Kiusaaja ja kiusaus
Syntiinlankeemuksen seurauksena synti tuli maailmaan. Synti ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa Jumalan suunnitelmissa. Jumala ei ole millään tavalla aiheuttanut syntiinlankeemusta eikä Jumala myöskään houkutellut ihmistä syntiin. Kiusaus syntiin tuli niin Jumalan kuin ihmisen ulkopuolelta, persoonallisen kiusaajan kautta. Kiusaajaa kutsutaan 1.Moos.3:1:ssä käärmeeksi (huom! myös esim. Ilm.12:9), joka teki kohtalokkaan kysymyksen: ”Onko Jumala todella sanonut…?” Missä määrin käärme nykymuodossaan ja Saatana voidaan yhdistää kirjaimellisesti, on epäselvää (ainakin välitön biologinen yhteneväisyys vaikuttaa epätodennäköiseltä). Mutta joka tapauksessa käärme on Saatanan vertauskuva, josta sanotaan, että se oli kavalin Jumalan luomista eläimistä. Saatana on siten Jumalan luomus, joka oli ryhtynyt kapinaan Luojaansa vastaan (Jes.14:12-21; Hes.28:11-19). Alun perin Saatana on ilmeisesti ollut enkeliruhtinas, joka oli langennut vapaan tahtonsa kautta, jonka Jumala oli hänelle antanut. Lankeemuksensa jälkeen Saatana on aina ollut Jumalan vastustaja, joskin Jumalaa heikompana (1.Joh.4:4).
Jumala oli antanut ihmiselle vapaan tahdon, joka liittyy ihmisyyteen Jumalan kuvana (1.Moos.1:26,27). Tällöin ihminen oli vapaa tekemään valintoja. Ihminen saattoi valita, onko hän kuuliainen Jumalalle vai ei. Jos ihminen siten joutui kiusauksen kohteeksi, hän joutui valitsemaan, kuunteleeko hän Jumalaa vai kiusaajaa. Kiusaus itsessään ei ole vielä syntiä, mutta kiusaukseen lankeaminen on. Jumala ei aiheuttanut kiusausta, mutta salli sen tapahtua (vrt. Jaak.1:12-15). Salliessaan kiusauksen tapahtua Jumala koettelee ihmistä. Lankeemus saattoi kuitenkin johtua vain ihmisen vapaasta, mutta väärästä valinnasta.
Aadam ja Eeva joutuivat sitten kiusauksen kohteeksi. Kiusaukseen sisältyy asioita, jotka ovat todellisuutta ihmisen elämässä tänäkin päivänä. Ainakin seuraavia asioita voimme erottaa tässä tapahtumassa:
Ø Kiusaaja hyökkää silloin kun ihminen on yksin. Yhdessä ollessaan Aadam ja Eeva olisivat saattaneet helpommin torjua kiusauksen.
Ø Kiusaaja käyttää muita välikappaleena kiusaukseen. Ilmeisesti paratiisin tapahtumat voidaan tulkita niin, että Saatana käytti käärmettä välikappaleena kiusaukseen.
Ø Kiusaaja kyseenalaistaa Jumalan kiellon.
Ø Kiusaaja kyseenalaistaa Jumalan hyvyyden ja rakkauden.
Ø Kiusaaja kyseenalaistaa synnin ajallisen ja ikuisen rangaistuksen.
Ø Kiusaaja herättää valheillaan himon.
Ø Kiusaaja pyrkii vahvistamaan vetoomustaan kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Ø Kiusaaja soveltaa menettelyään joustavasti kunkin ihmisyksilön heikkouden tuntien.
Ihminen ei kyennyt vastustamaan kiusausta. Kumpikin ihmisistä lankesi (3:6).
Lankeemuksen seuraukset
Kiusaaja oli valehdellut ihmiselle, joka valitsi väärin ja lankesi. Syntiinlankeemuksesta seurasi asioita, jotka koskettivat koko luomakuntaa. Välitön seuraus oli se, että Aadam ja Eeva huomasivat olevansa alasti (3:7). Mutta tämä oli vain yksityiskohta, koska tosiasiassa ihmiset tulivat ennen pitkää näkemään lankeemuksen laajat seuraukset. Näitä olivat:
Ø Ihmisen yhteys Jumalaan katkesi. Siksi ihminen halusi ja haluaa edelleen piiloutua Jumalalta.
Ø He tulivat tuntemaan hyvä ja pahan. Tämänhän käärme oli heille luvannutkin (!). Mutta ihmisistä ei suinkaan tullut Jumalan kaltaisia (kuten käärme oli valehdellut). Päinvastoin, Jumalan kuva (1:26,27) ihmisessä turmeltui. Ihmisen elämään tulivat häpeä, pelko, syyllisyys ja huono omatunto.
Ø Ihmisen luonto muuttui synnin turmelemaksi. Niinpä Aadam syytti Eevaa, joka taas syytti käärmettä. Ihminen ei tunnustanut omaa syyllisyyttään. Tämä piirre jäi pysyväksi, mikä johti kohta mm. veljesmurhaan (4:8-12). Synnin turmelema ihmisen luonto myös vahingoitti ainakin jossakin äärin ihmisen kykyä tehdä oikeita valintoja (vrt. Room.7:7-25).
Ø Ihminen sai synnistä rangaistuksen. Ihminen karkotettiin pysyvästi Eedenistä ja hänen osakseen tuli hengellinen ja ruumiillinen kuolema. Tämä koski kaikkia ensimmäisten ihmisten jälkeläisiä (Room.5:12-14), koska he olivat olemassa jo esivanhemmissaan. Mies sai osakseen raskaan ja hedelmättömän työnteon, ja nainen puolestaan kivulloisen lastensynnyttämisen
Paratiisista karkotus kuvaa yleisesti lankeemuksen seurausta. Sen mukaisesti synti erottaa ihmisen Jumalasta. Tämä oli lankeemuksen suurin ja perimmäisin seuraus.
Lunastus
Ihminen ei voi koskaan palata takaisin Eedenin paratiisiin. Jos ihminen olisi päässyt syömään elämän puusta (1.Moos.2:9), ihmisen syntinen kurjuus olisi jäänyt pysyväksi ja peruuttamattomaksi olotilaksi. Siksi puutarhaa vartoivat aikansa kerubit ja salamoiva, leimuava miekka (3:24). Vedenpaisumus (7:1-24) hävitti lopulta Eedenin puutarhan. Mutta ihmistä odottaa silti uusi taivas ja uusi maa (Ilm.21:1-4), jossa ei ole enää kirousta eikä sairautta (Ilm.22:1-5). Tästä johtuen ihmisellä on lunastuksen toivo, mikä merkitsee vapautusta syntiinlankeemuksen seurauksista.
Jo syntiinlankeemuskertomus kertoo tulevasta lunastuksesta. Ensinnäkin Jumala kiroaa käärmeen (1.Moos.3:14). Sitten Jumala ilmoittaa sodasta Saatanan ja ihmisen välillä (3:15). Ihmisen siemen on iskevä murskaksi käärmeen pään. Tämä toteutui Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän täytti lupauksen Golgatalla ja murskasi silloin Saatanan vallan. Evankeliumin lupaukset lunastuksesta voidaan löytää siten jo välittömästi syntiinlankeemuksen jälkeen.
Ensimmäisen ihmisen rikkomus johti koko ihmiskunnan langenneeseen tilaan; mutta yhden ihmisen, Kristuksen, kuolema kaikkien puolesta toi lunastuksen koko ihmiskunnan hyväksi (Room.5:12-21).
Vertauskuvallisesti Jumalan lunastussuunnitelma näkyi siinäkin, että vaatettaessaan ihmisen (1.Moos.3:21) Jumala uhrasi syyttömän eläimen (tässä kohdin on epäsuora viittaus uhraamisen alkamiseen, mutta ihmisten itsensä mainitaan ensimmäistä kertaa uhraavan Kainin ja Abelin tuodessa uhrinsa Herralle, 4:3,4). Tässä näkyy lunastuksen ja veren yhteys. Vanhan liiton aikana uhrattiin Jumalan käskyn mukaan eläimiä, mutta uuden liiton aikana riittää yksi kertakaikkinen uhri: Jeesuksen veriuhri Golgatalla (Hepr.9:11-28). Syntiinlankeemus siis toi ihmisen kirouksen alle, mutta samalla Jumala oli heti valmis lunastamaan ihmisen vapaaksi kirouksesta.
Kain ja Abel
Aadamille ja Eevalle syntyivät ensimmäiset jälkeläiset paratiisista karkotuksen jälkeen. Kertomus Kainista ja Abelista (1.Moos.4:1-16) on selvästi osoitus synnin voiman kasvusta ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen. Saatanaa ei tässä mainita viettelemässä ihmistä syntiin, vaan keskipisteeksi tulee ihmisen oma syntinen luonto. Tässä kertomuksessa nähdään synnin kasvava luonne nimenomaan Kainin kohdalla: aluksi Kainin uhri oli huonompi kuin hänen veljensä uhri, sitten Kain kadehti veljeään (”Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi”) ja lopuksi Kain surmasi veljensä (vrt. Jaak.1:14,15).
Veljesten välit kiristyivät kummankin tuotua uhrinsa Herralle. Kumpikin toi uhrinsa oman työnsä hedelmistä: Kain oli maanviljelijä ja hänen uhrinsa olivat siten maan tuotteita, Abel oli lammaspaimen ja hänen uhrinsa olivat siten hänen eläinkunnan tuotteita. Miksi Herra hyväksyi Abelin uhrin mutta ei Kainin uhria, on herättänyt kysymyksiä. Veljesten elämästä ei paljon kerrota tätä ennen. Ei voi nähdä, että veljesten ammatinvalinta olisi vaikuttanut heidän suosioonsa Jumalan edessä: maanviljelijä ei ole sen huonompi ammatti kuin lammaspaimen. Toisinaan on nähty Kainin veretön uhri kelpaamattomana Jumalan edessä (tällä näkökulmalla on tiettyä merkitystä synnin sovituksen kannalta, 3.Moos.17:11; Hepr.9:22), mutta sinänsä VT:n laki piti myös maan tuotteita kelpaavina uhreina Jumalan edessä (5.Moos.26:1-11). Jumalan suosio uhrin perusteella olikin ennen muuta seurausta veljesten sydämen tilasta heidän tuodessaan uhrejaan (1.Joh.3:12; Hepr.11:4). Ulkonainen teko (uhraaminen) saattoi olla kummankin osalta hyväksyttävissä, mutta veljesten sydämen asenne oli täysin erilainen. Uhreja tärkeämpää olikin sydämen vanhurskaus (Hoos.6:6; Matt.9:13).
Kertomus osoittaa, että syntiin langenneenakin ihmisellä on edelleen mahdollisuus olla antamatta synnin hallita häntä äärimmäisiin tekoihin asti. Jumala itse kehottaa Kainia hillitsemään itsensä ja pitämään syntiset teot kurissa. Asian kuitenkin ratkaisi se, että Kain ei tahtonut taistella syntiä vastaan. Hänen vihansa veljeä kohtaan johti lopulta murhaan. Synnin luonteeseen kuuluu myös kätkeytyminen ja pakoilu (1.Moos.3:8; 4:9). Jumalan antama rangaistus Kainille on siinä mielessä Aadamin rangaistusta kovempi, että nyt ei pelkästään maa ollut kirottu hänen viljellessään sitä, vaan nyt myös hän itse oli kirottu Jumalan edessä (4:11). Kain oli tietoisesti valinnut synnin ja hänen palkkansa oli seurausta suoraan siitä.
Kuitenkin kertomus osoittaa lopulta myös Jumalan armahtavaisuutta syntistä kohtaan (4:15): Kainista ei tullut lainsuojatonta, vaan joka hänet tappaisi, tulisi olemaan Jumalan suuren koston alainen. Kainin sanotaan kuitenkin lähteneen Herran kasvojen edestä, mikä merkitsi jumalattoman maanpäällisen yhteiskunnan ja kulttuurin syntyä. Nykyään Kainin jälkeläisiä ei ole enää elossa, koska he kuolivat kaikki vedenpaisumuksessa jumalattomuutensa tähden (1.Moos.7).
Ylenen kysymys yritettäessä löytää Raamatusta ristiriitaisuuksia on kysymys Kainin vaimosta (4:17). Tämä kysymys kuitenkin osoittaa, ettei kysyjä tunne Raamattua kovin paljon. Vastaus on nimittäin jo itse Raamatussa: Kainin vanhemmille syntyi uskomattoman pitkän ikänsä aikana poikia ja tyttäriä (5:4). Kainin vaimo ei siten ollut kukaan muu kuin hänen sisarensa tai muu lähisukulaisensa. Jo kertomus Kainista ja Abelista antaa ymmärtää, että siihen aikaan ihmissuku oli jo suurempi kuin nelihenkinen perhe (4:14).
Kainin suku (4:17-24) osoittaa jumalattomuuden kasvua. Erityisesti Lemekistä kerrotut asiat (moniavioisuus, verikosto) osoittavat synnin lisääntymistä maan päällä. Mutta samalla nähdään se, että jumalatonkin ihmiskunta pystyy myös kulttuuriseen kehitykseen ja saavutuksiin (ensimmäisen kaupungin rakentaminen, musiikin syntyminen ja metallin käsittely). Pronssin ja raudan takominen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita varhaista pronssi- ja rautakautta; jo hyvin varhain tunnetaan näiden metallien käsittelyä meteoriiteista saadun metallin johdosta.
Ihmissuku ennen vedenpaisumusta
Ennen vedenpaisumusta ihmiskunta kasvoi merkittävästi (1.Moos.4:25-5:32). Aadamin ja Eevan kolmas poika oli Set, jonka sukuhaarasta on koko nykyinen ihmiskunta syntynyt. Kaikki Setin jälkeläiset eivät suinkaan olleet jumalisia, mutta hänen syntymänsä jälkeen nimenomaan mainitaan, että ihmiset alkoivat rukoilla Herraa (=huutaa Herran nimeä avuksi, 4:26). Ihmiskunta selvästikin jakautui alusta asti jumalisiin ja jumalattomiin ihmisiin.
Erityinen henkilö Setin jälkeläisten joukossa on Henok (5:18-24, Hanok, Enok). Hän eli Jumalan tahdon mukaan ja oli vanhurskas mies. Hänen poikkeuksellinen jumalisuutensa johti siihen, että hän ei kuollut koskaan, vaan Jumala otti hänet suoraan maan päällisestä elämästä luokseen (kuten Elian, 2.Kun.2:11).
Mainitut erittäin pitkät ihmisiät ovat herättäneet monenlaisia kysymyksiä. Esitetty sukuluettelo ei sinänsä tarkoita sitä, että jokainen sukupolvi olisi nimenomaan mainittu erikseen nimeltä; heprealainen tapa oli toisinaan jättää sukupuusta joitakin sukupolvia pois (Matt.1:1-17 on esimerkki tästä). Kaikkein pisin elinikä oli Metuselahilla, 969 vuotta. Huomattavan pitkät eliniät on lähtökohtaisesti tulkittava kirjaimellisesti; todennäköinen selitys oli Jumalan nimenomainen tarkoitus kansoittaa koko maa ihmisillä (1.Moos.1:28). Myöhemmin Jumala sitten nimenomaisesti rajoitti ihmisiän pituutta (6:3). Tosin tämän jälkeenkin oli pitkäikäisiä yksittäistapauksia (Nooan sanotaan eläneen 950 vuotta, 9:28).
Huolimatta joistakin Jumalaa pelkäävistä ihmisistä jumalattomuus oli kasvanut maan päällä niin suureksi, että Jumala päätti tuhota ihmiskunnan lukuun ottamatta Nooaa ja hänen perhettään.
Lähteet
Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Vantaan Vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
