Roomalaiskirjeen alkusanojen jälkeen Paavali siirtyy käsittelemään ihmisten universaalia tarvetta elää yhteydessä Jumalan kanssa. Paavali ottaa esille kolme ihmisryhmää, jotka kaikki ovat Jumalan oikeudenmukaisen vihan alaisia: pakanat (Room.1:18-32), moralistit (2:1-16) ja juutalaiset (2:17-3:8). Tämä johtaa Paavalin tekemään johtopäätöksen, jonka mukaan koko ihmiskunta on syyllisyyden ja Jumalan tuomion alainen (3:9-20).
Pakanat
Paavali tuomitsee (=arvioi ja punnitsee asioita, ei suinkaan tuomitse kadotukseen; vrt. Joh.7:24) pakanamaailman sen jumalattomuuden vuoksi (1:18-32). Pakanamaailman syntisen tilan vuoksi se on Jumalan vihan alainen. Vaikka pakanoilla ei ole lakia juutalaisten tavoin, he eivät silti voi puolustella syntielämäänsä. Jumala on ilmoittanut itsensä heille luomistyössään, mutta he ovat torjuneet Jumalan totuuden ja ovat vääristäneet käsityksensä Jumalasta, mistä syystä he ovat vajonneet epäjumalanpalvelukseen ja moraalittomuuteen.
Jumala on oikeudenmukainen, mistä syystä Hänen vihansa kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja kaikkiin vääryyden vallassa eläviin ihmisiin (1:18). Jumalan viha on Hänen vastauksensa kaikkea sitä kohtaan, mikä on ristiriidassa Hänen pyhyytensä kanssa. Jumala loi ihmisen alun perin moraaliseksi olennoksi (vrt. ”Jumalan kuva”, 1.Moos.1:26), jolla on omatunto. Ihminen kuitenkin torjui Jumalan totuuden, vaikka Jumala oli sen ilmoittanut jo luomakunnassaan (Room.1:19,20; ilmoitus luonnon kautta = ns. yleinen ilmoitus). Koska ihminen torjui Jumalan totuuden, hänelle tuli samalla vääriä käsityksiä Jumalasta. Väärä jumalakuva johti ihmisen vastuuttomuuteen käytöksestään ja teki hänestä kapinallisen Jumalaa kohtaan. Kun ihminen hylkää Jumalan ilmoituksen luonnossa, hänestä tulee epäjumalanpalvelija. Paavali esittää tässä kohtaa asian ironisesti, koska ihmisen hylättyä Jumalan hän on alkanut palvoa luotua (1:23). Tämä on ajaton ilmiö, koska ihminen on alusta asti ollut ”uskonnollinen” (=ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä); tästä syystä ihminen etsii elävän Jumalan sijaan muuta palvonnan kohdetta, ikään kuin Jumalan korviketta, joka tavalla tai toisella löytyy luomakunnasta. Tässä suhteessa ei ole eroa sillä, onko ihminen sivistynyt tai sivistymätön, kehittynyt tai kehittymätön. Jumalattoman ihmisen tila on aina sama. Nykyäänkin luonnollinen ihminen, joka ei halua uskoa Jumalaan, uskoo sen sijasta johonkin muuhun, joka löytyy tästä nykyisestä maailmasta.
Jumalattomuus johtaa moraalittomuuteen. Paavali on jälleen ironinen todetessaan, että kun ihminen hylkää Jumalan ilmoituksen luonnossa, ihminen on alkanut käyttäytyä synnillisesti epäluonnollisella tavalla (=tavalla, joka on luontoa vastaan; 1:24-28). Paavali ottaa esimerkiksi sukupuoliyhteyden miesten kesken ja vastaavasti naisten kesken, ja kutsuu tätä luonnonvastaisuudeksi. Ihmisen syntielämän vuoksi Jumala hylkäsi ihmiset ja antoi heidän toimia omien mielihalujensa mukaan. Koska ihminen ensin hylkäsi Jumalan, Jumalakin jätti ihmisen tekemään, mitä tämä itse haluaa. Jumalattomien ihmisten moraali vääristyy ja heidän tekonsa ovat tästä syystä pahat (1:28-31). Vääryys edelleen kasvamistaan kasvaa, koska moraalittomat ihmiset mielellään näkevät muittenkin toimivan samalla tavalla, kannustaen näitä vääryyteen (1:32).
Paavali ei suinkaan halua esittää värikästä kuvausta pakanamaailman syntisestä tilasta pelkästään sen itsensä vuoksi, vaan koska Jumalalla on ihmistä varten suunnitelma lunastuksesta. Että Jumala hylkäsi ihmisen, on nähtävä tässä asiayhteydessä. Jumala haluaa edelleenkin etsiä vääryyden vallassa elävää ihmistä ja saattaa tämän uudelleen yhteyteensä, mistä syystä Paavali myöhemmin esittelee Jumalan pelastussuunnitelman (5:1-11).
Moralistit
Käsiteltyään pakanallisen ihmiskunnan jumalattomuutta Paavali kääntyy käsittelemään ”moralistin” omavanhurskautta (2:1-16). Paavalilla on tässä ollut mielessään tekopyhä juutalaistaustainen henkilö, joka tuomitessaan toisen ihmisen ei itse havaitse omaa lankeamistaan samoihin synteihin. Moralisti on yhtä lailla Jumalan tuomion alainen, koska hänkin hylkää todellisen Jumalan tuntemisen ja korottaa itseään. Jumala ei koskaan erehdy, koska Hänen tuomioittensa perustana on totuus (2:2) eikä Hän koskaan ole puolueellinen katsomalla joittenkin ihmisten rikkomuksia läpi sormien (2:3). Siksi juutalainenkaan ei pääse pakoon Jumalan vihaa sillä perusteella, että kuuluu luvattuun kansaan. Toisia tuomitseva moralisti halveksii Jumalan hyvyyttä ja pyrkii välttämään omaa katumustaan, koska ei näe omaa tilaansa (2:4). Siksi moralisti asenteellisuudellaan kerää Jumalan vihaa ylleen, mikä lopullisesti toteutuu kaikessa oikeudenmukaisuudessaan viimeisellä tuomiolla (2:5,6).
Jakeissa 2:6-11 Paavali osoittaa, että Jumalan tuomio perustuu ihmisen tekoihin ja on täysin puolueeton; Jumalan edessä ei ole merkitystä sillä, onko ihminen pakana vai juutalainen. Vaikka juutalainen voi katsoa olevansa pelastuksen suhteen etuoikeutettu (vrt. 1:16), hän tulee saamaan osakseen joko vihan (2:9) tai kirkkauden (2:10) tekojensa perusteella. Kannattaa kuitenkin painottaa, että Paavali ei suinkaan julista pelastusta ansaittavan tekojen perusteella (2:7), vaan toteaa ainoastaan Jumalan oikeudenmukaisen tuomion perustan; ihmisen teot nousevat tosiasiassa hänen uskostaan tai epäuskostaan, ja armahdetutkin ihmiset ovat Jumalan edessä aina syntisiä ja tarvitsevat uudelleen ja uudelleen Hänen anteeksiantamustaan.
Paavali ottaa lain esille vasta seuraavissa jakeissa (2:12-16). Tässä hän tuo esille sen periaatteen, että Jumala tuomitsee ihmisen sen perusteella, mitä he ovat saaneet eikä sen perusteella, mitä he eivät ole saaneet. Siksi juutalaiset tuomitaan saamansa lain perusteella kun taas pakanat tuomitaan heidän sydämiinsä kirjoitetun lain perusteella. Asia voidaan sanoa toisinkin: jos pakana tekee oikein, sitä ei väheksytä; ja jos juutalainen tekee väärin, hän ei vapaudu siitä sillä, että hän on juutalainen.
Omatunto (2:15) on ihmisellä siksi, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä on yksi nimenomainen asia, joka erottaa ihmisen eläinkunnasta. Omatunto on henkinen ominaisuus, joka auttaa ihmistä erottamaan hyvän pahasta mutta joka ei kuitenkaan ole erehtymätön opastaja hyvään. Omatunto voi nimittäin olla heikko (1.Kor.8:7,10,12), paha (Hepr.10:22), likaantunut (Tiit.1:15) tai ”polttomerkitty” (1.Tim.4:2). Mutta omatunto voi myös olla hyvä ja puhdas (Ap.t.23:1; 1.Tim.3:9; 2.Tim.1:3; Hepr.13:18). Parhaassa tapauksessa omatunto auttaa ihmisiä tekemään oikeita ratkaisuja Pyhän Hengen valaisemana (Room.9:1). Mutta kristitynkin omatunto on altis erehdyksille, jos hän ei ole täysin alamainen Jumalan tahdolle. Paavali lähtee siitä, että omantunnon tulee toimia Pyhän Hengen opastamana ja pysyä aina sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa: jos omatunto ja Jumalan sana ovat ristiriidassa keskenään, on Jumalan sana varauksetta etusijalla.
Paavalia ei pidä kuitenkaan ymmärtää niin, että pakanat voisivat pelastua pelkän omantuntonsa kautta ilman evankeliumia. Paavali tarkoittaa tässä pelkästään sitä, että ihmisten teot tuomitaan sen mukaan, mitä heille on uskottu, lain kautta tai ilman lakia. Jumalan tuomio on aina täydellinen ja oikeudenmukainen. Kristittyjen tehtävä on puolestaan olla uskollinen Jeesuksen lähetyskäskylle, koska pelastukseen ei johda mikään muu kuin Jeesus Kristus (Joh.14:6; Ap.t.4:12; 1.Tim.2:5). Seurakunnan tulee julistaa evankeliumia kaikkialla. Mutta jotka eivät kaikesta huolimatta ole kuulleet evankeliumia, jäävät Jumalan käsiin – ei ihmisten.
Juutalaiset
Juutalaisilla oli epäilemättä täsmälleen samanlainen käsitys pakanamaailmasta kuin Paavalilla (1:18-32), mutta Paavalin mukaan juutalainenkin, joka ei noudata lakia, on silti samalla lailla Jumalan vihan alainen. Jumala on uskonut juutalaisille paljon hyvää, mutta ulkonainen juutalaisuus ei sellaisenaan tee ihmisestä Jumalalle kelvollista (2:17-3:8). Jumala antoi juutalaisille lakinsa ja ilmoitti itsensä heille erityisellä tavalla, mutta nämä etuoikeudet merkitsivät juutalaisille samalla velvollisuutta noudattaa lakia. Kuitenkaan juutalaiset eivät ainoastaan epäonnistuneet lain kirjaimen ja hengen noudattamisessa, vaan he lisäksi omaksuivat omahyväisen asenteen niitä kohtaan, joilla ei ollut lakia, mikä toi yhtä lailla juutalaiset Jumalan vihan alaisiksi. Tämä johti Paavalin ajattelemaan, että koko maailma – käsittäen niin pakanat kuin juutalaiset – oli syyllinen Jumalan edessä.
Etuoikeus tuo mukanaan myös vastuun. Juutalaiset olivat todella etuoikeutettuja, koska Jumala oli antanut heille lain (2:17-20). Mutta laki on johtanut juutalaisen ylpeyteen niin, että hän ei näe omaa syntistä tilaansa (2:17,21-23). Juutalaisilla on laki, mutta he rikkovat sen! Juutalaisten olisi tullut etuoikeutettuina olla johtamassa kansakuntia (pakanoita) Jumalan tuntemiseen, mutta teoillaan he saavatkin pakanat pilkkaamaan Jumalaa (2:24). Täydellinen tieto ei siten aina johda täydellisiin tekoihin ja käytökseen. Lisäksi kenenkään ei pidä opettaa mitään sellaista, mitä ei itse noudata.
Juutalaiset olivat ylpeitä ympärileikkauksen ulkonaisesta rituaalista; heille se merkitsi suunnilleen samaa kuin porttia taivaaseen. Paavali kuitenkin näkee asian niin, että ympärileikkauksella ei ole arvoa ilman uskoa ja kuuliaisuutta Jumalalle (2:25-29). Ympärileikkausta ei alun perin asetettu vasta Mooseksen laissa vaan se tuli Jumalan käskynä jo Abrahamille liittouskollisuuden merkiksi (1.Moos.17:9-14). Siksi todellinen ympärileikkaus tapahtuu sydämen tasolla ja merkitsee kaiken pahan poistamista ihmisen sisimmästä. Todellisen ympärileikkauksen tekeekin Pyhä Henki ihmisen sisimmässä. Merkittävä päätös suhteessa ympärileikkaukseen tehtiin Jerusalemin kokouksessa (Ap.t.15:1-29). Silloin apostolit nimenomaisesti Pyhän Hengen johdossa päättivät, että pakanoita ei ympärileikata vaikka pakanoitten tuli ottaa huomioon myös se, etteivät loukkaa juutalaisia veljiään omalla elämällään (Ap.t.15:22-29).
Paavali ei suinkaan kiistä sitä, ettei Jumala olisi antanut juutalaisille tiettyjä etuoikeuksia (3:1-4). Jumala on uskonut sanansa ja erityisen ilmoituksensa (=VT) juuri juutalaisille. Jos juutalaiset eivät olekaan olleet uskollisia, Jumala on silti aina uskollinen (3:3). Jumalan sana on edelleen ja aina totuus riippumatta joidenkin juutalaisten epäuskosta. Itse asiassa juutalaiset eivät voi koskaan menettää etuoikeuksiaan, koska se ei riipu lainkaan heidän ansioistaan vaan pelkästään Jumalan uskollisuudesta.
Jumalan tuomiota ei voi koskaan ymmärtää väärämieliseksi (3:5-8). Päinvastoin, Jumala on aina oikeamielinen. Jumala oli oikeamielisyydessään asettanut ympärileikkauksen, mutta ihmiset olivat olleet väärämielisiä. Laki oli hyvä, mutta ihminen ei kyennyt sitä täyttämään. Paavali joutui toistuvasti kokemaan vastustusta siksi, että hän vastusti lakivanhurskautta; Paavalin opetuksen nimittäin katsottiin johtavan täydelliseen vapauteen ja laittomuuteen. Paavali kuitenkin tuomitsee tämän näkemyksen: Jumalan armo ja uskonvanhurskaus eivät merkitse vapautta tehdä syntiä vaan päinvastoin (vrt. 6:1,2,12-14). Synti on Jumalan silmissä aina syntiä ja Hänen oikeudenmukainen vihansa tulee kohdistumaan kaikkeen vääryyteen.
Koko ihmiskunnan syyllisyys
Paavali tuleekin siihen johtopäätökseen, että koko ihmiskunta on langennut syntiin eikä ihmisten joukossa ole ketään itsessään vanhurskasta (3:9-20). Mitä tulee ihmisen syntisyyteen, juutalaisella ei ole mitään etuoikeuksia pakanoihin nähden, vaan kaikki ovat synnin vallassa (3:9). Paavali on osoittanut aikaisemmin pakanamaailman (1:18-32) ja juutalaisten (2:1-3:8) syntisen tilan, jolloin kaikki ovat Jumalan tuomion alaisia. Paavalin jyrkät, VT:sta lainatut ilmaisut (3:10-18) kattavat koko ihmiskunnan. Ihmisen syntisen luonnon syvin olemus on jumalattomuus (3:18). Lopulta kaikki ihmiset ovat tilivelvollisia Jumalalle. Tosiasiassa alun perin lakia ei annettukaan ihmiselle pelastuksen tieksi, koska ihminen ei kyennyt eikä kykene sitä noudattamaan. Päinvastoin, laki annettiin ihmiselle siksi, että hän tulisi tietoiseksi pelastuksen tarpeestaan. Siksi juutalaiset yrittivät tehdä jotain sellaista, mitä Jumala ei ollut koskaan tarkoittanutkaan eli kelvata Jumalalle täydellisen elämän, lain noudattamisen kautta.
Mutta onneksi roomalaiskirje ei lopu tähän! Paavali ei esitä ihmiskunnan täydellistä syntisyyttä vain kauhistellakseen sitä, vaan jotta hän johdattaisi lukijansa pelastukseen ja Jumalan tuntemiseen. Tämä tulee selvästi esille myöhemmin roomalaiskirjeessä.
Lähteet
Bruce, F.F.: Romans (Grand Rapids, Michigan, 1985).
Palma, Anthony D.: Galatians and Romans. Study guide (ICI, Irving, Texas, 1988).
Vantaan vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
