Kirjeen luvut 3 ja 4 pohjautuvat Korintin seurakunnassa esiintyvään hajaannukseen ja siihen liittyviin väärinkäsityksiin Jumalan valtakunnan työntekijöistä. Luvussa 3 Paavali korostaa työntekijöiden velvollisuutta tehdä työnsä yksin Herralle, jolloin kaikki työntekijät ovat Jumalan työtovereita ja siksi ikään kuin samalla viivalla. Luvussa 4 Paavali kertoo työstään apostolina.
Paavali Jumalan työtoverina
Korintin seurakunnan piirissä vallitseva hajaannus johtui uskovien kypsymättömyydestä (1.Kor.3:1-9). Tämä on ollut Paavalin kirjeen lukijoille rankka näkökulma, koska aivan ilmeisesti korinttilaiset itse ajattelivat olevansa hengellisesti korkealla tasolla (esim. 14:37). Toisin kuin edellä (2:6-16), tässä kohdin Paavali ei selosta eroa uskovan ja pelastumattoman välillä vaan nimenomaan ymmärtää uskovien (Kristuksen kautta pelastuneitten) olevan hengellisesti eri tasolla: toinen on kypsempi uskova kuin toinen. Kyse ei ole siten pelastuksesta vaan pyhityksestä. Paavalin arvion mukaan korinttilaiset ”ovat Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsia,” mitä hän oli käsitellyt jo ensimmäisessä luvussa (1:10-17). Korinttilaisten hengellinen kypsymättömyys näkyi lihallisissa ennakkoluuloissa ja ajattelutavoissa, jotka ovat tavallisia pelastumattomien parissa. Kun Paavali oli aikoinaan ensi kertaa julistanut korinttilaisille evankeliumia (Ap.t.18:1-8), hän oli antanut heille ravinnoksi maitoa (evankeliumin alkeita, jotka toki johtivat pelastukseen), ei vahvaa ruokaa (syvällistä kristillistä opetusta). Siinä vaiheessa tämä ”maitoravinto” oli ollut luonnollista, koska korinttilaiset olivat tuolloin uskonelämässään vasta alussa, mutta nyt he olivat edelleen kypsymättömiä. Seurakunnan hajaannus oli tästä osoituksena. Keskinäinen kateus ja riita olivat maailmanmielisyyttä, jota ei pitäisi (!) esiintyä kristillisessä yhteisössä. Jos korinttilaiset olisivat olleet rehellisiä, he olisivat myöntäneet epäonnistumisensa tässä: he elävät kuten maailman ihmiset itsekkäästi kiistellen ja kadehtien. Paavali ja Apollos olivat tehneet Korintissa yhteistuumin työtä etsimättä omaa etuaan (Ap.t.18:24-19:1); korinttilaiset kuitenkin olivat vääristäneet Jumalan työtä muodostamalla puolueita eri henkilöiden taakse. Jumalan valtakunnan työntekijä ei kuitenkaan etsi seuraajia itselleen (mikä suorastaan aiheuttaisi vahinkoa Jumalan työlle), vaan kaikki työntekijät pyrkivät löytämään seuraajia Kristukselle. Hengellinen kasvu ja menestys ovat Herran aikaansaannosta, ei ihmisten, ja siksi kunniakin kuuluu yksin Hänelle (2.Piet.3:18). Paavali tekeekin Jumalan valtakunnan työntekijöistä merkille pantavia johtopäätöksiä (1.Kor.3:6-9):
1. Koska työntekijät ovat Jumalan palvelijoita, he eivät itse voi aikaansaada mitään hengellisiä tuloksia (vrt. Joh.3:5,6; 15:5).
2. Vaikka Jumalan palvelijoilla on monia erilaisia tehtäviä, kaikki tekevät kuitenkin yhteistä hengellistä Jumalan työtä (vrt. 1.Kor.12:4-7).
3. Vaikka kaikki ovat yhtä Jumalan työssä, jokainen on samalla erikseen alamainen Jumalalle ja vastuussa Hänelle, joka palkitsee jokaisen tämän työn mukaan.
4. Kaikki tulee Jumalalta ja niinpä seurakuntakin on Hänen työnsä tulosta, ei ihmisten.
Paavali ottaa vertauskuvan uskovista Jumalan peltona, jota on hoidettava hyvin, jotta kasvu sitten toteutuu. Tässä suhteessa työntekijällä on tietenkin arvokas, luovuttamaton rooli, mutta kasvu tulee pelkästään Jumalalta.
Paavali ottaa seuraavaksi esille työntekijän roolin Jumalan seurakunnan rakentamisesta (3:10-15). Seurakunnan perustus on laskettu ristiinnaulitun Jeesuksen varaan (myös 1:18, 2:2) eikä mitään muuta perustusta voi olla. Tälle perustukselle työntekijät rakentavat eri materiaaleista. Jeesuksen toisen tulemuksen jälkeen jokainen rakentaja saa työstään palkan, mikä merkitsee sitä, että oikeanlainen työ palkitaan mutta huono tuhoutuu. Paavali itse oli antanut seurakunnalle opillisen perustuksen, Jeesuksen Kristuksen (Jes.28:16; Ap.t.4:11; Ef.2:20; 1.Piet.2:6). Paavali tunnustaa Apolloksen ja muiden työntekijöiden rakentaneen tälle samalle perustukselle, mutta jokainen työntekijä vastaa itse siitä, miten rakentaa (3:10). Perustus on kaikilla rakentajilla yhteinen (=Jeesus Kristus), mutta jos rakennus ei kestä, syy ei ole Kristuksen vaan rakentajan! Rakentajalla on siten vastuu työstään.
Hengellisiä rakennusmateriaaleja voivat olla uskollinen ristin sanoman saarnaaminen, uskovien hengellinen rakentaminen ja käytännön kristillinen elämä. Toisin sanoen, evankeliumin julistaminen, puhdas ja syvällinen opetus ja sitä vastaava elämä ovat työntekijöille niitä ratkaisevia rakennusmateriaaleja, jotka kestävät Jumalan tulossa oleva tuomion. Paavali viittaa vertauskuvallisesti kalliisiin ja halpoihin rakennusmateriaaleihin (3:12), joista kalliita käytettiin erityisesti temppelien rakentamiseen (lukijoilla on saattanut olla mielessään yhtä hyvin Herodeksen temppeli kuin pakanalliset temppelitkin, joihin kaikkiin käytettiin kallisarvoisia ja kestäviä rakennusaineita; myös esim. Ilm. 21:18-21) mutta halpoja ja keveitä tavanomaisiin rakennuksiin. Kalliit materiaalit kestivät tulta hyvin, mutta halvat materiaalit – puu, heinä ja oljet –tuhoutuivat helposti tulessa. Tuli testasi näin hyvin materiaalin kestävyyden. Tuomiopäivä, Herran päivä, on Jeesuksen toisen tulemuksen hetki, jolloin käytetty rakennusmateriaali (=oppi ja elämä) joutuvat testiin. ”Tuli” tarkoittaa Raamatun sanomassa kahta asiaa: (1) puhdistavaa voimaa (Matt.3:11; Mark.9:49) ja (2) kuluttavaa voimaa (Matt.3:12; 2.Tess.1:7,8; Hepr.12:29). Paavali ei kuitenkaan tässä (1.Kor.3:13-15) puhu ihmisen pelastuksesta vaan ihmisen hengellisen työn laadullisista tuloksista. Joiden työ kestää Jumalan tarkastelun, saavat palkan (Matt.25:14-30; Luuk.19:11-27; myös 1.Piet.1:7). Nimenomaisesti on huomattava seuraava seikka: ne, joitten työ ei kestä vaan palaa, pelastuvat kuitenkin itse, mutta heidän työnsä tulokset eivät säily eivätkä ne tuota kunniaa Jeesuksen nimelle. Täytyy painottaa, että tässä on kyse siis ihmisten tekojen tuomiosta, ei ihmisen pelastuksesta!
Paavalin vertauskuva ”Jumalan temppelistä” (1.Kor.3:16,17) viittaa tässä seurakuntaan (siksi puhuttelu monikollisesti ”te”). Jeesuksen mukaan Hänen ruumiinsa oli temppeli (Joh.2:19-21), jolloin Hänen ruumiinsa (=seurakunta) muodosti hengellisen temppelin, jossa Pyhä Henki asuu (Paavalin saattaa kutsua sekä seurakuntaruumista kokonaisuudessaan, vrt. Ef.2:21,22, että myös yksittäisten uskovien ruumiita ”temppeliksi”, vrt.1.Kor. 6:19). Koska seurakunta oli Jumalan temppeli, työntekijällä oli suuri vastuu siitä, miten hän rakentaa sitä. Rakentaminen voi olla kehnoa, jolloin se ei kestä; äärimmäinen tapaus oli suoranainen harhaopetus, josta väärät opettajat joutuvat lopulta ankarasti vastuuseen (vrt. Jaak.3:1). Jo VT varoitti temppelin saastuttamisesta (3.Moos.15:31), joten sama pätee uuden liiton aikana, joskaan ei ole enää kyse ulkonaisesta temppelirakennuksesta vaan seurakunnasta.
Paavalin mukaan Jumalan työtoverin tulee olla kokonaan riippuvainen Jumalasta, ei ihmisistä (1.Kor.3:18-23). Tämän maailman viisaus ei tuo ihmiselle pelastusta eikä sen avulla voi myöskään rakentaa Jumalan seurakuntaa. Mitä hengellisiin asioihin tulee, uskovan tulee luopua tämän maailman viisaudesta (tulla ”hulluksi” tämän ajan mittapuiden mukaan), jotta voisi saavuttaa Jumalan viisauden. Paavalin ajatuksen taustalla on ristin sanoma (1:18-25), joka tämän maailman silmissä on hulluutta, mutta johon kätkeytyy Jumalan viisaus. Paavali viittaa kahteen kohtaan VT:ssa (vapaasti lainattuna Job 5:13 ja Ps.94:11), joissa Jumala osoittaa tämän ajan maailmallisen viisauden tyhjänpäiväiseksi. Kaikki, mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan ajatusten kanssa, on turhaa. Paavali laajentaa tämän ajatuksen kaikkeen ihmisen ylpeilyyn: vaikka olisi kyse Jumalan valtakunnan menestyksellisestä työstä (kuten Paavalin, Apolloksen ja Pietarin kohdalla), ihmisen kerskailu on turhaa. Kaikki Jumalan antamat siunaukset ja jopa koko maailma kuuluvat koko Jumalan seurakunnalle, ei kenellekään ihmisyksilölle. Lopulta kuitenkin kaikki kuuluu Jumalalle Jeesuksen Kristuksen välityksellä.
Apostolin tehtävät
Paavali siirtyy käsittelemään apostolin tehtävää Jumalan palvelijana. Paavali oli saanut apostolin viran Jeesukselta Kristukselta eikä ihmisiltä (Gal.1:1). Apostolien tulee ennen muuta osoittautua olemaan luotettavia palvelijoita (1.Kor.4:1-5). Niin Paavali kuin muut apostolit olivat täysin vastuussa Kristukselle –eikä korinttilaisille tai muille ihmisille! He ovat Jumalan uskollisia huoneenhaltijoita (aikoinaan tämä tehtävä kuului usein ns. luotto-orjalle kuten Joosefille, 1.Moos.39:2-6). ”Jumalan salaisuudet” tarkoittivat Jumalan pelastussuunnitelmaa, jonka Jumala on sanassaan ilmoittanut (Room.16:25; Ef.1:9, 3:3,4; 1.Tim.3:16), jotka eivät ole ymmärrettävissä ihmisviisauden avulla. Jumalan työntekijöiden tulee pitää huolta ristin sanomasta, joihin Jumalan totuus on kätketty. Työntekijöiden tulee palvella Jumalan kansaa julistamalla Jumalan totuutta (ristin sanomaa) Jeesuksen nimessä, ollen Jumalalle alamainen. Koska työntekijän tulee toimia Jumalan auktoriteetin alaisena, hän ei voi toimia ihmisten mielen mukaan. Korinttilaisten keskuudessa on esiintynyt taipumusta tuomita Paavali ihmismielen mukaan, mistä syystä Paavali muistuttaa kaiken kätkössä olevan tulevan ilmi Herran tulemuksen yhteydessä (1.Kor.4:5; 2.Kor.5:10). Siinä vaiheessa Herra tutkii syvimmätkin ajatukset ja motiivit; silloin se, joka on puhtaalla mielellä palvellut Herraa, saa Häneltä kiitoksen.
Korinttilaiset kuitenkin ylpeilivät, luulleen olevansa hengellisiä; samalla he halveksivat apostoleja pitäen näitä heikkoina (4:6-13). Taustalla oli korinttilaisten taipumus olla yhden puolella toista vastaan, mitä Paavali ei pitänyt terveenä piirteenä. Korinttilaisilla saattoi olla ulkonaista ylpeyden aihetta omien lahjojensa tai ulkonaisen asemansa suhteen, mutta he kerskuivat lisäksi sen mukaan, ”kenen puolueeseen” he kuuluivat. Ylpeät korinttilaiset saattoivat olla (hengellisessä ja ulkonaisessa) rikkaudessaan itseriittoisia ja luulivat, etteivät olleet kenenkään avun tarpeessa. Paavali kuitenkin muistuttaa, että kaikki meillä oleva hyvä on vain lahjaa Jumalalta. Selvästikin korinttilaiset pitivät itseään täysin hengellisesti kypsinä ja katsoivat voivansa hallita kuin kuninkaat eivätkä tarvinneet nöyrää mieltä. Aivan toisin oli apostolien laita: Paavali itseironisesti katsoo apostolien olevan vihoviimeisessä asemassa, vieläpä niin että Jumala oli asettanut heille sellaisen ulkonaisesti viheliäisen aseman. Apostolit toki olivat korinttilaisten hengellisiä isiä, mutta Jumala ei ollut apostoleille antanut ulkonaista voimaa, valtaa ja rikkautta hallitsemiseen. Päinvastoin, apostolit (=Paavali, Pietari, Apollos ja ilmeisesti eräät muut) olivat nöyriä, köyhiä ja hyljeksittyjä miehiä, joilla oli jatkuva uhka joutua vangituksi, kidutetuksi ja kuolemaantuomituksi (tosiasiassa harva apostoli koskaan koki luonnollista kuolemaa). Tässä vaiheessa ei vielä ollut esiintynyt roomalaisten taholta järjestelmällistä kristittyjen vainoa, joten tässä historian vaiheessa korinttilaiset uskovat saattoivat olla myös maailman silmissä viisaita, voimakkaita ja arvostettuja. Tässä on jyrkkä vastakkainasettelu apostolien kanssa, joiden tuli koko ajan kestää kaikenlaista vaivaa ja vastoinkäymistä (henkistä ja fyysistä) hengellisen työn vuoksi. Paavali itse jopa oli valmis tekemään ansiotyötä, jotta ei olisi taakaksi seurakunnille (Ap.t.18:1-3; 20:34; 1.Tess.2:9; 2.Tess.3:8). Lisäksi kaikkeen pahaan apostolit aina vastasivat hyvällä (vrt. Matt.5:38-48).
Paavali haastaakin sitten myös korinttilaiset olemaan nöyriä (1.Kor.4:14-21). Paavali ei kirjoita tuottaakseen korinttilaisille häpeää, vaan varoittaakseen heitä heidän toimintansa ja ylpeytensä vakavuudesta. Epäilemättä korinttilaiset olivat ottaneet hengellistä ohjausta monelta taholta, mutta lopulta heillä oli kuitenkin vain yksi hengellinen isä: Paavali, joka oli heille julistanut evankeliumia. Paavalin julistuksen kautta korinttilaiset olivat syntyneet uudesti. Niinpä Paavali katsoo oikeudekseen neuvoa heitä ja kehottaa heitä olemaan itsensä kaltaisia (4:16; 11:1). Paavali olikin samasta syystä lähettänyt Timoteuksen korinttilaisten luo tukemaan näiden hengellistä kasvua. Timoteus oli Paavalin luotettu, hänen ”rakas ja uskollinen poikansa.” Ennen muuta Timoteus oli uskollinen Herran työssä. Timoteus tuskin oli kuitenkaan tässä vaiheessa vielä saapunut Korinttiin vaan oli matkalla sinne (vrt. 16:10). Kun Timoteus tulisi Korinttiin, hän muistuttaisi seurakuntaa Paavalin opetuksesta sekä myös Paavalin elämäntyylistä, joka osoitti, että Paavali eli kuten opetti.
Paavali suunnitteli vähän myöhemmin myös itse tulevansa käymään Korintissa (4:18-21). Jotkut korinttilaiset kuitenkin rehentelivät, ikään kuin Paavali ei tulisikaan käymään siellä –eikä ehkä edes uskaltaisi tulla. Nämä rehentelijät olivat vääriä opettajia, jotka aliarvioivat hänen arvovaltaansa (9:1-3; 2.Kor.12:12) sanoen hänen olevan häilyväinen (2.Kor.1:17) sekä sanomaltaan ja esiintymiseltään heikko ja avuton (2.Kor.10:10). Paavali kuitenkin korostaa tulevansa Korinttiin viivytyksettä ja kohtaa rehentelijät silmästä silmään. Paavali korostaa lisäksi, että pelkät sanat eivät riitä vaan Jumalan valtakunta ilmenee voimana. Jumalan voima ensin pelastaa ihmisen ja sitten vaikuttaa tämän elämässä. Paavali tekee lopuksi selväksi, että hän ei pelkää kohdata vastustajiaan. Hän on tosiaan tulossa Korinttiin ja on valmis tekemään sen joko rakastavasti ja lempeästi tai kaikella ankaruudella.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 19.10.2011
