Paavalilla on roomalaiskirjeessään lukuisia eri teemoja. Luvuissa 6-8 hän selostaa pyhityksen perustaa, kun taas luvuissa 12-15 hän esittää pyhityksen käytännöllistä sovellusta. Ei riitä oikea oppi eikä sen tunteminen, vaan pyhitys tulee myös panna käytäntöön. Kyse ei kuitenkaan ole lain ulkonaisesta noudattamisesta, vaan etiikan tulee aina rakentua elävään suhteeseen ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen. Kyse on uudesta elämästä, jota armosta pelastettu ihminen elää Jeesuksen seuraajana.
Elävä uhri
Paavali on jo aikaisemmin kehottanut lukijoitaan antautumaan Jumalalle kokonaan (Room.6:13,19). Nyt hän kehottaa heitä antamaan itsensä eläväksi uhriksi Jumalalle (12:1,2). Tämä merkitsee erityisesti kolmea asiaa.
(1) Uskovien tulee antautua Jumalan omaisuudeksi. Tämä on uskovan sydämen vastaus Jumalalle, joka on osoittanut armoaan hänelle. Antautuminen Jumalalle merkitsee hengellistä palvelua käsittäen uskovan ajatukset, tunteet, sanat ja teot (vrt. Hepr.13:16).
(2) Vaikka uskovat edelleen asuvat nykyisessä maailmassa, heidän tulee olla mukautumatta sen käyttäytymismalleihin (vrt. Joh.17:15-17). Roomalaiskirjeen luvussa 6 Paavali kehottaa uskovia kuolemaan synnille ja luvussa 8 hän kehottaa antautumaan Pyhän Hengen voiman ja johdatuksen alle, jolloin he voivat vastustaa tämän maailman houkutuksia.
(3) Uskovien tulee muuttua (tulla pyhiksi), mikä on vähittäistä ja jatkuvaa mielen alueella tapahtuvaa kasvua. Kyse ei ole vain tahdonvoimalla tapahtuvaa hyvän tekemistä ja pahan välttämistä, vaan ihmisen sydämen muutoksesta/kasvusta.
Edellä mainittu eläväksi uhriksi antautuminen kuuluu jokaiselle kristitylle ja häntä velvoitetaan siihen. Mutta tämän jälkeen Paavali kuvailee Jumalan omien parissa vallitsevaa erilaisuutta (Room.12:3-8). Jokainen Kristuksen ruumiin jäsen (uskova) on saanut omat lahjansa palvellakseen hengellistä yhteisöä, seurakuntaa, jossa on samalla kertaa keskinäinen yhteys (ykseys) ja Jumalan luomaa erilaisuutta (=kaikki erilaisuus palvelee yhtä kokonaisuutta). Paavalin seurakunnasta käyttämä vertauskuva ruumiina merkitsee toisaalta sitä, että Kristus on ruumiin pää ja toisaalta sitä, että olemme kaikki omilla paikoillamme jäseninä tässä ruumiissa.
Paavali luettelee tässä seitsemän armolahjaa (12:6-8; muita UT:n armolahjaluetteloita ovat 1.Kor.12:8-10; Ef.4:11,12; 1.Piet.4:10,11). Armolahjat ovat Jumalan vapaan armon kautta saatuja henkilahjoja (eivät luonnollisia lahjoja), joiden avulla palvellaan seurakuntaa ja joita käytetään luottamuksessa Herraan. ”Uskon määrä” (Room.12:3) tarkoittaa Jumalan antamaa hengellistä voimaa, joka on annettu jokaiselle uskovalle, jotta hän voi käyttää lahjaansa ja täyttää velvollisuutensa.
Kristuksen laki
Tämän jälkeen Paavali selostaa, mitä ”Kristuksen laki” tarkoittaa: se on ennen muuta keskinäisen rakkauden osoittamista ihmisten kesken (12:9-13 uskovien kesken; 12:14-21 suhteessa ulkopuolella oleviin, vainoojat mukaan luettuina). Rakkaus ilmenee käytännöllisinä hyvinä tekoina, joitten tekemisessä uskovien tulee olla innokkaita (12:11).
Mitä tulee ulkopuolella oleviin, heidän puolestaan tulee rukoilla (12:14), heidän kanssaan tulee iloita ja itkeä (12:15) ja heidän kanssaan tulee elää ilman ylemmyydentunteita (12:16), mikä voi olla vaikeaa meidän ylpeydellemme. Osa ulkopuolella olevista on meidän suoranaisia vainoojiamme, mutta meidän ei tule pyrkiä kostamaan heille millään tavalla; päinvastoin, meidän tulee pyrkiä voittamaan paha hyvällä (12:17-21). Kosto kuuluu yksin Jumalalle. Sikäli kun asia riippuu meistä, meidän tulee pyrkiä elämään rauhassa myös ulkopuolella olevien kanssa (12:18; mutta tietenkään tämä ei voi merkitä sitä, että meidän on piiloteltava evankeliumia tai mukauduttava tämän maailman etiikan mukaan).
Kristitty ja esivalta
Aina ajankohtainen ja haasteellinen on kristityn suhde maalliseen esivaltaan (13:1-7). UT:n kirjoittamisen aikaan juutalaisuus oli Rooman valtakunnan tunnustama laillinen uskonto, jonka harjoittajilla oli eräänlainen poikkeuslupa olla osallistumatta keisarinpalvontaan ja roomalaisten jumalien kumartamiseen. Tämä merkitsi jopa sitä, että juutalaisilla oli oikeus tuomita kuolemaan se pakanataustainen henkilö, joka astui Jerusalemin temppeliin pelkästään juutalaisille sallitulle alueelle (kuolemantuomio oli pätevä, vaikka henkilö olisi ollut Rooman kansalainen!). Juutalaiset toisaalta vastustivat maansa miehitysjoukkoja ja pyrkivät välttämään verojen maksamista Roomalle. Paavali kuitenkin toteaa, että esivalta on saanut valtansa Jumalalta ja siksi kristityn tulee olla alamainen esivallalle. Joka vastustaa esivaltaa, vastustaa itse asiassa Jumalaa (13:1). Esivallalla on myös oikeus rangaista väärintekijöitä (13:4). Koska esivalta on Jumalan asettama, tulee verot ja lain mukaiset maksut maksaa ja osoittaa esivallalle myös sille kuuluvaa kunnioitusta.
Roomalaisten (kuten myös juutalaisten) näkökulmasta kristinuskon perustaja Jeesus oli rikollinen, joka tuomittiin kuolemaan ristillä. Siksi Paavalin kehotus esivallan tinkimättömään kunnioittamiseen on huomionarvoista. Esivallan kunnioituksella on kuitenkin tietyt rajansa: esivalta ei voi vaatia Jumalalle kuuluvaa kunniaa eikä mennä yli sen, minkä Jumala on esivallalle uskonut.
Jos uskovan on osoitettava kunnioitusta maallista lakia kohtaan, hänen on lisäksi noudatettava myös kymmenen käskyn lakia, jonka tausta on rakkaus (13:8-10). Kun uskovat rakastavat lähimmäistä niin kuin itseään, he tosiasiassa luonnostaan välttävät niitä asioita, jotka kymmenen käskyn laki heiltä kieltää. Rakkaus on luonnehdittava velaksi, jota ei voi koskaan maksaa pois (13:8). On pantava erityisesti merkille, että vaikka Paavali vastustaa juutalaista lakivanhurskautta, hän ei vähimmässäkään määrin pyri tekemään tyhjäksi kymmenen käskyn lain noudattamista.
Kristuksen paluuta odotellessa
Käskyjen (niin Jumalan kuin esivallan antamien) noudattamisen syy on eskatologinen (13:11-14). Nykyinen aika on viimeinen aika ennen Jeesuksen paluuta, joka on Jumalan pelastussuunnitelman seuraava suuri tapahtuma. Koska meidän pelastuksemme täyttyy Hänen paluunsa yhteydessä (Hepr.9:28; 1.Piet.1:5), meidän tulee olla tietoisia siitä ja olla valmiita, kun Hän tulee.
Paavalille ”päivä” merkitsi edessä olevaa tuomion päivää (13:12), jolloin kaikki pimeyden teot paljastuvat. Kaikki, mikä edeltää tuota päivää, on pimeyttä tai yötä. Siksi uskovien tulee panna pois kaikki pimeydessä eläminen ja pukeutua Kristukseen ja Hänen tahtonsa mukaiseen käytökseen (13:13,14). Epäilemättä Paavali tässä viittaa myös rajalliseen määrään aikaa, joka meillä on käytettävissämme evankeliumin julistamiseen.
Kristillinen vapaus ja keskinäinen huolenpito
Paavali kehottaa lukijoitaan käyttämään vapauttaan siten, että nämä ottavat huomioon myös uskossa heikot ihmiset (14:1-12). Vapaus ei anna uskovalle oikeutta toimia huomioimatta toisia ihmisiä. ”Heikolla” Paavali tarkoittaa ihmistä, joilla on vahva vakaumus sellaisten asioiden suhteen, jotka eivät Raamatun mukaan ole nimenomaisesti sanottu synniksi, mutta joista tämä ihminen kuitenkin loukkaantuu, kun joku kristitty toimii tätä vakaumusta vastaan. Paavali sanoo tällaisia kysymyksiä liittyvän tiettyihin päiviin tai ruokiin, mutta nämä ovat kuitenkin vain esimerkkejä. Paavalin mukaan käytännön suhtautuminen näihin kysymyksiin nousee rakkaudesta: tällainen ”heikko” tulee ottaa huomioon eikä hänelle saa toimia loukkaukseksi. Tällöin uskovan tulee olla valmis luopumaan omasta vapaudestaan toisen ihmisen omantunnon vuoksi. Olemme kaikki ensinnäkin Kristuksen palvelijoita ja toiseksi muitten ihmisten palvelijoita (14:7). Paavali lisäksi muistuttaa, että jokainen meistä (niin ”heikko” kuin ”vahva”) tekee kerran tiliä itsestään, jolloin myös joudumme vastuuseen asenteistamme toinen toistamme kohtaan.
Paavalin ajatukset pohjautuvat siihen, että vapauttamme rajoittaa rakkautemme, joka edellyttää, että olemme valmiita tukemaan toinen toistamme (14:13-23). Vaikka tietäisimme, että jokin asia ei ole syntiä, voimme (sinänsä oikeutettua) vapautta noudattaessamme olla lankeemukseksi heikolle ihmiselle. Paavali ottaa erityisesti esimerkiksi lihan syömisen, joka vallitsevassa kulttuurissa saattoi merkitä epäjumalille uhratun lihan syömistä (1.Kor.8:1-13). Paavalin ”vahva” lähtökohta on se, että epäjumalille uhrattu liha ei ole mitään erityistä eikä kristitylle vaarallista, mutta ”heikon” omantunnon kannalta sen syömisessä oli vaaransa. Siksi asia on ratkaistava sen mukaan, mitä se merkitsi toisen ihmisen hengellisen hyvinvoinnin kannalta. Kristuskin kuoli meidän puolestamme, koska Hän oli valmis uhrautumaan rakkauden tähden (14:15); siksi myös meidän on oltava valmiita uhraamaan vapautemme toisen ihmisen vuoksi (14:17-19).
Meidän esimerkkimme on itse Kristus (15:1-6). Jaetta 15:3 on tulkittu kahdella tavalla. Ensinnäkin, Kristus asetti muitten ihmisten edun oman etunsa edelle. Toiseksi, Jumalan tahto oli Hänelle tärkeämpi kuin Hänen oma tahtonsa. Jeesus oli epäilemättä voinut valita itselleen helpomman tien kuin mikä sitten toteutui, mutta Hän oli täysin uskollinen Isän Hänelle antaman tehtävän suorittamiseen.
Liittyen Kristuksen esimerkkiin Paavali antaa erityisesti ”vahvoille” kolme kehotusta, jotka itse asiassa merkitsevät lopulta samaa:
1. Vahvojen tulee kestää heikkojen vajavuuksia (15:1)
2. Meidän jokaisen on otettava huomioon lähimmäisemme (15:2)
3. Meidän jokaisen on ajateltava, mikä on lähimmäiselle hyväksi (15:2)
Paavali vahvistaa ajatuksensa viittaamalla Raamattuun (VT:iin; 15:4), joka antaa meille kaiken kestävyydeksi, lohduksi ja toivoksi. Paavalin rukous on, että Jumalan antamalla kestävyydellä ja rohkaisulla roomalaiset noudattavat hänen kehotuksiaan, jolloin heidän yksimielisyytensä koituisi Jumalan ylistykseksi (15:5,6).
Kristus ja pakanamaailma
Kuten juutalaisen ja pakanataustaisen uskovan tulee osoittaa toisilleen keskinäistä hyväksymistä, tulee ”vahvan” ja ”heikon” uskovan hyväksyä toinen toisensa (15:7-13). Kristuskin on tullut niin juutalaisia kuin pakanoita varten (15:8,9). Inhimillisesti juutalaisen ja pakanan välillä oli ylittämätön kuilu, mutta koska Jumala on yhdistänyt nämä kaksi ihmisryhmää, Hän voi yhdistää kenet hyvänsä! Nykyihmisen voi olla vaikea käsittää tämän ajatuksen vallankumouksellisuutta, mutta kyse on juuri sellaisesta asiantilasta: kaksi keskenään vihollisuudessa olevaa ihmisryhmää voivat tulla yhteyteen keskenään Kristuksen yhdistäessä heidät. Inhimilliset raja-aidat kaatuvat, kun Herra yhdistää ihmiset keskenään.
Lähteet
Bruce, F.F.: Romans (Grand Rapids, Michigan, 1985).
Palma, Anthony D.: Galatians and Romans. Study guide (ICI, Irving, Texas, 1988)
Juhani Nikula, 15.12.2010
