JAAKOBIN PAKOMATKA

Jaakobin petos

Jaakobin nimessä on nähty yhtäläisyys niin heprean kielen ilmaisujen ”kantapää” kuin ”hän pettää” kanssa (1.Moos.25:26). Epäilemättä Jaakobin rauhallista luonnetta täydensi myös hänen juonitteleva mielenlaatunsa. Kuitenkin Jaakobin ja hänen äitinsä laatima juoni (27:1-29) on monitahoisempi asia kuin pelkkä inhimillinen päähänpisto. Asiaan kuuluu erottamattomasti Esaun tietoisesti suorittama esikoisoikeuden myynti veljelleen (25:27-34; Hepr.12:16,17). Tosiasiassa myymällä esikoisuutensa Esau luovutti pois myös esikoiselle kuuluvan siunauksen. Lisäksi kaikki tapahtuman neljä osallistujaa ovat omalla tavallaan syyllisiä tapahtuneeseen. Iisak – tiesi hän sitten Esaun esikoisuuden myynnistä tai ei – oli kuitenkin epäilemättä tietoinen ennen poikien syntymää tapahtuneeseen Herran ennustukseen (25:23); yrittämällä toimia Herran nimenomaista valintaa vastaan Iisak oli valmis sivuuttamaan Jumalan tahdon veljesten suhteen. Esau taas oli valmis rikkomaan Jaakobille antamansa valan (25:33). Jaakob ja Rebekka eivät hekään sinänsä etsineet asiassa Herran tahtoa eivätkä toimineet mielessään lähimmäisenrakkaus vaan pelkästään itsekkäistä pyrkimyksistään käsin. Mitä Jaakobiin tulee, hän itse oppi myöhemmin Jumalan tekevän suvereenin valintansa: Jaakob siunasi Joosefin poikia niin, että nuorempi Efraim asetettiin vanhemman Manassen edelle (48:13-20). Jumalan valinta on siten aina suurempi kuin ihmisten inhimilliset arvoasetelmat.

Iisakin luonteenpiirteisiin kuului se, että hän oli muiden ihmisten johdateltavissa. Tämä näkyy –paitsi suostuteltavissa olemisena –myös siinä, että Iisak antoi korostuneesti aistiensa ohjata ratkaisujaan. Tuskin missään muussa Raamatun kertomuksessa ovat ihmisen viisi aistia niin selvästi esillä kuin tässä! Iisakin näkö oli hämärtynyt, joten hän joutui toimimaan muitten aistiensa varassa. Iisakin kuulo oli säilynyt, mutta hän ei sittenkään luottanut siihen. Iisakin haju- ja tuntoaistitkin toimivat, mutta niiden kautta hänet tieten tahtoen johdettiin harhaan. Kertomuksessa on pääosassa Iisakin makuaisti; Iisak haluaa syödä poikansa valmistamaan herkkuruokaa ennen kuin lupasi siunata hänet. Ihmisen viisi aistia (jotka ovat Jumalan luomia) toimivat tässä inhimillisellä tavalla tavoitteenaan rikkoa Jumalan tahtoa, mutta Jumala käänsi kaiken tahtonsa mukaiseksi. Lopulta Jaakob sai isänsä siunauksen, mikä oli Jumalan tahto.

Iisakin Jaakobille antama siunaus ei käsittänyt pelkkiä ihmissanoja, jotka ihminen saattoi toistaa oman tahtonsa mukaan. Iisak ymmärsi, että siunauksen takana oli Jumala. Tapahtumat olivat juonittelevien ihmisten järjestämiä, mutta Jumala lopulta kuitenkin tekee sen, mikä on Hänen tahtonsa mukaista (vrt. Ap.t.4:28). Jumala oli jo ennen poikien syntymää valinnut Jaakobin siunauksen ja liiton sukuhaaraksi (1.Moos.25:23, 12:3) kun taas Esaun sukuhaara tulee asettumaan Jumalan liiton sukuhaaraa vastaan ja lopulta häviämään (Ob.10).

Esau palasi lopulta metsältä ja yritti vielä katkerana saada siunausta isältään, mutta Jaakobilla oli hänelle vain joitakin profetian sanoja (1.Moos.27:30-40).

Iisak ja Jaakob eivät vallitsevissa olosuhteissa kyenneet järjestämään Jaakobille soveliasta vaimoa (toisin kuin Abraham oli kyennyt nimenomaisesti Jumalan tahtoa etsien tekemään, 1.Moos.24:1-67), vaan Jaakob joutui henkensä edestä pakenemaan vanhempiensa luota (27:41-46). Vaikka Rebekka oli suosinut Jaakobia ja saanut järjestettyä tälle isän siunauksen, Rebekka ei enää koskaan saanut nähdä Jaakobia! Rebekalla oli myös huoli siitä, että Jaakob ottaisi veljensä tavoin kanaanilaisen vaimon. Siksi Jaakobin tuli paeta sukunsa luo Harraniin, jossa hän voisi olla niin kauan, että Esaun viha haihtuu. Rebekka selvästi pyrki painostamaan Iisakia, jotta tämä lähettäisi Jaakobin pakomatkalle sukunsa luo, josta Jaakob myös löytäisi itselleen vaimon. Iisak olikin jälleen johdateltavissa Rebekan pyrkimyksiin (28:1-5). Iisak lähetti Jaakobin matkaan kehotusten kanssa, mikä kuitenkin jälleen myös täytti Jumalan suunnitelmat. Esau oli katkera ja tarkoituksenaan tuottaa vanhemmilleen mielipahaa otti itselleen ismaelilaisen vaimon (28:6-9).

Jaakobista tuli pakolainen, mutta Jumala oli silti tämänkin tilanteen Herra: Jaakob nimenomaan pakolaisuutensa aikana perustaa perheen, jota Jumala siunasi.

Jaakobin uni

Jaakobin uni Betelissä (28:10-22) oli pelkkää Jumalan armoa, jota Jaakob ei ollut osannut odottaa saavansa osakseen. Jaakob ei ollut ”pyhiinvaeltaja” eikä ”katuva tuhlaajapoika” vaan pelkästään pakomatkalla. Kuitenkin tapahtuma oli tärkeä, koska Jumala itse tuli unessa tapaamaan Jaakobia. Kyseessä oli sama Jumala, joka oli johdattanut hänen isiään Abrahamia ja Iisakia, joille Herra oli antanut lupauksensa. Unessa Herra toisti samat lupaukset Jaakobille. Herra lupasi olla Jaakobin kanssa, lupasi tälle paljon jälkeläisiä ja vielä toisti ympärillä olevan maan kuuluvan Jaakobille ja hänen jälkeläisilleen. Jumalan lupauksiin kuului vielä messiaaninen ennustus siunauksesta kaikille maailman kansoille.

Jaakob itse ymmärsi kohdanneensa unessa elävän Jumalan, mistä syystä jumalanpelko täytti hänet. Kyseessä oli aito jumalanpelko, joka syntyy vajavaisen, syntisen ihmisen kohdatessa Jumalan pyhyyden. Nimi Betel tarkoittaa Jumalan asuinsijaa tai Jumalan pyhäkköä. Jaakobin lupaus Jumalalle tapahtui kokemuksen tuomassa sydämentilassa.

Enkelien kulkeminen portaita pitkin taivaan ja maan välillä merkitsee enkelien läsnäoloa maan päällä kaikkina aikoina täyttämässä Jumalan suunnitelmia. Enkelit olivat myös Jumalan seuralaisia (esim. Herra vieraili Abrahamin luona seurassaan kaksi enkeliä, 1.Moos.18:1-15). Jaakobin uni, jossa enkelit olivat Jumalan seurassa, vahvisti Herran ilmestyneen hänelle. Jeesus myöhemmin viittasi Jaakobin uneen (Joh.1:51), joka oli samalla tavalla todisteena Hänen jumaluutensa ilmestymisestä ihmisten keskuuteen.

Jaakob, Raakel ja Lea

Kertomus Jaakobista enonsa Labanin luona merkitsi 20 vuoden koulua keskellä kaikenlaista petollisuutta ja inhimillistä kilpailua. Jaakob, joka itse oli juonitellut ja toiminut petollisesti, kasvoi Labanin luona monessa suhteessa: ahkeruudessa, luonteenlujuudessa, kärsivällisyydessä ja rikkaudessa. Kysymys ei enää ollut vain Esau-veljen luota pakenemisesta vaan kaikinpuolisesta kasvusta Jumalan valmennuksessa kohti tulevaa. Jaakobin perhe tuli olemaan Jumalan valittu perhe, josta Israelin kansa sai alkunsa. Mutta kuitenkin Jaakob pitkän koulun jälkeenkin edelleen osoitti omaavansa monia inhimillisiä piirteitä heikkouksineen. Jumalan valittunakin perhe oli kaikkea muuta kuin täydellinen.

Kuten Jumala oli aikoinaan johdattanut Abrahamin palvelijan kauas oikeaan osoitteeseen oikeiden ihmisten pariin (1.Moos.24), Jumala johdatti nyt Jaakobin saman perheen luo (29:1-14). Jumalan johdatus ei ole sattumanvaraista, se on täydellistä! Tullessaan äitinsä suvun luo Jaakob samalla tapasi Labanin tyttären Raakelin, josta pian tuli Jaakobin vaimo. Jaakobin perhe kuitenkin rakentui lopulta kolmiodraaman ympärille, vaikka Jaakob itse ei suinkaan ollut suunnitellut sellaista! Perheen asetelma johtui tytärten isästä Labanista, joka tosin aluksi otti Jaakobin vastaan ylenpalttisella lämmöllä, mutta joka lopulta koki Jaakobin kilpailijanaan.

Jaakob oli rakastunut kauniiseen Raakeliin, mutta Leasta sanotaan, että hänen silmänsä olivat ”lempeät” (KR 1992) tai ”sameat” (KR 1933). Kuvaus Lean silmistä ei ole yksiselitteinen, mutta taustalla oli joka tapauksessa ajatus, että Raakel oli huomattavasti kauniimpi kuin Lea. Tästä asetelmasta nousi Jaakobin perhe-elämä: Jaakob lupasi auliisti palvella Labania seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, mutta aikamäärän kuluttua Laban vaihtoikin tyttäret keskenään ja Leasta tuli Jaakobin ensimmäinen vaimo (29:14-30). Jaakob sai sitten Raakelinkin viikon kuluttua vaimokseen kun lupasi palvella Labania toiset seitsemän vuotta. Samalla Jaakobin perheeseen tulivat vielä sisarusten orjattaret Silpa ja Bilha, joista myös tuli Jaakobin lasten äitejä. Koska kaikki neljä naista olivat joko verisukulaisuuden tai orjasäännösten mukaan samaa perhettä, ei ole merkillistä, että keskinäinen kilpailu tuli olemaan kovaa. Tästä katsotaan osaltaan johtuneen myös Mooseksen lain säännöksen, jonka mukaan miehen ei tule naida sisaruksia näiden kummankin eläessä (3.Moos.18:18).

Huolimatta kaikesta petollisesta toiminnasta, juonittelusta ja riitelystä Jaakobin perheessä toteutui Jumalan johdatus ja neljän naisen 12 pojasta tulivat Israelin kansan 12 heimon kantaisät. Jumalan suvereeni valinta johti siihen, että vaikka Raakel oli inhimillisesti Jaakobille rakkain, Lean kautta tuli sekä perheen esikoinen (Ruuben), tuleva pappissuku (Leevi) ja tulevan Lunastajan sukuhaara (Juuda).

Jaakobin pojat

Kertomus Jaakobin poikien syntymästä (29:31-30:24; nuorin, Benjamin, syntyi vasta myöhemmin (35:16-18) on kuvaus perheestä, jonka jäsenillä oli inhimillisiä puutteita. Jaakob ei suinkaan ollut puolueeton vaimojaan kohtaan vaan hän nimenomaan suosi ja rakasti enemmän Raakelia kuin Leaa. Sinänsä Leasta oli tullut Jaakobin vaimo tämän isän petollisuuden kautta, mikä tekee Jaakobin viileän suhtautumisen ymmärrettäväksi, mutta siitä huolimatta sekä Lea että Raakel olivat Jaakobin laillisia, yhdenvertaisia puolisoita. Jumala ei katsonut Jaakobin syrjivää asennetta hyvällä silmällä, vaan antoi Lean ensin synnyttää neljä poikaa kun taas Raakel oli lapseton. Jaakob oli itse elämänsä alusta asti ollut petollinen ja juonitteleva, mutta nyt hän kylvi itse perheeseensä samoja asenteita ja menettelytapoja. Sisarusten Lean ja Jaakobin välille tulikin kiihkeä kilpailu Jaakobin suosiosta. Tähän kilpailuun vedettiin mukaan myös Raakelin orjatar Bilha ja Lean orjatar Silpa, jotka kumpikin synnyttivät Jaakobille kaksi poikaa (vrt. Saaran menettely, 16:1-6). Monta kertaa Lea luuli voittaneensa Jaakobin jakamattoman kiintymyksen, mutta joutui aina pettymään. Jaakob rakasti enemmän Raakelia kuin Leaa.

Sisarusten välistä kilpailua kuvastava kiihkeä köydenveto käytiin Ruubenin löytämien ”lemmenmarjojen” ympärillä (30:14-17). Uskomuksen mukaan ko. kasvi lisäsi hedelmällisyyttä, mistä syystä lapsettomuudesta kärsivä Raakel halusi saada ne. Lopputulos vain oli ironinen: marjat eivät vähääkään auttaneet Raakelin hedelmättömyyteen, mutta päinvastoin Lea tuli viidennen kerran raskaaksi ja synnytti lopulta pojan! Jaakobin perheessä oli ”kaupankäynti” tavanomainen menettely asiassa kuin asiassa. Kaupankäynnissä eivät osapuolet etsineet Jumalan tahtoa vaan omia itsekkäitä etujaan. Kuitenkin Jumala lopulta toteutti aina omat suunnitelmansa ihmisten vääristä vaikuttimista huolimatta.

Jaakobin pojat olivat seuraavat (29:31-30:24, 35:16-18; ensin on mainittu äidin nimi, sitten pojan nimi ja lopuksi nimen merkitys):

Lea: Ruuben (”hän on nähnyt kurjuuteni”)

Lea: Simeon (”hän on kuullut”)

Lea: Leevi (”hän kääntyy puoleeni”)

Lea: Juuda (”saan ylistää”)

Bilha: Dan (”hän on tuominnut”, ”hän on ratkaissut asian”)

Bilha: Naftali (”kamppailu”)

Silpa: Gad (”hyvä onni”)

Silpa: Asser (”onnekas”, ”onnellinen”)

Lea: Isaskar (”ostaa”, ”korvata” tai ”palkka”)

Lea: Sebulon (”hän pysyy luona”)

Raakel: Joosef (”ottaa pois” tai ”lisätä”, ”antaa lisää”)

Raakel: Benjamin (”onnen poika”)

Lisäksi Lea synnytti tyttären, Dinan (30:21). Jaakobilla oli näin kaikkiaan 13 lasta.

Jaakob rikastuu

Jaakob oli asunut Labanin luona 14 vuotta. Sinä aikana Jumala oli siunannut Jaakobia suurella perheellä ja Jaakob olisi halunnut jo lähteä takaisin omaan maahansa. Kuitenkin Jumala halusi Jaakobin vielä palvelevan Labania kuuden vuoden ajan, jona aikana Jaakob rikastui suunnattomasti (30:25-43; aikamäärät käyvät ilmi myöhemmin: 31:41). Laban ymmärsi saaneensa itse siunauksen Jaakobin läsnäolon ja palvelutyön kautta; nyt Herra halusi vielä antaa Jaakobin itsensä rikastua. Jaakobin ei ollut vielä aika lähteä kohtamaan veljeään Esauta.

Jaakobin rikastuminen oli Herran siunausta (vrt. 31:9) eikä ole voitu osoittaa, että Jaakobin karjanruokinta- ja paritusmenetelmät (30:37-42) olisivat tosiasiallisesti edistäneet eläinten lisääntymistä juuri Jaakobin aikomalla tavalla. Jaakobin menetelmät olivat enemmän vallitsevaa uskomusta kuin todella vaikuttavia toimenpiteitä. Lopputulos Herran siunausten alla oli kuitenkin se, että Jaakobista tuli kuudessa vuodessa suunnattoman rikas (30:43).

Lähteet

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,1967).

Vantaan Vapaaseurakunta 

Raamatturyhmä 

Juhani Nikula

AAMOKSEN KIRJA

Profeetta Aamos 

Profeetta Aamos on siitä erikoinen profeetta, että hän itse ei pitänyt itseään lainkaan profeettana (7:14,15)! Hän ei selvästikään kuulunut varsinaisten ”ammattiprofeettojen” ryhmään eikä hän liene käynyt erityistä profeettakoulua. Hän oli Juudan Tekoasta (1:1; sijaitsee vuoriseudulla n. 15 km Jerusalemista etelään, lähellä Betlehemiä) kotoisin oleva karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä, jonka Herra oli kutsunut vähäksi aikaa julistamaan Israelille (pohjoisvaltiolle) sanomaa sitä vastaan. Aamos oli näin kotoisin Juudasta (etelävaltiosta), mutta Herra kutsui hänet julistamaan juuri Israelille. Aamoksen profeetantyö kesti luultavasti vain lyhyen aikaa, eri arvioiden mukaan yhdestä päivästä (!) muutamaan kuukauteen. 

Aamoksen kirjan ajoitus perustuu mainintaan jakeessa 1:1. Aamos sai sanoman ”kaksi vuotta ennen maanjäristystä” (maanjäristys mainitaan myös Sak.14:5:ssä). Juudan kuninkaana oli Ussia (vv. 792-740 eKr.) ja Israelin kuninkaana ulkonaisesti menestynyt, mutta jumalaton Jerobeam II (vv. 793-753 eKr.). Aamoksen kirja ajoittuu oletettavasti n. vuoteen 760 eKr. Ussian ja Jerobeam II:n hallituskaudet merkitsivät Juudassa ja Israelissa taloudellista ja poliittista nousukautta. Israel ja Juuda olivat onnekkailla sodilla vallanneet takaisin alueita niin, että valtakuntien yhteenlaskettu pinta-ala oli suunnilleen sama kuin Daavidin ja Salomon aikaisen yhtenäisen valtakunnan. Assyria oli valloittanut Israelia ahdistaneen Damaskoksen vuonna 802 eKr. ja Israel saattoi näin vaurastua ilman luonnollisen vihollisen painetta. Israelin kautta kulkivat Lähi-Idän kauppakaravaanit Mesopotamiasta Egyptiin, mikä osaltaan välitti sille vaurautta. Ulkonainen rikkaus toi kuitenkin mukanaan ylellisen elämän, moraalisen turmeltuneisuuden ja kaikkialla rehottavan epäjumalanpalvonnan. Samalla Israel ei huomannut vahvistuvan Assyrian uhkaavan itseään. 

UT:n ajan henkilökuvista Aamosta on verrattu Johannes Kastajaan. Aamos oli nimenomaan Jumalan tuomion julistaja. Jos Hoosean sanoma oli, että Jumala rakastaa Israelia sen synneistä huolimatta, niin Aamoksen sanoma on, että synnistä seuraa Jumalan tuomio. Aamoksen kirjan teemana voidaankin sanoa olevan, että vanhurskaan Jumalan on väistämättä tuomittava synti. 


Tuomion sanoja 

Jo kirjan avauksessa profeetta ilmoittaa kirjansa sanoman luonteen (1:2): Herran viha kasvaa lisääntyvää syntiä kohtaan. Siksi Herra ”ärjyy” ja Hänen äänensä ”jylisee.” Aamoksen kiihkeä profetia käsittääkin Jumalan sanoja vallitsevaa syntiä vastaan, ja siten vertauskuva mahtavaan ukkosenjyrinään oli osuva. Aamoksen julistus on sävyltään eettistä, voimakkaasti Jumalan vanhurskautta korostavaa. Ellei kansa halua kääntyä etsikkoajan kestäessä, Jumala kostaa kaiken sen vääryyden, jota ihmiset jatkuvasti harjoittavat. Jumalan kosto kohtaa Hänen omaisuuskansaansa – mutta myös pakanakansoja. 

Aamoksen sanoma ei mene ensin suoraan asiaan, vaan hän profetoi lyhyesti aluksi muille kansoille. Aamoksen ensimmäiset tuomion sanat tulevat Israelin kaikille rajanaapureille: aramilaiselle Damaskokselle (1:3-5), Filistean kaupungeille (1:6-8), Tyroksen kaupungille (1:9,10), Edomille (1:11,12), Ammonille (1:13-15) ja Moabille (2:1-3). Kun vielä etelävaltio Juudallekin luetaan tuomion sanat (2:4,5; Juuda oli sekin ylpistynyt ja sen lainkuuliaisuus Jumalan käskyjä kohtaan oli heikentynyt), on Israelin koko naapurusto saanut kuulla Jumalan kovat tuomion sanat. Voidaan sanoa, että tuomiot lähestyvät Israelia maantieteellisesti kuin koko ajan kiristyvä silmukka, joka ennakoi Jumalan vihan vuodattamista Israelin ylle. 

Luultavasti Israel olisi mielellään hyväksynyt kaikki nämä Aamoksen ensimmäiset profetiat (olivathan pakanakansat aina ahdistaneet Israelia ja veljesvaltio Juudankin kanssa Israelilla olivat omat jännitteensä). Mutta Aamoksen seuraavat sanat kohdistuivatkin profetian pääkohteeseen Israeliin (2:6-16). Israelille tässä vaiheessa julistettu profetia on yksityiskohtaisempi kuin naapurikansoille luetut, koska kansa oli etuoikeutetussa asemassa ja sillä oli enemmän tietoa Jumalasta kuin pakanallisilla naapurikansoilla. Sanoma on rankka, mutta profeetta ei kuitenkaan voi vaieta (3:3-8), vaan hänen tulee julistaa se, mitä Herra hänelle ilmoittaa. Vanhan liiton aikana profeetoilla olikin erityinen asema, koska juuri heille Herra ilmoitti suunnitelmansa (3:7). 

Israel on Jumalan valittu kansa, jonka Hän toi Egyptistä. Tähän valintaan kuitenkin liittyy Israelin erityinen vastuu (3:1,2). Koska Jumala on valinnut juuri Israelin omaksi kansakseen ja tehnyt sen kanssa liiton (2.Moos.19:5,6), oli juuri tällä kansalla erityinen velvollisuus pitää Herran käskyt. Koska kansa on rikkonut Herran käskyt, se joutuu tilille kaikista vääryyksistään. Jos Israel on Herraa kohtaan uskoton, se joutuu kokemaan kovia Herran kädestä (9:7-10). 

Aamoksen profetian voi katsoa kohdistuvan ennen muuta kolmeen pääalueeseen, joihin hänen sanansa iskevät voimakkaasti: 

(1) valheellinen uskonnonharjoitus ja epäjumalanpalvelus 
(2) moraalinen rappio 
(3) sosiaaliset vääryydet 

Aamos julistaa tuhoa Samarian (Israelin pääkaupungin) asukkaille näiden jumalattoman elämän (moraalittomuus, epäjumalanpalvelus) johdosta (3:9-4:3). Siveettömyys ja juoppous olivat yleistä. Oikeudettomuus vallitsi Israelissa (5:7,10-13; 8:4-8), ja vaikka valtakunta oli merkittävästi vaurastunut, rikkaudet kertyivät vain muutamille harvoille, joten yhteiskuntaa alkoi rasittaa syvä sosiaalinen juopa. Valtakunnan otollinen ulkopoliittinen tilanne vaurastutti eliittiä, mutta sen lisäksi rikkain kansanosa edelleen kasvatti vaurauttaan sortamalla köyhää enemmistöä. Hädänalaisilta kiskottiin tuotteista kohtuuttomia hintoja. Rahaa lainattiin korkealla, kiskontaa merkitsevällä korolla samalla kun köyhien sato ja muu omaisuus otettiin pantiksi välittämättä siitä, että nämä saivat kärsiä nälkää ja puutetta. Mittoja ja painoja väärennettiin, mikä sellaisenaan oli petosta. 

Kansa kokonaisuudessaan oli itsevarma ja ylpeä (6:1-14). Syynä kansan jumalattomuuteen on sen paatumus (4:6-11), mistä syystä kansan on valmistauduttava kohtaamaan Jumalansa (4:12). Lähellä on Herran päivä (5:18-20), tuomion päivä (8:9,10; silloin kansalla on Herran sanan nälkä, mutta Herran sana pakenee heitä, 8:11-14), joka on toisenlainen kuin Israel odottaa: sen sijaan, että (kuten kansa luulee) Herran päivänä viholliskansat tuhoutuisivat, silloin koittaa Israelille itselleen Herran päivän pimeys. Israelin suruttomuutta seuraa siirto pois omasta maasta ja vankeus Assyriassa (5:27, 6:7, 7:17), joka toteutuikin lopulta vuonna 722 eKr. 

Erikoinen kehotus on Aamoksen käsky tehdä kaikkea mahdollista syntiä ja rikkoa nimenomaisesti Herran antamat käskyt (4:4,5)! Vaikka tämä kehotus on käskyn muodossa, se on tarkoituksellista liioittelua, jonka tarkoitus kohdistuu väärää jumalanpalvelusta vastaan. Israelin jumalanpalvelus onkin ulkokultaista ja täynnä muotomenoja (5:21-27). Ulkonaisesti esiintyi uskonnollista intoakin, koska uskonnollisen elämän keskuksissa (Betel, Dan, Gilgal, 5:5; 8:14) pidettiin uskonnollisia juhlia ja pyhiinvaellusmatkoja tehtiin jopa Juudan Beersebaan. Ihmiset toivat uhreja ja antoivat kymmenyksiä. Kuitenkin Jumalan palvelemiseen sekoittui yhä enemmän epäjumalanpalvelusta ja muutenkin uskonnonharjoitus oli pelkkää ulkokuorta. Siksi Aamoksen mukaan, sen sijaan että kansa toisi uhrejaan ja soittaisi ja laulaisi musiikkiaan, tulisi ”oikeuden virrata kuin vesi ja vanhurskauden kuin ehtymätön puro” (5:24). Todellinen jumalanpalvelus tapahtuu ihmisen sydämessä ja näkyy sitä kautta ulkonaisessa elämässä eikä muotomenoissa. 

Aamos laulaa Israelista jopa ”kuolinvirren” tai ”itkuvirren” (5:1-3). Mutta sitten hänen sanomansa kääntyy ilmoittamaan julistuksen tarkoituksen: kansaa kutsutaan kääntymykseen (5:4-6,14,15). Jos kansa etsii Herraa ja hylkää epäjumalienpalvonnan, se saa elää. 
Ylistys 

Aamoksen kirjassa on kesken tuomion profetioiden kolme ”Luojan ylistystä” (4:13; 5:8,9; 9:5,6). Koska Herra on maailmankaikkeuden luoja, Hän on Kaikkivaltias ja Hän on voimallinen myös tekemään kansalleen mitä näkee oikeaksi. Ylistysjaksot korostavatkin Jumalan majesteetillisuutta, joka on voimallinen tekemään luomakunnalleen tahtonsa mukaan. 


Viisi näkyä 

Aamos näki Israelista viisi näkyä, jotka kaikki ennustivat tuhoa Israelille. Kaksi ensimmäistä suuronnettomuutta (heinäsirkkavitsaus, 7:1-3, ja tuomion tuli, 7:4-6) eivät toteutuneet Aamoksen rukoiltua armoa kansalle. Jumala muutti suunnitelmiaan Aamoksen rukouksen vuoksi! Mutta kolmas näky (luotilanka, 7:7-9) merkitsi Israelin ja Jerobeamin suvun tuomiota. Jumala mittasi luotilangalla kansan ja havaitsi sen auttamattomasti jumalattomaksi. Tätä Jumalan tarkkaa punnintaa Israel ei enää voinut välttää ja se merkitsi Jumalan rangaistuksen tulemista. Neljäs näky (korillinen loppukesän hedelmiä, 8:1-3) merkitsi Israelin tuomion varmaa tulemista ja sen lähestymistä. Viides näky (9:1-4, alttari) merkitsi Israelin jumalanpalveluksen loppua. Tosin alttari merkitsi vertauskuvallisesti Jumalan armoa, koska sen päällä viattomat uhrieläimet kantoivat syntisten rangaistuksen, mutta nyt epäjumalanpalvonnan saastuttamasta alttarista tuli Jumalan vihan vuodattamisen paikka. Israel oli ylpeä sekä uskonnonharjoituksestaan että ulkonaisesta vauraudestaan, mutta nyt Aamos julisti loppua kummallekin. 


Aamos ja ylipappi Amasja 

Vaikka Aamoksen profeetantyö kesti vain lyhyen aikaa, se teki Israelissa suuren vaikutuksen, ja se koettiin kielteisenä (7:10-17). Aamoksen julistustyön paikka näyttää olleen Betel, valtakunnan uskonnollinen keskus. Koska Aamos profetoi nimenomaisesti myös Jerobeamin jumalatonta kuningashuonetta vastaan (7:9), hän oli myös poliittisesti vaarallinen henkilö. Betelin kuninkaallisen pyhäkön ja valtakunnan temppelin pappi Amasja kanteli Aamoksesta kuninkaalle. Amasja kehotti profeettaa palaamaan Juudaan ja varoitti enää profetoimaan Israelissa. Aamoksen Jumalalta saama kutsu ja käsky olivat kuitenkin niin kristallinkirkkaita, että hän kieltäytyi lähtemästä ja jatkoi rohkeasti julistustaan. Myös Amasja itse sai tässä vaiheessa henkilökohtaisen tuomion sanoman (7:17). 

Mitä tapahtui Amasjan uhkauksen jälkeen, ei ole tiedossa. On arveltu, että lyhyen profeetantyönsä päätökseksi Aamos todella palasi Juudaan, jossa hän kirjoitti kirjansa. Aamos on kirjaprofeetoista varhaisimpia (tai peräti varhaisin). Kirjan kirjoittamisen syy on mahdollisesti ollut se, että kirja voisi jatkuvasti puhutella hänen sekä pohjoisessa että etelässä asuvia maanmiehiään. 


Israelin pelastus 

Huolimatta kovista tuomion sanoistaan Aamoksella oli profetia myös Israelin tulevasta pelastuksesta aikojen lopulla. Jumalan suunnitelma Israelille kansana ei ole muuttunut. Aikojen lopulla Israelin kansa tulee pelastumaan (9:11-15). ”Daavidin sortunut maja” tarkoittaa Daavidin kuningassukua (huom! Daavidin suku hallitsi Juudassa, mutta ei Israelissa). Daavidin suvulle on annettu lupaus ikuisesta kuninkuudesta (2.Sam.7:12,13). Daavidin suvun kuninkuus palaa valtaan Kristuksessa, joka on Daavidin jälkeläinen. Näin Aamoksen kirjassa on myös rohkaiseva ja lohduttava eskatologinen sanomansa niin Israelille kuin kaikille kansoille, jotka on julistettu Herran omiksi (9:12). Kyse on kaikkien kansojen lunastuksesta, joka ei kuitenkaan syrjäytä Israelin erityisasemaa. Kun Kristus tulee toisen kerran, tulemuksensa yhteydessä Hän rakentaa Israelille valtakunnan (Ap.t.1:6). Jumalan suunnitelma on väliaikaisesti ollut ottaa pakanoista itselleen kansa, mutta Kristuksen palattua Hän saattaa Daavidin kuningassuvun vallan uuteen kukoistukseen. Tuona aikana Israel saa myös asua omassa maassaan ja elää Herran yhteydessä (9:15). 


Uuden Testamentin lainauksia Hoosean kirjasta 

UT lainaa suoraan Aamoksen kirjaa kahdessa kohdassa: 

- Aam.5:25-27 -> Ap.t.7:42,43 (Stefanoksen puhe israelilaisten luopumuksesta) 
- Aam.9:11,12 -> Ap.t.15:16,17 (Jaakobin puhe Jerusalemin kokouksessa) 


Vapautuksen teologia 

Aamoksen kirja on osaltaan antanut innoitusta ns. vapautuksen teologialle. Mm. jakeet 5:10-13 on ymmärrettävä kehotukseksi korjata yhteiskunnalliset vääryydet ja parantaa nimenomaan heikko-osaisten ja vähävaraisten asemaa. Monet muutkin Raamatun opetukset viittaavat samaan, jonka mukaan Jumalan kansa ei voi ummistaa silmiään tämän ajan maallisilta vääryyksiltä, vaan nimenomaan pyrkiä korjaamaan niitä. 

Vapautuksen teologia korostaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden merkitystä ja se kiinnittää erityistä huomiota juuri köyhiin, sorrettuihin ja syrjäytyneisiin. Samalla se on nähnyt poliittisessa vasemmistossa luonnollisen liittolaisen ja tehnyt läheistä yhteistyötä myös puhtaasti marxilaisten piirien kanssa. Päämääriensä saavuttamiseksi vapautuksen teologit ovat olleet toisinaan taipuvaisia myös väkivallan käyttöön päämääriensä saavuttamiseksi. Voimakkainta vapautuksen teologian vaikutus on ollut Latinalaisessa Amerikassa, mutta se vaikuttaa myös muilla, pääasiassa katolisilla alueilla. 

Vapautuksen teologiassa ovat kuitenkin varsin toisarvoisia sellaiset raamatulliset asiat kuin pelastus, synti (muuten kuin yhteiskunnallisessa mielessä), katumus, Jeesuksen toinen tuleminen tuomitsemaan kansoja ja taivaselämä. Vapautuksen teologia keskittyykin voimakkaasti ihmiseen ja hänen elämiseensä ja elinolosuhteisiinsa, ts. ”tämänpuoleisuuteen”. 


Lähteet 

Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992). 

Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980) 

Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986). 

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).