Patriarkkojen aika
Patriarkkojen ajaksi kutsutaan ajanjaksoa, jolloin elivät Abraham, Iisak, Jaakob ja tämän kaksitoista poikaa. Kyseessä on aika n. vv. 2200-1700 eKr. On todistettu lähinnä arkeologian avulla, että Raamatun kuvaukset ko. ajoista sopivat kulttuurisesti hyvin yhteen historiallisten tutkimustulosten kanssa. Niinpä esim. henkilönimet, jotka löydämme Raamatusta (Abraham, Nahor, Gad, Dan, Leevi ja Ismael) esiintyvät samanaikaisissa savitauluissa. Abrahamin muutto Kanaanin maahan osuu aikaan, jolloin on todistettavasti esiintynyt lukuisia kansainvaelluksia. Myös sen aikaiset kieliolosuhteet viittaavat siihen, että länsiseemiläistä kieltä ymmärrettiin yleisesti kaikkialla Lähi-idässä (nykyiset heprea ja arabia sekä eräät kuolleet kielet ovat sukukieliä). Tämä helpotti kanssakäymistä alueella. Lisäksi monet tunnetut kauppareitit olivat tuolloin vilkkaita, mikä helpotti kansainvaelluksia.
Tavat olivat tuohon aikaan juuri Raamatussa kuvatun kaltaisia. Savitaulut ja muut dokumentit osoittavat, että mm. seuraavat tavat kuuluivat juuri tähän aikaan:
1. Lapseton aviopari adoptoi perillisen (1.Moos.15:2: damaskolainen Elieser)
2. Annetut siunaukset olivat sitovia ja lopullisia (27:30-38: Jaakob sai petoksella siunauksen isältään, mutta siunausta ei voinut peruuttaa)
3. Vaimot antoivat palvelijoitaan miehelleen saadakseen itselleen lapsia (16:1,2, 30:1-13: Hagar, Bilha ja Silpa)
Arkeologia näin vahvistaa patriarkkojen ajan Raamatussa kuvatun kaltaiseksi, koska myöhemmällä aikakaudella olosuhteet muuttuivat ratkaisevasti eivätkä palanneet enää koskaan ennalleen.
Kansan synty ja Abrahamin merkitys
Abrahamia (alun perin nimeltään Abram) voidaan perustellusti pitää Israelin kansan kantaisänä. Hän täytti Jumalan ikuista suunnitelmaa, joka oli ollut muuttumaton alusta pitäen. Jumalan ensisijaisena tarkoituksena luoda heprealainen kansakunta oli vahvistaa yhden ja ainoan Jumalan palveleminen keskellä monijumalaista uskonnollisuutta (epäjumalanpalvontaa). Tämä taas oli ennakkoehto sille, että Lunastaja, Jumalan Poika Jeesus Kristus voisi tulla maailmaan.
Tiivistetysti Jumalan suunnitelma luoda heprealainen kansakunta käsitti seuraavat asiat:
1. Heprealaiset ovat erotetut (=pyhitetyt) palvomaan ja palvelemaan Jahvea, joka on yksi.
2. Heprealaiset saavat tietoa Jumalasta ja Hänen tahdostaan ja luovat sen pohjalta kirjoitukset (=Vanha Testamentti).
3. Heprealaiset todistavat monia epäjumalia palvovalle maailmalle yhdestä ainoasta Jumalasta.
4. Heprealaiset valmistavat elämällään ja todistuksellaan tietä Jeesuksen tulemukselle.
5. Heprealaiseen kuninkaalliseen sukuhaaraan tulee kerran syntymään odotettu Lunastaja.
Abrahamista tuli polveutumaan muitakin kansoja kuin heprealainen. Siksi Abrahamia voidaan pitää monien kansojen isänä (vrt. Room.4:16,17). Historiallisesti ajatellen Abraham on sekä juutalaisten että arabien esi-isä. Kuitenkin alusta asti Jumalan suunnitelma oli asettaa valituksi kansaksi Abrahamin pojan Iisakin sukuhaara, jonka kautta Lunastaja kerran tulisi. Iisakin kautta Jumala tulisi vahvistamaan yhden ainoan elävän Jumalan palvonnan, monoteismin. Vedenpaisumuksen jälkeen maailma oli vajonnut epäjumalien palvontaan, monijumalaisuuteen eli polyteismiin. Myös muita Abrahamin jälkeläisiä kuin Iisakin jälkeläisiä Jumala lupasi siunata (1.Moos.21:13). Abrahamiin perustavat uskonsa tältä osin kolme ehdottoman monoteististä uskoa: juutalaiset, kristityt ja muhamettilaiset.
Abrahamia on sanottu VT:n yhdeksi tärkeimmistä henkilöistä (muut keskeiset henkilöt ovat Mooses ja Daavid). Abraham on keskeinen henkilö myös esimerkkinä. Hänen uskoonsa viitataan Uudessa Testamentissakin (Gal.3:6-18; Room.4). Uskonvanhurskaus saa näin tukea Abrahamin esimerkistä. Muutenkin Abrahamin elämä on esimerkillistä kristilliseltä kannalta: hänen kuuliaisuutensa, luottamuksensa koetuksissa ja voittonsa ovat rohkaisuna kaikille ihmisille kaikkina aikoina.
Abrahamille annetut nimet korostavat hänen merkitystään. Hänen alkuperäinen nimensä Abram tarkoitti ”korkeaa isää” kun hänen myöhemmin Jumalalta saamansa nimi Abraham (1.Moos.17:5) tarkoitti ”kansojen paljouden isää” (tässä vaiheessa Iisak ei ollut vielä syntynytkään). Abraham oli myös ”Jumalan ystävä” (2.Aikak.20:7; Jes.41:8; Jaak.2:23). Hän on paitsi kansojen isä, jopa “meidän kaikkien isä” (Room.4:16). Hän on myös ”kaikkien niiden isä, jotka uskovat” (Room.4:11) sekä kaikkien niitten esikuva, jotka odottavat ”sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt” (Hepr.11:8-10).
Abrahamin kutsu
Abraham asui alun perin Kaldean Urissa Mesopotamiassa. Ur oli merkittävä kauppakaupunki ja kulttuurin keskus. Mutta se oli myös epäjumalien palvonnan keskuspaikka. Abrahamin isä Terah oli hänkin epäjumalien palvelija (Joos.24:2; ilmeisesti Terah oli erityisesti kuun palvoja sumerilaisten tapaan). Terah perheineen siirtyi Kanaanin maan suuntaan Harraniin (1.Moos.11:31,32). Tämän kaiken keskeltä Jumala kutsui Abrahamin: Jumala halusi erottaa Abrahamin menneisyytensä siteistä palvelemaan yhtä ainoaa elävää Jumalaa (12:1-3).
Lunastus perustuu aina siihen, mitä Jumala ilmoittaa ja mitä Hän puhuu. 1.Moos.12:3 kertoo erittäin merkityksellisiä asioita. Se on ensinnäkin käännekohta koko siihenastisessa pelastushistoriassa ja merkitsee Jumalan keskittymistä jatkossa yhteen sukuhaaraan (myöhemmin kansaan), joka tuli olemaan Hänen pappisvaltakuntansa ennen muita kansoja (2.Moos.19:5,6). Jumalan kansan ystävät tulivat saamaan Jumalan siunauksen ja viholliset Hänen kirouksensa. Mutta samalla Abrahamin jälkeläisten joukosta tuli nousemaan luvattu Lunastaja, joka tuli olemaan siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Kyseessä oli siten Jumalan ikiaikainen suunnitelma Abrahamin jälkeläisten kautta pelastaa kaikki ihmiset. Tämä kuitenkin alkoi lopullisesti toteutua vasta Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen (kuitenkin vielä vähän ennen Hänen taivaaseenastumistaan opetuslapsetkin kuvittelivat lunastuksen kuuluvan vain Israelin kansalle, Ap.t.1:6).
Abrahamin kutsussa kiinnittää huomiota se, että hän oli varauksetta valmis lähtemään (12:4). Jumala ohjasikin hänen kulkuaan Kanaanin maahan (12:5) Abraham luotti Jumalaan, vaikka ei tiennyt kohteestaan juuri mitään (Hepr.11:8; Abraham otti näin uskon askeleen). Jumala lupasi Abrahamille monia siunauksia. Nykyajallekin on merkittävä lupaus se, että Jumala lupasi Kanaanin maan Abrahamin jälkeläisille (12:7). Abrahamin jälkeläisistä oli tuleva suuri kansa, jolle tuo luvattu maa tulee kuulumaan ikuisesti.
Abraham vaelsi ensin Kanaanin maassa paikasta toiseen (12:8,9), kunnes nälänhädän pakottamana hän oleskeli tietyn ajan Egyptissä (12:10-20). Niilin tulvat tekivät Egyptistä viljavan maan silloinkin kuin muualla oli nälänhätää. Egypti tuli myöhemmin olemaan Abrahamin jälkeläisille orjuuden paikka (2.Moos.1), mutta se merkitsi myös monissa vaiheissa pakopaikkaa, suojaa (jopa itselleen Lunastajalle, Matt.2:13-15!). Abrahamin hätävalhe (1.Moos.12:13) oli kirjaimellisesti ottaen totta (20:12; Saara oli Abrahamin sisarpuoli, sukulaisavioliitot olivat tuolloin yleisiä), mutta osoittaa samalla, että Raamatun tärkeät ja vanhurskaatkin henkilöt olivat ihmisiä, joilla oli inhimillisiä ja vajavaisia luonteenominaisuuksia.
Abraham Kanaanin maassa – liitto Jumalan kanssa
Kanaanin maassa Abraham koki suuri siunauksia (13:1-18). Hän oli rikas ja arvostettu. Abrahamin hyvinvointi oli sen seurausta, että hän uskoi Jumalaan ja oli Hänelle kuuliainen. Abrahamin menestys olisi toki voinut muodostua myös hänen lankeemukseksensa. Materialistiset arvot, itsekkyys, katkera kilpailu, rikkoutuneet ihmissuhteet ja Jumalan hylkääminen ovat aina olleet rikkaitten ja menestyvien ihmisten vaarana. Mutta Abraham oli rikkaanakin aina kuuliainen Jumalalle. Lisäksi hän oli nöyrä ja viisas myös ihmisten edessä. Tämä näkyy siinä, kun hän joutui ristiriitaan veljenpoikansa Lootin kanssa. Heidän paimenensa alkoivat riidellä laidunmaasta, jolloin Abraham antoi itseään nuoremman Lootin valita parhaat laitumet (13:8-11). Tosiasiassa Abrahamin olisi iältään vanhempana ollut oikeus valita ensin, mutta hän osoitti nöyryyttä antamalla itseään arvoasteikossa alempana olevan sukulaisensa valita. Loot valitsikin sitten itsekkäästi mielestään paremman vaihtoehdon, Jordanin alangon. Tämä näennäisesti parempi valinta johti Lootin kuitenkin syntiseen Sodoman kaupunkiin (Lootin voi katsoa olleen horjuva, vaikka hänen siitä huolimatta katsottiin olevan hurskas, 2.Piet.2:7). Abrahamin nöyryydessä tekemä valinta oli lopulta parempi.
Abraham vahvistui Kanaanin maassa niin paljon, että hän oli myös sotilaallisesti voimakkaampi kuin kuninkaitten liittokunta (1.Moos.14:1-16). Abraham (”heprealainen”, 14:13) liittyi sotaan kuninkaita vastaan siksi, että nämä olivat vanginneet mukaansa myös hänen veljenpoikansa Lootin, jonka Abraham vapautti voitettuaan kuninkaat. Abraham ei kuitenkaan halunnut itselleen sotasaalista (14:21-24).
Palattuaan voittoisalta sotaretkeltä Abraham tapasi Melkisedekin, Salemin kuninkaan (14:17-20). Kyseessä on messiaaninen henkilö (Ps.110:4; Hepr.5:6, 7:15-28), joka ennakoi Kristuksen pysyvää ylipappeutta. Ilmeisesti Melkisedek on tosiasiassa Jumalan itsensä ilmestyminen maan päälle ihmishahmossa (Jumalan toinen persoona) rauhan (”Salem”) kuninkaana.
Jumala teki lopulta liiton Abrahamin kanssa (1.Moos.15:1-21). Mutta Jumalan antamat lupaukset tuntuivat Abrahamista turhilta, koska hän oli lapseton; lisäksi sekä hän että Saara olivat jo vanhoja. Jumala kuitenkin toisti lupauksensa ja sanoi Abrahamin jälkeläisten luvun olevan yhtä suuri kuin tähtien luku taivaalla (15:5). Abraham uskoi Herraan, joka luki uskon vanhurskaudeksi (15:6; tämä toimi uuden liiton mukaisen uskonvanhurskauden esikuvana, Room.4:3; Gal.3:6; Jaak.2:23). Abrahamin kysymystä (15:8) ei tule ymmärtää epäuskoksi vaan haluksi selvittää Jumalan tahdon sisältöä (vrt. Luuk.1:34). Tässä yhteydessä Jumala myös ennusti Abrahamille kansan tulevan orjuuden Egyptissä. Takaisin palaava ”neljäs sukupolvi” (15:16) ei välttämättä tarkoita kirjaimellista sukupolvea vaan neljää vuosisataa (2.Moos.12:41: orjuus kesti 430 vuotta), jonka aikana kanaanilaisten (”amorilaisten”) syntien määrä tulee täyteen ja israelilaiset ottavat luvatun maan haltuunsa. Jumala vielä vahvisti lupauksensa Abrahamille yliluonnollisilla merkeillä (15:17; kyseessä oli ilmeisesti Jumalan itsensä ilmestyminen tulen ja savun muodossa).
Kaiken tämän jälkeenkin on inhimillistä, että Abraham ja Saara pyrkivät toteuttamaan Jumalan lupauksia ihmiskeinoin, ei uskon vaan järjen avulla (16:1-16). Heidän lapsettomuutensa oli edelleenkin ongelma. Ihmiset ovat kärsimättömiä, vaikka Jumalalla olisikin aikaa. Niinpä Saara ja Abraham päättivät ”auttaa” Jumalaa toteuttamaan lupauksensa. Sinänsä se, että Saara antoi orjattarensa Abrahamille vaimoksi (16:2), oli tuon ajan kulttuurin mukaan hyväksytty teko eikä kyseessä ollut varsinaisesti moniavioisuus vaan orjattaren lapsi katsottiin laillisesti tässä tapauksessa emännän lapseksi; mutta tämä nimenomainen teko oli silti Jumalan tahdon vastainen. Abraham ja Saara joutuivatkin nopeasti katumaan ratkaisuaan. Saaran orjatar Hagar alkoi halveksia emäntäänsä tultuaan raskaaksi. Saara kohteli siksi miehensä luvalla orjatartaan väkivaltaisesti. Hagar synnytti lopulta pojan, Ismaelin. Jumala tuli siunaamaan myös häntä (16:10). Mutta tästä pojasta polveutui kansa, joka tuli aina olemaan Jumalan luvatun kansan vihollinen.
Abraham ja Saara saattoivat lopulta huomata, että Jumala oli päättänyt antaa heille pojan yliluonnollisen ihmeen kautta (17:1-27). Liittonsa Jumala tulee tekemään ainoastaan Abrahamin pojan kanssa, joka Saaran synnyttämä. Jumalan ei tarvinnut muuttaa alkuperäistä suunnitelmaansa, koska Hänelle on kaikki mahdollista. Liiton merkiksi Jumala muutti nimiä: Abramista (”korkea isä”) tuli Abraham (”kansojen paljouden isä” tai ”monien isä”) ja Saraista tuli Saara (”ruhtinatar”). Liitto tuli merkitsemään sekä
(1) siunausta luvatun sukuhaaran (Saaran pojan) kautta (17:19) että
(2) luvattua maata (17:8).
Liiton ulkonaisena merkkinä oli ympärileikkaus (17:10-14). Tosiasiassa monilla Lähi-idän kansoilla oli ympärileikkaus käytössään rituaalina (kuten nykyäänkin monilla kansoilla), mutta uutta oli tässä yhteydessä sen merkitys. Ympärileikkaus oli merkki kuulumisesta Jumalan kansaan sekä muistutus kansalle liiton velvoitteista. Se kuvaa puhdistusta, sydämen tilan ja asenteen muutosta sekä Jumalalle pyhittäytymistä (tässä yhteydessä se koski myös vierasheimoisia, 17:12,13!). Mutta ihmisen puolelta liiton vahvistaa tai sinetöi lopullisesti usko ja kuuliaisuus. Ympärileikkaus oli näin liiton merkkinä jo kauan ennen kuin Mooseksen (Siinain vuoren) laki annettiin (3.Moos.12:3; Room.4:9-12).
Lähteet:
Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Patriarkkojen ajaksi kutsutaan ajanjaksoa, jolloin elivät Abraham, Iisak, Jaakob ja tämän kaksitoista poikaa. Kyseessä on aika n. vv. 2200-1700 eKr. On todistettu lähinnä arkeologian avulla, että Raamatun kuvaukset ko. ajoista sopivat kulttuurisesti hyvin yhteen historiallisten tutkimustulosten kanssa. Niinpä esim. henkilönimet, jotka löydämme Raamatusta (Abraham, Nahor, Gad, Dan, Leevi ja Ismael) esiintyvät samanaikaisissa savitauluissa. Abrahamin muutto Kanaanin maahan osuu aikaan, jolloin on todistettavasti esiintynyt lukuisia kansainvaelluksia. Myös sen aikaiset kieliolosuhteet viittaavat siihen, että länsiseemiläistä kieltä ymmärrettiin yleisesti kaikkialla Lähi-idässä (nykyiset heprea ja arabia sekä eräät kuolleet kielet ovat sukukieliä). Tämä helpotti kanssakäymistä alueella. Lisäksi monet tunnetut kauppareitit olivat tuolloin vilkkaita, mikä helpotti kansainvaelluksia.
Tavat olivat tuohon aikaan juuri Raamatussa kuvatun kaltaisia. Savitaulut ja muut dokumentit osoittavat, että mm. seuraavat tavat kuuluivat juuri tähän aikaan:
1. Lapseton aviopari adoptoi perillisen (1.Moos.15:2: damaskolainen Elieser)
2. Annetut siunaukset olivat sitovia ja lopullisia (27:30-38: Jaakob sai petoksella siunauksen isältään, mutta siunausta ei voinut peruuttaa)
3. Vaimot antoivat palvelijoitaan miehelleen saadakseen itselleen lapsia (16:1,2, 30:1-13: Hagar, Bilha ja Silpa)
Arkeologia näin vahvistaa patriarkkojen ajan Raamatussa kuvatun kaltaiseksi, koska myöhemmällä aikakaudella olosuhteet muuttuivat ratkaisevasti eivätkä palanneet enää koskaan ennalleen.
Kansan synty ja Abrahamin merkitys
Abrahamia (alun perin nimeltään Abram) voidaan perustellusti pitää Israelin kansan kantaisänä. Hän täytti Jumalan ikuista suunnitelmaa, joka oli ollut muuttumaton alusta pitäen. Jumalan ensisijaisena tarkoituksena luoda heprealainen kansakunta oli vahvistaa yhden ja ainoan Jumalan palveleminen keskellä monijumalaista uskonnollisuutta (epäjumalanpalvontaa). Tämä taas oli ennakkoehto sille, että Lunastaja, Jumalan Poika Jeesus Kristus voisi tulla maailmaan.
Tiivistetysti Jumalan suunnitelma luoda heprealainen kansakunta käsitti seuraavat asiat:
1. Heprealaiset ovat erotetut (=pyhitetyt) palvomaan ja palvelemaan Jahvea, joka on yksi.
2. Heprealaiset saavat tietoa Jumalasta ja Hänen tahdostaan ja luovat sen pohjalta kirjoitukset (=Vanha Testamentti).
3. Heprealaiset todistavat monia epäjumalia palvovalle maailmalle yhdestä ainoasta Jumalasta.
4. Heprealaiset valmistavat elämällään ja todistuksellaan tietä Jeesuksen tulemukselle.
5. Heprealaiseen kuninkaalliseen sukuhaaraan tulee kerran syntymään odotettu Lunastaja.
Abrahamista tuli polveutumaan muitakin kansoja kuin heprealainen. Siksi Abrahamia voidaan pitää monien kansojen isänä (vrt. Room.4:16,17). Historiallisesti ajatellen Abraham on sekä juutalaisten että arabien esi-isä. Kuitenkin alusta asti Jumalan suunnitelma oli asettaa valituksi kansaksi Abrahamin pojan Iisakin sukuhaara, jonka kautta Lunastaja kerran tulisi. Iisakin kautta Jumala tulisi vahvistamaan yhden ainoan elävän Jumalan palvonnan, monoteismin. Vedenpaisumuksen jälkeen maailma oli vajonnut epäjumalien palvontaan, monijumalaisuuteen eli polyteismiin. Myös muita Abrahamin jälkeläisiä kuin Iisakin jälkeläisiä Jumala lupasi siunata (1.Moos.21:13). Abrahamiin perustavat uskonsa tältä osin kolme ehdottoman monoteististä uskoa: juutalaiset, kristityt ja muhamettilaiset.
Abrahamia on sanottu VT:n yhdeksi tärkeimmistä henkilöistä (muut keskeiset henkilöt ovat Mooses ja Daavid). Abraham on keskeinen henkilö myös esimerkkinä. Hänen uskoonsa viitataan Uudessa Testamentissakin (Gal.3:6-18; Room.4). Uskonvanhurskaus saa näin tukea Abrahamin esimerkistä. Muutenkin Abrahamin elämä on esimerkillistä kristilliseltä kannalta: hänen kuuliaisuutensa, luottamuksensa koetuksissa ja voittonsa ovat rohkaisuna kaikille ihmisille kaikkina aikoina.
Abrahamille annetut nimet korostavat hänen merkitystään. Hänen alkuperäinen nimensä Abram tarkoitti ”korkeaa isää” kun hänen myöhemmin Jumalalta saamansa nimi Abraham (1.Moos.17:5) tarkoitti ”kansojen paljouden isää” (tässä vaiheessa Iisak ei ollut vielä syntynytkään). Abraham oli myös ”Jumalan ystävä” (2.Aikak.20:7; Jes.41:8; Jaak.2:23). Hän on paitsi kansojen isä, jopa “meidän kaikkien isä” (Room.4:16). Hän on myös ”kaikkien niiden isä, jotka uskovat” (Room.4:11) sekä kaikkien niitten esikuva, jotka odottavat ”sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt” (Hepr.11:8-10).
Abrahamin kutsu
Abraham asui alun perin Kaldean Urissa Mesopotamiassa. Ur oli merkittävä kauppakaupunki ja kulttuurin keskus. Mutta se oli myös epäjumalien palvonnan keskuspaikka. Abrahamin isä Terah oli hänkin epäjumalien palvelija (Joos.24:2; ilmeisesti Terah oli erityisesti kuun palvoja sumerilaisten tapaan). Terah perheineen siirtyi Kanaanin maan suuntaan Harraniin (1.Moos.11:31,32). Tämän kaiken keskeltä Jumala kutsui Abrahamin: Jumala halusi erottaa Abrahamin menneisyytensä siteistä palvelemaan yhtä ainoaa elävää Jumalaa (12:1-3).
Lunastus perustuu aina siihen, mitä Jumala ilmoittaa ja mitä Hän puhuu. 1.Moos.12:3 kertoo erittäin merkityksellisiä asioita. Se on ensinnäkin käännekohta koko siihenastisessa pelastushistoriassa ja merkitsee Jumalan keskittymistä jatkossa yhteen sukuhaaraan (myöhemmin kansaan), joka tuli olemaan Hänen pappisvaltakuntansa ennen muita kansoja (2.Moos.19:5,6). Jumalan kansan ystävät tulivat saamaan Jumalan siunauksen ja viholliset Hänen kirouksensa. Mutta samalla Abrahamin jälkeläisten joukosta tuli nousemaan luvattu Lunastaja, joka tuli olemaan siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Kyseessä oli siten Jumalan ikiaikainen suunnitelma Abrahamin jälkeläisten kautta pelastaa kaikki ihmiset. Tämä kuitenkin alkoi lopullisesti toteutua vasta Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen (kuitenkin vielä vähän ennen Hänen taivaaseenastumistaan opetuslapsetkin kuvittelivat lunastuksen kuuluvan vain Israelin kansalle, Ap.t.1:6).
Abrahamin kutsussa kiinnittää huomiota se, että hän oli varauksetta valmis lähtemään (12:4). Jumala ohjasikin hänen kulkuaan Kanaanin maahan (12:5) Abraham luotti Jumalaan, vaikka ei tiennyt kohteestaan juuri mitään (Hepr.11:8; Abraham otti näin uskon askeleen). Jumala lupasi Abrahamille monia siunauksia. Nykyajallekin on merkittävä lupaus se, että Jumala lupasi Kanaanin maan Abrahamin jälkeläisille (12:7). Abrahamin jälkeläisistä oli tuleva suuri kansa, jolle tuo luvattu maa tulee kuulumaan ikuisesti.
Abraham vaelsi ensin Kanaanin maassa paikasta toiseen (12:8,9), kunnes nälänhädän pakottamana hän oleskeli tietyn ajan Egyptissä (12:10-20). Niilin tulvat tekivät Egyptistä viljavan maan silloinkin kuin muualla oli nälänhätää. Egypti tuli myöhemmin olemaan Abrahamin jälkeläisille orjuuden paikka (2.Moos.1), mutta se merkitsi myös monissa vaiheissa pakopaikkaa, suojaa (jopa itselleen Lunastajalle, Matt.2:13-15!). Abrahamin hätävalhe (1.Moos.12:13) oli kirjaimellisesti ottaen totta (20:12; Saara oli Abrahamin sisarpuoli, sukulaisavioliitot olivat tuolloin yleisiä), mutta osoittaa samalla, että Raamatun tärkeät ja vanhurskaatkin henkilöt olivat ihmisiä, joilla oli inhimillisiä ja vajavaisia luonteenominaisuuksia.
Abraham Kanaanin maassa – liitto Jumalan kanssa
Kanaanin maassa Abraham koki suuri siunauksia (13:1-18). Hän oli rikas ja arvostettu. Abrahamin hyvinvointi oli sen seurausta, että hän uskoi Jumalaan ja oli Hänelle kuuliainen. Abrahamin menestys olisi toki voinut muodostua myös hänen lankeemukseksensa. Materialistiset arvot, itsekkyys, katkera kilpailu, rikkoutuneet ihmissuhteet ja Jumalan hylkääminen ovat aina olleet rikkaitten ja menestyvien ihmisten vaarana. Mutta Abraham oli rikkaanakin aina kuuliainen Jumalalle. Lisäksi hän oli nöyrä ja viisas myös ihmisten edessä. Tämä näkyy siinä, kun hän joutui ristiriitaan veljenpoikansa Lootin kanssa. Heidän paimenensa alkoivat riidellä laidunmaasta, jolloin Abraham antoi itseään nuoremman Lootin valita parhaat laitumet (13:8-11). Tosiasiassa Abrahamin olisi iältään vanhempana ollut oikeus valita ensin, mutta hän osoitti nöyryyttä antamalla itseään arvoasteikossa alempana olevan sukulaisensa valita. Loot valitsikin sitten itsekkäästi mielestään paremman vaihtoehdon, Jordanin alangon. Tämä näennäisesti parempi valinta johti Lootin kuitenkin syntiseen Sodoman kaupunkiin (Lootin voi katsoa olleen horjuva, vaikka hänen siitä huolimatta katsottiin olevan hurskas, 2.Piet.2:7). Abrahamin nöyryydessä tekemä valinta oli lopulta parempi.
Abraham vahvistui Kanaanin maassa niin paljon, että hän oli myös sotilaallisesti voimakkaampi kuin kuninkaitten liittokunta (1.Moos.14:1-16). Abraham (”heprealainen”, 14:13) liittyi sotaan kuninkaita vastaan siksi, että nämä olivat vanginneet mukaansa myös hänen veljenpoikansa Lootin, jonka Abraham vapautti voitettuaan kuninkaat. Abraham ei kuitenkaan halunnut itselleen sotasaalista (14:21-24).
Palattuaan voittoisalta sotaretkeltä Abraham tapasi Melkisedekin, Salemin kuninkaan (14:17-20). Kyseessä on messiaaninen henkilö (Ps.110:4; Hepr.5:6, 7:15-28), joka ennakoi Kristuksen pysyvää ylipappeutta. Ilmeisesti Melkisedek on tosiasiassa Jumalan itsensä ilmestyminen maan päälle ihmishahmossa (Jumalan toinen persoona) rauhan (”Salem”) kuninkaana.
Jumala teki lopulta liiton Abrahamin kanssa (1.Moos.15:1-21). Mutta Jumalan antamat lupaukset tuntuivat Abrahamista turhilta, koska hän oli lapseton; lisäksi sekä hän että Saara olivat jo vanhoja. Jumala kuitenkin toisti lupauksensa ja sanoi Abrahamin jälkeläisten luvun olevan yhtä suuri kuin tähtien luku taivaalla (15:5). Abraham uskoi Herraan, joka luki uskon vanhurskaudeksi (15:6; tämä toimi uuden liiton mukaisen uskonvanhurskauden esikuvana, Room.4:3; Gal.3:6; Jaak.2:23). Abrahamin kysymystä (15:8) ei tule ymmärtää epäuskoksi vaan haluksi selvittää Jumalan tahdon sisältöä (vrt. Luuk.1:34). Tässä yhteydessä Jumala myös ennusti Abrahamille kansan tulevan orjuuden Egyptissä. Takaisin palaava ”neljäs sukupolvi” (15:16) ei välttämättä tarkoita kirjaimellista sukupolvea vaan neljää vuosisataa (2.Moos.12:41: orjuus kesti 430 vuotta), jonka aikana kanaanilaisten (”amorilaisten”) syntien määrä tulee täyteen ja israelilaiset ottavat luvatun maan haltuunsa. Jumala vielä vahvisti lupauksensa Abrahamille yliluonnollisilla merkeillä (15:17; kyseessä oli ilmeisesti Jumalan itsensä ilmestyminen tulen ja savun muodossa).
Kaiken tämän jälkeenkin on inhimillistä, että Abraham ja Saara pyrkivät toteuttamaan Jumalan lupauksia ihmiskeinoin, ei uskon vaan järjen avulla (16:1-16). Heidän lapsettomuutensa oli edelleenkin ongelma. Ihmiset ovat kärsimättömiä, vaikka Jumalalla olisikin aikaa. Niinpä Saara ja Abraham päättivät ”auttaa” Jumalaa toteuttamaan lupauksensa. Sinänsä se, että Saara antoi orjattarensa Abrahamille vaimoksi (16:2), oli tuon ajan kulttuurin mukaan hyväksytty teko eikä kyseessä ollut varsinaisesti moniavioisuus vaan orjattaren lapsi katsottiin laillisesti tässä tapauksessa emännän lapseksi; mutta tämä nimenomainen teko oli silti Jumalan tahdon vastainen. Abraham ja Saara joutuivatkin nopeasti katumaan ratkaisuaan. Saaran orjatar Hagar alkoi halveksia emäntäänsä tultuaan raskaaksi. Saara kohteli siksi miehensä luvalla orjatartaan väkivaltaisesti. Hagar synnytti lopulta pojan, Ismaelin. Jumala tuli siunaamaan myös häntä (16:10). Mutta tästä pojasta polveutui kansa, joka tuli aina olemaan Jumalan luvatun kansan vihollinen.
Abraham ja Saara saattoivat lopulta huomata, että Jumala oli päättänyt antaa heille pojan yliluonnollisen ihmeen kautta (17:1-27). Liittonsa Jumala tulee tekemään ainoastaan Abrahamin pojan kanssa, joka Saaran synnyttämä. Jumalan ei tarvinnut muuttaa alkuperäistä suunnitelmaansa, koska Hänelle on kaikki mahdollista. Liiton merkiksi Jumala muutti nimiä: Abramista (”korkea isä”) tuli Abraham (”kansojen paljouden isä” tai ”monien isä”) ja Saraista tuli Saara (”ruhtinatar”). Liitto tuli merkitsemään sekä
(1) siunausta luvatun sukuhaaran (Saaran pojan) kautta (17:19) että
(2) luvattua maata (17:8).
Liiton ulkonaisena merkkinä oli ympärileikkaus (17:10-14). Tosiasiassa monilla Lähi-idän kansoilla oli ympärileikkaus käytössään rituaalina (kuten nykyäänkin monilla kansoilla), mutta uutta oli tässä yhteydessä sen merkitys. Ympärileikkaus oli merkki kuulumisesta Jumalan kansaan sekä muistutus kansalle liiton velvoitteista. Se kuvaa puhdistusta, sydämen tilan ja asenteen muutosta sekä Jumalalle pyhittäytymistä (tässä yhteydessä se koski myös vierasheimoisia, 17:12,13!). Mutta ihmisen puolelta liiton vahvistaa tai sinetöi lopullisesti usko ja kuuliaisuus. Ympärileikkaus oli näin liiton merkkinä jo kauan ennen kuin Mooseksen (Siinain vuoren) laki annettiin (3.Moos.12:3; Room.4:9-12).
Lähteet:
Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Vantaan Vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
