Luukkaan evankeliumin tausta
Luukkaan evankeliumin kirjoittajana pidetään varhaisen perimätiedon mukaan lääkäri Luukasta (2.Tim.4:11), joka oli Paavalin matkatoveri ja joka oli sitä kautta saanut alkuperäistä, apostolista tietoa. Evankeliumi ei kuitenkaan itse mainitse kirjoittajaansa, mutta kertoo sen olevan omistettu kunnioitetulle Teofilokselle (kuten myös kertomuksen jatko-osa, Ap.t.1:1).
Kirjoittaja kertoo evankeliumin alussa sen kirjoittamiseen liittyvät perusasiat (1:1-4). Ensinnäkin, kirjoittaja ei suinkaan pidä omaa evankeliumitekstiään ainoana, joka kertoo tapahtuneista asioista; päinvastoin, moni on jo laatinut kertomuksia samoista asioista (tässä hän tuskin viittaa ainoastaan muihin Raamatun evankeliumikirjoihin, vaan myös kirjoituksiin, jotka eivät ole meille säilyneet). Kirjoittaja sanoo myös näiden kirjoitusten perustuvan silminnäkijätodistuksiin (tässä on viittaus apostoleihin). Kirjoittaja on lisäksi tehnyt oman tekstinsä huolellisen tutkimuksen jälkeen ja voi siksi kehottaa Teofilosta luottamaan nyt käsillä olevaan kertomukseen.
Luukkaan pyrkimys sijoittaa kertomuksensa tarkkoihin historiallisiin puitteisiin näkyy evankeliumitekstissä (1:5; 2:1,2; 3:1,2). Luukas selvästikin lähtee siitä, että hänen laatimaansa kertomustaan luetaan historiallisena kuvauksena. Evankeliumin ihmiset ja tapahtumat ovat todellisia, historiallisia. Evankeliumin historiallisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi järjestelmällistä historiankerrontaa, vaan kirjoittaja on Pyhän Hengen johdossa ja harkiten valinnut ne asiat, jotka hän evankeliumissa kertoo.
Luukkaan evankeliumin tarkkaa syntyaikaa ei tiedetä varmuudella, mutta se ajoittunee suunnilleen vuoden 70 jKr. tienoille.
Johannes Kastajan syntymä
Kaikki neljä evankeliumia kertovat Johannes Kastajasta, mutta ainoastaan Luukas kertoo Johanneksen syntymästä. Luukas tuo esille, kuinka Johannes ja Jeesus olivat äitiensä kautta sukua keskenään (1:36). Samoin Luukas korostaa Johanneksen ja Jeesuksen syntymän juutalaista taustaa ja osoittaa sen merkitsevän aikojen murroskautta: jo n. 400 vuotta oli kulunut edellisestä profeetasta, Malakiasta, joka oli myös ennustanut Johanneksen, Messiaan edelläkävijän tulemisesta (Mal.3:23,24). Nyt – vähän ennen Johanneksen syntymää –alkaa profeetallinen Henki jälleen puhua Jumalan omaisuuskansan keskuudessa. Ensin tämä tapahtui Sakariaalle, Johanneksen isälle.
Johanneksen hurskaat vanhemmat, Sakarias ja Elisabet, olivat jo vanhoja ja lapsettomia eivätkä he enää voineet ajatella saavansa lasta. Tämä oli ihmisille tuon ajan oloissa mitä katkerin pettymys. Sakarias oli pappi, joka edusti Messiasta odottavia juutalaisia piirejä. Koska pappeja oli suhteellisen paljon, temppelipalvelustehtävät arvottiin. Juutalaisten kirjoitusten mukaan suitsutusuhrin toimittaminen oli suuri etuoikeus, jonka pappi saattoi saada tehtäväkseen vain kerran elämänsä aikana –korkeintaan kerran! Sakariaan toimittaessa tällä kertaa suitsutusuhria (1:9) hänen saattoi kuvitella olevansa elämänsä juhlallisimmassa hetkessä. Suitsutusuhri kuvasi puhdasta, täydellistä rukousta. Tämän vuoksi on mahdollista, että Sakarias muun rukouksen ohessa pyysi kauan kaivattua lasta – vaikka hänen sitten olikin vaikea uskoa rukousvastausta mahdolliseksi (1:18).
Enkeli Gabriel ilmestyi Sakariaalle juuri suitsutusuhrin toimittamisen aikaan ja seisoi suitsutusalttarin oikealla puolella. Sakariaalle näky oli pelottava, mutta enkelillä oli hänelle hyvä sanoma Jumalalta. Sakariaan rukoukset on kuultu ja Elisabet synnyttää pojan, jolle on annettava nimeksi Johannes ja josta tulee suuri Jumalan mies. Johanneksen valtava hengellinen voima kohdistuisi yhteen ainoaan asiaan, kääntämään kansan sydämet takaisin Jumalan puoleen ja valmistamaan tietä Messiaalle. Tämän mukaan Israel oli luopiokansa, kuten profeetta Elian päivinä. Siksi Johannes tulisi ennustusten (Mal.3:1,23,24) mukaan käymään profeetta Elian hengessä ja voimassa. Johanneksen ja Elian toiminnassa olikin yhtäläisyyksiä: kumpikin toi sanomansa esiin henkilöön katsomatta, sekä ylhäisille että alhaisille. Johannes tulisi kuitenkin olemaan Messiaan edelläkävijä, ei itse Messias. Johannes valmistaisi tietä suuremmalleen.
Vaikka enkelin sanoma Sakariaalle oli hyvä ja myös Sakariaan rukousten mukainen, Sakarias epäili sitä. Oli järkeenkäypää, että kovin vanhat ihmiset eivät enää saa lapsia. Sakarias tosin tunsi hyvin VT:n kirjoitukset, joissa kerrotaan Iisakin (1.Moos.21:2), Simsonin (Tuom.13:3,24) ja Samuelin (1.Sam.1:19,20) syntymästä; tuolloinkin Jumala oli tehnyt ihmeen lapsettomille vanhemmille. Johtuen Sakariaan epäilyksistä Gabriel sanoi hänen tulevan mykäksi siihen päivään asti kun ennustus toteutuu. Sakariaan kysymykseen ”Mistä voin tietää, että niin käy?” Gabriel vastasikin antamalla merkin –mutta toisin kuin Sakarias olisi odottanut: se oli puhekyvyn menettäminen määräaikaan asti! Sakarias ei pystynyt puhumaan kenellekään, ei myöskään pyhien toimitusten aikana (1:20-22).
Elisabet kuitenkin tuli enkelin sanojen mukaisesti raskaaksi, mistä Elisabet riemuitsi (1:23-25).
Johannes syntyi, kuten oli ennustettu (1:57). Hänen syntymänsä merkitsi merkkipaalua vanhan ja uuden liiton välillä. Johanneksen vanhemmat edustivat vanhan liiton parhaimmistoa ja Johannes tulisi olemaan ikään kuin vanhan liiton viimeinen profeetta. Koska Johannes olisi Messiaan edelläkävijä, hän toteuttaisi vanhan liiton perimmäistä tavoitetta todistamalla Hänestä, joka on tuleva.
Kahdeksantena päivänä pojan syntymän jälkeen poika oli lain mukaan ympärileikattava (1:59). Samalla hänelle annetaan nimi, joka ajan tavan mukaan pojalle olisi isänsä nimi –näin ainakin naapurit ja sukulaiset ajattelivat itsestään selvyytenä. Elisabet kuitenkin piti kiinni enkelin ilmoituksesta, että pojan nimi on Johannes. Lapsen isältä asiaa kysyttäessä Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät tätä. Mutta samassa Sakarias sai puhekykynsäkin takaisin ja ylisti Jumalaa. Sakarias puhui profeetallisin sanoin sen, minkä Luukas on tallentanut Sakariaan kiitosvirtenä (1:68-79).
Johanneksen syntymätapahtumat olivat niin dramaattiset, että kaikki sillä seudulla joutuivat pelon valtaan ja tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ihmiset kysyivätkin: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Kaikki näkivät, että Herran käsi oli Johanneksen yllä.
Johannes Kastajan toiminta
Johannes Kastajan lapsuudesta ei kerrota Raamatussa muuta kuin mitä 1:80 mainitsee. Sen mukaan lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen, ts. aloittaessaan sen tehtävän, johon Jumala oli hänet kutsunut.
Luukkaan sanat (”…tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa,” 3:2) merkitsivät Johanneksen sijoittamista todellisten profeettojen joukkoon. Tämä tapahtui arvion mukaan n. vuonna 26 jKr. Johanneksen toiminnassa ei ole merkitystä ihmeillä ja tunnusteoilla (tässä on selvä eroavaisuus verrattuna niin profeetta Elian kuin Jeesuksenkin toimintaan), vaan hänellä oli voimakas parannuksen julistus, jonka vaikutuksen kautta hän valmisti tietä Messiaalle. Hänen sanotaan myös julistaneen evankeliumia (3:18).
Johanneksen toiminta alkoi autiomaassa ja tapahtui kaikkialla Jordanin seudulla (3:3). Hänen julistuksessaan, yksinkertaisessa vaatetuksessaan ja ravinnossaan sekä köyhyydessään on pyritty näkemään hänen mahdollisia yhteyksiään uskonnollisiin essealaisten ja Qumranin yhdyskuntiin. Viimeksi mainitut olivat todella muuttaneet erämaahan vastalauseeksi kansan hengelliselle rappiolle. Johanneksen kutsu Jumalalta oli kuitenkin erityinen eikä hänen toiminnassaan tule nähdä liiallisesti sen ajan ulkonaista vaikutusta.
Parannussaarnan ohella Johanneksen toiminnan erityispiirre oli hänen suorittamansa kaste. Siinä ei ulkonaisesti ollut juutalaisuudessa mitään uutta, koska pakanat, jotka halusivat kääntyä Israelin uskontoon, kastettiin (ns. proselyyttikaste, kääntymyksen kaste). Johannes kehotti puolestaan kaikkia ”ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi” (3:3); tämä koski siis myös (ja erityisesti!) juutalaisia. Tässä on viite siihen, että juutalaiset tarvitsivat luopumuksensa takia yhtä selkeän kääntymyksen kuin pakanat. Sekä Johanneksen saarna että kaste merkitsivät hyökkäystä juutalaisten itsepetosta vastaan; nämä vetosivat mielellään kansalliseen etuoikeuteensa Jumalan valittuna kansana, vaikka juuri he olivat rikkoneet Jumalan liiton. Jyrkällä toiminnallaan Johannes otti kansalta sen väärän toivon, joka perustui pelkkään pinnalliseen uskonnollisuuteen.
Johannes korosti julistuksessaan tuomion läheisyyttä: parannuksen teolla on kiire, koska kirves oli pantu puun juurelle ja koska jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen (=kadotukseen, helvettiin; 3:9). Parannukseen ei kuitenkaan riitä pelkkä ulkonainen kasteen ottaminen, mitä mm. Israelin uskonnolliset johtajat yrittivät pelkkänä muotomenona. Johannes
onkin sanoissaan kohti käyvä ja hyökkäävä, kun ihmiset pyrkivät pääsemään kasteen kautta syntisyytensä seurauksia pakoon (3:7,8). Kasteen tuli merkitä todellista, ei vain ulkonaista, vaan myös sisäistä parannuksentekoa. Johannes puhuukin Jumalan vihasta, joka kohtaisi kansaa, ellei se tee parannusta.
Johanneksen toiminnalla oli sen kansalle kohdistamista kovista vaatimuksista huolimatta menestystä. On tunnettua, että fariseukset ja saddukeukset lopulta käänsivät selkänsä Johannekselle, mutta tavallisen kansan keskuudessa Johannes sai runsaasti vastakaikua. Pääsääntöisesti samat ryhmät, jotka ottivat Jeesuksen vastaan Messiaana, ottivat sitä ennen myös Johanneksen parannusjulistuksen ja kasteen vastaan.
Johannes antoi myös eri ihmisryhmille käytännölliset ohjeet siitä, mitä parannuksen teko merkitsi (3:10-14). Kunkin ihmisryhmän tuli elää vanhurskaasti ja oikeudenmukaisesti, Jumalaa peläten. Jolla oli vaatteita tai ruokaa yli oman tarpeen (ts., jotka olivat varakkaita), antakoon sellaiselle, jolla ei ole riittävästi. Veronkantajien (publikaanien, roomalaisten vuokraveronkantajien) ei tule ahneudessaan kiskoa ihmisiltä yli sen, mitä oli säädetty. Sotilaiden (joilla olivat voima ja aseet puolellaan) ei tule käyttää asemaansa oman edun tavoitteluun vaan tyytyä lailliseen palkkaansa. Jokaisen ihmisen parannuksen hedelmien tuli näkyä käytännössä ihmisten kesken. Jo profeetat olivat varoittaneet kansaa samoista vääryyksistä (Aam.8:4-7; Mal.3:5) ja vaatineet vanhurskautta myös teoissa (Jes.1:11-17; 58:5-7). Johannes yhtyi profeettojen julistukseen ja vaati ihmisiltä käytännöllistä jumalanpelkoa.
Merkille pantavaa on, että Johannes ei kehottanut publikaaneja ja sotilaita jättämään virkaansa. Sen sijaan näiden tuli toimia oikeudenmukaisesti yhteistä hyvää eikä omaa etua ajatellen. Johannes ei ollut vallankumouksellinen yhteiskunnallisessa mielessä. Aivan sama pätee Jeesuksen toimintaan. Kansa puolestaan odotti sellaista Messiasta, joka vapauttaisi sen roomalaisten vallasta ja pystyttäisi maanpäällisen valtakunnan. Johanneksen ja Jeesuksen jälkeen vuonna 66 jKr. juutalaiset nousivatkin kapinaan roomalaisia vastaan, mutta vuonna 70 kärsivät perinpohjaisen tappion. Tuosta ajasta lähtien on Jerusalemin temppeli ollut tuhottuna ja Mooseksen lain mukaisia uhreja ei ole toimitettu.
Johanneksen voimakas toiminta nosti ymmärrettävästi esiin kysymyksen, voisiko Johannes olla Messias (3:15). Johannes oli kuitenkin Jumalan virkaansa kutsuma vanhurskas mies, joka tunsi oman työnsä velvoitteet ja sen rajoitukset. On sanottu, että jos Johannes olisi vain vähänkin viitannut siihen suuntaan, että hän voisi olla Messias, häntä olisi muitta mutkitta uskottu! Johannes oli tässä vaiheessa uransa huipulla. Johannes kuitenkin tunnusti olevansa äärettömän paljon tulevaa Messiasta vähäisempi. Juutalaisten kirjoitusten mukaan kengännauhojen avaaminen oli niin halpa-arvoinen tehtävä, että sen saattoi tehdä vain halpa-arvoinen orja. Johannes kuitenkin piti itseään orjaakin vähäisempänä Messiaan rinnalla. Myös Johanneksen vesikaste oli kaikessa vanhurskaudessaan halpa-arvoinen sen rinnalla että Messias tulee kastamaan Pyhällä Hengellä ja tulella (tässä Johannes ilmeisesti viittaa Jeesuksen kuoleman jälkeisen helluntain tapahtumiin ja tulevaan tuomioon).
Jeesuksen kaste
Huolimatta Johanneksen sanoista itsensä ja kasteensa vähäpätöisyydestä Jeesuksen antaman Pyhän Hengen ja tulikasteen rinnalla, Jeesus tuli kansan mukana ja halusi Johannekselta kasteen. Johannes kastoi Jeesuksen, jonka jälkeen taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt" (3:21,22).
Jeesuksen Johannekselta saaman kasteen merkitystä on paljon pohdittu. Johanneksen kaste ei sellaisenaan ollut vielä kristillinen kaste (Ap.t.19:1-7), vaan parannuksen kaste Messiasta odoteltaessa. Jeesuksenkin voi tällä tavalla ajatella sitoutuneen täysin Johanneksen kasteeseen ja vahvistaneen sen olleen Jumalan säätämä. Samalla tässä on jälleen nähtävissä selkeä siirtymä vanhan liiton ajasta uuden liiton aikaan. Jeesuksen maanpäällinen toiminta alkoi nyt ja Johanneksen taas oli määrä vähetä ja jäädä lopulta syrjään.
Johanneksen kuolema
Johannes julisti samalla suoraviivaisella tavalla myös ylhäisille ihmisille. Hän nuhteli neljännesruhtinas Herodesta tämän veljen vaimon Herodiaan tähden (joka oli ollut Herodeksen velipuolen Filippuksen vaimo) ja moitti Herodesta myös muista pahoista teoista. Silloin Herodes telkesi Johanneksen vankilaan. Lopulta Herodes mestautti Johanneksen (9:9).
Lähteet
Diginovum, Aikamedia (Keuruu, 2003).
