Jumalan vierailu Abrahamin luona
Huolimatta Abrahamin ja Saaran inhimillisestä yrityksestä ”auttaa” Jumalaa Ismaelin syntymän kautta (1.Moos.16) Jumalalla oli suunnitelma liitosta Saaran synnyttämän pojan kautta. Tässä tarkoituksessa Jumala vieraili myöhemmin Abrahamin luona (1.Moos.18:1-15). Abraham osoitti aulista vieraanvaraisuutta tulokkaita kohtaan, jotka olivat Jumala itse kahden enkelin kanssa. Abraham epäilemättä tunnisti ihmishahmosta huolimatta vierailijan olevan itseänsä Jumala, mistä syystä Abraham kohteli tulokasta mitä suurimmalla kunnioituksella. Toisaalta Abrahamin osoittama kunnioitus vierailijoita kohtaan oli myös paimentolaiskulttuurin tapojen mukaista (tämä on edelleen todellisuutta nykyisten beduiiniheimojen parissa). Käyntinsä yhteydessä Jumala uudisti lupauksensa siitä, että Saara tulee synnyttämään pojan. Saara nauroi ensin epäuskossaan ja Jumalan huomattua sen tämä säikähdyksissään kielsi nauraneensa (tähän voimme kysyä: kuinka usein me nauramme Jumalan lupauksille?). Jumalalle on kuitenkin kaikki mahdollista. Niinpä vanhakin ihminen voi Jumalan ihmeen kautta synnyttää. Kysymys oli liiton lapsesta, ja Jumala halusi käynnillään vahvistaa myös Saaran uskoa.
Jumalan vierailulla Abrahamin luona oli selvästi toinenkin merkitys (18:16-33). Sodoman kaupunki, johon Abrahamin veljenpoika Loot oli halunnut muuttaa, oli paha ja syntinen kaupunki. Sen asukkaiden synti oli homoseksuaalisuus (19:5), mutta kaupunki oli muutenkin kaikin puolin itsekäs ja turmeltunut (13:13; Hes.16:49,50). Jumala oli siksi päättänyt tuhota Sodoman. Jumala on paitsi armollinen, myös oikeudenmukainen ja vanhurskas tuomari. Hän ei katso syntiä läpi sormiensa vaan antaa synnille sen palkan (Room.6:23). Käynnillään Jumala kertoi Abrahamille suunnitelmistaan tuhota kaupunki (1.Moos.18:16-21). Tästä näemme, että Abraham oli Jumalan luotettu ystävä. Samalla Jumala saattoi myös Abrahamin kautta varoittaa maailmaa synnistä, johon Sodoman asukkaat olivat langenneet (Sodoma on Raamatun ilmoituksen kautta ollut varoittava, ennakoiva esimerkki synnin rangaistuksesta kaikkina aikoina). Tässä yhteydessä kuitenkin ilmenee Abrahamin uskon, armon ja rakkauden täyttämä luonne, kun Jumalan ilmoitus sai Abrahamin ryhtymään erikoiseen esirukoukseen Sodoman puolesta (18:22-33; näemme tästä esikuvallisesti, että Jumalalta voi kiihkeästi pyytää, jopa jankuttaa (!); myös esim. Mooses, 2.Moos.32:31,32). Abraham vaati Jumalaa säästämään kaupungin, jos sieltä löytyisi 50 hurskasta, sitten 45, 40, 30, 20 ja lopuksi kymmenen! Tämä ”tinkiminen” voi tuntua jopa koomiselta! Mutta Abrahamin esirukous oli Jumalalle mieleen ja se osoitti Abrahamin jalon mielenlaadun kanssaihmisiä kohtaan. Vaikka lopputulos oli Sodoman tuho (edes kymmentä hurskasta ei löytynyt), Abraham joka tapauksessa jätti meille esikuvallisen mallin esirukouksesta.
Sodoman tuho
Huolimatta itsekkyydestään Abrahamin veljenpoika Loot (1.Moos.13:10,11) oli hurskas mies, jota Sodoman ihmisten jumalattomuus painoi (2.Piet.2:7,8). Kahden enkelin saapuessa Sodomaan (Jumala ei itse mennyt heidän mukanaan sinne) Loot ottikin heidät kunnioittavasti vieraakseen (1.Moos.19:1-11). Loot oli näin vieraanvarainen enkeleitä kohtaan (jälleen tässä näkyy tämä paimentolaiskulttuuriin kuuluva piirre) ja halusi suojella heitä kaupungin väkivallalta. Samalla kuitenkin Lootin aikomus vieraittensa sijasta luovuttaa tyttärensä Sodoman miesten raiskattaviksi osoitti hänen luonteensa horjuvuutta. Sodoman asukkaiden väkivaltaiset pyrkimykset saivat enkelit sokaisemaan näiden silmät, minkä jälkeen kaupungin tuhokin osoittautui väistämättömäksi. Kaupungista ei löytynyt edes kymmentä hurskasta ihmistä Abrahamin esirukouksen mukaan, jolloin Jumala olisi jättänyt kaupungin hävittämättä. Sodoma siis sai kuolemantuomionsa.
Tuhon äkillisyydestä huolimatta enkelit halusivat pelastaa Lootin ja hänen perheensä (19:12-22). Lootin tytärten kihlatut miehet kuitenkin ivasivat enkelien puheita, joten enkelit saattoivatkin huolehtia enää Lootin, hänen vaimonsa ja kahden tyttären pelastuksesta. Tässäkin tapauksessa Jumala oli valmis kuulemaan esirukousta (19:18-20) ja viivytti tuhoa Lootin pyynnön mukaan. Loot sai aikaa paeta Soarin kaupunkiin asti ennen kuin Sodoma tuhoutuisi.
Lopulta Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran kaupungit taivaasta sataneen tulen ja tulikiven avulla (19:23-30). Enkelit olivat ehdottomasti kieltäneet Lootia ja hänen perhettään katsomaan taaksensa, mutta Lootin vaimo ei totellut vaan katsoi taaksensa ja muuttui suolapatsaaksi (vrt. Luuk.17:32). Siten vain Loot ja hänen kaksi tytärtään pelastuivat.
Lootin horjuva luonne näkyi kuitenkin edelleen hänen tavoissaan. Hänen tyttärensä juovuttivat isänsä viinillä ja kumpikin tuli raskaaksi isästään (19:31-38). Lootin tytärten jälkeläisistä muodostuivat moabilaisten ja ammonilaisten kansat. Nämä kansat ovat näin israelilaisten sukulaiskansoja ja VT:n mukaan israelilaiset olivat paljonkin kanssakäymisissä heidän kanssaan. Moabilainen Ruut oli jopa Daavidin ja Jeesuksen esiäiti (Matt.1:5). Juutalaisten näkökulmasta nämä kansat edustivat kuitenkin pakanakansoja, jotka historian aikana olivat myös israelilaisille lankeemukseksi (4.Moos.25, Baal-Peor oli yksi moabilaisten jumalista; 3.Moos.18:21, Molok oli ammonilaisten palvoma jumala, jolle saatettiin uhrata lapsia). Jumalan käskyn mukaisesti moabilaisia ja ammonilaisia ei saanut lukea Herran kansaan kuuluviksi edes kymmenennessä polvessa eikä heidän menestystään eikä hyvinvointiaan saanut edistää (5.Moos.23:4-7).
Iisak ja Ismael
Jumala oli pitänyt huolta Abrahamista, joka oli asustellut Mamren tammistossa (lähellä nykyistä Hebronia) Jumalan saapuessa hänen luokseen (18:1). Sodoman tuhon jälkeen Abraham siirtyi Gerariin (20:1-18). Kuten aiemmin Egyptissä (12:10-20), Abraham jälleen sanoi vaimonsa olevan hänen sisarensa. Gerarin kuningas Abimelek oli siksi haettanut Saaran luokseen, mistä Herra nuhteli häntä. Abimelek oli kuitenkin toiminut hyvässä uskossa, mistä syystä hän palautti Saaran Abrahamille ja antoi tälle samalla suuria rikkauksia. Abimelekin tapaus osoitti, että kaikki Kanaanin maan asukkaat eivät siten olleet perin juurin jumalattomia kuten Sodoman ja Gomorran asukkaat. Myöhemmin Abraham teki liiton Abimelekin kanssa, koska tämä huomasi, että Jumala oli Abrahamin kanssa ja oli siunannut tätä (21:22-34). Merkittävää Abimelekissä oli se, että ilmeisesti hän oli tosiasiassa varhaisia filistealaisia (21:32,34), jotka myöhemmissä historian vaiheissa tulivat olemaan israelilaisten kiivaita vihollisia.
Jumalan lupauksen mukaisesti Saara synnytti pojan, mikä oli Jumalan yliluonnollinen ihme (1.Moos.21:1-7). Poika nimeltä Iisak (merkitys: ”hän nauraa”) oli lupauksen lapsi ja osoitus Jumalan armosta ja rakkaudesta. Abraham ja Saara eivät enää ikänsä puolesta olisi voineet saada lapsia, mutta he uskovat Jumalan lupaukseen (Hepr.11:11,12).
Vain Iisak oli oleva Jumalan liiton lapsi. Siksi Abrahamin vanhempi poika, orjatar Hagarin poika Ismael, joutui Saaran vaatimuksesta lähtemään karkotettuna kotoa (21:8-21; Paavali näkee tämän tapahtuman esikuvallisena lakiliiton ja armoliiton välillä, Gal.4:21-31). Abrahamin inhimilliset tunteet näkyvät hänen reaktiossaan Saaran vaatimukseen, olihan myös Ismael Abrahamin poika (1.Moos.21:11). Tämä sinänsä epäinhimilliseltä näyttänyt teko oli kuitenkin Jumalan tahdon ja valinnan mukainen. Jumala ei ollut päättänyt antaa Ismaelille osaa Abrahamin perintöön. Mutta tästä huolimatta Jumala piti myös Ismaelista huolen ja siunasi häntä. Myös Ismaelista tuli polveutumaan suuri kansa (16:10, 21:13).
Jumalan erilainen suhtautuminen Iisakia ja Ismaelia kohtaan saattaa sotia omaa oikeustajuamme vastaan. Jumalan kaikkivaltias suhtautuminen ihmisiin ei aina noudata meidän inhimillisiä tasa-arvokäsityksiämme. Sinänsä jokainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuinen Jumalan edessä (jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, 1:26,27), mutta Jumalan meille antama kutsumus ja siunaukset ovat eri ihmisten kohdalla erilaiset. Iisakilla ja Ismaelilla tuli olemaan erilainen merkitys ja tehtävä Jumalan suunnitelmissa. Ihminen ei voi valita kaikkea, mutta Jumala on kaikkivaltias myös valinnoissaan.
Abrahamin koetus
Raamatun eräs erikoisimpia kertomuksia on Jumalan Abrahamille antama käsky uhrata lupauksen ja liiton lapsi Iisak polttouhriksi (1.Moos.22:1-19). Tämä käsky oli Abrahamin elämän suurin koetus – vaikka Abrahamin uskoa oli koeteltu monesti aikaisemminkin ja usein suuressa mittakaavassa. Tässä tilanteessa näemme selvän eron koetuksen ja kiusauksen välillä: koetus vetoaa ihmisen jaloon luontoon kaikesta inhimillisestä huolimatta tehdä Jumalan tahdon mukaisesti; kiusaus taas vetoaa ihmisen inhimilliseen luontoon tehdä sitä, mikä on väärin. Jumalan käsky uhrata Iisak oli siten koetus.
Jumalan käsky oli kuitenkin vähintäänkin erikoinen, käsittihän se kehotuksen tappaa ja uhrata ihminen (vrt. 9:6)! Sellaista Jumala ei ollut ennen vaatinut eikä vaatinut sen jälkeenkään. Lisäksi Jumalan käsky näytti tekevän tyhjäksi Hänen lupauksensa tehdä Iisakin kautta suuri liiton kansa. Abraham olisi saattanut epäillä käskyn sisältöä, koska Jumalan rakkaus ja oikeudenmukaisuus näyttivät olevan ristiriidassa käskyn kanssa. Abrahamin luonnollinen isän rakkaus omaa poikaa kohtaan oli varmasti myös mahdollisimman lujilla.
Huolimatta käskyn mahdottomia vaativasta luonteesta Abraham ei kuitenkaan epäröinyt. Hän oli valmis täyttämään Jumalan käskyn viipymättä ja nurisematta (22:1-9). Abrahamin usko oli koetuksella, mutta hän kesti koetuksen. Jumala tarttui sitten asioitten kulkuun ja peruutti käskynsä. Iisakin sijasta Abraham uhrasi oinaan. Jumala uudisti Abrahamille lupaukset siunauksista (22:16-18). Abrahamin usko ja kuuliaisuus osoittautuivat kaikessa Jumalan luottamuksen arvoisiksi. Jumala ei missään vaiheessa halunnut Iisakin henkeä, vaan Abrahamin sydämen. Abrahamin usko tuli tässä koetuksessa täydelliseksi ja Iisakin pelastuminen oli myös ylösnousemuksen ennusmerkki (Hepr.11:17-19).
Tämä kertomus on merkittävä myös muussa mielessä. ”Morian maa” käsitti myöhemmän Jerusalemin seudun. Tätä ei tietenkään Abraham tiennyt. Kyseessä oli se sama paikkakunta, johon Salomo rakensi temppelin (2.Aikak.3:1) ja jossa myöhemmin tapahtui vielä merkittävämpi sijaisuhri kuin Iisakin vaihtaminen oinaaseen: Jerusalemin ulkopuolella kärsi Jumalan Poika Jeesus Kristus sijaiskuoleman ihmiskunnan syntien puolesta (Hepr.9:23-28). Myös silloin syytön vuodatti verensä toisten sijasta. Morian maan tapahtumat siten profeetallisesti ennakoivat sitä, mitä kerran tuli tapahtumaan samalla seudulla Golgatalla.
Vaikka Abraham oli lähtenyt maastaan ja ”isänsä kodista” (12:1) jättäen kaiken taakseen, hän edelleen piti yhteyttä sukuunsa (22:20-24). Abrahamin veljen Nahorin pojan Betuelin tytär oli Rebekka, josta myöhemmin tuli Abrahamin pojan Iisakin vaimo (1.Moos.24). Suku oli näin Abrahamille tärkeä edelleen.
Saaran kuolema
Saara kuoli ennen Abrahamia (23:1-20). Abraham hautasi Saaran luolaan heettiläisen Efronin vainiolla Makpelassa lähellä Mamrea. Heettiläiset tunnetaan julmana soturikansana, mutta tässä heidät kuvataan suopeina Abrahamia kohtaan. Edelleenkin Abraham Kanaanin maassa ollessaan oli kuin muukalainen vieraiden kansojen keskuudessa. Vasta myöhemmät sukupolvet Egyptin orjuuden jälkeen saattoivat ottaa luvatun maan haltuunsa sen hallitsijoina.
Lähteet:
Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Vantaan Vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
