ROOMALAISKIRJE: TAUSTA JA ALKUSANAT

Kirjeen tausta

Paavalin kirje roomalaisille on ollut kautta kirkkohistorian yksi Uuden testamentin luetuimmista ja merkittävimmistä kirjoista. Martin Luther löysi ennen muuta juuri roomalaiskirjeestä evankeliumin ytimen: ihmisen vanhurskauttamisen yksin uskosta, ilman lain tekoja. Tämä löytö tuli olemaan yksi uskonpuhdistuksen kulmakivistä. John Wesley, metodistikirkon perustaja, koki uudestisyntymisen kuunnellessaan luettavan Lutherin esipuhetta roomalaiskirjeeseen. Karl Barthin roomalaiskirjeen kommentaari vaikutti merkittävästi 1900-luvun teologiaan ja osaltaan teki hänestä yhden uuden ajan suurimmista teologeista. Roomalaiskirje on lisäksi vaikuttanut syvällisesti lukemattomaan joukkoon yksilöuskovia, jotka ovat sen kautta saaneet vahvaa hengellistä ravintoa. Roomalaiskirjettä on yleisesti pidetty Paavalin kirjeistä tärkeimpänä, mistä syystä se on Raamatussa sijoitettu hänen kirjeistään ensimmäiseksi (roomalaiskirje ei ole Paavalin kirjeistä vanhin, mutta sen sijoitteluun on vaikuttanut sen pituus ja merkitys).

Paavalin kirjeet roomalaisille ja galatalaisille käsittelevät samoja uskonvanhurskauden teemoja, mutta kirjeiden taustat ovat erilaiset. Paavali tunsi hyvin galatalaiset, koska nämä olivat tulleet uskoon Paavalin ensimmäisellä lähetysmatkalla (Ap.t.14:1-20), mutta galatalaiset olivat uudelleen alkaneet luottaa lain tekoihin pelkän uskon asemesta (Gal.3:1-14); Paavali kirjoitti galatalaiskirjeen hänelle itselleen tutulle seurakunnalle, joka kaipasi opastusta evankeliumin ydinasioissa. Sen sijaan Paavali ei ollut ennen kirjeen kirjoittamista käynyt Roomassa eikä ollut perustanut siellä olevaa seurakuntaa (Paavali toki tunsi useita yksilöuskovia, jotka kuuluivat Rooman seurakuntaan, Room.16:1-15). On pidetty selvänä, että Rooman seurakunta oli alkanut juutalaiskristillisenä seurakuntana (Roomasta tulleita juutalaisia oli paikalla jo helluntaina, kun Pietari saarnasi Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen, Ap.t.2:10). Rooman seurakunta ei ollut muutenkaan syntynyt varsinaisen apostolisen lähetystyön kautta, vaan ilmeisesti sinne asumaan muuttaneiden kristittyjen kautta. Kirjeen kirjoittamisen aikana seurakunta ei enää ollut pelkästään juutalaiskristillinen, vaan sekaseurakunta, jossa oli sekä juutalaisia että pakanataustaisia ihmisiä. Juutalainen vaikutus oli kuitenkin seurakunnassa merkittävä ja roomalaiset vallanpitäjät pitivät seurakuntaa lähinnä juutalaisena lahkona. Seurakunta oli vielä varsin nuori ja kristityt kokoontuivat ennen muuta kodeissa (Room.16:5).

Roomalaiskirjeen kirjoittamisen oletetaan tapahtuneen Paavalin kolmannen lähetysmatkan lopulla hänen oleskellessaan Korintissa n. v. 57 jKr. Tässä vaiheessa Paavali katsoi, että hänen on siirryttävä julistamaan evankeliumia lännen suunnalle, missä evankeliumia ei ollut vielä julistettu. Paavali suunnitteli lähetysmatkaa Espanjaan, jolloin Rooman seurakunta toimisi matkalla välietappina (Room.15:23,24,28). Roomalaiskirje olisi näin viesti siitä, että hän olisi tulossa käymään siellä ja roomalaiset voisivat auttaa hänen matkavalmisteluissaan kohti läntisiä lähetyskenttiä. Epäilemättä Rooman kaupungin asema pääkaupunkina on ollut muutenkin Paavalin mielessä tärkeä. Paavalilla onkin ollut kiihkeä (inhimillinen?) halu päästä käymään Roomassa (1:10-13; 15:32). Paavali pyytää myös roomalaisten esirukousta (15:30,31). Koska kirje on laaja ja teologisesti systemaattinen (1:16-15:13), kirjeen tarkoituksena on varmasti ollut myös torjua Paavalin opetukseen liittyvää vastustusta, kritiikkiä ja väärinymmärrystä. Juutalaisten taholta Paavali olikin lähetysmatkoillaan saanut kokea rajua vastarintaa.

Paavali esittää roomalaiskirjeessä kaksi tärkeää teologista vastakkainasettelua: (1) usko ja teot; sekä (2) Henki ja liha. Tässä yhteydessä teot ymmärretään lain vaatimiksi teoiksi, joilla ihminen virheellisesti yrittää ansaita oman pelastuksensa; ja ”liha” ymmärretään ihmisen itsekkääksi, syntiseksi luonnoksi, joka johtaa syntisiin tekoihin, jotka eivät kuulu uuteen elämään Hengessä. Paavali ei siis opeta Jumalan armoa niin, että se sallisi ihmisen elää omien halujensa mukaan, vaan uskosta kumpuaa uusi elämä, jonka Henki on luonut. Toisin sanoen, Paavali ei opeta, että teoilla ei olisi mitään merkitystä vaan että tekojen kautta ihminen ei voi pelastua ja tulla kelvolliseksi Jumalan edessä.

Jo varhaisessa vaiheessa Paavalin kirjettä roomalaisille kopioitiin käsin lukuisiksi kiertokirjeiksi, joita luettiin eri paikkakuntien seurakunnissa, ei pelkästään niissä, joille ne oli alun perin osoitettu. Kirje tunnustettiin alusta asti apostoli Paavalin kirjoittamaksi ja sen syvällistä teologista sanomaa hyödynnettiin kaikkialla kristillisissä seurakunnissa. Vaikka kirjeen syntyhistoria liittyy tiettyyn käytännölliseen tilanteeseen, kirjeen sanoma on kuitenkin ajaton.

Ensimmäinen tunnettu UT:n kirjakokoelma on ns. Markionin kaanon vuodelta 140 jKr., joka käsittää myös roomalaiskirjeen. Kirje on siten ollut alusta asti arvovaltaisten UT:n kirjojen joukossa.

Kirjeen alkusanat

Paavalin kirje on aito sen aikainen kirje, jossa on alkutervehdys (1:1-7) ja lopussa terveisiä nimeltä mainituille kirjeen vastaanottajille (16:1-15). Alkutervehdyksessä Paavali korostaa olevansa Kristuksen kutsuma apostoli (1:1), joka on saanut taivaallisen kutsun virkaansa (samalla tavalla Jumala erotti VT:n profeetat erityisellä kutsulla profeetanvirkaan, vrt. esim. Jer.1:5). Apostolina Paavali on Jumalan erottama julistamaan Jumalan sanomaa, evankeliumia (1:5).. Evankeliumi on suoranaista jatkumoa VT:n profeettojen julistukselle (1:2), jotka nyt olivat saaneet täyttymyksensä (vrt. Jes.40:9; 52:7; 61:1). Lutherin mukaan Paavali ilmeisesti halusikin koota roomalaiskirjeeseen yhteenvedon koko kristillisestä opista, mitä kautta koko VT on ymmärrettävä (tosin tämä rooli kuuluu vielä selvemmin heprealaiskirjeelle).

Paavali tuo alkutervehdyksessä esille myös Jeesuksen ihmisyyden (nöyrtymisen ihmiseksi) ja Hänen korottamisensa (ylösnousemuksen kautta). Jeesus oli ihminen, kuningas Daavidin jälkeläinen (1:3), mutta samalla myös Jumalan Poika (1:4). Hän on Jumala, joka on meidän Herramme. Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi maan päälle ja Hän nöyrtyi osaansa ihmisenä sekä myös ottamaan päälleen syntien sovittajan tehtävän ristinkuoleman kautta (vrt. Fil.2:5-8). Ylösnousemuksen jälkeen Hänet kuitenkin kirkastettiin ja Hänelle annettiin kaikki valta (vrt. Fil.2:9-11). Jeesuksessa toteutui siten koko ihmisyys ja täysi jumaluus.

Paavalin tervehdys käsittää kaikki ”pyhät,” niin juutalaiset kuin pakanasyntyiset (1:1,5-7). ”Pyhä” ei Paavalin sanastossa tarkoita ”pyhimyksiä” eikä niitä, joitten kilvoittelu ja elämä ovat onnistuneempia kuin keskivertouskovan. ”Pyhä” on synonyymi sanalle ”kristitty.” Sana tarkoittaa Jumalalle erotettua, maailmasta uskovaksi erotettua ja kutsuttua. Paavalin tehtävänä apostolina oli pyrkiä johtamaan ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen, ts. kaikkia ihmisiä kutsutaan olemaan ”pyhiä.”

Paavali, joka ei ollut koskaan käynyt Roomassa eikä ollut perustanut Rooman seurakuntaa, ajatteli kuitenkin erittäin lämpimästi kyseisestä seurakunnasta (1:8-15). Paavali kiittää Jumalaa seurakunnan uskosta, josta ”kerrotaan kaikkialla” (1:8). Roomalaiset olivat selvästikin kuuluisia uskostaan! Paavalilla on kiihkeä halu päästä käymään Roomassa, mitä hän alati rukoilee (1:10); tämä oli Paavalin pysyvä ja kestävä rukousaihe. Paavalin motiivit päästä Roomaan käyvät ilmi jakeista 1:11-15. Ensinnäkin, Paavali haluaa olla Jumalan välikappaleena, jotta voisi auttaa roomalaisia saamaan jonkin hengellisen lahjan, joka vahvistaisi näitä (1:11). Toiseksi, Paavali haluaa itse rohkaistua seurakuntalaisten uskosta (1:12); tässä näkyy Paavalin vuorovaikutteinen veljeys roomalaisten uskovien kanssa. Kolmanneksi, Paavali näkee, että hän voisi elonleikkaajana olla korjaamassa satoa Roomassa, mikä kuitenkin tähän asti on aina estynyt (1:13). Ja neljänneksi, Paavali haluaa täyttää apostolin velvollisuutensa myös Roomassa ja siksi Paavali kokee tehtäväkseen julistaa evankeliumia myös Roomassa – kuten kaikille ihmisille kaikkialla (1:14,15).

Mielenkiintoisella tavalla jakeissa 1:8-15 on nähty ideaalisen kristillisen johtajan piirteitä. Näitä johtajan piirteitä ovat Paavalin sanojen tulkinnan mukaan seuraavat:

1. Hän kiittää ihmisiä silloin kun nämä ansaitsevat sitä (1:8)
2. Hän on hengessään palvelevalla asenteella (1:9)
3. Hän rukoilee uskonveljien ja –sisarten puolesta, vaikka ei tunne heitä (1:10)
4. Hän etsii suunnitelmissaan Jumalan tahtoa (1:10)
5. Hän haluaa jakaa muitten kanssa sitä, mitä Jumala on juuri hänelle antanut (1:11)
6. Hän haluaa tavata ihmisiä, joilla on vahva usko (1:12)
7. Hän ymmärtää, että muilla uskoville on jotain annettavaa hänelle (1:12)
8. Hän tuntee velvoitteita kaikkia ihmisiä kohtaan (1:14)
9. Hän on valmis julistamaan evankeliumia kaikille ihmisille rodusta, kansallisuudesta ja kulttuurista riippumatta ja on valmis julistamaan hyvää sanomaa, mihin hyvänsä Jumala johtaa häntä (1:14,15)

Kirjeen ydinteema

Roomalaiskirjeen ydinteema on jakeissa 1:16,17, joissa Paavali ilmoittaa kaikkien pelastuvan pelkästään uskon kautta. Pelastuminen Jumalan armosta uskon kautta on Paavalin oman elämän perustavaa laatua oleva periaate. Paavali vanhurskautettiin Kristuksen kirkon vainoojana Damaskoksen tiellä (Ap.t.9:1-9), jossa Kristus ilmestyi hänelle; siellä Kristuksen vainoojasta tuli Hänen orjansa. Paavali sai täyttyä Pyhällä Hengellä, hänet kastettiin ja hänestä tuli Kristuksen apostoli (Ap.t.9:10-19). Damaskoksen tien kääntymys johti Paavalin muuttamaan radikaalisti näkemyksiään. Ennen kääntymystään Jeesuksen ristinkuolema oli ollut Paavalille vakuuttava todiste siitä, että Jeesus ei voinut olla Messias, koska sellainen kuolema tuotti Jumalan kirouksen (5.Moos.21:23). Mutta kun Jeesus oli ilmestynyt hänelle, Paavali ymmärsi, että Jumala oli poistanut kirouksen herättämällä Jeesuksen kuolleista. Paavalille valkeni, että Jumala kyllä kirosi Poikansa ristinkuoleman kautta, mutta kuolemallaan Jeesus maksoi ihmiskunnan synnit, mikä oli ainoa tapa ihmisen saattamiseksi vanhurskaaksi Jumalan edessä. Siksi Jeesuksen ristinkuolema on evankeliumin kulmakivi.

Paavali tunnustaa roomalaiset vahvoiksi uskossa (1:8), mutta hänen lähtökohtansa on se, että hän ei häpeä evankeliumia missään eikä milloinkaan (1:16). Evankeliumi on Jumalan voima, joka pelastaa ihmisen. Pelastus on ymmärrettävä niin, että se ensinnäkin pelastaa ihmisen Jumalan oikeudenmukaiselta vihalta ja tuomiolta ja tuo ihmisen vanhurskauteen ja elämään. Mutta toiseksi: pelastus voi toteutua vain uskon kautta; pelastus ei vaikuta muitten kuin niitten ihmisten elämässä, jotka uskovat.

Juutalaisten osana oli saada kuulla evankeliumi ensin; tässä näkyy juutalaisten rooli Jumalan valittuna kansana. Evankeliumi julistettiin ensin Jerusalemissa (juutalaisille), sitten Samariassa (”puolijuutalaisille”) ja lopulta koko maailmassa (Ap.t.1:8). Kysymys on siitä järjestyksestä, miten evankeliumin julistus eteni. Tämä järjestys ei sulje pois sitä, että jo alusta asti Jumalan tarkoitus oli tuoda pelastus kaikille kansoille (1.Moos.12:3); Jumalan suunnitelman mukaan se tapahtui juutalaisten kautta.

Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseen, koska uskon kautta Jumalan vanhurskaus toteutuu (1:17). ”Jumalan vanhurskaus” on ymmärrettävissä kahdella tavalla. Ensinnäkin, vanhurskaus on Jumalan pysyvä ominaisuus (attribuutti). Toiseksi, se viittaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen, jolla Hän julistaa vanhurskaaksi syntisen ihmisen, kun tämä uskoo. Usko ei kuitenkaan ole ihmisen omaa aikaansaannosta, vaan se on ilmaus Jumalan vanhurskaudesta meissä. Usko on ihmisen taholta vastaanottamista ja ”lepotilaa”, ei ihmisen suoritusta. Uskon kautta ihminen pääsee oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa. Uskonvanhurskaus Paavalin esittämällä tavalla on itse asiassa jo vanhatestamentillinen käsite (Hab.2:4), joten Paavali osoittaa, että pelastus uskon kautta ilmenee jo profeettojen julistuksessa.

Sekä vuoden 1938 että vuoden 1992 Raamattu sanovat jakeessa 1:17 kirjaimellisen käännöksen mukaan: ” Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon.” Ilmaisu ”uskosta uskoon” on arvoituksellinen ja sitä on pyritty selittämään monella tavalla. Luther ymmärsi ajatuksen siten, että se tarkoittaa ”yksin uskosta.” Ilmaisua on lisäksi tulkittu tarkoittavaksi siirtymistä VT:n uskosta UT:n uskoon tai julistajan uskosta kuulijan uskoon. Jos puolestaan annetaan Paavalin itse tulkita sitä, saattaisi ratkaisu löytyä roomalaiskirjeestä itsestään: ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat” (Room.3:22).

Lähteet

Bruce, F.F.: Romans (Grand Rapids, Michigan, 1985).

Palma, Anthony D.: Galatians and Romans. Study guide (ICI, Irving, Texas, 1988).

Vantaan Vapaaseurakunta

Raamatturyhmä

Juhani Nikula