Johanneksen evankeliumille luonteenomaisia ovat nk. ”Minä olen” (kreik. ego eimi) -lauseet, joita Jeesus käytti itsestään ja jotka viittaavat VT:sta tunnettuun Jumalan nimeen ”Minä olen se joka olen” (2 Moos. 3:14). Tämä sanonta esiintyy useissa VT:n kohdissa; silloin Herra ilmoittaa, että Hän itse puhuu (esim. 5.Moos 32:39, Jes.43:10-13). ”Minä olen” on näin jumalallisen nimen ilmaus. Juuri sen vuoksi oli Jeesuksen aikalaisissa huomiota herättävää, kun Jeesus toistuvasti lausui tuon jumalallisen määritteen ja yhdisti siten ”Minä olen” -nimen itseensä. Jeesus ilmoitti näin jumaluutensa, ts. olevansa Jumala.
Johanneksen evankeliumissa on Jeesuksen lausumana kaikkiaan 23 tällaista ”Minä olen” -lausetta. Näistä kuudessa tapauksessa sanoilla voi olla tavallinen korostava merkitys. Samarialainen nainen, joka mainitsi, että Messias oli tulossa, sai Jeesukselta kuulla (Joh.4:26): ”Minä se olen.” Jeesus sanoi opetuslapsille tullessaan heidän luoksensa veden pinnalla kävellen (Joh.6:20): ”Minä tässä olen.” Fariseuksille Jeesus vastasi (Joh.8:18): ”Minä todistan itsestäni” (lause alkaa alkukielessä ”Minä olen”). Lopuksi Jeesus sanoi Getsemanessa kolme kertaa vangitsijoilleen (Joh.18:5,6,8): ”Minä se olen.” Nämä kuusi kertaa olivat tavalliseen yhteyteen liitettyjä toteamuksia, mutta silloinkin ne olivat julistusta hänen jumalallisuudestaan.
Toiseen ryhmään Johanneksen evankeliumissa kuuluu Jeesuksen neljä ”Minä olen” -lausetta, jotka on suoranaisesti tarkoitettu hänen oman itsensä jumalallisiksi julistuksiksi. Niitä ei voi pitää tavanomaisena sanojen käyttönä. Kolme näistä Jeesus sanoi viimeisen lehtimajanjuhlan aikana (Joh. 8:24,28,58). Sanonta ”Minä olen” voi näissä tapauksissa olla vain viittaus Jumalan nimeen. Myös Joh.13:19:ssa ”Minä olen” tarkoittaa samaa asiaa.
Joh.8:58:ssa on näistä ”Minä olen” –lauseista merkittävin. ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin” (alkukielessä: minä olen). Jeesuksen väite, että hänen olemassaolonsa ulottuu jo ennen Abrahamin syntymää olleeseen aikaan, voidaan ymmärtää vain siten, että Hän ilmoitti kuulijoilleen olevansa Jumala. Hän ei tarkoittanut ainoastaan, että hän oli olemassa ennen Abrahamia. Hän sanoi kirjaimellisesti: ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen. Hän on ajan yläpuolella oleva Jumala; Hän on Sana, joka on itse Luojana kaikelle, mitä on syntynyt.
Kolmas ”Minä olen” –lauseiden ryhmä liittyy määrättyyn Jeesuksen esittämään kuvaan, joka havainnollistaa jotakin keskeistä pelastustotuutta tai evankeliumin pääkäsitettä. Jeesus esittää Johanneksen evankeliumissa seitsemän ”Minä olen” –julistusta. Nämä ovat seuraavat.
1. Minä olen elämän leipä
Joh.6:35,41,48,51. Juutalaisten keskuudessa eli odotus mannaihmeen toistumisesta viimeisinä aikoina. Nämä odotukset toteutuivatkin nyt todella Jeesuksessa; ei vain siinä, että Hän ruokki kansanjoukkoja, vaan ennen kaikkea siinä, että Hän itse on se elämän leipä, joka antaa maailmalle elämän. Jeesus julisti olevansa se, joka tyydyttää elämän nälän. Ilman Kristusta ihmisen elämästä puuttuu tekijä, joka antaa sille tarkoituksen. Jeesus on se todellinen taivaasta tullut leipä, josta VT:n mannaihme oli vain esikuvana.
2. Minä olen maailman valo
Joh.8:12. Jeesuksen esittäytyminen maailman valoksi viittaa luomiskertomuksen tapahtumiin (”Tulkoon valo!” 1.Moos 1:3, vrt. 2.Kor.4:6). Niin kuin valon tuleminen oli luomisen ensimmäinen tapahtuma ja kaiken maailmassa olevan elämän perusedellytys, samoin Kristus on täydellisen ja iankaikkisen elämän edellytys. Jumalan yhteydessä eläminenkin on Johanneksen mukaan valossa vaeltamista (1.Joh.1:5-7).
3. Minä olen portti
Joh.10:7,9. Tällä on kaksi merkitystä. Ennen kaikkea Jeesus on lammasten luo johtava portti (10:7), josta paimenet pääsevät sisälle. Mutta hän on myös lampaille tarkoitettu portti, (Joh.10:9), josta sisään kulkeva pelastuu. Lammastarhaan vie kuitenkin vain yksi portti. Sekä paimenen että lammasten on käytettävä tätä samaa porttia tai ovea. Jakeessa 7 näyttää perusajatuksena olevan paimenten pääsy lammasten luo ja jakeessa 9 on keskeisellä sijalla lammasten pelastuminen. Jeesus ei ole mikä portti tahansa, vaan se ainoa portti pelastukseen. Hän ei vain osoita porttia, ovea tai tietä, vaan Hän itse on portti. Hän on näin itse se evankeliumi, jota Hän julistaa.
4. Minä olen hyvä paimen
Joh.10:11,14. Paimenaihe oli Jeesuksen kuulijoille tuttu. VT:ssa Herraa kuvataan usein paimenena ja Israelia Hänen laumanaan (esim. 1.Moos 48:15; Ps.23:1-6; Jes.40:11; Jer.23:1-8; Hes.34:11-31).
Jeesus vertaa Johanneksen evankeliumin luvussa 10 itseään kahteen seikkaan: ensin lammastarhaan johtavaan porttiin ja sitten lammasten paimeneen. Kumpikin näkökulma ilmentää Hänen työtään Häneen uskovien pelastukseksi ja heidän turvallisuudekseen. Samalla Jeesus asettuu huonojen paimenten vastakohdaksi, sillä nämä ovat varkaita ja rosvoja (10:1) tai palkattuja (10:12). Jeesuksen puhe tässä yhteydessä näyttää olleen suoranaista jatkoa Hänen keskustelulleen fariseusten kanssa (9:39-41). Nämä olivat niitä sokeita, jotka sanoivat näkevänsä. Siksi he olivat sokeita opastajia, jotka johtivat seuraajansa harhaan. Lammastarhaan meneminen muuta tietä kuin portista osoittaa varkaan ja rosvon. Jeesus varoitti yhä uudelleen viettelijöistä, ja koko UT heijastaa näitä Jumalan lauman tuhoojia vastaan käytävää taistelua. Ratkaisevana kiintopisteenä on aina suhtautuminen Jeesukseen Kristukseen, Hänen sanaansa ja työhönsä.
Jeesus sanoi lammasten tuntevan paimenen äänen, mutta vierasta ne eivät seuraa, koska ne eivät tunne hänen ääntään. Todellisella uskovalla on hengellinen aisti, jonka avulla hän voi erottaa aidon ja väärän opetuksen (vrt. 1.Joh 2:20). Täynnä vaaroja olevassa maailmassa lampaat tarvitsevat sen oikean paimenen. Lammasten suhdetta hyvään paimeneen luonnehditaan siten, että lampaiden todetaan kuulevan hänen äänensä ja seuraavan häntä. Paimen ohjaa ja suojelee laumaa, huolehtii sen turvallisuudesta ja vaatii siltä kuuliaisuutta. Lauman elämä ohjataan paimenen johdon mukaan laitumille ja lepopaikoille. Lauman jäsenet ovat aina läheisessä yhteydessä paimeneen ja toisiinsa. Paimen tuntee lampaansa ja kutsuu niitä nimeltä. On selvää, että tämä kuvaa seurakuntaa, joka on Herransa johdossa ja suojeluksessa ja taistelee ”varkaita” ja ”rosvoja” vastaan.
Jeesuksen sanoo antavansa hyvänä paimenena henkensä lammasten edestä (Joh.10:11; vrt. Matt. 26:31). Toteamus paimenen valmiudesta antaa henkensä alttiiksi laumansa edestä (Joh.10:15) havainnollistuu Jeesuksen ilmoitukseen, että Hän käy kuolemaan omiensa puolesta (10:17-18). Tämä sijaisuhri ei ole paimenen heikkouden osoitus, vaan ilmentää päinvastoin Hänen valtaansa omaan elämäänsä: ”Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin” (10:18). Niin kuin Kristus Messias-kuninkaana voittaa omakseen ja kokoaa kansansa kuollessaan ristillä, hyvä paimen Kristus kokoaa laumansa uhraamalla henkensä omiensa edestä. Sekä israelilaisten lammastarhassa olevat että tähän laumaan kuulumattomat, hajallaan pakanamaailmassa elävät, kootaan yhdeksi laumaksi, jota johtaa yksi paimen (10:16).
Tavallinenkin juutalainen paimen saattoi olla valmis vaarantamaan henkensä taistellessaan laumansa puolesta. Mutta Kristus, hyvä paimen, sitä vastoin oli valmis uhraamaan henkensä. Ajatus paimenkuninkaan vapaaehtoisesta henkensä uhraamisesta kansan pelastamiseksi esiintyy kaikkialla Johanneksen evankeliumissa, ja erityisen selvästi se ilmenee kavaltamisen yhteydessä Getsemanessa (18:3-11). Juudas Iskariotin osuus oli siinä sittenkin vähäinen, ja sotilaat joutuivat voimattomuuden valtaan, kun taas Jeesuksella oli koko ajan tilanteen ohjat käsissään. Hän luovutti itsensä vastustajilleen julistamalla kolme kertaa: ”Minä se olen”!
5. Minä olen ylösnousemus ja elämä
Joh.11:25. Tällaisia sanoja voi käyttää itsestään vain se, joka on todella Jumala. Jeesus ei vain opettanut ylösnousemuksesta ja tehnyt ihmeitä herättäessään Lasaruksen kuolleista (11:41-44), vaan Hän ilmaisi olevansa itse elämän lähde ja alullepanija. Hänen vallassaan on siksi ylösnousemus, koska Hän itse on elämän ja ylösnousemus henkilöityneenä. Koska Hän on elämä, hänen tuntemisensa merkitsee iankaikkista elämää (17:3). Koska Hän on ylösnousemus, Hänen nimessänsä kuoleva ihminen elää, vaikka olisi kuollut (11:25).
”Elämä” on Johanneksen evankeliumin peruskäsitteitä. Johannekselle elämä ei ole jotakin käsittämätöntä tuonpuoleista tai filosofista, vaan se on johdonmukaisesti hengellinen käsite.
Kristus antaa sen elämän, jonka Hän omistaa. Hän, joka on ”iankaikkinen elämä” (1.Joh 1:2), lahjoittaa Häneen uskoville iankaikkisen elämän. Hän itse tekee ihmiset osallisiksi elämästä ja yltäkylläisyydestä (10:10).
Raamattu selittää tätä elämän antamista kolmella sanalla: luominen, syntyminen ja ylösnousemus. Luominen kuvaa syntymistä tyhjästä, Jumalan luovan Sanan voimasta, niin kuin Joh.1:3 sen esittää. Syntyminen tarkoittaa Jumalan oman elämän antamista, syntymistä ylhäältä (Joh.3:3-8). Ylösnouse-mus on ihmisen uudistumista, synnin ja kuoleman turmeleman olemuksen saattamista ennalleen (Joh.5:24,25). Kaiken tämän saa aikaan Hän, joka on ylösnousemus ja elämä. Tämänhetkinen liittyy tulevaisuuteen ylösnousemuksen välityksellä. Ylösnousemuksessa uskovan elämä tässä ja tulevassa maailmassa liittyy yhdeksi, ja toisessa elämässä olemuksemme säilyy edelleen. Ihminen elää todellista ruumiin ja sielun elämää, ensin täällä maan päällä ja sitten ikuisuudessa. Ylösnousemus ja elämä kuuluvat yhteen. Kuolema on tosin vihollinen, jonka valtaan uskovan Herransa tavoin (Jeesuskin kuoli ruumiillisesti ihmisenä ristillä) täytyy alistua, mutta vain väliaikaisesti. Kuolema on voitettu vihollinen, joka ei voi katkaista uskovan todellista elämää, vaan kuolema saa aikaan vain siirtymisen toiseen elämänpiiriin, koska uskovan elämä on jo nyt iankaikkista elämää.
Kristuksen ylösnousemuksen ja Hänen toisen tulemuksensa välinen aika on seurakunnan aikaa, jolloin tulevan maailmanajan voimat alkavat jo näkyä (Hepr.6:5). Nyt ihminen voi omistaa uskon kautta iankaikkisen elämän, joka jatkuu vielä kuoleman toisella puolen ja ylösnousemuksen välityksellä tämän aikakauden rajan yli.
Juuri tämän elämän Kristus tuli tuomaan ihmisille. Se on elämää, jota ei voi erottaa Hänestä itsestään. Kun Kristus tarjoaa tätä elämää, hän tarjoaa itseään, sillä Hän on ylösnousemus ja elämä.
6. Minä olen tie, totuus ja elämä
Joh.14:6. Tämä ”Minä olen” -lause muistuttaa läheisesti kahta edellä mainittua: ”Minä olen portti” (10:9) ja ”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (11:25). Edellisiin tuleva varsinainen lisä on: ”Minä olen totuus.” Hän itse on totuuden henkilöitymä, totuus ruumiillistuneena. Totuuskin on yksi Johanneksen evankeliumin pääkäsitteitä. Sana esiintyy eri muodoissa Johanneksella n. 50 kertaa.
Lauseen lähtökohtana on ajatus Jeesuksesta tienä. Tuomas sanoi, etteivät he tietäneet, mihin Jeesus menisi, eivätkä sen vuoksi tunteneet tietäkään sinne. Jeesus vastasi: ”Minä olen tie.” Mutta hän liitti tähän kuvailmaisuun kirjaimellisen sanonnan: totuus. Jeesus on tie Jumalan luo, sillä hän on totuus Jumalasta, täydellinen ilmoitus Isästä (1:17). Koska Hän on totuus, Hän on myös elämä Jumalassa (Joh.17:3). Sanoohan Jeesus Jumalastakin, että tämä – Hänen lähettäjänsä – on totuus (Joh.7:28).
Totuus merkitsee kaiken valheen ja vääryyden vastakohtaa. Totuus merkitsee myös todellisuutta, kaikkea vastakohtaa sille, mikä on vain kuviteltua. Mutta sen lisäksi Raamatun totuuskäsitteelle on hyvin tunnusomaista, että se liittyy sekä VT:ssa että UT:ssa ajatukseen Jumalasta, tai oikeammin sanottuna Jumalan ilmoituksesta. ”Herran sana on tosi ja varma” (Ps.33:4). UT yhtyy tähän: ”Jumala puhuu totta” (Joh.3:33). Hän on ”Todellinen” (1.Joh.5:20), joka ei voi valehdella (Hepr.6:18). Totuus on Jumalan olemus. On välttämättä opittava tuntemaan Jumala, jotta voisi tietää, mikä on totuus. Vain hänen ilmoituksensa nojalla ihmiset voivat tuntea totuuden. Muuta totuutta ei ole.
Tämä jumalallinen totuus tuli Jeesuksessa Kristuksessa (Joh.1:17). Sanoma samaistetaan sen tuojaan, Kristukseen: Hän oli ”täynnä armoa ja totuutta” (Joh.1:14), ja voi sen tähden sanoa: ”Minä olen totuus.” Sanoma hänestä on vapauttava totuus (8:36), pelastava sana Hänestä itsestään, joka on maailman Pelastaja.
7. Minä olen viinipuu
Joh.15:1,5. Viimeinen Jeesuksen ”Minä olen” –lauseista on kielikuva viinipuusta ja oksista Jeesuksen ja Häneen uskovien läheisen yhteyden ilmaisuna. Jeesuksen käyttäessä itsestään nimitystä ”tosi viinipuu”, sen vastakohtana on Israel, jota VT:ssa usein verrataan viinitarhaan tai -köynnökseen (Ps.80; Jes.5:1-7; Jer.2:21; Hes.15:1-8). Viiniköynnös samoin kuin viikunapuu ja öljypuu ymmärrettiin Israelia tarkoittaviksi vertauskuviksi. Kaikissa VT:n kohdissa, joissa viinipuuta käytetään Israelin vertauskuvana, puhutaan kylläkin Israelin lankeemuksesta ja Israelin kansan tuomiosta. Messiaan tehtävänä onkin toteuttaa Israelin todellinen kutsumus. Hän on se ”tosi viinipuu.”
Viinipuuvertauksen on arveltu olevan yhteydessä myös kertomukseen elämän puusta, joka oli Eedenissä (1.Moos.2:9). Jeesus on nyt se todellinen elämän puu, johon uskova oksastetaan.
Jeesus tahtoo selittää opetuslapsilleen vertauskuvalla viinipuusta ja oksista, että he ovat joka suhteessa riippuvaisia elävästä yhteydestä Häneen. Vain Hänessä heillä on elämä, Hänestä he saavat voiman tuottaa hedelmää. ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” Vertaus on vakava kehotus, ettei kukaan ottaisi Jumalan armoa vastaan turhaan, vaan tuottaakseen parannuksen hedelmiä (Matt.3:8). Isä, joka on viinitarhuri, poistaa hedelmättömän oksan. Sellainen irti hakattu oksa kuivettuu ja se heitetään tuleen.
Mutta vastaavasti – jokaisen hedelmää tuottavan oksan Isä puhdistaa, niin että se voi kantaa vielä enemmän hedelmää. Hedelmä kuvaa tässä, kuten muuallakin UT:ssa, kristityn luonteenominaisuuk-sia, joita sanotaan myös valon hedelmiksi (Ef.5:9), hyväksi hedelmäksi (Fil.1:11) ja Hengen hedelmäksi (Gal.5:22,23). Isä tulee kirkastetuksi siinä, että Kristukseen uskovat tuottavat hyvää hedelmää, ja Isän kunnia juuri onkin aina Pojan korkein päämäärä. Jeesus oli itse maallisen elämänsä aikana kirkastanut Isänsä täyttämällä sen työn, jonka Isä oli antanut hänen tehtäväkseen (Joh.17:4). Nyt Jeesus jatkaa Isän kirkastamista tekemällä opetuslapsensa kykeneviksi tuottamaan runsaasti hedelmää.
Tässäkin ”Minä olen” -lauseessa Jeesus sanoi olevansa itse elämän ja hedelmän tuottamisen lähde ja aikaansaaja. Yhteys Häneen synnyttää sen kristillisen luonteenlaadun, joka on pyhityksen päämäärä. Näin Jeesus jälleen kerran asettui julistamansa evankeliumin keskukseen.
Lähteet:
Diginovum, Aikamedia (Keuruu, 2003).
