Kaikkialla Raamatussa kiitetään Jumalaa siitä kaikesta, mitä Hän on tehnyt ja mitä Hän on. Aihetta kiitokseen Häntä kohtaan on äärettömästi. ”Kiitos” ja ”kiittäminen” eivät sellaisenaan ole pelkästään hengellisiä termejä, koska kiittäminen kuuluu tavanomaisesti ihmisten väliseen kanssakäymiseen, mutta Raamatussa ne lähes poikkeuksetta kohdistuvat luodulta Luojalle. Raamatullisena sanana ”kiitos” liittyy sekä VT:ssa että UT:ssa läheisesti Jumalan armoon. Vain Jumalan armosta osallinen voi kiittää ja kunnioittaa Häntä oikein. Kiitos liittyy läheisesti ennen muuta ihmisen kokemaan pelastukseen: vertauskuvallisesti kiittävä ihminen ojentaa kätensä Jumalalle, tunnustaa syntinsä ja ylistää Herraa tämän armosta, pelastuksesta ja siunauksista (Ps.50:23; Joona 2:10; Room.6:17; 2.Kor.9:14,15). Kiitoksemme kuitenkin kohdistuu pelastuksen lisäksi kaikkeen siihen, mitä Jumala on ja mitä Hän on meille antanut.
”Kiitos” ja ”ylistys” eivät ole aina erotettavissa toisistaan, koska ylistys tapahtuu ”kiitollisella sydämellä.” Kiitoksen voimme kuitenkin ymmärtää enemmän tai vähemmän liittyvän omiin tarpeisiimme kun taas ylistys tapahtuu pelkästään Jumalan itsensä vuoksi (lienee oikein sanoa, että ylistäessämme katselemme Jumalaa, jolloin Hänen valtasuuruutensa, kirkkautensa ja hyvyytensä valtaa meidät). Aina ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä tällaista eroa, koska monesti kiitos ja ylistys tapahtuvat samanaikaisesti ja sisäkkäin. Niitä on siksi syytä tarkastella yhdessä tekemättä liian jyrkkää eroa sen suhteen, kummasta kulloinkin on kyse.
Jeesuksen esimerkki
Ollessaan ihmisenä maan päällä Jeesus rukoili paljon ja opetti seuraajiaankin rukoilemaan. Myös kiitos oli Hänen rukouksessaan korostuneesti esillä. Tässä Jeesus on meidän esikuvamme, koska Jumalan Poikanakin Hän oli kaltaisemme ihminen, joka oli kuuliainen Jumalalle (Hepr.5:7,8; Fil.2:7,8). Jeesuksella oli tästä syystä inhimillisiä tarpeita, joihin me voimme samaistua.
Jeesus oli ihmisenä juutalainen, jolloin Hän oli tottunut ruokarukoukseen jo lapsesta asti kotonaan. Ruokarukous oli olennaiselta sisällöltään kiitosta, koska ruoka oli Jumalan lahjaa ihmiselle (5.Moos.8:10); siksi ruoasta kiittäminen oli suoranainen Jumalan antama käsky. Siksi Jeesuskin siunatessaan ruoan nimenomaan kiitti siitä Isää (Matt.15:36; Joh.6:11; Luuk.22:17). Jeesuksen ruokarukous (ruoasta kiittäminen) oli ilmeisesti niin vaikuttava ja tavanomaisesta poikkeava, että se oli jopa Hänen erityinen tuntomerkkinsä (Luuk.24:28-32). Kyse ei selvästikään ollut ulkonaisesta tavasta tai uskonnollisesta rituaalista, vaan syvästä kunnioituksesta Isää kohtaan siitä, mitä tämä oli ihmiselle lahjaksi antanut. Samalla ruoasta kiittäminen merkitsi Jeesuksen opettaman rukouksen täyttymystä (jokapäiväinen leipä, Matt.6:11). Pyynnön täyttyminen johti nöyrään kiitokseen.
Jeesuksen rukoukseen kuului muutenkin kiitos erottamattomalla tavalla. Kun Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, Hän aloitti rukouksensa kiitoksella (Joh.11:41-44). Kun Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, Hän ylisti Jumalaa (Luuk.10:21). Jeesuksen sanotaan myös laulaneen kiitosvirren (Matt.26:30).
Jeesus oli maan päällä ihmisenä ollessaan kuitenkin myös kiitoksen kohde. Parannettuaan kymmenen spitaalista vain yksi tuli Jeesusta kiittämään (Luuk.17:11-19). Jeesus antoi erityistä arvoa tämän yhden kiitokselle ja liitti saamansa kiitoksen nimenomaan parantuneen pelastukseen (huom! sanat: ”Uskosi on pelastanut sinut"). Kun ihminen saa osakseen Jumalan huolenpitoa ja siunauksia, siitä tulisi Jeesuksen opetuksen mukaan aina seurata kiitos.
Ihmisen kiitos Jumalaa kohtaan
Jeesuksen esimerkin mukaan kiitoksemme pääasiallinen kohde on Jumala, jota kohtaan voimme tuntea kiitollisuutta kahdesta syystä: 1) mitä Jumala on ja 2) mitä Jumala on meille antanut tai miten Hän on meitä siunannut. Jeesuksen esimerkissä nämä kaksi asiaa eivät aina olleet erotettavissa vaan usein vaikuttivat yhdessä.
Jumalan olemus on jo itsessään meille kiitoksen kohde (toisin kuin pakanoilla, jotka eivät Häntä Jumalana kiitä, Room.1:21). Mitä kauemmin uskova vaeltaa Hänen yhteydessään ja oppii tuntemaan Häntä, sitä enemmän ihminen pääsee sisälle Jumalan ”syvimpiin salaisuuksiin” (vrt. 1.Kor.2:10; nämä ”salaisuudet” ovat kuitenkin jokaisen ihmisen saavutettavissa eivätkä ole vain joidenkin ihmisten etuoikeus!). Tällöin ihminen saa alati uusia kiitoksen ja ylistyksen aiheita päästessään näkemään ja kokemaan Jumalan eri ominaisuuksia eli Hänen
• suuruuttaan (1.Aikak.16:25; 2.Moos.15:1; Ps.145:3)
• kirkkauttaan (Ps.145:5)
• pyhyyttään (2.Moos.15:11; Ilm.4:8)
• viisauttaan ja tietoaan (Room.11:33)
• rakkauttaan ja armoaan (1.Joh.4:7-10; Ps.103:4,8; 118:1-4)
Jumalan olemuksesta, Hänen ominaisuuksistaan ja Hänen läsnäolostaan meidän elämässämme seuraa se, että Hän antaa meille huolenpitonsa ja vuodattaa meille siunauksiaan. Rukous on Jumalan voimallinen keino toimia maan päällä, joten Hän on monessa suhteessa sitonut toimintansa meidän rukouksiimme: Hän antaa meille kun me pyydämme (Joh.14:13, 15:7), ts. pyynnöistämme seuraa, että Hän vastaa meille. Rukousvastaukset puolestaan ovat meille suuri kiitoksen aihe (Ps.28:6-8, 118:21; Jes.25:1). Varsinainen kiitosrukous on israelilaisten laulu sen jälkeen kun Herra oli voimallisesti pelastanut kansan egyptiläisen sotaväen käsistä Kaislameren ihmeen kautta (2.Moos.15:1-21).
Paavali näki suuren kiitosaiheen siinä, että Jumala oli hänet ensinnäkin pelastanut ja toiseksi ottanut hänet palvelukseensa (1.Tim.1:12-17). Paavali kiitti rukouksissaan myös uskonveljistään (Ap.t.28:15; Room.1:8; 1.Kor.1:4). Pelastettuina ja Jumalan armahtamina olemme valmiita myös rakkaudentekoihin, mikä edelleen herättää kiittämään Jumalaa (2.Kor.9:10-15). Paavalin mukaan kiitoksen olemukseen kuuluu se, että se on rivouksien, typerien juttujen tai kaksimielisyyksien vastakohta (Ef.5:4) ja että kiitos sellaisenaan vahvistaa uskoa (Kol.2:7).
Voimakas kiitoksen henki voi tapahtua myös hädän ja koetuksen keskellä. Joonan rukous suuren kalan vatsassa oli paitsi avunhuutoa myös kiitosta ja ylistystä (Joona 2:1-10), jota seurasi sitten pelastuminen (2:11)! Paavali ja Silas rukoilivat ja ylistivät laulaen Jumalaa vankilassa sen jälkeen kun heidät oli ankarasti ruoskittu (Ap.t.16:22-25); voisi kuvitella, että sellainen tilanne ei ollut missään suhteessa kiitoksen arvoinen. Mutta Paavalin mukaan tulee kiittää aina ja kaikesta (1.Tess.5:18; Ef.5:20). Siksi emme voi olla sellaisessa tilassa tai tilanteessa, johon ei sittenkin kuuluisi myös kiitos!
Kiitoksen tulee ilmetä niin yksilöuskovan kuin seurakunnan elämässä. Uskovan koko elämän tulee merkitä kiitosta Jumalalle; kiitosta ei siten ilmaista pelkästään rukouksin ja lauluin. Meidän ei tule olla huolissamme jokapäiväisistä asioista eikä tulevaisuudestamme vaan tuoda kaikki kiittäen Jumalan tietoon (Fil.4:6), niin vaikeaa kuin oikea ”pyhä huolettomuus” meille onkin! Raamattu ei toki opeta meille laiskuutta ja saamattomuutta vaan vastuunalaisuutta ja ahkeruutta (2.Tess.3:6-15), mutta se varoittaa meitä huolehtimasta asioista niin, että huolet täyttävät mielemme Jumalan itsensä sijasta (Matt.6:33). Uskovan tulee luottaa Jumalan huolenpitoon, mikä antaa aihetta myös kiitosmieleen.
Uskovan kiitos ei siis tapahdu pelkästään rukoilemalla ja laulamalla. Uskova tuo kiitoksensa myös todistaessaan ja puhuessaan (Ps.66:16). Monet Jeesuksen parantamat ihmiset kiittivät Jumalaa äänekkäästi ja huomiota herättävästi saamastaan pelastuksesta ja avusta (Luuk.5:25, 13:13) samoin kuin Jeesuksen ihmetekojen silminnäkijät (Matt.15:31; Mark.2:12; Luuk.7:16). ”Huultemme hedelmä” on ”kiitosuhrin” uhraamista Jumalalle (Hepr.13:15), mikä merkitsee Hänen nimensä tunnustamista. Me kiitämme, kunnioitamme ja ylistämme Jumalaa uskomalla Häneen, olemalla Hänelle kuuliaisia, palvelemalla Häntä, elämällä rakkaudessa ja tekemällä hyvää lähimmäiselle, jolloin Jumalan nimi tulee korotetuksi ja muutkin ihmiset voitetaan uskoviksi (Matt.5:14-16).
Uskova ei kuitenkaan kiitä ja ylistä pelkästään yksin, vaan ne tapahtuvat myös seurakunnassa. Kiitoslaulu kaikui voimakkaansa jo vanhassa Israelissa (Ps.100:4). Kuningas Daavid vaikutti paljon lauluun ja soittoon: paitsi että hän sepitti itse paljon psalmeja hän jopa asetti neljätuhatta leeviläistä ylistämään Herraa soittimilla (1.Aikak.23:5). Alkuseurakunta koostui juutalaisista, joten ylistys ja kiitoslaulu saivat vahvan sijan alusta asti myös kristillisessä seurakunnassa (Luuk.24:53). Kuitenkin uutena piirteenä oli se, että nyt myös Jeesusta palvottiin, minkä Jeesus itse myös hyväksyi (Joh.12:13-15). Ylistys ja kiitoslaulu kuuluivat alusta asti myös lähetystyön myötä syntyneisiin seurakuntiin (Kol.3:16; Ef.5:19,20).
Lopulta kiittäminen kääntyy sitten toisin päinkin: myös ihminen saa kiitoksen Jumalalta (Room.2:29; 1.Kor.4:5). Tällä ei kuitenkaan koroteta ihmisen tekoja, vaan tämä tapahtuu sen tähden, että ihminen on ollut sydämessään kuuliainen Jumalalle.
Taivaallinen kiitos
Ei yksin maan päällä oleva ihminen kiitä Jumalaa. Myös enkelit, taivaallinen sotajoukko, kiittää Jumalaa. Profeetta Jesaja näki kutsumusnäyssään Herran taivaallisella valtaistuimellaan, jolloin serafit ylistivät Jumalaa (Jes.6:1-3). Jumalan Pojan synnyttyä ihmiseksi maan päälle enkelit ylistivät ja palvoivat Jumalaa riemuiten Hänen antamastaan pelastuksesta (Luuk.2:13,14). Ollessaan Patmoksella Johannes näkee taivaallisen jumalanpalveluksen, jossa Jumala istuu taivaallisella valtaistuimellaan ja enkelit kiittävät, kunnioittavat ja ylistävät Jumalaa (Ilm.4:1-11). Joidenkin enkelien päätehtävä on ilmeisesti toimia Jumalan ylistämisessä.
Johanneksen ilmestys kertoo myös taivaassa olevasta seurakunnasta. Taivaassa ylistyslaulu jylisee kuin suurten vesien pauhu ja voimakas ukkosen jylinä (Ilm.14:2, 19:6). Pelastetut kiittävät ja kunnioittavat Jumalaa ja Karitsaa uusin lauluin (5:8-14, 14:3). Erityisen voimakkaasti kuuluu kiitoslaulu Babylonin kukistuessa (18:20) ja Karitsan häiden alkaessa (19:1-10). Ilmestyskirjassa kiitos on voimakkaasti esillä, mikä johtuu siitä, että Johannes saa profeetallisesti nähdä ylistyksen täyttämään taivaaseen.
Voidaan sanoa, että kristityn kasvaessa Jumalan tuntemisessa hänen kiitoksensa tulee rikkaammaksi ja syvenee, mutta täydelliseksi se tulee vasta taivaassa!
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 3 (Ristin Voitto, 1989)
Juhani Nikula, 4.5.2011
