RAAMATUN TULKINNAN PERIAATTEET

Lähtökohta 1: Raamattukäsityksemme

Raamatun tulkintaamme vaikuttaa peruslähtöisesti se, onko Raamattu meille arvovaltaista Jumalan sanaa vai ei.

Jos Raamattu ei ole meille arvovaltainen, tulkitsemme sitä seuraavasti:

·         Raamattu pitää sisällään ennen muuta ihmisten kirjoittamia ajatuksia ja käsityksiä, joten se ei ole (ainakaan kokonaan) Jumalan sanaa ja me voimme siten ”tietää asiat paremmin” kuin Raamatun kirjoittajat

·         Oma maailmankuvamme, tietomäärämme, asenteemme ja arvomaailmamme menevät Raamatun ilmoituksen edelle

Edellä mainittu johtaa seuraavaan lähtökohtaan Raamatun tulkinnassa: Voimme hyväksyä Raamatusta oman ratkaisumme mukaan sen, minkä katsomme oikeaksi; ja samalla voimme oman mittapuumme mukaan hylätä sen, mitä emme katso voivamme hyväksyä.

Jos taas Raamattu on meille arvovaltainen, tulkitsemme sitä seuraavasti:

·         Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa (vaikka ihmiset ovatkin sen Hengen innoittamina kirjoittaneet), joten Raamattu ”tietää asiat paremmin” kuin me

·         Oma maailmankuvamme, tietomäärämme, asenteemme ja arvomaailmamme ovat alamaisia Raamatun ilmoitukselle

Edellä mainittu johtaa seuraavaan lähtökohtaan Raamatun tulkinnassa: Emme voi valita sitä, mitä hyväksymme Raamatusta ja mitä taas emme; Raamattu on meille kokonaan Jumalan arvovaltaista sanaa, jota meidän tulee yrittää tulkita, ymmärtää ja soveltaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.

Raamattu itse pitää itseään arvovaltaisena Jumalan sanana (Ps.119:89, Matt.5:17-19, Luuk.24:44, Joh.10:35, Ilm.22:18,19) ja koko Raamattu on annettu meille arvovaltaiseksi ohjeeksi (Ps.119:105,130, Room.15:4, 2.Tim.3:16,17).

Lähtökohta 2: Jumalan Henki

Kuka hyvänsä ihminen voi ymmärtää Raamatusta jotain, ainakin enemmän tai vähemmän. Mutta Raamatun mukaan sen todelliseen ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan Hengen apua: 1.Kor.2:14. Tämä tarkoittaa seuraavia asioita:

• Vain uudestisyntynyt ihminen voi tulkita Raamattua Jumalan Hengen tarkoittamalla tavalla. Vaikka ihminen olisi miten älykäs ja oppinut, ilman Jumalan Henkeä hänen tulkintansa on ratkaisevasti vajavaista.
• Jumalan Henki ohjaa uskovaa tulkitsemaan Raamattua, mutta tämä on vasta lähtökohta: tulkintaan tarvitaan Hengen ohjausta, mutta Hengen avullakin se onnistuu vasta kun tulkinnassa noudatetaan oikeita, yleispäteviä periaatteita.

Kun siis toteamme, että meidän tulee yrittää tulkita, ymmärtää ja soveltaa Raamattua Jumalan tarkoittamalla tavalla, meidän on oltava a) uudestisyntyneitä ja b) noudatettava oikeita, yleispäteviä raamatuntulkinnan periaatteita.

Raamatun tulkinnan yleispätevät periaatteet

1) Raamattu tulkitsee Raamattua. Raamattu itse on Raamatun paras selittäjä. Raamatun kokonaisuus selittää usein sitä, missä yksittäinen raamatunkohta jää epäselväksi tai vajaaksi. Tämä merkitsee myös sitä, että selvät raamatunkohdat selittävät epäselviä. Esim. Joh.10:34 (Ps.82:6) viittaisi pinnallisella tulkinnalla siihen, että ihminen olisi Jumala. Mutta tämä olisi jo ensimmäisen käskynkin vastaista (2.Moos.20:2,3). Jeesus puolustaakin tässä omaa jumaluuttaan eikä ihmisen.

2) Raamatun tulkinnassa on annettava etusija kirjaimelliselle tulkinnalle, jollei raamatunkohta itsessään vaadi vertauskuvallista tms. tulkintaa. Raamatun kertoma historia on otettava sellaisenaan, mukaan lukien ihmeet. Kirjaimellinen tulkinta voi panna uskomme ja käsityksemme monesti lujille, mutta Raamattu onkin yliluonnollinen kirja, joka kertoo yliluonnollisista asioista. Kun siis Jeesuksen kerrotaan ruokkineen 5000 miestä, sitä ei saa selittää siten, että kaikki ottivat Jeesuksen käskystä eväänsä esille ja alkoivat syödä! –Mutta Raamatussa on myös yhtä ja toista, jota ei ole tarkoitettukaan otettavaksi kirjaimellisesti. Jeesuksen vertaukset eivät ole historiaa, vaan Jeesuksen taitavia, kuvitteellisia opetuskertomuksia. Kun Jeesus kutsui Herodesta ketuksi (Luuk.13:32), hän ei tarkoittanut sitä biologisesti vaan ironisesti. Ylipäätään kuvakieli, vertaukset, profetiat ja runous vaativat asian luonteen mukaisen tulkinnan. –Mutta kirjaimellinen tulkinta on aina se ensimmäinen, jota pidetään tulkinnan lähtökohtana.

3) Raamatun tulkitsijan on otettava huomioon Raamatun käytännöllinen, universaalinen luonne.

Raamattu ei käytä tieteellistä, vaan käytännöllistä kieltä kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Vaikka 3.Moos.11:4-6 väittää jäniksen märehtivän (jota se ei todellisuudessa tee), tämän raamatunkohdan tarkoitus oli erotella puhtaat ja saastaiset eläimet –eikä oikaista sen aikaisten ihmisten biologisia harhakäsityksiä.

4) Raamattua on tulkittava ottamalla huomioon kielellinen asiayhteys. Asiayhteyden korkeimpana ohjenuorana on koko Raamattu, sitten ko. Raamatun kirja ja lopuksi välittömästi edeltävä ja/tai seuraava tekstijakso. 1.Kor.15:29 erikseen luetettuna näyttäisi hyväksyvän kasteen ottamisen kuolleitten puolesta. Mutta kyseinen kappale käsitteleekin ylösnousemusta, ja Paavali itse asiassa kertookin kasteesta kuolleitten puolesta ennemmin ironiseen sävyyn. Puhumattakaan siitä, että ei 1.Korinttilaiskirje eikä koko Raamattu tue lainkaan kastetta kuolleitten puolesta.  

5) Raamattua on tulkittava ottamalla huomioon kulttuuriset, historialliset ja maantieteelliset tosiasiat. Vaikein näistä on yleensä suhtautuminen ns. kulttuuriseen kuiluun. Silloin Raamattua on osattava ”kääntää” kulttuurista toiseen. Jeesuksen vertaukset ovat yleensä kertomuksia sen aikaisesta arkikulttuurista, jonka ihmiset hyvin ymmärsivät. Mutta nykyihmiselle jotkut seikat voivat tuottaa vaikeuksia ymmärtää. Esim. Jeesuksen kuvaannollinen maininta vanhoista ja uusista viinileileistä (Matt.9:17) ei välittömästi kerro meille Jeesuksen sanojen tarkoitusta: että Hänen oppinsa, persoonansa ja toimintansa ei mahdu vanhojen juutalaisten tapojen ja sääntöjen sisälle, vaan ”uusi viini” on osittain erilaista kuin ”vanha viini” ja tarvitsee uudenlaiset leilit. –Myönnetään suoraan, että ihan kaikkea emme edes tule ymmärtämään Raamatun sanomassa, koska kulttuurinen kuilu on liian leveä! –Samalla kulttuurinäkökulma merkitsee myös sitä, että emme saa lukea Raamattua oman kulttuurimme ehdoilla. Niinpä esim. homoseksuaalinen käyttäytyminen ei tule hyväksyttäväksi, vaikka kulttuurimme sen hyväksyykin.

6) Raamattu ilmoittaa meille ennen muuta yleiset periaatteet ennemmin kuin yksityiskohtaisia ohjeita. Kun Jeesus käski opetuslasten pestä toistensa jalat (Joh.13:14), se ei ollut yksityiskohtainen kaikille uskoville kaikkina aikoina, vaan toinen toistemme palvelemiseen liittyvä periaate.

7) Kaikki mitä Raamattu kertoo, ei ole meille esimerkillistä. Osa siitä, mitä Raamattu kertoo, on meille varoittavaa, osa taas pelkkää historiaa. Esim. Matt.26:69-75. Pietari kielsi Jeesuksen, mikä on tosiasia, mutta ei meille esimerkillinen (sen sijaan esimerkillistä on, että Pietari katui ja itki!). Lisäksi ihan kaikki, mitä Jumala käskee tai lupaa Raamatun mukaan jollekin henkilölle, ei ole lupaus meille. Jeesuksen sanotaan eräissä tapauksissa parantaneen kaikki sairaat (Matt.12:15), mutta tämä ei ole automaattisesti lupaus jokaiselle sairaalle tulla terveeksi Jeesuksen nimessä.

8) Raamattu etenee Vanhasta testamentista Uuteen testamenttiin siten, että Jumalan ilmoitus kehittyy. Vanha testamentti on lupauksen aikaa, Uusi testamentti täyttymyksen aikaa. Ilmoitus etenee ja selvenee siirryttäessä Vanhasta Uuteen testamenttiin. Sama eteneminen näkyy myös moraalin alueella. Esim. Jaakobilla oli neljä vaimoa, mutta Uudessa testamentissa yksiavioisuus oli jo kristillisenä, moraalisena vaatimuksena selviö.

9)Raamatuntulkinta ei voi rakentua sen varaan, mitä Raamattu ei nimenomaisesti kerro. Tulkinnan perustaksi tulee ottaa Raamatun selvä ilmoitus eikä se mistä Raamattu vaikenee. Esim. lapsikastetta perustellaan Ap.t.16:33:lla, jonka mukaan Filippin vanginvartija ja hänen perhekuntansa kastettiin; mutta kuitenkaan tässä kohdassa ei mainita, että perhekuntaan olisi kuulunut sylilapsia. Tämä perustelu siis rakentuu asiaan, josta ko. raamatunkohta vaikenee.

10) Raamatun ilmoitus menee kirkkohistorian ja perinteiden edelle. Noin 2000 vuoden ajan eri kirkonmiehet ovat jättäneet jälkensä nykyiseenkin raamatuntulkintaan. Eri kirkkokunnat tulkitsevat Raamattua omien perinteittensä valossa, joillakin oma traditio on jopa osa virallista oppia. Jeesus vastusti voimakkaasti aikansa juutalaista perinnäissäännöstöä. Myös Paavali varoittaa uskonnollisuudesta (2.Tim.3:5). Raamattua tulee kuitenkin tulkita siitä itsestään käsin eikä niiden (Raamattuun perustumattomien) perinteiden mukaan, joita kirkot ovat vuosisatojen mukaan omaksuneet. Perinteet muuttuvat, mutta Raamattu ei muutu!

Lopuksi: Raamattua ei tule tulkita kiihkomielisesti eikä ahdaskatseisesti. Ehkä tämä periaate on se kaikkein tärkein itse kunkin muistaa! Ihminen alkaa helposti tulkita Raamattua joko hengellistäen tai järjellistäen sen sanoman, ja sitten ihminen pitää siitä tiukasti kiinni eikä suvaitse omaan tulkintaansa kohdistuvaa arvostelua. Raamattu tosin on arvovaltainen ja meidän ajatuksiamme äärettömän paljon ylempänä, mutta meidän kykymme tulkita (edes silloin kuin olemme Pyhällä Hengellä täytettyjä!) on vajavainen!   


Juhani Nikula, 9.3.2015