TOINEN SAMUELIN KIRJA: ABSALOMIN KAPINA

Absalom oli kostanut veljelleen Amnonille sisarensa Tamarin raiskauksen tappamalla Amnonin (2.Sam.13:23-36). Peläten tämän jälkeen isäänsä Absalom pakeni isoisänsä Gesurin kuninkaan Talmain, Ammihudin pojan luo. Daavid suri kauan poikaansa Amnonia samalla kun Absalom viipyi Gesurissa kolme vuotta. Sen jälkeen Daavid alkoi leppyä Absalomille.

Daavidin ja Absalomin sovinto

Absalomin ollessa vielä pakomatkalla Joab pyrki saamaan sovinnon Daavidin ja Absalomin välillä (14:1-24). Joab ei kuitenkaan itse katsonut voivansa esittää asiaa kuninkaan edessä (arvellen ilmeisesti, ettei kuningas olisi kuunnellut häntä tässä asiassa). Niinpä Joab kehitti sovintoa edistääkseen juonen, jossa hän kutsui apuun naisen Tekoasta. Koska kyseessä oli nainen ja henkilönä kuninkaalle entuudestaan vieras, Joab oletettavasti arveli, että tällaisen ihmisen edessä Daavidilla eivät olisi ”suojamekanismit” päällä. Joabin suunnitelman mukaan kuvitteellisen kertomuksen avulla nainen saisi Daavidin sallimaan Absalomin paluun Jerusalemiin. Koko kertomus oli täysin Joabin kehittelemä ja hän pani sanat naisen suuhun. Daavid ei kuitenkaan tiennyt Joabin toimista mitään eikä aavistanut naisen kertomuksen olevan tekaistu (jo toisen kerran Daavidille esitettiin kertomus, joka ei ollut todellisuutta mutta jonka kautta Daavidin silmät avattiin, vrt. 12:1-4). Nainen sanoi olevansa leski ja hänellä oli ollut kaksi poikaa. Pojat olivat riitaantuneet keskenään ja toinen oli tappanut veljensä. Tässä vaiheessa suku oli vaatinut verikostoa ja jäljelle jääneen pojan surmaamista (1.Moos.9:6; 2.Moos.21:12; 3.Moos.24:17). Naisen kertomuksen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä lakiin perustuva verikosto vaan myös sukulaisten pyrkimys saada perillinen raivattua pois. Nainen jäisi tämän jälkeen kokonaan yksin. Kertomus oli laadittu siten että se vetosi sekä Daavidin sääliin että oikeudentuntoon.

Daavid ei tälläkään kertaa aavistanut antavansa ratkaisua, jossa hän todellisuudessa joutui itse tilille. Nainen ottikin sitten suoraan esille Absalomin tilanteen. Säästäessään naisen jäljelle jääneen pojan kuningas joutui samalla tunnustamaan, että hänen pitkittynyt Absalomiin kohdistunut karkotuspäätöksensä oli epäoikeudenmukainen. Absalomin karkotus oli lopulta sama asia kuin tämän tappaminen. Daavid lopulta kysyikin naiselta, oliko Joab koko kertomuksen takana. Nainen tunnusti näin olevan. Daavid kutsui sitten Joabin eteensä ja käski noutamaan Absalomin Jerusalemiin. Daavid ei kuitenkaan halunnut nähdä Absalomia, joka joutui asumaan omassa talossaan. Näin jatkui kaksi vuotta. Daavid ja Absalom eivät nähneet toisiaan.

Absalom oli komea mies ja hänen perheensä kasvoi (14:25-27). Jo tässä vaiheessa Israelin kansa kiinnitti Absalomiin erityistä huomiota, koska häntä pidettiin kauniina ja virheettömänä. Erityinen asia Absalomissa olivat hänen hiuksensa: vuoden kasvettuaan niiden paino oli 200 sekeliä (jopa yli 3 kg!). Juonittelu oli kuitenkin tullut pysyvästi Daavidin perheen elämään. Absalom yritti kutsua Joabia viemään sanaa kuninkaalle, selvästi tarkoituksena saada isän ja pojan välinen ero vihdoin lopetetuksi (14:28-33). Koska Joab ei kuitenkaan tullut pyynnöistä huolimatta, Absalom käski palvelijoitaan sytyttämään Joabin ohrapellon tuleen! Vasta tällöin Joab tuli Absalomin luo ja tämä sai lähetettyä sanan kuninkaalle. Sen jälkeen kuningas kutsui Absalomin luokseen ja he solmivat sovinnon.

Absalom nousee kapinaan

Absalom oli näin saavuttanut jälleen isänsä suosion. Absalom ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa uskollinen isälleen vaan alkoi valmistella vallankaappausta (15:1-6). Absalom otti käyttöönsä viidenkymmenen miehen saattueen sekä vaunut ja hevosia. Neljän vuoden ajan komea Absalom oli aktiivinen suhdetoimintatyössään voittaen israelilaisten suosion ja hyväksynnän. Kyseessä oli kuitenkin koko ajan tarkoituksena voittaa kansansuosiota, jotta Absalom voi nousta valtaistuimelle isänsä tilalle. Absalom antoi kansalaisille katteettomia lupauksia siitä, kuinka hän hallitsijana antaisi päätöksiä juuri sen henkilön eduksi, jonka kanssa hän kulloinkin keskusteli. Kukaan ei ilmeisesti nähnyt mitään ristiriitaa siinä, että Absalomin lukuisat lupaukset saattoivat olla ristiriidassa keskenään. Tärkeää Absalomille oli vain kansansuosion saavuttaminen lähitulevaisuutta ajatellen. Absalom suunnitteli isänsä syrjäyttämistä.

Lopulta kävi ilmi, että ainakin suurelta osin Absalomin petollinen toiminta todella onnistui kääntämään kansan sydämiä hänen puolelleen. Neljän vuoden kuluttua Absalom oli täyttävinään lupausta Herralle ja pyysi saada mennä kuninkaan luota Hebroniin (15:7-12). Daavid ei aavistanut mitään ja antoi Absalomille luvan lähteä. Hebronista kuitenkin muodostui heti Absalomin vallankaappausyrityksen tukipaikka. Absalom oli salaa lähettänyt viestinviejiä eri puolille Israelia ja ilmoittanut tulevansa kuninkaaksi Hebronissa. Merkkinä oli torven ääni, jonka kuuluessa Absalom olisi huudettu kuninkaaksi. Monet ihmiset olivat syvästi vaikuttuneita Absalomista ja olivat valmiita hyväksymään sen, että Absalomista, Daavidin pojasta, tulee kuningas. Absalomilla oli joka tapauksessa laaja tuki kansan keskuudessa, mukaan lukien Daavidin neuvonantaja Ahitofel.

Daavid oli valmistautumaton vastarintaan ja hän poistui Jerusalemista (15:13-16:4). Daavid lähti hovinsa kanssa ja vain hänen kymmenen sivuvaimoaan jäivät kaupunkiin pitämään huolta palatsista. Daavidin tavoitteena oli mennä Mahanaimiin Jordanin toiselle puolelle (17:24). Kuitenkin paljon uskollisia ihmisiä siirtyi Daavidin mukana: kreetit ja pleetit (ulkomaalaiset palkkasoturit), kuusisataa gatilaista, gatilainen Ittai, Sadok ja leeviläiset (jotka kantoivat liitonarkkua), Abjatar, Ahimaas, Joonatan ja neuvonantaja Husai. Daavid lähetti kuitenkin papit ja liitonarkun takaisin Jerusalemiin. Tarkoituksena oli, että Daavid saa tätä kautta tietoonsa, mitä Jerusalemissa tapahtuu. Erittäin tärkeä henkilö oli Husai: myös hänen tuli pysytellä Jerusalemissa ja viisaasti tehdä tyhjäksi Ahitofelin neuvot Absalomille. Ahitofelia pidettiin niin kyvykkäänä neuvonantajana, että hän oli erityisen vaarallinen henkilö Absalomin liittolaisena (vrt. 16:23). Kapinan vaikutuksia kuvaa sekin, että entisen kuninkaan Saulin pojan Joonatanin pojan Mefibosetin palvelija Siba siirtyi Daavidin luokse. Hänen mukaansa Mefiboset jäi kuitenkin Jerusalemin kuvitellen, että hänelle palautettaisiin Saulin suvun kuninkuus Daavidin kukistuttua.

Saulin kuninkuus oli taustalla myös siinä, että Saulin sukuun kuuluva Simei tuli kiroamaan Daavidia (16:5-14). Simei kulki Daavidin mukana sivummalla vuoren rinnettä kiroten häntä ja heitellen kiviä ja soraa. Daavid kuitenkin kielsi puuttumasta Simein aggressiiviseen toimintaan. Ilmeisesti Daavidin reaktion taustana oli sama asennoituminen kun hänellä oli aiemmin ollut Sauliin. Daavid ei missään vaiheessa ollut halunnut vahingoittaa Saulia. Simei oli benjaminilainen ja Saulin sukulainen, jonka kiroukseen sisältyvä syytös oli juuri Saulin syrjäyttäminen. Vaikka Saulin kuninkuus oli lakannut Herran päätöksen kautta, Daavid ei ollut ihmisvoimin koskaan halunnut siihen vaikuttaa ja Daavid oli aina kunnioittanut Saulia. Simein menettely muistutti Saulin toimintaa, kun tämä vainosi Daavidia.   

Husai harhauttaa Absalomia

Absalom saapui Jerusalemiin (16:15-23). Ahitofel oli ollut alusta asti Absalomin mukana ja oli tukenut tätä koko ajan. Itse asiassa Ahitofel saattoi olla koko kapinan suunnittelija, koska hän oli alusta asti osoittanut tukeaan Absalomille. Mutta Husain suhteen Absalomilla olivat suuret epäilyt: miksi Husai ei seurannut Daavidia, vaikka oli ollut tämän uskollinen ystävä? Husai vakuutti kuitenkin olevansa Absalomin palveluksessa siinä kuin oli ollut Daavidin palveluksessa. Myöhemmät tapahtumat osoittavat, että Absalom uskoi Husain olevan tosissaan. Tämä oli Absalomilta ratkaiseva virhe.

Ahitofelin neuvosta Absalom meni isänsä sivuvaimojen luo (samalla toteutui kouriintuntuvasti myös Natanin aiempi ennustus, 12:11). Ahitofelin neuvon taustalla oli saada koko Israel näkemään, että Absalom oli lopullisesti katkaissut välinsä isänsä kanssa. Ahitofelin neuvoja arvostettiin suuresti ja hänellä oli arvovaltaa ihmisten keskuudessa. Ahitofelin neuvot kuitenkin olivat nyt Absalomin apuna Daavidia vastaan. Ahitofelin moraalia eivät ihmiset osanneet epäillä.

Ahitofel neuvoi Absalomia ryhtymään Daavidia vastaan yllätyshyökkäykseen 12 000 valiomiehen avulla (17:1-14). Ahitofelin neuvo oli viisas eikä Daavidilla selvästi ollut läheskään yhtä suurta armeijaa tukenaan. Daavid ei siinä ajassa olisi myöskään ehtinyt järjestää oppositiota Absalomia vastaan. Ahitofelin neuvon mukainen pikainen hyökkäys olisi ollut ratkaiseva sotatoimi eikä Daavid olisi siitä toipunut. Herra oli kuitenkin Daavidin puolella ja Absalom kysyi myös Husain (Daavidin vakoojan ja vastarintamiehen) neuvoa. Husai varoitti Absalomia lähtemästä liian pienellä sotajoukolla Daavidin kimppuun. Päinvastoin, Husain mukaan Absalomin tuli koota suuri armeija koko Israelista ja sitten vasta hyökätä Daavidin joukkoja vastaan. Absalom päätti omaksi tuhokseen noudattaa Husain neuvoa, jolloin Daavid sai aikaa järjestää joukkojaan. Sodassa eivät ratkaise pelkästään joukkojen suuruus ja aseistus vaan myös viisas taktiikka.    

Daavidin uskollisten sanansaattajien Ahimaasin ja Jonatanin matka ei ollut turvallinen mutta he pääsivät perille. Samalla kävi ilmi, että Daavidilla oli edelleen kannatusta kansan keskuudessa: Bahurimissa talon emäntä piilotti Daavidin sanansaattajat kaivoon ja nämä pelastuivat. Daavid sai tietoa Ahitofelin neuvosta ja siirtyi heti Jordanin yli turvaan (17:15-29). Huomattuaan selvästi tulleensa petturiksi ja ymmärrettyään, että Daavid saattaisi palata valtaan, Ahitofel hirtti itsensä. Myös Absalom tuli joukkoineen Jordanin yli ja edessä oli taistelu Efraimin metsässä.

Absalomin tappio ja kuolema

Daavid oli loistava sotapäällikkö. Hän olisi itse halunnut lähteä mukaan taisteluun (toisin kuin 11:1) mutta hänen miehensä halusivat suojella häntä ja pyysivät häntä jäämään kaupunkiin (18:1-18). Daavid suostui jäämään kaupunkiin mutta ohjeisti nimenomaisesti sotapäälliköitään Joabia, Abisaita ja Ittaita että heidän oli varottava vahingoittamasta Absalomia. Daavid tiesi, että taistelusta tulee verinen mutta Absalomin hän nimenomaisesti halusi säilyttävän henkensä. Efraimin metsässä syntyikin suuri taistelu. Kaikkiaan taistelussa menetettiin 20 000 miestä ja Absalomin joukot jäivät alakynteen. Kyseessä oli Israelin raaka sisällissota.

Muulilla ratsastava Absalom osui vastakkain Daavidin miesten kanssa. Ratsastaessaan tiheäoksaisen tammen alta Absalom takertui päästään puuhun (kirjaimellisesti ”päästään”; tosin tämä jättää mahdollisuuden, että Absalom takertui puuhun juuri hiuksistaan, vrt. 14:26). Muuli jatkoi matkaansa ja Absalom jäi riippumaan puuhun. Eräs Daavidin miehistä oli nähnyt tämän mutta ei tehnyt Absalomille mitään vaan toi asiasta tiedon Joabille. Vastoin Daavidin ohjeita Joab löi kolme keihästä Absalomin rintaan ja kymmenen Joabin aseenkantajaa löi Absalomin hengiltä. Absalomin ruumis heitettiin kuoppaan ja peitettiin kiviröykkiöllä.

Joab lähetti erään nubialaisen viemään Daavidille sanaa voitosta (18:19-32). Myös Ahimaas halusi lähteä viemään tietoa Daavidille. Ahimaas ehti eri tietä perille ensin ja kertoi voitosta mutta ei Absalomin kuolemasta. Nubialainen toi sitten kohta tiedon Absalomin kohtalosta.

Daavid palaa Jerusalemiin

Daavid oli voittanut valtataistelun poikaansa vastaan mutta ei osannut nähdä tilannetta oikein vaan suri raskaasti poikansa kuolemaa sen sijaan että olisi juhlinut voittoa. Tästä syystä Joab torui Daavidia, joka löi laimin ne israelilaiset, jotka olivat tukeneet häntä (19:1-9). Daavid olisi mieluummin itse kuollut – mihin sisältyi ajatus, että hänen miehensä olivat taistelleet turhaan. Joab kuitenkin sai sitten puhuttua Daavidin tulemaan esille porttikäytävään kaikkien nähtäväksi. Israelilaiset olivatkin taistelun jälkeen paenneet kukin kotiinsa, minkä jälkeen alkoi sodanjälkeinen asioiden selvittely. Daavid oli jälleen Israelin hallitsija (19:10-16). Juudan miehet toivat hänet Jordanin yli. Daavid ei kuitenkaan unohtanut että Joab oli tappanut Absalomin: Daavid sanoi tekevänsä Amasasta sotaväkensä päällikön (Amasa oli ollut Absalomin joukkojen päällikkö!). Myöhemmin Joab tappoi Amasan (20:10), mitä Daavid ei koskaan unohtanut (1.Kun.2:5).

Daavid kohtasi armollisesti myös vastustajiaan (2.Sam.19:17-31): hän antoi anteeksi Simeille, joka oli kironnut häntä (16:5-14) ja Mefibosetia, joka palvelijansa Siban mukaan olisi tavoitellut isoisänsä Saulin valtaistuinta. Lisäksi Daavid osoitti ystävyyttä Barsillaille, joka oli huolehtinut kuninkaan ylläpidosta Mahanaimissa (19:32-40). 

Israelissa syntyi vielä riitaa siitä, miksi nimenomaan Juudan miehet olivat tuoneet Daavidin Jordanin yli (19:41-44). Tässäkin näkyi edelleen juopa Juudan heimon ja kymmenen Israelin heimon välillä.

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

Juhani Nikula, 16.4.2014

TOINEN SAMUELIN KIRJA: DAAVIDIN LANKEEMUS

Raamattu ei peittele Herran valitseman kuninkaallisen perheen epätäydellisyyksiä eikä muutenkaan kuvaa Jumalan ihmisiä synnittöminä. Daavid oli Jumalan edessä monessa mielessä nuhteeton mutta silti hän lankesi syntiin eikä voinut paeta Jumalan oikeudenmukaista rangaistusta. Daavid ei näin ollut poikkeus ihmisten joukossa vaan myös hänen tuli kärsiä syntiensä seuraukset. Daavidin synnit eivät myöskään olleet vähäisiä: hän lankesi aviorikokseen, murhaan ja kapinaan Jumalaa vastaan. Daavid kuitenkin katui rikkomuksiaan, tunnusti syntinsä ja oli siten Jumalan mielen mukainen hallitsija (1.Sam.13:14; Ap.t.13:22; Ps.89:20,21).

Daavidin rikos

Daavidin lankeemuksen (2.Sam.11:1-27) juuret olivat osaltaan siinä, että hän harjoitti moniavioisuutta (3:2-5; 11:27). Kuningas saattoi ottaa uuden vaimon hylkäämättä edellistä. Tämä ei ollut poikkeuksellista ja myös esim. Israelin kantaisällä Jaakobilla oli useita vaimoja, joista kaikista tuli Israelin heimojen kantaäitejä. Vaikka vasta UT:n aikana tämä käytäntö oli jo selkeästi väistynyt, vanhan liiton aikana moniavioisuutta siedettiin Israelin sydänten kovuuden vuoksi. Kuitenkin Mooseksen laki varoitti monien vaimojen pitämisestä (5.Moos.17:17) ja oli siten sopusoinnussa luomisjärjestyksen kanssa (1.Moos.2:24). Ympäröivien kansojen parissa moniavioisuus oli sen sijaan aivan yleistä. Myös Israelissa kuninkaan moniavioisuus oli joka tapauksessa käytännön tasolla hyväksytty asia ja Daavidillakin oli siten useita vaimoja. Jotkut Daavidin avioliitoista olivat epäilemättä poliittisia kuten Saulin tyttären Mikalin kanssa (1.Sam.18:20-29) ja Talmain tyttären Maakan kanssa (2.Sam.3:3). Käytännössä moniavioisuus aiheutti kateutta ja ristiriitoja eikä se ollut koskaan kuulunut Jumalan luomisjärjestykseen.

Inhimillisesti katsoen Daavid oli tekemässä ”täydellistä rikosta” sisältäen tarkkaan harkitun murhan ja aviorikoksen. Kyse oli ajankohdasta, jolloin Daavidin valtakunta menestyi sotilaallisesti ja laajeni. Filistealaiset oli lyöty jo aikaisemmin (2.Sam.8:1) ja myös aramealais-ammonilainen liittoutuma oli edellisenä vuonna voitettu (2.Sam.10). Israelin armeija Joabin komennossa lähetettiin valloittamaan ammonilaisten pääkaupunkia Rabbaa. Kyseessä oli aiemmin aloitettujen sotatoimien jatkamista ammonilaisia vastaan. Kevät oli sotaan lähdön aika siksi, että sadekausi loppui silloin ja tiet mahdollistivat jälleen sotavaunujen ja kantamusten kuljettamisen. Poikkeuksellista oli kuitenkin se, että Daavid päätti pysytellä Jerusalemissa. Yleensä senaikaiset Lähi-Idän hallitsijat olivat yhdessä sotajoukkojensa kanssa lähdössä taisteluun. Tässä tapauksessa kotiin jääminen muodostui Daavidille lankeemukseksi.

Kuninkaana Daavid oli rikas ja verrattuna alamaisiinsa hänellä oli kaikkea. Silti hän ei kokenut, että hänellä olisi kaikkea sitä, mitä hän halusi. Samaan aikaan kun hänen sotaväkensä oli taistelussa, Daavid lankesi yllättävän helposti ja ajattelemattomasti vakavaan aviorikokseen (2.Moos.20:14,17; 4.Moos.15:39). Daavid käyskenteli palatsinsa katolla kun hän näki sieltä erittäin kauniin naisen. Kyseessä oli Batseba, jonka mies oli heettiläinen Uria, Israelin armeijan uskollinen palkkasoturi. Uria esitetään koko ajan myönteisessä valossa, joten muukalaisuudestaan huolimatta hän saattoi palvella Israelin Jumalaa (vrt. 2.Sam.11:11). Daavid nimenomaisesti otti selville Batseban perhesuhteet ja samalla sai tietää tämän olevan toisen miehen vaimo. Daavid kuitenkin kutsui Batseban luokseen ja teki näin mielihalujensa vallassa tietoisen aviorikoksen tämän kanssa. Tästä seurasi se, että Batseba tuli raskaaksi (11:5).

Kun Daavid sai kuulla Batsebalta tämän raskaudesta, hän päätti ryhtyä peittelemään tapahtunutta. Daavid kutsui pahaa aavistamattoman Urian sodasta Jerusalemiin ja yritti saada tämän menemään vaimonsa luo. Näin Uria saattaisi maata vaimonsa kanssa ja Daavidin aviorikos todennäköisesti jäisi salaisuudeksi Urialta. Daavid yritti kahdesti taivutella Uriaa menemään vaimonsa luo, ensin ystävällisesti pyytäen ja toisella kerralla juottaen Urian humalaan. Uria kuitenkin osoittautui loppuun asti uskolliseksi Israelin sotilaaksi ja katsoi velvollisuutensa Joabia ja armeijaa kohtaan sellaiseksi, että ei voi viettää lomaa vaimonsa seurassa. Urian jalo luonne tulee selvästi esille. Tämä on merkille pantavaa, kun ottaa huomioon, että hän oli ulkomaalainen palkkasoturi.

Kun Daavid ei onnistunut saattamaan Uriaa ja Batsebaa yhteen, hän kehitti uuden juonen. Daavid lähetti Urian takaisin etulinjaan mukanaan kirje Joabille, jossa tämän piti järjestää Urian kuolema taistelussa. Joab toimi kuninkaan käskyn mukaisesti ja Uria jätettiin yksin vihollisen armoille, jolloin hän sai surmansa. Arvoitukseksi jää, mitä Joab itse ajatteli kuninkaan erikoisesta käskystä lavastaa yhden oman sotilaan kuolema. Kuninkaana Daavid oli kuitenkin itsevaltias, joten Joab päätti kyselemättä totella. Uria sai Daavidin salajuonen kautta surmansa vihollisen käden kautta, tosin omien joukkojen salakavalasti avustamana.

Joab lähetti Daavidille viestin, jossa hän ilmoitti sotajoukkojensa menneen lähelle kaupungin muuria, jolloin useita sotilaita oli kuollut. Joabin viesti oli varovainen, koska tällainen menettely oli yleisesti hyökkääjälle lähes itsemurha: puolustajien oli helppo ampua muurilta hyökkääjiä. Joab olisi ilmeisesti voinut saada aikaan Urian kuoleman niin, että muu sotajoukko ei olisi kärsinyt huomattavia tappioita. Kun Daavid kuitenkin sai tietää, että myös Uria oli kaatunut taistelussa ammonilaisia vastaan, hän suhtautui asiaan maltillisesti. Tuskin kukaan muu Daavidin lisäksi kuin Joab sai tietää Urian kuoleman todellista syytä, koska etulinjassa taisteleminen johti usein kuolemaan. Ulkonaisesti näytti siltä, että Uria oli kuollut tavanomaisessa sotatoimessa.

Heti Urian kuoleman suruajan mentyä ohi Daavid nai Batseban. Heille syntyi poika. Vasta kaiken tämän tapahduttua Herra mainitaan ensimmäistä kertaa (11:27; Daavid ei ollut kysynyt Herralta mitään koko tapahtumasarjan aikana!). Vaikka Daavid ei ollut vastuussa kenellekään ihmiselle valtakunnassaan, hän ei ollut ymmärtänyt, että Jumala oli tietoinen hänen ”täydellisestä rikoksestaan”. Pakanallisessa maailmassa yksinvaltias olisi voinut tehdä aviorikoksen ja murhan ilman, että kukaan olisi voinut puuttua siihen. Tämä ei kuitenkaan ollut todellisuutta Israelissa, jossa kuningas istui valtaistuimella nojautuen kuuliaisuuteen Herralle. Herran silmissä Daavidin teko oli paha. Israelin kuningas oli Herran alamainen eikä ollut Jumalasta riippumaton.

Daavidin katumus

Profeetta Natan tuli Herran käskystä Daavidin luo ja kertoi tälle dramaattisen kertomuksen (2.Sam.12:1-25). Kertomuksen rikas mies omisti paljon lampaita ja härkiä, mutta oli ahneudessaan ja ilman sääliä ottanut köyhän miehen ainoan karitsan ja valmistanut siitä aterian vieraalleen. Natanin kertomuksen olisi luullut herättävän Daavidissa epäilyksiä (vertauskuvan mukaan Daavid oli rikas mies, Uria köyhä mies ja Batseba köyhän miehen karitsa). Daavid ei kuitenkaan aavistanut kertomuksen kuvaavan hänen omaa rikostaan. Niinpä Daavid raivostui siitä, että tällaista vääryyttä tapahtuu hänen valtakunnassaan. Daavidin ”rikkaalle miehelle” langettama tuomio oli sopusoinnussa Jumalan lain kanssa (2.Moos.21:37; vrt. Luuk.19:8). Tässä vaiheessa Natan toi suoraan esille, että Daavid itse oli kertomuksen ”rikas mies”. Daavid oli syypää murhaan ja aviorikokseen. Daavidilla oli useita vaimoja mutta Urialla oli ollut vain yksi, Batseba. Teollaan Daavid oli halveksinut itse Herraa. Natanin mukaan Daavidin rikokset tulevat johtamaan onnettomuuksiin Daavidin oman perheen sisällä (vrt. Amnon, 2.Sam.13:1-14,28,29; Absalom, 15:1-12; 16:21,22). Daavidin perhe-elämä myöhemmin osoittaa monella tavalla rikkinäisyyttä.    

Natanille onneksi – Daavid katui. Niinpä Daavid ei itse kuolisi vaikka oli omin sanoin lausunut kuolemantuomion Natanin kertomuksen rikkaalle miehelle. Daavid joutui hengelliseen kriisiin, jota hän ilmaisee psalmeissa (Ps.32 ja 51). Daavid sai syntinsä anteeksi, mutta hänen rikoksillaan olivat rankat seuraukset hänen kodissaan.  Miekka ei tule väistymään hänen suvustaan ja hänen omia vaimojaan kohtaan tullaan tekemään väkivaltaa. Mutta välitön seuraus oli kuitenkin se, että Batseban lapsi sairastui vakavasti. Natan oli ennustanut että lapsi kuolee. Daavid rukoili ja paastosi, jotta lapsi saisi pitää henkensä. Lopulta lapsi kuitenkin ennustuksen mukaisesti kuoli (näin Daavidin synti sai aikaan toisen viattoman uhrin). Daavid lohdutti Batsebaa ja heille syntyi tämän jälkeen Salomo. Herra halusi poikaa kutsuttavan myös nimellä Jedidja, joka merkitsee ”Herran suosikkia”. Tämä poika tuli seuraamaan Daavidia valtaistuimelle.

Herran suurta armoa on se, että Batseban poika Salomo tuli olemaan Daavidin seuraaja valtaistuimelle ja tuli edustamaan kuninkaallista sukuhaaraa siitäkin eteenpäin. Lopulta kyseessä oli myös sukuhaara, johon syntyi luvattu Messias (Matt.1:6).

Rabban valtaus

Samanaikaisesti näiden tapahtumien kanssa etenivät aiemmin aloitetut sotatoimet (2.Sam.12:26-31). Joab kutsui Daavidia tulemaan paikalle lisäjoukkojen kanssa, koska kaupungin kukistuminen oli saatava Daavidin eikä Joabin nimiin. Lopulta ammonilaisten pääkaupunki Rabba (myöh. Amman) valloitettiin. Sotasaaliina Daavid otti ammonilaisten kuninkaan päästä jalokivin koristetun kultaisen otsarivan, joka painoi talentin (historian aikana talentin paino on vaihdellut, mutta VT:n aikana se oli n. 59 kg), ja siitä tuli Daavidin kuninkaankruunu.

Herra antoi kaikesta huolimatta Daavidin valtakunnan vahvistua.

Amnonin rikos ja kuolema

Daavidin rikoksista seurasi hänen perheensä sisäinen rikkinäisyys ja kapinallisuus. Daavid ei ohjannut perhettään kuriin ja itsehillintään (esim. 2.Sam.13:21), mikä näkyi hänen poikiensa elämässä. Tämä tuli ensin esille hänen esikoisensa Amnonin toiminnassa. Amnon tuli sairaaksi rakkaudesta sisarpuoltaan Tamaria kohtaan, joka johti moraalittomaan käytökseen (13:1-22). Ystävänsä Jonadabin neuvosta Amnon tekeytyi sairaaksi ja sai Tamarin tulemaan luokseen. Silloin Amnon makasi Tamarin väkisin. Mutta heti tämän jälkeen Amnonin valtasi voimakas vastenmielisyys Tamaria kohtaan ja Amnon lähetti tämän nopeasti tiehensä. Amnonin intohimot vaihtelivat näin äärimmäisyydestä toiseen. Moraaliton teko sai tämän jälkeen Absalomin (joka myös oli Daavidin poika) vihaamaan veljeään Amnonia. Daavidin perheen sisällä oli näin vakavia jännitteitä.

Daavidista sanotaan että hän ”vihastui” (13:21). Daavidilla oli kuitenkin itsellään takanaan raskas rikos Herraa vastaan (Daavid oli omin sanoin Natanin vertauksen jälkeen suuttunut kuulemalleen teolle, 12:5), joten hänen kykynsä ojentaa rikkomuksia tekeviä perheenjäseniään oli tullut heikoksi. Daavid ajatteli asioihin puuttumisensa tuovan Amnonille mielipahaa, mistä syystä Daavid jätti nuhteet tekemättä. Daavid oli yksinkertaisesti pojilleen heikkoluontoinen isä.

Amnonin rikos ei kuitenkaan jäänyt ilman seurauksia. Kuninkaan poika Absalom kehitti juonen, joka johti lopulta Amnonin murhaan (2.Sam.13:23-39). Absalom kosti sisarensa raiskauksen kutsumalla Amnonin lampaiden keritsijäisiin. Muut kuninkaan pojat tulivat myös juhliin. Daavid itse ei lähtenyt vaikka Absalom oli kutsunut myös hänet. Juhlien aikana Amnonin humalluttua Absalom käski palvelijoidensa tappaa Amnonin. Kauhistuneina kuninkaan pojat pakenivat paikalta. Daavid sai ensin huhupuheena kuulla, että kaikki kuninkaan pojat olisi tapettu, mutta näiden palattua juhlista kävi ilmi, että vain Amnon oli surmattu. Absalom oli hautonut kostoa siitä asti kun hänen Amnon oli raiskannut hänen sisarensa.

Tästä seurasi tietenkin Daavidin epäsuosio Absalomia kohtaan. Absalom pakeni Jerusalemista Gesurin kuninkaan Talmain luo. Talmai oli Absalomin isoisä, jonka luona Absalom viipyi kolme vuotta. Kuitenkin on koko ajan ollut nähtävissä se, että Daavid ei halunnut lähteä marssimaan Absalomia vastaan – mihin Daavidilla kyllä olisi ollut sotilaallista voimaa – joten tässä on havaittu oven jääneen auki myöhäisemmälle sovinnolle isän ja pojan välille. Daavidin murheet perheensä osalta eivät kuitenkaan tulisi ratkeamaan siihen, että hän saisi sovinnon solmittua Absalomin kanssa. Natanin ennustus (12:11) tulisi varjostamaan Daavidin elämää sen loppuun asti.

Lähteet

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

 Juhani Nikula, 8.4.2014