Yksi Henki
Efesolaiskirjeen armolahjoja koskeva sisältö ei ole laaja, mutta se täydentää UT:n muuta armolahjoja koskevaa aineistoa ainutlaatuisella tavalla. Efesolaiskirjeen keskeisenä teemana on seurakunnan ykseys Kristuksessa. Myös armolahjoja kirje käsittelee ykseyden näkökulmasta. Ef.4:3 kehottaa pyrkimään ”rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.” Ef.4:4 puolestaan käyttää termiä ”yksi Henki,” tarkoittaen Pyhää Henkeä, joka jumaluuden kolmantena persoonana osaltaan vaikuttaa ykseyden puolesta. Ykseyteen vaikuttavat näin sekä Kristus että Pyhä Henki. Myös armolahjat on siten efesolaiskirjeen mukaan ymmärrettävä juuri yhteyden näkökulmasta. Ne eivät ole tarkoitetut niiden haltijaansa itseään varten, vaan koko seurakuntaa varten rakentamaan sen ykseyttä.
Kuitenkin seurakunnassakin jäsenet ovat sekä osa yhteisöä että yksilöitä. Ef.4:7 korostaakin, että ”kukin meistä” on saanut oman armolahjansa. Osana Kristuksen ruumista sen jokainen jäsen on saanut kokea Kristuksen armoa ja sitä kautta saanut oman armolahjansa (tämä tarkoittaa: ainakin yhden armolahjan, mahdollisesti useampia). Armolahjan antajana on Kristus, joka antaa armolahjoja niin kuin hyväksi näkee. Ihminen ei voi siten valita armolahjaansa, vaan Kristus antaa niitä kuten on hyväksi nähnyt.
Viisi armolahjaa
Paavali luettelee jakeessa 4:11 viisi armolahjaa (virkaa), jotka kuuluvat seurakunnan johtajille. Vaikka Paavali siis ilmoittaa aikaisemmin (4:7) jokaisen saaneen oman armolahjansa, hän ei tässä efesolaiskirjeen luettelossaan ilmoita kaikkia armolahjoja, vaan ainoastaan johtavassa asemassa olevien henkilöiden armolahjoja. Paavali on muissa kirjeissään (Room.12:6-8; 1.Kor.12:8-10) luetellut armolahjoja paljon laaja-alaisemmin. Kyseessä ei ole ristiriitaisuus vaan toisiaan täydentävät luettelot (muistaen senkin, että Raamatussa tuskin on kaikkia olemassa olevia armolahjoja edes lueteltu).
Apostolit. Nämä mainitaan efesolaiskirjeessä yhdessä profeettojen kanssa (2:20, 3:5), jolloin nämä ymmärretään toimivan Jumalan temppelin (kristillisen seurakunnan) perustuksena. Tällöin on kyse erityisestä apostolin virasta, joita ei ole ollut alkuseurakunnan ajan jälkeen (Jeesuksen nimittämät 12 apostolia, Luuk.6:13-16, Mattias, Ap.t.1:23-26, ja Paavali, Gal.1:1). Ylösnoussut Jeesus oli erityisesti kutsunut nämä luomaan perustuksen seurakunnalleen ja säilyttämään evankeliumin alkuperäisen sisällön. Toisaalta jo Raamattu mainitsee muitakin apostoleita, jotka toimivat Jumalan tai seurakunnan lähetteinä (Barnabas, Ap.t.14:4,14; Andronikos ja Junia(s), Room.16:7; Tiitus ja muita, 2.Kor.8:23; Epafroditos, Fil.2:25; Jaakob, Jeesuksen veli, Gal.1:19). Yleisessä mielessä apostoleita voi siis olla nykyseurakunnassakin, mutta tätä ei pidä sekoittaa apostolinviran erityiseen merkitykseen, joka koski vain alkuseurakunnan aikaa. Arkisessa kielenkäytössä apostoli saattoi olla jopa mikä hyvänsä sanansaattaja ilman minkäänlaista hengellistä ulottuvuutta!
Profeetat. Kuten apostolit, nämä toimivat Jumalan temppelin (kristillisen seurakunnan) perustuksena (2:20, 3:5). Profeetat puhuvat Pyhän Hengen innoittamina tuoden sanomia Jumalalta seurakunnalle. Profeettojen pääasiallisena tarkoituksena oli seurakunnan hengellisen elämän rakentaminen. Profeetan armolahja esiintyy useissa muissakin UT:n armolahjojen luettelossa (Room.12:6; 1.Kor.12:10).
Evankelistat. Nämä olivat kiertäviä evankeliumin julistajia, jotka menivät alueille, joissa evankeliumia ei ollut aiemmin julistettu (Filippos, Ap.t.8:5-40, 21:8; Timoteus, 2.Tim.4:5). Evankelistat julistavat pelastuksen sanomaa niille, jotka eivät vielä ole uskossa Jeesukseen.
Paimenet. Toisin kuin apostoleilla ja evankelistoilla, paimenen kutsumus oli toimia paikallisseurakunnassa. Paimenen viran haltijalla oli usein myös opettajan virka, koska nämä kaksi virkaa toimivat rinta rinnan ja täydensivät toisiaan. Alkuseurakunnassa paimenet olivat usein myös vanhimpia ja kaitsijoita, jotka huolehtivat, suojelivat ja ohjasivat laumaansa. Paimen (myöhemmin: pastori) hoitaa seurakuntaa ja huolehtii sen hengellisten tarpeitten täyttämisestä.
Opettajat. Profeetan virka tarvitsi usein täydennyksekseen opettajan viran (vrt. Ap.t.13:1; opettajat ja profeetat mainitaan perätysten: 1.Kor.12:28,29). Opettajat selittävät ja selventävät seurakunnalle Jumalan sanaa seurakunnan rakentumiseksi. Opettajia olivat mm. Timoteus (1.Tim.4:11) ja Tiitus (Tiit.2:1,2).
Armolahjojen tarkoitus
Armolahjat pyrkivät auttamaan seurakuntaa lujittumaan seurakunnan päähän, Kristukseen, ja rakentumaan keskinäisessä yhteydessä (Ef.4:12-16). Edellä luetellut viisi armolahjaa varustavat koko seurakuntaa palvelutyöhön. Juuri palvelu yhdistää kaikkia seurakunnan jäseniä, koska jokaisella on jotain annettavaa. Palvelussa Kristus itse on esimerkkimme (Mark.10:45, Luuk.22:27). Tavoitteena on koko seurakunnan ykseys ja kypsyys (4:13), jolloin seurakunta pysyy terveessä opissa (4:14) eikä horju ihmisten vaihtelevien ja petollisten mielialojen mukaan. Silloin toteutuu seurakunnan liittyminen yhteen sen pään, Kristuksen kanssa ja koko ruumis toimii yhteisen päämäärän mukaan (4:15,16). Ruumiin tulee näin kasvaa ja rakentua rakkaudessa. Ilman rakkautta onkin mahdotonta, että armolahjat voisivat toimia hedelmällisesti seurakunnassa.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
