Paavalin kolmas lähetysmatka (Ap.t.18:23-21:17) suuntautui samoille paikkakunnille kuin aikaisemmat lähetysmatkat, nykyiseen Vähän-Aasian ja Kreikkaan. Erityisenä toiminnan keskuksena tuli olemaan Efeso, jossa Paavali oleskeli yli kahden vuoden (ilmeisesti jopa kolmen vuoden) ajan. Kolmas lähetysmatka ajoittuu suunnilleen vuosiin 53-57 jKr. Tämä lähetysmatka alkaa jälleen Antiokiasta, mutta päättyy Jerusalemiin, jossa Paavali vangittiin ja josta hänet lopulta vietiin Roomaan hänen vedottuaan keisariin. Jo toisella lähetysmatkallaan hän oli kirjoittanut kirjeitä ja kolmannella lähetysmatkalla hän edelleen jatkoi kirjoittamista osoittaakseen huolenpitoaan perustamilleen seurakunnille.
Paavali kulki Antiokiasta maitse kohti Efesosta (18:23), jossa hän oli käynyt jo toisella lähetysmatkallaan. Kolmannella matkallaan hän kävi ensin Galatiassa, johon hänen ensimmäinen lähetysmatkansa (Ap.t.13-14) oli suuntautunut. Tämä osoittaa Paavalin kokeneen nuorten seurakuntien edelleen tarvitsevan hänen rohkaisuaan.
Ennen Paavalin saapumista Efesokseen sinne oli tullut nuori juutalaiskristitty Apollos (18:24-28), joka oli kotoisin Aleksandriasta. Paavali myöhemmin mainitsee Apolloksen työtoverinaan (1.Kor.3:6). Apollos oli palava puhuja, joka opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta ilmeisesti hän oli kääntynyt kristityksi Johannes Kastajan oppilaiden kautta, koska hän tunsi vain Johanneksen kasteen. Paavalin aikaisemmat työtoverit, aviopari Priscilla ja Aquila (Ap.t.18:2,3), perehdyttivät Apolloksen sitten tarkemmin Jumalan tiehen. Apollos olikin valmis ottamaan tarkempaa opetusta vastaan ja halusi sitten lähteä Akhaiaan Kreikkaan. Opetuslasten kannustamana Apollos sitten lähtikin Korinttiin (19:1) ja julisti siellä evankeliumia kirjoituksiin (VT:iin) vedoten.
Paavali Efesoksessa
Efeso oli ikivanha kaupunki Vähän-Aasian länsirannikolla; sen olivat kreikkalaiset perustaneet jo suunnilleen 11. vuosisadalla eKr. (kreikkalaista asutusta oli jo varhain monilla seuduilla nykyisen Kreikan ulkopuolella). Kaupungin historia oli pitkä ja värikäs. Efeso oli vauras jo vilkkaan kaupankäynnin vuoksi, mutta sen vaurautta lisäsi kreikkalaisen Artemis-jumalattaren palvonta. Artemis oli sukupuolivietin ja hedelmällisyyden jumalatar, jonka palvontaan liittyi pyhäkköhaureus. Artemiin temppeleitä oli antiikin aikana rakennettu useitakin, mutta 300-luvulla eKr. Aleksanteri Suuren ja kreikkalaisten taiteilijoiden tuen turvin temppelistä tuli niin vaikuttava, että se laskettiin vanhan ajan seitsemään suureen ihmeeseen. Efesoksen epäjumalanpalvonta toi runsasta tuloja myös käsityöläisille, jotka tekivät hopeisia Artemiin temppelin pienoismalleja, joita kaupiteltiin runsain mitoin (19:24-27). Epäjumalanpalvelus toi mukanaan myös monenlaista taikauskoa, joten Paavalin työ Efesoksessa merkitsi samalla rajua hengellistä sodankäyntiä.
Paavalin ensimmäiseksi tapaamat efesolaiset opetuslapset, kaksitoista miestä, olivat osittain tietämättömiä evankeliumin asioista (19:1-7). Kuten Apollos aikaisemmin, he tunsivat vain Johanneksen kasteen. Lisäksi heiltä puuttui Pyhän Hengen täyteys eivätkä he olleet edes kuulleet Pyhästä Hengestä. Koska näitä opetuslapsia ei ollut kastettu Jeesuksen nimeen, Paavali kastoi heidät. Tämä osoittaa samalla, että Johanneksen kaste ei sellaisenaan ollut vielä kristillinen kaste vaikka muistuttikin sitä. Johanneksen kaste tapahtui parannuksenteon merkiksi kun taas kristillinen kaste tapahtuu uskon merkiksi Jeesukseen. Kasteen jälkeen Paavali pani kätensä opetuslasten päälle ja miehet täyttyivät Pyhästä Hengestä.
Tähän kertomukseen on perustettu kahdenlaista opillista väittämää, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Jotkut opettavat, että kristillinen kaste (tai siihen liittyvä kätten päälle paneminen) tuo Pyhän Hengen kastetulle. Kuitenkaan Pyhä Henki ei toimi näin mekaanisesti, vaan Hän toimii aina niin kuin tahtoo eikä alistu mihinkään ihmisten kaavoihin (tapahtumat Corneliuksen kodissa osoittavat tämän, Ap.t.10:45-48, kun Henki täyttää kuulijat ennen kuin näitä on kastettu). Jotkut taas opettavat tähän raamatunpaikkaan vedoten Pyhän Hengen kastetta (tai Pyhän Hengen tulemista ihmiseen) uskoontulosta erillisenä ja sitä seuraavana kokemuksena. Pyhä Henki voi täyttää ihmisen, milloin haluaa; mutta ei ole mahdotonta, että Henki täyttää ihmisen jo tämän tullessa uskoon (kuten Corneliuksen kodissa). Jokaisessa uskovassa on kaikesta huolimatta Pyhä Henki (Room.8:9), vaikka ihminen ei olisikaan täynnä Henkeä. Tarkat oppirakennelmat Pyhästä Hengestä ovat kuitenkin mahdottomat, koska Hän puhaltaa miten tahtoo (Joh.3:8).
Paavali puhui ja keskusteli kolmen kuukauden ajan Efesoksen synagogassa (19:8-10). Yleensä juutalaisten vastarinta Paavalin työtä kohtaan nousi nopeasti, mutta tämä kolmen kuukauden aika oli pitkä verrattuna moneen muuhun vastaavaan tapaukseen. Kolmen kuukauden kuluttua Paavali ei kuitenkaan voinut enää jatkaa synagogassa, vaan hän jatkoi sitten evankeliumin työtä kahden vuoden ajan Tyrannoksen koulussa, joka oli ilmeisesti paikallisten tai kiertävien filosofien luentopaikka. Paavali levitti evankeliumia tätä kautta koko Aasian maakuntaan (nykyisen Turkin länsiosaan). Paavali itse ilmeisesti pysyi Efesoksessa, mutta evankeliumi levisi uskoon tulleiden ihmisten kautta koko maakuntaan. Tämä oli yleisimminkin Paavalin lähetysstrategia: hän saarnasi keskeisissä kaupungeissa ja evankeliumi levisi sitten henkilöltä toiselle todistuksen voimasta.
Paavali kätten kautta tapahtui ”ennennäkemättömiä” voimatekoja (19:11). Ihmeet ja merkit olivat sinänsä Paavalin työssä aina mukana ja tunnusmerkillisiä hänen toiminnalleen, mutta Efesossa tämä puoli työstä mainitaan korostuneena. Jopa Paavalin vaatekappaleita käytettiin ihmeiden, sairauksista paranemisen ja pahojen henkien karkottamisen, välikappaleina (19:12). Tällöin on kuitenkin selvää, että itse vaatekappaleissa ei ollut voimaa, vaan Jumala käytti niitä oman voimansa välikappaleina. Ilmeisesti erityisesti juuri Efesoksen kaltaisessa paikassa, jossa noituus ja epäjumalanpalvelus olivat vallalla, nämä vaatekappaleet toimivat erityisinä uskoa herättävinä Jumalan voiman välikappaleina. Mutta Efesoksessa sattui myös tapaus, joka osoittaa, että ”valkoisella magialla” ei ole mitään tekemistä evankeliumin kanssa. Juutalaiset henkienmanaajat, heidän joukossaan ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, yrittivät karkottaa pahoja henkiä ”sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa” (19:13-17). Nämä henkienmanaajat olivat epäilemättä nähneet kuinka Paavali oli Jeesuksen nimessä ajanut ihmisistä pahoja henkiä ulos ja yrittivät nyt toimia samalla tavalla. Erona oli kuitenkin se, että nämä henkienmanaajat eivät selvästikään olleet itse ottaneet Jeesusta vastaan, vaan yrittivät vain toimia ulkonaisesti (kuin rituaalisesti) Paavalin tavoin. Koska he eivät itse olleet uskovia, he olivat täysin suojattomia pahojen henkien hyökkäystä vastaan (vrt. 1.Joh.4:4). Paha henki puhuttelikin heitä ja kävi heidän kimppuunsa runnellen heitä. Tämä osaltaan herätti edelleen kunnioitusta Jeesuksen nimeä kohtaan. Tämä aiheutti myös sen, että taikuutta harjoittaneet toivat väärän kirjallisuutensa (noituutta käsittelevät kirjansa) kokoon ja ne poltettiin julkisesti (19:18,19). Kirjojen kaupallinen arvo oli todella suuri! Ja niin Herran sana edelleen levisi (19:20).
Tässä vaiheessa Paavali suunnitteli jatkavansa matkaa Makedoniaan ja Akhaiaan lähettäen edellään Timoteuksen ja Erastoksen, mutta jäi vielä itse Efesokseen (19:21,22). Paavalin työ Efesoksessa oli ollut niin merkittävää, että pakanoiden vastarinta lopulta purkautui mellakaksi (19:23-40). Epäilemättä evankeliumin menestys oli ollut jo todellinen uhka ammattimaisille hopeasepille, jotka tekivät Artemiksen temppelin kuvia ja saivat niistä suuria tuloja. Artemiksen taivaasta pudonnut kuva (19:35) oli ilmeisesti meteoriitti, jota oli alettu palvoa jumalan kuvana. Hopeaseppä Demetrios nostatti kapinaa ja muut ammatinharjoittajat yhtyivät siihen. Opetuslapset estivät Paavalia menemästä mellakkapaikalle, jossa vasta kaupungin sihteeri sai joukon rauhoittumaan viisaalla puheella. On muistettava, että Efeso kuului Rooman valtakuntaan, jossa viranomaiset eivät ymmärrettävästi sallineet minkäänlaisia levottomuuksia.
Lähetysmatkan loppupuoli
Efesoksen mellakan jälkeen Paavali matkusti Makedoniaan ja Kreikkaan (20:1-6; ”Kreikka” tarkoittanee tässä Korinttia). Kuinka kauan hän oli Makedoniassa, ei ole tiedossa, mutta Kreikassa hänen sanotaan olleen kolme kuukautta. Tähän vaiheeseen sijoittuu Paavalin lupaama keräys Jerusalemin seurakunnan köyhille (Gal.2:10; 1.Kor.16:1-4; 2.Kor.8:1-9:15). Paavali lopulta lähtee Euroopasta ja palaa Troakseen Aasian maakuntaan.
Troaksessa Paavali herättää kuolleen Eutykoksen (20:7-12). Seurakunta oli kokoontunut murtamaan leipää sapatin jälkeen viikon ensimmäisenä päivänä (ts. sunnuntaina, joka oli juutalaisten sapatin sijasta kristittyjen jumalanpalveluspäivä ja myöhemmin myös lepopäivä). Tapahtuman tilanne oli inhimillinen: Paavali puhui pitkään, ”puoleenyöhön saakka”, jolloin Eutykos-nuorukainen nukahti ikkunalle, putosi kolmannesta kerroksesta alas ja kuoli. Paavali kuitenkin pysyi rauhallisena ja sanoi nuorukaisen olevan hengissä. Poika vietiinkin elävänä kotiin.
Paavali jatkaa matkaa meritse Efesoksen ohi (20:13-16) ja kutsui Efesoksen seurakunnan vanhimmat Miletokseen, jossa hän piti jäähyväispuheensa seurakunnan vanhimmille (20:17-35). Tässä puheessa Paavali puhuu kristityille, ei juutalaisille tai pakanoille kuten muissa Apostolien tekojen puheissaan. Hän korostaa huolenpitoaan Efesoksen seurakuntaa kohtaan ja evankeliumin levittämistyönsä merkitystä. Hän kehottaa vanhimpia kaitsemaan huolella laumaa, joka heille on annettu ja varoittaa ”julmista susista,” joita laumaan on tulossa. Paavali myös tietää, että efesolaiset eivät tule enää koskaan näkemään hänen kasvojaan. Siksi heidän eronsakin oli lopullinen, mikä liikutti kaikkia (20:36-38).
Paavali lopulta matkasi Jerusalemiin asti (21:1-17). Tyroksessa (Foinikiassa) Paavali viipyi viikon ajan, jolloin Hengen vaikutuksesta opetuslapset varoittivat häntä menemästä Jerusalemiin. Sinänsä Hengen antama tieto oli oikea – Paavalia odotti Jerusalemissa vankeus – mutta tulkinta oli ihmisen inhimillinen tulkinta. Samoin Kesareassa profeetta Agabos (vrt. 11:28) vertauskuvallisesti sitoi Paavalin vyöllä jalkansa ja kätensä ja julisti juutalaisten samalla tavalla sitovan Paavalin ja luovuttavan tämän pakanoiden käsiin. Taas uskovat yrittivät estää Paavalia menemästä Jerusalemiin. Paavali tiesi kuitenkin, että hänen oli määrä mennä Jerusalemiin, vaikka olikin varma, mikä häntä siellä odottaa.
Kesareassa oli myös evankelista Filippos, joka oli yksi seitsemästä avustusten jakajasta (6:1-7) ja joka oli saarnannut Samariassa (8:4-25) ja myös julistanut evankeliumia etiopialaiselle hoviherralle (8:26-40). Filippoksella sanotaan olleen neljä naimatonta tytärtä, joilla oli profetoimisen lahja. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan sanota heidän profetoineen Paavalille.
Paavali saapui lähetysmatkansa lopuksi Jerusalemiin (21:15-17, huom! ei Antiokiaan, josta hän oli kaikille lähetysmatkoilleen lähtenyt ja johon hän oli kahdella ensimmäisellä matkallaan myös palannut). Paavali oli pakanalähetyksen suurimmaksi katsottava apostoli, joten on nähty yhtäläisyyksiä hänen ja Jeesuksen vangitsemisen välillä: kumpikin vangitseminen tapahtui Jerusalemissa. Kummankin kohdalla juutalaiset luovuttivat heidät pakanoille. Kummankin kohdalla tämä oli myös Jumalan tahto, johon he molemmat myös alistuivat.
Paavalin varsinainen lähetystyö päättyi hänen saapumiseensa Jerusalemiin, mutta todellisuudessa hän sai monivuotisen vankeutensa aikana todistaa Jeesuksesta monille ja myös hänen oleskelunsa Roomassa avasi runsaasti mahdollisuuksia evankeliumin työhön.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 5 (Ristin Voitto, Vantaa, 1991).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
