RUUTIN KIRJA: RUUT JA SUKULUNASTAJA

Ruutin kirjan alkuosassa kävi ilmi, että Ruut oli saanut armon niin Boasin kuin Israelin Jumalan silmissä. Selvästikin Jumala oli korvannut osan Ruutin kokemista menetyksistä Boasin suosiollisuuden välityksellä. Myöhemmin käy ilmi, että Ruutilla tuli olemaan tärkeä osa Jumalan suurta suunnitelmaa, joka toteutuisi Ruutin jälkeläisten kautta.

Ruut vetoaa Boasiin

Ruutin kirjan kolmas luku alkaa lähestyä kertomuksen ratkaisuja, jotka merkitsevät samalla Jumalan suunnitelmien toteutumista. Ruutin leskeys oli päättymässä ja samalla myös Noomin tulevaisuus tulisi turvatuksi. Ruut lupasi menetellä kaikessa Noomin ohjeiden mukaan (Ruut 3:1-5). Taustalla oli ilmeisesti tilanne, jossa Noomi oli joutunut luopumaan Elimelekille kuuluneesta peltopalstasta. Ratkaisuna oli silloin se, että sukulunastaja voi lunastaa omaisuuden takaisin suvulle (3.Moos.25:23-28). Siltä varalta, että tämä epäonnistuisi, tulisi maa takaisin joka tapauksessa alkuperäiselle suvulle riemuvuonna (3.Moos.25:10,13,28). Käsillä olevat suunnitelmat olivat inhimillisiä, mutta taustalla vaikutti koko ajan Jumalan suurempi suunnitelma. Elimelekin suvun nimi säilyisi siten, että Boas menisi naimisiin Ruutin kanssa. Siksi Noomi valmisteli Ruutia siihen, että tämä saisi oman kodin ja turvatun tulevaisuuden Boasin hoivissa. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa yksin jäänyt nainen oli perin juurin turvattomassa asemassa; siksi Noomin ajatuksissa oli tavoitteena sekä perijän saaminen suvulle että Ruutin hyvinvoinnista huolehtiminen.

Noomi kehotti Ruutia toimimaan juuri tietyllä tavalla Boasin suhteen. Noomin mukaan Ruut löytäisi Boasin tuona iltana puimatantereelta. Kyseessä oli avoin paikka, johon tuuli pääsi vapaasti puhaltamaan. Jyvät puitiin puimatantereella, joka saattoi olla mikä hyvänsä kova ja pitävä alusta. Pienet erät puitiin käsin varstalla (pitkä taipuisa keppi, jolla hakattiin). Suurimpia eriä puitiin härkiä ajamalla (niitä kuljetettiin iestettyinä ympyrää, jolloin niiden sorkat tekivät puimatyön) tai jopa härkien vetämillä puimajyrien tai puimarekien avulla. Laki kielsi sulkemasta puivan härän suuta, niin että se saattoi syödä työskennellessään (5.Moos.25:4; Paavali ymmärsi tämän vertauskuvana, jonka mukaan evankeliumin julistajan tuli saada elatuksensa evankeliumin työstä, 1.Kor.9:7-9, 1.Tim.5:18). Erotellut jyvät ja oljet koottiin kekoon puimatantereen keskelle odottamaan iltatuulen voimistumista ja viskaamista. Tuulen piti olla juuri sopivan voimakas (liian voimakas tuuli ei siihen käynyt), jotta jyvät putoavat maahan mutta akanat ja oljet menevät tuulen mukana. Ruumenet kerättiin kasalle ja käytettiin kotitaloudessa polttoaineena. Oljet taas koottiin eläimiä varten. Viskaamisen jälkeen jyvät vielä puhdistettiin siivilöimällä, koska puimisen aikana oli sekaan päässyt kaikenlaista roskaa ja likaa. 

Puiminen oli kaikkien aikalaisten tuntemaa työskentelyä, joten Raamatussa sitä käytetään yleisesti vertauskuvana hengellisistä tosiasioista (Ps.1:4; Jer.15:7; Matt.3:12; Luuk.22:31).

Puimisen ja seulomisen jälkeen viljelijä yleensä jäi vartioimaan jyviä yöksi puimatantereelle, ettei satoa varastettaisi. Juuri tässä oli Noomin mielestä sopiva hetki, jolloin Ruutin tuli lähestyä Boasia. Ruutin tuli peseytyä, voidella itsensä ja pukea päälleen parhaat vaatteensa. Länsimaiseen kulttuuriin tottunut ihminen saattaa oudoksua Noomin neuvoa, jonka mukaan Ruut pysyisi poissa Boasin näkyviltä siihen saakka, kunnes Boas olisi asettunut levolle ja nukahtanut. Mutta se, että Ruutin piti asettua makuulle Boasin jalkopäähän, oli osoitus hänen palvelijan asenteestaan. Tähän ei liity mitään seksuaalista lisämerkitystä. Ruutin menettelystä Boasin oli määrä ymmärtää, että Ruut toivoi Boasin käyttävän sukulunastajan asemaansa ja menevänsä sitä kautta hänen kanssaan naimisiin. Oikeudentuntoisena ja hurskaana miehenä Boas ymmärsikin asian juuri näin. Tultuaan puimatantereelle Ruut ei saanut suoraan rynnätä keskustelemaan Boasin kanssa vaan hänen piti tulla sinne huomaamatta. Hänen tuli odottaa, että Boas oli ennättänyt ruokailla, työpäivä oli päättynyt ja muu väki oli poistunut paikalta yömajoihinsa. Noomin ajatus oli, että näin menetellen Boas sitten Ruutin havaittuaan kertoisi siitä eteenpäin, mitä Ruutin tuli tehdä. Ruut lupasi toimia juuri niin kuin Noomi neuvoi. Ruut osoitti anoppiaan kohtaan luottamusta ja kuuliaisuutta (Ruut 3:5; 1:16,17).

Ruut toimi siten kuten oli Noomille luvannutkin. Sen jälkeen Boas toimi kaikella viisaudella ja oikeamielisyydellä (3:6-13). Boas oli käynyt nukkumaan viljakasan viereen työnsä tehneenä, syöneenä ja juoneena. Sadonkorjuun aika oli yleisesti ilon aikaa (vrt. Jes.9:2), joten Boasilla oli syytä käydä hyvällä mielellä nukkumaan. Ruut tuli paikalle vasta Boasin nukahdettua ja asettui saamansa ohjeen mukaisesti varovasti Boasin jalkopäähän tämän viitan alle. Keskellä yötä Boas kuitenkin havahtui hereille ja huomasi naisen jalkopäässään. Tilanne on erittäin poikkeuksellinen, mutta tapahtumaa ei tosiaankaan tule ymmärtää seksuaalisena tarjoutumisena eikä Boaskaan asiaa niin ymmärtänyt. Ruut sanoo olevansa ”palvelijatar” (alkukielessä sana merkitsi ”naisorjaa”), mikä kuvasti Ruutin nöyrää asennetta. Ruutin pyyntö on ymmärrettävä inhimillisen suojan etsimisenä lailliselta sukulunastajalta; mutta sen jälkeen Ruut kuunteli Boasia ja antoi tämän johtaa tilannetta eteenpäin.

Boas suhtautui Ruutiin ystävällisesti ja siunasi tätä. Ruut halusi mennä naimisiin sukulunastajasäännösten mukaan, mikä merkitsi hänen avioitumistaan itseään vanhemman miehen kanssa. Samalla Ruut luopui nuorten miesten tavoittelusta täyttääkseen Noomin toivomuksen. Ilmeisesti tämä merkitsi sitä, että Ruut oli luopunut omista, luonnollisista toiveistaan ja haluistaan täyttääkseen suvun pyynnön ja edun. Boas sinänsä lupasi täyttää Ruutin pyynnöt ja totesi myös koko kaupungin tietävän Ruutin kunnialliseksi naiseksi. Mutta Boas jatkoi, että oli olemassa häntä itseäänkin läheisempi sukulainen. Boas oli tässäkin suhteessa oikeamielinen. Lähimmän sukulunastajan velvollisuus oli lain mukaan täyttää tehtävänsä; mutta jos hän ei tätä tekisi, Boas olisi valmis sen tekemään. Kuitenkin esille tullut tilanne aiheutti yllättävän käänteen. Aiemmin Noomi valitti, ettei ollut ketään, joka huolehtisi hänestä; nyt mahdollisia huolehtijoita oli useitakin! Ilmeisesti suojellakseen Ruutia Boas kehotti häntä jäämään paikalle aamuun asti. Aamulla sitten Boas selvittäisi sukulunastuksen toteuttamisen toisen, lähimmän sukulaismiehen kanssa. Jos tämä toinen sukulunastaja tekisi velvollisuutensa, Boas tyytyisi siihen. Tilanne jäi tässä vaiheessa avoimeksi ja epäilemättä jännittyneeksi.

Ruut lähti kaupunkiin aamulla niin aikaisin, ettei kukaan kyennyt tuntemaan häntä aamun pimeässä. Tämä oli viisas menettely, vaikka ehdottomasti mitään moraalitonta ei ollut tapahtunutkaan. Mutta ennen kuin Ruut ehti lähteä, Boas mittasi kuusi mittaa ohria Ruutin hartiahuiviin (KR 1933: vaippa) Noomin kotiin vietäväksi. Ruutin piti kantaa ohrat Noomille lahjaksi. Noomilla oli aihetta odottaa, että Ruutista olisi tullut Boasin aviovaimo, mutta vaikka kaikki oli muuten sujunut suunnitelmien mukaan, oli sukulunastusjärjestys kuitenkin velvoittava, minkä mukaan asia ratkaistaisiin. Noomi tuntui jälleen luottavan Jumalaan, jolta tuli sekä hyvä että paha. Noomi oli samalla varma siitä, että Boas oli tosissaan kiinnostunut Ruutin asian järjestämisestä. Boas veisi asian nopeasti päätökseen.      

Ruut ja sukulunastaja

Ruutin kirjan kolmas luku jätti paljon avoimia kysymyksiä. Ruutin avioliitto olisi ratkeamassa mutta vielä ei ollut selvää, kumman sukulunastajan kanssa. Mutta samalla oli ratkaistava kysymys Elimelekiltä jääneen peltopalstan lunastamisesta. Kaikki piti nyt hoitaa lain edellyttämällä tavalla.

Ensin kaksi sukulunastajaa kävi Ruutin tulevaisuutta koskevan keskustelun (Ruut 4:1-8). Kaupunginportti oli tärkeä paikka, jossa oli mahdollista tavata lähes kaikki kaupungin asukkaat. Kaupunginportilla hoidettiin myös oikeusasiat (Joos.20:4; 5.Moos.21:18-21). Boas hoiti asian siellä avoimesti vanhinten ja suuren katsojajoukon edessä. Raamatun kertomukset ovat täynnä ”sattumia” ja nytkin kävi niin, että Boasin tarkoittama lähisukulainen juuri kulki portin luota. Boas epäilemättä tunsi miehen hyvin ja saattoi kutsua häntä nimellä. Lukijoille miehen nimi kuitenkin jää kertomatta. Boas kutsui paikalle kymmenen kaupungin vanhinta todistajiksi asian virallista käsittelyä varten. ”Vanhimmat” olivat kaupungin vaikutusvaltaisimpia miehiä, koska he olivat paikkakunnan johtavien perheiden päämiehiä (Israelilla puolestaan oli vanhimpia 70, 2.Moos.24:1,9). Ilmeisesti heitä valittiin myös ikänsä perusteella, mistä sana ”vanhin” myös on johdettu. Vanhimmat toimivat tuomareina ja jakoivat tuomioita myös rikoksista. Lisäksi heidän tuli ratkaista monia muitakin asioita. Kuitenkin vanhinten lisäksi paikalla oli tavallisesti myös paikalle kokoontuneita asukkaita (eräänlainen ”yleiskokous”).  

Boas esitti asiansa lähimmälle sukulunastajalle. Kyse ei ollut pelkästään avioliiton solmimisesta Ruutin kanssa vaan myös Noomin peltopalstan lunastamisesta. Raamatunkäännökset vaihtelevat sen suhteen, oliko Noomi jo myynyt peltopalstan vai oliko hän myymässä sitä (alkuteksti on tässä suhteessa moniselitteinen ja mahdollistaa molemmat tulkinnat). Noomin oikeus miehensä peltopalstaan oli joka tapauksessa epäselvä, koska lesken oikeus miehensä perintöön oli yleensä huono. Vallitsevassa tilanteessa sukulunastajalla oli oikeus lunastaa pelto. Tarjous tehtiin ensin lähimmälle sukulaiselle (3.Moos.25:25). Näin pelto säilyi suvulla. Taustalla oli ajatus, että lopultakin kaiken omisti Israelin Jumala, joten kukaan ei voinutkaan myydä omaisuutta lopullisesti. Jos lunastajaa ei löytynyt, palautui maa lain mukaan suvulle viimeistään riemuvuonna, jota vietettiin joka viideskymmenes vuosi (3.Moos.25:28).

Noomin lähin sukulaismies ilmoitti ensin heti halukkuutensa lunastaa pelto. Samalla Boas kuitenkin ilmoitti, että sukulunastajan olisi myös mentävä naimisiin Ruutin kanssa, jotta sukuun syntyisi perijä ja Elimelekin nimi säilyisi tuleviin polviin. Tämä muuttikin tilanteen olennaisesti lähimmän sukulaismiehen kannalta eikä hän ollut halukas sekä pellon lunastamiseen että avioliittoon Ruutin kanssa. Asetelmaa ei kuvailla yksityiskohtaisesti, mutta jos mies menisi naimisiin Ruutin kanssa, olisi avioliitosta syntynyt esikoispoika perinyt osan hänen omaisuudestaan ja tällöin hänen omien, nykyisten poikiensa perintö pienentyisi. Siksi mies selkeästi kieltäytyi sukulunastajan tehtävästä ja kehotti Boasia lunastamaan pellon. Ulkonaisesti kyse oli ihmisten loogisesta ajattelusta, mutta Jumalan suunnitelma alkoi siis sittenkin toteutua Boasin menettelyn avulla. Lähin sukulunastaja toimi sitten niin kuin siihen aikaan Israelissa oli tapana. Halutessaan luopua sukulunastajan oikeuksista ja velvollisuuksista ja luovuttaa ne Boasille, sukulaismies teki sen yleisen ja virallisen tavan mukaan riisumalla sandaalinsa ja ojentamalla sen vastapuolelle symbolisena eleenä oikeuden siirtymisestä.

Lopputulos oli, että Ruutin tulevaisuudesta huolehdittiin (Ruut 4:9-12). Boas ilmoitti todistajien läsnä ollessa halukkuutensa sekä maan lunastamiseen että Ruutin naimiseen. Tässä kohdassa nimenomaisesti mainitaan Ruutin olevan moabilainen ja että hän oli Mahlonin leski (aikaisemmin Ruutin kirjassa ei mainita, kumpi veljeksistä oli ollut Ruutin mies). Nämä maininnat tässä yhteydessä oli tärkeitä siksi, että kyse oli virallisesta, juridisesta toimenpiteestä. Paikalla olevat ihmiset todistivat asian ja liittivät mukaan vielä siunauksen toivotuksen. He toivoivat, että Boasin ja Ruutin avioliitto olisi yhtä hedelmällinen kuin oli ollut Raakelin ja Lean liitto. Tämä on merkille pantavaa, koska kansa liitti moabilaisen Ruutin patriarkaalisiin äiteihin. Lasten runsaus oli myös tuon ajan yhteiskunnassa vaurauden ja turvallisuuden edellytys.

Kertomus johtaa onnelliseen päätökseen: Boas otti Ruutin kotiinsa ja heidän aviollinen yhteiselämänsä alkoi (4:13-17). Ruut oli nyt betlehemiläisen miehen laillinen vaimo ja hänellä oli koti ja sen tuoma turva. Painokkaasti todetaan, että ”Herra antoi Ruutin tulla raskaaksi”, mikä korostaa Jumalan suunnitelman ja siunauksen täyttymystä. Lapsi oli poika, joka oli merkityksellistä, koska sen ajan tavan mukaan vain poika saattoi olla heidän sukunsa jatkaja. Kuitenkaan Boasista ei tämän jälkeen puhuta enää muuten kuin sukuluettelossa, mutta sen sijaan erityisesti Noomin tulevaisuutta vielä käsitellään. Ruutin pojan syntyminen aiheutti yleistä riemua ja iloa. Noomi saattoi katsoa luottavaisin mielin tulevaisuuteen ja omaan vanhuuteensa. Naisten iloinen joukko toivotti Noomin sukuun syntyneen pojan tervetulleeksi. Muodollisesti Ruutin kirja kertoo ihmisten teoista ja heidän ratkaisuistaan, mutta taustalla kulkee koko ajan kuva Jumalan johdatuksesta ja Hänen tahtonsa tapahtumisesta sukulunastajan avulla. Kun Noomi nosti vastasyntyneen lapsen syliinsä, juuri sillä hetkellä hän saattoi tuntea saaneensa Jumalalta korvauksen menettämästään kahdesta pojasta. Nyt kun kaikki asiat olivat ratkenneet onnellisesti, kiitos annettiin Jumalalle. Pojan nimeksi tuli Obed (mahdollisesti lyhenne nimestä Obadja), joka merkitsee palvelijaa. Obed tuli olemaan kuuluisuus, koska hänestä tuli suuren kuningas Daavidin isoisä. Ruutista taas ei tullut pelkästään äiti, vaan yksi Israelin kantaäideistä, joista Israelin kuninkaallinen suku polveutui. Ruutin kirjan kertomus päättyy siten mahtavaan tulevaisuuden näkyyn.   

Ruutin jälkeläiset

Ruutin kirjan päättää sukuluettelo Peresistä Daavidiin. Tämä ajanjakso oli noin 800 vuotta. Peres oli Juudan poika ja hänen äitinsä oli Taamar (1.Moos.38:27-30). Kyseessä oli Juudan kuninkaallinen sukuhaara. Usein juutalaisissa sukuluetteloissa jätetään jotkut sukupolvet huomiotta, joten sukuluettelo ei näiltä osin ole katkeamaton. Sukupolvet Boasista Daavidiin saattavat kuitenkin olla täydellisesti mukana. Iisai oli varakas betlehemiläinen maanomistaja ja Daavidin isä (1.Sam.17:12). Juuri Iisain luona Betlehemissä Samuel kävi Jumalan käskystä voitelemassa Daavidin kuninkaaksi Saulin jälkeen (1.Sam.16:1-13). Iisai mainitaan erityisesti Messias-ennustuksissa (Jes.11:1,10; Room.15:12).

Ruutin kirjan tarkoitus tuleekin esiin sukuluettelon ja samalla koko kirjan päättymisessä juuri Daavidiin, joka oli Israelin kansan suurin kuningas. Hän yhdisti kansan, teki Jerusalemista uskonnollisen ja poliittisen pääpaikan, laajensi Israelin aluetta käymällä menestyksellisiä sotia ja toi kansakunnalle hyvinvoinnin ja menestyksen. Jumala tekikin liiton Daavidin kanssa (2.Sam.7:11-16). Tästä voidaan jo lukea sellaista kuninkuutta, joka johtaa aina Messiaaseen asti (Matt.1:1-17). Jeesus itsekin mainitsi olevansa Daavidin poika (Matt.22:41-46). Ruutin kirjan lopussa annettu sukupuu jatkuu siis vielä myöhemmin Daavidiakin merkittävämpään yhteyteen. Jo VT:ssa Ruutilla oli paikkansa messiaanisessa pelastushistoriassa. Jumala on aina valinnoissaan noudattanut omaa tahtoaan, jota ihmiset eivät aina ole ymmärtäneet. Ruutin kirja on osoitus Jumalan hämmästyttävästä valinnasta. Herra valitsi Jeesuksen esiäidiksi juutalaisten kannalta vierasheimoisen ja kaiken lisäksi naisen, jolla ei silloisessa yhteiskunnassa ollut samaa arvoa miehen kanssa. Näin Jumala rikkoi kaksinkertaisesti ihmisten mielen mukaiset valintaperusteet. 

Lähteet

Luoto, Valtter: Ruut moabilainen. Aikamedia Oy, Keuruu, 2010.

Juhani Nikula, 18.9.2013

RUUTIN KIRJA: RUUT MOABILAINEN

Tausta

Ruutin kirja on vankasti historiallinen kertomus, joka tuo esille hyvin inhimillisen tapahtumasarjan. Kirjan tapahtumat ajoittuvat Israelin tuomarien aikaan (ajanjaksolle Joosuasta kuningaskunnan perustamiseen asti, ts. noin 1400–1050 eKr.; Ruut.1:1), joka oli luonteeltaan Jumalasta luopumisen, epäjumalanpalveluksen, moraalittomuuden ja anarkian aikaa (Tuom.21:25). Kuitenkin Ruutin kirjan keskeiset henkilöt (Ruut, Noomi ja Boas) ovat koskettava osoitus siitä, että luopumuksen aikanakin on niitä ihmisiä, jotka ovat pysyvät uskollisena Herralle ja haluavat noudattaa Hänen sanaansa. Jumala on mukana tapahtumissa ja inhimillisissä kokemuksissa, joiden keskellä Hän osoittaa hyvyytensä. Kirjassa Jumalan hyvyys välittyy myös ihmisten välisenä hyvyytenä. 

Kirjan lopussa oleva sukuluettelo ulottuu Daavidiin asti (Ruut 4:18-22), jolloin kirjan kirjoittaminen voitaisiin ajoittaa noin vuoteen 1000 eKr., ts. hyvin pian tuomarien ajan jälkeen. Kirjan kirjoittaja on tuntematon eikä ole vakavasti otettavia historiallisia viitteitä siitä, kuka kirjoittaja on ollut.

Aivan erityisen piirteensä kirja saa siitä, että kertomuksen yhtenä päähenkilönä oleva Ruut ei ole etnisesti israelilainen. Moabilaiset olivat pakanoita, jotka olivat eri historian vaiheissa Israelin katkeria vihollisia. Moabin kantaisä oli Abrahamin veljenpoika Loot (1.Moos.19:31-38), joten moabilaiset olivat israelilaisten läheinen sukulaiskansa. Moabilaisten maa sijaitsi Kuolleen meren itäpuolisella alueella. Huolimatta taustastaan moabilainen Ruut tuli olemaan niin kuningas Daavidin kuin Jeesuksenkin (Matt.1:5) esiäiti. Kirjan yksi sanoma onkin se, että kunniallinen muukalainen nainen, joka omaksuu uskon Israelin elävään Jumalaan ja liittyy Israeliin, katsotaan arvolliseksi tulemaan parhaimpien israelilaisten äidiksi. Tämä on merkille pantavaa erityisesti siksi, että Esran ja Nehemian aikana kiellettiin seka-avioliitot ankarasti (Esra 9:1-10:44; Neh.13:23-30; näiden käskyjen perusta oli jo Mooseksen laissa, 5.Moos.7:3). Kuitenkin Ruut Jeesuksen esiäitinä ikään kuin ennakoi sitä, että Messias on, ei vain Israelin kansan, vaan kaikkien kansojen pelastaja.                                                                                                                                         

Elimelekin perhe Moabissa

Nälänhätä oli toistuvana vitsauksena VT:n aikaisessa maailmassa. Niinpä tuomarien hallitessa Israelia tuli jälleen kerran nälänhätä. Juudan sukukuntaan kuuluva betlehemiläinen Elimelek pakeni Moabin maahan perheensä kanssa, mutta koki siellä lopulta kovan kohtalon (Ruut 1:1-5). Pakolaisaika kesti ainakin kymmenen vuotta, mikä oli osoitus nälänhädän ankaruudesta. Pakomatka nälänhädän vuoksi on varsin yleinen teema VT:ssa (Abraham, 1.Moos.12:10; Iisak, 26:1-3; Jaakob, 47:4). Pakolaisuudessa on tavallisesti kyse miehen päätöksestä turvata perheensä eloonjääminen (vrt. Paavalin toteamus: 1.Tim.5:8). Elimelekin aikana mainitussa historian vaiheessa israelilaisten ja moabilaisten välit olivat selvästikin rauhanomaiset. Monesti VT:ssa esitetään koettelemukset Jumalan rangaistuksena Israelin tottelemattomuuden vuoksi, mutta tässä tapauksessa nälänhädän syytä ei mainita. Herra oli luvannut Kanaaninmaan olevan rikas ja vauras maa, joka ”tulvii maitoa ja hunajaa” (5.Moos.6:3). Merkille pantavaa on sekin, että ”Betlehem” tarkoittaa ”leivän huonetta”. Silti nälänhätä tuli, mikä vallitsevissa oloissa merkitsi ihmisille koko olemassa oloa koettelevaa ahdinkoa.

Kuten Betlehem (noin 770 metriä merenpinnan yläpuolella), myös Moabin alue oli ylätasankoa (noin 700 metriä merenpinnan yläpuolella). Korkeuserot olivat suuret, koska niiden välissä oleva Kuollut meri on yli 400 metriä merenpinnan alapuolella. Moabin maa oli tuolloin vaurasta aluetta, jossa oli runsaasti laidunmaata ja karjalaumoja. Siellä kasvillisuus sai suhteellisen hyvin vettä. Ottaen huomioon, miten lähellä Juudan ja Moabin alueet olivat, kosketti nälänhätä silti paikallisesti vain Israelin aluetta. Juudassa kärsittiin nälästä, mutta oli Moabissa yltäkylläisyyttä.  

Heprealaisilla nimillä on usein tietty merkitys. Niinpä Elimelek tarkoittaa ”Jumalani on kuningas” ja Noomi ”onnellinen.” Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen Noomi halusi kuitenkin itseään kutsuttavan nimellä Mara, joka tarkoittaa ”onnetonta” (Ruut 1:20). Poikien nimilläkin on merkityksensä: Mahlon tarkoittaa ”heikko” tai ”sairas” ja Kiljon ”tuho” tai ”hävitys.” Nimillä oli oma taustansa, mutta Raamatussa esiintyvät nimet osoittautuivat usein enteellisiksi.

Elimelek tuli olemaan tässä kertomuksessa sivuosassa, koska hän kuoli Moabin maassa. Tämä tapahtui ilmeisesti melko pian muuttomatkan jälkeen. Etusijalle astuukin hänen leskensä Noomi. Pojat Mahlon ja Kiljon avioituivat moabilaisten naisten, Orpan ja Ruutin kanssa. Mielenkiintoiseksi tekee tilanteen se, että Mooseksen laki esti moabilaista pääsemästä Jumalan kansan jäseneksi (5.Moos.23:3,4). Moabilaiset olivat epäjumalanpalvelijoita eikä israelilaisilla ollut lupaa sekoittua heidän kanssaan. Toisaalta Moabin alue katsottiin Kanaaninmaan sisälle kuuluvaksi alueeksi. Myöhemmässä juutalaisessa kirjallisuudessa esiintyy käsityksiä, että poikien kuolema olisi voinut johtua kielletystä avioliitosta vierasheimoisen kanssa, mutta Ruutin kirjassa ei mainita mitään tähän viittaavaa.

Noomin tilanne vieraalla maalla oli inhimillisesti täysin toivoton. Hän oli menettänyt miehensä ja poikansa, mikä merkitsi sen ajan yhteiskunnassa täydellistä turvattomuutta. Leskien asema oli hyvin vaikea, mutta ylivoimaisesti turvattomin oli lapsettomiksi jääneiden miniöiden asema. Jumala kuitenkin oli heidän puoltajansa (5.Moos.10:18; Ps.68:6, 146:9). Myös UT:ssa kiinnitetään huomiota leskien tilanteeseen (Jaak.1:27).

Juudan nälänhädän loputtua Noomi päätti palata kotiseudulleen ja hänen miniänsä seurasivat häntä (Ruut 1:6-18). Noomin turvana kotimaassa olisivat osaltaan hänen sukulaisensa, mutta varmaan hänellä oli ollut myös inhimillistä koti-ikävää. Yleisesti niin VT:ssa kuin UT:ssa tulee esille se, että Jumala hallitsee koko maailmanhistoriaa. Noomin tilanne olisi kotiseudullakin vaikea, mutta hän ymmärtää, että Herra antaa omiensa kokea niin hyvää kuin koettelemuksia. Nyt kun nälänhädän vaikeudet oli voitettu, Herra kutsui Noomia takaisin kotiseudulleen. Noomille matka merkitsi palaamista tuttuun ympäristöön. Miniät lähtivät aluksi mukaan, mutta heille matka merkitsi vaellusta kohti tuntematonta. Niinpä kohta matkan alussa Noomi päättääkin yrittää käännyttää miniänsä takaisin heidän omalle maalleen. Paluu ”äidin luo” (1:8) on poikkeuksellinen ilmaisu, koska tavallisesti ”isän koti” oli se paikka, joka turvasi tulevaisuuden. Miniöiden isistä ei tässä tapauksessa ole mitään tietoa. Saattaa olla, että äidin luo palaaminen merkitsi tässä tapauksessa erityisesti avioliittoon valmistautumista, mikä takaisi Orpalle ja Ruutille inhimillisesti ajatellen turvatun tulevaisuuden. Noomilla oli tässä mielessä hyvät suunnitelmat leskeksi jääneiden miniöittensä suhteen. Hän oli ennen muuta realisti.

Koko sen ajan kun Noomi oli ollut Moabissa, hän oli säilyttänyt uskon ja kuuliaisuuden Israelin Jumalaa kohtaan. Moabissa taas palveltiin epäjumalia Astartea, Kemosia ja Baal-Peoria. Noomi kuitenkin uskoi (kuten näkyy yleisesti monissa kohdin VT:a), että Israelin Jumala vaikuttaa myös vierailla mailla (itse asiassa ei olekaan olemassa kuin yksi Jumala, muut ”jumalat” ovat valhetta). Siksi Noomi luotti siihen, että Jumala on edelleen kiinnostunut Orpasta ja Ruutista, vaikka he jäisivät Moabiin. Noomi esittää sen toivomuksen, että miniät löytävät rauhan ja turvan uusien aviomiestensä kodeissa. Näin miniät pääsisivät eroon leskeyden tuomista vaikeuksista. Orpa ja Ruut vastustelivat Noomin ajatusta ja halusivat seurata häntä Juudaan. Noomi ei kuitenkaan voinut mitenkään pitää miniöittensä toivomusta järkevänä. Ainoa realisti oli tässä tilanteessa Noomi. Ainoa turvallinen vaihtoehto Orpalle ja Ruutille olisi uusi avioliitto. Lisäksi Noomi tunsi hyvin Mooseksen käskyn tässä asiassa: sen mukaan kuolleen aviomiehen veljen tuli naida leskeksi jäänyt vaimo (5.Moos.25:5-10). Tässä tapauksessa kuitenkaan kuolleilla aviomiehillä ei enää ollut veljeä. Noomi oli lisäksi sen ikäinen, että hän itse ei enää voisi saada lapsia. Noomi ei mahdollisesti itse edes menisi enää naimisiin. Ainoa järkevä mahdollisuus miniöillä oli siksi mennä uudelleen naimisiin Moabissa, oman kansansa parissa. Orpa lopulta taipuu Noomin tahtoon ja päättää palata kotimaahansa.  

Ruut ei halua seurata Orpaa vaan haluaa edelleen lähteä Noomin mukana Juudaan. Tässä näkyy Ruutin perinpohjainen uskollisuus anoppiaan kohtaan mutta myös halu ottaa Israelin Jumala omaksi Jumalakseen. Samalla päätöksellä Ruut kääntää selkänsä Moabin epäjumalille. Tämä merkitsi Ruutille lopullista, koko elämää koskevaa ratkaisua, joka koski sekä hänen jumalanpalvelustaan että kansallisuusidentiteettiään. Orpa palasi niin oman kansansa kuin sen jumalien pariin, mutta Ruut valitsi täydellisesti toisen tien. Ruutin lupaus oli erityisen vahva, koska hän käytti tässä Israelin Jumalan pyhää nimeä (JHVH, Jahve), jota juutalaiset välttivät sanomasta ääneen. Poikkeuksellinen tämä vannomistilanne on myös siksi, että siinä nainen tekee lupauksen toiselle naiselle. Ruutin uskollisuudenlupaus olikin niin perinpohjainen, että Noomi ei enää palannut koko asiaan. 

Noomi ja Ruut saapuivat sitten Betlehemiin (Ruut 1:19-22). Matka ei ollut kovin pitkä (mahdollisesti alle 100 km), mutta vaihtelevat korkeuserot ja muut luonnonolot ovat epäilemättä tehneet paluumatkasta raskaan. On tulkittu, että heidän vastaanottonsa Betlehemissä oli innostunut (tämä ei kuitenkaan välity kovinkaan selvästi suomenkielisessä käännöksessä). Noomille paikka oli tuttu, mutta Ruutille aivan uusi. Noomi itse ei kuitenkaan katsonut olevansa nimensä mukaisesti onnellinen, vaan halusi tulla kutsutuksi uudelle nimellä Mara (Noomi = onnellinen, Mara = onneton). Noomin äänessä ei ole katkeruutta Jumala kohtaan, mutta hän kuitenkin katsoo, että Herra on tehnyt hänet onnettomaksi. Noomi uskoi Jumalan kaikkivaltiuteen, jolloin kaikki kokemukset, hyvä ja huonot, tulevat Jumalalta. Tiettyjä yhteyksiä Noomin ajattelussa on Jobin (Job 6:4), Jeremian (Jer.12:1) ja Aamoksen (Aam.3:6) kanssa. Kyse ei ole syytöksestä Jumalaa kohtaan mutta kuitenkin siinä on haluna haastaa Jumala Hänen aiheuttamastaan kärsimyksestä. Noomi oli tosin joutunut lähtemään Betlehemistä nälänhädän vuoksi, mutta silloin hänellä oli vielä ollut aviomies ja hänen elämänsä oli pääosin turvattu. Yleisesti tätä kysymystä voi pitää ns. kärsimyksen ongelmana: kärsimys ei ole rangaistus mutta sillä on suurempi ja salatumpi merkitys. Toisinaan kärsimys tuo lopulta siunauksen, mutta aina ei tätäkään ole havaittavissa. Lopultakin kärsimys jää vastausta vaille ja kaikkivaltiaan Jumalan salaisuudeksi.

Kuitenkin nälänhädän loppuminen ja Noomin paluu kotiseudulle osoitti Jumalan huolenpitoa, koska Herra oli puuttunut kansansa elämään. Jumala, joka oli tehnyt liiton Israelin kansan kanssa, ei ollut hylännyt sitä ja oli antanut kansalleen jälleen leipää.

Maininta ohranleikkuusta (Ruut 1:22) merkitsee ajallisesti huhtikuun loppua tai toukokuun alkua. Tämä on samalla osoitus siitä, että nälänhätä oli siinä vaiheessa voitettu. Ohra oli vehnää halvempaa ja siksi köyhemmän kansanosan ruokaa. Korret katkaistiin läheltä tähkää ja loppuosa jätettiin lampaiden ravinnoksi. Peltojen kulmat jätettiin koskemattomiksi köyhiä varten johtuen lain määräyksestä (3.Moos.23:22). Köyhillä oli näin lain suoma oikeus kulkea korjuumiesten jäljessä ja kerätä maahan jääneet tähkät.    

Ruut tapaa viljapellolla Boasin

Tulevat tapahtumat edelleen kertovat Jumalan huolenpidosta, joka kohdistui Noomiin ja Ruutiin. Betlehemissä heidän lähipiiriinsä ilmestyy Boas, joka oli Noomin kuolleen miehen Elimelekin lähisukulainen ja sukulunastaja, josta tuli lopulta Jumalan siunauksen ja huolenpidon välikappale (Ruut 2:1-23). Boas oli varakas ja vaikutusvaltainen, mikä tässä tapauksessa merkitsi maanomistusta. Ruut tunsi selvästikin jo Israelin Jumalan ja Mooseksen lain, jonka nojalla hän saattoi lähteä jonkun pellolle poimimaan sadonkorjaajilta jääneitä tähkäpäitä. Toisaalta kaikki maanomistajat eivät yleisesti ottaen olleet suopeita lain määräyksille, vaan tosiasiassa monet maanomistajat asettivat rajoituksia köyhien oikeuksille. Ruut ei kuitenkaan ollut etukäteen tietoinen siitä, kuka olisi hänelle suopea. Kyseiseen työhön ryhtyvänä Ruut joutui ottamaan huomioon myös maanomistajan mahdollisesti torjuvan asenteen. 

Inhimillisesti Ruutin ilmestyminen Boasille kuuluvalle pellolle oli sattumaa, mutta Jumalan nimenomaan ohjaa ”sattumaa.” Kertomuksessa on koko ajan selvä Jumalan johdatus. VT korostaa Jumalan suvereenia hallintavaltaa. Kaupungin ulkopuolella olevat pellot oli jaettu palstoihin eri maanomistajille. Ruut oli ollut pellolla työssä kun Boas tuli paikalle. Jo hänen tervehdyksensä osoitti, että hän oli hurskas mies. Boasin huomion kiinnittyminen Ruutiin on merkityksellistä kahdestakin syystä. Ensinnäkin kyseessä oli nainen, joka patriarkaalisessa juutalaisuudessa oli vähämerkityksinen. Yleensä suku merkitsi Israelissa kaikkea, mutta nimenomaan miehen kautta. Ruutin ollessa lisäksi vierasmaalainen, pakana, hän oli Israelissa juureton ja halveksittava. Kuitenkin jo Boasin palvelija oli antanut Ruutille luvan kerätä tähkäpäitä. Kun Boas tuli paikalle, hän osoitti Ruutille lain säädöstäkin vielä suurempaa ystävällisyyttä. Boas kehotti Ruutia pysymään juuri hänen pellollaan, salli hänen käydä juomassa korjuuväelle tarkoitettua vettä ja lupasi hänelle heti myös täyden suojeluksensa. Ilman tätä suojelua Ruut olisi tosiasiassa ollut täysin suojaton kaikkia vastaan. Boasin puhuttelu ”tyttäreni” (2:8) oli ennen kuulumaton! Boas todellakin osoitti Ruutille ystävällisyyttä enemmän kuin laki vaati! Ruut oli näistä suosionosoituksista hyvin otettu ja osoitti kunnioituksensa ja kiitollisuutensa kumartumalla maahan asti Boasin edessä. Tämä osoittaa Ruutin nöyrän kiitollisuuden.

Boasin pyyntö (2:12) tuli olemaan profeetallinen, vaikka Boas ei sitä voinut tietää. Herra tuli johdattamaan asiat siten, että Ruutilla tuli olemaan merkittävä tehtävä, jolla olisi maailmanhistoriallinen merkitys. Sitäkään ei Boas voinut tietää, että myös hän itse tulisi olemaan siinä osallisena!

Boas edelleen antoi Ruutille uusia oikeuksia: hän kutsuu Ruutin syömään yhdessä työmiestensä kanssa (2:14). Lähi-idässä yhteinen ruokailu ei ollut vain nälän tyydyttämistä varten, vaan sillä oli myös suuri symbolinen, yhteyttä lujittava merkitys. Tämän lisäksi Boas suorastaan kehotti palvelijoitaan jättämään tähkiä Ruutia varten, jolloin tämän työ helpottui. Ruut saikin kerättyä tähkiä niin paljon, että hän sai viljaa säkillisen verran (suunnilleen eefa-mitallisen eli noin 36 litraa). Ruut oli nöyrästi pannut merkille Boasin ystävällisyyden, mutta ei edelleenkään tiennyt, kuka tämä suopea mies on.

Menestyksekkään työpäivän päätteeksi Ruut palasi illalla Noomin luo mukanaan säkillinen ohraa (2:17,18). Noomilla oli täysi syy olla hämmästynyt, koska tavanomaisella tähkien keruulla ei saada niin suurta saalista. Lisäksi Ruut antoi Noomille ruokatauolta yli jääneet paahdetut jyvät, mikä edelleen osoitti, että Ruut oli saanut viljapellolla aivan erityisen kohtelun. Ruut tiesi hyväntekijänsä nimen, mutta muuta hän ei miehestä tiennytkään. Kuultuaan, että mies oli nimeltään Boas, Noomi tiesi heti, että kyseessä oli sukulaismies. Näennäinen sattuma oli osoitus Jumalan heitä kohtaan osoittamasta armosta. Boas oli myös Noomin perheen sukulunastaja, joka tässä tilanteessa tuleekin aivan ratkaisevaksi asiaksi. Yleensä seemiläisille kansoille on ominaista suvun ja perheen syvä yhteenkuuluvuus. Sukulunastajajärjestelmä nousee siitä perinteestä, että jokaisen perheen ja suvun jäsenen elämä ja kohtalo koskee koko perhettä ja koko sukua. Sukulunastaja-termi kuuluu tätä kautta Israelin perheoikeuteen. Mooseksen laissa sukulunastajuus oli kansallista rakennetta säilyttävä ja suojeleva tekijä, ja samalla perheen taloudellisten etujen ja olemassaolon turvaaja. Sukulunastaja oli lähin miespuolinen sukulainen (3.Moos.25:48,49). Lähisukulaisten osalta tämä tarkoitti sitä, että kuolleen miehen veli oli velvoitettu menemään naimisiin pojattomaksi jääneen veljensä lesken kanssa. Kuinka kauaksi suvussa tämä velvoite vaikutti, ei ole selvää. Boas ei tosin ollut Noomin lähisukulainen, mutta kuitenkin hän tunsi tässä asiassa velvollisuudentuntoa. Sukulunastusvelvollisuuksien laiminlyönti katsottiin rikokseksi ja häpeäksi (5.Moos.25:5-10).

Sukulunastusjärjestelmän periaatteet näkyvät myös siinä, että VT:ssa Jumala katsoo olevansa kansansa ja yksityisen israelilaisen lunastaja (esim. Ps.74:2; Sananl.23:10,11; Jes.43:1). Lopulta Herra lunastaa Jeesuksen Kristuksen kautta kaikki uskovat, koska sukulunastusjärjestelmän periaatteet toteutuvat lopullisesti ja täydellisesti Kristuksen persoonassa ja yleismaailmallisessa pelastajantyössä (Hepr.2:14,15).

Noomi kehotti Ruutia pysymään Boasin pellolla, koska oli odotettavissa, että muualla häntä kohdeltaisiin huonosti. Ruut noudatti Noomin neuvoa ja pysytteli Boasin palvelustyttöjen seurassa elonleikkuun loppuun asti. Noomille nämä tapahtumat merkitsivät paluuta takaisin ihmisarvoiseen elämään. Ruut taas oli saanut kokea armoa ja suosiota sekä Boasin että Israelin Jumalan silmissä.   

Lähteet

Luoto, Valtter: Ruut moabilainen. Aikamedia Oy, Keuruu, 2010.

Juhani Nikula, 4.9.2013