Esirukouksessa on kysymys toisten tarpeista (2.Moos.32:11-14,30-32; Room.9:1-3; 2.Kor.11:28; Gal.4:19). Siksi esirukous ei ole minkä hyvänsä asian pyytämistä vaan kyse on toisten edustamisesta rukouksessa.
Esirukoukseen on selvä Jumalan sanan kehotus (1.Tim.2:1; Jaak.5:14-16). Myös erityisesti Jeesuksen esimerkki kehottaa esirukoukseen (Luuk.22:32, 23:34; Joh.17:6-26). Jeesuksen esimerkki osoittaa lisäksi täydellistä tasapainoa: esirukous on sekä julkista että yksityistä. Jeesus vietti tuntikausia ihmisjoukoissa, mutta Hänellä oli runsaasti aikaa myös yksinäiseen rukoukseen.
Esirukoukseen kannustaa lupaus, että Jumala kuulee rukoukset (Ps.4:4, 10:17, 65:3, 116:2) ja vastaa rukouksiin (Ps.99:6, 145:18,19; Jes.58:9). Myös Jeesus on nimenomaisesti luvannut vastata pyyntöihin (Joh.14:14). Vastaus voi tosin viipyä, mutta Jumala vastaa aikanaan (2.Kor.6:2).
Esirukouksen välttämättömyys
Esirukous on Jumalan oma voimallinen keino toimia maan päällä. Ei pidä paikkaansa se, että Jumala tekisi maan päällä kaiken mitä tahtoo riippumatta siitä, rukoilemmeko vai emme. Vaan tässä pätee suuri totuus: Jumala on sitonut toimintansa meidän rukouksiimme. Jumala ilmoittaa tahtonsa innoittaakseen esirukoustamme, sillä Jumala ei toimi erillään meidän esirukouksistamme.
Jumalan sitoutuminen esirukouksiimme on ollut Jumalan suunnitelma alusta asti. Esirukouksen välttämättömyys liittyy Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan Hänen luodessaan ihmisen. Jumala antoi ensimmäisille ihmisille, Aadamille ja Eevalle, ja heidän jälkeläisilleen hallintavallan tälle planeetalle ja sillä olevaan luomakuntaansa. Jumalan päätös toimia maan päällä ihmisen kautta oli niin täydellinen ja lopullinen, että se maksoi Hänelle itselleen ihmiseksi tulemisen, jotta Hän voisi saada takaisin sen, minkä Aadam oli antanut pois. Juuri tähän perustuu rukouksen välttämättömyys: Jo luomisessa Jumala valitsi ihmisen kautta toimimisen, ei toimimista ihmisestä erillään. Vaikka Jumala on suvereeni ja kaikkivaltias, Raamattu osoittaa selvästi, että mitä tulee asioihin maan päällä, Hän on rajoittanut itsensä toimimaan ihmisten kautta.
Siten Jumala ei ole ainoastaan Kaikkivaltias, joka määrää kaiken ja tekee kaiken rukouksistamme huolimatta, vaan Raamattu opettaa tasapainoa ihmisen osallistumisen ja Jumalan kaikkivaltiuden välillä: meillä ihmisillä on vastuu ja oikeus kutsua Jumalaa osallistumaan asioihimme. Jumalan ja ihmisen yhteistyö kulkee punaisena lankana läpi Raamatun: kautta aikojen Jumala tarvitsi suunnitelmiensa toteuttamiseksi
- uskollisia miehiä ja naisia
- kansan, jonka kautta toimia
- profeettoja ja tuomareita
- ihmiseksi syntyneen Messiaan
- ihmisen käsiä laitettaviksi sairaiden päälle
- ihmisen äänen julistamaan hyvää sanomaa
- ihmisen jalat toimittamaan asioitaan
Kaikki tämä sama pätee nykyäänkin. Kaikkivaltias Jumala tarvitsee uskovien rukouksia voidakseen siunata maailmaa. Antaessaan ihmiselle vapaan tahdon ja tehdessään ihmisestä työtoverinsa maapallon hallitsemisessa Jumala rajoitti itseään. Hän teki itsensä riippuvaiseksi siitä, mitä ihmiset tekevät. Ihmisten rukoukset ovat se mitta, jonka mukaan Jumala siunaa.
Kaikesta edellä mainitusta johtuu, että rukous ei ole ihmisen viimeinen keino, vaan se on hänen ensisijainen voimavaransa.
Rukouksen välttämättömyydestä johtuu inhimilliselle ajattelulle merkillinen asetelma. Jeesus käskee ihmisten pyytää jokapäiväistä leipäänsä – vaikka Hänen mukaansa Isä tietää ihmisten tarpeet jo ennen kuin ihminen pyytääkään (Matt.6:11,32). Jeesus pyytää ihmisiä rukoilemaan työntekijöitä elonkorjuuseen (Matt.9:38) – vaikka Hän haluaa tätä vielä enemmän kuin ihmiset. Paavali kehottaa rukoilemaan, että Jumalan sana nopeasti leviäisi ja pääsisi kunniaan (2.Tess.3:1) – vaikka Jumala itse jo suunnitteli tätä. Tässä kaikessa ei ole mitään ristiriitaa, kun ihminen ottaa huomioon, että Jumala on alusta asti säätänyt ihmisen esirukouksen välttämättömäksi, jotta Hän voi toimia maan päällä.
Esirukouksen kohteet
Esirukouksen kohteena voi olla kuka hyvänsä ihminen ja mikä hyvänsä asia, joka on Jumalan tahdon mukainen. Raamattu mainitsee esirukouksen kohteina olevan:
- kaikki ihmiset (1.Tim.2:1)
- kuninkaat ja vallanpitäjät (1.Tim.2:2)
- Herran palvelijat (2.Kor.1:11, Ef.6:19; Fil.1:19; 2.Tess.3:1)
- Israel (Jes.62:6,7)
- pyhät (Ef.6:18)
- isännät (1.Moos.24:12,14)
- palvelijat (Luuk.7:2,3)
- lapset (1.Moos.17:18, Matt.15:22)
- ystävät (Job 42:8,10)
- maanmiehet (Room.10:1)
- sairaat (Jaak.5:14)
- vainoojat (Matt.5:44)
- oma asuinkaupunki (Jer.29:7)
- kadehtijat ja panettelijat (4.Moos.12:13)
- epäluotettavat ystävät (2.Tim.4:16)
- ne, jotka valittavat Jumalaa vastaan (4.Moos.11:2, 14:19)
- esirukouksen pyytäjät (Hepr.13:18, 1.Sam.12:19)
- lähimmäiset (Jaak.5:16)
- langennut kristitty (1.Joh.5:16)
Em. lista on jo itsessään vaikuttava, mutta se ei silti ole tyhjentävä. Käytännössä Jumalan kutsuu ihmisen rukoilemaan omien suunnitelmiensa mukaan rajattomien aiheiden puolesta.
Jumalan käytössä oleva esirukoilija
Jotta ihminen ylipäätään olisi Jumalan palvelija, hänen tulee ensin olla rukouksen ihminen. Jokaista ihmistä kutsutaan olemaan Jumalan käytössä ja siksi häntä aina kutsutaan myös rukoilijaksi. Esirukous on kaikkien uskovien tehtävä, joskin esirukoilijaksi Jumala kutsuu voimakkaammin toista kuin toista: joillakin esirukous on heidän ensisijainen palvelustehtävänsä ja erityinen armoituksensa Jumalalta (Luuk.2:37).
Esirukouksen suuri salaisuus on ihmisen yhteistyö Pyhän Hengen kanssa. Ihmisestä ei voi tulla todellista rukoilijaa, ennen kuin Pyhä Henki saa vallata hänet. Tämä näkyy mm. siinä, että apostolit eivät olleet pääasiallisesti rukouksen ihmisiä ennen helluntaita (vaikka he odottivatkin helluntaita rukoillen, Ap.t.1:14). Mutta Ap.t.6:4:stä käy ilmi, että heidän päähuomionsa oli myöhemmin rukouksessa. Tämä osoittaa sen, että Jumalan käytössä olevan esirukoilija on aina oltava Hengen johdossa.
Hengen vaikuttama rakkaus mahdollistaa esirukouksen (Fil.1:8,9). Henki antaa rukoukseen innoitusta, voimaa ja kestävyyttä. Hengen innoitus tuo hengellistä näkökykyä ja herättää rukousta ja ylistystä Jumalan puoleen. Pyhä Henki vaikuttaa Jumalan tahdon mukaista rukousta. Pyhän Hengen vaikuttama rukous on myös Jumalan sanan mukaista. Pyhä Henki vaikuttaa ajankohtaista johdatusta ja konkreettista rukousta erityisissä tilanteissa. Henki auttaa rukoilijaa siinä, miten ihmisten tulee rukoilla jonkun ihmisen tai tilanteen puolesta. Joskus rukoilija ei tiedä eikä edes myöhemminkään saa tietää, miksi hänen oli rukoiltava jonkun henkilön puolesta!
Pyhä Henki antaa esirukoilijan sydämelle rukoustaakan, koska juuri Jumalan Henki näkee maailman kaikki tilanteet ja tarpeet. Jumala on säätänyt niin, että voima asioiden muuttamiseen, pahan vastustamiseen, vihan tukahduttamiseen ja haavojen paranemiseen vapautuu Jumalan kansan rukousten kautta. Jumala on siunauksen lähde, mutta suuri osa tästä siunauksesta voi toteutua vain esirukouksen kautta.
Pyhän Hengen johdatus esirukouksessa on niin välttämätön asia, että rukoushetken alussa ihmisen pitäisi aina nimenomaisesti erottautua rukoustehtävään ja pyytää Pyhän Hengen apua edessä olevaan rukoukseen. Jumalan Henki pyhittää ihmisen tahdon Jumalan tahdon mukaiseksi, rukoillen ihmisessä Jumalan omien ajatusten mukaan, kirkastaa ihmiselle Jumalan tahdon ja pyhittää rukouksen niin, että Jumalan Pojan, Pyhän Hengen ja ihmisen oman sydämen pyyntö ovat yhtä. Tällaisesta esirukouksesta sanotaan, että se liikuttaa taivasta ja maata!
Yksi voittavan rukouksen salaisuuksista on se, että ihmisellä on sisäinen varmuus siitä, että hän rukoilee Jumalan tahdon mukaan (Ef.5:17). Ihmisen tuleekin antautua täysin Jumalan tahtoon koko omassa henkilökohtaisessa elämässään: Jumala haluaisi aina toteuttaa ihmisen kohdalla ensisijaisen suunnitelmansa (Room.12:2). Kun ihminen elää Jumalan tahdossa, hän voi odottaa Pyhän Hengen johtavan asteittain rukousaiheita niin, että ne rukoukset, jotka hän haluaa rukoilla ihmisen kautta, tulevat rukoilluiksi. Jumalan Henki tietää täydellisesti, miten kussakin tilanteessa tulee rukoilla; Hän kutsuu omiaan rukoilemaan, Hän vetää ihmisiä rukouskammion hiljaisuuteen. Isä tunnistaa tällaisessa, Hengen ohjaamassa rukouksessa oman tahtonsa ja tarkoituksensa.
Rukousvastausten yleisiä esteitä ovat epäily (Jaak.1:6-8), väärät vaikuttimet (Jaak.4:3), anteeksiantamaton mieli (Matt.6:15) ja vääryys sydämessä (Ps.66:18). Esirukoilijan tuleekin uskoa eikä epäillä (Jaak.1:6). Tämän suhteen pätee kuitenkin samalla se, että ihminen ei voi kieltää negatiivisten asioiden, sairauksien tai taloudellisten vaikeuksien olemassaoloa. Kielteisten asioiden tunnustaminen ei ole epäuskoa vaan rehellisyyttä! Usko on luottamusta siihen, että Jumala tekee suunnitelmiensa mukaan ja täyttää tahtonsa. Yleisesti pätee se, että niiden rukous kuullaan, jotka odottavat Herraa (Ps.40:2) ja anovat uskoen (Matt.21:22, Jaak.5:15).
Tietyissä tilanteissa Jumala voi vahvistaa esirukoilijan uskoa antamalla merkkejä (Gideon, Tuom.6:36-40). Mutta merkkien pyytämisen suhteen on syytä olla varovainen. Nimittäin, puhdas, yksinkertainen usko ei vaadi merkkejä. Jeesuksen mukaan ylenkatseellisella epäilijällä ei ole edes oikeutta pyytää merkkejä (Matt.12:38-39; 16:1-4).
Esirukouksen laiminlyönti on syntiä (1.Sam.12:23). Mutta kuuliainen esirukous tuo siunausta myös rukoilijalle itselleen (Job 42:10).
Lähteet:
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 5, ”Rukous,” ss.250-253 (Vantaa, 1991).
http://www.rukous.net
