut myöskään kyennyt kasvattamaan omia poikiaan jumalanpelkoon ja papintehtävien kelvolliseen hoitamiseen (2:12-17). Eeli opetti heille papin tehtäviä, johon sisältyivät lain mukaiset etuisuudet ihmisiltä, jotka tulivat uhraamaan. Mutta pojat eivät tyytyneet laillisiin etuihin vaan he varastivat tosiasiassa itse Jumalalta vaatimalla uhreista enemmän kuin oli papille kuuluva osuus. Näin he saivat myös kansan paheksumaan ja kauhistumaan menettelyään. Lisäksi he myös saastuttivat pyhäkön syntielämällään (2:22), joka oli tyypillistä kanaanilaiselle epäjumalanpalvelukselle. Pojat eivät ottaneet vaarin isänsä nuhteista (2:23-25). On ymmärrettävää, että poikien käytös ja toiminta vaikuttivat Israelin alennustilan syvenemiseen. Kansa joka tapauksessa odotti papistolta esimerkillistä elämää.

Tässä ahdistavassa ilmapiirissä Samuel vietti lapsuutensa ja kasvoi Eelin huolenpidon ja ohjauksen alaisena (2:18-21,26). Samuel omistautui Jumalalle, mihin myös hänen äitinsä epäilemättä rohkaisi häntä. Vaikka Samuel oli vielä pieni poika, hänet puettiin pellavakasukkaan, joka oli papillinen asu. Samuelin kasvatus tähtäsi alusta alkaen tärkeään tehtävään.

Kaksi varoitusta Eelille

Profeetta, jonka nimeä ei mainita, nuhteli Eeliä, koska hän kunnioitti poikiaan enemmän kuin Jumalaa (2:27-36). Eelin laiminlyöntiä seurasi Jumalan tuomio: pojat tulisivat kuolemaan ja Jumalan nostama uskollinen pappi tulisi palvelemaan heidän paikallaan.

Kuten tuntematon profeetta aikaisemmin, tuli sama profetia Eelille lopulta Samuelin kautta (3:1-18). Israelin hengellistä alennustilaa kuvaa maininta Herran sanan harvinaisuudesta ja näkyjen epätavallisuudesta (3:1). Kyseessä ei selvästikään ollut Jumalan tahdon mukainen tila vaan ihmissydämet eivät halunneet ottaa Jumalaa huomioon elämässään. Eeli oli jo vanha ja hän oli tulossa sokeaksi. Huolimatta Israelin heikosta hengellisestä tilasta Samuel oli kuitenkin Jumalalle otollinen ja siksi Herra ilmestyikin hänelle yöllä. Temppelissä sytytettiin seitsenhaarainen lamppu (2.Moos.25:31-39) illalla ja sen oli määrä palaa aamuun asti valaisemassa pyhäkköä. Viittaus lampun sammumiseen (1.Sam.3:3) ilmeisesti tarkoitti ajallisesti aamuyötä, jolloin lamppuöljy olisi jo loppumassa. Herra kutsui Samuelia, joka oli kuitenkin vielä tottumaton kuulemaan Jumalan ääntä (3:7), joten hän luuli Eelin kutsuneen häntä. Kun Jumala oli kutsunut Samuelia kolme kertaa, silloin Eeli ymmärsi, että Herra oli kutsunut Samuelia. Eeli neuvoi Samuelia kuuntelemaan, mitä Herralla oli asiaa. Eeli oli ollut omille pojilleen huono kasvattaja, mutta hän kuitenkin osasi olla hengellisesti herkkä antamaan Samuelille oikean neuvon Herran kuuntelemiseen. Samuel oli jo pienestä pitäen kasvatettu palvelemaan Herraa, mutta tästä lähtien hänen palvelutyönsä varsinaisesti alkaisi sillä tavalla, mihin Jumala oli hänet kutsunutkin. Samuelin profeetallisuus alkoi nyt toimia.

Herran Samuelille antama sanoma oli rankka (3:11-18). Kyseessä oli olennaisilta osin sama sanoma kuin nimettömäksi jäänyt profeetta oli sanonut Eelille aikaisemmin. Eelin suku saisi tuomionsa Eelin laiminlyöntien vuoksi. Eeli tuli murheelliseksi mutta oli valmis ottamaan Herralta vastaan sen, minkä Herra hyväksi näki antaa. Syntiä olivat tehneet Hofni ja Piinehas, mutta Eeli oli vastuussa siitä, että ei ollut määrätietoisesti ojentanut poikiaan. Merkille pantavaa on silti se, että Samuel toisaalta kasvoi Eelin ohjauksessa Herran palvelijaksi. Vähintään erikoista on se, että puolestaan Samuelin pojista ei tullut hurskaita Herran palvelijoita (1.Sam.8:3,5)!

Samuelin hengellinen kehitys syveni edelleen voimakkaasti (3:19-4:1). Samuel oli saanut Herralta profeetan tehtävän, joka tunnettiin koko Israelissa. ”Samuelin sana” tuli olemaan sama kuin Herran sana (4:1).

Eelin tuomio

Eelille lausutut tuomiot toteutuivat äkillisesti (4:1-22). Israel lähti sotaan filistealaisia vastaan, mutta joutui alakynteen. Kun taistelussa lyödyt israelilaiset huomasivat jääneensä alakynteen filistealaisten kanssa, he päättivät noutaa taistelukentälle liitonarkun, Israelin pyhimmän esineen. Israelin kansan hengellinen tila oli vaipunut niin pohjalukemiin, että ihmiset uskoivat liitonarkun, joka edusti Jumalan läsnäoloa, suojelevan heitä taian lailla tappiolta. Ilmeisesti kansalla oli mielessään historiallinen tapahtuma, Jerikon valloitus, jossa Jumalan liitonarkku oli ollut mukana (Joos.6:1-20). Jumala otettiin avuksi tappion hetkellä, vaikka muuten eivät ihmiset olleet hänestä välittäneet. Liitonarkun saapuminen leiriin nosti riemuhuudon ”koko Israelissa”, mitä puolestaan filistealaiset pelästyivät. Mutta ihmiset eivät voineet ulkonaisella rituaalilla, uskonnollisella näennäiseleellä taivuttaa (manipuloida) Jumalaa ihmisten tahtoon. Israelilaiset kärsivät musertavan tappion (vrt. Apt.t.19:13-16). Vihollinen sai arkun haltuunsa ja Eelin pojat surmattiin.

Eeli oli jo 98-vuotias ja kokonaan sokea. Kun hän kuuli Jumalan liitonarkun joutuneen vihollisen käsiin, hän kaatui istuimellaan taaksepäin ja kuoli. Poikien kuoleman ei sanota häntä järkyttäneen, koska ilmeisesti hän oli jo ymmärtänyt aikaisemmista sanomista poikiensa tilanteen toivottomaksi. Mutta liitonarkun menetys oli hänelle liikaa.

Liitoarkun menetys oli Israelille synkkä päivä. Vaikka tässä kohdin Raamattua ei mainita mitään Siilon hävityksestä, on olemassa muita viitteitä siitä, että filistealaiset tekivät lopun tästä keskuspyhäköstä, joka oli ollut yhdistävänä tekijänä Israelin heimoille. Noin 400 myöhemmin profeetta Jeremia varoitti Jerusalemin asukkaita luottamasta Jerusalemin temppeliin (Jer.7:12-24, 26:6-9). Kuten israelilaiset olivat luottaneet liitonarkun läsnäolon takaavan turvan, Jeremian aikalaiset luulivat Jerusalemin Jumalan asuinpaikkana olevan voittamaton paikka, joka ei voi joutua pakanallisten vihollisten käsiin. Jeremian mukaan Siilon raunioituminen toimi historiallisena varoituksena (Jer.7:12). Vähän Eelin ajan jälkeen pappien sanottiin toimivan Noobissa (1.Sam.21:2). Myöhemminkään ei mainita mitään yrityksistä palauttaa liitonarkkua Siiloon.

Filistealaisten voitto masensi israelilaiset perinpohjaisesti. Kun Eeli miniä synnytti pojan, hänelle annettiin nimeksi Iikabod (=”kunniaton”), koska Israelilta oli mennyt kunnia, ts. Jumalan siunaukset oli otettu pois Israelilta. Jumala kuitenkin edelleen odotti Israelin sydänten kääntyvän Hänen puoleensa, jolloin Hän voisi olla valitulle kansalleen armollinen.        

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

Juhani Nikula, 2.10.2013