Kirjeensä alussa Paavali käsittelee Korintin seurakunnan keskuudessa vallitsevaa hajaannusta (1.Kor.1:10-17). Tämän jälkeen Paavali siirtyy selostamaan ristin evankeliumia (1:18-2:16), joka onkin aivan evankeliumin ydintä.
Kristus, Jumalan voima ja viisaus
Ensimmäisessä osiossa (1.Kor.1:18-31) Paavali käsittelee Jumalan viisautta, joka ilmenee julistuksena ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta. Paavali korostaa, että pelastus tapahtuu Jeesuksen kautta, ei inhimillisen viisauden kautta. Tästä syystä ihmisellä ei ole aihetta kerskailuun. Pelastus yksin Jumalan armosta Jeesuksen kautta on kuitenkin ollut ihmisille kaikkina aikoina vaikea kysymys, joten Paavali ottaa asian esille juutalaisten ja kreikkalaisten osalta, joitten lähestymistapaa kysymykseen on erilainen. Nämä kaksi ihmisryhmää kuitenkin ajattelivat siten kuin monet muut kautta aikojen.
Jo aiemmin Paavali asetti vastakohdiksi ristin evankeliumin ja ”viisaat puheet” (1:17). Ristin sanoma saakin kuulijoissa aikaan aivan vastakkaisia reaktioita: ristin sanoma on hulluutta niiden mielestä, jotka ovat matkalla kadotukseen, mutta toisaalta se on Jumalan voima niille, jotka pelastuvat (1:18-20; vrt. Room.1:16). Paavali lainaa profeetta Jesajaa (Jes.29:14) osoittaessaan, että Jumala ei laske mitään ihmisviisauden varaan sikäli kuin on kyse ihmisen pelastuksesta. Viittaus Jesajaan selittää myös sen asiayhteyden, jossa ihmisviisaus tässä ilmenee: kyse on ulkonaisesta sanallisesta ilmaisusta ja ihmiskäskyjen noudattamisesta, mutta ihmisen sydän on kaukana Jumalasta (29:13). Saman ajatusjuoksun mukaan Paavali hylkää täysin ihmisviisauden pelastuksen tienä.
Paavalin viittaus ”viisaisiin” ja ”oppineisiin” (1:20) kattaa sekä kreikkalaiset (pakanat) että juutalaiset (huom! Korintin seurakunta oli sekaseurakunta). Kreikkalaisilla oli maallisten mittapuiden mukaan paljon inhimillistä viisautta, jonka avulla he kykenivät puhumaan ja väittelemään asiasta kuin asiasta ja ratkaisemaan moninaisia ongelmia (kreikkalaista filosofiaa on aiheellisesti pidetty laajalti arvossa myös nykyisin). Juutalaiset puolestaan arvostivat oppineisuutta siinä mielessä, että lainopettajat olivat asiaansa hyvin koulutettuja. Kuitenkaan Paavalin mukaan mikään tämän maailman viisaus ei voi saada aikaan sitä, minkä ristin sanoma on tehnyt. Niinpä – mitä pelastukseen tulee – maailman viisaus on lopulta suurinta mahdollista hulluutta. Ihminen ei tullut tuntemaan Jumalaa filosofisen tai uskonnollisen viisauden kautta (1:21), vaikka ihmisillä oli luonnostaan tiettyä tietoa luomakunnan kautta (Room.1:19,20). Jumalan tarkoitus olikin pelastaa maailma näennäisen hullutuksen, ristin sanoman kautta (1.Kor.1:18). Juutalaiset etsivät kuitenkin ihmetekoja ja kreikkalaiset viisautta (1:22). Juutalaisille ihmeteot ja yliluonnolliset merkit olivat pyrkimystä tunnistaa Messias ja tämän tuoma vapautus (vrt. Mark.8:11; Joh.6:30). Mutta jo Jeesus oli ilmoittanut, että juutalaisille annetaan vain Joonan merkki (Matt.12:39,40), joka viittasi Jeesuksen kuolemaan Messiaana. Uskonnollisessa ylpeydessään juutalaiset eivät edes tunnistaneet Messiastaan kun tämä tuli. Kreikkalaisille taas inhimillinen filosofinen viisaus oli ylpeyden aihe, jota kautta he sulkivat pois Jumalan myös heille osoittaman pelastuksen tien. Paavali kuitenkin julisti ainoaa pelastuksen tietä: ristiinnaulittua Jeesusta (1:23). Juutalaisille se oli herjausta, koska he odottivat poliittista vapauttajaa (Messias oli heidän odotuksissaan soturikuningas), joka ei ole ulkonaisesti heikko vaan voimakas. Kreikkalaisille taas oli mahdoton ajatus uskoa ristillä kuolleeseen Messiaaseen, koska ristillä kuolivat vain rikolliset ja koska koko ajatus ihmiseksi (lihaan) tulleesta Jumalasta oli mahdoton: kreikkalaisille aineellisuus edusti pahaa ja siksi kaikki jumaluus voi olla vain henkeä. Näin ristin sanoma (Messiaan ruumiillinen kuolema ristillä) oli täysin mahdoton sekä juutalaisille että kreikkalaisille. Heille ihmisen pelastus ja syntien sovitus ei voinut tapahtua tätä kautta.
Jumala on kuitenkin kutsunut omikseen niin juutalaisia kuin kreikkalaisia (1:24,25). Kaikille heille Paavali on julistanut ristin sanomaa, joka on ilmentänyt Jumalan pelastavaa voimaa. Kyseessä on lopulta Jumalan viisas suunnitelma. Paavalin tahallisesti liioittelevat ilmaisut (”Jumalan hulluus”, ”Jumalan heikkous”) merkitsevät sitä, että Jumalan vähäisinkin ajatus on merkittävämpi kuin ihmisen suurinkaan inhimillinen saavutus. Jumala päätti pelastaa ihmisen inhimillisesti suuren heikkouden kautta, mutta Jumala on koko ajan hallinnut täysin maailmankaikkeutta ja sen kulkua. Jumala vie kaikki suunnitelmansa loppuun asti. Pelastuksen suhteen puolestaan ihmisenkin suurin aikaansaannos on täysin tyhjän arvoinen.
Paavalin mukaan evankeliumilla on pyrkimys vedota helpommin niihin ihmisiin, jotka eivät ole tämän maailman mittapuitten mukaan viisaita tai voimakkaita (1:26,27). Evankeliumi on tosin tarkoitettu jokaiselle ja Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen. Mutta tämän maailman viisaat, yläluokka ja poliittinen eliitti ovat taipuvaisia hylkäämään evankeliumin, joka perustuu voittoon heikkouden ja ”Jumalan hulluuden” kautta. Niinpä Korintin seurakunnastakin Paavali toteaa, että siellä ”ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista” (myös Jeesus oli opettanut tästä, Luuk.16:15, 18:11,14,25; ks. myös Joh.7:48). Jumala ei torju tämän maailman vaikutusvaltaisia ihmisiä, mutta nämä itse ovat taipuvaisia kääntämään selkänsä Hänelle. Paavalilla lienee ollut mielessään tuon ajan alin sosiaaliluokka, orjat, joilla ei ollut edes ihmisoikeuksia, mutta samalla nämä hyvin ymmärsivät, että heillä ei ollut mitään ansioita eikä ylpeyden aiheita Jumalan edessä (1:28,29). Alin sosiaaliluokka oli vastaanottavainen evankeliumille, mikä teki juuri heistä Jumalalle arvokkaita ja esimerkkejä muillekin ihmisille. Köyhyys ei pelasta, mutta se voi altistaa evankeliumin vastaanottamiseen.
Lopulta jokaiselle ihmiselle pelastuksen tie on sama: Jumala on armossaan Jeesuksen kautta tuonut ihmisen pelastukseen (1:30,31; vrt. Joh.15:1-6; Room.5:12-21). Jeesuksen kautta ihminen on oppinut tuntemaan Jumalan (vrt. Joh:1:18; 14:6-9). Jeesus on meille
• viisaudeksi pelastukseen (vrt. 2.Tim.3:14-17)
• vanhurskaudeksi (koska Kristus otti meidän syntimme itselleen kannettavakseen; 2.Kor.5:21)
• pyhitykseksi (koska voimme kasvaa armon kautta kristillisessä elämässä; Ef.2:8-10; 2.Piet.3:18)
• lunastukseksi (Room.3:24; 1.Kor.15:55-57)
Jumalan lahjoittama pelastus antaa lopuksi lunastetuille ylistää Pelastajaa (1:31; ”Herrasta ylpeileminen” tarkoittaa lähinnä ylistystä eikä ihmisen luonnollista ylpeyttä).
Paavalin esiintyminen Korintissa
Paavali siirtyy käsittelemään esiintymistään korinttilaisten keskuudessa ja perustelee, miksi keskittyi julistamaan siellä pelkästään ristiinnaulittua Kristusta (2:1-5). Koska ihminen ei voi pelastua inhimillisen viisauden tai voiman kautta, Paavali tuli Korinttiin Pyhän Hengen johdossa ja julisti yksinkertaisesti vain Kristusta ja Hänen kuolemaansa. Paavali viittaa tässä ensimmäiseen käyntiinsä Korintissa (Ap.t.18:1-18), jolloin kirjeen lukijat (korinttilaiset) kuulivat evankeliumin ensi kertaa ja tulivat uskoon. Kreikkalainen puhetaito ja filosofinen argumentointi olivat korkeatasoisia (eikä heikkoja puhujia edes yleensä haluttu kuunnella!), mutta Paavalin ulkonaisesti heikkotasoinen julistus merkitsi ”Jumalan salaisuuden” esillä pitämistä, jonka korinttilaiset ottivat vastaan kun Pyhä Henki avasi sen heille (2:10-15). Kyseessä ei ollut kuulijoiden inhimillisen vastaanottokyvyn kannalta helposti avautuva sanoma, mutta kyseessä oli ainoa sanoma, jota Paavali saattoi julistaa. Kristuksen kuolema roomalaisten ristiinnaulitsemana Jerusalemissa (nimenomaan yksin Hänen kuolemansa) saattoi tuoda anteeksiantamuksen ja pelastuksen synnistä (Ap.t.10:37-43). Kyse oli historiallisesta pelastustapahtumasta, jota Paavalin tuli julistaa, oli se sitten kuulijoille mieleen tai ei.
Paavali oli esiintynyt ”hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana” (2:3). Tämä kuvastaa Paavalin nöyryyttä, jolla asenteella hän teki julistustyötään. Hän ei halunnut olla riippuvainen inhimillisistä voimatekijöistä tai vakuuttamisen menetelmistä (joissa kreikkalaiset olivat eteviä) vaan hän halusi olla yksinomaan riippuvainen Pyhästä Hengestä, joka lopulta on suurin mahdollinen voima (2:4; myöhemmin kirjeessään Paavali puhuu paljonkin Pyhän Hengen työstä). Evankeliumin julistus ei menesty ilman Pyhän Hengen voimaa (2:5), koska vain siten voi kuulijoissa syntyä aitoa uskoa.
Ihmisviisaus ja Jumalan viisaus
Paavali asettaa vastakohdiksi ihmisen viisauden ja Jumalan viisauden (2:6-16). Paavalin mukaan todellinen viisaus on avoinna niille, jotka ovat kypsiä sen vastaanottamiseen. Paavali ei tässä tarkoita niitä, jotka ovat edenneet hengellisessä kypsyydessä muita pidemmälle (kuten 3:1), vaan viittaa pelastuneisiin, ts. niihin, joille Pyhä Henki on avannut uskon Kristukseen. Pelastumattomille ihmisille evankeliumi on pelkkää hulluutta (1:21-23) toisin kuin niille, jotka ottavat sanoman vastaan Hengen avulla. Todellinen viisaus ei kuitenkaan ole tästä maailmasta, koska juuri tämän maailman valtiaat (viisaat) tappoivat Jeesuksen ristillä (2:8). Tämän valtiaat tulevat lopulta kukistumaan.
”Jumalan salainen, kätketty viisaus” (2:7) on UT:n aikana avoinna kaikille eikä ole olemassa mitään erityisryhmää, jotka yksin voisivat olla siitä osalliset. Kyse on Jumalan pelastussuunnitelmasta, joka oli Jumalalla olemassa jo ennen tämän maailmanajan alkua. VT:n aikana pelastussuunnitelmasta on viitteitä ja lupauksia, mutta vasta Messiaan kuoleman jälkeen tämä aiemmin hämärässä ollut suunnitelma avattiin kaikkien ulottuville. Tämän ajan valtiaat (juutalaisten johtomiehet, Pilatus ja roomalaiset sotilaat sekä osaltaan Herodes Antipas) toteuttivat Jeesuksen ristiinnaulitsemisen (2:8; Ap.t.4:25-28) tietämättä, kuka Hän tosiasiassa oli (”kirkkauden Herra” viittaa Jeesuksen jumaluuteen); samalla he kuitenkin ymmärtämättöminä toteuttivat Jumalan pelastussuunnitelmaa. VT viittaa jo tulevaan pelastukseen (2:9; Paavalin vapaa viittaus Jes.64:3), jonka Jumalaa rakastavat ottavat vastaan, mutta jota maailman valtiaat eivät ymmärtäneet.
Jaejakso (1.Kor.2:10-14) on merkittävää ilmoitusta Hengen työstä, koska sen mukaan ihminen voi ymmärtää niin pelastussanomaa kuin Raamatun sanaa ainoastaan Hengen avulla. Kyse on asioista, joiden edessä inhimillinen viisaus (kutsutaan sitä millä nimellä tahansa) on voimaton. Paavali puhuu tässä yhteydessä ensinnäkin itsestään ja apostoleista (Paavalille itselleen Jumala oli ilmoittanut salaisuuksia näkyjen ja ilmestysten kautta, mutta samalla hän oli nimenomaisesti tullut Jumalan tahdosta heikoksi, 2.Kor.12:1-10; myös kolmelle apostolille oli näytetty sellaista, mitä ei ollut näytetty muille, Matt.17:1-8). Mutta toiseksi Paavali puhuu tässä kaikista Jumalan omista, jotka Hengen avulla voivat ymmärtää pelastussanoman ja Raamatun ilmoituksen. Henki johti ja innoitti Raamatun kirjoittajia (2.Piet.1:21; 1.Piet.1:10,11; 2.Tim.3:16) ja siksi Raamatun tulkintakin voi tapahtua vain Hengen avulla (2.Piet.1:20). Henki asuu uskovissa (Room.8:9; Ef.1:13) ja tekee jatkuvasti työtä heissä (Ef.1:17-19; 3:16-19). Vain Jumalan Hengen avulla on tutkittavissa se, mikä on Jumalan tahdon mukaista, ts. hengellistä voi tulkita vain Hengen avulla.
Jaejakson avainkohta on 2:14. Tässä Paavali puhuu pelastumattomista yleistäen. Koska heillä on vain inhimillinen henki, he eivät voi ottaa vastaan totuutta (”valaistumista”) Jumalan Hengeltä. Heille Jumalan Hengen puhe on hulluutta. Jos ihmisellä ei ole Jumalan Henkeä, hän ei kykene ymmärtämään Hengen puhetta, koska se voi avautua vain Hengen kautta. Tässä ei auta ihmisen luonnollinen viisaus, tieto, oppineisuus eikä hyväntahtoisuus. Luonnollinen ihminen on Jumalan Hengen suhteen itsessään avuton. Sen sijaan ihmiset, joilla on Pyhä Henki (2:15), voivat ymmärtää kaikenlaisia hengellisiä asioita (vaikka heillä ei olisi tämän ajan mittapuitten mukaan oppineisuutta tai muita vastaavia edellytyksiä). Tämän lisäksi ne, joilla ei ole Henkeä, eivät kykene arvioimaan totuudenmukaisesti niitä, joilla on Henki. Tässäkin toteutuvat usein käytännössä Jeesuksen sanat: "Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi" (Matt.20:16).
Jaejakson päätös (2:16) ei aseta epäilyksenalaiseksi sitä, voiko uskova ihminen tuntea Jumalan ja Hänen tahtonsa. Jos ihmisellä on Henki, hän tuntee Jumalan. Koska uskovilla on ”Kristuksen mieli,” he kykenevät ymmärtämään hengellisiä totuuksia ja hengellistä viisautta samalla tavalla kuin Jumalakin tuntee heidät. Maailman silmissä evankeliumi ja Hengen totuudet ovat hulluutta ja maailma pilkkaakin Jumalan omia (kuten Ateenan filosofit tekivät, Ap.t.17:18,32). Paavali samalla puolustaa tässä sanomaansa: koska hänen sanomansa on peräisin Jumalan Hengeltä, sitä ei kukaan pysty arvioimaan muuten kuin Hengen avulla. Koska evankeliumi on peräisin Jumalalta, sitä voi arvioida pelkästään Jumalan Hengellä; maallinen viisaus ja valta ovat sen edessä avuttomia.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 21.9.2011
