Vedenpaisumus (1.Moos.7.luku) merkitsi selkeästi vanhan järjestyksen katoamista ja uuden alkamista. Jumala täytti vedenpaisumuksen kautta oman tarkoituksensa. Synnin vallassa ollut ihmiskunta hävitettiin ja samalla Jumala säilytti ihmisen hurskaan jäännöksen tulevaisuutta varten. 1.Moos.10. luku käsittää luettelon Nooan poikien Seemin, Haamin ja Jafetin jälkeläisistä, joista kaikki nykyiset kansat polveutuvat. Yhtenä syynä esitettyyn sukuluetteloon on osoittaa, että ihmiskunta on yksi ja polveutuu yhdestä Luojasta. Tämä pätee kaikesta siitä erilaisuudesta huolimatta, joka kansoilla selvästikin on. Ihmiskunnan juuret ovat vahvasti yhdessä, yhteisessä ja ainoassa tosi Jumalassa.
Tämä sukuluettelo – kuten monet muutkin Raamatun sukuluettelot – kertoo samalla kaikkien kansojen lunastuksen taustahistoriaa. Vaikka lunastus tulee tapahtumaan yhden perheen ja sukuhaaran kautta, Jumala osoittaa välittävänsä koko maailmasta, ja lunastus tulee koskemaan kaikkia heimoja ja kansoja. Niinpä tuleva lunastaja (Messias) on historiallisesti Seemin jälkeläinen (Luuk.3:36), mutta Hänen lunastustyönsä koskee kaikkia kansoja.
Ensin sukuluettelo esittää Jafetin pojat ja sukuhaaran (1.Moos.10:2-5), josta länsimaiset ihmiset perinteisen tulkinnan mukaan polveutuvat. Maantieteellisesti ajatellen Jafetin sukuhaara asettui asumaan etäämmälle kuin Seemin ja Haamin jälkeläiset (jafetilaiset olivat Lähi-Idän ihmisen näkökulmasta kuin ”kolmatta maailmaa”). Jafetin jälkeläiset asettuivat ensi vaiheessa nykyisen Vähä-Aasian ja eteläisen Euroopan alueelle. Jafetin jälkeläisten joukossa on kuitenkin jo varhaisia merkittäviä kansoja, koska Javan tarkoittaa Kreikkaa (”joonialaiset”) ja Tiras ilmeisesti etruskeja.
Haamin jälkeläisiä (10:6-20) luetellaan seikkaperäisemmin, koska nämä kansat elivät lähempänä seemiläisiä, jotka ovat Raamatun kuvauksissa ymmärrettävästi etualalla. Haamilaisia kansoja ovat Kanaanin maan asukkaat, muinaiset egyptiläiset (Misraim = Egypti) ja babylonialaiset (Sinear = Babylonia; Assur oli Seemin jälkeläinen, 10:22, mutta assyrialaiset liitetään toisaalta babylonialaisiin, vrt. Miika 5;4,5). Kanaanilaiset kansat asuivat Palestiinassa Abrahamin saapuessa sinne (12:6), ja edelleen israelilaisten palattua Egyptin orjuudesta kanaanilaiset edelleen suuria osin maasta (Tuom.1:1-36).
Erityisesti Haamin sukuluettelossa mainitaan Nimrod (1.Moos.10:8-12), joka oli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä. Todennäköisesti hän oli sotaisa ja väkivaltainen. Hänen valtansa keskuspaikka oli Babylon (Baabel), josta sitten myöhemmin tuli ihmiskunnan Jumalan vastaisen kapinan symboli (Ilm.18). Babylon merkitsee myös Jumalan kansan vihollista ja vainoajaa (tämä näkyy siinäkin, että Babylonia oli voimissaan tuhotessaan Jerusalemin temppelin v. 586 eKr. ja viedessään Juudan kansan pakkosiirtolaisuuteen, 2.Kun.25:8-21). Nimrodia voidaan pitää laittomuuden ihmisen ilmenemänä (2.Tess.2:3-12; Ilm.13:5-8). Lienee myös oikeutettua sanoa, että ”Nimrodin ihmiset” olivat Babylonin tornin rakentamisen takana.
Nooan jälkeläisistä oli seemiläinen sukuhaara (10:21-31) merkittävin, koska israelilaiset polveutuvat juuri siitä. Nooa siunasi Seemin ja Jafetin sukuhaarat (9:26,27), mutta kirosi Haamin pojan Kanaanin suvun (9:25-27). ”Eberiläisten” katsotaan olevan ”heprealaisten” esi-isiä (vrt. 14:13: ”heprealainen Abram”). Mutta pääosin muutkin Lähi-Idän kansat ovat nimenomaan seemiläisiä kansoja (esim. Aram = Syyria).
Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tosiasiassa nykyiset kansat ovat hyvin vähässä määrin enää puhtaasti verenperintönä erillään muista kansoista. Historian myötä kansat ovat ainakin osittain sekoittuneet keskenään. Sama pätee kielisukulaisuuden suhteen: kielet ovat kautta aikojen omaksuneet toisiltaan vaikutteita. Käsitettä ”puhdas kansa” tai ”puhdas kieli” ei täydellisessä mielessä voi olla olemassakaan.
Jo tässä varhaisen historian vaiheessa ihmiset siirtyivät eri asuinsijoille omiin maihinsa. Mutta kuitenkin ihmiskunta oli vielä yhtenäinen ainakin kieleltään, koska Nooan jälkeläiset puhuivat luonnollisesti yhtä kieltä. Mikään ei vielä tässä vaiheessa estänyt ihmisiä yhdistämästä voimiaan yhteisen (inhimillisen) tarkoitusperän saavuttamiseksi. Ihmiskunnan yhdistynyt kapina Jumalaa vastaan oli edelleenkin mahdollinen. Voimme tehdä tästä sen johtopäätöksen, että ihmiskunnan täydellinen yhtenäisyys pyrkii olemaan tuhoisaa. Täysin yhtenäinen ihmiskunta pyrkii omassa voimassaan nousemaan Jumalaa vastaan. Samalla on painokkaasti pantava merkille, että tästä ei tule tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä inhimillisen kansallismielisyyden (kansalliskiihkon tai rasismin) puolesta tervehenkistä kansainvälistä yhteistyötä vastaan! Jumalallinen rakkaus, joka on kristittyjen merkittävin ominaisuus, ei tunne rajoja.
Babylonin torni
Ihmiskunnan inhimillisen yhtenäisyyden symbolina on Babylonin (Baabelin) tornin rakennushanke (1.Moos.11:1-9). Kysymys tuskin oli siitä, että ihmiset olisivat yrittäneet päästä tornin avulla fyysisesti taivaaseen (avaruuteen), vaan siitä, että ihmiskunta pyrki voimien keskityksellä tulla jumalalliseksi.
Zigguratien eli temppelitornien raunioita löytyy tänäkin päivänä Mesopotamian alueelta. Ne olivat pyramidinmallisia rakennelmia, joissa olivat ulkoseinämiä kiertävät portaat. Rakennelman huipulla oli temppeli, jossa oli epäjumalan patsas. Usein esitetään, että Birs Nimrudin rauniot, joissa on ollut seitsentasoinen torni, olisi alun perin ollut juuri Raamatun kuvaama Baabelin torni. Toiset taas uskovat, että valtava Etemanakin torni, joka on rakennettu Babylonian keinotekoiselle vuorelle, olisi alkuperäinen Baabelin torni. Mahdollista on sekin, että alkuperäinen, tuhoutunut Baabelin torni on ollut näitten rakennelmien mallina.
Kertomus Baabelin tornista kuvaa sitä ymmärtämättömyyttä, jossa lähdetään rakentamaan ilman Jumalaa (Ps.127:1). Ylpeys, kapinamieli ja kunnianhimo ajoivat ihmiset tavoittelemaan mainetta. Korkea torni ja suuri kaupunki olisivat heidän neroutensa tunnusmerkkinä. Se vahvistaisi rakentajien nimen säilymisen ihmiskunnan historiassa. He päättivät olla suoranaisesti tottelemattomia Jumalan käskylle, jonka mukaan ihmisten tuli lisääntyä ja täyttää maa (1.Moos.9:1). Tornin rakentajat suunnittelivat tulevansa voimakkaiksi yhtenäisyyden ja keskityksen kautta. Kaupunki ja torni liittäisivät ihmiset yhteen ja takaisivat myös sotilaallisen turvallisuuden ja poliittisen hallintavallan. Baabelin torni oli näin Jumalan vastaisen kapinoinnin vertauskuva. Vastakkain olivat näin jumalakeskeinen maailmankuva (jolloin ihmiskunta on hajanainen) ja ihmiskeskeinen maailmankuva (jossa ihmiskuntaa hallitaan keskitetysti).
Jumala ei tietenkään hyväksynyt ihmisten suunnitelmia. Jumala näki ihmisten ylpeyden, itseriittoisuuden ja kapinamielen. ”Nimrodin ihmiset” eivät saaneet suistaa Jumalaa valtaistuimeltaan, eivät ottaa hallintaansa maailmaa eivätkä tuhota seemiläistä sukuhaaraa, josta oli tuleva ihmiskunnan lunastus. Jumala kykenee panemaan rajat miten suurelle kapinallisjoukolle hyvänsä. Ihmisten kerskuminen ei voi kaataa Jumalaa. Niinpä Jumala sekoitti ihmisten kielet, etteivät ihmiset ymmärtäneet toisiaan. Kielten sekoituksen jälkeen ihmiset eivät enää kyenneet työskentelemään yhteisymmärryksessä. Jokainen kieliryhmä alkoikin kehitellä omaa elämäänsä ja kulttuuriaan. Jumalan suunnitelmissa oli ihmisten hajauttaminen ympäri maapallon. Tämä oli myös ollut Jumalan alkuperäinen suunnitelma ihmiskuntaa varten, jonka Hän siis lopulta toteutti voimakeinoin.
Samaa asennetta kuin Babylonin tornin rakentajilla oli, löytyy tämänkin päivän ihmisiltä. Teknisessä tiedossa paljon kehittynyt ihmiskunta on taipuvainen ylpistymään ja rakentamaan omaa Baabelin torniaan. Ihminen ei näe olevansa Jumalasta riippuvainen; tässä suhteessa ihminen on aina ollut samanlainen. Ihmisen kehitys ei voi kuitenkaan koskaan päästä lähellekään Jumalaa eikä ihminen voi koskaan saavuttaa Jumalan viisautta.
Ihmisellä on myös aina ollut maailmanvalloitussuunnitelmia. Ihmisen vallanhimo on kyltymätön. Kaikki maailmanvaltaa tavoitelleet hallitsijat ovat kuitenkin kaatuneet omaan mielettömyyteensä. Yhtä vaarallinen ajatus on ihmislähtöisestä maailmanuskonnosta, jolloin ihminen pyrkii yhdistämään kaikki maailman uskonnot (synkretismi), joka hallitsisi kaikkia kansoja ja kaikkia ihmisyksilöitä. Uskonto on kuitenkin Jumalalle mahdoton ajatus; yksin Hän voi ilmoittaa ihmiselle uskon sisällön. Niinpä ajatus uskontojen yhdistämisestä tai maailmanuskonnon ylivallasta on kapinaa Jumalaa vastaan. Uskonnollisuus ei vie ihmistä lähemmäs Jumalaa. Jumala yksin on ainoa Jumala. Hän yksin voi lunastaa ihmisen ja Hän yksin ilmoittaa, miten Häntä voidaan palvella.
Aivan aikojen lopussa kuitenkin lähes koko maailma yhtyy pedon johdolla kapinaan Jumalaa vastaan (Ilm.13). Tuolloin Babylonilla on jälleen keskeinen osa maailman hallitsijana, mutta sen jälkeen Babylon saa lopullisen tuomionsa (Ilm.17,18) ja se lakkaa ikuisesti olemasta yhdistämässä jumalatonta maailmaa kapinaan Jumalaa vastaan.
Seemin jälkeläiset
Seemin jälkeläisten sukuluetteloa on esitelty jo aikaisemmin (10:21-31), mutta jälkimmäinen sukuluettelo (11:10-26) keskittyy nimenomaan valittuun haaraan, Seemin jälkeläisten sukupuuhun, joka johtaa Jumalan valitseman kansan syntyyn. Abramin (Abrahamin) isäkin, Terah, asui Kaldeassa eli Babyloniassa ja palveli vieraita jumalia (Joos.24:2). Abrahamin sukujuuret ovat näin pakanalliset. Kuitenkin juuri Terah perheineen esitellään (11:27-32). Terahin perhe lähti Kaldeasta ja alkoi siirtyä Kanaaninmaata kohti.
Jumalan valinta on aina täysin Hänen korkean ymmärryksensä ja tahtonsa varassa, jolloin ihminen ei pysty käsittämään sitä kaikkea (Jes.55:8,9). Keskeltä pakanuutta Jumala kutsui Abramin Harranista (12:1) ja antoi hänelle suuret lupaukset (12:2,3). Ilmeisesti tässä vaiheessa Terah oli jo kuollut (11:32). Abramin veljen Haranin poika Loot (11:27) oli myöhemmin mukana Abramin muutettua Luvattuun maahan, mutta muuten Abramin tuli jättää sukujuurensa ja seurata Herraa. Taustalla on vaikuttanut epäilemättä se, että Abramin tuli jättää sukunsa sen pakanallisuuden tähden, jotta Jumala voi toimia Abramin kautta tulevaan lunastukseen tähdäten.
Lähteet
Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Vantaan Vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti