Aadamin ja Eevan kolmannen pojan Setin jälkeläisistä kasvoi sukuhaara, jonka kautta välittyi Jumalan tunteminen (1.Moos.4:25,26). Tuleva Lunastajakin oli Setin jälkeläinen (Luuk.3:23-38). Tästä huolimatta myös Setin jälkeläisistä valtaosa oli jumalattomia. Poikkeuksia olivat mm. Henok (1.Moos.5:18-24), joka vaelsi aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja Nooa (6:8). Synnin kasvaessa myös ihmisen ikä aleni Jumalan määräyksestä (6:3). Synnin kasvuun liittyvät myös ”jumalien pojat” (6:4), joiden sanotaan yhtyneen ihmisten tyttäriin. Heidän jälkeläisensä olivat ”jättiläisiä”, muinaisaikojen kuuluisia sankareita (mahdollisesti jättiläisiä oli elossa myöhemminkin, vrt. 4.Moos.13:33). Toisinaan ”jumalan pojilla” tarkoitetaan Raamatussa enkeliruhtinaita (Job 1:6), mutta 1.Moos.6:4:ssä viittaus tarkoittanee Setin jälkeläisiä, joista Jumalaa pelkäävä ihmiskunta polveutuu.
Jumalan ”katumus” (1.Moos.6:6) ei tarkoita samaa kuin ihmisen inhimillinen katuminen. Kyse oli enemmänkin Jumalan murheesta kaiken sen vuoksi, mitä Hän näki maailmassa olevan. Pääosa ihmiskunnasta oli synnin vallassa, joten ihmiskunta oli menossa rappiolle. Pahuuden yltyessä Jumala lopulta ”katui” tehneensä ihmisen ja päätti pyyhkiä pois ihmiskunnan maan päältä. Jälleen tässä osoittautuu todeksi se, että synnin palkka on kuolema (Room.6:23). Jumalan ankaruus syntiä kohtaan tulee näkyviin: Jumala ei salli syntiä, vaikka Hän kärsivällisesti antaa sen kasvaa määräajan. Lopulta synti kuitenkin saa rangaistuksensa. Ihmiskunnan moraalinen ja hengellinen rappio johtavat aina tuhoon ja synnin vallassa elävä ihmiskunta joutuu aina lopulta Jumalan tuomion alaiseksi.
Vedenpaisumuksesta puhutaan tekstijaksossa 1.Moos.6:1-9:17. Se on kertomuksena laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin esim. kuvaukset luomisesta ja syntiinlankeemuksesta. Vedenpaisumuksen suuresta merkityksestä puhuu sekin, että se mainitaan usein muuallakin Raamatussa (Ps.29:10/ v.1933 käännös, 104:6-9; Jes.54:9; Matt.24:37-39; Luuk.17:26,27; Hepr.11:7; 1.Piet.3:20; 2.Piet.2:5, 3:6).
Nooa ja arkki
Vedenpaisumuksen syynä oli se, että synti oli saanut ylivallan ihmiskunnan elämässä (1.Moos.6:5,6). Oli enää vain yksi perhe, joka ei ollut hylännyt Jumalaa ja joka ei elänyt synnin vallassa. Niinpä Nooa perheineen sai jäädä eloon. Pelastumiseen vedenpaisumukselta tarvittiin kuitenkin paljon työtä. Tästä oli seurauksena arkin rakentaminen. Arkkia tarvittiin pelastamaan Nooan perhe sekä säilyttämään eläinlajit.
Arkki oli rakenteeltaan suuri (6:14-16). Se oli noin 140 metriä pitkä, 25 metriä leveä ja 15 metriä korkea. Rakennusaineena oli sypressipuu, ja arkki oli tiivistetty maapiellä sisältä ja ulkoa. Arkissa oli kolme kerrosta ja sen kyljessä oli ovi. Mitään purjeita tai ohjausvälineitä arkissa ei ollut; kyseessä oli pelkästään kellumaan ja ajelehtimaan tarkoitettu vesikulkuneuvo. Arkin yksityiskohdat ovat muuten vain arvailujen varassa. Nooa rakensi arkin uskollisesti ohjeitten mukaan, vaikka se oli valtaisa rakennushanke. Jo tässä näkyy, että uskollinen ihminen sai olla konkreettisesti mukana Jumalan pelastavassa toiminnassa. Nooa lisäksi saarnasi jumalattomalle ihmiskunnalle, jolla edelleenkin oli mahdollisuus kääntyä pahoilta teiltään.
Jumala oli päättänyt hävittää maailman synnin tähden, mutta Nooan kanssa Hän teki liiton (1.Moos.6:18). Liitto merkitsi Nooan pelastumista vedenpaisumuksesta. Arkissa tulisi pelastumaan Nooa, hänen vaimonsa, Nooan pojat Seem, Haam ja Jaafet vaimoineen sekä yksi pari jokaista eläinlajia. Myöhemmin Jumala tarkensi, että uhraamiseen käytettäviä eläinlajeja oli otettava mukaan seitsemän paria. Eläimet tulivat itsestään Nooan luo ja menivät arkkiin. Nämä eläimet olivat herkempiä Jumalan johdatukselle kuin syntinen ihmissukupolvi! Jumala itse sulki arkin oven (7:16). Arkin ympärillä tapahtui näin koko ajan yliluonnollisia asioita. Mutta ihmisiä ei vakuuttanut edes se, mitä arkin ympärillä tapahtui!
Vedenpaisumuksessa ja Nooan perheen pelastumisessa näkyy samaan aikaan Jumalan ankaruus ja rakastava huolenpito. Ihmiskunnan hävittäminen osoitti Jumalan ankaruutta. Jumala ei suvaitse syntiä missään muodossa. Tulee määräaika, jonka täyttymisen jälkeen Jumalan ankara rangaistus tulee. Jumala ei ole vain pelastuksen Jumala, vaan myös pyhän ja oikeudenmukaisen tuomion Jumala. Mutta samalla Jumala halusi antaa ihmiselle mahdollisuuden uuteen alkuun. Vanhurskas Nooa perheineen sai jäädä eloon. Nooan kautta ihmiskunta saattoi jälleen lisääntyä ja levitä ympäri maan. Jumalan huolenpito näkyy vielä siinäkin, että Jumala halusi säilyttää eläinlajit hengissä. Myös luonto sai kokea Jumalan huolenpitoa, koska eläimet säilytettiin ihmisen tähden.
Vedenpaisumus
Raamattu kertoo vedenpaisumuksesta ilmiönä hyvin vähän (1.Moos.7:11,12). Syvyyden lähteet puhkesivat ja taivaan ikkunat aukesivat. Satoi rankasti 40 vuorokautta. Lopulta korkeimmat vuoretkin peittyivät ja jäivät veden alle. Arkissa olevia lukuun ottamatta ihmiset kuolivat. Myös kaikki kuivalla maalla elävät olennot kuolivat. Maa oli veden vallassa 150 päivää.
Koska Raamattu ei anna tarkkaa luonnontieteellistä kuvausta vedenpaisumuksesta, sen ulkonainen luonne jää hämärän peittoon. Asiaa voidaan siksi vain arvailla. Jotkut raamatuntutkijat uskovat siihen, että 1.Moos.1:6-8 saattaa tarkoittaa sitä, että maan alla oli suunnattomasti vettä ja ilmakehässä oli sankka vesihöyrykerros. Myös 1.Moos.2:6 saattaa viitata samaan seikkaan. Tämä asetelma sitten muuttui rajusti vedenpaisumuksen alettua. Mutta on korostettava, että tämä on pitkälle vietyä tulkintaa ja tätä kaikkea on mahdotonta todeta varmuudella jälkikäteen.
Kyseessä on joka tapauksessa ollut suuri kosminen mullistus, jota ihmiskunta ei ole myöhemmin kokenut. Syvyyden lähteet ja murskaavan voimakkaat sateet viittaavat luonnonolosuhteisiin, jotka ovat mahdollisesti seurausta koko maapallon aseman muutoksesta avaruudessa. Niinpä on jopa arveltu, että maapallon etäisyys auringosta muuttui samassa yhteydessä. Tämä selittäisi luonnonilmiöiden rajuuden. Samalla tietysti ilmasto-olosuhteet muuttuivat perin pohjin. ”Syvyyden lähteet” saattavat viitata syvällä maaperässä olleisiin runsaisiin vesivarastoihin ja ”taivaan ikkunat” puolestaan ilmakehässä oleviin vesimääriin, massiivisiin vesihöyrypilviin. Suurten jäätiköiden sulaminen, maanjäristykset, valtamerten ja jokien tulva-aallot sekä tulivuorten purkaukset ovat myös saattaneet olla mukana mullistuksessa. Nykyäänkin Etelämantereen jäämassat sulaessaan peittäisivät huomattavan osan maailmaa.
Raamattu ei toki ole mikään luonnontieteen oppikirja, mistä syystä jäämme monilta osin vaille varmoja vastauksia. Varmaa on kuitenkin, että kyseessä oli todellinen, raju vedenpaisumus, joka tuhosi ihmiset ja eläimet. Epäilemättä vedenpaisumus oli toisaalta niin täydellinen, että geologien ym. luonnontieteiden harjoittajien on vaikea päästä selville olosuhteista ennen vedenpaisumusta. Niinpä yleisenä (ateistisena) lähtökohtana onkin pidetty sitä, että Raamatussa mainittua vedenpaisumusta ei ole koskaan ollutkaan.
Vedenpaisumus kesti aikansa, mutta lopulta vedenpinta alkoi laskea ja arkki pysähtyi Araratin vuoristoon (huom! 1.Moos.8:4; Araratin vuoriston korkein huippu on 5213 metriä merenpinnan yläpuolella, mutta arkki ei välttämättä päätynyt Araratin korkeimmalle huipulle). Veden vähetessä muittenkin vuorten huiput tulivat näkyviin. Nooa odotti kärsivällisesti. Vesi laski lopulta niin paljon, että Nooa saattoi todeta maan pinnan kuivuneen. Jumala antoi käskyn poistua arkista. Vedenpaisumus oli ohi.
Tarinoita vedenpaisumuksesta löytyy Raamatun lisäksi paljonkin. Monilla kansoilla on kertomuksia vedenpaisumuksesta ja siitä pelastumisesta. Tunnetuin kertomus lienee Ninivestä löydetty Gilgamesh-eepos, joka on babylonialaista perinnettä. Nooaa vastaava henkilö, Utnapishtim, saa jumalaltaan varoituksen tulevasta vedenpaisumuksesta. Myös hän rakensi aluksen, jonka kautta hän pelasti perheensä ja eräät muut ihmiset sekä joukon eläimiä. Vedenpaisumus oli myös tässä kertomuksessa raju ja tuhoisa. Utnapishtim laski arkistaan ulos korpin, pääskyn ja kyyhkysen – joista Nooan kertomuksen tapaan korppi ei palannut! Lopulta Utnapishtim uhrasi kiitosuhrin. Voimme siis helposti nähdä tässä yhtäläisyyksiä Raamatun vedenpaisumuskertomuksen kanssa.
Nämä kertomukset ovat selvästi yleistä kansanperinnettä, joita löytyy ympäri maailmaa. Tarinoita on Amerikan intiaanienkin keskuudessa – ei siis ainoastaan Vanhan maailman puolella. Näitä kansantarinoita on yleisesti tulkittu siten, että ne osoittavat Raamatun kertomuksen olevan vain yksi legenda ja myytti muiden joukossa – samalla kun kaikki vedenpaisumuskertomukset katsotaan mielikuvituksen tuotteeksi. Tähän johtopäätökseen on tultu lisäksi siitä syystä, että arkeologia on toistaiseksi (!) voinut kovin vähän vahvistaa vedenpaisumusta koskaan tapahtuneeksi historialliseksi tosiasiaksi.
Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Raamatun kertomusta ei ole syytä epäillä; se kertoo asiat niin kuin ne todella tapahtuivat. Sen sijaan muut kansantarinat puolestaan osoittavat, että historiallinen maailmanlaajuinen vedenpaisumus todella tapahtui. Kyseiset tarinat ovat ensinnäkin tavattoman yleisiä, mikä puhuu vedenpaisumuksen vaikutuksesta ja siihen liittyvästä tietoisuudesta kaikkien kansojen tietoisuudessa; mutta toiseksi: nämä kansantarinat ovat ajan myötä vääristyneet, jolloin niihin on pesiytynyt aineksia, jotka poikkeavat Raamatun kertomuksesta. Kansantarinoiden todellinen lähde on siis Raamatun kertomus todellisista tapahtumista, mutta ihmisen vaikutus ajan myötä on muokannut tarinoita väärien tietojen ja uskomusten pohjalta.
Vedenpaisumuksen jälkeen
Vedenpaisumus merkitsee selkeästi vanhan järjestyksen katoamista ja uuden alkamista. Jumala täytti vedenpaisumuksen kautta oman tarkoituksensa. Ihmisen pahat teot saivat rangaistuksensa ja paha sukupolvi hävitettiin; mutta samalla Jumala säilytti ihmisen jumalisen jäännöksen tulevaisuutta varten. 1.Moos. luvuissa 8 ja 9 on nähtävissä Jumalan huolenpito ihmissuvusta. Nooa perheineen sai aloittaa elämän uudessa ympäristössä, jossa heidän oli määrä elää Jumalaa totellen ja Häntä palvoen. Nooa uhrasi kiitosuhrin Jumalalle poistuttuaan arkista (1.Moos.8:20-22). Jumala teki liiton Nooan ja hänen jälkeläistensä kanssa. Tämän merkkinä pilvissä näkyi ensimmäinen sateenkaari (9:13-17; sateenkaaren ilmestyminen ensimmäistä kertaa on sinänsä osoitus siitä, että luonnonolosuhteet olivat nyt ratkaisevasti muuttuneet). Jumala lupasi, ettei Hän enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden eikä hävitä kaikkea elävää; elämä jatkuu niin kauan kuin maa pysyy.
Jumala siunasi Nooan perheen, mutta antoi samalla useita käskyjä liiton mukana (9:1-7). Ihmisen piti lisääntyä ja täyttää maa; ihmisen piti hallita eläinkuntaa (ja nyt ihminen sai luvan käyttää eläimiä ravintonaan); ihminen ei saanut syödä verta; ja ihminen ei saa vuodattaa toisen ihmisen verta. Näin siis Jumalan siunaus ja käskyt kuuluvat erottamattomina osina liittoon Jumalan kanssa.
Jumalan antamat käskyt sisältävät tärkeän periaatteen veren sovittavasta merkityksestä (9:4). Verensyöntikielto (myös 3.Moos.3:17, 7:26,27, 17:10; 5.Moos.12:16; Ap.t.15:20) johtuu juuri siitä periaatteesta, että syntien sovitus tapahtuu veren kautta (3.Moos.17:11; Hepr.9:22). Tämä huipentui Jeesuksen uhriin ristillä (Hepr.9:23-28).
Käsitteenä ”liitto” Jumalan kanssa on erilainen kuin esim. kahden ihmisen välinen keskinäinen sopimus. Jumalan liitto on yksipuolinen, jolloin Jumala yksin määrää ehtonsa ja lupauksensa; mutta siitä huolimatta Jumala on täysin sitoutunut liittoon – se ei ole Jumalan puolelta ehdollinen. Liittoon liittyvät jumalalliset siunaukset. Ihminen on selkeästi vähäisempi osapuoli. Jumala teki VT:n aikaan liiton Nooan, Abrahamin, Mooseksen (Israelin kansan) ja Daavidin kanssa. Jokainen liitto käsitti aikaisempaa suuremmat lupaukset ja jokaisessa Jumala ilmoitti entistä suurempia asioita. Lopulta Kristus toi Uuden liiton, joka on suurin kaikista liitoista.
Kuitenkaan edes Nooa, joka oli Jumalan silmissä otollinen, ei suinkaan ollut täydellinen ja synnitön ihminen. Hänen juopottelunsa (9:20,21) oli merkki hänen vajavaisuudestaan ja syntisestä luonnostaan. Ihmiskunta Nooaan jälkeenkään ei ollut tahraton, vaan liitosta huolimatta ihminen on ollut valmis kääntämään selkänsä Jumalalle ja Hänen käskyilleen.
Vedenpaisumus Uudessa testamentissa
Uusi testamentti viittaa monissa kohdin vedenpaisumukseen. Vedenpaisumus on varoituksena Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Hän tulee rankaisemaan synnistä ja pelastaa omansa (2.Piet.2:5-9, 3:4-6). Jeesus käytti vertauskuvallisesti vedenpaisumusta kuvaamaan odottamatonta ja äkillistä paluutaan opettaen olemaan aina valmiina (Matt.24:36-42). Vedenpaisumus on myös maailman tulevan tuhoutumisen vertauskuva ennen kuin tulevat uudet taivaat ja uudet maat (2.Piet.3:10-13).
Apostoli Pietari näki yhteyden vedenpaisumuksen ja kasteen välillä (1.Piet.3:18-22). Tulvavesi kuvaa Jumalan tuomiota syntiä kohtaan ja synnin palkkaa, kuolemaa. Vesi (ei kastevesikään!) ei siis itsessään pelasta, vaan se merkitsee päinvastoin suurta vaaraa. Kasteen hauta on vanhalle ihmisellemme loppu. Kaste merkitsee Jeesuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen kautta uskovan uutta yhteyttä Jumalan kanssa (Room.6:3-13).
Kuten Nooan arkki säilyi vaarallisten vesien päällä uutta maailmaa kohti, samoin Jeesukseen uskova pelastuu halki synnin, tuomion ja kuoleman vaarojen kohti uutta, parempaa maailmaa. Vedenpaisumuksella ei siis ole vain tuhon ja rangaistuksen merkitys, vaan siinä näemme myös Jumalan pelastavan käden voiman.
Lähteet
Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Vantaan Vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti