Jaakobin elämän vaiheet ovat enteellisiä hänen jälkeläistensä (Israelin kansan) vaiheita ajatellen. Kuten Jaakob, myös Israelin kansa asui ensin omassa maassaan, mutta nykyään suurimmaksi osaksi Kanaanin maan ulkopuolella (suurin osa juutalaisista asuu edelleen nyky-Israelin rajojen ulkopuolella eri puolilla maailmaa). Jaakobin paluu kotimaahansa on enteellistä sille, mitä parhaillaan tapahtuu parhaillaan: juutalaiset ovat suurin joukoin palaamassa Israelin maahan.
Jaakob ja Laban
Jaakob oli tullut suunnattoman rikkaaksi Labanin luona, mutta tästä seurasi myös kateutta Labanin perheen taholta. Niinpä Jaakob päätti 20 vuoden palveluksen jälkeen salaa lähteä Labanin luota (1.Moos.31:1-21). Päätös ei varmasti ollut helppo, koska se merkitsi samalla Jaakobin veljen Esaun kohtaamista. Aikaa oli kulunut jo paljon, mutta Jaakobin piti ottaa huomioon se, että Esau tuskin oli unohtanut kohtaamaansa vääryyttä. Jaakob oli kuitenkin rikastunut enonsa luona vilppiä tekemättä, koska Jumala oli siunannut häntä (ja tosiasiassa Jumala oli siunannut myös Labania Jaakobin kautta). Laban oli ollut toistuvasti vilpillinen, mutta Jaakob oli palvellut pyyteettömästi. Jaakobin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä lähtöpäätöstä oman viisautensa varassa vaan Jumalan enkeli ilmestyi Jaakobille unessa ja kehotti Jaakobia lähtemään. Myös Labanin tyttäret ja Jaakobin vaimot katsoivat isänsä kohdelleen heitä ala-arvoisesti, mistä syystä he tukivat Jaakobin lähtöpäätöstä. Lähtö tapahtui sitten Labanilta salaa.
Kysymyksiä on herättänyt se, mitä olivat ne jumalankuvat, jotka Raakel lähtiessään varasti isältään (31:19). Kyse oli sinänsä epäjumalankuvista, ja epäjumalien palvonta oli tavallista yhteiskunnassa, jossa Laban eli (ja josta Abrahamin suku oli lähtenyt, Joos.24:2). Raakelin motiiveja ei voida täysin tietää. Mutta kyse on saattanut olla myös siitä – kuten tuon ajan lähteet kertovat – että tämänkaltaisten jumalankuvien omistaminen vahvisti ihmisen oikeutta perintöön. Raakelin motiivit ovat siis saattaneet olla vähintään yhtä paljon materialistiset kuin uskonnolliset.
Laban sai kahden päivän kuluttua tiedon Jaakobin paosta ja lähti takaa-ajoon (31:22-42). Jälleen Jumala puuttui asioiden kulkuun ja ilmestyi tällä kertaa Labanille unessa. Sekä Laban että Jaakob kertovat tämän jälkeen oman (huom: väritetyn!) kuvauksen tapahtumien kulusta. Keskustelu kohdistuukin Raakelin varastamiin jumalankuviin; sitä ei Jaakob eikä Laban tiennyt, että Raakel oli ne vienyt. Raakelin valheen johdosta Laban ei niitä löytänyt. Jaakob muistuttaakin sitten vihastuneena kaikesta siitä, mitä hän on Labanin luona saanut kokea ja miten Jumala lopulta oli Jaakobia auttanut.
Jaakob ja Laban olivat kuitenkin lähisukulaisia ja Laban lopulta ehdottaa sovintoa heidän välilleen (31:43-54). Lopulta he aterioivat yhdessä. Labanista voi sanoa, että hän ei ollut muuttunut; mutta Jaakob oli nyt toinen ihminen kuin 20 vuotta aikaisemmin: tällä kertaa hän ei jättänyt loukattua ihmistä taakseen!
Jaakobin paini
Jaakob oli selvinnyt kohtaamisesta Labanin kanssa, ja hän valmistautui tämän jälkeen kohtamaan veljensä Esaun (32:1-22). Jaakob sai selvästi kokea Jumalan olevan hänen matkaansa tukemassa, koska hän kohtasi matkallaan Jumalan enkeleitä (32:2,3). Kuitenkin Jaakob samaan aikaan pelkäsi, rukoili, muistutti Jumalaa tämän lupauksista ja teki inhimillisiä suunnitelmia Esaun lepyttämiseksi. Jumala oli tehnyt Jaakobin rikkaaksi ja lähettänyt hänet takaisin omaan maahansa, mutta samalla välit Esaun kanssa oli saatava kuntoon. Esaulla oli enemmän ulkonaista voimaa käytettävissään (400 miestä, 32:7), mutta jo kaksosveljien syntyessä Herra oli ennustanut Jaakobin tulevan heistä voimakkaammaksi (25:19-26). Ulkonaisesti voimasuhteet olivat Esaun hyväksi, mutta Jaakob oli saanut Jumalan lupaukset. Kyseessä oli siten inhimillisen ajattelun näkökulmasta ristiriitatilanne.
Sitten tapahtuu tämä eriskummallinen Jumalan ja Jaakobin painiottelu (32:23-33). Kysymys ei ollut Jaakobin fyysisestä voimasta vaan siitä, miten hän voi kohdata edessä olevan ristiriitaisen tilanteen. Kysymys oli ensinnäkin Jumalan profeetallisesta ilmestymisestä Jaakobille, jotta Jaakobin sisäinen ristiriitatilanne saisi ratkaisunsa. Toiseksi kysymys oli siitä, että Jaakob vetosi Jumalan omiin lupauksiin: Jumala oli luvannut tehdä Jaakobin jälkeläisistä suuren kansan. Inhimillisesti Jaakobia uhkasi onnettomuus, oman hengen, perheen ja omaisuuden tuhoutuminen. Mutta Jumalan lupausten toteutuminen edellytti, että niin ei saa tapahtua! Niinpä Jaakob joutui panemaan Jumalan edessä kovan kovaa vastaan: Sinun on siunattava minua ja pelastettava minut tästä onnettomasta tilanteesta! Kyse oli ulkonaisesti painiottelusta, mutta sisäisesti Jaakobin taistelurukouksesta Jumalan edessä. Mutta Jaakob selvisi voittajana ja Jumala siunasi häntä! Kaikki se, mitä Herra oli hänelle luvannut, tulee lopulta toteutumaan! Painiottelussaan Jaakob selvisi voittajana kamppailusta Jumalan kanssa.
Tätä painiottelua ei tule pitää pelkästään vertauskuvallisena, vaan se on todellinen kuvaus niistä kamppailuista, joita Jumalan omat joutuvat käymään Jumalan edessä. Nykyisessä kielenkäytössä Jaakobin painiksi kutsutaan tilannetta, jossa henkilö joutuu ratkaisemaan suuren sisäisen ristiriidan. Erityisesti Jaakobin paini merkitsee sitä, kun joudumme vetoamaan Jumalan lupauksiin ja samalla kaikki näyttää vaikuttavan sen toteutumista vastaan! Jumala on luvannut jotain – mutta olosuhteet ovat kuitenkin täysin sen toteutumista vastaan! Tämän mukaisesti vaikeuksia ei ole tarkoitettu lannistamaan meitä, vaan meitä kutsutaan selviytymään niistä Jumalan avulla ja Hänen lupauksistaan kiinni pitämällä.
Tämän painiottelun jälkeen Jumala nimesi Jaakobin Israeliksi. Jaakobin 12 pojasta tulivat myöhemmin Israelin 12 heimokuntaa. Tavallaan Israelin syntysanat siis lausuttiin Jaakobin painin yhteydessä.
Kaiken tämän jälkeen Jaakob kohtasi veljensä (33:1-20). Jaakobin inhimillinen luonne näkyy siinä järjestyksessä, miten hän asetti perheensä järjestykseen (=kohtaamaan oletettua vaaraa): orjattaret (Bilha ja Silpa) lapsineen olivat etumaisia, sitten Lea lapsineen ja vasta viimeisenä Raakel ja Joosef. Jaakob itse kuitenkin kulki ensimmäisenä ja kohtasi veljensä osoittaen tätä kohtaan kunnioitusta. Esau oli tässä vaiheessa jo täysin valmis antamaan Jaakobille kaiken anteeksi. Miten Esaun mielenmuutos oli varsinaisesti tapahtunut, jää selvittämättä. Joka tapauksessa oli Jumalan tahto, että sovinto saadaan solmittua.
Esaun taholta sovinnontekoon sisältyy ajatus liitosta veljien kesken. Tähän ei Jaakob kuitenkaan ollut suostuvainen. Sovinto oli välttämätön Jumalan näkökulmasta, mutta varsinainen liitto ei kuulunut Jumalan suunnitelmiin. Esau ja Jaakob jatkoivat tämän jälkeen elämäänsä erillään. Jumalan suunnitelma liitosta ja lupauksista tuli tapahtumaan pelkästään Jaakobin sukuhaaran kautta, josta polveutui luvattu liiton kansa.
Kertomus Jaakobin tyttären Dinan raiskauksesta ja hänen veljiensä kostosta (34:1-31) osoittaa Jaakobin perheen inhimillisestä vajavaisuudesta. Jaakobin perhe eli keskellä kanaanilaisia pakanakansoja, joiden perusolemus oli epäjumalien palvonta ja raaka syntielämä. Seudun hivviläisen hallitsijan Hamorin poika Sikem raiskasi Dinan, mutta sen jälkeen rakastui tähän ja yritti lepyttää hänet. Hamor pyysi sitten Jaakobilta Dinaa poikansa vaimoksi. Jaakob oli koko tapahtumaketjun ajan hyvin pidättyväinen (ilmeisesti tämä oli arkuutta ulkonaisesti voimakkaita viholliskansoja kohtaan), mutta Dinan täysveljet Simeon ja Leevi suhtautuivat koko ajan erittäin kielteisesti Hamoriin ja tämän perheeseen. Hamor pyrki sopimukseen Jaakobin kanssa; tosin tässä oli kyseessä enemmän kuin pelkkä halu saada Dina Sikemin vaimoksi, koska kanaanilaiset halusivat myös rikastua Jaakobin kustannuksella (34:23). Jaakobin pojat (huom! Jaakob näyttää olevan koko ajan taka-alalla) ilmeisesti taktisista syistä asettivat sopimuksen ehdoksi Hamorin miesten ympärileikkauksen, johon nämä – myös ilmeisen viileän taktisesti – suostuivat.
Simeon ja Leevi kuitenkin kostivat Dinan raiskauksen tappamalla kaupungin kaikki miespuoliset asukkaat, mukaan lukien Hamorin ja tämän pojan. Veljekset ryöstivät runsaan saaliin kaupungista. Kahden miehen fyysinen ylivoima tuskin selittyy pelkästään kaupungin miesten heikkoudesta ympärileikkauksesta johtuen, vaan ilmeisesti veljesten raivo oli niin suuri, että he toimivan raivon antamalla voimalla. Jaakobin nuhtelu pojilleen on heikkoa (34:30) ja perustuu arkuuteen. Mutta myöskään Jumala ei hyväksynyt Simeonin ja Leevin toimintaa vaan heidän inhimillisestä vihastaan johtuva väkivaltainen kostonjanonsa vaikutti heidän jälkeläistensä saamiin siunauksiin tulevaisuudessa (49:5-7). Kostoa ei ole tarkoitettu tapahtuvan ihmisen kautta vaan se kuuluu yksin Jumalalle (5.Moos.32:34,35). Vaikka vihan tunteet kiistatta kuuluvat ihmisenä olemiseen (on täysin ymmärrettävää, että veljet vihasivat syntiä, jonka kohteeksi heidän sisarensa oli joutunut), eivät vihasta nousevat teot eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja siksi ne on hylättävä (Ef.4:31). Tästä syystä on pidettävä erillään vihan tunteen kokeminen – joka ei ole syntiä – ja pysyväksi asenteeksi muuttunut katkeroitunut viha, joka jo itsessään on syntiä ja johtaa sitten ulkonaiseen syntielänään.
Jaakobin paluulla Beteliin (35:1-15) oli hänelle suuri merkitys. Ensinnäkin Betel (”Jumalan huone”, sijaitsi noin 20 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen) oli paikka, jossa hän oli 20 vuotta aikaisemmin pakomatkalle lähdettyään nähnyt näyn, jossa Jumalan enkelit kulkivat portaita myöten ylös ja alas, ja jossa Herra itse oli luvannut antaa hänelle sen maan ja tehdä hänen jälkeläistensä määrän suureksi (28:12-15). Pakomatkasta tuli pitkäaikainen, mutta Jaakob ei voinut unohtaa Betelissä saamiaan Herran lupauksia. Kyseinen paikka oli hänelle pyhä, ”Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti” (28:17). Kuitenkin palatessaan sinne Betel merkitsi hänelle enemmän. Nyt hänellä oli suuri perhe ja hän oli tullut suunnattoman rikkaaksi. Jos hänen perheensä oli aiemmin ollut horjuva jumalanpalveluksessaan (vrt. esim. 31:19), sellainen ei enää tullut kysymykseenkään. Vieraat jumalat ja kaikki niihin viittaava oli nyt hävitettävä. Kaikesta epäjumalan palveluksesta oli tehtävä loppu ja perheen oli kokonaan pyhittäydyttävä. Betel oli aiemminkin ollut paikkana Jaakobille tärkeä, mutta kaikkein tärkeintä oli nyt Betelin Jumala (”El-Betel”). Jumala myös uudisti Jaakobin uuden nimen (Israel) ja Jaakob osoitti kunnioitusta Jumalalle, joka oli hänelle jälleen ilmestynyt Betelissä.
Tämän jälkeen Raakel sai vielä pojan, Benjaminin (35:16-20), joka oli Jaakobin nuorin poika. Raakel oli ollut Jakobin vaimoista rakkain (niin paljon tuskaa kuin moniavioisuus tuottikin Jaakobin perheelle!), mutta hän myös kuoli jo toisen poikansa synnyttyä. Raakelin pojilla, Joosefilla ja Benjaminilla, tuli olemaan erityinen asema Jaakobin perheessä. He olivat olemaan pojista järjestyksessään vasta yhdestoista ja kahdestoista, mutta juuri he olivat Jaakobille rakkaimmat, koska he olivat Raakelin pojat.
Jaakobin esikoinen Ruuben teki aviorikoksen maatessaan isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa (35:21,22). Tästä on päätelty, että johtuen tästä syrjähypystä Ruuben menetti esikoisuuden Jaakobin perheessä. Simeonin ja Leevin, jotka olivat järjestyksessä seuraavat, katsotaan menettäneen mahdollisuutensa olla esikoisia väkivaltaisuutensa vuoksi (luku 34). Juuda, järjestyksessä neljäs, tuli olemaan Messiaan esi-isä (49:10). Toisaalta Jaakob kohteli Joosefia kuin esikoista (37:3). Kysymys esikoisuudesta Israelin perheessä (35:23-26) on siten hyvin monimutkainen asia.
Jaakob saapui lopulta isänsä Iisakin luo, joka sitten kuoli (35:27-29). Jaakob ja Esau yhdessä hautasivat isänsä. Iisakin ikä oli korkea, 180 vuotta, joten ihmiset saattoivat vielä tässäkin vaiheessa saavuttaa korkean iän.
Esaun jälkeläiset
Huolimatta sovinnosta veljensä kanssa Esau kuitenkin eli pakanakansojen tavoin. Hänen vaimonsa olivat kanaanilaisia ja näiden lisäksi yksi oli Ismaelin tytär (36:1-3). Esaun jälkeläiset olivat toisaalta läheistä sukua Jaakobin perheelle; mutta tulivat muodostamaan erillisen Edomin kansan (36:1-19), jota ei laskettu Jumalan omaisuuskansaan kuuluvaksi ja jonka kanssa Israelin kansa oli toistuvasti vihanpidossa (esim. Ps.137:7).
Jaakobin ja Esaun perheet asettuivat asumaan toisistaan erilleen. Osittain tämä johtui siitä, että liitto heidän välillään ei kuulunut Jumalan suunnitelmiin – Jumalan liiton kansa tulisi muodostumaan Jaakobin eli Israelin jälkeläisistä. Osittain kyse oli myös siitä, että molemmat veljekset olivat lopulta hyvin rikkaita ja he tarvitsivat omat, erilliset alueensa suurten karjalaumojensa vuoksi. Esaun eli Edomin alue oli Kuolleenmeren eteläpuolella oleva alue, joka ulottui Akaban lahteen (Punaisen meren lahteen) asti. Seirin pakanakansalla (36:20-43) oli ilmeisesti historian myötä vaikutuksensa edomilaisiin. Lopulta juutalaiset tulisivat tuhoamaan edomilaiset (Hes.25:12-14), joka on Jumalan kosto Edomille sen synneistä.
Lähteet
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti