Kirjeen tausta
Korintin kaupunki sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla n. 6 kilometriä leveällä kannaksella Kreikan mantereen ja Peloponnesoksen niemimaan välissä, jolloin meri avautui kaupungista sekä länteen että itään. Ateenaan oli Korintista vain n. 70 kilometriä. Korintilla oli satamat sekä idän että lännen puolella (itäisen Saaronin lahden satamakaupunki oli Kenkrea, Ap.t.18:18, Room.16:1). Kannaksen poikki voitiin myös vetää laivoja ramppia pitkin, jolloin merimatka verrattuna Peloponnesoksen ympäripurjehdukseen lyheni olennaisesti.
Rooma oli vallannut Korintin vuonna 146 eKr. ja kaupunki hävitettiin. Julius Caesar perusti kaupungin uudelleen vuonna 46 eKr. ja sijoitti sinne roomalaisia sotaveteraaneja ja vapautettuja orjia. Keisari Augustuksen aikana ja hänen jälkeensä kaupunki rakennettiin määrätietoisesti roomalaiseen arkkitehtuurin ja mallin mukaan. Korintista tuli roomalaisen Akaian provinssin pääkaupunki, josta hallittiin suurinta osaa nykyisen Kreikan aluetta. Kaupungin merkitys oli suuri sekä kaupallisesti että sotilaallisesti. Kaupunki oli rikas ja siellä oletetaan olleen n. 200 000 vapaata asukasta ja jopa puoli miljoonaa orjaa laivastoissa ja siirtokunnissa. Kaupunki oli jopa sen ajan mittapuiden mukaan turmeltunut: maallisesta rikkaudesta ja huvitusten suuresta määrästä aiheutuva moraalittomuus ja epäjumalien palvonta löivät leimansa kaupunkiin niin, että ”korinttilaisuus” tuli sellaisenaan merkitsemään paheellisuutta.
Paavali on aiemmin oleskellut Korintissa puolentoista vuoden ajan (Ap.t.18:1-18). Paavalin oleskelu Korintissa on voitu ajoittaa varsin tarkkaan, koska keisari Claudiuksen arkistoissa on maininta maaherra Galliosta (18:12-17), joka astui virkaansa heinäkuussa vuonna 51 jKr. Tällöin Paavali oli ollut Korintissa jo yli vuoden ajan. Paavalin puolentoista vuoden oleskelu Korintissa voidaan näin ajoittaa vuosille 50-52.
Paavalin strategiaan kuului aloittaa evankeliumin julistaminen ensin juutalaisille, mistä syystä hän paikkakunnalle tultuaan ensin etsi synagogaa ja juutalaisia. Myös Korintissa Paavali aloitti julistustyönsä juutalaisista (18:4-8). Korintin seurakunta oli lopulta sekaseurakunta, jossa oli sekä juutalaisia että pakanasyntyisiä uskovia. On oletettu, että Paavalin korinttilaiskirjeitten kirjoitusaikana seurakunnan enemmistö olisi jo ollut pakanasyntyisiä (1.Kor.1:20-24; 12:2). Pelkistä nimistä ei kuitenkaan voi päätellä seurakunnan koostumusta, koska myös monet juutalaiset olivat kansainvälisessä ympäristössä ottaneet latinalaiset nimet (Aquila, Priscilla, Crispus).
Kahden korinttilaiskirjeen perusteella on päätelty, että Paavali olisi kirjoittanut korinttilaisille ainakin neljä kirjettä, joista Raamatussa on siis vain kaksi. Ensimmäisen kirjeen (1.Kor.5:9) hän oli mahdollisesti kirjoittanut Efesoksesta jonkin aikaa Korintissa lähtönsä jälkeen (Ap.t.19), mutta tämä kirje on hävinnyt. Paavali oli kuullut kirjeensä aiheuttamista väärinkäsityksistä sekä myös hajaannuksesta seurakunnassa (1.Kor.1:11). Paavalin luo oli tullut myös seurakunnasta ”lähetystö” (16:17), joka oli kertonut seurakunnan keskuudessa olevista kysymyksistä (7:1-). Näistä syistä Paavali kirjoitti kirjeen, joka on Raamatussamme ”Ensimmäinen korinttilaiskirje.” Tämän jälkeen Paavali sai kuulla epäedullisia tietoja Korintin seurakunnasta ja teki sinne mielipahaa aiheuttavan vierailun (2.Kor.2:1). Huolimatta siitä, että tämä vierailu tuotti seurakunnalle mielipahaa, se oli tarpeellinen, koska seurakunta ei ollut ottanut huomioon Raamattumme ensimmäisen korinttilaiskirjeen kehotuksia. Tästä syystä Paavali kirjoitti (kolmannen ja meiltä kadonneen) kirjeen tuskassa ja kyynelsilmin (2.Kor.2:4, 7:8,9). Tämän kirjeen toimitti perille ilmeisesti Titus (7:6). Mentyään Makedoniaan sai kuulla Titukselta rohkaisevia tietoja Korintin seurakunnasta (2.Kor.7:5-7), minkä jälkeen Paavali kirjoitti neljännen kirjeensä (Raamattumme toisen korinttilaiskirjeen). Toisessa korinttilaiskirjeessä Paavali ilmaisi ilonsa korinttilaisten mielenmuutoksesta (2.Kor.7:2-16). Myöhemmin Paavali vielä vietti talven Korintissa (Ap.t.20:2,3; 1.Kor.16:6) ennen lähtöään Jerusalemiin viemään keräyksen tuottoa paikallisille köyhille kristityille. Tämän oletetun tapahtumasarjan perusteella voidaan päätellä, että Paavali olisi käynyt Korintissa kolme kertaa ja kirjoittanut seurakunnalle neljä kirjettä (joista kaksi on hävinnyt ja kaksi on Raamatussamme).
Paavali kertoo olevansa Efesoksessa kirjeen kirjoittamishetkellä (16:8,9,19) ja viipyvänsä siellä helluntaihin asti, joten siinä vaiheessa elettiin loppukevättä. Seuraavan talven Paavali suunnitteli viettävänsä Korintissa (16:6). Apostolien teot kertoo Paavalin matkustaneen alun perin Korintista Kenkrean kautta Efesokseen, sieltä Jerusalemiin ja lopuksi Antiokiaan (Ap.t.18:23-28). Sieltä Paavali matkasi Galatian ja Frygian kautta Efesokseen, jossa Apollos oli ensin julistanut evankeliumia (Ap.t.18:24-19:10). Paavali oleskeli Efesoksessa kaksi vuotta, jonka aikana hän myös kirjoitti kirjeensä. On arveltu, että ottaen huomioon Paavalin pitkät matkat kirje olisi kirjoitettu noin vuonna 56. Mahdollisesti kirjeen veivät perille Stefanas, Fortunatus ja Akaikos (1.Kor.16:17,18).
Alkutervehdys
Paavalin alkutervehdys (1.Kor.1:1-3) on sen ajan muotoseikkojen mukainen oikeaoppinen kirjeen avaus muodollisine tervehdyksineen ja toivotuksineen (sama koskee kirjeen loppua, 16:13-24). Alkutervehdykseen sisältyy lisäksi Paavalin painokas korostus hänen virastaan kutsuttuna Kristuksen apostolina, minkä Korintin seurakunnassa jotkut olivat kyseenalaistaneet (1:12; 9:1-27; etenkin toisessa korinttilaiskirjeessä Paavali puolustaa apostolinvirkaansa, 2.Kor.10-12). Paavali oli kuitenkin kutsumustietoinen, koska hän oli saanut kutsunsa suoraan Kristukselta eikä ihmisiltä (Ap.t.9:15; 13:2; 22:17-20).
Kirjeen toinen kirjoittaja Sostenes saattaa olla sama henkilö kuin Korintin synagogan esimiehenä mainittu Sostenes (Ap.t.18:17). Tätä puoltaa se, että korinttilaiset selvästikin tunsivat Sosteneen ja pitivät häntä arvossa, koska hänet nimenomaan mainitaan tässä tervehdyksessä. Jos kyse on samasta henkilöstä, hän oli kääntynyt kristityksi ja oli nyt Efesoksessa Paavalin avustajana.
Paavalin tervehdys kuvastaa muutamia seurakunnan olemukseen liittyviä seikkoja (1:2). Ilmaisu ”Jumalan seurakunta” oli sinänsä jo vanhatestamentillinen käsite (4.Moos.16:3; 1.Aikak.28:8), mutta tällöin seurakunnalla tarkoitettiin pelkästään Israelin kansaa. Nyt Paavali kuitenkin käsittää kaikkien Jeesuksen nimeä avuksi huutavien muodostavan yhden universaalin seurakunnan. Paavali kuitenkin osoittaa kirjeensä yhdelle paikallisseurakunnalle, Korintin kristilliselle paikallisseurakunnalle. Paavalin määritelmään kuuluu se, että kaikki Jeesukseen uskovat muodostavat yhden seurakunnan, joka jakaantuu moniin paikallisseurakuntiin (Paavalille Jerusalemin seurakunta oli yhtä lailla Jumalan seurakuntaa kuin Korintin seurakuntakin, 1.Kor.15:9). Paavalin mukaan seurakunta on ykseyttä moninaisuudessa (vrt. 1.Kor.12:27; Room.12:5). Kumpaakaan seurakuntakäsitettä – universaalia seurakuntaa ja paikallisseurakuntaa – ei voi sivuuttaa, vaan molemmilla on tärkeä paikkansa Jumalan suunnitelmassa (vrt. Ef.1:9,10).
Paavalin toivotukset armosta ja rauhasta (1:3) olivat hänelle tyypillisiä (Room.1:7; 2.Kor.1:2; Gal.1:3; Ef.1:2). Toivotuksissa ei kuitenkaan ole kyse pelkistä muodollisuuksista. ”Armo” ja ”rauha” viittaavat Jumalan lunastustekoon Kristuksessa (Ef.2:6-10,14), josta myös korinttilaiset olivat tulleet osallisiksi (2.Kor.8:9). Siksi nykyisinkin armon ja rauhan toivotuksilla on oikein käytettynä syvällinen, raamatullinen merkityksensä.
Paavali tyylilleen uskollisesti kiittää Jumalaa heistä, joille Paavali kirjoittaa (1.Kor.1:4-9). Paavali oli julistanut korinttilaisille evankeliumia, joka oli saanut sijaa heissä ja heidän elämässään. Yleisestikin Paavali koki velvollisuudekseen toimia niiden seurakuntien esirukoilijana, jotka olivat syntyneet hänen työnsä tuloksena (Ef.1:16; Fil.1:3). Kristuksen yhteydessä korinttilaiset olivat saaneet monenlaista rikkautta kuten tieto ja puhetaitoa. ”Tieto” ja ”puhetaito” olivat asioita, joita kreikkalaisilla inhimillisesti oli jo runsaasti, mutta Kristuksen yhteydessä nämä olivat vahvistuneet yliluonnollisella tavalla; kreikkalaiset koulutettiin näihin asioihin perusteellisesti, mutta nyt nämä olivat saaneet uuden ulottuvuuden. Kyse ei ollut minkäänlaisesta salatiedosta tai vain kaikkein viisaimmilla olevasta tiedosta, vaan nimenomaan evankeliumin tuntemisesta. Tämä on tietoa, joka on jokaisen ihmisen ulottuvilla. Kaikki kulminoituu Jeesukseen Kristukseen, jonka kautta Jumala on kutsunut ihmisen yhteyteensä.
Seurakunnan hajaannus
Paavalin mukaan seurakunta on yksi, mutta Paavalin saamien tietojen mukaan Korintin seurakunnassa esiintyi hajaannusta (1.Kor.1:10-17; myös 3:1-4; 6:1-8; 11:17-19). On merkillepantavaa, että Korintin seurakunnassa ilmenevä inhimillinen vääristymä johti Paavalin kirjoittamaan monipuolisen ja syvällisen opetuskirjoituksen, joka on ollut rakennukseksi Jumalan seurakunnalle kaikkina aikoina. Suhteessa hajaannukseen Paavali antaa kolme kehotusta: korinttilaisten tulee pitää keskenään yhtä, välttää hajaannusta ja elää yksimielisinä. Hajaannuksella on taipumus repiä ja jakaa uskovien joukkoa, joten Paavali antaa kehotuksensa Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Paavali oli saanut kuulla vallitsevasta hajaannuksesta seurakuntaan kuuluvalta Khloen väeltä. Riitelevät ryhmät käsittivät selvästikin uskovia ja seurakunnan jäseniä. Seurakunta oli jakautunut ainakin neljään ryhmään sen mukaisesti, kenen ympärille ihmiset ryhmittyivät, ts. kyse oli henkilökysymyksistä. Ryhmät (klikit) olivat vastakkainasettelussa ja riidoissa toistensa kanssa. Tilanne oli kaikilta osin sellainen, jota niin usein esiintyy tämänkin päivän seurakunnissa!
Ensimmäinen ryhmä tukeutui Paavaliin. Syynä saattoi olla se, että Paavalin tehtävänä oli toimia pakanoiden apostolina, jolloin hänen taakseen ryhmittyneet ihmiset olivat mahdollisesti pakanataustaisia. Toinen ryhmä oli Apolloksen takana, joka oli oppinut mies ja loistava puhujanlahjoiltaan (Ap.t.18:24-26). Apolloksen loistava esiintyminen lienee tehnyt kuulijoihin vaikutuksen. Kolmas ryhmä tukeutui Pietariin eli Keefakseen (Joh.1:42), joka keskittyi juutalaisten voittamiseen Kristukselle (Gal.2:9). Näin ollen Pietarin taakse ryhmittyneet uskovat saattoivat olla juutalaistaustaisia ja Mooseksen lain noudattamista korostavia henkilöitä. Oli vielä neljäskin ryhmä, joka katsoi olevansa ”Kristuksen puoluetta.” Mahdollisesti tämä ryhmä katsoi omistavansa erityisen suhteen Kristukseen, jonka perusteella heidän hengellisyytensä oli muita seurakuntalaisia korkeampaa. Kuitenkaan mikään näistä puolueista ei saanut Paavalin sympatiaa puolelleen. Kukaan ei voi sanoa omistavansa Kristusta sen enempää kuin joku toinen eikä mikään ryhmäkunta voi jakaa Kristusta, vaan Kristuksessa kaikki ovat yhtä. Samoin kukaan kristittyjen johtaja, ei Paavali eikä kukaan muu, ei ole ristiin naulittu ihmisten puolesta, vaan ainoastaan Jeesus Kristus. Paavali torjuu näin täysin korinttilaisten puolueajattelun.
Paavalin sanat kasteesta tulee ymmärtää siten, että kasteelle ei pidä antaa suurempaa merkitystä kuin Jumala on sille antanut. Ensinnäkään ei ole merkitystä sillä, kuka uskovan on kastanut. Paavali muistaa kastaneensa vain Crispuksen (mahdollisesti synagogan esimies, Ap.t.18:8), Gaiuksen (mahdollisesti Room.16:23) ja Stefanaan perheväen (1.Kor.16:15,17). Vaikka Paavali oli ollut seurakunnan parissa pitkään, hän oli itse kastanut vain muutamia henkilöitä. Tämä ei antanut kenellekään aihetta ryhmittäytyä Paavalin puoluelaiseksi.
Mutta toiseksi Paavali näkee evankeliumin julistamisen merkitykseltään paljon tärkeämmäksi kuin kastamisen (1:17). Paavalin tehtävänä apostolina oli evankeliumin julistaminen, ei kastaminen (Ap.t.26:17,18). Paavali ei selvästikään anna kasteelle pelastavaa merkitystä vaan pelastuksen tuo evankeliumi. Tästä huolimatta on kuitenkin huomattava, että Paavali ei suinkaan väheksy kastetta vaan pitää sitä arvossa (Ap.t.9:18; 19:1-7; Room.6:1-14). Mutta Paavali ei halua ylikorostaa kastetta ja antaa sille pelastavaa merkitystä. Ei kaste vaan usko ristiinnaulittuun Kristukseen pelastaa.
Paavalin tehtävä oli julistaa evankeliumia, mutta ei inhimillisen puheen viisaudella (tämä saattoi olla kommentti ”Apolloksen puolueväelle”, joka ylikorosti ulkonaista puhetaitoa ja esiintymistä). Paavalin tehtävä oli pitää esillä ristiinnaulittua Jeesusta, joka tuo pelastuksen jokaiselle ihmiselle, joka ottaa evankeliumin vastaan. Ylipäätään evankeliumi ja pelastuksen tie on kaikille sama, jolloin mitään hajaannusta seurakunnan keskuudessa ei voi ollakaan. Usko ristiinnaulittuun Kristukseen on uskovia yhdistävä tekijä.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 7.9.2011
