Rukous on yksi teemoista, josta koko Raamattu, Vanha ja Uusi Testamentti, kertoo suunnattoman paljon. Kun meille sanotaan: ”Rukoilkaa lakkaamatta” (1.Tess.5:17), se tarkoittaa – paitsi että meitä kehotetaan jatkuvaan rukoukseen – että rukouksen tulee olla meille yhtä luonnollista kuin esim. hengittäminen. Rukouksessa on kysymys ihmisen ja Jumalan välisestä yhteydenpidosta ja kommunikaatiosta. Raamattu pitääkin itsestään selvyytenä, että kun ihmisellä ja Jumalalla on yhteys keskenään, siihen kuuluu erottamattomasti se, että ihminen rukoilee. Ihmiselle, joka kuuluu Jumalalle, rukous on välttämättömyys. Rukous on ihmisen hengellinen elinehto.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen (1.Moos.1:26). Ihminen sai Jumalalta vapaan tahdon ja vallan hallita maapalloa. Ihmisen syntiinlankeemus rikkoi tämän ehyen kuvan ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Vanhan Testamentin aikana tarvittiin eläinuhreja sovittamaan ihmisen rikkomuksia Jumalan edessä. Tarvittiin myös erityisiä Jumalan asettamia pappeja ja ylipappeja, jotka edustivat ihmistä Jumalan edessä ja jotka saattoivat suorittaa Jumalan määräämät uhrit (Hepr.5:1). Tämä rajoitti myös osaltaan ihmisen mahdollisuutta olla suoraan yhteydessä Jumalan kanssa; tällä oli tiettyä rajoittavaa merkitystä myös ihmisen mahdollisuudelle rukouksessa lähestyä Jumalaa.
Mutta uuden liiton aikana tilanne muuttui Jeesuksen Golgatan työn ja ylösnousemuksen kautta. Uuden liiton aikana Jeesus on välimiehemme ja ylipappimme pysyvästi (Hepr.8:1-13). Ihminen voi milloin hyvänsä Jeesuksen nimessä lähestyä Jumalaa ilman rajoituksia (Joh.14:13,14). Jeesus on välimiehenä ihmisen ja Jumalan välillä myös rukouksen suhteen. Rukouksen tuleekin tapahtua uuden liiton aikana Jeesuksen nimessä.
Jeesus on lisäksi esimerkkimme rukouksessa. Jeesus rukoili paljon, toistuvasti ja kiireettömästi yksinäisyydessä (Matt.14:23; Mark.1:35, 6:46; Luuk.5:16, 6:12, 9:18, 11:1). Jeesus tuntui olevan riippuvainen rukouksesta ja olemisesta kahden kesken Isän kanssa. Jos Jeesus tarvitsi näin paljon rukousta, syntinen ja vajavainen ihminen tarvitsee sitä vielä enemmän.
Rukousta on monenlaista. Karkeasti ottaen rukouksen voi jakaa eri lajeihin seuraavasti:
- Pyyntö (pyydetään ymmärrystä toimia oikein tai anotaan, että Jumala tarttuisi asioiden kulkuun tavalla tai toisella)
- Esirukous (rukouspalvelusta lähimmäisen hyväksi)
- Kiitos (ihmisen kiitos Jumalalle rukousvastauksista, Hänen avustaan ja Hänen lahjoistaan; kaikkeen rukoukseen tulee aina sisältyä myös kiitosta, koska muuten ihminen osoittaa ylimielistä asennetta, ikään kuin ihminen olisi ansainnut jotakin)
- Ylistys (Jumalan kunnioittamista ja korottamista sellaisena kuin Hän itsessään on).
Rukous on ihmisen yhteydenpitoa Jumalan kanssa. Siksi rukous on myös Jumalan läsnäolosta iloitsemista.
Yksi Raamatun kohta, joka kertoo monipuolisesti rukouksesta, on Fil.4:6-7. Siihen sisältyy se ajatus, että aina kun olemme tekemisissä Jumalan kanssa, kaikki tapahtuu rukouksen kautta. On siis väistämätöntä, että rukouksen merkitys ihmiselle on hengellisesti elintärkeä. Oikein ymmärrettynä voidaan sanoa, että rukous on ihmiselle kaikki kaikessa!
”Hengessä ja totuudessa”
Vaikka elämme uuden liiton aikaa, jossa Jeesus on pysyvästi välimiehemme Jumalan edessä, on ihmisellä luonnostaan tietty vaikeus kommunikoida pyhän ja täydellisen Jumalan kanssa. Tämä johtuu tietenkin siitä, että ihminen on edelleenkin syntinen ja Jumala on ollut ja tulee aina olemaan pyhä. Rukouksen vaikeus johtuu osaltaan myös siitä, että ihminen on vain osittain henkiolento: siksi rukoukseen käydessään melkein heti ihmisen ruumis ja sielu nousevat vastaan. Ihmisen luonto tuntee olonsa epämukavaksi ja hänen sielunsa vastustaa astumista Jumalan läsnäolon tuntemattomaan maailmaan. Ihminen tarvitsee jatkuvaa itsekuria voittaakseen inhimillisen luontonsa, lihan, vastustelut.
Asetelma on silti kovasti toisin kuin vanhan liiton aikana: uuden liiton aikaisessa Hengen uudessa tilassa uskovalla on vapaa pääsy suoraan Jumalan luo milloin vain. Mikä oli mahdotonta ennen Jeesuksen Golgatan työtä, on tullut mahdolliseksi sen jälkeen.
Yhteydenpitoon Jumalan kanssa ihminen kuitenkin tarvitsee Pyhän Hengen apua. Ihmisen rajallinen ymmärrys ei voi koskaan ymmärtää rajatonta Jumalaa, mutta Jumalan voitelema ihmisen henki voi kommunikoida Hänen kanssaan. Rukous on näin Hengen johtamaa keskustelua, avointa sanallista yhteydenpitoa pyhän Jumalan ja Hänen lunastamiensa ihmisten välillä.
Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: ”Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa” (Joh.4:24). Jeesuksen sanat jäävät tuossa nimenomaisessa tilanteessa hieman arvoituksellisiksi. Mutta voidaan sanoa ainakin, että rukous ”hengessä ja totuudessa”
- perustuu Jeesuksen persoonaan, koska Jeesus on totuus (Joh.14:6)
- kohdistuu Raamatun ilmoittamaan Jumalaan, joka on pyhä, kaikkivaltias, rakkaus ja totuus
- tapahtuu Pyhän Hengen synnyttämänä ja ohjaamana
- on elävää, todellista yhteyttä Jumalaan
- on aito, ei näennäinen tai teeskennelty
Pyhä Henki tekee niin ihmisen itsensä kuin hänen rukouksensakin hengellisesti eläviksi. Lopultakin kaikki hengellinen elämä on Pyhän Hengen aikaansaannosta. Pyhä Henki synnyttää ihmisen rukouselämän: kaikki halu ja voima, mitä ihmisellä on rukoukseen, tulee Hengeltä. Pyhä Henki ohjaa ja johdattaa ihmisen rukousta. Pyhässä Hengessä ihmisen rukousinto ja –tuli edelleen vain kasvavat, kun ihminen antaa Pyhän Hengen toimia itsessään ja ihminen on Jumalan läsnäolossa.
Yhteys ihmisen toimivan rukouselämän ja Pyhän Hengen työn välillä on näin selkeä. Uuden Testamentin standardi uskovalle on olla täynnä Pyhää Henkeä ja olla Hänen johdossaan. Samalla juuri rukouselämä on se mittari, josta voi nähdä, missä määrin Henki toimii ihmisessä. Pyhän Hengen yliluonnollinen voima toimii rukouksen, uskon ja kuuliaisuuden kautta; se ei toimi ihmisen oman viisauden, koulutuksen tai luonnollisen voiman kautta. Ihminen on siksi kutsuttu rukoilemaan ”hengessä ja totuudessa.”
Rukous Hengessä
Ennen kuin ihminen itse rukoilee, Pyhä Henki jo itse rukoilee hänen puolestaan (Room.8:26). Jo ennen kuin ihminen itse osaa rukoilla tai pystyy rukoilemaan, uskovissa asuva Henki jo rukoilee. Näin ollen pätee jo ihmisen tiedostamattakin, että missä Jumalan Henki on, siellä on rukousta – todellista rukousta Hengessä.
Rukouksen Henki on Herran vuodattama (Sak.12:10), vaikuttaa uskovien rukouksissa (Room.8:15, Gal.4:6) ja auttaa ihmisen heikkoutta (Room.8:26). Pyhä Henki vie ihmisen Jumalan läsnäoloon (Ef.2:18). Henki vetää ihmistä rukoukseen, Henki kirkastaa ihmiselle asioita, joita Jumala pitää tärkeinä. Henki auttaa ihmistä rukoilemaan (Room.8:26-27).
Rukous tulee esittää Pyhässä Hengessä (Juud.20), mutta myös sekä Hengellä että ymmärryksellä (1.Kor.14:15). Rukous on siten ihmisen tiedostamaa, ei ihmisen hallitsemattomissa olevaa toimintaa. Ymmärryksellä rukoileminenkin on kuitenkin Hengen johtamaa, koska inhimilliseen ajatteluun perustuva rukous ei aina ole oikea (Matt.20:20-22).
Henki antaa voimaa ja kestävyyttä (Ef.6:18); kellään ihmisellä ei ole itsessään voimaa rukoilla. Pyhä Henki auttaa rukoilemaan oikein Jumalan tahdon mukaan. Henki antaa myös uskoa ja ihminen kasvaa uskossa näkemällä entistä selvemmin Jumalan suuruuden ja voiman. Rukouksessa Henki myös kirkastaa ihmiselle Raamatun lupauksia: rukous Hengessä on aina uskollinen Jumalan sanalle ja korostaa ihmiselle Raamatun arvovaltaa.
Hengessä rukoileminen ei ole sidoksissa paikkaan (Joh.4:21). Rukous voi siten olla yksityistä tai julkista ja voi tapahtua missä vain. Hengessä rukoileminen on täysin hengellistä toimintaa, johon näkyvät elementit tai rituaalit eivät tuo lisäarvoa (ainoat Uudessa testamentissa konkreettisesti mainitut rukoukseen liittyvät ulkonaiset toiminnot ovat sairaiden voitelu öljyllä ja kätten päälle paneminen; Jaak.5:14; Ap.t.13:3, 19:11-12). Hengessä rukoileminen on vapaata kaavamaisesta ja rituaalimaisesta sisällöstä. Hengessä rukoileminen ei perustu ihmisviisaudelle vaan ilmentää ”Jumalan Hengen voimaa” (1.Kor.2:1-5).
Em. seikoilla on se – ehkä yllättäväkin – seuraus, että Hengen johdossa tapahtuva rukous voi kuulostaa kovin ”tavanomaiselta” puheelta! Sellaisenkin ihmisen, joka on selvästi Hengen johdossa ja joka on kokenut rukoilija, rukous voi kuulostaa varsin yksinkertaiselta.
Käytännön huomioita
Rukoilijalla ei ole mitään syytä käyttää erityistä ”rukouksen äänensävyä.” Jumalalle ei tarvitse puhua luonnottomalla äänellä, vaan aivan normaalisti. Myöskään vanhahtavat tai ylätyyliset sanonnat eivät tehosta rukousta. Jumalaan ei tee minkäänlaista vaikutusta kaunopuheisuus, vaan se, että rukoilemme ”hengessä ja totuudessa.”
Paitsi sanankäytössään, rukoilija on muutenkin ”normaali” ihminen. Rukoilijat, jotka viettävät säännöllisesti aikaa Jumalan läsnäolossa ja Hänen valtaistuimensa edessä, eivät millään tavalla anna ymmärtää olevansa muita parempia tai hengellisempiä. Rukous ei ole vaikutuksen tekemistä toisiin ihmisiin eikä esiintymistä ihmisten edessä kauniiden ja moninaisten sanojen muodossa (Matt.6:5-7). Rukous ei ole missään muodossa ihmisen oman hengellisyyden esille tuomista (Luuk.18:10-14).
Rukous on siten Hengen synnyttämää, sen tulee tapahtua ”hengessä ja totuudessa” ja rukoilijan tulee olla Hengen johdossa.
Lähteet:
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 5, ”Rukous,” ss.250-253 (Vantaa, 1991).
http://www.rukous.net
