JOOSEF JOUTUU EGYPTIIN

Jaakob ja hänen perheensä

Jaakobin kahdellatoista pojalla oli neljä äitiä. Lean poikia olivat Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar ja Sebulon; lisäksi Lealla oli tytär Dina. Raakelin orjattaren Bilhan pojat olivat Dan ja Naftali. Lean orjattaren Silpan pojat olivat Gad ja Asser. Raakelin pojat olivat Joosef ja Benjamin. Ruuben oli kaikista Jaakobin pojista vanhin, mutta koska hän teki aviorikoksen isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa (1.Moos.35:22), hän menetti esikoisoikeutensa (49:4). Joosef oli Jaakobin pojista vasta yhdestoista, mutta hän oli Jaakobin rakkaimman vaimon Raakelin vanhempi poika (Joosefille annettu siunaus, 49:22-26, oli suuri ja muistutti esikoiselle kuuluvaa siunausta). Jaakob rakasti Joosefia muita poikiaan enemmän (37:1-11), mikä herätti veljissä vihaa. Tätä ei suinkaan lieventänyt se, että Joosef kanteli isälleen kaiken sen pahan, minkä havaitsi veljistään. Jaakob suosi avoimesti Joosefia. Niinpä isä teetti hänelle pitkän, värikkään puvun, jollainen saattoi ajan tavan mukaan olla korkeintaan esikoisella. Pitkää pukua käyttivät tavallisesti rikkaat ihmiset ja papit, joitten ei tarvinnut tehdä ruumiillista työtä. Puvun kautta Jaakob näin asetti Joosefin muita poikiaan ylemmäksi.

Jaakobin käytöksen poikiaan kohtaan on katsottu olevan ennen muuta moniavioisuuden lieveilmiö. Jaakobin neljästä vaimosta Raakel oli ollut hänelle muita rakkaampi. Joosef oli Raakelin vanhin poika, johon Jaakob näin luonnostaan kiintyi. Tähän saattoi sinänsä vaikuttaa myös Joosefin luonteen jalous, joka miellytti Jaakobia (nuorena Joosefissa toki oli myös inhimillistä ylpeyttä, joka karisi orjuuden ja vankeuden vuosina pois). Kuitenkin Jaakobin perheen tarinassa voimme nähdä myös syyn sille, miksi Jumala myöhemmin poisti moniavioisuuden mahdollisuuden. Uuden Testamentin aikana moniavioisuus oli jo hävinnyt juutalaisen kansan keskuudesta.

Joosefin unet lisäsivät veljien katkeruutta Joosefia kohtaan (37:6-11). Silloin isäkin nuhteli Joosefia unista, joitten tulkinta asetti Joosefin veljiensä ja vanhempiensa hallitsijaksi. Veljet katsoivat unien johtuvan pelkästään Joosefin ylpeydestä ja kunnianhimosta. Mutta isä saattoi myös olettaa unien olevan ennustuksia (joita ne sitten lopulta olivatkin, 42:6; 43:26).

Joosef joutuu Egyptiin

Veljeksille avautui tilaisuus kostaa Joosefille (37:12-36). Joosef meni isän kehotuksesta katsomaan, miten veljet ja karja voivat kaukaisilla laitumilla. Isä oli tapahtumien sattuessa kaukana kotona. Nähdessään Joosefin hänen veljensä ensin suunnittelivat tappavansa hänet. Ruuben kuitenkin ajatteli pelastavansa pojan ja ehdotti siksi Joosefin heittämistä syrjäiseen kaivoon. Näin tehtiinkin. Sinänsä ihmisen jättäminen kaivoon merkitsi kuolemaa, koska kaivo oli tehty keräämään sadevettä ja siinä oli vain pieni aukko ylhäällä. Kaivo oli alaspäin levenevä ja siten pullon muotoinen.

Mutta Joosef ei jäänyt kaivoon kuolemaan. Ruubenin ollessa kauempana muut veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin matkalla olevalle ismaelilaiskaravaanille (kauppiaita sanotaan kertomuksessa välillä ismaelilaisiksi (Abrahamin ja Hagarin jälkeläisiksi, 16:16), välillä midianilaisiksi (Abrahamin ja Keturan jälkeläisiksi, 25:2); kyse oli epäilemättä siitä, että karavaanissa oli kumpiakin, koska nämä kansat olivat monessa suhteessa läheisiä, joskus heidät jopa rinnastettiin toisiinsa, vrt. Tuom.8:24). Veljet tahrivat sitten Joosefin puvun vuohenvereen ja näyttivät vaatteen sitten isälleen. Jaakob luuli Joosefin joutuneen villipedon raatelemaksi. Jaakob suri poikaansa.

Joosef oli kuitenkin hengissä. Midianilaiset kauppiaat myivät hänet Egyptiin Potifarille, joka oli faaraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö. Egyptissä Joosefia odotti tapahtumasarja, joka osoitti Jumalan johdatuksen olleen alusta pitäen mukana. Näemme Joosefin esimerkistä, että jopa vaikeissa olosuhteissa Jumala on omiensa kanssa ja vaikuttaa tahtonsa toteutumisen. Jumala käyttää jopa ihmisten syntisiä tekoja toteuttamaan Hänen suunnitelmiaan, vaikka syntiset ihmiset eivät ole tästä tietoisia eivätkä itse ymmärrä toteuttavansa Jumalan tahtoa.

Juuda ja Tamar

Kertomus Juudasta ja Tamarista (38:1-30) on Jaakobin suvun tarinan irrallinen sivujuonne. Raamatun kertomuksen aitoudesta kertoo se, että se ei vaikene edes pyhän suvun syntielämästä. Juuda teki aviorikoksen miniänsä kanssa, koska luuli tätä portoksi. Tästä syystä Juudalle syntyi kaksoset, Serah ja Peres. Jälleen nuoremmasta veljestä tuli merkittävämpi (vrt. Esau ja Jaakob). Peres tuli olemaan itse Messiaan esi-isä (Luuk.3:33), missä on nähty merkki siitä, että Messias tulee olemaan syntisten Lunastaja. Jumala ei tosin hyväksy syntiä missään muodossa, mutta juuri siksi Messiaan piti tulla maailmaan, että syntiset pelastuisivat. Jeesus itse sanoikin: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät” (Luuk.5:31,32).

Joosef orjana ja vankeudessa

Ei ollut sattumaa, että Joosef myytiin tärkeän egyptiläisen virkamiehen talouteen Egyptin pääkaupungissa (39:1-6). Siellä Joosef saattoi oppia maan kielen ja tavat. Siellä Joosef sai myös hyödyllistä tietoa ja kokemusta maan hallinnon hoitamisesta. Hän sai 17-vuotiaana tilaisuuden kypsyä ja opetella kurinalaista elämää (toisin olisi varmaankaan ollut kotona isän suojelevan ja suosivan silmän alla!). Erityisesti Joosefin luonne sai kehittyä. Se oli tärkeä asia Jumalan suunnitelmien kannalta, koska Joosefilla oli edessään suuri tehtävä. Joosef itse alistui osaansa ja pyrki täyttämään orjan tehtävänsä kuuliaisesti ja tunnontarkasti.

Vaikka veljet olivat armoa tuntematta myyneet Joosefin orjaksi, Joosef ei koskaan valittanut omaa asemaansa. Jumala oli Joosefin kanssa ja tällä oli onni mukanaan (39:2). Joosefin suhde Jumalaan oli avain hänen menestykseensä. Joosef luotti Jumalaan ja siksi tämä hyväksyi tilanteensa ja kulloisenkin asemansa; hän tunnusti avoimesti uskonsa ja suhteensa Jumalaan; hän vastusti kiusauksia ja piti yllä korkeaa moraalia; hän huolehti muista ihmisistä ja oli kaiken kaikkiaan loistava persoonallisuus. Jumala puolestaan antoi Joosefin menestyä ja siksi Joosef saattoi täyttää velvollisuutensa tunnollisesti ja viisaasti. Joosef saattoi kaikessa luottaa Jumalan johdatukseen ja apuun. Jumalan ja Joosefin välinen suhde oli siis todella huomionarvoinen.

Joosef antoi kaikesta siunauksesta kunnian Jumalalle. Isäntä, Potifar, huomasi Jumalan olevan Joosefin kanssa. Joosefista tuli Potifarin talouden ja kaiken omaisuuden hoitaja. Tässäkin näkyy Jumalan johdatus: kaikki oli vaikuttamassa siihen, että Joosef sai parasta mahdollista valmennusta tulevaa tehtäväänsä varten. Jumalalla oli tarkoitus Joosefin elämää varten.

Mutta Joosefin elämään tuli inhimillisesti katsoen paha mutka (39:6-20). Joosef oli kaunis vartaloltaan ja kasvoiltaan. Niinpä Potifarin jumalaton vaimo halusi tehdä aviorikoksen Joosefin kanssa. Koska Joosef ei halunnut tehdä syntistä tekoa, hän pakeni (Joosef toimi päinvastoin kuin veljensä Juuda, luku 38). Joosefin esimerkistä näemme, miten kiusaus on kohdattava:

1. Synti on tunnustettava synniksi. Joosef ymmärsi aviorikoksen – paitsi Jumalan käskyn rikkomiseksi – myös synniksi ihmistä (isäntäänsä) vastaan (39:8,9).
2. Syntiä on tietoisesti kartettava ja syntistä paikkaa on jopa paettava. Joosef ei suostunut syntiin ja lopulta pakeni paikalta (39:10-12).
3. Synti on torjuttava, vaikka siitä olisi vakavia seurauksia. Potifarin vaimo kosti Joosefille valheen kautta järjestämällä tämän vankilaan (39:13-20). Korkeasta moraalista ja synnin karttamisesta saattaa toisinaan joutua maksamaan kalliin hinnan.

Joosef turvautui Jumalaan tässäkin tilanteessa. Hetkeäkään hän ei epäröinyt olla kaikessa kuuliainen Jumalalle. Joosef joutui vankilaan, mikä oli lopulta sekin täyttämässä Jumalan suunnitelmia. Emme varmuudella tiedä, kuinka kauan Joosef palveli Potifaria ja kuinka kauan hän oli vankilassa; mutta yhteensä nämä ajanjaksot kestivät 13 vuotta. Joosef oli 17-vuotias joutuessaan orjaksi Egyptiin (37:2) ja 30-vuotias tullessaan faaraon palvelukseen (41:46). Joosefin valmentautumisaika oli pitkä, mutta edessä oleva tehtävä olikin poikkeuksellisen vaativa.

Joosef putosi luotettavasta taloudenhoitajasta kurjaksi vangiksi. Hän oli joutunut vääryyden kautta vankilaan ilman toivoa vapautumisesta koskaan. Mutta vankilassakin Joosef luotti Jumalaan ja teki kaikessa oikein (39:21-23). Jumala oli Joosefin kanssa ja siunasi häntä. Vankilan päällikkö pani merkille Joosefin luotettavuuden ja Joosefin valvontaan uskottiin vankilan muut vangit. Joosefia itseään ei enää valvottu, mutta hän oli siitä huolimatta luotettava.

Vankilaan joutui myöhemmin kaksi kuninkaan palvelijaa, ylijuomanlaskija ja ylileipuri (40:1-4). Tämä ei tietenkään ollut sattumaa. Kumpikin heistä näki unen, joka vaivasi heitä. Jumalan Henki vaikutti Joosefissa niin, että hän kykeni selittämään näiden kahden palvelijan unet (40:5-23). Niin kuin Joosef oli selittänyt, niin myös tapahtui: juomanlaskija palautettiin entiseen virkaansa, mutta leipuri hirtettiin. Juomanlaskija oli luvannut kertoa Joosefista faaraolle, jotta tämä purkaisi Joosefin väärän tuomion. Juomanlaskija kuitenkin unohti Joosefin, joka sai odottaa vankilassa vielä kaksi vuotta. Tämä osoittaa sen, että Jumalalla on erilaiset aikataulut kuin meillä ihmisillä!

Joosef nimitetään korkeaan virkaan

Joosefin aika tuli lopulta. Faaraokin näki unia, joita ei hän eivätkä Egyptin viisaat osanneet selittää (41:1-32). Silloin ylijuomanlaskija muisti Joosefin, joka oli selittänyt hänenkin unensa – ja joka selitys oli myös toteutunut. Joosef tuotiin faaraon eteen ja Joosef todella selitti kuninkaan unet. Oli tulossa seitsemän viljavaa vuotta, joitten jälkeen tulee seitsemän nälkävuotta. Joosef antoi samalla viisaudessaan neuvon faaraolle, miten tässä tilanteessa tuli menetellä (41:33-36). Nyt piti asettaa viisas ja taitava mies Egyptin käskynhaltijaksi johtamaan viljan keräämistä ja varastoimista.

Faarao oli vakuuttunut siitä, että juuri Joosef oli se viisas mies, jossa vaikutti Jumalan Henki ja jota nyt todella tarvittiin (41:37-44). Näin Joosefista tuli Egyptin maan käskynhaltija. Joosef hoiti tehtävänsä (jälleen!) toimellisesti. Hänestä tuli Egyptin valtias, joka viisaalla toiminnallaan pelasti niin egyptiläiset kuin käytännössä koko Lähi-Idän kansat nälkäkuolemalta (41:45-57). Tässä näkyy Jumalan pitkäjänteinen suunnitelma luvatun kansa pelastamiseksi: nälänhätäkään ei voinut tehdä tyhjäksi Jumalan aikomuksia säilyttää luvattu kansa hengissä.

Monet vapaamieliset raamatuntutkijat ovat pitäneet kertomusta Joosefista epähistoriallisena, koska tuntuu mahdottomalta, että kukaan voisi suoraan vankilasta nousta suurvallan käskynhaltijaksi. Sinänsä tämä kysymyksenasettelu on aiheellinen. Mutta kertomuksen historiallisuuden puolustukseksi on päteviä selityksiä:

1. Jumalan kaikkivaltius ja voima olivat Joosefin äkillisen ylennyksen takana. Olihan Jumala myös valmentanut Joosefia jo vuosikausia tähän tehtävään. Jos uskomme kaikkivaltiaaseen Jumalaan, ovat myös ihmeet mahdollisia.
2. Faarao itse tunnisti Jumalan Hengen vaikutuksen Joosefin kautta (41:38). Faaraon viisas valinta kohdistui siis mieheen, jonka hän itse oli havainnut tehtävään sopivaksi.
3. Egyptin historia kertoo asioita, jotka voivat selittää Joosefin ylennyksen taustaa. Alkuperäiset egyptiläiset olivat haamilaisia. Mutta todennäköisesti Joosefin aikoihin Egyptiä hallitsivat länsiseemiläiset (kanaanilaiset, amorilaiset) Hyksos-suvun faaraot. Hallitsijasuku oli siis syntyperältään ei-egyptiläinen, mistä syystä heille ei ollut lainkaan vaikeaa avoimestikaan suosia lahjakkaita ulkomaalaisia korkeisiin virkoihin. Seemiläinen faarao saattoi pitää jopa etuna sitä, että sai palvelukseensa muita seemiläisiä.

Joosef avioitui Egyptissä. Hänen vaimonsa oli Onin papin Poti-Feran tytär Asenat. Joosefille syntyi kaksi poikaa, Manasse ja Efraim. Jaakob piti myöhemmin Joosefin poikia kuin ominaan. Manasse ja Efraim tulivat kuulumaan Israelin kahdentoista heimon joukkoon. Poikiensa kautta Joosef sai siis isältään kaksinkertaisen perintöosan (48:8-20).

Lähteet

Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).

Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,

1967).

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

JAAKOBIN PALUU

Jaakobin elämän vaiheet ovat enteellisiä hänen jälkeläistensä (Israelin kansan) vaiheita ajatellen. Kuten Jaakob, myös Israelin kansa asui ensin omassa maassaan, mutta nykyään suurimmaksi osaksi Kanaanin maan ulkopuolella (suurin osa juutalaisista asuu edelleen nyky-Israelin rajojen ulkopuolella eri puolilla maailmaa). Jaakobin paluu kotimaahansa on enteellistä sille, mitä parhaillaan tapahtuu parhaillaan: juutalaiset ovat suurin joukoin palaamassa Israelin maahan.

Jaakob ja Laban

Jaakob oli tullut suunnattoman rikkaaksi Labanin luona, mutta tästä seurasi myös kateutta Labanin perheen taholta. Niinpä Jaakob päätti 20 vuoden palveluksen jälkeen salaa lähteä Labanin luota (1.Moos.31:1-21). Päätös ei varmasti ollut helppo, koska se merkitsi samalla Jaakobin veljen Esaun kohtaamista. Aikaa oli kulunut jo paljon, mutta Jaakobin piti ottaa huomioon se, että Esau tuskin oli unohtanut kohtaamaansa vääryyttä. Jaakob oli kuitenkin rikastunut enonsa luona vilppiä tekemättä, koska Jumala oli siunannut häntä (ja tosiasiassa Jumala oli siunannut myös Labania Jaakobin kautta). Laban oli ollut toistuvasti vilpillinen, mutta Jaakob oli palvellut pyyteettömästi. Jaakobin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä lähtöpäätöstä oman viisautensa varassa vaan Jumalan enkeli ilmestyi Jaakobille unessa ja kehotti Jaakobia lähtemään. Myös Labanin tyttäret ja Jaakobin vaimot katsoivat isänsä kohdelleen heitä ala-arvoisesti, mistä syystä he tukivat Jaakobin lähtöpäätöstä. Lähtö tapahtui sitten Labanilta salaa.

Kysymyksiä on herättänyt se, mitä olivat ne jumalankuvat, jotka Raakel lähtiessään varasti isältään (31:19). Kyse oli sinänsä epäjumalankuvista, ja epäjumalien palvonta oli tavallista yhteiskunnassa, jossa Laban eli (ja josta Abrahamin suku oli lähtenyt, Joos.24:2). Raakelin motiiveja ei voida täysin tietää. Mutta kyse on saattanut olla myös siitä – kuten tuon ajan lähteet kertovat – että tämänkaltaisten jumalankuvien omistaminen vahvisti ihmisen oikeutta perintöön. Raakelin motiivit ovat siis saattaneet olla vähintään yhtä paljon materialistiset kuin uskonnolliset.

Laban sai kahden päivän kuluttua tiedon Jaakobin paosta ja lähti takaa-ajoon (31:22-42). Jälleen Jumala puuttui asioiden kulkuun ja ilmestyi tällä kertaa Labanille unessa. Sekä Laban että Jaakob kertovat tämän jälkeen oman (huom: väritetyn!) kuvauksen tapahtumien kulusta. Keskustelu kohdistuukin Raakelin varastamiin jumalankuviin; sitä ei Jaakob eikä Laban tiennyt, että Raakel oli ne vienyt. Raakelin valheen johdosta Laban ei niitä löytänyt. Jaakob muistuttaakin sitten vihastuneena kaikesta siitä, mitä hän on Labanin luona saanut kokea ja miten Jumala lopulta oli Jaakobia auttanut.

Jaakob ja Laban olivat kuitenkin lähisukulaisia ja Laban lopulta ehdottaa sovintoa heidän välilleen (31:43-54). Lopulta he aterioivat yhdessä. Labanista voi sanoa, että hän ei ollut muuttunut; mutta Jaakob oli nyt toinen ihminen kuin 20 vuotta aikaisemmin: tällä kertaa hän ei jättänyt loukattua ihmistä taakseen!

Jaakobin paini

Jaakob oli selvinnyt kohtaamisesta Labanin kanssa, ja hän valmistautui tämän jälkeen kohtamaan veljensä Esaun (32:1-22). Jaakob sai selvästi kokea Jumalan olevan hänen matkaansa tukemassa, koska hän kohtasi matkallaan Jumalan enkeleitä (32:2,3). Kuitenkin Jaakob samaan aikaan pelkäsi, rukoili, muistutti Jumalaa tämän lupauksista ja teki inhimillisiä suunnitelmia Esaun lepyttämiseksi. Jumala oli tehnyt Jaakobin rikkaaksi ja lähettänyt hänet takaisin omaan maahansa, mutta samalla välit Esaun kanssa oli saatava kuntoon. Esaulla oli enemmän ulkonaista voimaa käytettävissään (400 miestä, 32:7), mutta jo kaksosveljien syntyessä Herra oli ennustanut Jaakobin tulevan heistä voimakkaammaksi (25:19-26). Ulkonaisesti voimasuhteet olivat Esaun hyväksi, mutta Jaakob oli saanut Jumalan lupaukset. Kyseessä oli siten inhimillisen ajattelun näkökulmasta ristiriitatilanne.

Sitten tapahtuu tämä eriskummallinen Jumalan ja Jaakobin painiottelu (32:23-33). Kysymys ei ollut Jaakobin fyysisestä voimasta vaan siitä, miten hän voi kohdata edessä olevan ristiriitaisen tilanteen. Kysymys oli ensinnäkin Jumalan profeetallisesta ilmestymisestä Jaakobille, jotta Jaakobin sisäinen ristiriitatilanne saisi ratkaisunsa. Toiseksi kysymys oli siitä, että Jaakob vetosi Jumalan omiin lupauksiin: Jumala oli luvannut tehdä Jaakobin jälkeläisistä suuren kansan. Inhimillisesti Jaakobia uhkasi onnettomuus, oman hengen, perheen ja omaisuuden tuhoutuminen. Mutta Jumalan lupausten toteutuminen edellytti, että niin ei saa tapahtua! Niinpä Jaakob joutui panemaan Jumalan edessä kovan kovaa vastaan: Sinun on siunattava minua ja pelastettava minut tästä onnettomasta tilanteesta! Kyse oli ulkonaisesti painiottelusta, mutta sisäisesti Jaakobin taistelurukouksesta Jumalan edessä. Mutta Jaakob selvisi voittajana ja Jumala siunasi häntä! Kaikki se, mitä Herra oli hänelle luvannut, tulee lopulta toteutumaan! Painiottelussaan Jaakob selvisi voittajana kamppailusta Jumalan kanssa.

Tätä painiottelua ei tule pitää pelkästään vertauskuvallisena, vaan se on todellinen kuvaus niistä kamppailuista, joita Jumalan omat joutuvat käymään Jumalan edessä. Nykyisessä kielenkäytössä Jaakobin painiksi kutsutaan tilannetta, jossa henkilö joutuu ratkaisemaan suuren sisäisen ristiriidan. Erityisesti Jaakobin paini merkitsee sitä, kun joudumme vetoamaan Jumalan lupauksiin ja samalla kaikki näyttää vaikuttavan sen toteutumista vastaan! Jumala on luvannut jotain – mutta olosuhteet ovat kuitenkin täysin sen toteutumista vastaan! Tämän mukaisesti vaikeuksia ei ole tarkoitettu lannistamaan meitä, vaan meitä kutsutaan selviytymään niistä Jumalan avulla ja Hänen lupauksistaan kiinni pitämällä.

Tämän painiottelun jälkeen Jumala nimesi Jaakobin Israeliksi. Jaakobin 12 pojasta tulivat myöhemmin Israelin 12 heimokuntaa. Tavallaan Israelin syntysanat siis lausuttiin Jaakobin painin yhteydessä.

Jaakob kohtaa Esaun

Kaiken tämän jälkeen Jaakob kohtasi veljensä (33:1-20). Jaakobin inhimillinen luonne näkyy siinä järjestyksessä, miten hän asetti perheensä järjestykseen (=kohtaamaan oletettua vaaraa): orjattaret (Bilha ja Silpa) lapsineen olivat etumaisia, sitten Lea lapsineen ja vasta viimeisenä Raakel ja Joosef. Jaakob itse kuitenkin kulki ensimmäisenä ja kohtasi veljensä osoittaen tätä kohtaan kunnioitusta. Esau oli tässä vaiheessa jo täysin valmis antamaan Jaakobille kaiken anteeksi. Miten Esaun mielenmuutos oli varsinaisesti tapahtunut, jää selvittämättä. Joka tapauksessa oli Jumalan tahto, että sovinto saadaan solmittua.

Esaun taholta sovinnontekoon sisältyy ajatus liitosta veljien kesken. Tähän ei Jaakob kuitenkaan ollut suostuvainen. Sovinto oli välttämätön Jumalan näkökulmasta, mutta varsinainen liitto ei kuulunut Jumalan suunnitelmiin. Esau ja Jaakob jatkoivat tämän jälkeen elämäänsä erillään. Jumalan suunnitelma liitosta ja lupauksista tuli tapahtumaan pelkästään Jaakobin sukuhaaran kautta, josta polveutui luvattu liiton kansa.

Dinan raiskaus ja Sikemin kaupungin hävitys

Kertomus Jaakobin tyttären Dinan raiskauksesta ja hänen veljiensä kostosta (34:1-31) osoittaa Jaakobin perheen inhimillisestä vajavaisuudesta. Jaakobin perhe eli keskellä kanaanilaisia pakanakansoja, joiden perusolemus oli epäjumalien palvonta ja raaka syntielämä. Seudun hivviläisen hallitsijan Hamorin poika Sikem raiskasi Dinan, mutta sen jälkeen rakastui tähän ja yritti lepyttää hänet. Hamor pyysi sitten Jaakobilta Dinaa poikansa vaimoksi. Jaakob oli koko tapahtumaketjun ajan hyvin pidättyväinen (ilmeisesti tämä oli arkuutta ulkonaisesti voimakkaita viholliskansoja kohtaan), mutta Dinan täysveljet Simeon ja Leevi suhtautuivat koko ajan erittäin kielteisesti Hamoriin ja tämän perheeseen. Hamor pyrki sopimukseen Jaakobin kanssa; tosin tässä oli kyseessä enemmän kuin pelkkä halu saada Dina Sikemin vaimoksi, koska kanaanilaiset halusivat myös rikastua Jaakobin kustannuksella (34:23). Jaakobin pojat (huom! Jaakob näyttää olevan koko ajan taka-alalla) ilmeisesti taktisista syistä asettivat sopimuksen ehdoksi Hamorin miesten ympärileikkauksen, johon nämä – myös ilmeisen viileän taktisesti – suostuivat.

Simeon ja Leevi kuitenkin kostivat Dinan raiskauksen tappamalla kaupungin kaikki miespuoliset asukkaat, mukaan lukien Hamorin ja tämän pojan. Veljekset ryöstivät runsaan saaliin kaupungista. Kahden miehen fyysinen ylivoima tuskin selittyy pelkästään kaupungin miesten heikkoudesta ympärileikkauksesta johtuen, vaan ilmeisesti veljesten raivo oli niin suuri, että he toimivan raivon antamalla voimalla. Jaakobin nuhtelu pojilleen on heikkoa (34:30) ja perustuu arkuuteen. Mutta myöskään Jumala ei hyväksynyt Simeonin ja Leevin toimintaa vaan heidän inhimillisestä vihastaan johtuva väkivaltainen kostonjanonsa vaikutti heidän jälkeläistensä saamiin siunauksiin tulevaisuudessa (49:5-7). Kostoa ei ole tarkoitettu tapahtuvan ihmisen kautta vaan se kuuluu yksin Jumalalle (5.Moos.32:34,35). Vaikka vihan tunteet kiistatta kuuluvat ihmisenä olemiseen (on täysin ymmärrettävää, että veljet vihasivat syntiä, jonka kohteeksi heidän sisarensa oli joutunut), eivät vihasta nousevat teot eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja siksi ne on hylättävä (Ef.4:31). Tästä syystä on pidettävä erillään vihan tunteen kokeminen – joka ei ole syntiä – ja pysyväksi asenteeksi muuttunut katkeroitunut viha, joka jo itsessään on syntiä ja johtaa sitten ulkonaiseen syntielänään.

Jaakob palaa Beteliin

Jaakobin paluulla Beteliin (35:1-15) oli hänelle suuri merkitys. Ensinnäkin Betel (”Jumalan huone”, sijaitsi noin 20 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen) oli paikka, jossa hän oli 20 vuotta aikaisemmin pakomatkalle lähdettyään nähnyt näyn, jossa Jumalan enkelit kulkivat portaita myöten ylös ja alas, ja jossa Herra itse oli luvannut antaa hänelle sen maan ja tehdä hänen jälkeläistensä määrän suureksi (28:12-15). Pakomatkasta tuli pitkäaikainen, mutta Jaakob ei voinut unohtaa Betelissä saamiaan Herran lupauksia. Kyseinen paikka oli hänelle pyhä, ”Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti” (28:17). Kuitenkin palatessaan sinne Betel merkitsi hänelle enemmän. Nyt hänellä oli suuri perhe ja hän oli tullut suunnattoman rikkaaksi. Jos hänen perheensä oli aiemmin ollut horjuva jumalanpalveluksessaan (vrt. esim. 31:19), sellainen ei enää tullut kysymykseenkään. Vieraat jumalat ja kaikki niihin viittaava oli nyt hävitettävä. Kaikesta epäjumalan palveluksesta oli tehtävä loppu ja perheen oli kokonaan pyhittäydyttävä. Betel oli aiemminkin ollut paikkana Jaakobille tärkeä, mutta kaikkein tärkeintä oli nyt Betelin Jumala (”El-Betel”). Jumala myös uudisti Jaakobin uuden nimen (Israel) ja Jaakob osoitti kunnioitusta Jumalalle, joka oli hänelle jälleen ilmestynyt Betelissä.

Tämän jälkeen Raakel sai vielä pojan, Benjaminin (35:16-20), joka oli Jaakobin nuorin poika. Raakel oli ollut Jakobin vaimoista rakkain (niin paljon tuskaa kuin moniavioisuus tuottikin Jaakobin perheelle!), mutta hän myös kuoli jo toisen poikansa synnyttyä. Raakelin pojilla, Joosefilla ja Benjaminilla, tuli olemaan erityinen asema Jaakobin perheessä. He olivat olemaan pojista järjestyksessään vasta yhdestoista ja kahdestoista, mutta juuri he olivat Jaakobille rakkaimmat, koska he olivat Raakelin pojat.

Jaakobin esikoinen Ruuben teki aviorikoksen maatessaan isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa (35:21,22). Tästä on päätelty, että johtuen tästä syrjähypystä Ruuben menetti esikoisuuden Jaakobin perheessä. Simeonin ja Leevin, jotka olivat järjestyksessä seuraavat, katsotaan menettäneen mahdollisuutensa olla esikoisia väkivaltaisuutensa vuoksi (luku 34). Juuda, järjestyksessä neljäs, tuli olemaan Messiaan esi-isä (49:10). Toisaalta Jaakob kohteli Joosefia kuin esikoista (37:3). Kysymys esikoisuudesta Israelin perheessä (35:23-26) on siten hyvin monimutkainen asia.

Jaakob saapui lopulta isänsä Iisakin luo, joka sitten kuoli (35:27-29). Jaakob ja Esau yhdessä hautasivat isänsä. Iisakin ikä oli korkea, 180 vuotta, joten ihmiset saattoivat vielä tässäkin vaiheessa saavuttaa korkean iän.

Esaun jälkeläiset

Huolimatta sovinnosta veljensä kanssa Esau kuitenkin eli pakanakansojen tavoin. Hänen vaimonsa olivat kanaanilaisia ja näiden lisäksi yksi oli Ismaelin tytär (36:1-3). Esaun jälkeläiset olivat toisaalta läheistä sukua Jaakobin perheelle; mutta tulivat muodostamaan erillisen Edomin kansan (36:1-19), jota ei laskettu Jumalan omaisuuskansaan kuuluvaksi ja jonka kanssa Israelin kansa oli toistuvasti vihanpidossa (esim. Ps.137:7).

Jaakobin ja Esaun perheet asettuivat asumaan toisistaan erilleen. Osittain tämä johtui siitä, että liitto heidän välillään ei kuulunut Jumalan suunnitelmiin – Jumalan liiton kansa tulisi muodostumaan Jaakobin eli Israelin jälkeläisistä. Osittain kyse oli myös siitä, että molemmat veljekset olivat lopulta hyvin rikkaita ja he tarvitsivat omat, erilliset alueensa suurten karjalaumojensa vuoksi. Esaun eli Edomin alue oli Kuolleenmeren eteläpuolella oleva alue, joka ulottui Akaban lahteen (Punaisen meren lahteen) asti. Seirin pakanakansalla (36:20-43) oli ilmeisesti historian myötä vaikutuksensa edomilaisiin. Lopulta juutalaiset tulisivat tuhoamaan edomilaiset (Hes.25:12-14), joka on Jumalan kosto Edomille sen synneistä.

Lähteet

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,

1967).

Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).