Jeesuksen seuraajilleen opettama rukous (”Isä meidän-rukous”) on osa vuorisaarnaa (Matt.5-7), jota yleisesti pidetään Jeesuksen opetusten yhtenä merkittävimmistä osista. Jaejakso Matt.6:1-18, jossa Jeesuksen opettama rukous on, käsittää kolmea teemaa: almujen antaminen (6:1-4), rukous (6:5-13) ja paasto (6:14-18). Kaikkia näitä teemoja Jeesus käsittelee yhdestä ja samasta näkökulmasta: Hän varoittaa tekopyhyydestä, jossa näitä sinänsä hyviä asioita tehdään pelkästään siitä syystä, että ihmiset huomaisivat tämänlaisen tekohurskauden. Jeesuksen ohjeen mukaan tämä kaikki (köyhien avustaminen, rukoileminen ja paastoaminen) tulisi tehdä ennemmin salassa, ihmisiltä piilossa, koska Jumala näkee kaiken ja palkitsee sen, joka sydämestään ilman silmänpalvontaa täyttää Jumalan tahdon.
Rukouksesta
Ennen kuin Jeesus opettaa seuraajilleen ns. mallirukouksen, Hän selittää rukoukseen kuuluvia periaatteita (6:5-8). Rukous oli aina ollut juutalaisuudessa tärkeässä asemassa ja opettajat (rabbit) olivat antaneet siitä paljon ohjeita. Jeesuskin lähti siitä itsestään selvyydestä, että Hänen seuraajansa rukoilivat. Mutta Jeesukselle eivät olleet tärkeitä rukouspaikka ja rukouksen ulkonaiset tavat, vaan rukoilijat motiivit. Rukous kohdistuu Jumalaan, ei ihmisiin. Jeesus ei sinänsä kiellä tässä myöskään julkista rukousta (alkuseurakunta rukoili paljon myös yhdessä, esim. Ap.t.4:23-31), mutta Hän asettaa yksityisen, salaisen rukouksen sellaisen rukouksen edelle, jossa rukous on pelkkää ulkonaisen hurskauden osoitusta ihmisten kiitosten saamiseksi.
Vaikka pintapuolisesti voisi tulkita toisin, Jeesus ei myöskään väheksy pitkää, kestävää rukousta (Hän itse antoi meille siitä esimerkin, Luuk.6:12). Jeesus torjuu sen väärinkäsityksen, että rukouksen ulkonainen pituus ja monisanaisuus tekisivät siitä tehokkaan (Matt.6:7,8; tähän voisi lisätä sen, että rukousta eivät myöskään tehosta ”kaunopuheisuus”, ”kaanaankielisyys” tai vaikuttava ja tunnepitoinen äänensävy!). Kun Jeesus tässä viittaa ”pakanoihin,” Hän lukee myös ulkokultaiset juutalaiset näihin kuuluviksi! Jumala ei kuitenkaan sitoudu mihinkään ulkonaisiin rituaaleihin, vaan Hän katsoo niiden puoleen, joiden rukous tapahtuu sydämen tasolla. Siksi on mahdotonta myöskään ymmärtää Jeesuksen opettamaa rukousta ohjeeksi noudattaa sitä pelkästään ulkonaisesti rituaalin tavoin. Se on ennemmin meille yleisluontoinen ohje Jumalan mielen mukaisen rukouksen sisällön ymmärtämiseksi.
Jeesuksen opettama rukous
Jeesuksen opettama rukous on jakeissa 6:9-13 (Luukkaan evankeliumin mukaan rukousta edelsi erään opetuslapsen pyyntö, että Jeesus opettaisi heitä rukoilemaan, Luuk.11:1-4; koska kyseessä on esikuvallinen rukous, Jeesus on varmaankin toistanut sitä erilaisissa tilanteissa ja myös hieman eri sanoin). Vaikka itse rukouksessa käytetyt sanat eivät ole tarkoitetut pelkästään meidän toistettaviksemme ulkonaisessa mielessä, ne käsittävät oikean rukouksen elementit, jotka ovat meille esikuvallisia.
Isä meidän, joka olet taivaissa! Jumalan käsittäminen isäksi ei ollut VT:n aikaan täysin vieras ajatus (esim. 5.Moos.32:6), mutta yleensä vanhan liiton aikana Jumala ymmärrettiin ennemmin etäiseksi, taivaalliseksi kuninkaaksi. Jumalan kutsuminen omaksi Isäksi alkoi varsinaisesti vasta Jeesuksen esimerkin ja opetuksen kautta: Jeesus kutsui Jumalaa omaksi Isäkseen (esim. Mark.14:36) ja opetti meitä tekemään samoin. Jeesuksen käyttämän termiä Abba (”isä” tai ”isäni”) omaksuivat myös Jeesuksen seuraajat (Room.8:15; Gal.4:6). Jeesukselle Isä oli toki erityisessä merkityksessä Hänen Isänsä (esim. Matt.11:27), mutta Hän opetti Jumalan olevan myös meidän kaikkien isä. Meidän rukoustemme kohteena on persoonallinen Jumala, meidän kaikkivaltias isämme, jonka asuinpaikka on taivaassa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Rukouksen kolme ensimmäistä pyyntöä on tarkoitettu korottamaan Jumalaa ja Hänen kunniaansa. Jumalan nimi kuvastaa sitä, kuka Hän on. Pyyntö, jonka mukaan Jumalan nimi on pyhitetty, ei tarkoita sitä, että Hän tulisi pyhäksi meidän rukoustemme kautta (mikä olisi mieletön ajatus!) vaan että Häntä pidettäisiin pyhänä (esim. 2.Moos.20:8; 3.Moos.19:2; 1.Piet.1:15) ja että Hänen nimeään ei häväistäisi (Mal.1:6) ajatustemme ja käyttäytymisemme kautta. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi, jolloin sen mukaisesti meidän elämämme ja ajatustemme tulisi olla pyhät.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Yhtä lailla kuin Jumala on pyhä, Hän myös ikuisesti hallitsee täydellisessä kaikkivaltiudessaan. Jumalan valtakunta murtautui esiin Jeesuksen toiminnan kautta mutta ei tule täyttymykseensä ennen kuin aikojen lopussa (vrt. Matt.28:20). Jumalan valtakunnan tulemisen rukoileminen merkitsee siten sekä sitä, että Jumalan pelastava hallintavalta saisi laajentua ja menestyä tässä maailmanajassa että sitä, että sen täyttymys saisi toteutua tulevaisuudessa.
Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Jumalan tahto tapahtuu tällä hetkellä taivaassa täydellisesti, mutta sen sijaan maan päällä Jumalan valtakunta ei ole toteutunut täydellisesti – vielä! Jumalan tahto vie kyllä maailmaa kohti Hänen valtakuntansa täyttymystä, joka kuitenkin on vielä täydellisyytenä tulevaisuutta. Ihmisen tahto on Jumalan tahdon alapuolella (Jeesukskin ymmärsi tämän maan päällä ollessaan, Matt.26:42; risti oli Jeesukselle raskas, mutta se toteutti Jumalan täydellistä suunnitelmaa tulevaisuutta ajatellen). Ihmiselle on toisinaan käsittämätöntä tämänhetkinen tila, jossa Jumalan perimmäinen tahto ei vielä toteudu täydellisesti (esim. ihmisen kärsimyksen ongelma on vaikea ymmärtää), mutta kuitenkin Jumalan suunnitelma on kulkemassa kohti täyttymystään (Ef.1:11). Jumala antaa meille myös paljon hyvää pyyntöjemme mukaisesti ja siten Hänen tahtonsa voi yhtyä meidän tahtoomme (Luuk.11:9-13; 1.Aikak.4:9,10), mutta kaikkea pyytämäämme Hän ei meille anna, koska meidän motiivimme ovat vajavaisia (Jaak.1:5-7, 4:3). Jumalan tahdon toteutuminen taivaassa on kuitenkin esikuvana sille, mikä kerran tulee toteutumaan myös maan päällä.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Rukouksen alkuosa tähän asti on kohdistunut Jumalaan ja Hänen kunniaansa, loppuosa tästä eteenpäin kohdistuu meidän hyvinvointiimme. ”Jokapäiväinen leipä” tarkoittaa kaikkia inhimillisiä, fyysisiä tarpeitamme. Kyseessä ei ole kaikkien halujemme vaan kaikkien välttämättömien tarpeittemme tyydyttäminen (vaikka tämän eron näkeminen on meille usein vaikeaa). Jumala antaa meille todellisten tarpeittemme mukaan (Matt.6:25-34) mutta ei kaikkea, mitä satumme haluamaan. Jeesuksen sanojen taustalla on ensimmäisen vuosisadan tilanne työmarkkinoilta, jossa työmiehelle maksettiin aina kerrallaan yhden työpäivän palkka (vrt. Matt.20:1-16); tällöin yhdenkin päivän työttömyys tai sairaus merkitsi jokapäiväisen leivän puuttumista. Pyyntö ei vähimmässäkään määrin merkitse lupaa olla tahallaan tekemättä työtä (vrt. 2.Tess.3:6-12), vaan myös mahdollisuus tehdä työtä on nähtävä Jumalalta meille tulleena lahjana (vrt.5.Moos.8:18).
Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. ”Velka” tarkoittaa tässä syntiä tai rikkomusta (vrt. Luuk.11:4), jota pyydämme anteeksi Jumalalta. Ihmisen tarve saada syntinsä anteeksi on tarpeistamme suurimpia. Anteeksiantamuksen teki mahdolliseksi Jeesuksen ristinkuolema (Room.5:8-10, 8:1; 1.Joh.1:9, 2:1). Rukouksen jälkiosa on aiheuttanut hämmennystä, koska se tuntuu pinnallisesti tarkastellen viittaavan siihen, että meidän on ansaittava anteeksiantamuksemme, jotta meille voidaan antaa anteeksi (Jeesus ei opeta sellaista!). Pikemminkin Jeesus viittaa siihen, että meidän sydämiemme tulee olla vastaanottavaisia anteeksiantamukselle, mikä toteutuu sitä kautta, että olemme itsekin anteeksiantavaisia, ts. meillä tulee olla asenne, joka tekee anteeksiantamuksen vastaanottamisen mahdolliseksi (tätä Jeesus tarkoittaa myös vertauksessa armottomasta palvelijasta, Matt.18:21-35).
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. ”Kiusauksen” perusmerkitys ei tässä ole kiusausta langeta syntiin, koska Jumala ei viettele meitä tekemään syntiä. Kysymys onkin tosiasiassa koetuksesta, johon voimme kaikki joutua. Koetus ei itsessään ole paha asia, koska koetuksen kestäminen saa meissä aikaan kestävyyttä (Jaak.1:2-4). Jeesus myös julistaa meidät autuaiksi joutuessamme vainojen kohteiksi (Matt.5:10-12). Mutta sittenkin Jeesus myös kehottaa meitä pakenemaan vainoja (vrt. 10:23) ja myös rukoilemaan niille lievennystä (24:20), joten ei ole sittenkään merkillistä, että Hän opettaa meitä myös rukoilemaan vapautusta koetuksista. Rukouksen loppuosaa on tulkittu eri tavoin, mutta ilmeisesti se tarkoittaa kirjaimellisesti juuri sitä, että pyydämme Jumalalta vapautusta Saatanan juonia ja voimaa vastaan. Kiusasihan Saatana Jeesustakin ennen kuin Hän aloitti maanpäällisen toimintansa (4:1-11). Jeesus voitti Saatanan kiusaukset, mutta me tarvitsemme paljon rukousta, jotta meillä olisi voima kaikkia Saatanan houkutuksia vastaan.
Jeesuksen opettaman rukouksen loppuun on usein lisätty sanat: "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen." Nämä sanat eivät kuitenkaan esiinny varhaisissa alkuteksteissä vaan ovat ilmeisesti seurakunnan myöhempiä tekemiä lisäyksiä. Nämä sanat ovat kuitenkin sinänsä sopusoinnussa kaiken sen kanssa, mitä Raamattu opettaa.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 9.2.2011
