JOOSEF JOUTUU EGYPTIIN

Jaakob ja hänen perheensä

Jaakobin kahdellatoista pojalla oli neljä äitiä. Lean poikia olivat Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar ja Sebulon; lisäksi Lealla oli tytär Dina. Raakelin orjattaren Bilhan pojat olivat Dan ja Naftali. Lean orjattaren Silpan pojat olivat Gad ja Asser. Raakelin pojat olivat Joosef ja Benjamin. Ruuben oli kaikista Jaakobin pojista vanhin, mutta koska hän teki aviorikoksen isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa (1.Moos.35:22), hän menetti esikoisoikeutensa (49:4). Joosef oli Jaakobin pojista vasta yhdestoista, mutta hän oli Jaakobin rakkaimman vaimon Raakelin vanhempi poika (Joosefille annettu siunaus, 49:22-26, oli suuri ja muistutti esikoiselle kuuluvaa siunausta). Jaakob rakasti Joosefia muita poikiaan enemmän (37:1-11), mikä herätti veljissä vihaa. Tätä ei suinkaan lieventänyt se, että Joosef kanteli isälleen kaiken sen pahan, minkä havaitsi veljistään. Jaakob suosi avoimesti Joosefia. Niinpä isä teetti hänelle pitkän, värikkään puvun, jollainen saattoi ajan tavan mukaan olla korkeintaan esikoisella. Pitkää pukua käyttivät tavallisesti rikkaat ihmiset ja papit, joitten ei tarvinnut tehdä ruumiillista työtä. Puvun kautta Jaakob näin asetti Joosefin muita poikiaan ylemmäksi.

Jaakobin käytöksen poikiaan kohtaan on katsottu olevan ennen muuta moniavioisuuden lieveilmiö. Jaakobin neljästä vaimosta Raakel oli ollut hänelle muita rakkaampi. Joosef oli Raakelin vanhin poika, johon Jaakob näin luonnostaan kiintyi. Tähän saattoi sinänsä vaikuttaa myös Joosefin luonteen jalous, joka miellytti Jaakobia (nuorena Joosefissa toki oli myös inhimillistä ylpeyttä, joka karisi orjuuden ja vankeuden vuosina pois). Kuitenkin Jaakobin perheen tarinassa voimme nähdä myös syyn sille, miksi Jumala myöhemmin poisti moniavioisuuden mahdollisuuden. Uuden Testamentin aikana moniavioisuus oli jo hävinnyt juutalaisen kansan keskuudesta.

Joosefin unet lisäsivät veljien katkeruutta Joosefia kohtaan (37:6-11). Silloin isäkin nuhteli Joosefia unista, joitten tulkinta asetti Joosefin veljiensä ja vanhempiensa hallitsijaksi. Veljet katsoivat unien johtuvan pelkästään Joosefin ylpeydestä ja kunnianhimosta. Mutta isä saattoi myös olettaa unien olevan ennustuksia (joita ne sitten lopulta olivatkin, 42:6; 43:26).

Joosef joutuu Egyptiin

Veljeksille avautui tilaisuus kostaa Joosefille (37:12-36). Joosef meni isän kehotuksesta katsomaan, miten veljet ja karja voivat kaukaisilla laitumilla. Isä oli tapahtumien sattuessa kaukana kotona. Nähdessään Joosefin hänen veljensä ensin suunnittelivat tappavansa hänet. Ruuben kuitenkin ajatteli pelastavansa pojan ja ehdotti siksi Joosefin heittämistä syrjäiseen kaivoon. Näin tehtiinkin. Sinänsä ihmisen jättäminen kaivoon merkitsi kuolemaa, koska kaivo oli tehty keräämään sadevettä ja siinä oli vain pieni aukko ylhäällä. Kaivo oli alaspäin levenevä ja siten pullon muotoinen.

Mutta Joosef ei jäänyt kaivoon kuolemaan. Ruubenin ollessa kauempana muut veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin matkalla olevalle ismaelilaiskaravaanille (kauppiaita sanotaan kertomuksessa välillä ismaelilaisiksi (Abrahamin ja Hagarin jälkeläisiksi, 16:16), välillä midianilaisiksi (Abrahamin ja Keturan jälkeläisiksi, 25:2); kyse oli epäilemättä siitä, että karavaanissa oli kumpiakin, koska nämä kansat olivat monessa suhteessa läheisiä, joskus heidät jopa rinnastettiin toisiinsa, vrt. Tuom.8:24). Veljet tahrivat sitten Joosefin puvun vuohenvereen ja näyttivät vaatteen sitten isälleen. Jaakob luuli Joosefin joutuneen villipedon raatelemaksi. Jaakob suri poikaansa.

Joosef oli kuitenkin hengissä. Midianilaiset kauppiaat myivät hänet Egyptiin Potifarille, joka oli faaraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö. Egyptissä Joosefia odotti tapahtumasarja, joka osoitti Jumalan johdatuksen olleen alusta pitäen mukana. Näemme Joosefin esimerkistä, että jopa vaikeissa olosuhteissa Jumala on omiensa kanssa ja vaikuttaa tahtonsa toteutumisen. Jumala käyttää jopa ihmisten syntisiä tekoja toteuttamaan Hänen suunnitelmiaan, vaikka syntiset ihmiset eivät ole tästä tietoisia eivätkä itse ymmärrä toteuttavansa Jumalan tahtoa.

Juuda ja Tamar

Kertomus Juudasta ja Tamarista (38:1-30) on Jaakobin suvun tarinan irrallinen sivujuonne. Raamatun kertomuksen aitoudesta kertoo se, että se ei vaikene edes pyhän suvun syntielämästä. Juuda teki aviorikoksen miniänsä kanssa, koska luuli tätä portoksi. Tästä syystä Juudalle syntyi kaksoset, Serah ja Peres. Jälleen nuoremmasta veljestä tuli merkittävämpi (vrt. Esau ja Jaakob). Peres tuli olemaan itse Messiaan esi-isä (Luuk.3:33), missä on nähty merkki siitä, että Messias tulee olemaan syntisten Lunastaja. Jumala ei tosin hyväksy syntiä missään muodossa, mutta juuri siksi Messiaan piti tulla maailmaan, että syntiset pelastuisivat. Jeesus itse sanoikin: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät” (Luuk.5:31,32).

Joosef orjana ja vankeudessa

Ei ollut sattumaa, että Joosef myytiin tärkeän egyptiläisen virkamiehen talouteen Egyptin pääkaupungissa (39:1-6). Siellä Joosef saattoi oppia maan kielen ja tavat. Siellä Joosef sai myös hyödyllistä tietoa ja kokemusta maan hallinnon hoitamisesta. Hän sai 17-vuotiaana tilaisuuden kypsyä ja opetella kurinalaista elämää (toisin olisi varmaankaan ollut kotona isän suojelevan ja suosivan silmän alla!). Erityisesti Joosefin luonne sai kehittyä. Se oli tärkeä asia Jumalan suunnitelmien kannalta, koska Joosefilla oli edessään suuri tehtävä. Joosef itse alistui osaansa ja pyrki täyttämään orjan tehtävänsä kuuliaisesti ja tunnontarkasti.

Vaikka veljet olivat armoa tuntematta myyneet Joosefin orjaksi, Joosef ei koskaan valittanut omaa asemaansa. Jumala oli Joosefin kanssa ja tällä oli onni mukanaan (39:2). Joosefin suhde Jumalaan oli avain hänen menestykseensä. Joosef luotti Jumalaan ja siksi tämä hyväksyi tilanteensa ja kulloisenkin asemansa; hän tunnusti avoimesti uskonsa ja suhteensa Jumalaan; hän vastusti kiusauksia ja piti yllä korkeaa moraalia; hän huolehti muista ihmisistä ja oli kaiken kaikkiaan loistava persoonallisuus. Jumala puolestaan antoi Joosefin menestyä ja siksi Joosef saattoi täyttää velvollisuutensa tunnollisesti ja viisaasti. Joosef saattoi kaikessa luottaa Jumalan johdatukseen ja apuun. Jumalan ja Joosefin välinen suhde oli siis todella huomionarvoinen.

Joosef antoi kaikesta siunauksesta kunnian Jumalalle. Isäntä, Potifar, huomasi Jumalan olevan Joosefin kanssa. Joosefista tuli Potifarin talouden ja kaiken omaisuuden hoitaja. Tässäkin näkyy Jumalan johdatus: kaikki oli vaikuttamassa siihen, että Joosef sai parasta mahdollista valmennusta tulevaa tehtäväänsä varten. Jumalalla oli tarkoitus Joosefin elämää varten.

Mutta Joosefin elämään tuli inhimillisesti katsoen paha mutka (39:6-20). Joosef oli kaunis vartaloltaan ja kasvoiltaan. Niinpä Potifarin jumalaton vaimo halusi tehdä aviorikoksen Joosefin kanssa. Koska Joosef ei halunnut tehdä syntistä tekoa, hän pakeni (Joosef toimi päinvastoin kuin veljensä Juuda, luku 38). Joosefin esimerkistä näemme, miten kiusaus on kohdattava:

1. Synti on tunnustettava synniksi. Joosef ymmärsi aviorikoksen – paitsi Jumalan käskyn rikkomiseksi – myös synniksi ihmistä (isäntäänsä) vastaan (39:8,9).
2. Syntiä on tietoisesti kartettava ja syntistä paikkaa on jopa paettava. Joosef ei suostunut syntiin ja lopulta pakeni paikalta (39:10-12).
3. Synti on torjuttava, vaikka siitä olisi vakavia seurauksia. Potifarin vaimo kosti Joosefille valheen kautta järjestämällä tämän vankilaan (39:13-20). Korkeasta moraalista ja synnin karttamisesta saattaa toisinaan joutua maksamaan kalliin hinnan.

Joosef turvautui Jumalaan tässäkin tilanteessa. Hetkeäkään hän ei epäröinyt olla kaikessa kuuliainen Jumalalle. Joosef joutui vankilaan, mikä oli lopulta sekin täyttämässä Jumalan suunnitelmia. Emme varmuudella tiedä, kuinka kauan Joosef palveli Potifaria ja kuinka kauan hän oli vankilassa; mutta yhteensä nämä ajanjaksot kestivät 13 vuotta. Joosef oli 17-vuotias joutuessaan orjaksi Egyptiin (37:2) ja 30-vuotias tullessaan faaraon palvelukseen (41:46). Joosefin valmentautumisaika oli pitkä, mutta edessä oleva tehtävä olikin poikkeuksellisen vaativa.

Joosef putosi luotettavasta taloudenhoitajasta kurjaksi vangiksi. Hän oli joutunut vääryyden kautta vankilaan ilman toivoa vapautumisesta koskaan. Mutta vankilassakin Joosef luotti Jumalaan ja teki kaikessa oikein (39:21-23). Jumala oli Joosefin kanssa ja siunasi häntä. Vankilan päällikkö pani merkille Joosefin luotettavuuden ja Joosefin valvontaan uskottiin vankilan muut vangit. Joosefia itseään ei enää valvottu, mutta hän oli siitä huolimatta luotettava.

Vankilaan joutui myöhemmin kaksi kuninkaan palvelijaa, ylijuomanlaskija ja ylileipuri (40:1-4). Tämä ei tietenkään ollut sattumaa. Kumpikin heistä näki unen, joka vaivasi heitä. Jumalan Henki vaikutti Joosefissa niin, että hän kykeni selittämään näiden kahden palvelijan unet (40:5-23). Niin kuin Joosef oli selittänyt, niin myös tapahtui: juomanlaskija palautettiin entiseen virkaansa, mutta leipuri hirtettiin. Juomanlaskija oli luvannut kertoa Joosefista faaraolle, jotta tämä purkaisi Joosefin väärän tuomion. Juomanlaskija kuitenkin unohti Joosefin, joka sai odottaa vankilassa vielä kaksi vuotta. Tämä osoittaa sen, että Jumalalla on erilaiset aikataulut kuin meillä ihmisillä!

Joosef nimitetään korkeaan virkaan

Joosefin aika tuli lopulta. Faaraokin näki unia, joita ei hän eivätkä Egyptin viisaat osanneet selittää (41:1-32). Silloin ylijuomanlaskija muisti Joosefin, joka oli selittänyt hänenkin unensa – ja joka selitys oli myös toteutunut. Joosef tuotiin faaraon eteen ja Joosef todella selitti kuninkaan unet. Oli tulossa seitsemän viljavaa vuotta, joitten jälkeen tulee seitsemän nälkävuotta. Joosef antoi samalla viisaudessaan neuvon faaraolle, miten tässä tilanteessa tuli menetellä (41:33-36). Nyt piti asettaa viisas ja taitava mies Egyptin käskynhaltijaksi johtamaan viljan keräämistä ja varastoimista.

Faarao oli vakuuttunut siitä, että juuri Joosef oli se viisas mies, jossa vaikutti Jumalan Henki ja jota nyt todella tarvittiin (41:37-44). Näin Joosefista tuli Egyptin maan käskynhaltija. Joosef hoiti tehtävänsä (jälleen!) toimellisesti. Hänestä tuli Egyptin valtias, joka viisaalla toiminnallaan pelasti niin egyptiläiset kuin käytännössä koko Lähi-Idän kansat nälkäkuolemalta (41:45-57). Tässä näkyy Jumalan pitkäjänteinen suunnitelma luvatun kansa pelastamiseksi: nälänhätäkään ei voinut tehdä tyhjäksi Jumalan aikomuksia säilyttää luvattu kansa hengissä.

Monet vapaamieliset raamatuntutkijat ovat pitäneet kertomusta Joosefista epähistoriallisena, koska tuntuu mahdottomalta, että kukaan voisi suoraan vankilasta nousta suurvallan käskynhaltijaksi. Sinänsä tämä kysymyksenasettelu on aiheellinen. Mutta kertomuksen historiallisuuden puolustukseksi on päteviä selityksiä:

1. Jumalan kaikkivaltius ja voima olivat Joosefin äkillisen ylennyksen takana. Olihan Jumala myös valmentanut Joosefia jo vuosikausia tähän tehtävään. Jos uskomme kaikkivaltiaaseen Jumalaan, ovat myös ihmeet mahdollisia.
2. Faarao itse tunnisti Jumalan Hengen vaikutuksen Joosefin kautta (41:38). Faaraon viisas valinta kohdistui siis mieheen, jonka hän itse oli havainnut tehtävään sopivaksi.
3. Egyptin historia kertoo asioita, jotka voivat selittää Joosefin ylennyksen taustaa. Alkuperäiset egyptiläiset olivat haamilaisia. Mutta todennäköisesti Joosefin aikoihin Egyptiä hallitsivat länsiseemiläiset (kanaanilaiset, amorilaiset) Hyksos-suvun faaraot. Hallitsijasuku oli siis syntyperältään ei-egyptiläinen, mistä syystä heille ei ollut lainkaan vaikeaa avoimestikaan suosia lahjakkaita ulkomaalaisia korkeisiin virkoihin. Seemiläinen faarao saattoi pitää jopa etuna sitä, että sai palvelukseensa muita seemiläisiä.

Joosef avioitui Egyptissä. Hänen vaimonsa oli Onin papin Poti-Feran tytär Asenat. Joosefille syntyi kaksi poikaa, Manasse ja Efraim. Jaakob piti myöhemmin Joosefin poikia kuin ominaan. Manasse ja Efraim tulivat kuulumaan Israelin kahdentoista heimon joukkoon. Poikiensa kautta Joosef sai siis isältään kaksinkertaisen perintöosan (48:8-20).

Lähteet

Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).

Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,

1967).

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).