Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessään Paavali vastaa Korintin seurakunnan hänelle esittämiin kysymyksiin ja selostaa kyseisiä aihealueita alkuperäisiä kysymyksiä laajemminkin.
Avioliitto ja naimattomuus
Ensimmäinen korinttilaisten esittämä kysymys koski avioliiton solmimista ja avioliittoa yleensä (1.Kor.7:1-16). Korintin seurakunnassa oli selvästikin ollut erilaisia mielipiteitä siitä, tuleeko kristityn solmia lainkaan avioliittoa, ts. olisiko oikein elää selibaatissa. Paavalin vastaus tuntuu pitävän parempana vaihtoehtona pidättäytymistä avioliitosta, mutta hän hyväksyy myös avioliiton solmimisen. Paavalin tietty pidättyvyys ei johdu Jeesuksen tulemisen pikaisesta odotuksesta, koska Paavali on nimenomaan todennut, että täydellinen naimisiinmenokielto kuuluu lopun ajan harhaopetuksiin (1.Tim.4:1-3). Niinpä ennemmin Paavalin tietty pidättyvä kanta johtuu korinttilaisten kokemasta käsillä olevasta ahdingosta (1.Kor.7:26), mistä syystä naimisissa oleva ihminen joutuu kokemaan vaikeudet suurempina kuin naimaton. Mitään yleistä naimattomuusvaatimusta ei siten voi johtaa Paavalin vastauksesta korinttilaisille. Toisaalta samankaltaisissa tilanteissa elävät uskovat voivat soveltaa Paavalin ohjeita kaikkina aikoina.
Paavali itse oli naimaton (1.Kor.7:7; 9:5), mutta hän kirjoittaa avioliitosta arvostaen (myös esim. Ef.5:21-33; 1.Tim.3:4,5,12). Sen paremmin miehen kuin naisen ei tule erota avioliitosta (juutalaisella miehellä oli Mooseksen lain mukaan oikeus erota vaimostaan melko mielivaltaisesti, 5.Moos.24:1). Paavali tunsi myös Jeesuksen opetukset asiasta (Matt.5:32; 19:3-12; Luuk.16:18; Jeesuksen vastaukset torjuivat nimenomaan juutalaisen miehen oikeuden jättää vaimonsa mistä syystä tahansa; toisaalta Jeesus mainitsee uskottomuuden hyväksyttävänä avioeron syynä). Korinttilaisilla oli asiaan oma lisäkysymyksensä, saisiko uskova hylätä sen aviopuolison, joka ei usko. Paavali pitäytyy tässäkin tapauksessa avioliiton sitovuudessa. Joka ei usko, voi erota, mutta uskovan osapuolen ei tule jättää sitä, joka ei usko. Tosin avioliitto ei takaa sitä, että se osapuoli, joka ei usko, voitettaisiin Kristukselle (1.Kor.7:16). Paavali lähtee vastauksissaan siitä, että Jumala on kutsunut omansa elämään rauhassa (7:15), mistä Paavali myös sitten osaltaan johtaa vastauksensa.
Paavali yleistää asian niin, että jokaisen tulisi pysyä siinä osassa, jossa hän oli uskoon tullessaan (7:17-24). Ilmeisesti korinttilaisten keskuudessa oli alkanut esiintyä inhimillistä pyrkimistä parempiin yhteiskunnallista asemiin, mikä oli vaikuttanut hengellisen elämän ainakin osittaiseen laiminlyöntiin. Paavalin mukaan uskovan tulee elää Jumalaan luottaen, tukeutuen Hänen tahtoonsa, oli ihminen sitten naimisissa tai naimaton, juutalainen tai pakanataustainen, orja tai vapaa. Paavali ei tosin opeta ihmisen alistumista mihinkään sääty- tai luokkayhteiskunnan ennalta valittuun lokeroon, mutta hän haluaa uskovien hyväksyvän Jumalan johdatuksen ja suvereenin tahdon huolimatta siitä osasta, jossa he yhteiskunnassa ja sosiaalisessa elämässä tällä hetkellä ovat. Paavali ei myöskään opeta ”vapautuksen teologiaa” vaan on enemmän huolissaan siitä, ettei seurakunnan piiriin pääse minkäänlainen kapinahenki tai anarkia (7:20-24; myös Room.12:3; 13:1-7). Vaikka yhteiskunnassa asemamme vaihtelee, Jumalan edessä kaikki ovat samalla viivalla (Gal.3:28). Tätä taustaa vasten tämän ajan arvoasetelmat ovat ikuisuudessa olemattomia (2.Kor.4:18). Kristityn tuleekin elää ennen muuta Jumalalle, oli hänen sosiaalinen tai taloudellinen asemansa yhteiskunnassa mikä tahansa. Heidän ajallinen asemansa oli hengellisesti yhdentekevä, koska se ei vaikuta mitenkään heidän suhteeseensa Jeesukseen Kristukseen. Kaikessa maallisessakin palvelutyössään uskovan tulee olla ensisijaisesti alamainen Jumalalle, ei ihmisille, koska Jumala on ostanut ihmisen kalliilla hinnalla, Jeesuksen verellä (5:7; 1.Piet.1:18,19). Koska uskova on Kristuksen orja, hän ei voi olla ihmisten orja. Kristityn tulee toki palvella uskollisesti myös ajallisessa osassaan, mutta ennen muuta hän palvelee Kristuksen orjana (Ef.6:5-9; Kol.3:24; 1.Tim.6:2).
Tämän jälkeen Paavali antaa vielä ohjeita naimattomille naisille ja leskille (1.Kor.7:25-40). Paavalin tässä antamia ohjeita on toisinaan pidetty vähäarvoisempina siksi, että hän tuntuu antavan omia ohjeitaan eikä Herran antamia käskyjä (kuten kirjaimellisesti esim. Ap.t.20:35). Tosiasiassa myös nämä ohjeet ovat täysin inspiroitua Jumalan sanaa, koska Jumalan armon kautta Paavalin tässä antamat ohjeet ovat luotettavia. Myös tässä Paavali asettaa naimattomana pysymisen etusijalle, mutta teki ihminen ratkaisunsa kummin päin tahansa, hän ei silti tee väärin. Kyse on ennemmin käytännöllisestä ratkaisusta kuin oikeasta tai väärästä. Naimattomuus ei siis ollut velvoittava käsky. Avioliitto kuitenkin tuotti ahdingossa oleville enemmän huolta, mistä Paavali haluaa lukijansa säästää. Hän ei anna asiassa ehdotonta käskyä vaan ainoastaan auttavia neuvoja. Silloisessa maailmanajassa todellinen ongelma tuli siitä, mihin ihminen halusi aikansa ja voimavaransa käyttää. Naimaton on vapaa palvelemaan täysin Herraa mutta naimisissa olevan tulee ajatella myös aviopuolisoaan. Naimisissa oleva on kuitenkin sidottu puolisoonsa tämän kuolemaan asti (7:39), mutta puolison kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin toisen kanssa, mutta Paavalin mukaan uuden avioliiton tulee kuitenkin ”tapahtua Herrassa”, ts. puolison tulee olla kristitty. Paavali vielä korostaa, että hänen käsityksillään on Jumalan Hengen arvovalta (7:40).
Epäjumalille uhrattu liha
Korinttilaiset olivat kysyneet Paavalin mielipidettä myös suhtautumisesta epäjumalille uhratun lihan syömiseen, koska Paavali käsittelee seuraavaksi sitä teemaa (8:1-13). Kyse on Paavalin mukaan laajemmasta asiasta: miten uskovan tulee käyttää kristityn vapautta. Paavalin mukaan rakkaus kristittyä veljeä tai sisarta kohtaan asettaa rajat vapauden käyttämiselle. Vaikka kristityn vapaus on tosiasia, hänen on kuitenkin aina otettava kanssaihmisensä huomioon ja oltava siten valmis tarvittaessa luopumaan omista vapauksistaan toisen ihmisen omantunnon vuoksi.
Epäjumalille uhrattu liha oli Korintissa kaikkia asukkaita koskettava asia, kun ottaa huomioon, miten kokonaisvaltaisesti epäjumalanpalvelus ja pakanalliset uhrikäytännöt kuuluivat kaupungin elämään. Kaupungissa oli toistakymmentä pakanallista temppeliä eikä kukaan ei voinut välttyä kohtaamasta kaupungin pakanallista vaikutusta. Pakanallisilla alttareilla uhrattu liha jaettiin tavallisesti kolmeen osaan: yksi osa poltettiin alttarilla, yksi annettiin papille ja yksi uhraajalle itselleen. Jos pappi ei itse käyttänyt osuuttaan, se tuotiin torille myytäväksi. Huomattava osa kaupan olleesta lihasta päätyi ihmisten ravinnoksi, joko juhlille tai jokapäiväiseksi ravinnoksi. Koska epäjumalanpalvelus ja pakanalliset käytännöt ainakin välillisesti hallitsivat Korintin elämää ja kulttuuria, Paavali oli aiheellisesti huolissaan siitä, miten kristityt käyttivät vapauttaan syödä lihaa, joka oli uhrattu epäjumalalle (=pyhitetty pakanallisissa palvontamenoissa). Väistämättä tästä nousi kristittyjen keskuudessa kysymys, oliko tällainen liha saastunutta ja oliko epäjumalalla tosiaan jonkinlainen vaikutus lihaan. Mutta tärkein asia oli tämä: vaikka uskovalla itsellään oli täysi tieto siitä, että epäjumalaa ei ole olemassakaan eikä siten voinut tosiasiassa vaikuttaa lihan olemukseen, voiko hän itse syödä tällaista lihaa, jos se tavalla tai toisella loukkasi toista uskovaa tai sai tämän toimimaan omaatuntoaan vastaan. Tällöin oli sivuseikka se, että tosiasiassa epäjumala, jota ei ollut olemassakaan, ei ollut voinut vaikuttaa lihaan mitenkään. Tieto lihan todellisesta olemuksesta ei ollut tärkein asia, vaan tärkeintä oli rakkaus. Uskova rakastaa Jumalaa, jolloin hän rakastaa myös lähimmäistään. Siksi uskovan tuli toimia rakkauden, ei tiedon pohjalta.
Kuitenkin oikea tietokin on itsessään arvokasta. Epäjumalat sellaisena kuin pakanallinen uskonnollisuus ne esittää, ovat epätodellisia. Koko maailmankaikkeudessa on vain yksi todellinen Jumala (2.Moos.20:2,3; 5.Moos.6:4-9; 1.Kun.18:39; Jes.45:5). Paavalin viittaamia ”niin sanottuja jumalia” (huom! kirjoitetaan pienellä!) on olemassa sikäli, että kyseessä ovat taivaassa ja maailmassa vaikuttavat vallat ja voimat, jotka Jumala on luonut ja jotka ovat alisteisia Hänelle (Kol.1:16). Epäjumalia ei ole olemassa, mutta on erilaisia henkivaltoja, jotka eivät kuitenkaan ole Jumalan veroisia. Niinpä on oikein sanoa, että on vain yksi Jumala. On yksi Isä ja on yksi Herra, Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika. Jumala yksin on luonut maailman. Silti tämä kysymys jää: miten tulee suhtautua epäjumalille uhrattuun lihaan?
Paavali pitää kiinni siitä, että mikään olematon epäjumala ei sinänsä voi vaikuttaa lihaan mitenkään. Syömisellä tai syömättä jättämisellä ei ole hengellistä merkitystä itsessään. Mutta avainasemassa on toisen uskovan ihmisen omatunto. Monet korinttilaiset olivat ennen osallistuneet kaikenlaisiin pakanallisiin uskonnollisiin menoihin. Heille epäjumalat saattoivat olla edelleen todellisempia kuin eräille toisille; vaikka uskova torjuikin epäjumalat, hänelle saattoi pakanallisuus torjuttunakin olla tavalla tai toisella edelleen elävää. Monilla saattoi olla nyt täydellinen tieto epäjumalien olemattomuudesta, mutta pakanallinen elämä oli heille edelleen niin läheistä menneisyyttä, että heidän omatuntonsa vaati kaiken pakanallisen täydellistä hylkäämistä myös ulkonaisessa mielessä. Siksi Paavali antaa uskoville kehotuksen kieltäytyä epäjumalille uhratun lihan syömisestä, jos se aiheuttaa ongelmia toisen ihmisen omalletunnolle. Rakkaus on tärkeintä ja sen nimissä ihmisen on välttämätöntä hyväksyä itselleen rajoituksia toisen ihmisen hyväksi.
Apostolin oikeudet
Paavali laajentaa edelleen vapaaehtoista omista oikeuksista pidättäytymistä toisen hyväksi ottamalla esille asemansa apostolina, jolloin hän ei kuitenkaan käytä oikeuksiaan, jotka hänelle apostolina ja Jumalan valtakunnan työntekijänä kuuluvat (1.Kor.9:1-18). Korintin seurakunnassa tosin oli myös niitä, jotka kielsivät Paavalin apostolin viran. Paavali kuitenkin tuo esille, että hän on nähnyt Jeesuksen (apostolilla tuli olla Jumalan nimenomainen kutsu tehtävään, Ap.t.9:15; 13:2; 26:15-18, minkä lisäksi hän oli nähnyt Jeesuksen, Ap.t.9:3-9; lisäksi Paavali kertoo apostolin tunnusmerkiksi ihmeet ja merkit, 2.Kor.12:12). Korintin seurakunta oli tulosta Paavalin apostolin työstä, joten Paavali odotti aiheellisesti korinttilaisten tunnustavan hänet aidoksi apostoliksi. Paavali ei kuitenkaan ollut käyttänyt kaikkia apostolin oikeuksia kuten seurakuntalaisten aineellista huolenpitoa. Lisäksi muut apostolit kuten Keefas (Simon Pietari) ja Jeesuksen veljet (Mark.6:3) olivat naimisissa ja heidän vaimonsa olivat mukana matkoilla. Paavali oli kuitenkin naimaton vaikka myös hänellä olisi ollut oikeus aviopuolisoon. Paavali teki ansiotyötäkin (Ap.t.18:2,3) vaikka hän olisi voinut elää seurakunnan tuen varassa. Ilmeisesti Paavalin apostolinvirkaa oli arvosteltu siitä syystä, että hän ei käyttänyt näitä apostolille kuuluvia oikeuksia. Nämä Paavalin vapaaehtoiset ratkaisut olivat kääntyneet nyt häntä itseään vastaan, jolloin häntä ei ollut pidetty aitona apostolina. Paavali kuitenkin vahvistaa periaatteen, että Jumalan valtakunnan työntekijän tulee saada elantonsa (ruoka, juoma, muu elämiseen tarvittava) hengellisestä työstä samalla tavalla kuin sotilas, maanviljelijä ja karjankasvattaja saavat palkkansa omasta työstään. Paavali viittaa VT:n kehotukseen (”Älä sido puivan härän suuta”, 5.Moos.25:4, jolloin härkä voi syödä samalla kun tekee työtä), jolloin työn tuli elättää tekijänsä. Niinpä ne, jotka ovat kylväneet hengellistä siementä Korintissa, voivat saada tyydytyksen aineellisiin tarpeisiinsa seurakunnan taholta. Tämä periaate on ajaton: Jumalan valtakunnan työntekijä kylvää hengellistä siementä ja hänen tulee saada aineellista tukea niiltä, jotka ovat hyötyneet evankeliumista, joka heihin on kylvetty.
Periaate on siten selvä: Paavali voisi elää Korintin seurakunnan kustannuksella. Mutta hän ei halua sitä. Paavali katsoo, että hän ei julista evankeliumia vapaaehtoisesti vaan pakosta, hän ei voi olla julistamatta! Hänellä ei ole mitään ylpeilemistä siitä, koska evankeliumin julistaminen on hänen osansa. Paavali (ja Barnabas, 1.Kor.9:6) eivät halua elää seurakunnan tuen varassa, koska he haluavat näin olla kaikella tavalla edistämässä evankeliumin etenemistä eivätkä estää sitä millään tavalla (9:12). Paavali haluaa näin pidättymällä oikeuksistaan todistaa apostolin virkansa aitouden.
Paavali onkin kaikessa halunnut rajoittaa oman vapautensa toisen ihmisen hyväksi (9:19-27). Hän on itse juutalainen ja on halunnut juutalaisten takia alistua lain alle (vrt. Ap.t.16:3; 18:18; 21:20-26). Sen sijaan pakanoille, joilla ei ollut lakia, hän on halunnut olla kuin eläisi ilman lakia (vrt. Gal.2:11-14). Heikoille hän on ollut näitten takia heikko. Hän on aina ollut valmis luopumaan omista oikeuksistaan toisten hyväksi. Paavali ottaa vielä esimerkin antiikin yleisurheilusta, jossa juoksukilpailun voittaja sai kunniapalkintona kuihtuvan seppeleen. Jo urheilu vaati ihmiseltä suurta itsekuria ja sääntöjen noudattamista ennen kuin ihminen saattoi tulla voittajaksi. Paavalin vertaus urheilusta merkitsi sitä, että hän ei pelkästään halunnut julistaa evankeliumia vaan hän halusi kaikessa noudattaa Jumalan valtakunnan sääntöjä. Todellisilla uskovilla on aina olemassa taistelu syntiä vastaan, jolloin ihminen saattaa langeta, joka merkitsee samaa kuin jos ihminen diskataan urheilukilpailussa. Paavali korostaa tässä omaa toimintaansa, joka tapahtuu puhtaista vaikuttimista, vaikka jotkut hänen vastustajansa väittävät päinvastaista. Toisen ihmisen kokonaisvaltainen huomioon ottaminen on lopultakin Jumalan tahto ja merkitsee lähimmäisenrakkauden toteuttamista.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 30.11.2011
