Matkan alkuvaiheet
Paavalin ja Barnabaksen välirikon (15:36-39) jälkeen Paavali matkasi Silaksen kanssa Antiokiasta maitse Syyriaan ja Kilikiaan (Paavali oli kotoisin Kilikian Tarsoksesta), joissa he rohkaisivat seurakuntia. Tämän jälkeen he menivät Galatian maakuntaan Derbeen ja Lystraan (16:1-5), joissa Paavali oli saarnannut ensimmäisellä lähetysmatkallaan (14:8-21) ja joissa ihmisiä oli tullut uskoon. Paavalilla oli myöhemminkin tapana käydä vahvistamassa perustamiansa seurakuntia ja samasta syystä hän kirjoitti näille seurakunnille paimenkirjeitä (Raamatussa olevista Paavalin 13 kirjeestä yhdeksän on kirjoitettu seurakunnille). Paavali selkeästi näki evankelioimistyön vaativan jälkihoitoa, ts. uskoon tulleiden ihmisten uskon ja elämän tukemista.
Lystrassa Paavali kohtasi Timoteus nimisen opetuslapsen (16:1-3), josta tuli Paavalin läheinen työtoveri (vrt. 1.Kor.4:17: ”…hengellinen lapseni, rakas ja uskollinen poikani”). Timoteuksen äiti oli juutalainen (samoin hänen äitinsä Eunike ja isoäitinsä Loois, 2.Tim.1:5) ja isä kreikkalainen. Juutalaisen tavan mukaan äidin usko määräsi lapsen uskon, mutta kreikkalaisen käytännön mukaan asian ratkaisi päinvastoin isän usko; tämä siis merkitsi vanhempien välillä ristiriitaa. Juutalainen käytäntö joutui tässä tapauksessa väistymään: Timoteusta ei ollut ympärileikattu. Paavali ympärileikkasikin Timoteuksen. Tätä on ihmeteltykin, koska Paavali vastusti voimakkaasti pakanoiden ympärileikkausta (Gal.5:2,3). Timoteuksen tapauksessa ympärileikkaus oli kuitenkin Paavalille johdonmukainen toimenpide, koska syntymänsä puolesta Timoteus oli juutalainen. Paavali halusi näin kunnioittaa juutalaisten keskinäisiä tapoja, vaikka hän voimakkaasti vastustikin ajatusta, että ympärileikkaus olisi välttämätön niille, jotka pakanuudesta kääntyvät kristityiksi. Paavali samalla kunnioitti uskollisesti Jerusalemin kokouksen päätöstä ja kehotti seurakuntia noudattamaan sitä (16:4).
Paavalin lähetystyö oli menestyksellistä ja seurakunnat vahvistuivat ja kasvoivat (16:5). Paavalilla olivat selvästikin jatkon suhteen omat matkasuunnitelmansa, mutta ensin Pyhä Henki esti häntä julistamassa Aasian maakunnassa (16:6; Aasia tarkoittaa tässä nykyisen Turkin läntisintä osaa) ja sitten ”Jeesuksen Henki” ei sallinut hänen lähteä Bityniaan (16:7; Bitynia on nykyisen Turkin pohjoisrannikolla). Saavuttuaan Troakseen Paavali näki yöllä näyn, jossa makedonialainen mies pyysi häntä tulemaan Makedoniaan (eli Euroopan puolelle pohjoiseen Kreikkaan) auttamaan, ts. julistamaan evankeliumia. Tässä näkyy siis vahva Pyhän Hengen johdatus: Hän estää työn siellä, missä se ei jonakin hetkenä ole Jumalan tahto ja avaa ovet siellä, missä Jumala juuri sillä hetkellä haluaa työtä tehdä. Tässä suhteessa ei jäänyt mitään Paavalin omaan tahtoon ja mieltymysten varaan. Paavali totteli näkyä ja purjehti seuralaisineen Neapolikseen, joka on Euroopan puolella ja saapui sitten Filippiin (16:11,12).
Paavali Filippissä
Paavali oli Filippissä vain muutamia päiviä, mutta tapahtumat olivat siellä evankeliumin kannalta menestyksellisiä. Myöhemmin Paavali kirjoitti Filippin seurakunnalle kirjeen, joka on hänen kirjoituksistaan sydämellisimpiä (Paavalin kirje filippiläisille). Paavali aloitti kuitenkin evankeliumia julistamisen Filippissä hyvin vaatimattomasti (16:13-15). Kuten aina, Paavali pyrki aloittamaan julistustyönsä juutalaisten parissa. Filippissä ei selvästikään ollut synagogaa, koska tavan mukaan synagogaseurakunnassa olisi pitänyt olla vähintään kymmenen miespuolista jäsentä. Jos tämä ehto ei täyttynyt, juutalaiset voivat kokoontua taivasalla rukouspaikkaan. Tällainen olikin Filippin kaupungin ulkopuolella joen rannalla. Siellä oli Paavalia kuuntelemassa jumalaapelkäävä purppurakangaskauppias Lyydia, joka oli kotoisin Tyatirasta Aasian maakunnasta, ja joka otti vastaan sen, mitä Paavali puhui. Lyydia on esimerkki ihmisestä, joka kaikessa hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa ottaa saarnatun sanan vastaan ja tulee uskoon.
Lyydiasta sanotaan, että hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin (Lyydia oli ilmeisesti leski, joten hänen perhekuntansa tarkoitti hänen aikuisia lapsiaan ja ilmeisesti myös palvelusväkeään). Perhekuntien kastamista (myös Filippin vanginvartijan perhekunnan, 16:31-34) on käytetty perusteena sylilasten kastamiselle, mutta sitähän tässä ei nimenomaisesti mainita. Ylipäätään Raamattua tulee tulkita niin, että selvät raamatunkohdat selittävät epäselviä. Koska muualla Raamatussa ei kerrota eikä edellytetä sylilapsia kastetun, sitä ei tule yrittää nähdä myöskään näissä perhekuntien kasteissa.
Jos Lyydian kääntyminen oli hiljainen tapahtuma, on Filippin vanginvartijan kääntyminen täysin päinvastainen, kirjaimellisesti suorastaan järisyttävä tapahtuma (16:16-40). Paavali seuralaisineen oli jälleen menossa juutalaisten rukouspaikalle, kun he kohtasivat orjatytön, jossa oli ennustamaan kykenevä demoni. Tämä tuotti orjatytön isäntäväelle hyvät tulot. Tyttö alkoi kuitenkin huudella Paavalin perässä (sinänsä tosia) asioita, jotka kuitenkin vetivät huomiota itse Paavalin sanomasta. On huomattava, että Jeesuskaan ei antanut pahojen henkien puhua Hänestä todistuksen sanoja (esim. Mark.1:24,25; Luuk.4:34,35); Jeesus ei tarvinnut eikä halunnut demonien todistusta siitä, kuka Hän oli. Pahojen henkien ääntä ei tulekaan kuunnella edes silloin kun ne puhuvat totta. Koska orjatytöstä tuli vaiva Paavalille, tämä Jeesuksen nimessä ajoi pahan hengen tytöstä. Mutta samalla tyttö menetti kyvyn ennustaa. Tästä hänen isäntäväkensä raivostui, koska tuottava tulolähde loppui. Paavali ja Silas (ei puolikreikkalainen Timoteus eikä täyskreikkalainen Luukas!) joutuivat viranomaisten eteen. Sinänsä syytteillä ei ollut pohjaa, vaan kyse oli pelkästä antisemitismistä (juutalaisvihasta), joka aina silloin tällöin nousi pintaan Rooman valtakunnassa. Hallitusmiehet ruoskittivat ankarasti Paavalia ja Silasta ja lopuksi telkesivät heidät vankilaan. Vartijat olivat usein eläkkeelle jääneitä roomalaisia sotilaita, joiden tuli vartioida vankeja sotilaan ehdoilla: jos vangittu karkaa, vartija saa sen rangaistuksen, jonka vangitun tulisi saada (ts. jos vanki oli kuolemaan tuomittu, karkaamistapauksessa vartija teloitettiin). Varmaan yö vankilassa oli poikkeuksellinen, koska Paavali ja Silas rukoilivat ja lauloivat ylistäen Jumalaa! Tuon ajan vankilat olivat niin kolkkoja, että siellä tuskin oli ennen kuultu muuta kuin tuskanhuutoja, kiroilua ja itkua. Mutta Jumala puuttui jälleen asioihin yliluonnollisesti avaten vankilan ovet ja vankien kahleet (kuten 5:19 ja 12:7-10). Vartija luuli vankien karanneen ja yritti kohtaloaan välttäen tehdä itsemurhan. Paavali kuitenkin huudollaan esti sen ja vartija heittäytyi Paavalin ja Silaksen eteen. Vartija ymmärsi olevansa tekemisissä yliluonnollisen Jumalan kanssa ja oli siksi saman tien valmis tekemään, mitä Jumala vaati. Vartija ja hänen perhekuntansa kastettiin ja he riemuitsivat siitä, että he nyt uskoivat Jumalaan.
Perhekuntien kääntymisestä on Raamatussa monia esimerkkejä. Sen aikaisessa yhteiskunnassa perheenpään kääntyminen vaikutti syvällisesti koko perheeseen. Perheenpään sana oli laki. Mutta silti on pantava merkille, että jokainen ihmisyksilö joutui myös tuolloin itse ratkaisemaan asian Jumalan edessä. Perheenpään usko ei tehnyt automaattisesti perheenjäsenestä vanhurskasta, jos tämä itse ei halunnut uskoa. Joissakin tapauksissa koko perhekunta kääntyikin aidosti, mutta joskus taas joku perheenjäsen saattoi ottaa Jeesuksen vastaan vain puolisydämisesti ja muodollisesti. Toisaalta perheen tuki (esim. rukouksin) nykyäänkin voi johtaa siihen, että on kokonaan Jeesukseen uskovia perheitä.
Filippin viranomaiset lienevät halunneen vain pelotella Paavalia ja Silasta, mutta sitten he aikoivat lähettää heidät vähin äänin pois. Paavali ja Silas kuitenkin toivat vasta tässä vaiheessa esille, että he olivat Rooman kansalaisia, joita paikallisviranomaiset eivät ilman tuomiota olisi saaneet edes ruoskia (Rooman kansalaisella oli lisäksi aina oikeus vedota keisariin, vrt. 25:11, joten paikalliset viranomaiset olivat tässä tapauksessa selvästi ylittäneet valtuutensa ja syyllistyneet laittomuuteen). Tämä selittää sen, miksi hallitusmiehet säikähtivät kuultuaan Paavalin ja Silaksen olevan Rooman kansalaisia. Hallitusmiehet saivat suostuttelemalla lepytettyä Paavalin, joka palasi Lyydian luo. Tämän jälkeen Paavali seuralaisineen poistui kaupungista.
Paavali Tessalonikassa
Paavali pysähtyi seuraavan kerran Tessalonikassa, Makedonian maakunnan pääkaupungissa (17:1-9). Koska kaupunki oli suuri, siellä oli myös huomattava juutalaisväestö ja näin ollen paikallinen synagoga. Siellä Paavali aloitti evankeliumin julistamisen pyhien kirjoitusten pohjalta todistaen, että Jeesus on Messias. Muutamat juutalaiset sekä suuri joukko jumalaapelkääviä kreikkalaisia ja useat ylhäiset naiset uskoivat evankeliumin. Myös Tessalonikassa Paavali oli vain lyhyen aikaa (”kolmena sapattina”, 17:2), mutta sinne syntyi kristillinen seurakunta, jolle Paavali kirjoitti melko pian tämän jälkeen kaksi kirjettä (ensimmäinen ja toinen tessalonikalaiskirje).
Suurin osa juutalaisista kuitenkin vastusti jyrkästi Paavalia ja he nostivat mellakan kaupungissa. Tämä toistui myöhemmin monesti eivätkä juutalaiset välttäneet väkivallan nostattamisessa mitään keinoja. Tessalonikassa ne värväsivät ”kelvottomia miehiä” mellakan nostattamiseen. Mellakka merkitsi aina ”Rooman rauhan” (Pax Romana) rikkoutumista, jolloin viranomaiset puuttuivat asiaan. Väkijoukko yritti löytää Paavalin ja Silaksen Jasonin talolta, mutta heitä ei löytynyt. Siksi juutalaiset syyttivät Jasonia, joka oli majoittanut Paavalin seuralaisineen. Paavali ja Silas autettiin yöllä lähtemään Beroiaan.
Paavali Beroiassa
Beroia oli Makedonian sisämaassa, jossa myös oli juutalaisten synagoga. Paavali saikin aluksi julistaa evankeliumia kaikessa rauhassa (17:10-12). Juutalaiset olivat täällä vastaanottavaisia ja tutkivat kirjoituksista, pitikö Paavalin puhe paikkansa (tässä on esimerkki myös kristityille kaikille ajoille: mitä julistetaan tai profetoidaan, tulee perustua Raamattuun!). Moni juutalainen tulikin uskoon, mutta myös pakanallisia kreikkalaisia tuli uskoon.
Vaikka Beroiassa ei noussut vastustusta evankeliumille, Tessalonikan juutalaiset tulivat sinne ja alkoivat kiihottaa kansaa. Seurauksena oli, että Paavali lähti matkalle Ateenaa kohti (ja samalla pois Makedoniasta), mutta Silas ja Timoteus jäivät vielä Beroiaan (17:13-15). Paavali kuitenkin lähetti viestin, että myös Silaksen ja Timoteuksen tulisi lähteä hänen luokseen Ateenaan.
Paavali Ateenassa
Ateenalla oli loistava historia, se oli 400-luvulla eKr. ollut niin taiteen, tieteen, kaupankäynnin kuin sotilaallisen voiman keskus. Aleksanteri suuri oli 300-luvulla eKr. levittänyt kreikkalaista kulttuuria laajalle alueelle. Kreikan kieltä osattiin sen jälkeen yleisesti Rooman valtakunnan itäosissa. Rooma oli valloittanut Ateenan v. 146 eKr, jonka jälkeen Ateena oli edelleenkin kulttuurinen suurkaupunki. Käytännössä roomalaiset ihailivat Kreikan menneisyyttä ja sen perintöä, mistä syystä kreikkalaisuus vaikutti syvällisesti koko Rooman kulttuuriin. Toisaalta kreikkalaisuus merkitsi täyttä pakanuutta epäjumalanpalveluksineen, mikä sai Paavalin kuohuksiin (17:16).
Paavalin oleskelu Ateenassa johti myös evankeliumin julistamiseen siellä (17:17-34). Myös siellä hän aloitti synagogasta, mutta keskusteli myös ihmisten kanssa joka päivä torilla, kuten kreikkalaisten miesten vanha tapa oli. Siellä hän kohtasi myös vanhojen kreikkalaisten filosofisten koulukuntien edustajia. Epikurolaiset korostivat nautintoa ihmisen suurimpana hyveenä eivätkä he uskoneet jumalien vaikuttavan millään tavalla ihmisten elämänmenoon. Stoalaiset taas olivat järkeisuskoisia panteisteja, jotka eivät uskoneen persoonalliseen jumalaan vaan korostivat, että ihmisen tulee elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Areiopagi, johon Paavali vietiin puhumaan, oli kuuluisa puhujapaikka Ateenassa, jossa hyviä puhujia kuunneltiin (asiassa kuin asiassa), mutta huonot puhujat vaiennettiin nopeasti.
Paavalin puhe ateenalaisille on taidonnäyte, joka osoittaa hänen osaavan puhua pakanalliselle yleisölle toisella tavalla kuin juutalaisille. Hän ei vetoa VT:iin, vaan tukeutuu kuulijoiden omaan kokemusmaailmaan. Alttari ”tuntemattomalle jumalalle” ei sinänsä ollut mikään ainoan, elävän Jumalan palveluspaikka, mutta se tarjosi Paavalille mahdollisuuden aloittaa puheensa niin, että kuulijat saattoivat myöhemmin ottaa evankeliumin vastaan. Paavali torjuu puheessaan menneisyydestään ylpeiden ateenalaisten käsityksen siitä, että he olisivat alkuperältään jotain muuta kuin mitä muukin ihmiskunta on: yksi ainoa Jumala on luonut koko ihmiskunnan, joka on syntynyt yhdestä ihmisestä. Paavali lainaa puheessaan kahta kreikkalaista runoilijaa, Epimenidestä (”hänessä me elämme, liikumme ja olemme”) ja Aratusta (”me olemme myös hänen sukuaan”), jotta hän saa sanomalleen tukea kuulijoille tutuista asioista. Paavalin puheen loppu on kuitenkin selkeä kehotus Jeesuksen vastaanottamiseen, joka merkitsee myös uskoa Hänen ylösnousemukseensa. Tämä viimeinen asia oli kuitenkin useimmille kuulijoille liikaa. Kreikkalaiselle järkeisfilosofialle ei ajatus ylösnousemuksesta ollut lainkaan mahdollinen ja siksi jotkut ivailijat Paavalia. Muutamat kuitenkin uskoivat Paavalia ja näin myös Ateenassa evankeliumi sai jalansijaa. Kääntyneiden joukko Ateenassa oli tosin melko pieni, mikä saattoi olla syynä siihen, että Paavali jatkoi matkaansa Korinttiin.
Paavali Korintissa
Jos Ateena oli pakanallisen järkeisfilosofisen kulttuurin keskus, oli Korintti puolestaan kaikkien paheitten kotikaupunki. Roomalaiset olivat valloittaneet Korintin v. 196 eKr, mutta sitten olivat hävittäneet sen kokonaan v. 146 eKr. Roomaa vastaan suunnatun kapinan jälkeen. Julius Caesar taas oli vuonna 46 eKr. määrännyt kaupungin rakennettavaksi uudelleen. Jo vuonna 27 eKr. Korintti oli Akhaian maakunnan pääkaupunki. UT:n aikaan kaupunki oli vireä kaupan keskus, mikä osittain johtui kaupungin sijainnista kannaksella, josta oli meriyhteys sekä länteen että itään. Kaupungissa lienee Paavalin aikana ollut jopa 200 000 asukasta, joiden kansallisuus oli hyvin moninainen. Kaikenlainen ylellisyys ja paheellisuus antoivat leimansa kaupungille niin, että ”korinttilaisuus” merkitsi sellaisenaan jo terminä kaikkea paheellisuutta.
Paavali kuitenkin oleskeli Korintissa pitkään, kaikkiaan puolitoista vuotta (18:1-17). Siellä hän tapasi juutalaisen Aquilan ja tämän vaimon Priscillan, jotka keisari Claudius oli karkottanut Roomasta. Tämä karkotus esiintyy roomalaisissa dokumenteissa ja sen sanottiin johtuvan henkilöstä nimeltä ”Khrestus” (tämä on lähes varma viittaus Kristukseen, jolloin se merkitsee sitä, että kristinusko oli aiheuttanut Rooman juutalaisten parissa levottomuuksia). Karkotuspäätös on tapahtunut keisari Claudiuksen yhdeksäntenä vuonna (tarkoittaa tarkkaan ottaen aikaa välillä tammikuun 25. päivänä vuonna 49 jKr. ja tammikuun 24. päivänä vuonna 50 jKr.). Paavalin saapuminen Korinttiin siis sijoittuu tähän aikaan. Samalla käy ilmi Paavalin käsityöläisammatti: hän, kuten myös Aquila ja Priscilla, oli teltantekijä. Paavali oli taustaltaan fariseus, ts. maallikkopuolueeseen kuuluva, jolloin hänen piti pystyä elättämään itsensä kättensä työllä. Vaikka Paavali teki ansiotyötä, hän samalla joka sapattina yritti synagogassa taivuttaa juutalaisia uskomaan Jeesukseen. Paavali yritti samoin voittaa kreikkalaisia uskomaan evankeliumi. Juutalaiset vastustivat lopulta Paavalia, mutta synagogan esimies Crispus perhekuntineen uskoi Herraan, samoin monet muut, jotka kastettiin. Herra näyssä kehotti Paavalia jatkamaan työtä Korintissa ja Paavali viipyikin siellä kaikkiaan puolitoista vuotta.
Kun Akhaiaan tuli uusi käskynhaltija Gallio (hän tuli virkaansa joko vuoden 50 jKr. lopussa tai 51 jKr. alkupuoliskolla), juutalaiset yrittivät uudelleen hyökätä Paavalin työtä vastaan. Gallio kuitenkin otti välittömästi sen kannan, että kyseessä on juutalaisten oma sisäinen asia, joka ei kuulu viranomaisille, joten hän ajoi heidät pois tuomioistuimen edestä. Sitten kansanjoukko pieksi synagogan esimiehen Sosteneen (voi olla sama henkilö, joka mainitaan 1.Kor.1:1:ssä), mutta Gallio antoi sen tapahtua, vaikka tässä tapauksessa kyseessä oli rikos. Ilmeisesti käskynhaltija halusi antaa juutalaisille opetuksen, että eivät enää vaivaisi häntä oman uskontonsa riita-asioilla.
Paavalin työ Korintissa oli pitkäaikaista ja merkittävää, joten on johdonmukaista, että hän muisti paikallista seurakuntaa myöhemminkin paimenkirjeillä (Raamatussa ovat ensimmäinen ja toinen korinttilaiskirje, mutta korinttilaiskirjeitä on ollut enemmän, mahdollisesti jopa neljä).
Lähetysmatkan loppu
Paavali oli Kenkreassa (satamakaupunki Korintista itään) antanut VT:n mukaisen uhrilupauksen (4.Moos.6:18), jonka mukaan hän oli leikkauttanut hiuksensa (18:18). Tämäkin oli osoitus siitä, että hän halusi olla juutalaisille juutalainen (ja kreikkalaisille kreikkalainen). Paavali oleskeli paluumatkalla vähän aikaa Efesoksessa (18:19-21). Hän purjehti sitten Kesareaan ja kävi Jerusalemissa, mistä hän matkasi maitse Antiokiaan (18:22). Paavalin toinen lähetysmatka oli alkanut Antiokiasta ja päättyi myös sinne.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 5 (Ristin Voitto, Vantaa, 1991).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
